Sunday, October 22, 2006

Miehenretku

2.2. Tänään se oli tullut muovisen matkalaukkunsa kanssa. Istui autossaan kai pari tuntia kunnes tulin. Ensin se tuli ovelle kun menin vuokrataloon sisälle alhaalla ja pyysi saada jutella. Vaimon kanssa oli tullut riita aamulla. Olivat menossa kirkkoon, ja tää Jack ei ole edes uskovainen. Jossain välissä se vaimo oli saanut selville meistä. Vaikka me ei oltu yhdessä kuin sen kerran kokousmatkalla viime vuoden loppupuolella. Mutta se väitti että minäkin olen syypää hänen eroon. Sitten se pyysi saada olla muutaman päivän olohuoneessani. Vessaankaan se ei pääse, jos laitan makuuhuoneen oven lukkoon.

Mitä minä tekisin 20 vuotta vanhemmalla lähes kaljulla miehellä? Luuleeko se että sillä on jotain mahdollisuuksia mun kanssa?

Annoin sen hakea matkalaukun autosta.

3.2. Se oli ostanut pyykkikorin ja kolmea lajia pulveria. Se sanoi olevansa allerginen kemikaaleille. Käskin sen kokeilla Allin Free Clear merkkiä, jota sillä oli siinä. Itse ostan halvinta. Annoin sen käyttää silityslautaa, ja se osas jopa silittää. Muuta huushollista se ei näytä osaavan.

Se pyysi mua ravintolaan, aika hienoon, näin keskellä viikkoa. Siis huomenna tiistaina. Mulla on kyllä silloin tavallisesti aerobiciä, mutta jääköön.

4.3. Olimme ottaneet viiniä, ajoimme kotiin. Se osti lisää viiniä tosta läheltä. Niinkuin mä arvasin, se yritti lähennellä. Tein heti selväksi, etten rupea pitempään suhteeseen kenenkään duunikaverin kanssa, ja tää jää nyt ihan tähän. Se meni hiljaiseksi. Ei kai halunnut menettää yöpymispaikkaa sohvallani.

4.4. Jack arvasi, että minulla on rahat loppu, ja se tarjosi maksaa kuukauden vuokran. Siis kokonaan, ei vain puolikasta. Suostuin, kun se ei nyt ton pahempi renttu ole. Kenellekään töissä ei saa kertoa, ja ajamme kahdella autolla.

11.4. Vielä se on täällä, eikä ole edes tehnyt vuokrasopimusta omasta kämpästään. Kuulemma sen tili meni pankkiin ja vaimo oli sen jo siirtänyt heti omalle tilileen. Että sen pitäs tässä ehkä kaks viikkoakin olla, että saa taas tilin.

Se on syönyt omia kuivia muonia tai käynyt ravintolassa. Kerran sain sen imuroimaan.

12.4. Nyt sillä on auto-ongelmia. Se auto jota se ajaa on sen ja vaimon yhteisellä nimellä. Siitä tarttis uusia laatat. Näin sen käsissä kaks pellinpalaa. Se oli leikannut tarrat jonkun auton laatasta, ja nyt siirtää niitä linkkuveitsen terällä omaan autoonsa.

18.4. Nyt se oli saanut autojutun sovintoon. Kävi lakimiehen puheilla, ja ne vaihtoivat autoja. Jack sai sen vanhemman, mitä se vaimo oli ajanut. Valkoinen sellainen tylsä iso. Pikkasen rupeaa mies säälittämään. Mutta kun kuu loppuu, potkin sen pihalle. Ei siitä olis pitkän päälle miksikään, näin viagraa sen parranajovehkeiden pussissa.

21.4. Ei olis pitäny antaa sille omaa avainta. Nyt se tuli jonkun kaverin kanssa jostain, ja ne rupesivat katsomaan urheilukanavaa tuntikaupalla.

No nyt ne lähti lopulta, menen nukkumaan. Kun Jack yksin tulee, se on yleensä ollut aika hiljaa.

22.4. Jackin vaimo oli vihaisena tuolla ovella, puhui jotain jostain rahoista. En avannut ketjua ja sain sen oven painetuksi kiinni. Jack ei ole edes täällä. Viikko enää tarttee sietää tätä porukkaa.

23.4. Sain haavan sormeeni sardiinipurkista, jonka Jack oli tunkenut roskakorin päälle ilman että vei koko pussin roskikseen ulos.

24.4. Minulla on flunssa, en ole töissä. Jackin vaimo kävi taas oven takana. Soitin huoltomiehelle. Olen asunut tässä niin kauan, että tunnen sen hyvin.Talossa on muutama asunto tyhjillään. Sain huoltomiehen vaihtamaan lukot yhteen niistä. Annoin vain sen yhden avaimen sille. Se lupasi teettää kadonneen tilalle toisen.

Jack koputti kiltisti oven takana. Päästin sen loppupäiviksi taas sisälle, mutta avaimen pidän aina taskussa.

27.4. Menin töihin, ettei tule liikaa sairaspäiviä. Jack alkoi kenkkuolemaan töissä yhdessä kokuksessa. Ei kai se meinaa jollain tavalla kiristää multa lisäaikaa.

Illalla laitoin sen matkalaukun oven ulkopuolelle käytävään. Siinä on tilaa vaahtosammuttajan alla seinässä. Se kyllä koputti taas jonkun aikaa.

28.4. Jack oli oikein vittumainen töissä. Otin sieltä lopputilit. Olisin kai jollekin muulle osastolle päässyt. Mutta kun en ole ollut siellä sen kauempaa, että saisin pian edes kolme viikkoa lomaa.

25-vuotias naimaton nainen etsii töitä samassa tylsässä kaupungissa, jossa on aina asunut. Onneksi ammattini ei ole kovin erikoinen, toimistotyötä.

3.5. Sain paikan firmasta, joka tuo edelliseen paikkaani kaasupulloja. Vastaan paljon puhelimeen ja otan tilauksia. Ainakin muutama on vanha tuttu.

Copyright Esa Järvi 2003

No comments: