If the check engine light comes on, it is orange or RED. Not red this time, it could have waited a few days. But I took care of it.
If you watch the youtube videos, they all will say to check that the gas cap is not loose. It was not. But I took it off and put it back. No change. I took it off and cleaned the o-ring and the tube near the top where it screws in. No help. Light stayed on,
That looks like a new cap. We will get to that. My tire dealer had no slots. I also needed an oil change. Take the car...and leave it there? Yes, I can ride there and bicycle back 8 miles. And I can go back the same way the next morning. They will have done the 120 dollar test for the error codes by then.
The oil got changed. The next morning waited to ten or so. They replaced that cap and polished the tube end where it screws in. No light comes on. You can buy a device to read the error codes yourself, replace the cap. Toyota part is about 25 dollars.
Back to Toyota. The last bit is through a neighborhood and the Toyota dealer is not in a busy corner.
Park the bike, pay the bill, load bike on rack, drive home. This tied up 18 hours of my Thu and Fri.
Olen huomannut että näin keskikesällä on varsin vähän tekemistä. Leikkasin nurmikon. Se on kerran viikossa tehtävä homma. Sadetta ei ole ollut, joten päivästä ei niin väliä. Jotain pientä liikuntaa keksin muina päivinä.
Moitimme nuoria "some" riippuvuudesta. Mutta itsekin selaan nettiä aika usein. Jopa kirjaa lukiessa (tietokirja) saatan joka toisen sivun kohdalla hakea jotain varmennusta Wikipediasta.
Kännykkäni ilmoitti, jos halusin, "screen time" tiedot. Vilkaisin sitä viikon verran päivittäin. Sitten päätin, että osaan tätä rajoittaa muutenkin ja käänsin pois.
Mutta tänään on se koe. En kirjoita nettiin mitään 24 tunnin ajan. Helppo päättää näin iltapäivällä. Sallin yhden syrjähypyn. Listaan Wordle tuloksen aamulla. Meitä on kymmenkunta siinä ryhmässä.
Tässä sitä nyt ollaan sitten.
En kirjoita mitään tavallisiin paikkoihini enkä Facebookiin. Myöskään tätä blogia en korjaile kuin vasta huomenna iltapäivällä. Panen havaintoni Word tiedostoon. Lisään merkinnät sitten myöhemmin.
Saan kyllä siis selata nettiä, säätä ja muuta. Vain kirjoittelun rajoitan.
Selasin tuttujen
Facebook sivuja. Meinasin mainita kälyn rantalomasta jotain. Tyydyin vain
tykkäämään tuota postausta.
Olen muuten
avannut Threads tilin. Olen postannut alle kymmenen viestiä ja tusinan
kommentteja. Ei ole mitään merkkiä, että yhtään olisi luettu.
Lämmitän uunissa
leivitettyä kalaa. En ole koskaan oppinut leivittämään. Muun kalan jota voi
helposti paistaa paistinpannussa valmistan siinä. Mutta nyt tuli jutuksi uunin
lämpö. Lämmitän kahta ruokaa samaan aikaan. Viimeksi valitsin lämmityksen
semmoisessa lämmössä joka oli kahden ruuan paketin ohjeen keskiarvo. Vaimo taas
neuvoi, että pitäisi lämmittää alemmassa lämmössä. Kun alemmalla lämmöllä
paistettu ruoka on valmis, sen toisen loppuajaksi voi lämpöä nostaa. Niin tein.
En huomaa eroa.
” Ihmiset hakee
jotain tarkoitusta, haluavat kuulua johonkin.” Noin lukee Telegrammin ryhmässämme.
Taas jorinaa
uskonnosta. En tiedä mihin pitäisi kuulua. Olen elänyt suuren osan elämästäni
niin, että tiedän että olen vähemmistönä. Kai siihenkin voi kuulua. Mutta ei
niin kamalan tärkeätä. Tyydyn vain muutaman henkilön yhteisöön. Sukua uudella
maallani on lapseni ja vaimoni suku.
En tiedä olisko
sitä kuulumista ollut enemmän jos ei olisi lähdetty siirtolaisiksi. Ainakin
kielen puolesta en olisi ollut ulkomaalainen. Uskontoa en ole
tarvinnut sen jälkeen kun olin noin 16-vuotias. Oikeastaan en tarvitse niitä
tarkoituksiakaan. Maailmassa on aina jotain kiinnostavaa. En ole koskaan ollut
mitenkään kilpailua harrastava, enkä omia saavutuksia kilvoitteleva. Pieni poikkeus on lintuharrastus jossa meillä paikallisesti ainakin pientä kilpailua. Ja harvinaisen linnun löytänyt on tyytyväinen kun joku muukin menee sitä katsomaan. Mutta minulle
riittää, että tarkkailen maailmaa. Jotkut ihmiset aivan masentuvat kun ei ole
tarkoitusta tai tehtävää. Vanhemmilla ihmisillä se usein on lastenlapset, se
tehtävä. Joskus päivän tapahtumat ovat itselläkin varsin tylsiä, mutta en
jostain syystä koskaan masennu.
