BLOGI2EsaJii
Sunday, October 22, 2006
 
Miehenretku

2.2. Tänään se oli tullut muovisen matkalaukkunsa kanssa. Istui autossaan kai pari tuntia kunnes tulin. Ensin se tuli ovelle kun menin vuokrataloon sisälle alhaalla ja pyysi saada jutella. Vaimon kanssa oli tullut riita aamulla. Olivat menossa kirkkoon, ja tää Jack ei ole edes uskovainen. Jossain välissä se vaimo oli saanut selville meistä. Vaikka me ei oltu yhdessä kuin sen kerran kokousmatkalla viime vuoden loppupuolella. Mutta se väitti että minäkin olen syypää hänen eroon. Sitten se pyysi saada olla muutaman päivän olohuoneessani. Vessaankaan se ei pääse, jos laitan makuuhuoneen oven lukkoon.

Mitä minä tekisin 20 vuotta vanhemmalla lähes kaljulla miehellä? Luuleeko se että sillä on jotain mahdollisuuksia mun kanssa?

Annoin sen hakea matkalaukun autosta.

3.2. Se oli ostanut pyykkikorin ja kolmea lajia pulveria. Se sanoi olevansa allerginen kemikaaleille. Käskin sen kokeilla Allin Free Clear merkkiä, jota sillä oli siinä. Itse ostan halvinta. Annoin sen käyttää silityslautaa, ja se osas jopa silittää. Muuta huushollista se ei näytä osaavan.

Se pyysi mua ravintolaan, aika hienoon, näin keskellä viikkoa. Siis huomenna tiistaina. Mulla on kyllä silloin tavallisesti aerobiciä, mutta jääköön.

4.3. Olimme ottaneet viiniä, ajoimme kotiin. Se osti lisää viiniä tosta läheltä. Niinkuin mä arvasin, se yritti lähennellä. Tein heti selväksi, etten rupea pitempään suhteeseen kenenkään duunikaverin kanssa, ja tää jää nyt ihan tähän. Se meni hiljaiseksi. Ei kai halunnut menettää yöpymispaikkaa sohvallani.

4.4. Jack arvasi, että minulla on rahat loppu, ja se tarjosi maksaa kuukauden vuokran. Siis kokonaan, ei vain puolikasta. Suostuin, kun se ei nyt ton pahempi renttu ole. Kenellekään töissä ei saa kertoa, ja ajamme kahdella autolla.

11.4. Vielä se on täällä, eikä ole edes tehnyt vuokrasopimusta omasta kämpästään. Kuulemma sen tili meni pankkiin ja vaimo oli sen jo siirtänyt heti omalle tilileen. Että sen pitäs tässä ehkä kaks viikkoakin olla, että saa taas tilin.

Se on syönyt omia kuivia muonia tai käynyt ravintolassa. Kerran sain sen imuroimaan.

12.4. Nyt sillä on auto-ongelmia. Se auto jota se ajaa on sen ja vaimon yhteisellä nimellä. Siitä tarttis uusia laatat. Näin sen käsissä kaks pellinpalaa. Se oli leikannut tarrat jonkun auton laatasta, ja nyt siirtää niitä linkkuveitsen terällä omaan autoonsa.

18.4. Nyt se oli saanut autojutun sovintoon. Kävi lakimiehen puheilla, ja ne vaihtoivat autoja. Jack sai sen vanhemman, mitä se vaimo oli ajanut. Valkoinen sellainen tylsä iso. Pikkasen rupeaa mies säälittämään. Mutta kun kuu loppuu, potkin sen pihalle. Ei siitä olis pitkän päälle miksikään, näin viagraa sen parranajovehkeiden pussissa.

21.4. Ei olis pitäny antaa sille omaa avainta. Nyt se tuli jonkun kaverin kanssa jostain, ja ne rupesivat katsomaan urheilukanavaa tuntikaupalla.

No nyt ne lähti lopulta, menen nukkumaan. Kun Jack yksin tulee, se on yleensä ollut aika hiljaa.

22.4. Jackin vaimo oli vihaisena tuolla ovella, puhui jotain jostain rahoista. En avannut ketjua ja sain sen oven painetuksi kiinni. Jack ei ole edes täällä. Viikko enää tarttee sietää tätä porukkaa.

23.4. Sain haavan sormeeni sardiinipurkista, jonka Jack oli tunkenut roskakorin päälle ilman että vei koko pussin roskikseen ulos.

24.4. Minulla on flunssa, en ole töissä. Jackin vaimo kävi taas oven takana. Soitin huoltomiehelle. Olen asunut tässä niin kauan, että tunnen sen hyvin.Talossa on muutama asunto tyhjillään. Sain huoltomiehen vaihtamaan lukot yhteen niistä. Annoin vain sen yhden avaimen sille. Se lupasi teettää kadonneen tilalle toisen.

Jack koputti kiltisti oven takana. Päästin sen loppupäiviksi taas sisälle, mutta avaimen pidän aina taskussa.

27.4. Menin töihin, ettei tule liikaa sairaspäiviä. Jack alkoi kenkkuolemaan töissä yhdessä kokuksessa. Ei kai se meinaa jollain tavalla kiristää multa lisäaikaa.

Illalla laitoin sen matkalaukun oven ulkopuolelle käytävään. Siinä on tilaa vaahtosammuttajan alla seinässä. Se kyllä koputti taas jonkun aikaa.

28.4. Jack oli oikein vittumainen töissä. Otin sieltä lopputilit. Olisin kai jollekin muulle osastolle päässyt. Mutta kun en ole ollut siellä sen kauempaa, että saisin pian edes kolme viikkoa lomaa.

25-vuotias naimaton nainen etsii töitä samassa tylsässä kaupungissa, jossa on aina asunut. Onneksi ammattini ei ole kovin erikoinen, toimistotyötä.

3.5. Sain paikan firmasta, joka tuo edelliseen paikkaani kaasupulloja. Vastaan paljon puhelimeen ja otan tilauksia. Ainakin muutama on vanha tuttu.

Copyright Esa Järvi 2003
 
 
Brenda

Brenda oli lähempänä kolmeakymmentä kuin kahtakymmentä. Hän oli menossa Rolling Stones konserttiin. Kyllä hän nuorempana seurasi uudempiakin bändejä, ja vielä viime vuonna hän oli ollut innokas Monster Magnet -fani. Mutta Earl oli jo yli 35 vuotias, ja hänen musiikkimaku oli häntäkin vanhempaa, Aerosmithiä, Scorpions ja sellaista. Jos se nyt enää häntä kiinnosti. Hän oli eniten baseballin ja footballin kannattaja, ja hänen kaverinsa sietivät vain perusrockia. Viimeksi he olivat käyneet Eric Claptonia kuulemassa ja sitä ennen Cheryl Crowta. Earl kiinnostuu jonkin verran enemmän, kun on naisesittäjä lavalla.

Brenda laittoi Andyn, melkein vuoden vanhan, heidän Ford Expedition maasturiin takapenkille vauvanistuimeen ankkuroituna. Earl olisi halunnut Ford Excursionin, 10-sylinterisen hirmun, mutta se tuntui liian isolta ajaa Brendalle, ja olihan Earlillä isokokoinen pick-up, tarpeeksi miehekäs jokapäiväiseen ajeluun. Mitään Eddie Bauer juppiversiota Earl ei huolinut.

Paljon oli tapahtunut viiden vuoden aikana. Brenda oli 23-vuotiaana muuttanut kaupunkiin ison lääke- ja kemianfirman töihin. Hän oli opiskellut osavaltion yliopistokaupungissa sadan mailin päässä. Töissä hän oli farmakologin assistenttina annostellut hiirille lääkkeiksi tarkoitettuja kemikaaleja. Ensimmäisellä viikolla oli tapahtunut sellainen kömmähdys, ettei siitä päässyt vuosiin eroon. Brenda leimattiin heti bimboksi, ja kaunis ja vaaleakin hän oli.

Stan oli farmakologi, ja hänen luokseen tuli intialainen kemisti Roy. Roy oli parin kuukauden aherruksen jälkeen saanut kokoon 5g ainetta, jota he kaavailivat kolesterolia alentavaksi lääkkeeksi. Stan oli tuonut sen suoraan hänelle, valkoinen takki päällä. Stan pisti sen päälle tullessaan laboratorion puolelle, mutta ei hän oikeastaan mitään töitä omin käsin enää tehnyt. Stan sanoi pikaisesti ohjeet. Roy ja Stan vetäytyivät toimistoon, ja kuuluivat juttelevan lasten esikoulusta, kun ovi työnnettiin jalalla kiinni.

Brenda oli saanut ohjeet tehdä kemikaalista liuos joka oli vahvuudeltaan 0,1 mol/L. Brenda ei tykännyt kemikaaleista. Hän punnitsi sen ja laittoi koko näytteen yhden litran pulloon, johon laitettaisiin puhdasta vettä viivaan asti, tasan litra. Sitten Stan saisi auttaa laskemaan miten siitä laimennetaan se 0,1 vahvuinen liuos, näin ekana kertana. Brendalla oli matematiikka heikko aine, ja kaavat sai laittaa hänelle valmiiksi, ja sitten tyhjä aukko siihen mihin paino grammoissa laitettaan.

Odottaessaan Brenda laittoi osan vedestä pulloon, nähdäkseen miten aine liukenee. Lopulta Roy lähti Stanin toimistossa, jäi juttelemaan Brendan työkaverin, intialaisen, kanssa. Brenda selosti ongelman.

Brenda kyllä muistaa tapahtumat sen jälkeen kuin filminä, kaikki yksityiskohdat. Stan oli aivan hämmästynyt. Ainetta oli niin vähän, että se olisi pitänyt liuottaa 100mL pulloon! Nyt ihmiset tulivat monesta toimistosta nauramaan Brendan litran pulloa. Roy otti lopulta pullon, että hän saisi ongittua kemikaalin vedestä ja taas kiinteään muotoon, jotta se voitaisiin punnita uudelleen ja laimentaa oikealla tavalla. Aina kun Roy tuli tuomaan Brendalle kemikaaleja sen jälkeen, laboratorion miehet tulivat heti tarjoamaan Brendalle litran pulloa naureskellen ja ilveillen.

Kyllähän ne hommat siellä mammuttikemikaalifirmassa sujuivat hyvin muutaman vuoden ajan, ja Brenda sai palkankorotuksia, mutta kuitenkin hänet nähtiin vain ahkerana mutta simppelinä työntekijänä. Lopulta tutkimuslaitoksen lääkeosasto liitettiin toiseen amerikkalaiseen firmaan, ja sen jälkeen vuoden päästä se suljettiin. Stan muutti toiseen osavaltioon firman mukana. Brenda sai kuuden kuukauden palkan käteen.

Brendalla oli ollut muutaman vuoden poikakaveri, mutta eipäs valikoima kemistien ja biologien joukossa ollut kovin erikoinen. Suurin osa oli jonkinlaisia nörttejä, loput turhan machoja. Ensin Brenda oli ajatellut erästä firman nuorista patentti-asianajajista, mutta kilpailu tämän kohdalla oli melko rankkaa. Hänen poikakaveri oli eri alan mies, mutta assistenntitasoa kuten hänkin. Mies kuitenkin osasi erään laitteen käytön niin hyvin, että siirrettiin firman mukana muualle. Kun mies oli melko uskovainen katolinen ja Brenda protestantti, Brenda ei sitten mennyt miehen mukana.

Jonkun verran vakautta toi lopputili, mutta kahden kuukauden jälkeen ei löytynyt töitä. Brendalle tarjottiin laborantin hommia, mutta hän ei oikein ymmärtänyt modernin HPLC laitteen päälle, ja siinä varmasti olisi tarkat laskemiset ja kemikaaleja sai punnita ja analysoida päätyökseen. Brenda oli melko hyvä biologiassa.

Sitten tuli eräs tuttava, entisen työtuttavan ex-vaimo, kauppakeskuksessa vastaan. Hän jutteli vain hetken, kun jo kännykkä soi. Helen oli sanonut tarjoilevansa ravintolassa, Hooters-nimisessä. Hän kaivoi kännykkään puhuessaan ravintolan kortin ja Brenda lähti kiitettyään siitä.

Niin Brendasta tuli moderni puputyttö, Hooters-girl. Asuna oli oranssit piukat shortsit ja toppina valkoinen piukka teepaita. Shortsien alla oli sukkahousut. Tarjoilivat toivat drinkit ja ruuat, joita oli etupäässä Buffalo wings, kanaa, ja muukin ruoka oli lähinnä appetizer-tyylistä. Miehet tulivat ravintolaan katsomaan teeveestä urheiluohjelmia.

Brenda ei ollut kovin halukas lähtemään komeiden miesten kanssa, ja ehdotuksia tuli loputtomasti. Brendan ongelma oli hieman monimutkainen, mutta sanotaan nyt että edellisen miehen kohdalla orgasmit voisi sormin laskea. Ja miehet olivat yleensä hätäisiä koheltajia tai sitten Brenda tunsi miehen kokeneen jo liikoja. Hän mieluiten kouluttaisi sopivan miehen itse.

Ensimmäisenä kertana Earl tuli kavereineen Hootersiin juhlimaan jotain työprojektin loppua, Earl oli insinööri. Hän oli aika humalassa sen kerran, eikä huomannut Brendaa erikoisemmin muiden tarjoilijoiden joukossa. Seuraavina kertoina Earl ei ollut erityisen humalassa, ja joi vain Bud Lightia. Brenda pani miehen kuitenkin merkille. Jotain henkilökemiaa heidän välillään oli. Earl oli harvasanainen.

Brenda oli sitten ostamassa pientä joulukuusta asuntoonsa, kun samassa paikassa oli Earl ostamassa jotain kukkalaitetta äidilleen jouluksi. Brenda sanoi jotain kuusesta ja koristelusta Earlille, joka ei tuntenut Brendaa ilman tarjoilijan asua. Brenda sanoi lopulta ”It’s me, your favorite bartender.” Hooters-nimeä Brenda ei koskaan lausunut työn ulkopuolella. Earl hymyili. Sen jälkeen tuli selvitetyksi, että Breanda ajoi kotikaupunkiinsa Missourissa jouluksi vanhempiensa luo, mutta halusi silti kuusen kotiinsa. Mainitsi sen auttavan vähän yksinäisten iltojen kohdalla. Earl ei ollut täysin tomppeli, vaan pyysi Brendaa heti lounaalle. Kuusi heitettiin Earlin pick upiin ja he ajoivat ravintolaan, joka oli Friday’s. Lounas oli aivan mukava, ja he keskustelivat tunnin, vertaillen lapsuuden kokemuksia ja kouluaikoja. Olivat asuneet muutaman vuoden samassa kaupungissa samaan aikaan. Lounaan lopuksi Earl ajoi kiireesti kuusen Brendan luo, mutta ei tullut sisään. Lupasi soittaa. Ja soittikin, joka ilta.

