PARISIDE

Pariside

On varsin koettelevaa olla ihminen puberteetti-iässä. Justiin kun huomaa kiinnostuvan toisesta, tai vaikka omasta, sukupuolesta tulee kauhean ahdistunut olo, kun ei oikein tiedä mitä asian eteen pitäisi tehdä. Tai tietenkin on yksilöitä jotka oppivat jutut nuorempana ja ovat luontevasti sen toisen kanssa vaikka heti.

Petolinnuilla on kuulemma tuo koitos edessä joka kevät. Kun sukupuolihormonit eivät vaikuta talvella, voi elää vapaasti kesäisestä puolisosta välittämättä. Mutta sitten kun päivä pitenee, ne tunteet pamahtavat taas kerran ilman varoitusta päähän. Eikä haukkakoiras voi ihan heti kaveerata sen naaraan kanssa, sillä koiraalla tunteet ovat hieman aikaisemmin. Naarasta pitää suostutella viikkoja. Istahdetaan ensin samaan
puuhun alemmalle oksalle. Kaarrellan yhdessä ilmassa, kun naaras noteeraa ensin jollain tavalla. Haukan silmistä saa kyllä selville mitä isompi naaras tuumaa. Ilmassa saatetaan lopulta siivillä kosketella vähän. Kynsillä kosketellaan ilmailunäytöksen aikana, jos hyvin käy. Kaiken temppuilun ansiosta naaras lopulta antaa koiraan istua samalla oksalla vierellään. Toista saa kosketella, pariside on taas muodostettu. Pesäpuuta silmäillään. Mutta ei mitään selkään hypätä heti, siihen se on liian aikaista.

On helppo otaksua että eläimillä on samanlainen tunne-elämä kuin ihmisillä, vaikka aivokemikaalit saattavatkin toimia eri tavalla. Ihmisillä ja eläimillä tunteet ja aivotoiminta ovat kehittyneet pitkän kehityksen seurauksena. On varsin itsekästä luulla että vasta ajattelevalla järkevällä ihmisellä olisi jossain pisteessä putkahtanut esille täysi tunne-elämä, joka oli aikaisemmassa vaiheessa piilossa. Kaikki yleensä kehittyy vähitellen, pienin askelin, biologiassa. Ja kotieläimiinkin on jalostettu tunteita joita ihmiset sitten tunnistavat vaikka koirassaan.

Monilla linnuilla parisuhde on kiinteämpi kautta vuoden kuin petolinnuilla, jotka ovat yksinäisiä eläjiä. Mutta siinähän ei ole silloin paljon mitään seksuaalista pesimäajan ulkopuolella. Laajemmat perhesuhteet saattavat kestää vuosia, kuten variksilla, kunnes poikaset katoavat omaa suhdetta solmimaan.

Hiljattain teattereissa pyörinyt Pingviinien marssi selosti suurimman pingviinin (Aptenodytes forsteri) pesimätohuja. Ensin kaikki marssivat melkoisen matkan pesimäalueelle, jossa ovat luultavasti itsekin syntyneet. Vasta siellä aletaan hakea paria. Pienemmät lajit pingiivineistä saattavat olla uskollisempia kivikasalleen, josta tulee pesä, kuin viime vuoden puolisolleen. Mutta tässä ei ole niin, sillä mitään pesää ei voi tehdä jälle, muna on aikanaan vain jalkojen päällä. Koiras vain mainostaa itseään trumpettimaisella ääntelyllä. Kun naaras huomaa esityksen tarpeeksi hienoksi, hän ilmestyy lähelle. Toista ei katsota silmiin, tai ei suoraan. Katsotaan yhdessä nokat pystyssä taivaalle useita minuutteja. Silloin pariside on sidottu, he marssivat sitten yhdessä parina. Yhdyntöjä tapahtuu. Täytyy odotaa munaa. Parin tunnin vanha muna siirretään uroksen haltuun ja tämä hautoo sen yksin. Koiras kiintyy munaan ja siitä kuoriutuvaan poikaseen. Kovin vastahakoisesti hän luovuttaa sen naaraalle parin kuukauden jälkeen, mutta niin vain käy. Naaras on ehtinyt hakea sillä aikaa ruokaa ja koiras on aika nääntynyt. Oleskeelee kuitenkin perheen kansa muutamia päiviä ennen kuin palaa mereen syömään. Matkoja tehdään useita, aina yksi vanhemmista jää poikasen kanssa.

Kaikki lintulajit eivät suinkaan ole uskollisia puolisoilleen mitenkään yleisesti, vaan tavallisemmin parittelevat monen kanssa. Sillä saattaa olla sellainen syy, että hedelmätön koiraskin saattaa olla mukana perheen perustamisessa ja poikasten ruokkimisessa. Laji hyötyy tästä. Jos pari kuolee, toinen tulee helposti sijalle poikasia ruokkimaan. Tämä varmistaa puolison tuolla seuraavaan vuoteen.

Ja miten sitten ihminen? Onko ihmisen pariside-ongelmiin joku syy? Miksi Linda Lampeniuksen kihlaukset aina purkautuvat? On jotenkin outoa että kehittyneemmän eläimen parisiteet eivät olekaan niin paikalleen loksahtavia kuin esimerkiksi linnuilla.

Oli miten oli, ihmisellä näyttää olevan mahdollisuuksia solmia uusia suhteita ja adopotoida entisten suhteiden lapsia hoidettavakseen. Olemmehan aika tavalla laumaeläimiä. Tosin laumojemme määrästä miljoonien vuosien aikana ei ole tarkkaa tietoa. Tavallisin malli on yhden uroksen johtama ryhmä.

Mutta paltaan siihen puberteettiin vielä. Rakkaus ja tunne-elämä alkaa ensin, eikä yhteiskuntamme ole oikein valmis kovin nuorien avioliittoihin. On siis ensin vain totuteltava toisen sukupolven olemassaoloon. Rituaaleihin kuluu hauskanpito ryhmissä ja erilaisten kulttuuripohjaisten ryhmien muodostuminen. Kun Tyttö ja Poika tapaavat, saattaa olla että ensin verrataan mitä kummallakin on iPodissaan. Jos molemmilla on Relient K, my Chemical Romance, Black Eyed Peas, Rise Against, Fall Out Boy, Green Day ja Bowling For Soup, tunteet lämpenevät. Toinen on selvästi samalla aaltopitudella! Poika yrittää kertoa jotain hauskaa. Tyttö nauraa! Poika ei tiennyt tuota ennen että tytöilläkin voi olla huumorintaju. Ja tämä Tyttö on tosi ihana kun se pelaa jopa Nintendoja ja jotin vaikeampiakin pelejä. Ja vanhemmat ovat tietenkin niin mänttejä, niiden touhuja voi vertailla, ”mun vanhemmat ei päästäneet sinne.....uskot sä sitä?” Muista kavereista jutellaan. On tärkeätä että sietää myös Tytön parasta kaveria. Vanhemmat saisivat olla myös jotenkin siedettäviä. Kotiin tultua avataan IM ja aletaan jutella luokan kavereiden kesken, tytöt ja pojat. Sitten tulee ne ekat treffit. Jommankumman vanhemmat ajavat parin sinne yhteen kauppakeskukseen jossa on se elokuvateatterikin. Kotiin tullaan ennen kello 22:ta. Koulussa jo tytön kaverit supattelevat. Pari on nähty käsi kädessä usean kerran. Pariside, ainakin jonkunlainen, on muodostunut.

Jostakin parisiteestä saattaa tulla pysyvämpi. Tunteilla ei haluta kovin paljon leikkiä, kun huomataan että siteen lopettaminen onkin melko kivuliasta. Kumpikaan ei tullut ajatelleeksi että opiskelu lukion jälkeen saattaa viedä eri paikkakunnille. Mutta siellä taas ollaan neljä vuotta, joten side uuteen Tyttöön saattaa olla pysyvämpi.

E. Järvi 2005