Keräsin illan
mittaan muutamia kuvia. Pistän niitä eri foorumeihin kun semmoinen sopii
asiaan, tai on muuten hiljiasta. Katsoin kuvia. Ei ne niin kovin nokkelia
ollut.
Pari tuntia
kului. Olin taas napannut yhden kuvan jostain. Se oikeestaan sopi ketjuun
jossa tutut keskustelivat sitä. Koetta on kulunut 6 tuntia. Olen luistanut
kokeesta kerran. Jaa, ehkä pistin pari tykkäystä pariin paikkaan, en laske
niitä.
Olemme katsoneet
pari tuntia streaming ohjelmia. Telkkari on auki. Kuuntelen MSNBC ohjelmaa
tämän tästä. Katosn silloin tällöin Youtube musiikkia vartin verran. Palaan TV:seen.
En juuri tee sosiallaisessa mediassa mitään klo 21 jälkeen.
Joskus 2000-2010 olisi varmaan harmittanut, jos kaikki
viestit netiin jäivät ilman kommenttia. Mutta se nyt on sellaista, että hyvä
jos kukaan huomaa mitään. Poliittisia juttuja voi kierrätellä (meemejä ym),
mutta noin tunti uutisen jälkeen kaikki netissä roikkuvat ovat sen jo nähneet.
Muita ei kiinnosta.
Musiikkivideoiden jakelu harvoin saa ketään
kiinnostumaan. Musiikin tarjonta on mennyt kummalliseksi Spotifyn
aika-kaudella.
Jatkan kuitenkin netissä. Joskus Facebookissa edelleen
henkilökohtaiset tarinat tuovat jonkunlaista hupia kansalle.
Suomeksi tuli eteen tämmöinen uutispala: ”Ukraina on
ilmeisesti onnistunut läpimurrossa etelärintamalla, koska nyt yhteen kohtaan
keskitetään laajasti eri aselajien voimaa. Saapa nähdä, onnistuuko kiilan
lyöminen rannikolle asti. Seurantakartoissa pidetään kahden vuorokauden
viivettä, ettei Venäjä saisi niistä apua, mutta lähipäivinä saanemme tietää
enemmän.”
AAMU
Wordle suoritettu. Tuli neljässä rivissä. Käyn pyörällä
lyhyen lenkin ennen kuin on 80F ulkona. Sitten kauppaan ja postiin siellä.
Kirjalaatikko menossa tutulle. Katsotaan miten kannattavaa on lähettä printed
matter. Juu, meni kasa aika vanhoja kirjoja ja "media rate" noin yhden kirjan hinta kaupassa, ei edes sitä jos kovakantinen.
Kaikki menemiset suoritettu klo 10 mennessä. Tämmöistä se eläkkeellä heinäkuussa preerialla on.
Keskipäivällä löysin asian joka kiinnosti. En jostain ihmeen syystä ollut koskaan kuullut tästä ennen missään. Tämän tapaiset asiat yleensä kiinnostavat. Koska artikkeli on suomeksi voin sen vain linkkinä "jakaa" yhteen paikkaan. Facebookin suomalaisten kesken asia kenties kiinnostaisi. Mutta en jaksa tutkia onko asia ennen ollut siellä esillä.
Kun kirjoittelen koneella, olen alkanut käyttää omalaatuista noin seitsemän sormen menetelmää. Vain vasemmalla kirjoitan kaikilla sormilla.
Googlen omistama Blogspot avaa ikkunan johon voi suoraan naputella ajatuksiaan, ei tarvitse Wordin kautta kuljettaa tekstejään. se myös tallentaa tekstin, eli jos netti katkeaa, "draft" jää sinne.
Kirjoitan jonkin verran dysleksisesti. Jos vaikka kännykkään ytitän kahdella peukalolla niin kaikki sanat tulevat sinne mutta kirjaimet väärässä järjestyksessä. Se siis on hitain tapa osallistua nettiin, yhdellä peukalolla.
I spent 2-3 weeks in Finland in May and about 5 days were in Turku. I walked around the circled area. We see mostly pedestrians. Most of the through traffic in cars is marked in green. Off the map on the left is a maritime museum, quite good, and the Turku castle. It's a medieval town with a population under 200 000. The early 1800s fire destroyed old Turku. But enough churches and the castle remain. Transport is by bus. Swipe a contactless credit card as you step in and you get a 3 euro ride.
Here are some video clips from my walks inside that area. It's all good walking, but the riverside trail has a lot of bikes. I walked to the castle off map and took the bus back.
Still the same area.
The pedestrian bridge near the cathedral.
Continuing. I rode 5 miles out to Ruissalo by bike. The route was easy to figure out with Google maps. Puutarhakatu leads you to the East. The bike path went under the busy E63 highway. There in Ruissalo the pedestrian plus bike paths are well separated from cars.
The stage looks like this in July when the concert is held. You can see a small bit of the sea. It was July 7-9 in 2023.
My rental bike on the gravel path. It is only a few miles from Kansanpuisto to the Pikkupukki area where there is a parking lot for cars.
The castle. You can find out all about the 1300s castle by googling.
I went on to Helsinki and also Estonia for a day at the end of the trip. Just a clip of a street car to point out that the downtown and the whole peninsula of Helsinki is larger than Turku and an 8 euro day pass for streetcar and metro (or bus, but only zones 1 and 2) is needed. The locals use a phone app. Each ride is then 3 euros for 60 minutes travel. Ticket machines (not everywhere) will give you that rate. You can take the streetcar to the metro station and ride a few stops on the same ticket. Longer metro trips would require another ticket at the station. My hotel was just a cheap Eurohostel in Katajanokka, a bit far to walk to many times. The downtown budget hotels and standard hotels will give you most of Helsinki within walking distance. If going to Helsinki, book the hotel a few days ahead in summer. Same day booking tends to give you the fancier hotels as all the rest are full.
Here is a bit of Pori from earlier in the trip. I had posted in FB and several people ID:d it as Pori.
Kymmenes päivä
lähti Suomessa kahvin ja viinerin avulla alkuun, Turun Kauppatorilla. Koko
matkan olen ajatellut nitä onnellisia suomalaisia jotka aina kyselyissä löytyy.
Finland: the happiest country in the world. Näytin kuvaa Porista suomalaisille
nettitutuille. Yrjönkadun kaupat ja pyörätiet näyttivät amerikansuomalaisille
ankealta. Itse ajattelin että asioiden hoito pyöräillen olisi hauska juttu.
Olen elänyt meidän autojen maassa 50 vuotta. Vaikka meidän siirtolaisten
keskuudessa on jonkin verran vihreän ajatuksen kannattajia, suurin osa kokee
omakotitalon ja auton vaurauden merkkinä. Sähköautona sitten, jos
ympäristöasiat ovat tärkeitä.
Se näkymä Porissa. Videossa en vielä maininnut paikkaa, se oli FB ryhmälle.
Noita siis olen tuumaillut. Palataan alkuun. Kun saapuu Suomeen monen vuoden jälkeen huomaa ne pienet erot arkipäivässä. Ensin on Vantaa vastassa ja on tunne kuin laskeutuisi metsään maaseudulla. Ovet aukeavat automaattisesti, ihmiset jonottavat. Passiin ei tullut leimaa, koska se tarkastettiin jo Tukholmassa. Ensimmäinen kerta kun tarvitsee tarttua ovenkahvaan pitää muistaa, että ovi aukeaa yleensä työntämällä, joskus jopa liikkeen ovi kadulta. Samaten kun hissi pysähtyy, sen ovi täytyy joskus avata työntämällä. Kerrostalojen asunnon ovi on sentään tuttu nuoruudestani.
Vanhin kaverini
Per heitti minut halpahotelliin. Ovikoodin olin saanut kännykkään päivää ennen.
Hotellihuone on moderni, mutta ei mitään luksusta. TV toimii, wifi toimii.
Keskeisen sijannin takia voin palata vaikka lataamaan kännykkää tunnin.
Tämmöisessä täysin tekniikalla varustetussa hotellissa täytyy jättää huone
ennen keskipäivää. Sen jälkeen koodi ei enää toimi. Helsingin Omenassa eräs heppu, valkoisessa lippalakissa, oli avannut ikkunan ja polttanut tupakkaa. Seuraukena hälytys ja kaikki kadulle odottamaan. Sai luulatavasti palolaitokselta laskun. Heppu osasi tarpeeksi suomea että ymmärsimme kaikki tämän ensin selitelleen, sitten myöntäneen asian.
Metrot ja raitiovaunut
selvitin Googlen kartan avulla. Mutta kävely kauppatorille ja takaisin ei
tarvinnut raitiovaunua. Torilla lohikeittoa ja kierros keskustassa. Ostamallani
päivän HSL kortilla pääsin myös Suomenlinnaan. Päivän matkat voi maksaa
kaikilla metroasemilla ja myös muutamalla villkkaammalla raitiovaunupysäkillä. Tuota lappusta lätkäistään hetken lukulaitteeseen. Se oikeuttaa rajattoman matkustelun A ja B vyöhykkeillä. Lentoasemalle tarvitsee C lipun, sekin vain 4 euroa.
Toinen pieni shokki oli ruokakaupassa käynti. Pieni Lidl kauppa keskustassa.
Ostin vähän kahvia ja suklaata kun en kaikille tutuille Amerikasta asti
tuliaisia pakannut. Ruokatavaroita tarkastin uteliaisuuttani. Pastasta ja
kanasta saisin jotain ruokaa aikaiseksi, mutta suurin osa tavaroista jäi
ihmettelemiseksi. Mitä minä näistä tekisin? Kaikkein tavallisimmat ruokatavarat olivat paketissa jossa ei juuri ollut helpottavaa tekstiä päällä. Toin asian esille ja suomalainen
tuttu oli samaa mieltä.
Keskustelussa
amerikansuomalaisten kesken selvisi, että ongelmat varauksissa ja maksutavoissa
ovat melko tavallisia. Kännykkä ja sovellus ei toimi selvästi tai maksussa on
ongelma. On hyvä olla toimiva kännykkä, että voi soitella palveluihin ja
korjata asiat. Valtion Rautateiden lippupalvelu on tähän asti toiminut.
Raitiovaunussa ei lippua myydä, joten paperinen lippu on oltava. Ostin niitä
jopa päivän eteenpäin.
Olin osin
tutuilla yöt, mutta muut päivät Omena-hotelleissa ja sen tyylisissä. Muille
ikäisilleni taitaa olla jonkin verran hankala järjestää ovikoodit sun muut. Eurohostellissa oli se etu, että ovikoodin sijaan saimme tavallisen kortin. Paikka oli aika syrjässä Katajanokalla, mutta kävelymatkan päässä Kauppatorista. Ehdottomasti täytyy olla täysin toimiva kännykkä kun liikkuu ja vaikka seuraa raitiovaunussa missä ollaan.
Toki näin
toukokuussa on paljonkin hotellihuoneita tarjolla, joten pelkällä
luottokortillakin voi matkustella. Helsinki on aina kallis. Keskellä kesää en
enää tykkää siinä turistien vilinässä olla.
Mökillä Helsingin
itäreunalla saaressa vietetyn viikonlopun jälkeen olen junassa Poriin. Ehdin
lukea koko Hesarin viikkolehden. Mielenkiintoisin juttu oli virolaisesta ja
latvialaisesta rakennusmiehestä Suomessa. Hyvät palkat ja ennenkaikkea parempi
työilmapiiri vetävät Suomeen. Kontaktia perheeseen pidetään työviikolla
kännykällä. Miehet ovat kolmekymppisiä. Vapaa-ajat kuluvat rakennustyömaan
vierastyövoiman keskuudessa, vaikka miehet kertovat suomalaisten olevan
ystävällisiä.
Junassa matkustaneet "happy Finns" vaikuttivat ainakin tyytyväisiltä.
Osin sateisessa
säässä Porissa etsimme lintuja ja lisäsin helposti lähes 50 lintulajia
listaani. Matkan varrella ajoimme Nakkilan läpi. Kaikissa tämän kokoisissa
paikkakunnissa on samoja kolmekerroksisia asuintaloja ja yleensä valkoinen
moderni kirkko. Tässä kuitenkin syntyi isoäitini Dagmar noin 1890.
Nakkila. Kuin mikä tahansa parin tuhannen ihmisen paikkakunta.
Lintuharrastajani on luonnonsuojelussa mukana. Eurassa tapaasimme ryhmän jossa
hän on kartoittanut Eurajoen tilanteen. He julkaisivat tulokset joen
simpukoista. Palatessa Poriin päin löysimme pizzaravintolan ja jossain vaiheessa lintutornin.
Turun tuttavat
olivat Helatorstain takia matkalla ja sain heitä odotella Turun hotellissa
muutamia päiviä. Kävin läpi turustikohteet yksin. Vuokrasin jopa pyörän. En
niitä kaupunkipyöriä kännykän kautta vaan pyöräliikkeestä. Pyörät ajavat
pyörätiellä, mutta nämä sähköpotkulaudat missä vaan. Jalankulkijat ovat heille
vain jännä haaste. Nuoremmat Euroopasta tulleet turistit käyttivät Helsingissä
ja Tallinassa näitä. Ne ovat aina sellaisia, että on vuokrattava kännykästä.
Tallinnan käynti onnistui kahdella raitiovaunulla alkaneena päivänä. Olin noin 5 minuuttia ennen kuin sen laivan lastaus loppui. Mitään tietämättä olin paikalla melko myöhään. Siinä on vain noin 20 minuttia aikaa kävellä laivaan.
Tallinnassa on ukrainalaisia. Ryhmä lapsia oli opettajineen meriaiheisessa museossa. He puhuivat joko venäjää tai ukrainaa.
Loppupäiviksi päädyin
Helsinkiin, koska Turussa oli tarpeeksi nähty. Kauppatorilla huomasin melkoisen
määrän turisteja. Hotelleissakin oli melko täyttä. Itse tiedän mitä Suomesta
haen, mutta mysteeriksi jäi mikä tuo kaikenikäisiä turisteja Suomeen. Sähköpotkulaudat ja polkupyörät olivat vilkkasti liikenteessä. Samaten Woltin ruokaa kuljettavat kuriirit. Video alla.
Tutulla oli Prog
Finlandia (M Pajunen) antaa ja olen nyt selannut ne bändit joista tiesin
jotain. Herra Pajuniemi voidaan luokitella Suomen rock yleisön tyypilliseksi
edustajaksi. Progebändit olivat hienoja soittajia ja niihin puoliin kiinitetään
huomiota. Myös mainitaan kuka on mitkä sanat tehnyt. Mutta siihen se sitten
jääkin. Ei selosteta sen paremmin Pressan kuin Wigwamin sanoja. Jukan sanoja
olisikin vaikea/turha selostaa, sillä ne ovat suppean aihepiirin sisällä.
Pembroken laulua 2000-luvun levyillä sitten vain kritisoidaan
"dylanimaiskeksi" kun hänen äänivarat olivat jo huippunsa ohittaneet.
Niinpä voi yleisesti sanoa, että kaikki Jimin nokkeluudet on jo unohdettu, ja
vain renkutukset kuten Reggae OK jäävät muistiin.
Juice Leskistä
kirjassa ei käsitelty. Mielestäni muutama Juicen kokoonpano oli lähellä
proge-soittajia. Keskitysleirin ruokavalio esimerkiksi. Jos Juicea olisi käsitelty, olisi päässyt
selville miten sanoja voidaan progeen sijoittaa ja analysoida. Juicen sanat
ovat yleensä selviä tarinoita, Pembroken teokset paljon hajanaisempia
tekeleitä. Kirjassa jopa Hector jäi vain lyhyeeseen mainjntaan.
Pajuniemi saa
kiitosta kuitenkin Nuclear Nightclubin lyhyestä selostuksesta. Ei se sen
huonompi ole kuin muut tiivisteet kirjassa. Sanoihin ei siis puututtu. Tuon
levyn kohdalla sanojen ei tarvinnut olla pääpaino. Siltä kannalta se oli
kevyempi kuin Wigwamin pääteokset ennen tätä.
Viiminen käynti Akateemisessa toi tän reppuun jota raahasin Kööpenhaminat ja Chicagot. Olin etsimässä aivan muuta vaimolleni sieltä. Huomsin että muistelmat jäivät selaamatta. Ei Nummisen levyjä juuri enää löydä, paitsi että itse kannoin lähes kaikki Suomeen LP muodossa. Olen siis parantanut tilannnetta. Herra Huu LP ja CD:t jäi. Mutta kirjaa lukiessa pisti silmään se, että Mauri on omituinen tai poikkeava suomalainen. Hän ei valita mistään. Jos joku asia tulee herran mielenkiinnon kohteeksi, hän löytää kaikesta jotain hyvää sanomista.
Hän tietenkin on eräänlainen bisnesmies, kaikki tilaanteet saattavat avata ovia maailmaan. Ei hän sitä koskaan sano, mutta sen voi rivien väristä lukea. Suomi kulttuureinen on vähän pieni hänelle. Ruotsinkielisyys lisää jonkin verran mahdollisuuksia. Mutta ei hän syrji suomalaistakaan. Keskiolut on kiinnostanut ja kirjassa on myös käynti kasarmilla josta Maurista tuli....öö...50-60 vuotta sitten alikersantti. Mauri ja kenraali juovat konjakkia tuon tiloisa kasarmilla. Mauri nukkuu sotialsten osastossa vierastiloissa.
Runebergin teosten uusimmat käännökset saavat kiitosta. Melko paljon marginaalissa (paitsi levyt lapsille) musiikkiaan tuottanut henkilö on pysynyt kansan suosiossa. Hänestä ei tullut Veltto Virtasta. Persu-liike on Nummisesta niin etäinen kuin olla voi.
Numminen myös puhuttelee yleisöä aina kun voi. On virkistävää kuulla henkilön puhuvan kirjakieltä niin, että se ei tunnu väkinäiseltä. Hän ei ole uutistenlukija, mutta puhuu siten kuitenkin. Myös Nummisen kirjoittama suomi on täysin virheetöntä ja sanasto värikästä.
Nummisen yritykset tuottaa suomalaista viihdettä muilla kielillä saa kiitoksen. Mutta kuitenkin Nummisen elanto on noin 20 vuotta ollut lähinnä lasten ja perheiden viihdytystä.
Luettuani suuren osan Nummisen kirjasta huomaan että olen säilyttänyt muutamia Nummisen levyjä LP:n muodossa, mutta myös myynyt pari. Swingin kutsu on myyty, tosin siitä on erinäisiä raitoja talllella, pari vain ruotsiksi.
Vaikeampi juttu oli Suomen Talvisota. Sekin on varsin tuttu. Numminen toimi monet vuodet Jarkko Laineen ja Markko Innon tukijana ja kaverina. Herrat toimivat myös Nummisen siteenä Turun kulttuuripiiriin. Intoa Numminen kutsuu kirjassa Untsuksi. Joka tapuksessa olen nyt hankkinut Discogsista levyn CD version. Levykauppa Äxästä sitä ei enää löydy.
Jen Senkon kirja
ilmestyi kaksi vuotta sitten ja meni monelta ohi huomamaatta. Olihan Trumpin
kauden seurauksena tusinoittain kirjoja, jotka kuvasivat liikettä ja Trumpin
kannattajia. Tämä kirja kuitenkin keskittyy laajemmin siihen, miten vaaliin
2016 jouduttiin, ja miten siinä keskeisessä asemassa oli Fox News-kanava. He
alkoivat jo parikymmentä vuotta sitten propagandan vasemmistoa vastaan
uutiskanavan näköisellä kaapeliteeveen ohjelmalla. Aatteen apuna oli myös Rush
Limbaugh ja hänen kaltaiset talk radio juontajat. Rush jaksoi yksin puhua
tuntikaupalla ilman vieraita.
Kirja myös kuvaa
kirjoittajan isää kaiken tuon ohessa. Isän koko luonne muuttui pitkäksi ajaksi
vihaiseksi ja rasitiseksi. Kirjan lukeminen on kuitenkin antoisaa, kun isä
Frank lopulta huomaa erehdyksensä noin 90-vuotiaana. Samanniminen filmi, Jen Senkon
tuottama, on katsottavissa Amazonissa tai Youtubessa, jälkimmäinen ilmaiseksi.
Isän muutos alkoi juuri kun Rush Limbaugh alkoi lähetää ohjelmaansa koko maan
verkostolle. Isä ei juuri keskustellut politiikasta perheen parissa nuorempana,
ja oli aina äänestänyt demokraatteja sitä ennen. Nyt hän oli melkein heti
muuttanut mielensä päästyään eläkkeelle. Aikaa oli kuunnella. Koko talk-radio
lähti liikkelle vapaammasta radiolähetyksien ohjailusta, jonka Reagan oli
järjestänyt. Tekniikka oli valmiina lähettämään AM lähetyksiä kautta maan, ja
Limbaugh sai monia kilpailijoita. Kaikki jahtasivat samaa kuulijajoukkoa,
valkoisia miehiä joilla oli aikaa kuunnella, ja elämä ei ehkä ollut mennyt niin
hienosti. Limbaugh osoitti kuka oli syypäänä heidän tilanteeseen: liberaalit,
feministit ja ulkomaalaiset. Rush alkoi myös vihata tiedettä, joten mitään
todisteita ei ollut, että nikotiini on huume, tai tuapakka mikään riski. Tuota
ja muita hän julisti seuraajilleen. Demokraateilla ei ollut vastaavaa
radio-ohjelmaa, joka lietsoisi vihaa oikeistoa vastaan. Politiikassa oli Tea
Party vauhdissa, ja libertaarit pääsivät kongressiin asti julistamaan, että
liittovaltiolla on liikaa valtaa. Kirja selostaa Fox Newsin kohderyhmän. Kaapelitelevisio
tai satelliittiantenni saavutti kaikki maaseudun alueet, ja siitä tuli
miljoonille ainoa tietölähde. Kirjan Frank sai lisää sisältöä elämään Fox
Newsista. Tämän vaimo joutui pakenemaan muualle heidän talossaan. Kirjassa
painotetaan Foxin roolia pandemian aikana. Sen levittämä väärä tieto
rokotteista ja taudin hoidosta meni perille Foxin katsojille, joilla oli tapana
uskoa kaikki kuulemansa. Radion ja television Fairness Doctrine tahtoi antaa
kaikille osapuolille kanavan, mutta tässä se aivan selvästi oli yhteiskunnan
kannalta haitallinen. Foxin omistaja Rupert Murdoch oli saanut siinä pisteessä
melkoisesti valtaa. Kongressin 1996 hyväksymä Telecommunications Act antoi
median alalla saman yrityksen omistaa lehtiä, televisiota, Hollywood filmien
tuotantoa, Internet-uutisia, kaikkea mahdollista yhden firman katon alla.
Niillä saattoi olla jokaisella CEO, mutta Murdoch ohjasi kaikkia. Kun
kohderyhmä on sama, yritys on monopolin asemassa.
Suurella osalla
maata on nähtävissä muitakin kanavia. Mutta kun uutiskanavat alkoivat tiedottaa
mitä esimerkiksi Trump sanoi Fox-kanavalla, he tietämättään edistivät Foxin
katsojalukuja ja tuloja.
Senkon kirja keskittyi
tähän yhteen Fox News katselijaan. Median rooli tämän ajatuksen ohjailussa
tehtiin kirjassa selväksi. Mutta mikä pistää ihmiset uskomaan salaliittoihin
noin yleensä? Jan-Willem Van Proojien on kirjoittanut aiheesta ”The Psychology
of Conspiracy Theories” teoksen. Lyhyessä kirjassa käydään läpi tuttuja
esimerkkejä oikeistosta ja muista väkivaltisemmista yhden asian ryhmistä.
Yleistä on käsitys omasta me-ryhmästä ja sen vastustajasta, voimakkaasta ja
salaiseta salaliitosta, joka ohjailee elämäämme. Taipumus tähän on ollut
ihmiskunnalla aina. Etsimme jonkunlaista tekijää, ”agenttia,” jos emme muuten
pysty selittämään joitakin tapahtumia. Pelko on myös aina mukana, kun
salaliittoja keksitään. Jokin elämässä saa ihmisen pelkäämään ulkopuolista
tahoa jolle ei itse voi mitään. Salaliittojen uhkaa saarnaavat henkilöt
levittävät juuri pelkoa. Jos ei salaliittoa pysäytetä, uhrin kuvataan menttävän
itse jotain.
Vasemmistolla
saattaa olla omat salaliitto-teoriansa. Se tapahtuu vaikka Etelä-Amerikan
maissa, joissa on diktatuuri, ja kaikki negatiivinen joka maassa tapahtuu
täytyy panna jotenkin diktatuurin piikkiin.
I typically post in this blog in Finnish, but it is also the only blog where music is covered.
I got an odd query from a poster at a message board relating to the Beatles. My tendency is to go off topic on musical questions, because I look at it rather broadly. Though I was as much a Beatle fan as all us were, I only looked at "what do they represent?" and then compared to the rest of my 60s and 70s records.
And yes, he (the poster) was indeed a BIG Beatles fan so the rest of music was from that angle. Many of us growing up in the 60s discovered MUSIC, our music, through them. He was asking how our musical tastes were formed by them. Were we limited, or was it just a door to all music? (He worded it really badly, so I left the thread soon, I don't need that kind of stubborn person this morning).
It influenced how I listened to music. The tempos, the style, the "energy" as some people label it, those controlled what else I listened to. I barely knew the lyrics past the title that I tried to pronounce. In a few cases the lyrics were printed. With the Beatles, Magical Mystery Tour (I am the Walrus!) and Sgt Pepper had printed lyrics. Prior to The Beatles music to me was just songs I learned in school and sang in the choir. Patriotic songs or Christmas songs.
I then moved on to listen to even baroque music by age 17. It was mainly Bach and Vivaldi and instrumental music. Zappa and Hot Rats had also come in by then.
Looking at record collection and CD collection on people's shelves, I concluded that most people get kind of stuck listening to some bunch of music, broad or narrow, between ages 15-35. many never buy of consume new stuff past age 35. If the bands still exist, they follow them, and a few more in the same genre.
There are lot of us, though, that follow music through our lives. We are not musicians, but find music meaningful and worth following and keeping up with even pop artists or metal or whatever it is, through the current decade. I found some guitar and instrumental music I can listen to such as Polyphia or The aristocrats that I might listen to. Nearly all the people my age would not care for it.
I am guessing that we are no more than 10% of the music consuming public, but we definitely are much more open to new material than the ones stuck with the music they heard when they were 15-35. I listen to that stuff myself and I get the nostalgia and memories attached to them. But that is just one sort of "folder" of music for me.
Vein eilen kymmenkunta CD-levyä kauppakeskuksen suurimpaan kauppaan, jossa on pelejä, DVD-elokuvia. CD-tarjonta oli varsin sekalaista, yksi iso pöytä jossa sai plarata molemmin puolin. Sain niistä 12 dollaria.
Kysyin tästä progekokoelmasta mitä maksaisivat. Alle kympin sekin, 5 CD-lebyä. eBayllä siitä saisi muutaman kympin.
Rupean nyt myymään sitä netissä. Yleensä en vaivaudu. Tämä oli poikkeus. No niin, se meni viidellä kympillä, kunhan vaan vielä postikulut siitä pois.
Kokoelmassa oli Wigwamiakin, Prophet/Marvelry Skimmer. Muuta sisältöä.
Luin kirjan alkupuoliskon melko hätäisesti, tekemättä paljonkaan muistiinpanoja. Olen siis omin sanoin kuvannut osan sisällöstä. Kun tarkemmin ajattelen, hän ei tainnut sanoa mitään radiosta. Kirjassa kuitenkin on selvästi esitetty se, että nationalismin (fennofiilit meidän tapauksena) ohjaamana laaditiin eräänlainen ideaalinen kuva Suomesta ja Suomen kansasta ja sen ihanteista tässä melko uudessa tavassa katsoa kansankulttuuria. Siitä ongittiin sitten esimerkkejä jakeluun kansalle kirjoina ja viihteenä ja esityksinä. Radio selvästi edisti esimerkiksi näyttelijöiden mahdollisuutta esittää rooleja suurelle yleisölle.