Ensimmäiset treffit olivat football otteluun TWA Domessa (sisällä), ja Earl oli jopa niin herrasmies, että lähti ennen pelin loppua, kun se ei Brendaa näyttänyt kiinnostavan. Mutta Earl hommasi seuraavaksi viikonlopuksi kaverilta vaihtamalla liput jääkiekkoon ja siitä Brendakin tykkäsi. Ja sitten siinä kävi vain sillä lailla. Niin he olivat pari. Earl aika pian määräsi, ettei Brenda saa jatkaa Hooter-tyttönä.

Pari vuotta tuon jälkeen Brenda synnytti Andyn, ja aiemmat häätkin olivat ihan säädylliset ja komeat. Brendan äiti oli Brendan luonteinen, mutta isä oli ulkomaalainen mies, joka oli tekninen osaaja, mutta erakkomainen. Urheilua hän ei sietänyt, eikä kovinkaan yrittänyt Earlin kanssa kaveerata. Brendan äiti sen sijaan aina ylisti kunnollista Earliä.

Nyt olivat vauvan ruuat ja kamppeet kaupunkimaasturissa ja Earl tuli ja starttasi. Earl ajoi aina kun he olivat liikkeellä yhdessä. Nyt ajettiin noin 30km keskikaupungille, mutta puolivälissä, Webster Grovesissa, pysähdyttiin Earlin vanhempien luo. He olisivat pitäneet vauvaa yönkin yli mielellään, mutta aamulla Brendalla oli työpaikkahaastattelu, ja hän halusi Andyn päivähoitoon aikaisin, ja Earlin vanhemmatkin menivät töihin. Brenda haki taas samalle kemian firmalle, joka oli saanut mainetta Frankenstein-viljallaan. Brendan hakema paikka oli paljon raporttien kirjoitusta, mutta vaati biologian tuntemuksen.

Isovanhemmat olivat iloisia, ja vauvakin oli hyvällä tuulella. Konsertin jälkeen hän olisi nukkumassa eräänlaisessa pussissa, jossa oli hihat, ja hänet saisi helposti autoon taas.

Vanhempiensa lähellä Earl halusi pysähtyä Quick Trip bensa-asemalla. Oli tulossa rännänlaista taivaalta ja pyyhkijänestettä tarvittiiin lisää. Earl oli tarkka autojen kunnosta. Lisäksi he eivät olleet syöneet. Quick Tripillä Earl ehdotti chili-hot-dogia. Brenda otti jonkun muun voileivän ja lämmitti sen mikroaaltouunissa. Juomaksi he ottivat cocista, Brendalle lightia. Brenda ei oikein ymmärtänyt Earlin simppeleitä ruokatottumuksia, ja tuokin hot dog oli kierinyt pienessä uunissa lämpimänä pysymässä kenties puolisen päivää. Earl laitti chiliä päälle ja sipulia ja raastettua juustoa. He menivät autoon ja starttasivat. Mittarien luona oli melkoinen tungos. Maasturi ei päässyt keskeltä ulos, ja heidän edessä nokka heihin päin odottamassa oli auto. Se halusi heidän bensamittarilleen. Samaten halusi heidän takana oleva toinen maasturi. Edessä ollut auto oli ollut kauemmin, eikä missään nimessä tahtonut peruuttaa. Sen kohdalla oleva pumppu ei toiminut. Viereisillä mittareilla oli iso pick-up, jossa oli perävaunu. Perävaunussa oli halkoja ja puun kaadon jätteitä. Se oli niin huolimattomasti jätetty, ettei keskeltä voinut ohittaa. Pick upin omistaja oli sisällä ostamassa kartongin tupakkaa ja kolme korkeaa oluttölkkiä. Bensaa hän ei edes tarvinnut. Koko alue oli autoja täynnä. Päädyssäkin odotti vanha Impala, siinä oli musta mies ratissa, jengiläisen näköinen. Auton tuulilasista oli oikea kolmannes hajoamaisillaan, se oli koossa roudarintepillä. Earl rupesi syömään chilidogiaan, odottaessaan kartonkimiestä pick upiin. Lopulta mies tuli, ja Earl kurvasi aggreesivisesti pois, tielle, hotkien hotdogin loput samalla. Muut jäivät ohjailemaan autojaan bensamittarien luo, ghetton mies ensimmäisenä, savua nousi heti pakoputkesta melkoinen pilvi. Miehet rupesivat tankkaamaan, kaiuttimista tuli Britney Spearsiä paikalliselta asemalta.

Oltiin taas moottoritiellä. Melkein perillä Earl otti aikaisemman exitin. Hän ajoi ekaan bensa-asemaan, se oli taas Quick Trip. Chili Dog oli ruvennut vaivaamaan, hän meni juosten vessaan. Takaisin hän tuli kalpeana. Brenda ajoi lopun matkaa, ei nyt yli 50 dollaria maksaneita Stones lippuja noin vain haaskata, konserttiin oli mentävä. TWA Domen luona piti hakea pysäköintiä. Päädyttiin rampille, jossa Brenda ei saanut maasturia kahden samanlaisen väliin, no kahden Chevy-maasturin kuitenkin. Toinen oli jopa heidän esikaupunki-tankkiaan isompi. Earl pysäköi auton. He kävelivät kymmenien tuhansien ihmisvirran mukana TWA Domelle.

Brenda oli innoissaan. Heillä oli nykyään kosketisoitin pienen talonsa olohuoneessa. Teini-ikäisenä Brendalla oli jopa sähkökitara. Hän osasi kaikista kuulemistaan biiseistä sanoa sointujen nimet korvakuulolla, se oli vain sellainen luonollinen lahjakkuus. Komppikitaristina hän oli keksinkertainen, ja oli vain kerran esiintynyt tuttaviensa bändin kanssa lavalla. Mutta siltikin! Earl tykkäsi rockista, mutta hänellä ei ollut mitään musiikillisia lahjoja.

Nuorempana Brenda oli joidenkin tuttavien kanssa nähnhyt Stonesit kaksi kertaa, Earl ei oikeastaan koskaan. Mutta toki hän musiikin tunsi, heillä oli viimeinen CD soinut matkalla moottoritiellä. Ja vanhempi hittikokoelma. ”Start me up.”

Earl voi taas paremmin ja kysyi voisiko Brenda ajaa kotiin. Hän halusi pari olutta. Mikäs siinä. Konsertti oli tosi mainio, täydellä ammattitaidolla tuotettu. Mahtavat lavat mekaanisine laitteineen ja valot toimivat mutkatta. Oli hiljaisempi osa, jossa runko-Stones soitti pikkulavalla ilman avustajia. Konsertti meni yli keskiyön vierailijoineen ja encoreineen. Klassikot Miss You, Honky Tonk Women, Tumbling Dice, Start Me Up, Jumping Jack Flash ja Gimme Shelter piti saada ohjelmaan mukaan. Uudempia oli Flip The Switch ja videona pyörinyt Anybody Seen My Baby ja Saint of Me ja nekin toimivat.

Earl oli juhlatunnelmissa koko ajan ja kotimatkallakin hän rämpläsi Cd-soitinta koko matkan. Bassot kovaksi, takaa kuului mahtava jytinä. Vasta vauvan haettua stereot suljettiin. Brenda lauloi muutamia Stones hittejä ajaessaan.

He saapuivat pieneen taloonsa Kirkwoodissa. Autot olivat molemmat pihalla, yhden auton autotallissa oli Earlin moottoripyörä. Vauva vietiin huoneeseensa. Sen jälkeen ei ollut nuorella lemmellä esteitä.

Copyright 2001 Esa Järvi
 
Thursday, October 19, 2006
 
PARISIDE

Pariside

On varsin koettelevaa olla ihminen puberteetti-iässä. Justiin kun huomaa kiinnostuvan toisesta, tai vaikka omasta, sukupuolesta tulee kauhean ahdistunut olo, kun ei oikein tiedä mitä asian eteen pitäisi tehdä. Tai tietenkin on yksilöitä jotka oppivat jutut nuorempana ja ovat luontevasti sen toisen kanssa vaikka heti.

Petolinnuilla on kuulemma tuo koitos edessä joka kevät. Kun sukupuolihormonit eivät vaikuta talvella, voi elää vapaasti kesäisestä puolisosta välittämättä. Mutta sitten kun päivä pitenee, ne tunteet pamahtavat taas kerran ilman varoitusta päähän. Eikä haukkakoiras voi ihan heti kaveerata sen naaraan kanssa, sillä koiraalla tunteet ovat hieman aikaisemmin. Naarasta pitää suostutella viikkoja. Istahdetaan ensin samaan
puuhun alemmalle oksalle. Kaarrellan yhdessä ilmassa, kun naaras noteeraa ensin jollain tavalla. Haukan silmistä saa kyllä selville mitä isompi naaras tuumaa. Ilmassa saatetaan lopulta siivillä kosketella vähän. Kynsillä kosketellaan ilmailunäytöksen aikana, jos hyvin käy. Kaiken temppuilun ansiosta naaras lopulta antaa koiraan istua samalla oksalla vierellään. Toista saa kosketella, pariside on taas muodostettu. Pesäpuuta silmäillään. Mutta ei mitään selkään hypätä heti, siihen se on liian aikaista.

On helppo otaksua että eläimillä on samanlainen tunne-elämä kuin ihmisillä, vaikka aivokemikaalit saattavatkin toimia eri tavalla. Ihmisillä ja eläimillä tunteet ja aivotoiminta ovat kehittyneet pitkän kehityksen seurauksena. On varsin itsekästä luulla että vasta ajattelevalla järkevällä ihmisellä olisi jossain pisteessä putkahtanut esille täysi tunne-elämä, joka oli aikaisemmassa vaiheessa piilossa. Kaikki yleensä kehittyy vähitellen, pienin askelin, biologiassa. Ja kotieläimiinkin on jalostettu tunteita joita ihmiset sitten tunnistavat vaikka koirassaan.

Monilla linnuilla parisuhde on kiinteämpi kautta vuoden kuin petolinnuilla, jotka ovat yksinäisiä eläjiä. Mutta siinähän ei ole silloin paljon mitään seksuaalista pesimäajan ulkopuolella. Laajemmat perhesuhteet saattavat kestää vuosia, kuten variksilla, kunnes poikaset katoavat omaa suhdetta solmimaan.

Hiljattain teattereissa pyörinyt Pingviinien marssi selosti suurimman pingviinin (Aptenodytes forsteri) pesimätohuja. Ensin kaikki marssivat melkoisen matkan pesimäalueelle, jossa ovat luultavasti itsekin syntyneet. Vasta siellä aletaan hakea paria. Pienemmät lajit pingiivineistä saattavat olla uskollisempia kivikasalleen, josta tulee pesä, kuin viime vuoden puolisolleen. Mutta tässä ei ole niin, sillä mitään pesää ei voi tehdä jälle, muna on aikanaan vain jalkojen päällä. Koiras vain mainostaa itseään trumpettimaisella ääntelyllä. Kun naaras huomaa esityksen tarpeeksi hienoksi, hän ilmestyy lähelle. Toista ei katsota silmiin, tai ei suoraan. Katsotaan yhdessä nokat pystyssä taivaalle useita minuutteja. Silloin pariside on sidottu, he marssivat sitten yhdessä parina. Yhdyntöjä tapahtuu. Täytyy odotaa munaa. Parin tunnin vanha muna siirretään uroksen haltuun ja tämä hautoo sen yksin. Koiras kiintyy munaan ja siitä kuoriutuvaan poikaseen. Kovin vastahakoisesti hän luovuttaa sen naaraalle parin kuukauden jälkeen, mutta niin vain käy. Naaras on ehtinyt hakea sillä aikaa ruokaa ja koiras on aika nääntynyt. Oleskeelee kuitenkin perheen kansa muutamia päiviä ennen kuin palaa mereen syömään. Matkoja tehdään useita, aina yksi vanhemmista jää poikasen kanssa.

Kaikki lintulajit eivät suinkaan ole uskollisia puolisoilleen mitenkään yleisesti, vaan tavallisemmin parittelevat monen kanssa. Sillä saattaa olla sellainen syy, että hedelmätön koiraskin saattaa olla mukana perheen perustamisessa ja poikasten ruokkimisessa. Laji hyötyy tästä. Jos pari kuolee, toinen tulee helposti sijalle poikasia ruokkimaan. Tämä varmistaa puolison tuolla seuraavaan vuoteen.

Ja miten sitten ihminen? Onko ihmisen pariside-ongelmiin joku syy? Miksi Linda Lampeniuksen kihlaukset aina purkautuvat? On jotenkin outoa että kehittyneemmän eläimen parisiteet eivät olekaan niin paikalleen loksahtavia kuin esimerkiksi linnuilla.

Oli miten oli, ihmisellä näyttää olevan mahdollisuuksia solmia uusia suhteita ja adopotoida entisten suhteiden lapsia hoidettavakseen. Olemmehan aika tavalla laumaeläimiä. Tosin laumojemme määrästä miljoonien vuosien aikana ei ole tarkkaa tietoa. Tavallisin malli on yhden uroksen johtama ryhmä.

Mutta paltaan siihen puberteettiin vielä. Rakkaus ja tunne-elämä alkaa ensin, eikä yhteiskuntamme ole oikein valmis kovin nuorien avioliittoihin. On siis ensin vain totuteltava toisen sukupolven olemassaoloon. Rituaaleihin kuluu hauskanpito ryhmissä ja erilaisten kulttuuripohjaisten ryhmien muodostuminen. Kun Tyttö ja Poika tapaavat, saattaa olla että ensin verrataan mitä kummallakin on iPodissaan. Jos molemmilla on Relient K, my Chemical Romance, Black Eyed Peas, Rise Against, Fall Out Boy, Green Day ja Bowling For Soup, tunteet lämpenevät. Toinen on selvästi samalla aaltopitudella! Poika yrittää kertoa jotain hauskaa. Tyttö nauraa! Poika ei tiennyt tuota ennen että tytöilläkin voi olla huumorintaju. Ja tämä Tyttö on tosi ihana kun se pelaa jopa Nintendoja ja jotin vaikeampiakin pelejä. Ja vanhemmat ovat tietenkin niin mänttejä, niiden touhuja voi vertailla, ”mun vanhemmat ei päästäneet sinne.....uskot sä sitä?” Muista kavereista jutellaan. On tärkeätä että sietää myös Tytön parasta kaveria. Vanhemmat saisivat olla myös jotenkin siedettäviä. Kotiin tultua avataan IM ja aletaan jutella luokan kavereiden kesken, tytöt ja pojat. Sitten tulee ne ekat treffit. Jommankumman vanhemmat ajavat parin sinne yhteen kauppakeskukseen jossa on se elokuvateatterikin. Kotiin tullaan ennen kello 22:ta. Koulussa jo tytön kaverit supattelevat. Pari on nähty käsi kädessä usean kerran. Pariside, ainakin jonkunlainen, on muodostunut.

Jostakin parisiteestä saattaa tulla pysyvämpi. Tunteilla ei haluta kovin paljon leikkiä, kun huomataan että siteen lopettaminen onkin melko kivuliasta. Kumpikaan ei tullut ajatelleeksi että opiskelu lukion jälkeen saattaa viedä eri paikkakunnille. Mutta siellä taas ollaan neljä vuotta, joten side uuteen Tyttöön saattaa olla pysyvämpi.

E. Järvi 2005
 
Tuesday, October 17, 2006
 
Luonto

On nettikeskustelussa kysytty mihin uskon. Kenties on joku sanaton yhteys elollisilla olioilla ajatustensa kautta, aistien ja vaistojen. Kun huomaa luonnon olevan tärkein voima maailmassa, joutuu muuttamaan ajatteluaan. Samalla huomaa, että entiset elämän ohjekirjat eivät ehkä ole täysin kohdallaan. Niissä ei esimerkiksi puututa ekologisiin asioihin, eikä vastuuseemme sellaisista asioista. Kun kirjat on kirjoitettu tuhansia vuosia sitten, nuo asiat eivät olleet silloin ajankohtaisiakaan. Uskon luontoon. Luonto on se suuri voima, jonka Einstein havaitsi.

Noita vihreitä ja energia-juttuja ajtellessa tulin taas miettineeksi elämän alkua planeetallamme. Maassa on paljon lämpöenergiaa säilöttynä, mutta kuoren alla. Kuori viileni, ja siitä alkoi elämään johtaneet muutokset. Kehitysopin mukaan päädyimme tänne monen muutoksen jälkeen.

Ihmeellisimpiä luonnonhistoriassa on se varsin aikainen DNA tai RNA koodaus ja solujen jakautuminen, jatkuvuus. Aivan ensimmäiset solut toimivat vain kuluttamalla aineita joita löytyi, ei tuottamalla energian avulla ainetta. Sen jälkeen melko pian on aivan ihmeellistä fotosynteesin kehitys. Se oli ainoa energia, jota solut pystyivät tallentamaan. Systeemi on kemiallisesti varsin mutkainen. Siitä sitten kehitysopin tie oli all downhill, ei suuria mutkia matkassa.

Kaikki käyttämämme energia, paitsi ydinenergia johtaa auringosta. Kun opimme käyttämään hiiltä ja öljyä, kehitys johti väistämättä ihmisen nykyiseen voittokulkuun. Hyvinvointia pumpataan öljynä maasta. Muuten olisimme entisen maatalousyhteiskunnan tasolla. No, junan ehkä olisimme keksineet, muttei autoja. Polttomoottoreilla olisi paljon vähemmän käyttöä vaikka olisi keksittykin, jos ei olisi öljyä. Etanoli on melko kallista tuottaa polttoaineeksi.

Kun katsot ikkunastasi ulos, näet kaiken sen, jossa luonnon lait hallitsevat. Luonto hallitsee planeettaamme ja sen elämää. Luonto on voima, joka on aina muutoksessa. Mantereet kaikki liikkuvat edelleen hitaasti, mikään ei ole miljoonien vuosien aikana täysin muuttumaton. Luonnon lait koskevat kaikkea ainneellista maailmassa. Materiaalin lisäksi maailmassa on erilaisia energioita, säteilyä, järjestystä ja tietojen tallennusta. Elävien olentojen kohdalla on tätä hämmästyytävää järjestystä ja tietojen säilytystä, jota muualla luonnossa ei siinä määrin ole.

Olemme oppineet mittaamaan, ennustamaan ja käyttämään luonnontietoa. Osaamme melko hyvin ohjailla tiettyjen kemikaalien käyttöä. Mutta kaikki tuo on pientä. Emme edes pysty varmistamaan ihmisen tulevaisuutta seuraavan ilmastollisen katastrofin ohi, mikä sen sitten aiheuttaa.

Luonnossa ei ole hyvää eikä pahaa, se on ihan ihmisten välisessä tekemisessä tullut käsite, kuten moraalitkin. Luonnossa on vain pyrkimys oman lajin säilyttämiseen ja DNA perimän säilyttäminen. Siinäkään ei ole hyvää tai pahaa, kaikki elävät olennot ja kasvit tekevät niin. Ja rooliimme ravintoketjun huipussa on vain totuttava.

Oltuani kemian alalla 25 vuotta se molekyylipää alkoi jonkun verran kyllästyttää. Biologiaan liittyvän osan suurinpiirtein tunnen. En lue mitään tiedekirjallisuutta kapean alani ulkopuolella. Hiljattain kuitenkin kasvit ja eläimet ovat alkaneet jonkin verran kiinnostaa harrasteena. Luen niistä kirjoista, luonnonhistoriaa. Chris Laversin kirja Why Elephants Have Big Ears (kirja selostaa liskoeläinten ja nisäkkäiden eroja) on kiinnostava. En ole koskaan ollut niitä, jotka tykkäsivät nuorempana kerätä perhosia, leikellä sammakoita uteliaisuuttaan, ja sellaista. Mutta mielestäni luonnon katseleminen on monin verroin kiinnostavampaa jos ottaa luonnonhistorian mukaan tulkintaan. Jämähtänytkin tulkinta selvittää mitä luonnossa on, ja miten eläimet käyttäytyvät, joten en meinaa asiasta riidellä. Ja luonnon kauneudesta ja kauheudesta, riippuen tapauksesta, olemme kai samaa mieltä.


Copyright E. Tero Järvi.
Pakina on julkaistu aiemmin Njet.netissä.
 
Saturday, October 07, 2006
 
VIESTI IHMISILLE

Hei ihmiset!
Menkää sinne taloonne, jonne kuuluttekin. Minä kaivelen tässä pihallani, jonka keskelle olette pystyttäneet talonne. Meidän suku on ollut tässä mäessä miljoonia vuosia, kuka antoi teille luvan muuttaa tänne? On se ihan kiva kun laitatte nurmikkoa pihalleni, siitä on helpompi kaivella kastematoja kuin metsästä puiden juurakoista. Mutta siihen saa loppua etuilunne. Pysytte siellä talossa vaan kun minä kaivelen talviluolaani. Ja ne teidän pyydykset joissa on piikkejä, ne on naurettavia. Mikä idiootti luulette minun olevan? Pyydyksethän näkyy maan alla metalliosineen, ja ainakin haisevat metallille heti.
Terveisin,
Myyrä.
 
Wednesday, October 04, 2006
 
FRANK ZAPPA IN FINLAND
written with Juhani Heinonen

(This will be one of the few articles here in English--en ole koskaan kääntänyt artikkelia suomeksi)

Below is the cut and pasted article from another site that still runs. The links mentioned need to be copied and pasted int your address bar.

FINLAND (The excuses for writing this as it relates to Finland). Written with Juhani Heinonen (all the text in italics). Finland is a large land mass mostly on the lower side of the arctic circle, occupied by some 5 million people. It qualifies as a country by strict standards, which I may have heard in connection with Zappa: It has an airline and a beer (several), therefore it qualifies as a country. The other excuse for the summary is explained in the joke, below.

JOKE (sorry if you’ve heard it before): An Englishman, Frenchman, German and a Finn were told to go an study the elephant, then report back with their findings. After some time, the Englishman presented a study, "Hunting The Elephant" (it must have happened in the previous century). The Frenchman’s study was "The Love Life Of The Elephant." The German made some grumbling excuses about needing more time, but on being encouraged, pulled out from his bag a 1000 page book, "The Elephant, Volume 1". The Finn produced a spiral bound document, it could not have been even 20 pages, entitled "What The Elephant Thinks About Finland".

I think we have enough information relating to Zappa’s interesting views on sex, and the hunting and torture of Zappa in the hands of Englishmen is already part of the Zappa mythology. Comaprison of web pages about Zappa in Finnish (some 50 pages) and German (2050 pages) leads me to think that there is sufficient documentation of Zappa and his relationship to Germans.[see article, for example]. We have references in Zappa’s recordings as well. It is then only necessary to outline what we know about Zappa and Finland to answer the burning question, "What Did Frank Zappa think about Finland?"(You may make your own conclusions at the end). The opinions of Zappa fans might be of some interest as well, and the proof that Finns appreciated Zappa’s art. Zappa has stated, according to Juhani, that he liked Finland, because it was the only place on earth where there were screaming young female fans in front of the stage at his concerts. Of course, such a thing happened to other bands, but never to King Crimson, at the end of the spectrum for female appreciation.

ZAPPA
But let’s get to Zappa and music. Zappa records had been released in Scandinavia and had sold quite well, I’m guessing from Hot Rats and thereafter. Waka/Jawaka and The Grand Wazoo were hits there, according to Zappa (jokingly). The first Zappa appearance in Finland was in August of 1973. A few older songs, such as Son Of Mr. Green Genes, were played at the quite respectable Finlandia House, across the road from the Finnish house of representatives. Two concerts were given and the newspapers reported there having been lots of jokes in the first concert. Juhani remembers lots of virtuoso playing in the second concert. Other impressions of Finland by Zappa as reported by Juhani:

I remember Zappa stating in an interview something like "the Finns are crazy people. They even dance to the rhythm of the march. This statement might have its origins in Zappa’s first visit to Finland in 1973. He was at that time taken to a restaurant (with a dance band) called "Vanha maestro" in Helsinki. The music played there was largely "humppa"[which is a sort of fast fox trot]which is a very curious Finnish blending of a German military march and pop song. Another thing that Frank especially liked there was the fact it was ladies night that evening. During ladies’ nights men were actually prohibited to ask ladies to dance. He said that this kind of behavior would be out of the question in the US. [Well, strictly speaking, it is called a Sady Hawkins dance]

The second concert dates were in 1974, and this and related activities really set the Zappa mythology going, as far Finland is concerned. Of course the YCDTOSA Volume 2 recording gives the rest of us some of the flavor of the proceedings.

The events started on Sep 17, when Zappa had arrived for press conferences and social events. He stayed at the Hotel Hesperia, where some days later Zappa’s lighting director Featherstone had gotten maced in the face by the door man ("portsari") at presumably the hotel’s restaurant or night club. There is nobody, other than Finnish drunks, that I would avoid more while visiting there than the Finnish restaurant bouncer, whose job is to keep out customers who look too happy. They are a breed all of their own, and could easily play villains in Zappa songs that need them. The Zappa crew may have had some dealings with room service as well.

The incidents are described in detail by Juhani:

74/09/17 There was no concert this day. FZ was in Helsinki, but it was all PR.

There was a press conference and several interviews for press, TV and radio. In hotel Hesperia there was a cocktail party, where FZ met many of Finland's foremost musicians and artists as well as people from the local ministry of education.

It might be that he also met representatives of a local symphony orchestra to arrange performances of his classical music. I remember that I read somewhere that a symphony orchestra conductor commented Zappa's scores to be so hard to play that they would need quite much time for rehearsals. (On the other hand, this incident might have taken place already on 1973 or on later visits, or maybe there were many similar discussions.)

One incident worth mentioning is the supper in restaurant Saslik, where he first slightly burned his fingers, when grabbing a shish kebob too greedily. He then immediately stuck his sore fingers in a glass of icy Coca Cola and made a terrible scene. The reporter, Raila Kinnunen, of the magazine Apu described how he finally calmed down when he noticed that there would be no blisters in his precious guitarist’s hands. She then assisted him with the shish kebob for the rest of the meal, holding it for him to bite. The rest of the evening was a lot happier...

(The following parahraphs contain an interesting conceptual continuity clue.) When Zappa's entourage was finishing their meal, a group of eight young ladies entered. They were having a "polterabend"[bachelorette] party of one Eeva Helkama, who was going to be married next Saturday. It is quite common in Finland that not only the future husbands, but also the future wives celebrate their last single days rather heavily. Eeva was dressed in very old-fashioned grandma's lace underpants and a Black Jack (a condom brand)T-shirt. She offered an apple to every man in the restaurant. FZ got two apples. The entourages got together and spent the rest of the opening hours of the restaurant conversing and having fun. As a result of this meeting, the whole FZ crew got invited to the wedding. Originally they were not supposed to arrive in Finland until Sunday, the day of the first concerts, but Frank decided to change the flight tickets and arrive already on Saturday.

From Saslik the FZ party continued to the night-club in hotel Hesperia, where a very high-spirited FZ jammed with an Indonesian dance band.

FZ flew to Oslo early next morning.

The incidents have been briefly alluded to in the song Approximate, as Juhani mentions below. The lyrics to the entire concert have been posted (click your back button to return to this article) YCDTOSAV.2 LYRICS. Juhani continues with the Sep 21 and 22 events:

74/09/21
FZ arrived at Helsinki with Gail and the band. They attended the wedding reception of Eva Helkama and Christian von Alftan in hotel Hesperia. Their wedding present was an acapella performance of the tune Approximate, the lyrics consisted only of the words "Eeva and apple".
(Listen to the version of Approximate in YCDTOSA2.)

74/09/22
There were two concerts. If my memory serves, two concerts were originally scheduled for this day, but the demand for tickets was so great that FZ decided to arrange one extra concert for the following monday (23rd). I did not find much evidence for this, but on the other hand I've never forgotten anything (I think). ;-)

The venue of the concerts was "Kulttuuritalo" (=The House of Culture)


From other sources we’ve gathered that for the YCDTOSA Vol 2 concert, Jukka Teittinen was most likely the engineer for the 16 track taping. Jan Noponen (Wigwam drummer in the 1990s) states that "Teittinen äänitti Kultsalla Zapan keikkoja (ei miksannut) - studiohan sijaitsi eri paikassa kuin sali", clarifying that the same person did not mix the live sound and record, as the equipment was in two places. Zappa credits a "Jukka" for recording the solo on Inca Roads that ended up on One Size Fits All. It remains for the Zappa purists to show whether the solos on the two CDs are the same recording. Noponen, about 16 at the time, claims he followed the Zappa entourage to the club Natsa after the concert.

The preparation of the Finnish tango Satumaa required some assistance from another Finn, Matti Koskiala. Described as a veteran musician (drummer), Koskiala is shown in a PICTURE well known to Zappa fans. In the picture are Ruth Underwood, Chester Thompson, Matti Koskiala, George Duke, Tom Fowler and Frank Zappa. Other pictures from this visit were sought by Cal Schenkel, and were produced by a Matti and shipped to Cal, showing Eeva’s wedding party with Zappa. You will have to ask Eeva for a copy, there isn’t one posted.

In any case, the band recorded Satumaa, possibly the most famous tango in Finnish. It starts out with:
Aavan meren tuolla puolen jossakin on maa
missä onnen kaukorantaan laine liplattaa
missä kukat kauneimmat luo aina loistettaan
siellä huolet huomisen saa jäädä unholaan.

Much of the life of Unto Mononen, the composer of the song, was tragic. The tango in Finland served a function similar to the blues in the US, but unlike the blues, is still very much alive. Finnish is difficult to pronounce for English speakers due to the variety of vowel combinations and double consonants it uses. The result was much like a classical orchestra playing a Zappa composition after one rehersal, but the instrumnets catch the spirit of the tango. Other parts of the concert recall their experiences at the hotel. One imagines that Zappa and crew really were served some fish with the heads still on and the eyes ready to fall off.[And there is something odd there? It seems Americans are turned off by food with eyes.] Bouilla baisse is likely to have been on the menu as well. A fishy place, this Finland.

During the same month that the Helsinki concert took place, the Roxy And Elsewhere live album was released. A few of the songs are the same, such as Cheepnis (many prefer the Roxy version). However, comparisons are not fair, as Roxy was intended as a concert for release and had eleven musicians, and Helsinki had only six. Inca Roads in Helsinki is my favorite version and Montana is a one time stage version, wondeful with all its hesitations. The "affz" (newsgroup) crowd can discuss the rest of the trivia and minutiae of the set. Nevertheless, the Roxy album was a favorite for fans at the time, as the Helsinki concert was not released until years later. Some doubt seems to remain about the Sep 23 events, as described by Juhani:

74/09/23
Scheduled meeting with Finland's Secretary of Education at 8am. I'm not 100% sure whether this meeting took place, but I think so. FZ was very highly respected in Finnish cultural circles those days.

The venue of the concert was "Kulttuuritalo" again.

The only source I have seen to mention 23rd as the second date of the 1994 concerts is a Finnish ZF book called "Zappa äänitteillä - recorded Zappa" by Heikki Poroila & Heikki Karjalainen. I do think that they are the ones who got it right! My other sources more or less support this as well.


In 1976, Zappa played Messukeskus, the Helsinki Convention Center/Exhibition Hall. A month later Zappa recorded Ms. Pinky live in Denmark (only the intro was used), inspired by a product advertised in magazine (Kalle) provided by a Finnish fan. This
EVENT is described in the lyrics from YCDTOSA V.6. Or you can play "Lonely Person Devices" from the CD. The studio version of Ms. Pinky was recorded on Zoot Allures, and I seem to remember some mention of a Dutch device. But Eki/Eric certainly fascinated Zappa and he was interested in Finland, warts and all. And especially the warts. The fan, more of an autograph collector("Eki-setä"), has been noted in a newspaper article in Finnish (here).
Juhani had this to report:

76/02/26
FZ and the band arrived at Helsinki on 25th and left on 28th.

The venue of the concert was "Messukeskus" (=exhibition centre). This time, only one concert took place. I had the pleasure to attend this concert, which I however did not enjoy as much as the one in 1973. Maybe I was a bit disappointed of the small band and the lack of obvious virtuoso players (except FZ of course). The acoustics was terrible, at least, where I was sitting (at the side of the stage). Outside, after the concert I heard somebody play the just heard music from a cassette recorder. So, I know that this concert was taped, but it has not come up in the trading circles and nobody I know has heard about the tape since.

At least the following tunes were played:

Stink foot
The Poodle lecture
Dirty love
Filthy habits
How could I be such a fool
I'm not satisfied
Advance romance
Unknown, with the word "heart" in it
I don't remember this one at all, but it was
mentioned in a magazine, so it must be true ;-)
Eleanore's mud cap (=Illinois Enema Bandit)
Black Napkins
Encore: Dinah-Moe-Hum



The unknown tune may have been Don’t Want A Man Like Me (Finnish fans are encouraged to fill in the gap, e-mail us).

After the concert the band went to a club called "Natsa" and three members of the group (NMP, etc.) jammed there with Finnish musicians. FZ was himself was reportedly jamming somewhere with Pekka Pohjola. FZ especially liked to play with Bassist Pohjola, whom he had met already during his previous visits. He was planning to record something with Pekka, but this plan was never realised. PP has recorded many solo albums (jazzy rock), one symphony and played among others with Mike Oldfield and Made in Sweden (the George Wadenius group [Wadenius was a one time Saturday Night Live band leader and also in Blood Sweat and Tears]).

One funny anecdote maybe deserves to be mentioned here: When the FZ group members were having a day off on 27th, Roy Estrada decided to go to a club called "Vanha ylioppilastalo" (=old student house) to attend a concert of Jukka Tolonen (Finland's foremost guitarist then). The club had an age limit of 18 and there was a doorman, who the regulars called "the gravedigger". He refused to let Roy in, because he had no passport along to prove his age. The Finnish friends accompanying Roy tried to convince the overzealous doorman by talking about a famous American celebrity. His comment was "I am not interested in celebrities!" So, Roy never heard the Tolonen group that night.

[BTW, Jimi Hendrix had a similar kind of experience in Helsinki 9 years earlier. For some reason, he never came back to Finland.]


Oh boy! Now we have a new question, for which we have even less data: What did Jimi Hendrix think about Finland? As far as Pekka Pohjola goes, he had some international connections (e.g.Oldfield) through recordings that Wigwam made in England at the Virgin studios. Prior to that he had recorded instrumentals (he writes no lyrics, not even song titles) on two Wigwam albums, with one track entitled Hot Mice (not a rip off musically). His use of woodwinds and other wind instruments may have been encouraged by hearing Zappa recordings [to buy Pohjola CDs, visit www.digelius.com]. All in all, Zappa seems to have a good time in Finland. Often it depends on your first visit and whom you meet then that sets the course of your following visits. In the late 60s a young Englishman arrived in Finland on May Day. It’s a time for partying. He met some people he liked, joined a band and stayed for 30 years. Finns know who that might be. In the right season Finns know how to party. But back to ‘77 and Juhani’s personal experiences and references:
77/01/23
The venue of these concerts was "Kulttuuritalo". There were two shows. The sources I've seen, seem to claim that both concerts had the same repertoire.

At least the following were played:

Peaches en Regalia
The Torture never stops
I'm the Slime
Titties and Beer
Illinois Enema Bandit
You're an Asshole
Black Napkins (the last piece)
Encores: Dinah-Moe-Hum, Willie The Pimp



88/04/29
Once more, I had the pleasure to attend a FZ concert. Wonderful show. Extremely tight music and FZ seemed to bee in good mood. The special surprises for me were the covers of Bolero, Stairway to Heaven (almost dropped out of my seat, when it began) and I'm The Walrus. And Frank of course remembered the 1974 incident and played Whipping Post.Before playing it, continuing from the normal spoken outro of "Dancing fool", Frank grabbed a wig that made him look like he was in 1974 and rapped as follows (speaking v e r y s l o w l y): "Wait a minute. I've gotten a great idea. Remember a long time ago, when some guy in the audience in 1974 said: Whipping Post! And we couldn't play it; well tonight we can play it." I also remember him gesturing and smiling at somebody in the audience during this banter. This probably means that the guys (brothers Virtanen from Turku), who originally requested Whipping Post were present and were making a notable noise again.

I felt very tired and sort of depressed, when I went to the concert (too much work), but I was smiling widely, when I came out. Music is a very powerful drug!
[The set ended with these tunes and encores]
Florentine Pogen
Andy
Inca Roads
Sofa No. 1
Encore 1:
Dancing Fool
Whipping Post
I am the Walrus
Illinois Enema Bandit
Encore 2:
Bolero
Encore 3:
Stairway to Heaven

No other FZ shows took place in Finland, unfortunately. However, there were plans for FZ to visit a festival called "Meeting of the Worlds" held in Joensuu at midsummer 1990. Zappa's piece Perfect Stranger was played there by Avanti orchestra conducted by Esa-Pekka Salonen. Salonen and Zappa met in LA, where Salonen was the conductor of LA Philharmonics. Zappa cancelled his appearance on the plea of personal reasons.(Maybe he was already feeling ill?)


[Sources used by Juhani Heinonen to compile his data and organize his personal memories: Magazines "Musa" and "Soundi" (Finnish music monthlies from the '70's), the weekly magazine "Apu" (nr. 39 09/29/1974,includes a cover story of FZ's 1974 visit) and the book, in Finnish, by Heikki Poroila & Heikki Karjalainen: Zappa äänitteillä - Recorded Zappa]

AFTER ZAPPA
Interest in Zappa has not faded in Finland. In a separate article on these pages I have reviewed the Ambrosius Ensemble’s Zappa album (on the BIS label) favorably [the article in Finnish has some links at the end, click them]. Some of the titles are the usual Zappa covers, such as Inca Roads, Black Page #2 and Igor’s Boogie. The last one is performed on melodica (not an old instrument) and harpsichord, which generally works well with all these tracks. Other tracks are new to these Zappa cover CDs, which I have lost track of by now. The ensemble uses baroque instruments (wind, strings, portable organ) but never to compromise the original work or change the character. The arrangements have been painstakingly worked out for a good feel. All are performed with energy and precision. Many of the short tunes form nicely worked out medleys. Even for the hardcore Zappa fan, this CD should have some appeal, and plays well all the way through. The odd track may be The Idiot Bastard Son, done as a classical type of performance, but even that works for comic relief. I seem to notice an influence of the 1974 concert on the songs selected here.

And what about Eeva? I have no detailed information, but a message board friend reported having gone to school with Eeva’s daughter. She must be over 20 by now. There is no connection between Zappa and Eeva’s daughter, really. Unless perhaps Zappa interfering in the wedding festivities somehow affected the moment of conception. So there we have the discontinuity of conception, as it were. Hey, it could happen!(as Judy Tenuta used to say). Stretching the point further, Eeva’s daughter now becomes the closest thing Finland has to Lucy O’Donnel. She was the inspiration for the drawing that inspired Lucy In The Sky With Diamonds. Although she did not know this for many years, until pesky journalists tracked her down and told her.

Copyright 2001 Esa Järvi except parts in italics Copyright 1998 Juhani Heinonen, used by permission.

APPENDIX 1: Charles Ulrich has posted material related to the concerts. Also, Rino’s has concert playlists

APPENDIX 2: Complete 1988 Concert Set: The Black Page /More Trouble Every Day /Penguin in Bondage / Hot Plate Heaven at the Green Hotel / What's new in Baltimore?/ Sinister Footwear II / Packard Goose Part One / Royal March From L'histoire Du Soldat / Theme From The Bartok Piano Concerto #3 / Packard Goose Part Two / Big Swifty / Who needs the Peace Corps? / I Left My Heart In San Francisco / Let's Make The Water Turn Black / Harry, You're A Beast / Oh No / The Orange County Lumber Truck / Theme from Lumpy Gravy / Find her Finer / Mr. Green Genes / Florentine Pogen /Andy / Inca Roads / Sofa No. 1 /Encore 1: Dancing Fool /Whipping Post/I am the Walrus / Illinois Enema Bandit /Encore 2: Bolero /Encore 3: Stairway to Heaven /

Mike Keneally describes Helsinki in his tour diary.

APPENDIX 3: Sweden

Returning to the joke in the beginning, the follow up question is What does the elephant, or Zappa, think about Sweden? Arch rival Sweden must always be compared to Finland. Well, I don’t have a link to comprehensive information about Sweden. There is a bootleg of a 1968 concert, 40 minutes including King Kong. The 1973 Piquantique CD is part of officially approved bootleg material. Also, Zappa had a short relationship with young musicians Mats and Morgan who had a band Zappsteetoot playing covers. A very amusing story. (but gone from http://www.morganagren.com/zappa.html?)

There is also the Florentine Pogen Connection, part of the swipnet site, which was an excellent Zappa recordings site. (it was at http://home.swipnet.se/~w-59501/misc/pogen.html).

APPENDIX 4: Norway

Zappa played Norway in 1973, 1980, 1988. The Church of Appliantology is also located in Norway. Also, Tinseltown Rebellion Band

APPENDIX 5: Denmark

Denmark apparently inspired Disco Boy. Frank had visited The Disc Club there, and "it really was poot", according to Frank.

The YCDTOSA Vol 5 had a cut in Denmark, Where’s Our Equipment. Vol 6 has the Lonely Person bit referred to earlier, from Tivoli (3 Mar 1976). Other concerts include 21 Feb 1976, Vejlby Risskovhallen, Aarhus, 29 Feb 1976, Falkoner Theatret, Copenhagen and there is a 90 min bootleg of Oct 1968, Tivoli Gardens. Pictures from 1978 at Petersen’s site.
 
Tuesday, October 03, 2006
 
NE SOITTIVAT KUIN RIIVATUT SILMÄT PÄÄSSÄ PYÖRIEN

Ranskalaisten barokkiaikaisten lausunto italialaisista.

Olen ollut jostain 16-vuotiaasta kiinnostunut barokkimusiikkiin. Olin kyllä kuullut klassillista musiikkia, mutta vasta tämä barokkijuttu kolahti. Sattui olemaan eräs Vivaldin fagottikonsertto, jonka kuulin filmissä koulussa. Sen jousien tutti-osissa oli melkoinen meno päällä. Otin selville musiikista, tiesin vain säveltäjän nimen.

Kuningas Louis XIV Ranskassa piti yllä hienostunutta musiikkikulttuuria, johtajina Lully, Delalande ja Francois Couperin. Hienon tanssimusiikin sijasta italialaiset soittivat vaativia konserttoja:

”The Italians played as if possessed, with their eyes rolling in their heads.” (ranskalaisten lausunto). Viittaus sopisi Vivaldiin, joka astmastaan huolimatta oli melkoinen velho viulussa. Suuren osan urastaan Vivaldi opetti orpokodissa, johon vapaasti jätettiin ei toivotut vauvat, tytöille musiikkia. Maaliskuussa 1740 siellä oli konsertti Puolan prinssille, jossa esitettiin viimeiset neljä Vivaldin sadoista konsertoista. Konsertot olivat Vivaldin onnistuneimpia, mutta niissä ei soitettu kuin riivatut. Pian sen jälkeen Vivaldi ja pieni seurue muutti Wieniin, jossa säveltäjä kuoli köyhyydessä. Noin kymmenen vuotta myöhemmin kuoli Bach, ja barokin kausi oli loppu. Mozart ja Haydn astuivat sijalle.

Mutta aikanaan musiikki oli suuri osa Venetsian viehätyksestä, ja siellä asui prinssejä ja kuninkaita kuukausikaupalla paikallisissa riennoissa.

Viulukonsertoissa Vivaldilla on tietenkin kuuluisat Neljä vuodenaikaa. Sen Talvi-konsertossa nähdään monia tyypillisiä vivaldimaisuuksia, ja jopa largossa (joissa yleensä otetaan pienet nokoset) on hieno oma melodia. Syksy-konserton ratsastusrytmi alkoi itseäni tusinan kuuntelukerran jälkeen pitkästyttää. Mutta jos täti-ihmiset kuuntelevat barokista vain Neljä vuodenaikaa ja Bachin Brandenburg-konsertot, hyvä se niinkin on. Vivaldilla vain on paljon enemmänkin tarjottavana, monenlaisille kokoonpanoille, muille kuin viululle. Nämä konsertot ”con molti instrumenti” käyttivät puupuhaltimia (oboe, klarinetti, fagotti, chalumeau), muita puhaltimia, mandoliinia, luuttua ja erikoisia jousiakin.

Barokkimusiikia nykyään esittävät pienet orkesterit ovat rokkifanille kiinnostavampia kuin muu klassinen maailma, tosi bändejä. Ei ole mitään sinfoniamaista jäykkyyttä ja kalliita sooloisteja. Jopa 5-6 soittajaa voi saada konserton esitetyksi. Telemann sävelsi sarjan harrastajille, eri kokoisille ryhmille, nimeltä Tafelmusik. Ihan kivaa taustalle, mutta ei sekään mitään tapettimuiikkia ole.

Musica Antiqua Köln oli 80- ja 90-luvuilla ahkerasti levyttävä ja esiintyvä kokoonpano (koko hommaa ei voi rahoittaa, jossei ole tarpeeksi levyn ostajia kautta maapallon). Ryhmää johti viulisti Reinhard Goebel monet vuodet. Hän sitten tärveli kätensä tennispelissä, mutta NO PROBLEM! Hän siirtyi attoviuluun. Muissa kokoonpanoissa useinkin on eri soittimia soittavia monitaitureita (renesanssimusiikissa noita on vielä enemmän).

Muita merkitäviä kokoonpanoja oli mm. Il Giardo Armonico (menköön I Musici vanhoine tyyleineen eläkkeelle!), joka pisti Neljä vuodenaikaa pirstaleiksi )levyä on melkein tuskaista kuunnella), mutta hiljensi sitten vauhtia ja levytti monta mainiota kokoelmaa. Sen lisäksi Tafelmusik ja Freiburger Barockorchester ovat erinomaisia. Esittäjiä on monessa kokoonpanossa samojakin, ja toiset ehtivät joka puolelle. Esimerkiksi Andrew Lawrence-King lykkää barokkiharppuaan kaikkialle (Ludovicon harppumusiikki levy oli hieno). Toiset soittavat jotain unohdettua soitinta, kuten cornettoa, joka muistuttaa trumpettia, mutta on tosiaan eri peli.

Continuo soittimina on cembalo ja luutut sekä moni muu. Jakob Lindberg on saanut luutuista isoja ryhmiä, ja musiikki tosiaan svengaa.

Alkuperäiset soittimet saavat aikaan parhaan, energisen menon. Kyllä nykyisilläkin soittimilla saa barokkimusiikkia soitetuksi, mutta pieniä muutoksia jouseen ja soittotyyliin tarvitsee tehdä. Puhaltimet ilman nykyisiä mekanismeja saavat erilaisen soundin, niissä joskus travitsee tosi taidot. Muutama vaskipuhallin on kamala väärin soitettuna.

Copyright Esa Järvi 2002
 
 
JEREMY SPENCER

Fleetwood Mac, se Peter Greenin versio, soitti aluksi bluesia 60-luvun lopulla. Suositeltavia albumeja joilla siihen voi tutustua:

1968 Peter Green's Fleetwood Mac
1968 Mr. Wonderful
1969 Blues Jam in Chicago
1969 Then Play On (Spencer ei mukana)

Kokoelma: The Original Fleetwood Mac

1970 Kiln House
Live at the BBC (60 luvun lopussa)

Olin Suomessa vuosien ‘68 ja ‘69 aikana, kun Fleetwood Mac kuume oli korkeimmillaan. Bändit halusivat soittaa Albatrossia ja Jig Saw Puzzle Bluesia. En päässyt heitä näkemään Helsingissä, mutta muistona on Suosikin juliste jossa bändi poseeraa suurkirkon edessä.

Vasta vuosia bändin levyjä kuunneltuani selvisi miksi siinä piti olla kolme kitaristia. Sencer ei nimittäin juuri soitellut, jossei ollut itse laulamassa, korkeintaan soitti pianoa joskus Greenin laulaessa. Tarvittiin Danny Kirwan Peter Greenin tueksi. Myös levyillä oli sama työnjako. Vaikka Spencer soitta slidea Albatrossin videossa, se oli vain lip sync tapahtuma, he eivät soittaneet videossa. Green taas soitti Spencerin raidoilla joskus, ja soitti mm. banjoa tämän soololevyllä. Mistään riidasta ei tainnut olla kysymys.

Esiintyjänä Spencer oli värikäs Elmore James, Elvis ja Buddy Holly imitoija. Koomillisia tilanteita sattui Chicagon levyllä, jossa Spencer laulaa jenkkienglantia, mutta selostaa mustille ukkeleille soitettavan Can’t Hold Out (lausuen sen ”kaant hould aut”). Spencer laitti huumorin musiikkiin, sillä puhuessa juttu ei lavalla oikein sujunut. Fleetwood Macin sivuilla (http://www.fleetwoodmac.net/penguin/jeremy.htm) kuvataan Jeremyn touhuja alapäähuumorin sävyttämänä. Varmasti helpotti Greeniä, että ei tarvinnut koko showta yksin vetää. Kun Spencer otti jonkun biisin soittaakseen, siinä oli sellainen tunne, ettei Greeniä erikoisemmin tarvita. Moni blues on melko hyvin esitetty, vaikkapa Love That Woman ja omatkin bluesit toimivat siinä aitojen vierellä. Mies ja kitara ja rytmiä, ei siinä muuta tarvittu.

Säveltäjänä Spencer tyytyi tuttuihin kuvioihin ja osa vaikuttaa kovasti harmittomalta 50-luvun rockilta, Jenny Leet ja Lindat ja Surfing Girlit. Mean Blues on hauska blues parodia, mutta Don’t Go, Please Stay on todella saavutus valkoiselle bluesin esittäjälle. Noita on valitettavsti vain Lp:llä, mutta muutama on otettu Live at the BBC kokoelmalle. Bändin Man of The Worldin b-puolella on Jeremyn alter ego, Earl Vince, esittämässä Somebody’d Gonna Get Their Head Kicked In Tonight rockarin jossa on taas Elvis-muminaa.

Then Play On albumi oli osaksi bluesia, osaksi uutta suuntaa hakeva levy, varsin hyvä Greenille ja Kirwanille. Spencerin kovin perinteinen tyyli ei kai sopinut albumille, ja niin hän ei ole mukana kuin kuvassa.

Green sekosi ja jätti bändin. Kirwanin ja Spencerin oli koottava yhdessä Kiln House albumi. Spencer on mukana puolessa raidoista, ja bändillä oli aika hyvä yhteinen henki. Basisti McVien vaimo Christine oli astumassa mukaan touhuun. On lännen hupailuja (Blood On The Floor) ja Kirwanin balladeja ja instrumentaali. Muutaman raidan saa kuulla BBC kokoelmassa, eikä tämä ole niin kovin tärkeä teos, jossei kaikkea halua.

Spencerin tekeleissä on muutamia aivan sekopäisiä juttuja kuten Man of Action tai If I Could Swim The Mountain, mutta eivät ne menoa kovin hidastuttaneet.

Kun bändi muutti USA:han ja alkoi läpimurtoaan AORalalla (Kirwan jaksoi mukana pari albumia), Spencer katosi melkein heti jeesusfriikkien matkaan. Siellä Children of God ryhmässä hän levytti pari Lp:tä aikoina jolloin Christian Rock ei olut vielä rahasampo. Ne olivat lähinnä Kiln House tyylin jatketta. Mies on edelleen jotenkin kosketusksissa musiikkiin, ja raportteja konserteista Intaissa on ilmestynyt (http://jeremyspencer.com/). Asuu jossain Eteläamerikassa suurperheensä päänä. Kannattaa kuunnella Preachin’ raidat BBC kokolemalla, jossa lauletaan baptisti-pastoriksi tulemisesta.

Sooloalbumin selostus:

http://www.allmusic.com/cg/amg.dll?p=amg&uid=UIDCASS80311111914192927&sql=Asy3m96oo3ep8

BBC Live raidat
1. Rattlesnake Shake (Green) - 7:39
2. Sandy Mary (Green) - 5:00
3. Believe My Time Ain't Long (Johnson) - 3:00
4. Although the Sun Is Shining (Kirwan) - 2:31
5. Only You (Kirwan) - 2:51
6. You Never Know What Your Missing (Spencer) - 2:52
7. Oh Well (Green) - 2:26
8. Can't Believe You Wanna Leave (Price) - 3:25
9. Jenny Lee (Spencer) - 2:19
10. Heavenly - 2:37
11. When Will I Be Loved? (Everly) - 2:13
12. When I See My Baby (Kirwan) - 2:11
13. Buddy's Song (Holly) - 2:09
14. Honey Hush (Turner) - 3:08
15. Preachin' - 3:05
16. Jumping at Shadows (Bennett) - 3:35
17. Preachin' Blues - 1:59
18. Need Your Love So Bad (Little Willie John) - 3:48
19. Long Grey Mare (Green) - 2:53
20. Sweet Home Chicago (Johnson) - 3:10
21. Baby Please Set a Date (James/Sehorn) - 2:59
22. Blues With a Feeling (Little Walter) - 2:56
23. Stop Messin' Round (Adams/Green) - 2:17
24. Tallahassee Lassie (Crewe/Picariello/Slay) - 3:24
25. Hang on to a Dream (Hardin) - 2:56
26. Linda (Spencer) - 2:03
27. Mean Mistreatin' Mama (Carr) - 4:03
28. World Keep on Turning (Green) - 2:39
29. I Can't Hold Out (James) - 2:27
30. Early Morning Come (Kirwan) - 2:29
31. Albatross (Green) - 2:48
32. Looking for Somebody (Green) - 2:40
33. A Fool No More (Green) - 3:40
34. Got to Move (James/Sehorn) - 2:57
35. Like Crying Like Dying (Kirwan) - 2:33
36. Man of the World (Green) - 2:49

Copyright 2004 Esa Järvi
 
 
LEO KOTTKE ALBUMS 1986-2002

The Albums:
2002 Clone
One Guitar, No Vocals
Standing in My Shoes
Peculiaroso
Great Big Boy
That's What
Regards from Chuck Pink
My Father's Face
1986 A Shout Toward Noon

A Shout Toward Noon.

Little Martha on cover, mutta Kottke soitti aikanaan tätä aika usein livena. Tähän levyyn on ängetty kaikenlaista newage sound effect häiriöääniä, rsidoilla 4-7- Sitten 8, Air Proofing palauttaa homman vanhaan tyyliin. The Ice Field on mielenkiintoinen minimalistinen teos. Ei ihan elokuvamusiikkia, mutta sellaista joka luo tiettyjä fiiliksiä, tunnelmaa

Kokonaisuutena en tykkää tästä ekasta CDstä uudelle merkille. Kun se ilmestyi, olin iloinen että mies edelleen sai levyttää. Mutta kun niitä tuli sen jälkeen, tää on jäänyt aika unohduksiin.

My Father's Face

Tää oli parempi. Jostain syystä CDt ovat olleet onnistuneempia, siis viimeiset 10 vuotta, jos mukana oli ainakin 3 laulettua biisiä. Joskus ne on puhuttuja. Leo selosti että musiikin ohessa, jota itse soittaa, on helpompi laulaa kuin puhua.

Instrumentaaleista kestosuosikki oli Theme from the Rick and Bob Report. Lieneekö edes oikea teeveeohjelma. Leon maailma on vähän erilainen kuin meidän muiden.

Varsinainen helmi siis on se Jack Gets Up. Selostettu ja onhan siinä pikkasen nuottia laulussakin. Jack herää aamulla ja yks päivä vessan peilissä onkin Isän Naama, CDn nimi. Kenties kerran olen kuullut tän livenä, katosi heti ohjelmistosta.

That's What

Kamalimpia CD kansia mitä olen nähnyt. Ei nyt mikään shokki.

Sisällä erikoista kitarointia, tällä kerralla 6 kielinen basso mukana, Leo soittaa. Husbandry on hauska, taas niitä puhuttuja juttuja. Robert Wyatt tulee mieleen.

Sisältää myös jazzia. Creature Feature ym. tuovat hieman Michael Hedges levyt mieleen. Mid Air maalaa äänikuvia Pat Metheneyn tapaan.

Tämä on kaukana monesta muusta Kottken tuotannosta, aika erikoinen levy. Jättäisin kuitenkin myöhemmäksi, jos Kottkea hankki, tai yrittäkää ensin kuunnella. Voi olla vaikea löytää.

1988 Regards From Chuck Pink
CD alkaa mieleenpainuvalla I Yell At Traffic biisillä. Tässä albumissa on taas new age efektejä, mutta tuon biisin kohdalla on lisätty vain viulu. Ilman viulua sen kuulee Live Cd:llä. Skin Flintissä on slidea, jota on enää pienessä osassa Kottken tuotantoa levyllä. Konsertissa slide on edelleen melko esillä.

Short Wave ja Theme From Noodles raidat on soitettu ainakin kahdella kitaralla, ja kahdessa muussa raidassa on sähkökitarassa George Doering. Taxco Steps on varsinainen menobiisi (tulee mieleen flamenco), ja sitä seuraa Ojo, hieman hillitympi versio kuin alkuperäinen.

Ihan kunnon albumi, mutta laulua ei ole tässä, joten aikamoinen kuunteleminen alusta loppuun.

Peculiaroso
Parade biisi on mieleenpainuva. Muistelee lapsuuttaan ja paraatia Cheyennen pääkadulla.Instrumentaaleja normaaliin tyyliin. Tykkään Ricky Lee Jonesin sovituksista, hanuria siellä täällä ja sellaista. Tarinan mukaan Kottkella ei ollut valmiita biisejä, ja tuottaja suostutti tämän kokoamaan näitä studiossa äänitysten edetessä. Twilight Time on cover ikivihreästä. Parhaat osat tästä albumista on parilla muullakin, esim. Live albumilla. Big Situation avaa taas uusia näkymiä, tyylejä, Kottken musiikissa. Kokeilevaa. Ei tämä ihan turha ole.

Standing In my Shoes
Tämä kierrättää taas muutamia vanhoja biisejä, esim. Dead End on vain uusi nimi jollekin vanhalle. Vaseline Machine Gun on hidastettu versio, Cripple Creek on aina hieno. Twice on näitä laiskoja, rentoja venyttelyjä, ei jää muistiin. Corrina, Corrina taitaa olla ainoa laulettu raita.

Across The Street (ei sanoja) liittyy tarinaan vangista, jota pidettiin tien toisella puolella jossain itäblokin maassa, perheen tietämättä missä mies oli. Vaikuttava tunnelmabiisi.

1999 One Guitar, No Vocals
Aika siisti kokoelma instrumentaaleja. New Age vitkutukset on jätetty sovituksissa.Tässä ei voi poimia mitään erikseen, mutta varsin mielyttävä kokemus soittaa koko albumi läpi. Vastaa myös hyvin Kottken konserttia valikoimaltaan, paitsi siis ei ole edes puhetta. Konsertissa käy usein niin että Kottke tulee lavalle ja soittaa viisi biisiä pötköön. Sitten hän laukaisee jännityneen tilanteen puhumalla pari minuuttia ja jatkaa ehkä viisi samaan tyyliin. Lopussa voi olla Pamela Brown laulettuna.

Live
Jossei Kottkea ole koskaan kuullut livenä, tämä kannattaa hankkia. Samaten My Feet Are Smiling, melko vanha live albumi. Sen sijaan Live In Europe ei oikeastaan tunnu liveltä, siinä ei ole juuri puhetta.

Kottke ja Mike Gordon 2002 Clone
Tää nyt ei ole varsinainen Kottke albumi, Gordon on tasapuolinen partneri. Kitaran ja basson työskentely on aika sujuvaa, luontevaa. Osa sävellyksistä on Gordonin.

Copyright E Järvi 2002
 
Monday, October 02, 2006
 
ATEISTIT RAKASTUVAT

Tarmo ja Sirpa olivat rakastuneet Helsingissä metallibändin konsertissa. Sieltä oli päässyt käymään ulkona kavereiden kanssa, ja Tarmon kaveri oli konsertissa Sirpan kaverin kanssa. Sirpa oli tullut yksin, mutta tuli heti sen toisen tytön luo juttusille. Nyt heitä oli neljän porukka jonkun aikaa, ja tapasivat näin parina iltana. Kahden viikon päästä Tarmo ja Sirpa olivat erottamattomat. Niistä muista kavereista ei niin enää välitetty.

Tarmo oli matemaatikko, opiskeli nyt fysiikkaa, koska ei halunnut mihinkään talouden puolellekaan. Matematiikka ja musiikki oli Tarmolle kaikki kaikessa. Pari vuotta sitten hän oli jonkin aikaa jopa bändissä basistina. Ei hän mikään basisti ollut, paremminkin pianisti, mutta osasi homman.

Sirpa oli pikkukaupungista, äiti oli eläinlääkäri. Sirpa oli opiskelemassa biologiaa. Elämän ja luonnon asiat olivat läheisiä, mutta uskonnolliseen isään Sirpa ja tämän äiti olivat katkaisseet suhteensa. Tytön ja tämän välit olivat riitaisia tytön ollessa 15-vuotias, eikä Sirpa voinut ymmärtää koko uskonnon asennetta luontoon ja eläviin olentoihin. Elämässä hienointa oli vapaus ja tyttö laati omat moraalinsa. Äiti ei riitaan edes puuttunut, ja oli edelleen luterilaisen kirkon jäsen.

Pari oli jokseenkin yhdenmukainen ajatuksissaan elämän syvistä kysymyksistä. Rippileirin ja muut kolulun vaaditut kurssit käytyään molemmat olivat ilmoittaneet olevansa agnostikkoja. Mutta nyt jonkin aikaa älykköpiireissä oltuaan he olivat ilmoittaneet olevansa ateisteja.

Tarmo kannatti lähinnä vapauden aatteita hieman oikestolaisin käsittein verosta ja muusta. Polittiikka ei häntä suuresti kiinnostanut, mutta kerran hän luki Zappan kirjan, ja oppi siitä hauskoja sanontoja joita poliittisessa keskustelussa käytti. Sirpa taas oli keskustaan kallistuva sosiaalidemokraatti, mutta kannatti myös vihreiden aatteita, jos ne tuntuivat käytännöllisiltä. Valtio oli saatava järkiin esimerkiksi metsäasioissa. Ateistisia kommunismin aatteita kumpikaan ei tunnistanut omikseen, eikä mitään valtion puolesta määrättyä ajatusta.

Sängyssäkin heillä meni mainiosti, ensi kertaa lukuunottamatta. Tarmo oli tehnyt jotain pilaa lähetyssaarnaajista sen aikana, ja Sirpakin sattui olemaan neitsyt. Tarmonkin edelliset kokemukset olivat jääneet yhteen ainoaan kertaan ja tyttöön tuttavan bileiden jälkeen. Kokemuksesta hän oli saanut tippurin.

Mutta nyt siis yhdynnät olivat erinomaisia. Orgasmin hetkellä Sirpa ulvoi eläimellisesti ja päästi eläimen itsessään irti. Kun Tarmo taas laukesi, hän näki mielessään alkupamauksen, big bangin.

Asuntoa koristettiin, kutsuttiin tuttavia, ryypättiin. Vuoden ajan elämä molemmilla oli ihana, elettiin täysin rinnoin. Mitään tulevaisuutta ei rakennettu eikä tuosta edes puhuttu.

Sitten Sirpa paneutui biologian opintoihin ankaralla tahdilla. Hän oli alasta innoissaan, mutta Tarmo ei enää osannut lukion pohjalta aiheesta keskutella, tämä oli korkealla tasolla. Tieteessä oli hänelle outo lähestymistapa, terminologia ja liikaa pikkutietoa. Immuunisysteemistä kun Sirpa puhui, se oli kuin vierasta kieltä.

Aamulla oltiin hyvällä tuulella, mutta Tarmo ei illalla oikein saanut mitään sanotuksi. Katsottiin sitten vain teeveetä tai vuokraelokuvia. Tarmo ajatteli, että onko tämä nyt sitä ”kasvettiin erilleen” vaihetta, josta hän oli jossain lehdessä lukenut.

Eräs arkipäivä Sirpa oli tullut kotiin heti lounaan jälkeen. Kun Tarmo tuli kotiin, oli kaikki jo pahvilaatikoissa. Sirpa ei paljon sanonut, mutta joku mies tuli kantamaan tavaraa kadulla portaikon edessä olevaan pakettiautoon. Viimeinen tavara lähti, ja Sirpa ei kunnolla sanonut kuin hei sitten. Ei se sanonut hyvästi. Tarmo oli sanattomana seurannut alas, ja jäi lasioven sisälle rappukäytävään. Auto lähti.

Tarmo jäi asuntoon ja eleli elämäänsä. Parin viikon päästä hän sai kuulla, että Sirpan mukana ollut mies oli opiskelija hänkin, sosiaalidemokraattien aktivisti, ja mitä pahinta teologian alalla.

Copyright Esa Järvi 2004
 
 
WIGWAM, LEGENDAARINEN BÄNDI

Wigwam on noin kolmekymmentä vuotta vaikuttanut proge-bändi. Legendaa riittää monista kokoonpanoista, ja viimeisinkin (2002) kokoonpano on melkein sama kuin 1975-kokoonpano. Proge tyylinä on hahmoteltu muualla. Ainakin 1975 asti Wigwam täytti tiukimmatkin progen vaatimukset. Bändi teki muutamia keikkoja kesällä 2000 ja on keikkaillut nyt pari vuotta. Tässä 70-luvun pitkätukkamusiikissa oli comebacking myötä uutta voimaa, vaikka hiuksia ei niin paljon jäsenillä olekaan. Tosin Kotilaisen palattua kuvioon, hiuksiakin taas on. Viime vuosina julkaistu kokoelma Fresh Garbage esittää bändin 70 luvulla eri kokoonpanoissa, joista monet muistavat Jukka Gustavssonin ja Pekka Pohjolan ihmeelliset kyvyt soittimissaan.

Mutta ison maailman tapaan bändi vaihtoi kokoonpanoaan kautta uransa. Samaa nimeä voi hyvin käyttää kunhan ainakin yksi alkuperäisjäsen on mukana, tässä tapauksessa ahkera biisin tekijä ja laulaja Jim Pembroke. Monet laskevat Wigwamin loppuneen alkuperäisen rumpalin Ronnien kuoltua 1980, eikä Ronnien kaltaista toista olekaan. Wigwamin voi jakaa Pembroke-Rechardt kauteen (75 ja jälkeen) ja sitä edeltävään kauteen. Aikaisempiin kokoonpanoihin on melko vaikea tutustua bändin Highlights kokoelmalla. Oikeastaan helpoin tapa tutustua siihen olisi Live Music From The Twilight Zone äänite. Bändi soitti aika paljon cover biisejä, mutta aivan omalla tyylillään. Levyltä löytyy Jimin Grass For Blades (mainio sekoilu, jonka sanoissa on kuitenkin ajattelemisen aihettakain) versio, jossa kaikki pääsevät sooloilemaan ja The Band cover The Moon Struck One on ehkä paras The Band biisi, joita on lisää Fresh Garbage kokoelmalla. Tämä oli se jammaileva kokoonpano joka keräsi uskolliset fanit. Lennonin Imagine sopii pasifisti Gustavsonille laulettavaksi.

Niille, jotka tahtovat tutustua Gustavsoniin, voi suositella Beingiä (viimeinen studio LP Jukalta Wigwamin kanssa) ja Fairyportia. Olen keskustellut asiasta Njetin-kulttuuriserverin jäsenen, Timon, kanssa seuraavasti:

EJ: En oikein vieläkään tiedä miksi Beingiä monet pitävät parhaimpana. Fairyportilla esimerkiksi bändin jäsenet pääsevät tasaväkisemmin esille.

Timo Sinisalo: "Niin... Being edustaa aikaa, jolloin bändin sisäiset musiikilliset erimielisyydet olivat melko suuria. Helpoin ratkaisu olikin ottaa levylle pääasiassa yhden tekijän, Jukan, biisejä.

Mutta onko Being Wigwamin paras levy? Siitä voi jokainen olla omaa mieltänsä. Minun mielestäni Being on nimenomaan KOKONAISUUS, jota sävyttää tietynlainen angsti ja ahdistus. Sensijaan Fairyportilla on Pohjolan, Gustavsonin ja Pembroken biisejä ikäänkuin erillisinä saarekkeina. Beingin aloittava "Proletarian" on mielestäni osunut nappiin tunnelmaltaan. Gustavsonin ajoittain kaksiääninen laulu on vangitsevaa ja soundit ovat kenties hienoisen tunkkaisuutensa vuoksi juuri passelit tälle albumille."

EJ: Silloin 60 ja 70 luvuilla oli tämä hippiliike ja sen sellaiset. Luulen että ainakin Jukka Gustavson oli vakavissaan siinä.

Timo: "Varmasti oli! Etenkin Beingin sanoitukset ovat melko filosofisia, eikä Jukka varmaankaan pyrkinyt tekemään mitään näennäisvakavaa musiikkia jotakin tiettyä kuulijakuntaa varten. On oikeastaan sinänsä mielenkiintoista, että "vanhan Wigwamin" kenties korkeaelentoisin ja filosofisin jäsen, Gustavson, oli bändissä juuri se, joka oli ehdoton absolutisti. Eivät kaikki kukkaislapset (tms.) tosiaankaankaan ammentaneet luovuuttaan kemikaalisesti.

(Timo jatkaa): Voin kertoa Gustavsonin oleva edelleen kovassa vedossa. Näin nimittäin Jukan Moments-nimisen kokoonpanon livenä Semifinal-klubilla kuluneena syksynä. Bändi sai sekä Jukan omiin että lainattuihin jazz/blues-kappaleisiin mieletömän hienon svengin. Keikan kohokohdaksi nousi mielestäni Gustavsonin sangen omaperäinen versio Beatlesin "Yesterdaysta". Sama versio löytyy myös miehen uusimmalta levyltä."

Wigwamin Gustavsonin jälkeisenä aikana kosketisoittimet jatkoivat tärkeänä osana soundissa, mutta ne eivät olleet enää pääsoitin, vaan se oli nyt Rekun kitara. Kuitenkaan ei voi kuvitella Wigwamia ilman urkuja tai syntetisaattoria. Syntetisaattorista pitäminen on ihan makuasia, ja jotkut jopa pitävät ELPn Lucky Man biisin soitannosta Keith Emersonin käsissä. Itse pidän syntetisaattorista lyhyissä annoksissa. Niin sitä kuultiin Wigwamilta studiossa 70 luvulla. Nuclear Nightclubissa, bändin kaupallisimmassa levyssä, kitara ja kosketinsoittimet sovitettiin hienosti yhteen, ja Esa Kotilaisella on täytynyt olla osuutensa onnistuneisiin sovituksiin. Pedro Hietasen rooli koskettimissa oli jotenkin erilainen. Pedronkin soitto pääsi joskus etualalle, kuten Horace’s Aborted Ripoff Schemessä. Hienoissa pop-sävelmissä Tramdriver ja Wardance koskettimet kuuluvat vain taustalla, kitaroiden ollessa etualalla. Light Ages CDssä oli koskettimissa taas Mikko Rintanen. Pedro ja Kotilainen on nähty vuosien 2000 ja 2001 konserteissa nykyisessä bändissä. Esiintyvässä Wigwamissa onkin mielenkiintoista seurata miten juuri kosketinsoittaja selviää tehtävästä livenä, niin että biisit tuntuvat samalta kuin ne on totuttu kuulemaan kautta 25 vuoden uran. Pembrokeakin kuulee joskus sähköpianossa, mutta sitä on vaikea erottaa muun musiikin joukossa. Parhaiten se kuuluu miehen soololevyissä. Pembroken pianoa kuulee kyllä hyvin Nuclear Nightclub-levyllä. Biiseissä Kite ja Simple Human Kindness se on tarpeellinen osa, ja Kiten live-versiossa saman CD:n live raidoillla piano korvaa Rekun komppausta osin (studiossa oli kaksi kitararaitaa). Ennen 75 levytettyjä biisejä kovin harvoin kuulee, muutama Pembroken vanha biisi sentään.

FRESH GARBAGE

Pembroke-Rechardt vetoinen Wigwam tuotti edeltäjäänsä kitkattomammin hienoja studiolevyjä. Jokaisella Wigwam fanilla on Nuclear Nightclub jota on ylistetty monella taholla. Osittain senkin takia sen oli vaikea ylittää itsensä livenä, vaikka esim. New Games esittää Rekkua hienosti. Mutta nyt voi jokainen verrata eri vaiheita livenä uuden kokoelman ansiosta, ja myös live raidoilla Nuclear Nightclubin uudessa juhlaversiossa. Äänitteiden tekninen onnistuminen vaihtelee, mutta melkein joka vaiheelta on jotakin. Ykkös-CDn alkuraita Must Be The Devil (studio single) tuo vankan panoksen psykedeliaa ja omalaatuisen Österberg-Hulden rytmin, joka sitten katosikin pian. Nimikkoraita Fresh Garbage (Spirit biisi) osoittaa, että bändi oli jo aivan alussa melko vaikuttava lavalla. (Wigwamin kohdalla stage act ei ole sitä tavallista pelleilyä). Kuullaan niitä Band covereita, joista ei nyt erityisempää kommentoida. Pohjolan Nipistys(jo toisen kerran livena) ja Gustavsonin Fairyport saavat live version. Jälkimmäisessä laulu on onnistunut hyvin. Losing Hold studiossa ja livenä on bändiä parhaimmillaan. Cd:llä kaksi (74-77)Gustavson palasi vierailemaan yhdellä raidalla, ja New Games/Grass For Blades on kokoelman kohokohtia. Jälkimmäisestä on nyt kolme hienoa versiota, kun taas Dark Albumin CD version Grass For Blades vähän ontuu ylipitkän sovituksen takia, noin studioversiona(Pedro koskettimissa). Kotilainen soittaa ilmeisesti Gutsin kanssa yhdessä Rarities versiossa, joten Hietasta ja Kotilaista ei pääse vertailemaan.

Monen suosikki oli viisimiehinen Twilight-levyllä esiintynyt kokoonpano, ja nämä viisi muusikkoa pääsevät Garbagella kaikki esille, muiden jäädessä vähän varjoon. Mats Huldénilla on pitkä suhde Wigwamiin, joten taas kerran levyn kansikuva on Matsin taidetta.

LIGHT AGES
Tämä 1993 levy saatiin ulos vähän erilaisella kokoonpanolla. Rekku ja Jim saavat homman edelleen kuulostamaan Wigwamilta. Biisit Absalom, Talking Brought Me Here ja The Next Breakfast ovat ehdottomasti tätä Wigwam-tyylistä deep pop progea. Jimillä on onnistuneita omia biisejään, enemmän hänen soolotyylisiään. Albumin loppupuolella biiseissä (False Alarmiin asti jaksan kuunnella joka kerta, joskus Crystal Balliin)on Rekun osuus onnistunut, mutta sanoista en erikoisemmin välitä. Kolme vanhaa biisiä on mukana, ihan hyviä, mutta täytteenä kai.

WIGWAM plays WIGWAM

Vuoden 2001 syksyllä julkaistiin kahden CDn live äänite Tavastialta. Siihen on saatu 17 biisiä, suurin osa 70 luvulta mutta yksi Light Ages Cdltä. Tässä saamme kuulla miltä bändi kuulostaa nykyään: jonkin verran karheat lauluosuudet, osat jopa lausumalla, mutta ei Jimin laulussa mitään vikaa vielä ole. Rekun osuudet ovat kehittyneet ja muuttuneet kautta vuosien. Luulisin fanien olevan tyytyväisiä Esa Kotilaisenkin soittoon. CDeiden mukana tulee sanat, ja huomaan sen avulla saavani selvää Bless Your Lucky Stars biisin sanoista:

Hey man your depression is
The lack of love
So bless your lucky stars
Hey man the question is
Is somene’s lack of my love
Such a burden
Bless your lucky stars

Selvästi teksti ilman tulkintaa on melko mystinen. Esitettynäkin se vielä ihmetyttää. Studio-albumilla se alunperin oli kuin höysteenä melko instrumentaalina esitetyssä biisissä, mutta toi kuitenkin juuri Wigwaminlaiset tunteet ja värit. Konsertissa sama tulee ihan selvästi esiin. Muuten tuossa Tavastian konsertissa ei ole jätetty yleisölle spiikkauksia tai sen tyylistä asiaa. Jimillä on tapana Kite biisin pyynnöillä, "kite" suomalaisittain, sanoa että Kitee on Lapissa.

Aivan oikein live äänitteellä ei ole uusia biisejä, jotka on paras hioa studiossa lopulliseen muotoonsa.

Kuka sitten tällaisen CDn tarvitsee? Kaikki lojaalit fanit, ja uudet fanit jotka ovat nähneet bändin lavalla. Ostakaa kuitenkin ensin Nuclear Nightclub ja kenties myös Being.

TITANS WHEEL
Tätä 2002 levytettyä albumia voi pitää Wigwamin Abbey Roadina, jos Nuclear Nightclub oli heidän Sergeant Pepper. Jos lukee Because-biisin tekstit paperilta, ei osaa arvata sen esitettynä olevan ihan kelvollisen (en pidä sitä Beatlesin parhaasta päästä) levyllä. Jimin tekstit ovat usein tällaisia, ja monet toimivat muutaman kuuntelun jälkeen. Ihmettelen kyllä mikä on To The Other Side. Kun The Doors lauloi "Break On Through To The Other Side", siinä voi arvailla raivopää Morrisonin todella uskovan johonkin toiseen puoleen. Onko Jimin versio vitsi? Toisaalta biisi viittaa laulun "päähenkilön" temppujen olevan uutisarvoisia asioita. Biisien tekstit ovat tavanomaisia, joskus vaikeatajuisia. Muutama Jimin vanha biisi selvisi suurimmalta osalta itselleni vasta vuosien kuuntelun jälkeen. Aina niissä on muutama sana joka ei koskaan selviä. Luettunakaan.

Soitannossa huomaa yhteensoiton sujuvan, mutta monista biiseistä puuttuvat helposti muistettavat melodiat sooloissa. Rekun soundi vaihtelee biisistä toiseen. Bitesize biisissä on kiva slidelta kuulostava korkealla soitettu melodia, mutta tarkemmin kuunnelleen se ei olekaan kitara vaan syntikka. Kitaraa on mukana siis vain ripaus tuossa kohtaa. Biisin sanoista yritän edelleen päästä perille, mitä tapahtuu Doug’s Sculleryssä? CD:ltä lohkaistu single Heaven In A Modern World ihmetytti joitakin, mutta kyllä mä tykkään, kuoroineen kaikkineen. The Lost Lizard King ennustelee jotain ihmisen tulevaisuudesta ja tuo tällaista proge-tyylistä fantasiaa. Siinä se toimii, mutta en pidä itse Titans Wheel-fantasiasta (liittyy siihen edelliseen Lizard Kingiin) niin paljon, mutta enää en sentään hyppää raidan yli kuten ensi kerroilla. Drive on Driver lupaa erikoista tarinaa, mutta tarinaa olisi saanut olla säkeistö pari lisää. Ja mikä on maanalainen auringonnousu? Mystistä. No, Subterranean Sunrise kuvaa kuitenkin arkista rutiinia ja jatkaa sanoin "flower patterned armchairs in a wall papered tomb". Siis kaikki ei olekaan ihan hyvin.

Kesällä 2002 Soundin artikkelissa Pembroke selostaa, ettei tahdo saarnata lauluissaan. Sanoma on kuin piiloitettu. Itse kyllä kuuntelisin aivan hyvin Simple Human Kindness tyylistä saarnaamista. Jotenkin tämän levyn kautta mies ei tule esille ihan yhtä sympaattisena jätkänä kuin ennen. Sanat ovat tällä kertaa paljon mielikuvitusmaailmasta. Jotenkin aina huomaa, että Jimin hahmot liikkuvat jossain englanninkielisessä maailmassa. Joskus melko brittiläisessä.

CD on aika tasapainoinen ja sopivankulkuinen. Muutaman biisin, kuten Win Your Love (sopii Jimin soololevyille) olisi hyvin voinut jättää pois, tunnelmaa tiivistäen. Mutta kyllä tämä näinkin toimii. Paljon eheämpi albumi kuin Light Ages. Olen kuitenkin Light Ages fanikin edelleen, ja mielestäni Dark Album oli melkein parhaita (kun jättää sen kuningattaren Silver Jubileen pois).

Espoossa 2002 elokuussa

Lyhennetty erillisestä palstasta ( tuota kuvausta voi hakea www.njet.netissä ja siellä Palstat ja minun osastoni).

Wigwam-fanit, melko nuoria, istuvat kahdessa etummaisessa pöydässä vasemmalla. Oikealle tulee pianonsa taakse Jim ja muutkin ovat näköjään paikalla. Tiskijukka on lopettanut Cherin ja muiden diskohittien (paikalla on diskopallo!) soiton ja spiikkaa bändin esityksen, "Wigwäm".

Puolisen minuuttia Jimin mikistä ei lähde kuin muminaa ja Rekun kitara on kuin Veltto Virtaselle säädetty soinniltaan. Soundia paikkaillaan ja nyt saa sanojakin kuulla. Eka biisi, se puuroisesti alkanut on eräs suosikeistani, Bitesize, jossa Kotilainen soittaa kitaramaisen melodian. Jimin pianoa ei kuulu koko setin aikana, jossei seiso aivan sen edessä. Paikalle ilmestynyt nuorehko kylähullu tarttuu biisin lopussa Jimin mikrofoniin kiinni ja mylvii sekaisia sanoja. Jim antaa järjestysmiesten hoitaa miehen sivulle.

Rekun soitto on aika paljon komppikitaraa. Joko kokonaisia sointuja, tai melodioita niistä poimien. Pientä sooloilua on monessa biisissä, mutta eka pitempi soolo on vasta Titans Wheel-biisissä.

Laulut ovat lähes kaikki uudelta CD:ltä. Remains To Be Seen, Good Mornington Street, Lost Lizard King, To The Other Side ja Greatfield. Olen kuulevinani jossain kohtaa sanat "happy waste", viittaus kai Gustavsoniin, luultavasti Greatfieldissä, jossa myös on sanat Let It Be. Muutamassa yleisö tanssii tai keikkuu mukana rytmissä, mutta ei nyt kovin innoissaan. Jimin ajoittain agressiiviset lauluosat toimivat kyllä livenä, paikan päällä. Live-levyllä niitä ajoittain kummastelin. Epäilen saavatko muut kuin hard core fanit sanoista selvää ollenkaan. Muusikko tulee kommentoimaan, ei ole levyä vielä kunnellut. Vihjaisen että Kotilaien oli hyvä lisä uudella levyllä, vaikkei se nyt ihan Nuclear Nightclub olekaan.

Sitten tulee Colossus. Biisillä on aina joku innokas kannattaja. Ja onhan siinä jotain erikoista.

Kettusta olen seurannut silloin tällöin. Ihan hauskaa tuntuu hänellä ja muusikoilla olevan. Rekun naamasta ei paljon mitään lue, paitsi pientä väsymystä. Måssen huomaan, kun tämä soittaa terävämpiä bassoääniä plektralla erään biisin lopussa. Palasokerissa on erinomainen kuva Måssesta ja Jimistä taka-alalla aivan basson kaulan alla.

Titans Wheelissä Rekun soolosta saa nauttia, ja biisi toimii itselleni hyvin näin livenä, vaikka levyllä olen hyppinyt sen yli, kun se on melkoinen progemöhkäle.

Joukkoon tulee liikettä kun Drive on Driver alkaa, ja olen hommassa ihan mukana fanien takana. Se eräs fani videoi edelleen, näen Rekun ja Kettusen monitorissa. Fanien mukaan tunnelma kohosi tästä vielä viimeisen tunnin aikana.

Titans Wheeliä olen kuunnellut keikan jälkeen useita kertoja. Albumissa on teemoina se mainittu fantasia, pikku tarinat ja sen lisäksi huomaan kolmannen. Drinks On The House, Good Mornington Street, Drive On Driver ja ehkä joku muukin tuovat esille juuri tämän kapakkaelämän. Sen jota itse nykyään vierastan, mutta joka on tuttua suomalaisille. Lauluissa saa ehkä pilkahduksen miltä se näyttää bändin näkökulmasta, takahuoneesta. Siellä valmistaudutaan myöhäisiltaan samalla tavalla pienellä porukalla kuin ravintolan puolella yleisö. Tekstintekijälle tuttu maailma, vaikkei se nyt ihan suomalaisesti tule esille lauluissa, noin vain yleismaailmallisesti. Tapetaan aikaa, nautsikellaan, kerätään yhteishenkeä ja sellaista. Eikä tämä aihe ole mikään uusi teemakaan bändillä. Tällaista, sanotaan vaikka opiskelijaelämää, tulee esille Pembroken ekalla sooloalbumilla livena (ei nyt ihan okeasti!) ilmapiirinä klubissa sekä Eddie And The Boys ja Vegetable Rumble biiseissä. Vanhat muistavat kai N-klubia tässä yhteydessä.

Mutta nyt meillä on vain tämä uusin levy, ja jäämme odottamaan miten vuoden parin sisällä Wigwam alkaa elää ja muuttua. Pienenä ohjeena neuvoisin uusia Wigwam faneja tutkimaan niin Jukan kuin Jiminkin tekstejä. Hauskoja tai vakavia, monet ovat suomenkielisille jonkin verran vaikeaselkoisia. Lyriikat löytyvät alla olevasta Wigwam linkistä.

Lopuksi, niin kömpelö kuin tällainen vertaus usein on, Wigwam oli Suomen Beatles. Legendaa molemmista riittää.

Wigwam sivut: Wigwam

ALBUMIT
Hard 'N' Horny (1969)
Tombstone Valentine (1970)
Fairyport (1971)
Wigwam (1972) (compilation)
Being (1974)
Live Music From The Twilight Zone (1975)
Nuclear Nightclub (1975)
The Lucky Golden Stripes And Starpose (1976)
Dark Album (1977)
Rumours On The Rebound (1979, ei CD)
Light Ages (1993)
Highlights (1996)
Fresh Garbage - Rarities 1969-1977 (2000)
Wigwam Plays Wigwam Live 2001
Titans Wheel 2002

Copyright © 2000,2001, 2002 Esa Järvi, paitsi Timon tekstit (lainattu njet.netistä)
 
 
IMPLANTTI

Dan istui työpöytänsä luona, tehden turhanpäiväistä siivoustyötä, käyden läpi mappeja ja sen sellaista. Hänen henkilökohtaiset tavaransa olivat pahvilaatikossa. Yksi laatikko riitti, muutama oli ottanut kaksi, mutta kaikki olivat koonneet tavaransa. Päivän mittaan heitä kutsuttiin henkilöstöosastolle neuvottelemaan. Tiedettiin muutamien lähteneen firmasta vuoden palkka eromaksuna taskussa jo edellisellä viikolla.


Dan oli insinööri, aivan tavallinen, ei mikään koodaaja. Hän suunnitteli tuotteita näytöpäätteellä.Viime viikolla hän oli täyttänyt 50. Tiedetettiin kaikkien 55 vuotiaden joutuvan lähtemään. Kenties tätä rääkkiä olisi vielä viisi vuotta edessä?

Dan joutui lopulta henkilöstöpäällikön puheille, pahvilaatikko varmuuden vuoksi mukana. Henkilökuntaa saatettiin vartijoiden toimesta alaovelle ja siitä portille. Mutta päällikkö selostikin firman uusien omistajien rohkeasta kamppanjasta. Työhön saisi jäädä, kunhan antautuisi pienille muutoksille. Ilman muutoksia uudelle omistajalle ei kelvannut.

Dan ajoi mietteliäänä puolisen tuntia moottoritietä kotiin. Lähikortteleilla hän oli ajanut mietteissään bensa-aseman ohi muistamatta ostaa maitoa ja light-colaa, vaimo oli soittanut että tarvitaan. Hän oli autotallin edessä ja huomasi että ovi juuri ja juuri usean painalluksen jälkeen aukesi, patterit olivat heikot.

Dan: Hei Tina, se ei sitten loppunutkaan, duuni.
Tina: No sehän on hyvä. Ei mullakaan ole kovin hyvä palkka ja lapset menee kohta yliopistoon. Ei tarttis ottaa sitä halvinta state collegea.
Dan: Mutta siinä on yks ongelma, en mä ole vielä päättänyt, sais hienon lopputilin jos lähtee. Ja sitten on sellainen implanttijuttu.
Tina: Implantti?
Dan: Niin, tämä on ensimmäinen firma tässä kaupungissa joka niitä vaatii, olen kyllä tavannut semmoisia insinöörejä muualta.
Tina: Selosta.
Dan: Ihon alle asennetaan implantti, josta menee pari johtoa aivokuoreen. Ei se ole mitenkään vaarallinen asennus.
Tina: Onks se jotain valeen paljastusjuttuja?
Dan: No tää on aika totaalinen kontrolli. Se kontrolloi sun haluja työpaikalla, siis se on päällä vain siellä ollessa. Esimerkiks sukupuolivietti on pois päältä koko ajan.
Tina: (naurahtaen)..ihan totta..et nyt narraa?
Dan: Niin, ja muutenkin ajatukset on työssä keksittyneenä. Ruokahalukaan ei tule kuin 11 ja 13 välillä. Janoa se ei poista. Kaikki kiinnostus harrstuksiin, kuten urheiluun ja musiikkiin poistetaan. Hölkkääjät saa sen käännetyksi pois firman radalla ollessaan. Kaikki oman edun tavoittelu aiheuttaa päänsärkyä, joten team työ käy luontevasti. Se suojaa sen verran firman salaisuuksia, ettei niitä kovin tarkkaan muista ilman implanttia. Salaisuuksia ei myös voi kertoa firman ulkopuolella ollessaan, se tuottaa heti kipua.
Tina: No mitä muita haittoja siitä on?
Dan: No kun se sukupuolivietti on pois 9 tuntiakin, niin testosteronitasot alenevat. Siitä seuraa, ettei homma kiinnosta kotonakaan. Sen takia on toinen implantti joka toimii sitten vain työpaikan ulkopuolella. Sanovat että näillä seksielämäkin vilkastuu. Ja myös ihmiset tuppaavat vähän masentumaan, joten se implantti hoitaa senkin työpaikan ulkopuolella.
Tina: No kai sen pois saa koska vaan?
Dan: Se on sen verran kallis, että tarttee sitoutua firman palvelukseen viideksi vuodeksi. Sen jälkeen sen voi poistaa. Mutta tää on sen verran uusi, että ei näitä ole kokeiltu kuin viisi vuotta vankiloissa. Ei ole oikein selvää miten ihminen pärjää sitten ilman implantteja. Siihen tulee pieni riippuvaisuus. Ei niillä ole tarkkoja sääntöjä implanttien jälkeisestä ajasta.
Tina: Me ollaan kyllä sellaisessa tilanteessa, ettei tässä paljon muutakaan voi. Maailma on mennyt sellaiseksi, ettei enää voi pudota kärryltä, muuten on heti katuojassa.
Dan: Niin, mä ajattelin sen verran uhrautua perhee vuoksi. Voisin sitten viiden vuoden päästä ohjailla lapsia kokemukseni perusteella. Ehkä ne saa sellaiselle alalle jossa ei implantteja tarvita. Kaikki virkamiehet ja poliisit sun muut joutuvat tähän kuulemma ihan vuoden sisällä.
Tina: Kestätsä tän?
Dan: Ei voi kuin toivoa.

Copyright Esa Järvi 2001
 
 
MATTI JA YRJÖ

Matti Rouhe ja Yrjö Huurre olivat lintuharrastajia, vakavia sellaisia. Matti oli peruskuoulun opettaja, eläkevuosia odottava. Hän opetti eläinoppia ja kasvioppia koulunkin puolesta, joten hänellä oli sitäkin kautta mahdollisuus saada kaikenlaista materiaalia. Hän oli laatinut nettisivut koululle aiheesta, ja siinä oli kaikki esillä oleva omia kuvia ja intuäänitteitä. Ennen eläkettä oli hankkeilla nettiin pönttökamera koulun pihalla olevaan koivuun.


Yrjö oli markettipäällikkö, eikä juuri muistanut mitään koulun ajoilta luonnontieteestä, vaikka poikasenakin oli perhosia kerännyt ja sellaista. Yksi asia erotti nämä 58-vuotiaat miehet toisistaan. Yrjö oli koko elämänsä ollut melko uskovainen, raitis ja perusteellisesti kodin uskon ja isänmaan mies. Avioliitto tosin oli hajonnut, mutta sekin kesti monia vuosia, ja vasta nyt oli ongelmia tullut Liisan tuskastuttua lopulta kaiken ajan vievään lintuharrastukseen ja muuhun. Liisa oli etelästä, ja muutti lasten perässä takaisin Helsinkiin. Ukkomiehenä täällä asuttiin sitten entistä kotia, ja Liisalle hankittiin osake.

Kaupunki oli melko suuri näin Itä-Suomeen nähden, ja täällä oli kunnon koulut ja Yrjön johtama marketti. Ennen Yrjö oli pitänyt pienempää kauppaa jonka omisti, mutta eihän sellaiseen kukaan enää tullut ostoksille kun marketit tulivat. Täällä toimi metsästykseen ja luonnonsuojeluun keskittyvä seura, jonka jäseniä Yrjö ja Matti olivat, vaikka kumpikaan ei ollut ampumisesta juuri kiinnostunut. Mutta seuraan saatiin laajempi kannatus kutsumalla metsästäjät mukaan. Ja olihan hyvä valistaa heitäkin rauhoitetuista eläimistä. Ihmisen oli otettava joissakin tapuksissa petoeläimen rooli, oikeiden petojen hävitessä ja toisten eläinten (niiden pyytämien) kantojen kasvaessa.

Oikeastaan miehet olivat, koulutus ja uskonto poislukien, melko samanlaisia huumorintajuttomia jääräpäitä, vaikka Matilla kyllä tarvittasessa ilmeni lempeyttä ja jonkunlaista hyvätyylisuutta opettaessa. Lapsista hän tosiaan piti, ja se joskus vaivasi, sillä nuoruuden heilaa lukuunottamatta Matti ei ollut onnistunut perhe-elämää kovinkaan pitkälle edistämään. Joitakin eronneita rouvia hän oli tapaillut, mutta metallimusiikkiin kiinnostuneet teini-ikäiset lapset olivat siinäkin tuoneet esteen. Hän olisi halunnut luontoretkilleen lapsesta kaverin, ja se ei enää tuossa iässä onnistunut, lapset piti tutustuttaa luontoon nuorena. Muutama siskonpoika oli nuorana ollut kiinnostunut seuraamaan linnustusta, mutta nekin olivat jo kasvaneet ja muuttaneet pois.

Lintuharrastus oli alkanut molemmilla yleisenä lintujen bongaamisena, mutta sitten oli tullut kaikenlainen rengastus, pönttöjen asennus ja tarkempi tieteellinen työ. Muutaman muun mukana Yrjö ja Matti olivat tehneet tarkkoja havaintoja läänin sorsalinnuista. Vesistöjä riitti, mutta monessa järvessä ehdittiin käydä. Karttoja laadittiin ja tietoja lähetettiin kirjoissa ja tilastoissa käytettäviksi. Kuitenkin Yrjö ja Matti olivat jotenkin etäisiä, ja juttu luisti yhdessä ollessa vain linnuista ja luonnosta puhuttaessa. Matti varsinkin oli virassaan tottunut varomaan uskonnollisia ihmisiä, jollaiseksi hän Yrjön arvasi. Matti taas oli melkein ateisti, vaikka hän usein ajatteli minkälaisia henkisä asioita voisi hyväksyä olemassaolevaksi. Kristinuskoa se ei kuitenkaan ollut, jotain vain mietiskelyä.

Talvella tehtiin retkiä hyvän sään aikana, mutta kumpikaan ei kovin rankassa pakkasessa lähtenyt liikkeelle. Yrjö kävi joskus yksin pilkkimässä ja omisti moottorikelkan.

Talvisina iltoina molemmat olivat löytäneet Internetistä paljon keskusteluseuraa, ja arvata saattaa, että luontokeskustelu oli etunenässä. Molemmat olivat liittyneet Näköpiiri-nimiseen nettiyhteisöön. Matti oli siellä Telkkä ja Yrjö oli Koskelo.

Arvata voi myös, että kiivaimmat keskustelut elämän tarkoituksesta, kehitysopista ja jopa tavallisista biologisista ilmiöistä käytiin näiden kahden välillä. Molemmilla oli oma kannattajajoukko. Yrjöllä oli apunaan Taavetti, joka osasi Raamatun ulkoa kannesta kanteen, ja luki keskusteluja creationist-sivuilta englanniksikin. Tältä Yrjö sai tarkempaa tukea väitteelleen, että maailmankaikkeus oli nuori, noin 10 000 vuotta. Joskus tarvittiin moderaattori kontrolloimaan kiivaimpaa keskustelua, jossa Yrjö kutsui Mattia Darwinin apinaksi ja Matti taas kiistakumppaniaan kouluakäymättömäksi Fossiiliksi.

Asiahan olisi jäänyt tuohon, ja kiistelijät olisivat jättäneet yhteisön ja siirtyneet muualle kinaamaan. Mutta niin ei käynyt, heistä tuli nykyajan Ivan Ivanovitch ja Ivan Nikiforovitch melkein Gogolin tarinan mukaan.

Luontoseura halusi kustantaa 50-vuotisjuhlaksi kirjan. Matti ja Yrjö valittiin osanottajiksi, ja laitettiin tarkemmat suunnitelmat käyntiin. Haluttiin tehdä Suomen ja pohjoisen kattava sorsalintukirja. Matti valittiin laatimaan teksti, ja Yrjö kuvittamaan kirja. Joitakin harvinaisia lajeja otettiin Matin ikivanhoista kuvista, mutta uudet kuvat piti olla parasta laatua. Yrjöllä oli digitalikamerat ja Photoshopit, joissa hän oli itseoppinut mestari. Hän jopa korjasi värit niissä ikivanhoissa kuvissa.

Projekti kesti useita kesiä, ja nipin napin saatiin valmiiksi ajoissa 50-vuotisjuhlaan. Kirjoja painettiin muutamia tuhansia aluksi, ja oli tarkoitus jakaa ilmaiskappaleita tärkeille henkilöille kunnassa. Kirjassa oli menossa viimeiset tarkistukset tekstissä ja kuvissa, ja Matti ja Yrjö olivat täydessä sovussa melkein kaikesta materiaalista. Yrjö kuitenkin löysi kappaleen sorsien sukulaissuhteista, jota ei ollut ennen huomannut. Siinä selvästi viitattiin kehitysoppiin. ”Taidat olla Darwinin Apinan kavereita”, Yrjö lausahti Matille. Matti meni ensin aivan mykäksi, ja mutisi sitten jotain Fossiilista. Yrjö tuli aivan punaiseksi naamaltaan, äkättyään Matin olevan itse verivihollinen, Darwinin Apina. Matti lähti ovet paukkuen huoneesta.

Luontoseuran oli tarkoitus maksaa kirjoittajille työstään jonkin verran, vaikkei kirjan uskottukaan moneen vuoteen tuovan voittoa. Niinpä he olivat saaneet kirjoitajat allekirjoittamaan sopimuksen. Kumpikaan ei nyt halunnut kirjaa julkaista, mutta oli siihen sitoutunut. Samaan kanteen ei kumpikaan missään nimessä halunnut nimeä. Luontoseuran johtaja selvitti tilanteen maksamalle kummallekin palkkion, mutta julkaisi kirjan ilman kirjoittajan nimeä. Hänet itse laitettiin kolmannelle lehdelle otsikolla toimittaja ja luontoseuran osoite alle.

Miehet karttivat kaikkea kontaktia tuosta lähtien, ja lopettivat luontoseuran kanssa toiminnan. Kumpikin omalla alueellaan pystytti pesimäpönttöjä vesilinnuille ja merkkasi ne joko Telkkä tai Koskelo nimellä. Viestitaulullakaan kumpikaan ei koskaan käynyt sen jälkeen. Matti toteutti pönttökameran koululle ja lahjoitti kirjasta tulevat tulot sen ylläpitoon. Yrjö rupesi avustamaan kirkon nuorisotyössä ja partiossa luontoretkillä.

Copyright Esa Järvi 2004
 

Archives
October 2006 / November 2006 / December 2006 / January 2007 / February 2007 / March 2007 / April 2007 / May 2007 / June 2007 / August 2007 / September 2007 / October 2007 / November 2007 / December 2007 / March 2008 / May 2008 / November 2008 / December 2008 / January 2009 / February 2009 / March 2009 / June 2009 / October 2009 / February 2010 / April 2010 / May 2012 / June 2015 / May 2016 /


Powered by Blogger

Subscribe to
Posts [Atom]