NE SOITTIVAT KUIN RIIVATUT SILMÄT PÄÄSSÄ PYÖRIEN

Ranskalaisten barokkiaikaisten lausunto italialaisista.

Olen ollut jostain 16-vuotiaasta kiinnostunut barokkimusiikkiin. Olin kyllä kuullut klassillista musiikkia, mutta vasta tämä barokkijuttu kolahti. Sattui olemaan eräs Vivaldin fagottikonsertto, jonka kuulin filmissä koulussa. Sen jousien tutti-osissa oli melkoinen meno päällä. Otin selville musiikista, tiesin vain säveltäjän nimen.

Kuningas Louis XIV Ranskassa piti yllä hienostunutta musiikkikulttuuria, johtajina Lully, Delalande ja Francois Couperin. Hienon tanssimusiikin sijasta italialaiset soittivat vaativia konserttoja:

”The Italians played as if possessed, with their eyes rolling in their heads.” (ranskalaisten lausunto). Viittaus sopisi Vivaldiin, joka astmastaan huolimatta oli melkoinen velho viulussa. Suuren osan urastaan Vivaldi opetti orpokodissa, johon vapaasti jätettiin ei toivotut vauvat, tytöille musiikkia. Maaliskuussa 1740 siellä oli konsertti Puolan prinssille, jossa esitettiin viimeiset neljä Vivaldin sadoista konsertoista. Konsertot olivat Vivaldin onnistuneimpia, mutta niissä ei soitettu kuin riivatut. Pian sen jälkeen Vivaldi ja pieni seurue muutti Wieniin, jossa säveltäjä kuoli köyhyydessä. Noin kymmenen vuotta myöhemmin kuoli Bach, ja barokin kausi oli loppu. Mozart ja Haydn astuivat sijalle.

Mutta aikanaan musiikki oli suuri osa Venetsian viehätyksestä, ja siellä asui prinssejä ja kuninkaita kuukausikaupalla paikallisissa riennoissa.

Viulukonsertoissa Vivaldilla on tietenkin kuuluisat Neljä vuodenaikaa. Sen Talvi-konsertossa nähdään monia tyypillisiä vivaldimaisuuksia, ja jopa largossa (joissa yleensä otetaan pienet nokoset) on hieno oma melodia. Syksy-konserton ratsastusrytmi alkoi itseäni tusinan kuuntelukerran jälkeen pitkästyttää. Mutta jos täti-ihmiset kuuntelevat barokista vain Neljä vuodenaikaa ja Bachin Brandenburg-konsertot, hyvä se niinkin on. Vivaldilla vain on paljon enemmänkin tarjottavana, monenlaisille kokoonpanoille, muille kuin viululle. Nämä konsertot ”con molti instrumenti” käyttivät puupuhaltimia (oboe, klarinetti, fagotti, chalumeau), muita puhaltimia, mandoliinia, luuttua ja erikoisia jousiakin.

Barokkimusiikia nykyään esittävät pienet orkesterit ovat rokkifanille kiinnostavampia kuin muu klassinen maailma, tosi bändejä. Ei ole mitään sinfoniamaista jäykkyyttä ja kalliita sooloisteja. Jopa 5-6 soittajaa voi saada konserton esitetyksi. Telemann sävelsi sarjan harrastajille, eri kokoisille ryhmille, nimeltä Tafelmusik. Ihan kivaa taustalle, mutta ei sekään mitään tapettimuiikkia ole.

Musica Antiqua Köln oli 80- ja 90-luvuilla ahkerasti levyttävä ja esiintyvä kokoonpano (koko hommaa ei voi rahoittaa, jossei ole tarpeeksi levyn ostajia kautta maapallon). Ryhmää johti viulisti Reinhard Goebel monet vuodet. Hän sitten tärveli kätensä tennispelissä, mutta NO PROBLEM! Hän siirtyi attoviuluun. Muissa kokoonpanoissa useinkin on eri soittimia soittavia monitaitureita (renesanssimusiikissa noita on vielä enemmän).

Muita merkitäviä kokoonpanoja oli mm. Il Giardo Armonico (menköön I Musici vanhoine tyyleineen eläkkeelle!), joka pisti Neljä vuodenaikaa pirstaleiksi )levyä on melkein tuskaista kuunnella), mutta hiljensi sitten vauhtia ja levytti monta mainiota kokoelmaa. Sen lisäksi Tafelmusik ja Freiburger Barockorchester ovat erinomaisia. Esittäjiä on monessa kokoonpanossa samojakin, ja toiset ehtivät joka puolelle. Esimerkiksi Andrew Lawrence-King lykkää barokkiharppuaan kaikkialle (Ludovicon harppumusiikki levy oli hieno). Toiset soittavat jotain unohdettua soitinta, kuten cornettoa, joka muistuttaa trumpettia, mutta on tosiaan eri peli.

Continuo soittimina on cembalo ja luutut sekä moni muu. Jakob Lindberg on saanut luutuista isoja ryhmiä, ja musiikki tosiaan svengaa.

Alkuperäiset soittimet saavat aikaan parhaan, energisen menon. Kyllä nykyisilläkin soittimilla saa barokkimusiikkia soitetuksi, mutta pieniä muutoksia jouseen ja soittotyyliin tarvitsee tehdä. Puhaltimet ilman nykyisiä mekanismeja saavat erilaisen soundin, niissä joskus travitsee tosi taidot. Muutama vaskipuhallin on kamala väärin soitettuna.

Copyright Esa Järvi 2002