Monday, October 02, 2006

IMPLANTTI

Dan istui työpöytänsä luona, tehden turhanpäiväistä siivoustyötä, käyden läpi mappeja ja sen sellaista. Hänen henkilökohtaiset tavaransa olivat pahvilaatikossa. Yksi laatikko riitti, muutama oli ottanut kaksi, mutta kaikki olivat koonneet tavaransa. Päivän mittaan heitä kutsuttiin henkilöstöosastolle neuvottelemaan. Tiedettiin muutamien lähteneen firmasta vuoden palkka eromaksuna taskussa jo edellisellä viikolla.


Dan oli insinööri, aivan tavallinen, ei mikään koodaaja. Hän suunnitteli tuotteita näytöpäätteellä.Viime viikolla hän oli täyttänyt 50. Tiedetettiin kaikkien 55 vuotiaden joutuvan lähtemään. Kenties tätä rääkkiä olisi vielä viisi vuotta edessä?

Dan joutui lopulta henkilöstöpäällikön puheille, pahvilaatikko varmuuden vuoksi mukana. Henkilökuntaa saatettiin vartijoiden toimesta alaovelle ja siitä portille. Mutta päällikkö selostikin firman uusien omistajien rohkeasta kamppanjasta. Työhön saisi jäädä, kunhan antautuisi pienille muutoksille. Ilman muutoksia uudelle omistajalle ei kelvannut.

Dan ajoi mietteliäänä puolisen tuntia moottoritietä kotiin. Lähikortteleilla hän oli ajanut mietteissään bensa-aseman ohi muistamatta ostaa maitoa ja light-colaa, vaimo oli soittanut että tarvitaan. Hän oli autotallin edessä ja huomasi että ovi juuri ja juuri usean painalluksen jälkeen aukesi, patterit olivat heikot.

Dan: Hei Tina, se ei sitten loppunutkaan, duuni.
Tina: No sehän on hyvä. Ei mullakaan ole kovin hyvä palkka ja lapset menee kohta yliopistoon. Ei tarttis ottaa sitä halvinta state collegea.
Dan: Mutta siinä on yks ongelma, en mä ole vielä päättänyt, sais hienon lopputilin jos lähtee. Ja sitten on sellainen implanttijuttu.
Tina: Implantti?
Dan: Niin, tämä on ensimmäinen firma tässä kaupungissa joka niitä vaatii, olen kyllä tavannut semmoisia insinöörejä muualta.
Tina: Selosta.
Dan: Ihon alle asennetaan implantti, josta menee pari johtoa aivokuoreen. Ei se ole mitenkään vaarallinen asennus.
Tina: Onks se jotain valeen paljastusjuttuja?
Dan: No tää on aika totaalinen kontrolli. Se kontrolloi sun haluja työpaikalla, siis se on päällä vain siellä ollessa. Esimerkiks sukupuolivietti on pois päältä koko ajan.
Tina: (naurahtaen)..ihan totta..et nyt narraa?
Dan: Niin, ja muutenkin ajatukset on työssä keksittyneenä. Ruokahalukaan ei tule kuin 11 ja 13 välillä. Janoa se ei poista. Kaikki kiinnostus harrstuksiin, kuten urheiluun ja musiikkiin poistetaan. Hölkkääjät saa sen käännetyksi pois firman radalla ollessaan. Kaikki oman edun tavoittelu aiheuttaa päänsärkyä, joten team työ käy luontevasti. Se suojaa sen verran firman salaisuuksia, ettei niitä kovin tarkkaan muista ilman implanttia. Salaisuuksia ei myös voi kertoa firman ulkopuolella ollessaan, se tuottaa heti kipua.
Tina: No mitä muita haittoja siitä on?
Dan: No kun se sukupuolivietti on pois 9 tuntiakin, niin testosteronitasot alenevat. Siitä seuraa, ettei homma kiinnosta kotonakaan. Sen takia on toinen implantti joka toimii sitten vain työpaikan ulkopuolella. Sanovat että näillä seksielämäkin vilkastuu. Ja myös ihmiset tuppaavat vähän masentumaan, joten se implantti hoitaa senkin työpaikan ulkopuolella.
Tina: No kai sen pois saa koska vaan?
Dan: Se on sen verran kallis, että tarttee sitoutua firman palvelukseen viideksi vuodeksi. Sen jälkeen sen voi poistaa. Mutta tää on sen verran uusi, että ei näitä ole kokeiltu kuin viisi vuotta vankiloissa. Ei ole oikein selvää miten ihminen pärjää sitten ilman implantteja. Siihen tulee pieni riippuvaisuus. Ei niillä ole tarkkoja sääntöjä implanttien jälkeisestä ajasta.
Tina: Me ollaan kyllä sellaisessa tilanteessa, ettei tässä paljon muutakaan voi. Maailma on mennyt sellaiseksi, ettei enää voi pudota kärryltä, muuten on heti katuojassa.
Dan: Niin, mä ajattelin sen verran uhrautua perhee vuoksi. Voisin sitten viiden vuoden päästä ohjailla lapsia kokemukseni perusteella. Ehkä ne saa sellaiselle alalle jossa ei implantteja tarvita. Kaikki virkamiehet ja poliisit sun muut joutuvat tähän kuulemma ihan vuoden sisällä.
Tina: Kestätsä tän?
Dan: Ei voi kuin toivoa.

Copyright Esa Järvi 2001

No comments: