WIGWAMIN JÄLJILLÄ

KANSAS CITY

Joulukuu 1999. Olen menossa Jim Pembrokea haastattelemaan. Lähellä on kauppakeskus, jonne voin jättää auton parkkitaloon. Kauppakeskuksessa on samat kaupat ja ravintolat kuin täällä aina. Istahdan ja selaan tavaroitani. Pahvikansiossa on artikkeleita Wigwam sivuilta ja kaksi artikkelia Musasta vuodelta 1974. Silloin kun oltiin nii edistyksellisiä. Wigwamin musiikki on progea, edistyksellistä siis. Minulla on uusi kännykkä, olen pitänyt sitä päällä, vaikken soittele. Ympärillä oleva väentungos joulun jälkeisenä maanantaina ja koko kauppakeskuksen hieman ahdas järjestely tuo mieleen lähinnä Turun tai Helsingin, näin keskikaupungilla. Esikaupunkien kauppakeskukset ovat erilaisia. Täällä siis Jim asuu. Toisissa asioissa ei ole suurta eroa Helsinkiin. Ulkona on aika kylmä tuuli. Rakennusrykelmän yhteydessä on luistelurata, lunta ei näy.

Katselen karttaa, ajan ristiin rastiin. En ehdi kuunnella Wigwam kasettiani. Olen kuunnellut Jimin soololevyjä paremmin kuin olen ennen huomannut. Mutta nyt täytyy löytyä tuo katu ja haen oikeaa numeroa . Olen väärällä puolella. Menen kaksi korttelia toiseen suuntaan. Löydän talon, tapaan Jimin. Puheääni on melko hiljainen, eikä sitä ollenkaan yhdistäisi lauluääneen. Siinä on sekä amerikkalaista että englantilaista korostusta. Juttelemme myös jonkun sanan suomeksi välillä, siinä ei ole korostusta. Teen haastattelun englanniksi, eikä Cady siten tunne olevansa ulkopuolinen. Sanoo käyneensä Suomessa kaksi kertaa. Lisäksi jouduimme hieman hiomaan haastattelua Jimin ehtojen mukaiseksi, ja se kävi sähköpostitse englanniksi.

Alla on pätkä haastatteluamme englanniksi:

JP: So this agent had the idea then that it would be good if I could come here and make some tapes, record some new songs with some local musicians. And this was some years ago. And I said well, OK, we'll just see how it goes. Two or three years went by and I had this in mind. Then the situation came up where I would have had time plus the money to come here, like what I thought would be for maybe four weeks, you know. A couple of sessions with some local guys. And so that's what I did. Or I went to Miami first, for two weeks, and then, was coming here. And that's what I did. When I visited Kansas City earlier, I'd only been for one and a half days. It was pretty hectic in those tours. And I came here, met the bass player and drummer. They were great guys. Two sessions turned out to be more like two hundred, in the end. I found myself staying on and on, working on new songs. Before I knew it, it was like, "syksy" '95. By then I had met Mrs. Pembroke.

Jim and Cady explain that the local agent had contacted Finnish artist Stefan Lindfors, who had exhibits in Kansas City. It was at his parties that they met.

JP: I didn't know she was supposed to become Mrs. Pembroke. The short story is, I didn't go back to Finland (laughs). I stayed here. I've been back to Finland since, five times.

EJ: How did the recordings turn out?

JP: They were just fine, demos. Just demos, in the bass player's basement studio.

EJ: It's hard to break into the business in a bigger country.

JP: Oh, America is totally different from Finland, yes.

JP: I didn't come here to make a career or anything. I came here to visit again, after my first time in '83. I think I spent a month in New York. It wasn't my intention to stay here. I thought I had enough going, that I needed to do in Finland.

EJ: You could still play like festivals in Finland.

JP: I've been, we played, what was it Ruisrock, in '97. You know Pedro Hietanen? I've been part of his various solo projects.

We went downstairs to look at the studio, where there is a keyboard and a studio board and a guitar on a stand. We took some pictures. Jim played random melodies, but a line from Nuclear Nightclub appeared, Jim singing a few words. Jim and Cady explain that he has played around the Kansas City clubs and also plays piano with a local blues singer. I really didn't get a good idea of what sort of tunes Jim plays these days. I know he plays a few old blues type of standards. Some of the Wigwam tunes would be very difficult for a casual listener.

Tuosta kului jonkin aikaa, mutta jo silloin Jim oli tietoinen Mikko Meriläisen Wigwam sivuista netissä. Haastattelu päätyi lyhyenä Amerikan Uutisiin ja pitkänä Mikon sivuille:

(osoite poistettu, hae netistä Nuclear Netclub) ja siellä jäsenten kohdalle, Jimin tässä tapauksessa. Juttu on nimellä London Helsinki Kansas City.

Laitoin pätkän tekstiä esille heti entiseen Njet foorumiin otsikolla ”Wigwam-mies tavallinen sukankuluttaja.” Ehkä olin tuomassa oman pienen osan tähän Wigwamin paluu-ideaan. Jim tietenkin oli kontaktissa bändinsä jäseniin, ja tytärkin asuu Suomessa. Melko pian Jim palasi kesäksi Suomeen ja bändi alkoi keikkailla. Kansas Cityn talo oli myyty, Cadyltä jäi sinne teini-ikäinen poika tämän isän kanssa asumaan. Ensimmäisen talven Jim taisi asua Cadyn kanssa Englannissa.

LEVY

Vuoden 2001 syksyllä julkaistiin kahden CDn live äänite Tavastialta. Siihen on saatu 17 biisiä, suurin osa 70 luvulta mutta yksi Light Ages Cdltä. Tässä saamme kuulla miltä bändi kuulostaa nykyään: jonkin verran karheat lauluosuudet, osat jopa lausumalla, mutta ei Jimin laulussa mitään vikaa vielä ole. Rekun osuudet ovat kehittyneet ja muuttuneet kautta vuosien. Luulisin fanien olevan tyytyväisiä Esa Kotilaisenkin soittoon, kokoonpano on sama kuin Nuclear Nightclubilla, paitsi että Ronnieta ei enää ole. Levyjen mukana tulee sanat, ja se auttaa. Jimin lausunnasta ei aina saa täysin selvää, ja sanastokin saattaa olla vaikea. Eräs biisi, Doug’s Skullery ilmeni sanaleikiksi sanasta skullduggery.

Levy ei ehkä ollut niin tärkeä muussa kuin esittämään että bändi on vielä voimissaan. Suhteet Suomessa toimivat ja bändi pääsi heti myös studioon uutta levyä tekemään. Osalle faneja se oli pettymys, mutta parhaansa he yrittivät. Kuuntelen noin puolet uusista aika usein, loppuja biisejä en kovin paljon.

TITANS WHEEL

Tätä 2002 levytettyä albumia voi pitää Wigwamin Abbey Roadina, jos Nuclear Nightclub oli heidän Sargeant Pepper. Jos lukee Because-biisin tekstit paperilta, ei osaa arvata sen esitettynä olevan ihan kelvollisen (en pidä sitä Beatlesin parhaasta päästä) levyllä. Jimin tekstit ovat usein tällaisia, ja monet toimivat muutaman kuuntelun jälkeen. Ihmettelen kyllä mikä on To The Other Side. Kun The Doors lauloi ”Break On Through To The Other Side”, siinä voi arvailla raivopää Morrisonin todella uskovan johonkin toiseen puoleen. Onko Jimin versio vitsi? Toisaalta biisi viittaa laulun "päähenkilön" temppujen olevan uutisarvoisia asioita. Biisien tekstit ovat tavanomaisia, joskus vaikeatajuisia. Muutama Jimin vanha biisi selvisi suurimmalta osalta itselleni vasta vuosien kuuntelun jälkeen.

ESPOON KAPAKASSA

Satuin käymään Suomessa kun albumi oli melko uusi ja bändi soitti sen biisejä lavalla. Seuraava kertomus oli aivan seuraavana päivänä kirjoitettu paperille.

Olen saapunut paikalle linja-autolla.  Kuski, luultavasti venäjänkielinen, ei osannut selostaa mitä kautta reitti 106 kulkee, mutta olen päässyt lähelle. Suomalainen ravintolaelämä portsareineen narikkoineen on jotenkin tuttua, mutta seuraan silti miten paikalliset toimivat. Esiintymispaikka oli hotellin yökerho, jossa monet maata kiertävät esiintyvät, ei vain rockia esittävät vaan jopa Matti Nykänen.

Tilaan keskioluen, vien sen korkeaan pöytään. Kulutan tunnin selaamalla Iltalehteä. Ei ole vielä kello 22 paljonkaan väkeä. Otan toisen oluen ja seisoskelen siellä täällä. On kokemusta baarin seiniin nojaamisessakin, muualla.

Herra Muusikko tulee jututtamaan. Hän on Cisse Häkkisen näköinen ja oloinen, mutta lyhyempi. Mies ei taida olla ehdoton Wigwam fani, mutta haluaa selostaa kaikki ne muusikot jotka on tavannut ja joiden kanssa on jammaillut. Kertoo ohjaavansa nuorten rock-opintoja Espoon kaupungin puolesta. Jossain välissä erehdyin luulemaan Muusikkoa bändin miksaajaksi. Hänellä on kova halu tavata Wigwamin jäseniä. Tunnustan tavanneeni Jimin. Herra Muusikko rupeaa innolla etsimään Jimiä. Eksymme ravintolan keittiön puolelle. Jossain välissä järjestysmiehet saavat aikeista selvää. Jestas, en tahdo tulla ulosheitetyksi. Järjestysmiehet kuitenkin ovat nykyään palveluhaluisempia, ja joku lähtee viemään sanaa Jimille, että “Esa Amerikasta” on baarin puolella. Jim tuleekin, ja tuntuu ainakin parin oluen jo ottaneen. Jim muistaa minut ja juttelemme niitä näitä. Muusikko saa Jimin nimmarit oppilaalleen. Päästämme Jimin.

Ihmisiä tulee enemmän kello 23 mennessä. Pitkähkö mies, lasipäinen ja lyhyttukkainen (joku varmaan tuntee hänet?), juttelee pitkän aikaa Esa Kotilaisen kanssa. Tuntuu olevan ainakin kymmenkunta hard core Wigwam fania paikalla, jotka tuntevat hänetkin. Myöhemmin hän seisoo lavan läheisyydessä ja videoi koko keikan.

Wigwam-fanit, melko nuoria, istuvat kahdessa etummaisessa pöydässä vasemmalla. Oikealle tulee pianonsa taakse Jim ja muutkin ovat näköjään paikalla. Tiskijukka on lopettanut Cherin ja muiden diskohittien (paikalla on diskopallo!) soiton ja spiikkaa esityksen, “Wigwäm”.

Puolisen minuuttia Jimin mikistä ei lähde kuin muminaa ja Rekun kitara on kuin Veltto Virtaselle säädetty soinniltaan. Soundia paikkaillaan ja nyt saa sanojakin kuulla. Eka biisi, se puuroisesti alkanut, on eräs suosikeistani, Bitesize, jossa Kotilainen soittaa kitaramaisen melodian. Jimin pianoa ei kuulu koko setin aikana, jossei seiso aivan sen edessä. Alkuosassa paikalle ilmestynyt kylähullu tarttuu biisin lopussa Jimin mikrofoniin kiinni ja mylvii sekaisia sanoja. Jim antaa järjestysmiesten hoitaa miehen sivulle.

Rekun soitto on aika paljon komppikitaraa. Joko kokonaisia sointuja, tai melodioita niistä poimien tai arpeggioita. Pientä sooloilua on monessa biisissä, mutta eka pitempi soolo on vasta Titans Wheel-biisissä.

Laulut ovat lähes kaikkia uudelta CD:ltä. Remains To Be Seen, Good Mornington Street, Lost Lizard King, To The Other Side ja Greatfield. Olen kuulevinani jossain kohtaa sanat “happy waste”, viittaus kai Jukka Gustavsoniin. Muutamassa yleisö tanssii tai keikkuu mukana rytmissä, mutta ei nyt kovin innoissaan. Jimin ajoittain agressiiviset lauluosat toimivat kyllä livenä, paikan päällä. Live-levyllä niitä ajoittain kummastelin. Epäilen saavatko muut kuin hard core fanit sanoista selvää ollenkaan. Muusikko tulee kommentoimaan, ei ole levyä vielä kunnellut. Vihjaisen että Kotilaien oli hyvä lisä uudella levyllä, vaikkei se nyt ihan Nuclear Nightclub olekaan.

Sitten tulee Colossus. En osaa sanoa monelleko tämä on suosikki, mutta osa sen tunnistaa. Pituuden puolesta tulee vanhan ajan Wigwam mieleen.

Kettusta olen seurannut silloin tällöin. Ihan hauskaa tuntuu hänellä ja muusikoilla olevan. Rekun naamasta ei paljon mitään lue, paitsi pientä väsymystä. Mossen huomaan, kun tämä soittaa terävämpiä bassoääniä plektralla erään biisin lopussa.

Noin viisikymppinen isohko humalainen nainen istuu lavan reunalla, seisoo välillä ja nojaa Jimin pianoon. Hän selviää lopulta sen verran, että tanssii itsekseen lattialla olevan käsilaukkunsa ympärillä.

Jo monta tuntia ennen Wigwamia on ryypätty, ja se alkaa tässä vaiheessa näkyä. Takaosassa on liikettä ja vessassa alkaa olla sotku, Tapiolan Night Clubissa! Eräs vessassa oleva komeilee kaverilleen ryypänneensä jo kuusi tuntia.

Wigwamin hard core faneissa on muutamia kolmekymppisiä miehiä yksikseen, jotka tuovat mieleeni minut saman ikäisenä. Fanit alkavat erottua illan mittaan ainoana jotenkin selvänä joukkona. Katselen, että harva on ajokunnossa. Taksitolpalla odottaa valmiina kymmenkunta taksia.

Titans Wheelissä Rekun soolosta saa nauttia, ja biisi toimii itselleni hyvin näin livenä, vaikka levyllä olen hyppinyt sen yli, kun se on melkoinen progemöhkäle.

Joukkoon tulee liikettä kun Drive on Driver alkaa, ja olen hommassa ihan mukana fanien takana. Se eräs videoi edelleen, näen Rekun ja Kettusen monitorissa.

Koska en aio loppuun asti olla, lähden tämän biisin aikana taakse. Luulen etteivät fiilikset paljonkaan tästä enää nouse. Haen narikasta kassini, tietäen että pitempiä sooloja jää näkemättä. Perheen kanssa matkustavana palaan hotelliin taksilla Länsiväylää. Olisin mielelläni kuullut Heaven in A Modern World biisin, albumin toisen singlen. Mutta ei voi mitään. Palaan vastuuseen lomamatkamme johtajana.

Muusikoilla taas on vapaus irroitella, ja heillä usein on hoivaaja tukena. Kettusella ainakin oli tyttöystävä mukana keikalla.

Ei ollut vapaaehtoisia lapsiamme vahtimaan, joten vaimoni ei päässyt. Mutta arvailen että kännipäät olisivat hänen kokemustaan pahasti häirinneet. Osasin poistaa häiriötekijät setin aikana melko hyvin.

Juice Leskinen

Elettiin 70-luvun alkua. Olin silloin opiskelija, ja jo tänne osin juurtunut, vaikka tuttuja Suomessakin löytyi, joihin pidin yhteyttä. Luin lisäksi sieltä tulevaa Musa lehteä, Soundin edelläkävijää. En kehdannut lähettää isoäitiä levykauppaan ostamaan Per Vers, runoilija-levyä. Sen esitti Juice Leskinen, jonka lauluja olin saanut kasetille pari jostain. Kaverini lähetti kaksi löytyvää Juicen LP:tä. Levymerkki Love oli alkanut julkaista paljonkin alkuperäistä rock musiikkia suomeksi esitettynä, kun vielä 60-luvulla esitettiin etupäässä käännöshittejä. Juice pääsi sopivaan rakoon näyttämään tietä Eppu Normaalille ja muille. Häntä ennen tekstinikkareita oli Hector, Vexi Salmi ja muut iskelmäpuolen miehet. Juice tykkäsi suomalaisesta musiikista, mm Repe Helismaasta.

Kaksimielisten renkutusten ja huumorin (noilla myi levyjä enemmän) lisäksi Juice sanoitti herkkiäkin sävelmiä. Miehellä oli sanottavaa (osa oli kapinaa yhteiskuntaa vastaan), joten hänen yhtyeisiinsä kerääntyi taitava muusikkoja ja sovittajia. Joskus musiikki oli jotain muuta kuin rockia, mutta Juicella ei ollut rajoja, kansanomaisuuskin kelpasi.

Kesällä -75, olin juuri täyttänyt 21, löysin tieni turkulaiseen Iskeri ravintolaan, jossa ei ollut kovin hurja meno tai isku. Juice esiintyi ja seisoi väliajalla melkein edessäni kahvijonossa, ihan tavallisen tuntuinen ja luonteva. Sen kesän ohjelmaani mahtui vain yksi rock festivaali Oulussa, Kuusrock. Ja mitäs siellä, Juice taas lavalla, ja sattui olemaan sen bändin viiminen keikka. Juice ”otti yleisönsä” ja puheli hauskoja laulujen välillä. Festivaalilla esiintyi myös Remu Aaltonen omalaatuisella Get On englannillaan, vanha kunnon Hurriganes. Itseäni kiinnosti siihen aikaan suomen kieli, jonka tahdoin säilyttää. Hurriganesissa oli vain valtava meno musiikissa, joten englanniksikin se mentteli.

Helsingin Sanomien muistokirjoituksessa (Juice kuoli joulukuussa 56-vuotiaana) Juicea kuvattiin vastakohtien miehenä: julkisuuden ja kunnian kaipuinenkin, mutta samalla kovin yksityinen ja oman elämänsä säilyttävä.

Juice tunnettiin myös kirjailijana ja kääntäjänä. Vuonna –78 Juice valittelee musiikkielämän päiväkirjassaan veroja: ”Se että odotin vain kolmenkymmenen tuhannen mätkyjä johtui minun lapsenomisesta uskostani jonka mukaan viiden-kuudenkymmenen prosentin verotus on lähellä yärajaa. Kahdeksankymmnetäneljä oli minun veroprosenttini.” Esiintyjien tulot ovat kausiluontoisia, riippuen levyjen suosiosta ym., ja valtio voisi helpottaa esiintyjiä verotuksessa, verot voisi vaikka maksaa monen vuoden keskiarvosta. On ihme että taitelija elättää itsensä viiden miljoonan asukkaan maassa vain kotimaan tuloilla. Menestyneimmät suomalaiset bändit laulavatkin taas englanniksi ulkomailla. Juicen kirjassa on muusikon arkipäivää keikkabussissa ja ankeissa tanssilavan takahuoneissa.

Juice käänsi muutamia musiikkiaiheisia kirjoja sekä Stephen Sondheimin Sweeney Todd oopperan suomeksi. Kielellinen lahjakkuus pojalla ilmeni jo ennen kouluikää. Muuta hän ei kovin hyvin osannutkaan, paitsi sitten tarpeeksi musiikkia toteuttaakseensa ideansa. Poliittisia ajatuksia häneltä löytyi kolumnistina.

Rakkaus molekyyleissä

Olen nettikeskusteluisa joutunut useaan kertaan saman ilmiön kohdalle. En itse ollenkaan ole ollut missään pisteessä kauhuissani siitä, että kaikki maailmassa on jonkunlaisita kemiallista toimintaa. Esimerkiksi tunteet ja ajatukset, niin hienoja kuin ne itselle tuntuvatkin olevan, ovat pelkästään kemiallista toimintaa aivojen neuroneissa. En ollut ottanut koskaan keskustelukumppania huomioon noissa väittelyissä. Siis sitä että koko käsite saattaa olla ahdistava ja kiusallinen käsite monelle. Itselleni se ei ole koskaan ollut ongelma, ei edes silloin kun uskonto alkoi menettää merkitystä heti rippikoulun jälkeen. Jäätelö maistuu edelleen yhtä hyvältä. Siis kun pääsee tuon asian yli, asiat ovat yhtä hienoja kuin ennenkin. Elämä, musiikki, tunteet. Niiden hienoutta ei poista se että tyhmät molekyylit ovat keksineet tämän kaiken.

Eräs nettikeskustelija on aina karvat pystyssä kun ihmisen samaistaa ja vertaa torakoihin ja pöllöihin sun muuhun, vähän kuten humanisti Nils Mustelin on tehnyt. Ihmisellähän on sielu, torakalla ei! En enää löydä Mustelinin nettisivuja, etsin yhtä lainausta. Skepsiksen sivuilla löytyy vähän Mustelinista. (http://www.skepsis.fi/lehti/2004/2004-3jar2.html)

Olen lukenut tunnetun tiedemiehen elämänkertaa. Hän oli fyysikko 1900 luvun alussa. Juuri silloin maailmankaikkeus alkoi selvitä, ja atomin salaisuus alkoi aueta, samoin kuin astronomian ja maailmankaikkeuden alkuaikojen kehitys. Biokemiakin on monimutkaisuudessaan kiinnostava, mutta siinä olemme oppipojan roolissa, yritämme vain hieman ohjailla itsestään melko hyvin toimivaa elävien olentojen ja kasvikunnan tomintoja.

Olen viime vuosina ruvennut bongariksi. Mutta olen samalla lukenut kasan ornitologien ja muiden käyttäytymisopin (behavioral science) tutkijoiden kaikelle kansalle kirjoittamia opuksia eläimistä. Tässä alassa on edelleen paljon kiinnostavaa, samoin psykologiassa. Juuri tämä ihmisen ja eläimen taso on kaikessa tieteessä kiinnostavinta, ei niinkään ne atomit ja tähdet.

Skepsiksen sivuilla myös Einsteinista:
Entä oliko Albert Einstein ”uskovainen”? ”Oli”. Välttääkseen sotapalveluksen 16 vuotias Einstein merkitytti papereihinsa ”uskontokuntaan kuulumaton”. Einstein viimeisinä elinvuosinaan kirjoitti että pitää henkiolentoihin uskomista suorastaan lapsellisena. Hän sanoi ettei usko Jumalaan joka on 1 antropomorfinen 2 itsenäinen persoonallisuus 3 rankaiseva/palkitseva. Toisessa yhteydessä hän sanoi jumalansa olevan pikemminkin Spinozan jumala. Spinozan jumala oli ”substanssi” eli luonto.

Vieraskirja

Toisessa Blogissani, Life in America, on linkki vieraskirjaani. Josatain syystä en osaa laittaa sitä pysyvästi tähän. Tuossa pitäisi olla linkki siihen.

View Guestbook
Sign Guestbook

Get a FREE guestbook here!

ARKANSAS

Arkansas (lausutaan "arkansaa") on pari sataa mailia meistä etelämpänä. Maaliskuussa täällä on jo reilusti hyönteisiä ja pääskysiäkin, meillä ei vielä. Maaseutu on aika tasaista ja olisi varmaan kokonaan itäpuoliskossa kitukasvuista rämettä, jossei osaa olisi kuivatettu pelloiksi. En ehtinyt nähdä onko tässä puuvillapeltoja kuten Mississippin osavaltiossa. Austustakaan ei ole kovin paljon, ei yhtään suurkaupunkia. Moottoritien varrella ei näy niin paljon hajonneita hökkeleitä ja mobile home asuntoja kuin muualla tällä alueella. Tie vie parissa tunnissa Memphiksestä Little Rockiin ja siitä edelleen länteen Oklahomaan ja Teksasiin.



Little Rock on alle 150 000 asukkaan vilkas pääkaupunki. Taitaa olla ainoa kunnon lentokenttä alueella, sillä itäiseen osaan pääsee Memphiksen kautta. Yövymme motellissa jonka viereiset ostoskeskukset ja ravintolat eivät eroa muusta maasta, ketjuja suurin osa. Ihan moottoritien reunalla on jumalattoman suuri helluntalaisten kirkko. Baptisteja on joka puolella.

Aamulla ajamme museolle. Kävelen rannalle ja katson joen virtaamista Clintonin kirjasto-museon ohi. On kolea aamu, mutta ihan siedettävä maaliskuuksi, ja kunnon sade tuli vasta illalla. Amerikantylli, killdeer nimeltään meillä, tepastelee nurmikolla ja pitää jatkuvaa varoitushuutoaan. Ilmassa on pieniä sisämaan lokkeja ja lammikossa joka kai liittyy jokeen kalastelee kuningaskalastaja. Olin nähnyt maantien varrella kymmeniä kotkia, kolmea lajia, tolppien päässä ja puissa. Museo avasi ovensa.


Clintonin kirjastossa huomaa, että mies on kaupungin uusi tulolähde. Koko keskikaupungin alue on siivottu ja uusittu turisteille. Museossa pistetään ensin kävelemään metallinpaljastimen läpi. Vaikea kuitenkaan kuvitella että kiihko-oikeistolainen saisi ilkivallasta saman tyydytyksen kuin aborttiklinikkaan kohdatusta väkivallasta. Saimme kaikki presidentillisen tarran rintaamme.

Presidenttikauden papereita on lukittuna kansioissaan ja koteloissaan pylväsmäisiin hyllyihin museotavaran keskellä. Tutkijat saavat lukea niitä vain mikrofilmillä yleensä, vaikka paperikin olisi joskus tutkimisen arvoinen. Lasikaapissa on lahjaksi saatuja saksofoneja ja omia.

Museossa on audiovisuaalinen esitys jokaiselta Clintonin kahdeksalta presidenttivuodelta. Kausien aikana ei kovin paljon tapahtunut, vaikka Bosniat ja Kosovot muualla vaativat jonkun verran toimia. Maa eli melko tyytyväistä kautta. Republikaaninen kongressi piti huolta ettei isoja hankkeita alotettu, ja budjetti saatiin yhteisvoimin kuriin. Sen jälkeen puolueet eivät olekaan paljon puheissa olleet. Nyt tosin vasemmistokin haluaa näyttää isänmaalliselta.

Ken Starr vainosi presidenttiä melkein koko kauden ja Clinton joutui oikeuskuulusteluun. Esillä olevasta paperista selviää, etteivät kansanedustajat halunneet Clintonia erottaa, koska omakin presidentti voisi liian helposti joutua eroamaan, ei tahdottu ennakkotapausta. Kuulustelu itse sai kelvata rangaistukseksi.

Ilmankos Bushin kaudella suurin osa valkoisen talon toimista pidetään salassa, vain päätökset tulevat julkisuuteen.

Museoon ei ole mahtunut kauppa, gift shop, vaan se on parin korttelin päässä. Sieltä saa bseball hattuja, teepaitoja tai vihreän kyltin jossa lukee Clinton avenue. Ostin kovakantisen blues kirjan vain, muut pikkutavaraa.

Toisessa museossa on musiikkinäyttely. Emme ehtineet joen rannalla olevaan Helenaan, jossa pidetään kesällä blues festivaali. Mutta näyttelystä selvisi että Lucinda Williams, Little Willie John, Rosetta Tharpe, Al Green, Johnny Cash, Albert King, Robert Lockwood, Big Bill Broonzy, Levon Helm, Louis Jordan, Junior Walker, Son Seals ja Glen Campbell olivat kaikki joko syntyneet tai kavaneet täällä. Asian voi käsittää niin, että Arkansas oli musiikin ympäröimänä monilta puolilta, ja jazz, blues ja kantri ovat kaikki vaikuttaneet täällä, ja orjien perinnekin ulottui tänne. Mutta pois oli päästävä että sai kuuluisuutta. Sun Studio Memphiksessä ei ollut kaukana.

Arkansasin historia alkoi kun Jefferson osti puolet manteretta Napoleonilta. Eteläiseen osaan ostetusta maasta tuli siirtolaisten mukana myös orjuus. Missourissa yläpuolella ei ollut orjuutta, mutta Kansas halusi sen ja oli osana sisällissodan alkuun.

Tutkimusmatkoja tulevaisuuteen ja menneisyyteen

OSA 1

En ollenkaan uskonut 30 vuotta sitten, että olisin vielä vuonna 2030 elossa. Jotenkin vain luulin, että vaimo eläisi pitempään kuin minä. Ja siltä se joskus näyttikin. Tuo sydämentahdistinkin on ollut jo pitkään. Viimeksi ne veivät eturauhasen, mutta nyt ne jo osaavat asentaa putkiston ja lihakset toimivaksi, virtsa toimii nyt oikein hienosti.

Olen tällä viikolla naapurin asunnossa, samanlainen kaksio palvelutalossa kuin omanikin. Tai se naapuri, Richard, juuri kuoli, ja asunto on nyt tilapäisesti tyhjillään. Pyysin että ne uusisivat matot huoneustossani, edellisellä asukkaalla oli ollut kissa. Täällä minä nyt olen pahvilaatikkojeni kanssa. Vain radion otin tänne esille. Multikone on oman asunnon seinällä. En edes viitsi sieltä käydä lukemassa sähköposteja. Tässä on vielä pari tuntia kunnes menen alakertaan ruokalaan ja sitten istuskelen siellä missä ne katsovat teeveetä. En oikein television äänestä saa selville ja tekstejä en viitsi lukea. Radiosta on paremmin seuraa, ja tykkään kuunnella klassista musiikkia. Minulla on vielä muutama toimiva CD viime vuosisadalta. Tosin oli aika vaiva löytää sellaista soitinta missä nää ensimmäisen polven CDt vielä soivat. Innostuin siinä vuosisadan alussa jopa äänittämään CD:lle kasan vanhoja LPitä, mutta ei niistä yksikään soi enää. Sen jälkeen se levyjen keräys aika paljon jäi. Niitä levyjä oli kyllä vielä kymmenen vuotta sitten talossamme, mutta kerron siitä kohta.

Niin, en juuri puhu suomea, vaikka naputan viestejä vanhoille tuttaville Suomeen. Ykskin niistä oli siinä Njetissä (niitä viestitaulufoorumeja ennen 2000 lukua) innokkaasti mukana, se oli silloin Internetin ollessa villi ja vapaa. Niin en ole tätäkään tuttua koskaan tavannut, vaikka 30 vuotta on viestejä vaihdettu. Ei minulla enää ole varaa Suomeen matkustaa, ei ihmiset juurikaan lentele kuin liikeasioilla ja lomalla sitten vain kotimantereella. Suomea saan oikeastaan vain käyttää Niilon kanssa jutellessa ja siinä voi mennä kaksi kuukautta aina. Niilo, poikamies, on asunut täällä Wisconsinissa vuodesta 1973 samassa rakennuksessa, paitsi sen vuoden 1976 kun se oli armeijassa Suomessa. Sitten se vähitellen lopetteli historian tohtorin tutkielman joskus 1998. Suostutin Niilon hakemaan green cardia arvonnalla ja se sai. Siitä lähtien Niilo on ollut täällä pysyvästi. Toimittaa jotain ihan pientä historian julkaisua, Early Modern England, nyt jo iältään 80 luulisin. Niilo, ei se julkaisu.

En kovin paljon liiku, mutta menen tuolla eläkeläisten bussilla Niilon lähelle, jossa me syömme pikkuisessa delissä ja kävelemme kilometrin järven rantaa. Sitten tulen tavallisella bussilla takaisin tuonne kauppakeskukseen, joka nyt on enempi viihdepaikka nykyään, kun kaikki tilataan postitse paitsi kengät ja sellaista. Ja saahan ne tavarat sielläkin nähdä ja tilata. Sieltä pikkubussi hakee minut tänne.

Kaupungit ovat viime vuosina muuttuneet sen verran, että rakennetaan tukevampia ja hyvin vuorattuja rivitaloja ja kerrostaloja ja oikein kivoja pihoja. Meilläkin oli omakotitalo, mutta se on nyt niin kaukana, ettei monellakaan ole varaa niin pitkälle ajaa joka päivä. Autot, nää nestekaasu/sähkö käyttöiset, on melko kalliita, lähes vuoden palkan monelta. Ja se meidän alue ajetaan kohta maan tasalle, vaikka omistankin edellen sen tontin ja talon. Olin talossa käymässä kaksi vuotta sitten kun poika kävi vaimoineen ja vuokrasi viikokosi auton. Keräsimme talosta viimeiset tavarat, mitä he nyt halusivat. Sinne jäi hajonneita kirjoja ja niitä vanhoja LP levyjä kellariin. Ne levyt on enemmäkseen suomenkielisiä, niitä ei kukaan huolinnut kun tarjosin koko kokoelmani muutamalla kympillä kymmenen vuotta sitten. Siis ne amerikan levyt ne kyllä ottivat. Vaimo antoi omat tanskalaiset pois, niitäkään ei juuri olisi otettu.

On oikein kiva ilma, kevät tulee. Olen jostain syystä usein kovin hyväntuulinen näin vanhoilla päivilläni. Lapsista on ollut iloa. Tyttö on Suomessa, se on niitä vihreitä. Mutta sillä alalla on oikein työpaikkoja nykyään, ei tartte pelkkään protestiin jäädä se touhu. Mutta samaa se oli niillä kuin meillä, ja lastenlapsia on turha tytöltä vaatia, se on niin siinä urassaan kiinni. Pojalla on se pikkainen tytär nyt, mutta nekin ovat kaukana Kaliforniassa. Siinä jäljelläolevassa osassa Kaliforniaa.

Osa 2

Saavuttiin 2900-luvun loppuvuosille, kun nuori musiikinopiskelija Rik Tompson saapui tutkimusretkellään tuhat vuotta vanhan lähiön alueelle erään Wisconsinin hyljätyn kaupungin ulkopuolella. Rik ja pari kaverusta olivat käsipelillä kaivaneet kolmen omakotitalon perustuksia. Muut etsivät kierrätettävää tavaraa. Energia-säädösten mukaan ei tällaiseen harrastukseen saanut traktoria tai muita koneita. Naamalla piti olla pölysuoja mahdollisen asbestin takia ja koko viikonlopun juomavesi piti tuoda mukana.

Kolmannen omakotitalon rauniosta löydettiin kasoittain kierrätyskelpoista muovia, kuten lasten leluja. Näinä aikoinahan öljyä ei juuri löytynyt, ja esimerkiksi polyetyleeniä tehtiin etanolista jota sai vain maatalousjätteistä ja selluloosasta valmistetuksi. Jokapäiväiset tavarat tehtiin paljon lasikuidusta tai selluloosasta tehdystä polymerista.

Rik ei ollut etsimäänsä löytänyt vielä tällä retkellä, kunnes omakotitalon kellarista löytyi satoja vinyyli LP-levyjä ja pienempi määrä polykarbonaatti CD lebyjä. Tuli riita saaliin jaosta. Rik halusi entisöidä levyt, kun muut halusivat kierrättää. Lopulta Rik antoi CD:t muille sillä niitä oli vaikea entisöidä, koko metallikalvo oli kadonnut. Rik kuitenkin sai CD:tä valoa vasten katsoen himmeät sanat esille ja huomasi pettyneenä, että kaikki olivat klassista musiikkia. Niistä oli kahden viimevuosisadan ajalta kaikista aivan tarpeeksi hienot ja oikeaoppiset esitykset. Sen ajan barokkimuusikot uskoivat olevansa lähempänä 1700-luvun esitystapaa kuin mitkään edeltäjänsä. LP-levyt oli vaikeampi luokitella, sillä pahvikotelot ja etiketit olivat hävinneet maatuessa. Levyn pinnassa oli jonkin verran kaiverrettua tekstiä.

Rik arvaili kokoelman sisältävän paljon sellaista ainesta, jota ei edes maan pääkaupungissa Chicagossa ollut arkistoituna. USA oli hiljattain hajoitettu hallinnollisista syistä kuuteen osaan. Kolme osista sisälsi Kanadan asutut alueet pohjoisempana. Rik asui Mid-USA:ssa, josta etelään oleva osaa kutsuttiin Louisiana nimellä.

Kaverit keräsivät plastiikkia sähköpolkuatoihinsa täydet lastit. Niillä piti polkea ylämäissä, muuten ne liikkuivat hidasta vauhtia polkemattakin. Rik taas tilasi matkapuhelimellaan sähköpakettiauton. Levyt lastattiin samassa järjestyksessä laatikoihin, jotka kuski toi. Kuskikin innostui kaivamaan rauniosta posliiniastioita. Nykyiset olivat melko tylsiä ja persoonattomia massatuotteita. Kuten melkein kaikki kulutustavara.

Rik asui vanhempiensa kanssa pienessä osakkeessa, jossa hänellä oli eräänlainen parvi olohuoneen päällä. Hän joutui vuokraamaan asuntokompleksista varastokopperon levyjä ja työtänsä varten. Siellä Rik numeroi kaikki levyt ja säilöi muutaman levyn keskustassa olleita etikettien jäännöksiä muovipusseihin. Rik oli jo aikaisemmin valmistanut levysoittimen, joka kävi kaikilla 1900 luvun nopeuksilla, jopa 78 rpm. Tätä ennen ei ollut löytynyt mitään soittamisen arvoista. Levy-yhtiöt 2900 luvulla olivat julkaisseet vain 20 levyn sarjan 1900-luvun musiikkia. Levyt olivat kovitettua lasia ja vain kolme sarjassa sisälsi rockia. Harrastelijoilta hän oli kerännyt 100 muuta rock levyä. Kaukaisesta Eesti-Suomesta (itse Suomi oli harvaan asuttu Uudenmaan pohjoispuolella, ja oli liitetty Eestiin. Kielet olivat yhtyneet vuosien aikana) hän oli saanut keräily-yhdistykseltä muutamia. Eräs oli Eppu Normaali ja toinen oli joku Wigwam, joka kyllä oli laulanut englanniksi. Englantikin oli paljon muuttunut, mutta sanakirjojen avulla sitä luki joten kuten. Eesti-Suomen yhdistys otti innokkaana sanoman löydöistä vastaan, vaikka he eivät kovin hyvin ymmärtäneet sen ajan suomea. Sille ei ollut juuri kysyntää, ja pääteokset oli käännetty nykykielelle, eestisuomeksi.

Mikroskoopilla varustetun tietokoneen avulla Rik erotti levyn naarmut urista, ja sama kone kaiversi luetun uran toiselle levylle. Näin saatu kopio oli melkein rahinaa vailla. Kun kopio oli tehty, alkuperäisen voi kierrättää vinyyliksi. Täten kolmestasadasta levystä vain yksi piti uhrata pois. Sitäkin Riks soitti ensin ja nauhoitti sen digitaaliseen muotoon. Se oli kuitenkin jonkunlainen K-tel kokoelma, jonka esittäjistä hän ei päässyt selville. Kun Rik oli saanut homman loppuun, osoittautui noin sata levyä olevan suomeksi. Hän lahjoitti muutaman, mutta suurimman osan hän myi kopiona Eesti-Suomen keräilijöille. Tästä seurasi uusi innostus Suomi-rockiin, josta nuoret tunnistivat aikakauden "fiiliksen", vaikkei sanoja osattu kovin hyvin. Esittäjien nimiä ei yleensä saatu selville, joten Juicesta tehtiin Einari, Hectorista Mandoliinimies. Rik luovutti lopulta kokoelmansa, jossa oli monesta maasta viihdettä, Chicagoon valtion kokoelmiin. Itse hän rupesi tämän jälkeen rakentamaan sen ajan soittimia.

Osa 3

Mitä sitten oli Rikin oman ajan musiikki? Se oli eräänlaista laulettua kevyttä poppia, jota ammattimuusikot säestivät klassisin soittimin, kuten jousin. Sähköbasso oli kuitenkin jäänyt. Yhtyeillä ei ollut varaa matkustella, joten musiikia kuultiin suorissa teeveelähetyksissä keskikokoisissa klubeissa. Yhtyiden uskollisimmat fanit olivat aina korvaamassa suuremman yleisön esiintymispaikassa. Teeveelähetystä seurattiin parin sadan hengen esityksissä klubeissa. Klubin jäsenet äänestivät aina kahden tunnin välein mitä ohjelmaa katsotaan. Kerran viikossa oli oma kahden tunnin lähetys.

Klassis-jazz puolella säveltäjä-kapellimestarit kiersivät kaupungista toiseen vain vaatekerta ja tahtipuikko kassissa mukana. Muut muusikot eivät matkustellet enää, vaan joka kaupungin paikalliseen ammattikuntaan piti tyytyä. Kalifornia sääti oman esiintyvien muusikoiden kiintiön, muuten heillä olisi ollut liikaa väkilukuun nähden.

Heppoja ja tulivuoria, viikossa Islannin ympäri




Saavuimme Islantiin aamulla. Oli joku maanantaipyhä, joten söimme varmuuden vuoksi kalliin aamiaisen lentokentällä. Vuokra-auton kanssa oli pikkusotkua, mutta saimme avaimet Mistsubishi Lanceriin. Matkatavarana oli matkalaukku ja neljä isoa kassia, jotka mahtuivat takakonttiin. Erikoisvarusteina löytyi istuimenlämmittimet edessä, ja niille löytyi käyttöä pari kertaa kun housut olivat märät. Pari päivää vietin sadetakissa yhteen pötköön, mutta ei mitään kummempaa sään puolesta, paitsi kova tuuli loppupäivinä.

Lapset olivat unessa noin nelisen tuntia, mutta oli kuitenkin auto ja tämä ensimmäisen päivän ohjelma. Pääkaupungin läpi pohjoiseen kunnon tietä, jossa tosin kapea asfaltoitu pinta ilman reunoja. Pysähdyimme hetkeksi ja bongasin pikkukuovin (jokainen lintu uusi pinna!) ja pari joita selvittelin vielä ja tunnistin toisena päivänä. Ajoin Thingvelliriin, jossa katselimme ja kuvasimme kallioita jossa jo viikingit olivat vuosikokouksessaan. Pikkaisen paluuta päätielle ja soittelua kadonneesta luottokortista, joka sitten olikin autovuokraamossa Keflavikissa. Sen jälkeen lapsiin saatiin sen verran elämää että ajoimme geysiriä ja putouksia katsomaan. Parkkipaikalla oli västäräkki, laji jonka viimeksi näin edellisellä vuosisadalla.

Matkasimme ring-roadia vastapäivään etelärantaa. Eka farmi jossa olisimme yötä löytyi, kesäduunia tekevä farmin apulainen oli Suomesta. Saimme mökin ja kannoimme kamat sisälle. Makuupussit olivat siinä matkalaukussa tiukkaan pakattuina. Joskus lainasimme tyynyjä, mutta lakanasysteemiin ei oikein osannut luottaa (piti olla maksettu mutta mistä niitä aina osasi ennustaa). Ateriaksi keksimme vain Esson hampurilaiset, ja heti seuraavana aamuna ostimme ruoka-kaupasta voileipätarvikkeita lounaaksi, kuten lähes joka päivä. Jätskiä saatettiin ostaa lapsille. Iltaisin CAFE tyyliset ravintolat olivat sopivampia, vaikka hienommat ravintolatkaan ollet mahdottoman kalliita. Kaikki ruoka oli kallista. Söin kaikki vihannekset tai salaatin lehdet jotka lautaselle annettiin, enkä muista hedelmiä syöneeni. Farmeissa oli aina aamiainen ja mehua. Kinkku ja juustoleipiä oli aina tarjolla.

Kaupunkeja: Akureyri


Bensan ostossa en ekan kerran onnistunut, olin onnellinen kun sain kortin takas. Toisella kerralla paikalliselta autoilijalta sain apua ja PIN koodi piti tietää luottokorttiin.Pienimmillä asemilla ei voi maksaa rahalla bensaa ollenkaan.

Jossei ota vuokra-autoja, hop-on hop-off bussilla voi kiertää saarta. Keskikokoisissa kaupungeissa lienee jotain katsomista, ja halpoja guesthouse tyylisiä majataloja löytyy kaikkialta jonkun verran. Suurin osa turisteista oli pakettimatkalla olevia sakasalaisia, ja tapaseimme heitä niissä farmeissa joissa oli suuremmat tilat majatalossa. Farmin naisväki ja kesäapulaiset pyörittivät turistibisnestä. Joillakin farmeilla oli hevostalli turisteja varten. Hevosia ja lampaita oli kaikkialla sarella. Tytölle lupsimme ratsastusta, mutta vata lopussa, sillä ajoa tuli aina 4-5 tuntia päivästä ja pitempiä retkiä ei mahtunut ohjelmaan.

Puoli saarta kierrettyämme hankin autoon uuden ikkunanpyyhkimen, koska kumi oli irtoamassa. Osa teistä vuorilla oli soratietä, ja sateen takia mutaista. Pesin auton kerran, huoltoasemilla oli ilmaisia letkuja. Turistit ovat alkaneet tuoda maastureita Euroopasta, kun lautalla pääsee nyt Islantiin ja voi sitten ajaa siellä muutamia viikkoja ja telttailla jos rahasta on pula.


Liikenne on sama kuin Euroopassa, liikenneympyröitä paljon pääkaupungin lähellä. Kylteistä saa aika hyvin selvää, mutta kieli on monimutkainen. Halvan sanakirjan avulla en saanut edes kolmen sanan lauseesta tolkkua, sillä sijamuotoja ja muuta kielioppia tarttee ymmärtää. Tässä islanniksi Britney Spearsin ilouutinen:Talið er að söngkonan Britney Spears hafi eignast dreng á UCLA sjúkrahúsinu í Los Angeles í gær. Spears, sem er 23 ára, og maður hennar komu til sjúkrahússins í lögreglufylgd í gærmorgun. Britney Spears og Kevin Federline giftust í september á síðasta ári eftir hálfs árs samband.


Pohjoisessa on Myvatn järvi jonka alueella turisti saa nähdä tulivuorialueen maisemaa ja Kraflan toimivan tulivuoren. Kiipesimme Hverfjallin laelle, kaikki oli mustaa laavakokkaretta joka suuntaan. Tulivuori ei ole aktiivinen. Itse järvi on bongaajan paratiisi keväällä ja alkukesällä. Nytkin vesilintuja riitti, ja hyönteisiä ei enää ollut kiusaksi. Alueella liikkuu vilkkaasti turistibusseja. Hotellin kahvilassa japanilainen mummo tarjosi 20 dollarin seteliä ja halusi vain vaihtaa yhden kutakin ”of the local money”, siis jokaisen kolikon. Emme osanneet mummoa auttaa, eikä kassakaan. Hän ei halunnut mitään ostaa.




Akureyrissä bongasin sorsia lahdessa, naarashaahkoja poikasineen. Perhe tuli selostamaan jotain mutta en oikein tajunnut mitä, joten päädyin kulkemaan auton ja linja-autoaseman väliä tunnin kun he liikkuivat jossain. Kaupunki muistuttaa pikkukaupunkia missä tahsans Pohjoismaissa ja siellä on ainakin yliopisto. Yhden museon katsoimme, samaten toinen ulkoilmamuseo lähistöllä. Sinä päivänä oli melkoinen ajo Akureyristä Erikstadiriin joka on melkein rannalla lännessä, kuitenkin järven rannalla. Järvessä siinä edessä uiskenteli yksi amerikanjääkuikka. Olin niitä vain kaksi nähnyt ennen tuota Amerikassakin, kuullut useammin. Kuikkaa on kahta lajia Islannissa, näin molemmat.

Farmimme oli aivan Eriksstadirin vieressä, jossa on Erik The Redin asumus ollut ja uusi malli rakennettu viereen. Naishenkilöt opastivat ja ostin teltassa ”kaffin” parilla sadalla kruunulla. Leif lienee syntynyt tässä asunnossa.


Keksimme kartalta Stykkisholmur kaupungin niemeltä joka leviää länteen päin. Ajoin sinne kiemuretlevaa hiekkatietä tunnin. Lyhyet laivamatkat lähistöön olivat sellaiseen aikaan että jouduimme ottamaan lyhyimmän, lapsiperheille tarkoitetun klo 13. Yrityksen kassa oli Islantiin tullut Saksasta muutama vuosi sitten ja tuntui pärjäävän islantilaisten lipunostajien kanssa.

Katsoimme lunneja ja pesiviä pikkukajavia kallioisella saarella. Vedestä äkkäsin merilinnun, riskilän. Bongaajien vene lähti vasta kello 15 ja meni ulommas merelle. Mutta tälläkin retkellä oli erikoista: vene troolasi pienen verkollisen pohjaa pitkin, ja saimme nähdä rapuja ja meritähtiä sun muita kummajaisia. Aivan ennen satamaa skidit ja vanhemmat saivat kaikki hotdogeja. Tuo ja pari muuta asiaa muistutti meitä kovasti Tanskasta, ja islantilaiset oppivat edelleen koulussa tanskaa. Vaimoni puhuu tanskaa, mutta ei sitä oikeastaan tarvittu, englannilla pärjäsi. Kassanainen selosti että heillä ei ole hylkeitä alueella, mutta niemen etelärannalla on, parin farmin luona. Oli vielä aikaa, ajoimme alueelle ja farmin portin luo. Kysyimme maanviljelijältä saisiko rannalle mennä? Hän antoi luvan ja käski laittaa auton pihalle, sillä laitumella oli lehmiä jotka tulevat sitä tökkimään. Hylkeet bongattiin, hyvä että otin muutaman kiikarin mukaan, ja hommaan kului alle tunti.

Ihmiset kai ymmärtävät turismin arvon, ja maalla taitaa olla rennompaa eläminen, sillä meille oltiin koko matkan kovin ystävällisiä. Hinnoista ei tingitty, mutta miksi tarvitsisikaan.

Loppumatkaan mahtui tunneli lahden ali ja pääkaupunki näkyi taas, nyt vilkkaana. Olimme edellisen kerran ajaneet nukkuvan kaupungin läpi. Homoparaatikin oli edellisenä päivänä ohi, joten kovin paljon ei rietasta elämää ollut näkyvillä. Juoppoja kadulla ei sen enempää kuin Suomessa.

Pääkaupungissa ajoimme moottoritetä ja löysimme bensa-aseman jossa tankkasimme viimeisen kerran. Siinä näytti olevan myös yksi harvoja vetyautojen tankkauspaikoista, joten otimme kuvia. Bussit muutetaan vetyautoiksi kunhan rahoitus järjestyy. Parkkeerasimme sunnuntaina helposti kadulle ja marssimme kiinalaisen perheen ja sen tuttavien pitämää Guesthouseen. Siis vessat ja suihkut yleisiä, neljän hengen huoneesa kaksi kerrosänkyä. Aamiainen mukana hinnassa, kuten melkein joka majoituspaikassa.

Kuljeksimme kauppakatuja, kävimme uimahallissa bussilla ja buukkasimme hepat, Ishestar yritykseltä. Olimme jäädä retkeltä kun yrityksen pakettiauto ei löytänyt guesthousea, joka oli toisessa kerroksessa, ja seisoimme kadulla sen edessä. Mutta olimme sitten lopulta hevosien luona. Ne kiertävät tunnin opastettuna laavakenttää jonka kaupunki omistaa. Karua maisemaa, jossa oli soratie. Sen reunoilla oli kesämökkejä ykistyisillä tonteilla, joissa oli yritetty nurmikkoa ja istutuksia laittaa pihoille, väripilkkuna laavakasojen keskellä.




Poika keksi yhdeksi iltapäiväksi risteilyn lunneja ja valaita kastomaan ja molempia löytyi. Illalla vielä V olcano Show herra Willi Knudsenin pienessä tetaterissa. Willin apuri touhusi meille takarivillä kuulokkeita penkkeihin, että saamme filmin kuulla englanniksi, sillä se näytös oli saksalaisten ryhmälle. Jos haette jotain rock elämää, kannattaa alkaa levykaupasta 12 tonar Reykjavikista. Löytyy netistä, tuottaa levyjäkin. Nettikahviloita on joka puolella.

Sitten piti lähteä. Vähän haikeana. Olisin vielä jotain tehnyt ja pari hienoa lintupaikkaakin jäi kokematta. No, ensi kerralla sitten.Ehkä eläkkeellä? Oli vähän kallis neljän matkustaa.



Järjestelyt: Icelandair sekä auto ja majoituspaketti http://www.farmholidays.is

Miehenretku

2.2. Tänään se oli tullut muovisen matkalaukkunsa kanssa. Istui autossaan kai pari tuntia kunnes tulin. Ensin se tuli ovelle kun menin vuokrataloon sisälle alhaalla ja pyysi saada jutella. Vaimon kanssa oli tullut riita aamulla. Olivat menossa kirkkoon, ja tää Jack ei ole edes uskovainen. Jossain välissä se vaimo oli saanut selville meistä. Vaikka me ei oltu yhdessä kuin sen kerran kokousmatkalla viime vuoden loppupuolella. Mutta se väitti että minäkin olen syypää hänen eroon. Sitten se pyysi saada olla muutaman päivän olohuoneessani. Vessaankaan se ei pääse, jos laitan makuuhuoneen oven lukkoon.

Mitä minä tekisin 20 vuotta vanhemmalla lähes kaljulla miehellä? Luuleeko se että sillä on jotain mahdollisuuksia mun kanssa?

Annoin sen hakea matkalaukun autosta.

3.2. Se oli ostanut pyykkikorin ja kolmea lajia pulveria. Se sanoi olevansa allerginen kemikaaleille. Käskin sen kokeilla Allin Free Clear merkkiä, jota sillä oli siinä. Itse ostan halvinta. Annoin sen käyttää silityslautaa, ja se osas jopa silittää. Muuta huushollista se ei näytä osaavan.

Se pyysi mua ravintolaan, aika hienoon, näin keskellä viikkoa. Siis huomenna tiistaina. Mulla on kyllä silloin tavallisesti aerobiciä, mutta jääköön.

4.3. Olimme ottaneet viiniä, ajoimme kotiin. Se osti lisää viiniä tosta läheltä. Niinkuin mä arvasin, se yritti lähennellä. Tein heti selväksi, etten rupea pitempään suhteeseen kenenkään duunikaverin kanssa, ja tää jää nyt ihan tähän. Se meni hiljaiseksi. Ei kai halunnut menettää yöpymispaikkaa sohvallani.

4.4. Jack arvasi, että minulla on rahat loppu, ja se tarjosi maksaa kuukauden vuokran. Siis kokonaan, ei vain puolikasta. Suostuin, kun se ei nyt ton pahempi renttu ole. Kenellekään töissä ei saa kertoa, ja ajamme kahdella autolla.

11.4. Vielä se on täällä, eikä ole edes tehnyt vuokrasopimusta omasta kämpästään. Kuulemma sen tili meni pankkiin ja vaimo oli sen jo siirtänyt heti omalle tilileen. Että sen pitäs tässä ehkä kaks viikkoakin olla, että saa taas tilin.

Se on syönyt omia kuivia muonia tai käynyt ravintolassa. Kerran sain sen imuroimaan.

12.4. Nyt sillä on auto-ongelmia. Se auto jota se ajaa on sen ja vaimon yhteisellä nimellä. Siitä tarttis uusia laatat. Näin sen käsissä kaks pellinpalaa. Se oli leikannut tarrat jonkun auton laatasta, ja nyt siirtää niitä linkkuveitsen terällä omaan autoonsa.

18.4. Nyt se oli saanut autojutun sovintoon. Kävi lakimiehen puheilla, ja ne vaihtoivat autoja. Jack sai sen vanhemman, mitä se vaimo oli ajanut. Valkoinen sellainen tylsä iso. Pikkasen rupeaa mies säälittämään. Mutta kun kuu loppuu, potkin sen pihalle. Ei siitä olis pitkän päälle miksikään, näin viagraa sen parranajovehkeiden pussissa.

21.4. Ei olis pitäny antaa sille omaa avainta. Nyt se tuli jonkun kaverin kanssa jostain, ja ne rupesivat katsomaan urheilukanavaa tuntikaupalla.

No nyt ne lähti lopulta, menen nukkumaan. Kun Jack yksin tulee, se on yleensä ollut aika hiljaa.

22.4. Jackin vaimo oli vihaisena tuolla ovella, puhui jotain jostain rahoista. En avannut ketjua ja sain sen oven painetuksi kiinni. Jack ei ole edes täällä. Viikko enää tarttee sietää tätä porukkaa.

23.4. Sain haavan sormeeni sardiinipurkista, jonka Jack oli tunkenut roskakorin päälle ilman että vei koko pussin roskikseen ulos.

24.4. Minulla on flunssa, en ole töissä. Jackin vaimo kävi taas oven takana. Soitin huoltomiehelle. Olen asunut tässä niin kauan, että tunnen sen hyvin.Talossa on muutama asunto tyhjillään. Sain huoltomiehen vaihtamaan lukot yhteen niistä. Annoin vain sen yhden avaimen sille. Se lupasi teettää kadonneen tilalle toisen.

Jack koputti kiltisti oven takana. Päästin sen loppupäiviksi taas sisälle, mutta avaimen pidän aina taskussa.

27.4. Menin töihin, ettei tule liikaa sairaspäiviä. Jack alkoi kenkkuolemaan töissä yhdessä kokuksessa. Ei kai se meinaa jollain tavalla kiristää multa lisäaikaa.

Illalla laitoin sen matkalaukun oven ulkopuolelle käytävään. Siinä on tilaa vaahtosammuttajan alla seinässä. Se kyllä koputti taas jonkun aikaa.

28.4. Jack oli oikein vittumainen töissä. Otin sieltä lopputilit. Olisin kai jollekin muulle osastolle päässyt. Mutta kun en ole ollut siellä sen kauempaa, että saisin pian edes kolme viikkoa lomaa.

25-vuotias naimaton nainen etsii töitä samassa tylsässä kaupungissa, jossa on aina asunut. Onneksi ammattini ei ole kovin erikoinen, toimistotyötä.

3.5. Sain paikan firmasta, joka tuo edelliseen paikkaani kaasupulloja. Vastaan paljon puhelimeen ja otan tilauksia. Ainakin muutama on vanha tuttu.

Copyright Esa Järvi 2003

Brenda

Brenda oli lähempänä kolmeakymmentä kuin kahtakymmentä. Hän oli menossa Rolling Stones konserttiin. Kyllä hän nuorempana seurasi uudempiakin bändejä, ja vielä viime vuonna hän oli ollut innokas Monster Magnet -fani. Mutta Earl oli jo yli 35 vuotias, ja hänen musiikkimaku oli häntäkin vanhempaa, Aerosmithiä, Scorpions ja sellaista. Jos se nyt enää häntä kiinnosti. Hän oli eniten baseballin ja footballin kannattaja, ja hänen kaverinsa sietivät vain perusrockia. Viimeksi he olivat käyneet Eric Claptonia kuulemassa ja sitä ennen Cheryl Crowta. Earl kiinnostuu jonkin verran enemmän, kun on naisesittäjä lavalla.

Brenda laittoi Andyn, melkein vuoden vanhan, heidän Ford Expedition maasturiin takapenkille vauvanistuimeen ankkuroituna. Earl olisi halunnut Ford Excursionin, 10-sylinterisen hirmun, mutta se tuntui liian isolta ajaa Brendalle, ja olihan Earlillä isokokoinen pick-up, tarpeeksi miehekäs jokapäiväiseen ajeluun. Mitään Eddie Bauer juppiversiota Earl ei huolinut.

Paljon oli tapahtunut viiden vuoden aikana. Brenda oli 23-vuotiaana muuttanut kaupunkiin ison lääke- ja kemianfirman töihin. Hän oli opiskellut osavaltion yliopistokaupungissa sadan mailin päässä. Töissä hän oli farmakologin assistenttina annostellut hiirille lääkkeiksi tarkoitettuja kemikaaleja. Ensimmäisellä viikolla oli tapahtunut sellainen kömmähdys, ettei siitä päässyt vuosiin eroon. Brenda leimattiin heti bimboksi, ja kaunis ja vaaleakin hän oli.

Stan oli farmakologi, ja hänen luokseen tuli intialainen kemisti Roy. Roy oli parin kuukauden aherruksen jälkeen saanut kokoon 5g ainetta, jota he kaavailivat kolesterolia alentavaksi lääkkeeksi. Stan oli tuonut sen suoraan hänelle, valkoinen takki päällä. Stan pisti sen päälle tullessaan laboratorion puolelle, mutta ei hän oikeastaan mitään töitä omin käsin enää tehnyt. Stan sanoi pikaisesti ohjeet. Roy ja Stan vetäytyivät toimistoon, ja kuuluivat juttelevan lasten esikoulusta, kun ovi työnnettiin jalalla kiinni.

Brenda oli saanut ohjeet tehdä kemikaalista liuos joka oli vahvuudeltaan 0,1 mol/L. Brenda ei tykännyt kemikaaleista. Hän punnitsi sen ja laittoi koko näytteen yhden litran pulloon, johon laitettaisiin puhdasta vettä viivaan asti, tasan litra. Sitten Stan saisi auttaa laskemaan miten siitä laimennetaan se 0,1 vahvuinen liuos, näin ekana kertana. Brendalla oli matematiikka heikko aine, ja kaavat sai laittaa hänelle valmiiksi, ja sitten tyhjä aukko siihen mihin paino grammoissa laitettaan.

Odottaessaan Brenda laittoi osan vedestä pulloon, nähdäkseen miten aine liukenee. Lopulta Roy lähti Stanin toimistossa, jäi juttelemaan Brendan työkaverin, intialaisen, kanssa. Brenda selosti ongelman.

Brenda kyllä muistaa tapahtumat sen jälkeen kuin filminä, kaikki yksityiskohdat. Stan oli aivan hämmästynyt. Ainetta oli niin vähän, että se olisi pitänyt liuottaa 100mL pulloon! Nyt ihmiset tulivat monesta toimistosta nauramaan Brendan litran pulloa. Roy otti lopulta pullon, että hän saisi ongittua kemikaalin vedestä ja taas kiinteään muotoon, jotta se voitaisiin punnita uudelleen ja laimentaa oikealla tavalla. Aina kun Roy tuli tuomaan Brendalle kemikaaleja sen jälkeen, laboratorion miehet tulivat heti tarjoamaan Brendalle litran pulloa naureskellen ja ilveillen.

Kyllähän ne hommat siellä mammuttikemikaalifirmassa sujuivat hyvin muutaman vuoden ajan, ja Brenda sai palkankorotuksia, mutta kuitenkin hänet nähtiin vain ahkerana mutta simppelinä työntekijänä. Lopulta tutkimuslaitoksen lääkeosasto liitettiin toiseen amerikkalaiseen firmaan, ja sen jälkeen vuoden päästä se suljettiin. Stan muutti toiseen osavaltioon firman mukana. Brenda sai kuuden kuukauden palkan käteen.

Brendalla oli ollut muutaman vuoden poikakaveri, mutta eipäs valikoima kemistien ja biologien joukossa ollut kovin erikoinen. Suurin osa oli jonkinlaisia nörttejä, loput turhan machoja. Ensin Brenda oli ajatellut erästä firman nuorista patentti-asianajajista, mutta kilpailu tämän kohdalla oli melko rankkaa. Hänen poikakaveri oli eri alan mies, mutta assistenntitasoa kuten hänkin. Mies kuitenkin osasi erään laitteen käytön niin hyvin, että siirrettiin firman mukana muualle. Kun mies oli melko uskovainen katolinen ja Brenda protestantti, Brenda ei sitten mennyt miehen mukana.

Jonkun verran vakautta toi lopputili, mutta kahden kuukauden jälkeen ei löytynyt töitä. Brendalle tarjottiin laborantin hommia, mutta hän ei oikein ymmärtänyt modernin HPLC laitteen päälle, ja siinä varmasti olisi tarkat laskemiset ja kemikaaleja sai punnita ja analysoida päätyökseen. Brenda oli melko hyvä biologiassa.

Sitten tuli eräs tuttava, entisen työtuttavan ex-vaimo, kauppakeskuksessa vastaan. Hän jutteli vain hetken, kun jo kännykkä soi. Helen oli sanonut tarjoilevansa ravintolassa, Hooters-nimisessä. Hän kaivoi kännykkään puhuessaan ravintolan kortin ja Brenda lähti kiitettyään siitä.

Niin Brendasta tuli moderni puputyttö, Hooters-girl. Asuna oli oranssit piukat shortsit ja toppina valkoinen piukka teepaita. Shortsien alla oli sukkahousut. Tarjoilivat toivat drinkit ja ruuat, joita oli etupäässä Buffalo wings, kanaa, ja muukin ruoka oli lähinnä appetizer-tyylistä. Miehet tulivat ravintolaan katsomaan teeveestä urheiluohjelmia.

Brenda ei ollut kovin halukas lähtemään komeiden miesten kanssa, ja ehdotuksia tuli loputtomasti. Brendan ongelma oli hieman monimutkainen, mutta sanotaan nyt että edellisen miehen kohdalla orgasmit voisi sormin laskea. Ja miehet olivat yleensä hätäisiä koheltajia tai sitten Brenda tunsi miehen kokeneen jo liikoja. Hän mieluiten kouluttaisi sopivan miehen itse.

Ensimmäisenä kertana Earl tuli kavereineen Hootersiin juhlimaan jotain työprojektin loppua, Earl oli insinööri. Hän oli aika humalassa sen kerran, eikä huomannut Brendaa erikoisemmin muiden tarjoilijoiden joukossa. Seuraavina kertoina Earl ei ollut erityisen humalassa, ja joi vain Bud Lightia. Brenda pani miehen kuitenkin merkille. Jotain henkilökemiaa heidän välillään oli. Earl oli harvasanainen.

Brenda oli sitten ostamassa pientä joulukuusta asuntoonsa, kun samassa paikassa oli Earl ostamassa jotain kukkalaitetta äidilleen jouluksi. Brenda sanoi jotain kuusesta ja koristelusta Earlille, joka ei tuntenut Brendaa ilman tarjoilijan asua. Brenda sanoi lopulta ”It’s me, your favorite bartender.” Hooters-nimeä Brenda ei koskaan lausunut työn ulkopuolella. Earl hymyili. Sen jälkeen tuli selvitetyksi, että Breanda ajoi kotikaupunkiinsa Missourissa jouluksi vanhempiensa luo, mutta halusi silti kuusen kotiinsa. Mainitsi sen auttavan vähän yksinäisten iltojen kohdalla. Earl ei ollut täysin tomppeli, vaan pyysi Brendaa heti lounaalle. Kuusi heitettiin Earlin pick upiin ja he ajoivat ravintolaan, joka oli Friday’s. Lounas oli aivan mukava, ja he keskustelivat tunnin, vertaillen lapsuuden kokemuksia ja kouluaikoja. Olivat asuneet muutaman vuoden samassa kaupungissa samaan aikaan. Lounaan lopuksi Earl ajoi kiireesti kuusen Brendan luo, mutta ei tullut sisään. Lupasi soittaa. Ja soittikin, joka ilta.

Ensimmäiset treffit olivat football otteluun TWA Domessa (sisällä), ja Earl oli jopa niin herrasmies, että lähti ennen pelin loppua, kun se ei Brendaa näyttänyt kiinnostavan. Mutta Earl hommasi seuraavaksi viikonlopuksi kaverilta vaihtamalla liput jääkiekkoon ja siitä Brendakin tykkäsi. Ja sitten siinä kävi vain sillä lailla. Niin he olivat pari. Earl aika pian määräsi, ettei Brenda saa jatkaa Hooter-tyttönä.

Pari vuotta tuon jälkeen Brenda synnytti Andyn, ja aiemmat häätkin olivat ihan säädylliset ja komeat. Brendan äiti oli Brendan luonteinen, mutta isä oli ulkomaalainen mies, joka oli tekninen osaaja, mutta erakkomainen. Urheilua hän ei sietänyt, eikä kovinkaan yrittänyt Earlin kanssa kaveerata. Brendan äiti sen sijaan aina ylisti kunnollista Earliä.

Nyt olivat vauvan ruuat ja kamppeet kaupunkimaasturissa ja Earl tuli ja starttasi. Earl ajoi aina kun he olivat liikkeellä yhdessä. Nyt ajettiin noin 30km keskikaupungille, mutta puolivälissä, Webster Grovesissa, pysähdyttiin Earlin vanhempien luo. He olisivat pitäneet vauvaa yönkin yli mielellään, mutta aamulla Brendalla oli työpaikkahaastattelu, ja hän halusi Andyn päivähoitoon aikaisin, ja Earlin vanhemmatkin menivät töihin. Brenda haki taas samalle kemian firmalle, joka oli saanut mainetta Frankenstein-viljallaan. Brendan hakema paikka oli paljon raporttien kirjoitusta, mutta vaati biologian tuntemuksen.

Isovanhemmat olivat iloisia, ja vauvakin oli hyvällä tuulella. Konsertin jälkeen hän olisi nukkumassa eräänlaisessa pussissa, jossa oli hihat, ja hänet saisi helposti autoon taas.

Vanhempiensa lähellä Earl halusi pysähtyä Quick Trip bensa-asemalla. Oli tulossa rännänlaista taivaalta ja pyyhkijänestettä tarvittiiin lisää. Earl oli tarkka autojen kunnosta. Lisäksi he eivät olleet syöneet. Quick Tripillä Earl ehdotti chili-hot-dogia. Brenda otti jonkun muun voileivän ja lämmitti sen mikroaaltouunissa. Juomaksi he ottivat cocista, Brendalle lightia. Brenda ei oikein ymmärtänyt Earlin simppeleitä ruokatottumuksia, ja tuokin hot dog oli kierinyt pienessä uunissa lämpimänä pysymässä kenties puolisen päivää. Earl laitti chiliä päälle ja sipulia ja raastettua juustoa. He menivät autoon ja starttasivat. Mittarien luona oli melkoinen tungos. Maasturi ei päässyt keskeltä ulos, ja heidän edessä nokka heihin päin odottamassa oli auto. Se halusi heidän bensamittarilleen. Samaten halusi heidän takana oleva toinen maasturi. Edessä ollut auto oli ollut kauemmin, eikä missään nimessä tahtonut peruuttaa. Sen kohdalla oleva pumppu ei toiminut. Viereisillä mittareilla oli iso pick-up, jossa oli perävaunu. Perävaunussa oli halkoja ja puun kaadon jätteitä. Se oli niin huolimattomasti jätetty, ettei keskeltä voinut ohittaa. Pick upin omistaja oli sisällä ostamassa kartongin tupakkaa ja kolme korkeaa oluttölkkiä. Bensaa hän ei edes tarvinnut. Koko alue oli autoja täynnä. Päädyssäkin odotti vanha Impala, siinä oli musta mies ratissa, jengiläisen näköinen. Auton tuulilasista oli oikea kolmannes hajoamaisillaan, se oli koossa roudarintepillä. Earl rupesi syömään chilidogiaan, odottaessaan kartonkimiestä pick upiin. Lopulta mies tuli, ja Earl kurvasi aggreesivisesti pois, tielle, hotkien hotdogin loput samalla. Muut jäivät ohjailemaan autojaan bensamittarien luo, ghetton mies ensimmäisenä, savua nousi heti pakoputkesta melkoinen pilvi. Miehet rupesivat tankkaamaan, kaiuttimista tuli Britney Spearsiä paikalliselta asemalta.

Oltiin taas moottoritiellä. Melkein perillä Earl otti aikaisemman exitin. Hän ajoi ekaan bensa-asemaan, se oli taas Quick Trip. Chili Dog oli ruvennut vaivaamaan, hän meni juosten vessaan. Takaisin hän tuli kalpeana. Brenda ajoi lopun matkaa, ei nyt yli 50 dollaria maksaneita Stones lippuja noin vain haaskata, konserttiin oli mentävä. TWA Domen luona piti hakea pysäköintiä. Päädyttiin rampille, jossa Brenda ei saanut maasturia kahden samanlaisen väliin, no kahden Chevy-maasturin kuitenkin. Toinen oli jopa heidän esikaupunki-tankkiaan isompi. Earl pysäköi auton. He kävelivät kymmenien tuhansien ihmisvirran mukana TWA Domelle.

Brenda oli innoissaan. Heillä oli nykyään kosketisoitin pienen talonsa olohuoneessa. Teini-ikäisenä Brendalla oli jopa sähkökitara. Hän osasi kaikista kuulemistaan biiseistä sanoa sointujen nimet korvakuulolla, se oli vain sellainen luonollinen lahjakkuus. Komppikitaristina hän oli keksinkertainen, ja oli vain kerran esiintynyt tuttaviensa bändin kanssa lavalla. Mutta siltikin! Earl tykkäsi rockista, mutta hänellä ei ollut mitään musiikillisia lahjoja.

Nuorempana Brenda oli joidenkin tuttavien kanssa nähnhyt Stonesit kaksi kertaa, Earl ei oikeastaan koskaan. Mutta toki hän musiikin tunsi, heillä oli viimeinen CD soinut matkalla moottoritiellä. Ja vanhempi hittikokoelma. ”Start me up.”

Earl voi taas paremmin ja kysyi voisiko Brenda ajaa kotiin. Hän halusi pari olutta. Mikäs siinä. Konsertti oli tosi mainio, täydellä ammattitaidolla tuotettu. Mahtavat lavat mekaanisine laitteineen ja valot toimivat mutkatta. Oli hiljaisempi osa, jossa runko-Stones soitti pikkulavalla ilman avustajia. Konsertti meni yli keskiyön vierailijoineen ja encoreineen. Klassikot Miss You, Honky Tonk Women, Tumbling Dice, Start Me Up, Jumping Jack Flash ja Gimme Shelter piti saada ohjelmaan mukaan. Uudempia oli Flip The Switch ja videona pyörinyt Anybody Seen My Baby ja Saint of Me ja nekin toimivat.

Earl oli juhlatunnelmissa koko ajan ja kotimatkallakin hän rämpläsi Cd-soitinta koko matkan. Bassot kovaksi, takaa kuului mahtava jytinä. Vasta vauvan haettua stereot suljettiin. Brenda lauloi muutamia Stones hittejä ajaessaan.

He saapuivat pieneen taloonsa Kirkwoodissa. Autot olivat molemmat pihalla, yhden auton autotallissa oli Earlin moottoripyörä. Vauva vietiin huoneeseensa. Sen jälkeen ei ollut nuorella lemmellä esteitä.

Copyright 2001 Esa Järvi

PARISIDE

Pariside

On varsin koettelevaa olla ihminen puberteetti-iässä. Justiin kun huomaa kiinnostuvan toisesta, tai vaikka omasta, sukupuolesta tulee kauhean ahdistunut olo, kun ei oikein tiedä mitä asian eteen pitäisi tehdä. Tai tietenkin on yksilöitä jotka oppivat jutut nuorempana ja ovat luontevasti sen toisen kanssa vaikka heti.

Petolinnuilla on kuulemma tuo koitos edessä joka kevät. Kun sukupuolihormonit eivät vaikuta talvella, voi elää vapaasti kesäisestä puolisosta välittämättä. Mutta sitten kun päivä pitenee, ne tunteet pamahtavat taas kerran ilman varoitusta päähän. Eikä haukkakoiras voi ihan heti kaveerata sen naaraan kanssa, sillä koiraalla tunteet ovat hieman aikaisemmin. Naarasta pitää suostutella viikkoja. Istahdetaan ensin samaan
puuhun alemmalle oksalle. Kaarrellan yhdessä ilmassa, kun naaras noteeraa ensin jollain tavalla. Haukan silmistä saa kyllä selville mitä isompi naaras tuumaa. Ilmassa saatetaan lopulta siivillä kosketella vähän. Kynsillä kosketellaan ilmailunäytöksen aikana, jos hyvin käy. Kaiken temppuilun ansiosta naaras lopulta antaa koiraan istua samalla oksalla vierellään. Toista saa kosketella, pariside on taas muodostettu. Pesäpuuta silmäillään. Mutta ei mitään selkään hypätä heti, siihen se on liian aikaista.

On helppo otaksua että eläimillä on samanlainen tunne-elämä kuin ihmisillä, vaikka aivokemikaalit saattavatkin toimia eri tavalla. Ihmisillä ja eläimillä tunteet ja aivotoiminta ovat kehittyneet pitkän kehityksen seurauksena. On varsin itsekästä luulla että vasta ajattelevalla järkevällä ihmisellä olisi jossain pisteessä putkahtanut esille täysi tunne-elämä, joka oli aikaisemmassa vaiheessa piilossa. Kaikki yleensä kehittyy vähitellen, pienin askelin, biologiassa. Ja kotieläimiinkin on jalostettu tunteita joita ihmiset sitten tunnistavat vaikka koirassaan.

Monilla linnuilla parisuhde on kiinteämpi kautta vuoden kuin petolinnuilla, jotka ovat yksinäisiä eläjiä. Mutta siinähän ei ole silloin paljon mitään seksuaalista pesimäajan ulkopuolella. Laajemmat perhesuhteet saattavat kestää vuosia, kuten variksilla, kunnes poikaset katoavat omaa suhdetta solmimaan.

Hiljattain teattereissa pyörinyt Pingviinien marssi selosti suurimman pingviinin (Aptenodytes forsteri) pesimätohuja. Ensin kaikki marssivat melkoisen matkan pesimäalueelle, jossa ovat luultavasti itsekin syntyneet. Vasta siellä aletaan hakea paria. Pienemmät lajit pingiivineistä saattavat olla uskollisempia kivikasalleen, josta tulee pesä, kuin viime vuoden puolisolleen. Mutta tässä ei ole niin, sillä mitään pesää ei voi tehdä jälle, muna on aikanaan vain jalkojen päällä. Koiras vain mainostaa itseään trumpettimaisella ääntelyllä. Kun naaras huomaa esityksen tarpeeksi hienoksi, hän ilmestyy lähelle. Toista ei katsota silmiin, tai ei suoraan. Katsotaan yhdessä nokat pystyssä taivaalle useita minuutteja. Silloin pariside on sidottu, he marssivat sitten yhdessä parina. Yhdyntöjä tapahtuu. Täytyy odotaa munaa. Parin tunnin vanha muna siirretään uroksen haltuun ja tämä hautoo sen yksin. Koiras kiintyy munaan ja siitä kuoriutuvaan poikaseen. Kovin vastahakoisesti hän luovuttaa sen naaraalle parin kuukauden jälkeen, mutta niin vain käy. Naaras on ehtinyt hakea sillä aikaa ruokaa ja koiras on aika nääntynyt. Oleskeelee kuitenkin perheen kansa muutamia päiviä ennen kuin palaa mereen syömään. Matkoja tehdään useita, aina yksi vanhemmista jää poikasen kanssa.

Kaikki lintulajit eivät suinkaan ole uskollisia puolisoilleen mitenkään yleisesti, vaan tavallisemmin parittelevat monen kanssa. Sillä saattaa olla sellainen syy, että hedelmätön koiraskin saattaa olla mukana perheen perustamisessa ja poikasten ruokkimisessa. Laji hyötyy tästä. Jos pari kuolee, toinen tulee helposti sijalle poikasia ruokkimaan. Tämä varmistaa puolison tuolla seuraavaan vuoteen.

Ja miten sitten ihminen? Onko ihmisen pariside-ongelmiin joku syy? Miksi Linda Lampeniuksen kihlaukset aina purkautuvat? On jotenkin outoa että kehittyneemmän eläimen parisiteet eivät olekaan niin paikalleen loksahtavia kuin esimerkiksi linnuilla.

Oli miten oli, ihmisellä näyttää olevan mahdollisuuksia solmia uusia suhteita ja adopotoida entisten suhteiden lapsia hoidettavakseen. Olemmehan aika tavalla laumaeläimiä. Tosin laumojemme määrästä miljoonien vuosien aikana ei ole tarkkaa tietoa. Tavallisin malli on yhden uroksen johtama ryhmä.

Mutta paltaan siihen puberteettiin vielä. Rakkaus ja tunne-elämä alkaa ensin, eikä yhteiskuntamme ole oikein valmis kovin nuorien avioliittoihin. On siis ensin vain totuteltava toisen sukupolven olemassaoloon. Rituaaleihin kuluu hauskanpito ryhmissä ja erilaisten kulttuuripohjaisten ryhmien muodostuminen. Kun Tyttö ja Poika tapaavat, saattaa olla että ensin verrataan mitä kummallakin on iPodissaan. Jos molemmilla on Relient K, my Chemical Romance, Black Eyed Peas, Rise Against, Fall Out Boy, Green Day ja Bowling For Soup, tunteet lämpenevät. Toinen on selvästi samalla aaltopitudella! Poika yrittää kertoa jotain hauskaa. Tyttö nauraa! Poika ei tiennyt tuota ennen että tytöilläkin voi olla huumorintaju. Ja tämä Tyttö on tosi ihana kun se pelaa jopa Nintendoja ja jotin vaikeampiakin pelejä. Ja vanhemmat ovat tietenkin niin mänttejä, niiden touhuja voi vertailla, ”mun vanhemmat ei päästäneet sinne.....uskot sä sitä?” Muista kavereista jutellaan. On tärkeätä että sietää myös Tytön parasta kaveria. Vanhemmat saisivat olla myös jotenkin siedettäviä. Kotiin tultua avataan IM ja aletaan jutella luokan kavereiden kesken, tytöt ja pojat. Sitten tulee ne ekat treffit. Jommankumman vanhemmat ajavat parin sinne yhteen kauppakeskukseen jossa on se elokuvateatterikin. Kotiin tullaan ennen kello 22:ta. Koulussa jo tytön kaverit supattelevat. Pari on nähty käsi kädessä usean kerran. Pariside, ainakin jonkunlainen, on muodostunut.

Jostakin parisiteestä saattaa tulla pysyvämpi. Tunteilla ei haluta kovin paljon leikkiä, kun huomataan että siteen lopettaminen onkin melko kivuliasta. Kumpikaan ei tullut ajatelleeksi että opiskelu lukion jälkeen saattaa viedä eri paikkakunnille. Mutta siellä taas ollaan neljä vuotta, joten side uuteen Tyttöön saattaa olla pysyvämpi.

E. Järvi 2005

Luonto

On nettikeskustelussa kysytty mihin uskon. Kenties on joku sanaton yhteys elollisilla olioilla ajatustensa kautta, aistien ja vaistojen. Kun huomaa luonnon olevan tärkein voima maailmassa, joutuu muuttamaan ajatteluaan. Samalla huomaa, että entiset elämän ohjekirjat eivät ehkä ole täysin kohdallaan. Niissä ei esimerkiksi puututa ekologisiin asioihin, eikä vastuuseemme sellaisista asioista. Kun kirjat on kirjoitettu tuhansia vuosia sitten, nuo asiat eivät olleet silloin ajankohtaisiakaan. Uskon luontoon. Luonto on se suuri voima, jonka Einstein havaitsi.

Noita vihreitä ja energia-juttuja ajtellessa tulin taas miettineeksi elämän alkua planeetallamme. Maassa on paljon lämpöenergiaa säilöttynä, mutta kuoren alla. Kuori viileni, ja siitä alkoi elämään johtaneet muutokset. Kehitysopin mukaan päädyimme tänne monen muutoksen jälkeen.

Ihmeellisimpiä luonnonhistoriassa on se varsin aikainen DNA tai RNA koodaus ja solujen jakautuminen, jatkuvuus. Aivan ensimmäiset solut toimivat vain kuluttamalla aineita joita löytyi, ei tuottamalla energian avulla ainetta. Sen jälkeen melko pian on aivan ihmeellistä fotosynteesin kehitys. Se oli ainoa energia, jota solut pystyivät tallentamaan. Systeemi on kemiallisesti varsin mutkainen. Siitä sitten kehitysopin tie oli all downhill, ei suuria mutkia matkassa.

Kaikki käyttämämme energia, paitsi ydinenergia johtaa auringosta. Kun opimme käyttämään hiiltä ja öljyä, kehitys johti väistämättä ihmisen nykyiseen voittokulkuun. Hyvinvointia pumpataan öljynä maasta. Muuten olisimme entisen maatalousyhteiskunnan tasolla. No, junan ehkä olisimme keksineet, muttei autoja. Polttomoottoreilla olisi paljon vähemmän käyttöä vaikka olisi keksittykin, jos ei olisi öljyä. Etanoli on melko kallista tuottaa polttoaineeksi.

Kun katsot ikkunastasi ulos, näet kaiken sen, jossa luonnon lait hallitsevat. Luonto hallitsee planeettaamme ja sen elämää. Luonto on voima, joka on aina muutoksessa. Mantereet kaikki liikkuvat edelleen hitaasti, mikään ei ole miljoonien vuosien aikana täysin muuttumaton. Luonnon lait koskevat kaikkea ainneellista maailmassa. Materiaalin lisäksi maailmassa on erilaisia energioita, säteilyä, järjestystä ja tietojen tallennusta. Elävien olentojen kohdalla on tätä hämmästyytävää järjestystä ja tietojen säilytystä, jota muualla luonnossa ei siinä määrin ole.

Olemme oppineet mittaamaan, ennustamaan ja käyttämään luonnontietoa. Osaamme melko hyvin ohjailla tiettyjen kemikaalien käyttöä. Mutta kaikki tuo on pientä. Emme edes pysty varmistamaan ihmisen tulevaisuutta seuraavan ilmastollisen katastrofin ohi, mikä sen sitten aiheuttaa.

Luonnossa ei ole hyvää eikä pahaa, se on ihan ihmisten välisessä tekemisessä tullut käsite, kuten moraalitkin. Luonnossa on vain pyrkimys oman lajin säilyttämiseen ja DNA perimän säilyttäminen. Siinäkään ei ole hyvää tai pahaa, kaikki elävät olennot ja kasvit tekevät niin. Ja rooliimme ravintoketjun huipussa on vain totuttava.

Oltuani kemian alalla 25 vuotta se molekyylipää alkoi jonkun verran kyllästyttää. Biologiaan liittyvän osan suurinpiirtein tunnen. En lue mitään tiedekirjallisuutta kapean alani ulkopuolella. Hiljattain kuitenkin kasvit ja eläimet ovat alkaneet jonkin verran kiinnostaa harrasteena. Luen niistä kirjoista, luonnonhistoriaa. Chris Laversin kirja Why Elephants Have Big Ears (kirja selostaa liskoeläinten ja nisäkkäiden eroja) on kiinnostava. En ole koskaan ollut niitä, jotka tykkäsivät nuorempana kerätä perhosia, leikellä sammakoita uteliaisuuttaan, ja sellaista. Mutta mielestäni luonnon katseleminen on monin verroin kiinnostavampaa jos ottaa luonnonhistorian mukaan tulkintaan. Jämähtänytkin tulkinta selvittää mitä luonnossa on, ja miten eläimet käyttäytyvät, joten en meinaa asiasta riidellä. Ja luonnon kauneudesta ja kauheudesta, riippuen tapauksesta, olemme kai samaa mieltä.


Copyright E. Tero Järvi.
Pakina on julkaistu aiemmin Njet.netissä.

VIESTI IHMISILLE

Hei ihmiset!
Menkää sinne taloonne, jonne kuuluttekin. Minä kaivelen tässä pihallani, jonka keskelle olette pystyttäneet talonne. Meidän suku on ollut tässä mäessä miljoonia vuosia, kuka antoi teille luvan muuttaa tänne? On se ihan kiva kun laitatte nurmikkoa pihalleni, siitä on helpompi kaivella kastematoja kuin metsästä puiden juurakoista. Mutta siihen saa loppua etuilunne. Pysytte siellä talossa vaan kun minä kaivelen talviluolaani. Ja ne teidän pyydykset joissa on piikkejä, ne on naurettavia. Mikä idiootti luulette minun olevan? Pyydyksethän näkyy maan alla metalliosineen, ja ainakin haisevat metallille heti.
Terveisin,
Myyrä.

FRANK ZAPPA IN FINLAND
written with Juhani Heinonen

(This will be one of the few articles here in English--en ole koskaan kääntänyt artikkelia suomeksi)

Below is the cut and pasted article from another site that still runs. The links mentioned need to be copied and pasted int your address bar.

FINLAND (The excuses for writing this as it relates to Finland). Written with Juhani Heinonen (all the text in italics). Finland is a large land mass mostly on the lower side of the arctic circle, occupied by some 5 million people. It qualifies as a country by strict standards, which I may have heard in connection with Zappa: It has an airline and a beer (several), therefore it qualifies as a country. The other excuse for the summary is explained in the joke, below.

JOKE (sorry if you’ve heard it before): An Englishman, Frenchman, German and a Finn were told to go an study the elephant, then report back with their findings. After some time, the Englishman presented a study, "Hunting The Elephant" (it must have happened in the previous century). The Frenchman’s study was "The Love Life Of The Elephant." The German made some grumbling excuses about needing more time, but on being encouraged, pulled out from his bag a 1000 page book, "The Elephant, Volume 1". The Finn produced a spiral bound document, it could not have been even 20 pages, entitled "What The Elephant Thinks About Finland".

I think we have enough information relating to Zappa’s interesting views on sex, and the hunting and torture of Zappa in the hands of Englishmen is already part of the Zappa mythology. Comaprison of web pages about Zappa in Finnish (some 50 pages) and German (2050 pages) leads me to think that there is sufficient documentation of Zappa and his relationship to Germans.[see article, for example]. We have references in Zappa’s recordings as well. It is then only necessary to outline what we know about Zappa and Finland to answer the burning question, "What Did Frank Zappa think about Finland?"(You may make your own conclusions at the end). The opinions of Zappa fans might be of some interest as well, and the proof that Finns appreciated Zappa’s art. Zappa has stated, according to Juhani, that he liked Finland, because it was the only place on earth where there were screaming young female fans in front of the stage at his concerts. Of course, such a thing happened to other bands, but never to King Crimson, at the end of the spectrum for female appreciation.

ZAPPA
But let’s get to Zappa and music. Zappa records had been released in Scandinavia and had sold quite well, I’m guessing from Hot Rats and thereafter. Waka/Jawaka and The Grand Wazoo were hits there, according to Zappa (jokingly). The first Zappa appearance in Finland was in August of 1973. A few older songs, such as Son Of Mr. Green Genes, were played at the quite respectable Finlandia House, across the road from the Finnish house of representatives. Two concerts were given and the newspapers reported there having been lots of jokes in the first concert. Juhani remembers lots of virtuoso playing in the second concert. Other impressions of Finland by Zappa as reported by Juhani:

I remember Zappa stating in an interview something like "the Finns are crazy people. They even dance to the rhythm of the march. This statement might have its origins in Zappa’s first visit to Finland in 1973. He was at that time taken to a restaurant (with a dance band) called "Vanha maestro" in Helsinki. The music played there was largely "humppa"[which is a sort of fast fox trot]which is a very curious Finnish blending of a German military march and pop song. Another thing that Frank especially liked there was the fact it was ladies night that evening. During ladies’ nights men were actually prohibited to ask ladies to dance. He said that this kind of behavior would be out of the question in the US. [Well, strictly speaking, it is called a Sady Hawkins dance]

The second concert dates were in 1974, and this and related activities really set the Zappa mythology going, as far Finland is concerned. Of course the YCDTOSA Volume 2 recording gives the rest of us some of the flavor of the proceedings.

The events started on Sep 17, when Zappa had arrived for press conferences and social events. He stayed at the Hotel Hesperia, where some days later Zappa’s lighting director Featherstone had gotten maced in the face by the door man ("portsari") at presumably the hotel’s restaurant or night club. There is nobody, other than Finnish drunks, that I would avoid more while visiting there than the Finnish restaurant bouncer, whose job is to keep out customers who look too happy. They are a breed all of their own, and could easily play villains in Zappa songs that need them. The Zappa crew may have had some dealings with room service as well.

The incidents are described in detail by Juhani:

74/09/17 There was no concert this day. FZ was in Helsinki, but it was all PR.

There was a press conference and several interviews for press, TV and radio. In hotel Hesperia there was a cocktail party, where FZ met many of Finland's foremost musicians and artists as well as people from the local ministry of education.

It might be that he also met representatives of a local symphony orchestra to arrange performances of his classical music. I remember that I read somewhere that a symphony orchestra conductor commented Zappa's scores to be so hard to play that they would need quite much time for rehearsals. (On the other hand, this incident might have taken place already on 1973 or on later visits, or maybe there were many similar discussions.)

One incident worth mentioning is the supper in restaurant Saslik, where he first slightly burned his fingers, when grabbing a shish kebob too greedily. He then immediately stuck his sore fingers in a glass of icy Coca Cola and made a terrible scene. The reporter, Raila Kinnunen, of the magazine Apu described how he finally calmed down when he noticed that there would be no blisters in his precious guitarist’s hands. She then assisted him with the shish kebob for the rest of the meal, holding it for him to bite. The rest of the evening was a lot happier...

(The following parahraphs contain an interesting conceptual continuity clue.) When Zappa's entourage was finishing their meal, a group of eight young ladies entered. They were having a "polterabend"[bachelorette] party of one Eeva Helkama, who was going to be married next Saturday. It is quite common in Finland that not only the future husbands, but also the future wives celebrate their last single days rather heavily. Eeva was dressed in very old-fashioned grandma's lace underpants and a Black Jack (a condom brand)T-shirt. She offered an apple to every man in the restaurant. FZ got two apples. The entourages got together and spent the rest of the opening hours of the restaurant conversing and having fun. As a result of this meeting, the whole FZ crew got invited to the wedding. Originally they were not supposed to arrive in Finland until Sunday, the day of the first concerts, but Frank decided to change the flight tickets and arrive already on Saturday.

From Saslik the FZ party continued to the night-club in hotel Hesperia, where a very high-spirited FZ jammed with an Indonesian dance band.

Also connected with Saslik, Zappa met Pekka Pohjola and Vesa Aaltonen there.

FZ flew to Oslo early next morning.

The incidents have been briefly alluded to in the song Approximate, as Juhani mentions below. The lyrics to the entire concert have been posted (click your back button to return to this article) YCDTOSAV.2 LYRICS. Juhani continues with the Sep 21 and 22 events:

74/09/21
FZ arrived at Helsinki with Gail and the band. They attended the wedding reception of Eva Helkama and Christian von Alftan in hotel Hesperia. Their wedding present was an acapella performance of the tune Approximate, the lyrics consisted only of the words "Eeva and apple".
(Listen to the version of Approximate in YCDTOSA2.)

74/09/22
There were two concerts. If my memory serves, two concerts were originally scheduled for this day, but the demand for tickets was so great that FZ decided to arrange one extra concert for the following monday (23rd). I did not find much evidence for this, but on the other hand I've never forgotten anything (I think). ;-)

The venue of the concerts was "Kulttuuritalo" (=The House of Culture)

From other sources we’ve gathered that for the YCDTOSA Vol 2 concert, Jukka Teittinen was most likely the engineer for the 16 track taping. Jan Noponen (Wigwam drummer in the 1990s) states that "Teittinen äänitti Kultsalla Zapan keikkoja (ei miksannut) - studiohan sijaitsi eri paikassa kuin sali", clarifying that the same person did not mix the live sound and record, as the equipment was in two places. Zappa credits a "Jukka" for recording the solo on Inca Roads that ended up on One Size Fits All. It remains for the Zappa purists to show whether the solos on the two CDs are the same recording. Noponen, about 16 at the time, claims he followed the Zappa entourage to the club Natsa after the concert.

The preparation of the Finnish tango Satumaa required some assistance from another Finn, Matti Koskiala. Described as a veteran musician (drummer), Koskiala is shown in a PICTURE well known to Zappa fans. In the picture are Ruth Underwood, Chester Thompson, Matti Koskiala, George Duke, Tom Fowler and Frank Zappa. Other pictures from this visit were sought by Cal Schenkel, and were produced by a Matti and shipped to Cal, showing Eeva’s wedding party with Zappa. You will have to ask Eeva for a copy, there isn’t one posted.

In any case, the band recorded Satumaa, possibly the most famous tango in Finnish. It starts out with:
Aavan meren tuolla puolen jossakin on maa
missä onnen kaukorantaan laine liplattaa
missä kukat kauneimmat luo aina loistettaan
siellä huolet huomisen saa jäädä unholaan.

Much of the life of Unto Mononen, the composer of the song, was tragic. The tango in Finland served a function similar to the blues in the US, but unlike the blues, is still very much alive. Finnish is difficult to pronounce for English speakers due to the variety of vowel combinations and double consonants it uses. The result was much like a classical orchestra playing a Zappa composition after one rehersal, but the instrumnets catch the spirit of the tango. Other parts of the concert recall their experiences at the hotel. One imagines that Zappa and crew really were served some fish with the heads still on and the eyes ready to fall off.[And there is something odd there? It seems Americans are turned off by food with eyes.] Bouilla baisse is likely to have been on the menu as well. A fishy place, this Finland.

During the same month that the Helsinki concert took place, the Roxy And Elsewhere live album was released. A few of the songs are the same, such as Cheepnis (many prefer the Roxy version). However, comparisons are not fair, as Roxy was intended as a concert for release and had eleven musicians, and Helsinki had only six. Inca Roads in Helsinki is my favorite version and Montana is a one time stage version, wondeful with all its hesitations. The "affz" (newsgroup) crowd can discuss the rest of the trivia and minutiae of the set. Nevertheless, the Roxy album was a favorite for fans at the time, as the Helsinki concert was not released until years later. Some doubt seems to remain about the Sep 23 events, as described by Juhani:

74/09/23
Scheduled meeting with Finland's Secretary of Education at 8am. I'm not 100% sure whether this meeting took place, but I think so. FZ was very highly respected in Finnish cultural circles those days.

The venue of the concert was "Kulttuuritalo" again.

The only source I have seen to mention 23rd as the second date of the 1994 concerts is a Finnish ZF book called "Zappa äänitteillä - recorded Zappa" by Heikki Poroila & Heikki Karjalainen. I do think that they are the ones who got it right! My other sources more or less support this as well.

In 1976, Zappa played Messukeskus, the Helsinki Convention Center/Exhibition Hall. A month later Zappa recorded Ms. Pinky live in Denmark (only the intro was used), inspired by a product advertised in magazine (Kalle) provided by a Finnish fan. This
EVENT is described in the lyrics from YCDTOSA V.6. Or you can play "Lonely Person Devices" from the CD. The studio version of Ms. Pinky was recorded on Zoot Allures, and I seem to remember some mention of a Dutch device. But Eki/Eric certainly fascinated Zappa and he was interested in Finland, warts and all. And especially the warts. The fan, more of an autograph collector("Eki-setä"), has been noted in a newspaper article in Finnish (here).
Juhani had this to report:

76/02/26
FZ and the band arrived at Helsinki on 25th and left on 28th.

The venue of the concert was "Messukeskus" (=exhibition centre). This time, only one concert took place. I had the pleasure to attend this concert, which I however did not enjoy as much as the one in 1973. Maybe I was a bit disappointed of the small band and the lack of obvious virtuoso players (except FZ of course). The acoustics was terrible, at least, where I was sitting (at the side of the stage). Outside, after the concert I heard somebody play the just heard music from a cassette recorder. So, I know that this concert was taped, but it has not come up in the trading circles and nobody I know has heard about the tape since.

At least the following tunes were played:

Stink foot
The Poodle lecture
Dirty love
Filthy habits
How could I be such a fool
I'm not satisfied
Advance romance
Unknown, with the word "heart" in it
I don't remember this one at all, but it was
mentioned in a magazine, so it must be true ;-)
Eleanore's mud cap (=Illinois Enema Bandit)
Black Napkins
Encore: Dinah-Moe-Hum



The unknown tune may have been Don’t Want A Man Like Me (Finnish fans are encouraged to fill in the gap, e-mail us).

After the concert the band went to a club called "Natsa" and three members of the group (NMP, etc.) jammed there with Finnish musicians. FZ was himself was reportedly jamming somewhere with Pekka Pohjola. FZ especially liked to play with Bassist Pohjola, whom he had met already during his previous visits. He was planning to record something with Pekka, but this plan was never realised. PP has recorded many solo albums (jazzy rock), one symphony and played among others with Mike Oldfield and Made in Sweden (the George Wadenius group [Wadenius was a one time Saturday Night Live band leader and also in Blood Sweat and Tears]).

One funny anecdote maybe deserves to be mentioned here: When the FZ group members were having a day off on 27th, Roy Estrada decided to go to a club called "Vanha ylioppilastalo" (=old student house) to attend a concert of Jukka Tolonen (Finland's foremost guitarist then). The club had an age limit of 18 and there was a doorman, who the regulars called "the gravedigger". He refused to let Roy in, because he had no passport along to prove his age. The Finnish friends accompanying Roy tried to convince the overzealous doorman by talking about a famous American celebrity. His comment was "I am not interested in celebrities!" So, Roy never heard the Tolonen group that night.

[BTW, Jimi Hendrix had a similar kind of experience in Helsinki 9 years earlier. For some reason, he never came back to Finland.]

Oh boy! Now we have a new question, for which we have even less data: What did Jimi Hendrix think about Finland? As far as Pekka Pohjola goes, he had some international connections (e.g.Oldfield) through recordings that Wigwam made in England at the Virgin studios. Prior to that he had recorded instrumentals (he writes no lyrics, not even song titles) on two Wigwam albums, with one track entitled Hot Mice (not a rip off musically). His use of woodwinds and other wind instruments may have been encouraged by hearing Zappa recordings [to buy Pohjola CDs, visit Discogs]. All in all, Zappa seems to have a good time in Finland. Often it depends on your first visit and whom you meet then that sets the course of your following visits. In the late 60s a young Englishman arrived in Finland on May Day. It’s a time for partying. He met some people he liked, joined a band and stayed for 30 years. Finns know who that might be. In the right season Finns know how to party. But back to ‘77 and Juhani’s personal experiences and references:
77/01/23
The venue of these concerts was "Kulttuuritalo". There were two shows. The sources I've seen, seem to claim that both concerts had the same repertoire.

At least the following were played:

Peaches en Regalia
The Torture never stops
I'm the Slime
Titties and Beer
Illinois Enema Bandit
You're an Asshole
Black Napkins (the last piece)
Encores: Dinah-Moe-Hum, Willie The Pimp



88/04/29
Once more, I had the pleasure to attend a FZ concert. Wonderful show. Extremely tight music and FZ seemed to bee in good mood. The special surprises for me were the covers of Bolero, Stairway to Heaven (almost dropped out of my seat, when it began) and I'm The Walrus. And Frank of course remembered the 1974 incident and played Whipping Post.Before playing it, continuing from the normal spoken outro of "Dancing fool", Frank grabbed a wig that made him look like he was in 1974 and rapped as follows (speaking v e r y s l o w l y): "Wait a minute. I've gotten a great idea. Remember a long time ago, when some guy in the audience in 1974 said: Whipping Post! And we couldn't play it; well tonight we can play it." I also remember him gesturing and smiling at somebody in the audience during this banter. This probably means that the guys (brothers Virtanen from Turku), who originally requested Whipping Post were present and were making a notable noise again.

I felt very tired and sort of depressed, when I went to the concert (too much work), but I was smiling widely, when I came out. Music is a very powerful drug!
[The set ended with these tunes and encores]
Florentine Pogen
Andy
Inca Roads
Sofa No. 1
Encore 1:
Dancing Fool
Whipping Post
I am the Walrus
Illinois Enema Bandit
Encore 2:
Bolero
Encore 3:
Stairway to Heaven

No other FZ shows took place in Finland, unfortunately. However, there were plans for FZ to visit a festival called "Meeting of the Worlds" held in Joensuu at midsummer 1990. Zappa's piece Perfect Stranger was played there by Avanti orchestra conducted by Esa-Pekka Salonen. Salonen and Zappa met in LA, where Salonen was the conductor of LA Philharmonics. Zappa cancelled his appearance on the plea of personal reasons.(Maybe he was already feeling ill?)

[Sources used by Juhani Heinonen to compile his data and organize his personal memories: Magazines "Musa" and "Soundi" (Finnish music monthlies from the '70's), the weekly magazine "Apu" (nr. 39 09/29/1974,includes a cover story of FZ's 1974 visit) and the book, in Finnish, by Heikki Poroila & Heikki Karjalainen: Zappa äänitteillä - Recorded Zappa]

AFTER ZAPPA
Interest in Zappa has not faded in Finland. In a separate article on these pages I have reviewed the Ambrosius Ensemble’s Zappa album (on the BIS label) favorably [the article in Finnish has some links at the end, click them]. Some of the titles are the usual Zappa covers, such as Inca Roads, Black Page #2 and Igor’s Boogie. The last one is performed on melodica (not an old instrument) and harpsichord, which generally works well with all these tracks. Other tracks are new to these Zappa cover CDs, which I have lost track of by now. The ensemble uses baroque instruments (wind, strings, portable organ) but never to compromise the original work or change the character. The arrangements have been painstakingly worked out for a good feel. All are performed with energy and precision. Many of the short tunes form nicely worked out medleys. Even for the hardcore Zappa fan, this CD should have some appeal, and plays well all the way through. The odd track may be The Idiot Bastard Son, done as a classical type of performance, but even that works for comic relief. I seem to notice an influence of the 1974 concert on the songs selected here.

And what about Eeva? I have no detailed information, but a message board friend reported having gone to school with Eeva’s daughter. She must be over 20 by now. There is no connection between Zappa and Eeva’s daughter, really. Unless perhaps Zappa interfering in the wedding festivities somehow affected the moment of conception. So there we have the discontinuity of conception, as it were. Hey, it could happen!(as Judy Tenuta used to say). Stretching the point further, Eeva’s daughter now becomes the closest thing Finland has to Lucy O’Donnel. She was the inspiration for the drawing that inspired Lucy In The Sky With Diamonds. Although she did not know this for many years, until pesky journalists tracked her down and told her.

Copyright 2001 Esa Järvi except parts in italics Copyright 1998 Juhani Heinonen, used by permission.

APPENDIX 1: Charles Ulrich has posted material related to the concerts. Also, Rino’s has concert playlists

APPENDIX 2: Complete 1988 Concert Set: The Black Page /More Trouble Every Day /Penguin in Bondage / Hot Plate Heaven at the Green Hotel / What's new in Baltimore?/ Sinister Footwear II / Packard Goose Part One / Royal March From L'histoire Du Soldat / Theme From The Bartok Piano Concerto #3 / Packard Goose Part Two / Big Swifty / Who needs the Peace Corps? / I Left My Heart In San Francisco / Let's Make The Water Turn Black / Harry, You're A Beast / Oh No / The Orange County Lumber Truck / Theme from Lumpy Gravy / Find her Finer / Mr. Green Genes / Florentine Pogen /Andy / Inca Roads / Sofa No. 1 /Encore 1: Dancing Fool /Whipping Post/I am the Walrus / Illinois Enema Bandit /Encore 2: Bolero /Encore 3: Stairway to Heaven /

Mike Keneally describes Helsinki in his tour diary.

APPENDIX 3: Sweden

Returning to the joke in the beginning, the follow up question is What does the elephant, or Zappa, think about Sweden? Arch rival Sweden must always be compared to Finland. Well, I don’t have a link to comprehensive information about Sweden. There is a bootleg of a 1968 concert, 40 minutes including King Kong. The 1973 Piquantique CD is part of officially approved bootleg material. Also, Zappa had a short relationship with young musicians Mats and Morgan who had a band Zappsteetoot playing covers. A very amusing story. (but gone from http://www.morganagren.com/zappa.html?)

There is also the Florentine Pogen Connection, part of the swipnet site, which was an excellent Zappa recordings site. (it was at http://home.swipnet.se/~w-59501/misc/pogen.html).

APPENDIX 4: Norway

Zappa played Norway in 1973, 1980, 1988. The Church of Appliantology is also located in Norway. Also, Tinseltown Rebellion Band

APPENDIX 5: Denmark

Denmark apparently inspired Disco Boy. Frank had visited The Disc Club there, and "it really was poot", according to Frank.

The YCDTOSA Vol 5 had a cut in Denmark, Where’s Our Equipment. Vol 6 has the Lonely Person bit referred to earlier, from Tivoli (3 Mar 1976). Other concerts include 21 Feb 1976, Vejlby Risskovhallen, Aarhus, 29 Feb 1976, Falkoner Theatret, Copenhagen and there is a 90 min bootleg of Oct 1968, Tivoli Gardens. Pictures from 1978 at Petersen’s site.