Esseekokoelma alkaa 1800-luvun fennofiileillä ja kansallismielellä. Oppineiden mielestä olimme yhtä kansaa, kun taas eri murteita puhuvat olivat vielä jonkin verran heimoja. Olimme erikoisasemassa, autonominen valtio. Naapurissa oli melko lähellä tusinoittain kansoja. ”Jokaisella oli laulu, ruoka ja reipas omakielinen tervehdys.” Tuli itsenäisyyden aika 1900-luvulla. Muitakin valtioita syntyi ja niiden ohella nationalismi. ” Nationalistiset palvontamenot kopioivat kirkollisa menoja kulkueineen, lippuinen ja hymneineen.” Papitkin ”siirtyivät kansallisen uskonnon tulkintaan.” Vaikka oltiin kristillisiä, oli oma usko omalla kielellä. Radio saapui sanomalehtien ohelle ja kansallista kulttuuria voitiin johtaa ylhäältäpäin kansalle. Suomen kohdalla kirjakielen käyttö yleistyi ja eri heimot ja murteet alkoivat sulautua Suomeksi. Sana viittasi alunperin vain Turun seutuun. Kuten kaikki tiedämme, kulttuurimme kansanrunous taas tulee Karjalasta. Itse sain lukea koululaisten lyhennettyä Kalevalaa. Siinä oli takana kuvitus maalaiselämän esineistä ja niiden nimistä, kaupunkilaiselle aivan vierasta asiaa.
Mutta näin ei aina täytynyt tapahtua. Saarikivi käy läpi kaikki mahdolliset tilanteet Itämeren maana. Olisimme voineet olla osa Ruotsia, Venäjää tai jopa liitossa Viron kanssa. Erilaisia skenaarioita Ruotsin osana käydään läpi. Aivan selvästi suomi olisi jäänyt ruotsin kielen varjoon, mutta Saarikoski maalailee jopa tilanteen jossa suomi lähes katoaisi muualta kuin peräkylistä, vähän niin kuin Irlannissa oma kieli.
Virossa taphtui varsin nationalistinen liike maan itsenäistyttyä, ja koska kieli selvisi kaikki nuo vuosikymmenet, se on vielä tärkeämpi osa itsenäistä maata kuin meidän satavuotisen valtiomme kieli. Lisäksi uskonnolla on siellä pienempi rooli. Viron evankelis-luterialisella kirkolla on alle 200 000 jäsentä. Ortodoksisella kirkolla on sama määrä.
Toisessa esseessä lopulta puututaan itse sanoihin. ”Ihminen on tehty sanoista yhtä paljon kuin aineesta.” Ihminen elää tunnemaailmassa ja pystyy välittämään osan tunteista sanoin. Voi sanoa,että on onnellinen tai surullinen. Toinen tulkitsee sitten loput kumppanin ilmeistä. Kuitenkin SANOJEN merkitys saattaa sanoa enemmän noille kahdelle, kuin muille. Emme kaikki ole niin eteviä puhumaan, mutta tilanteen mukaan sanat selvittävät mitä nyt tahdotaan sanoa melko hyvin. Lausahdukset ovat myös sellaisia: joopa joo. Saarikivi käy esimerkkejä sanoista suomeksi, joita on vaikea kääntää. Muissakin sanoissa suomalaiselle sana merkitse vähän toista kuin vastaava sana muussa kielessä.
Sanat myös muuttuvat, joten täytyy elää siinä kulttuurissa ainakin vuosittain, että ei käytä vanhoja sanoja. Kun asuin Suomessa meillä oli sana viivästys mutta viive ei ollut sana.
Haluamme uskoa, että sanoilla on melko tarkka merkitys ja niinpä yritämme kääntää kirjoja ja filmejä omalle kielellemme. Merkityksen täytyisi päästä perille joskus monimutkaisenkin kieliopin kautta. Saarikivi luettelee esimerkkejä suomesta jotka on vaikea käänää muihin kieliin. Sana ehtiä on olemassa ruotsissa (hinna), mutta muut kielet kuvaavat sen kolmellakin sanalla.
Loppupuolisko kirjasta keksittyy kielemme piirteiden tarkkailuun. Suomen kielessä on vähän äänteitä ja painotus sanoissakin on varsin yksitoikkoista muihin kieliin verrattuna. Havajin kieli on esimerkkinä yhdsestä joka on yhtä köyhä äänsteistä. Moni konsonanttikin puuttuu. Käydään läpi sanmastoa, jonka vivahde suomeksi on eri kuin muissa kielissä. Esimerkiksi sana pystyn on neutraali. Siinä vain sanotaan pystyykö asian tekemään vai ei, ei sitä tahtooko niin tehdä. Melko pitkä selostus kai tahtoo sanoa, että ei pelkästään kieli ja sanat tee puhuttavaan merkistytä. Kieli on sidoksissa paikkaan ja elämään, ja luettu teksti on helpoin ymmärtää jos asuu siellä. Yhdessä kohtaa käytiin läpi lumeen viittaavat termit. Myös värit ovat aivan eri tavalla kuvattuja monessa paikassa, jopa Venäjällä punaisia värejä on monen tyylisiä.
Jokaisessa kohdassa on parin sivun verran esimerkkejä siitä miten suomi eroaa muista tai naapurikielistä. Eräässä kohtaa tutkitaan verbejä. Monia tapahtumia kuvataan aika passiivisesti, ikäänkuin ei olisi itse tekemisistään vastuussa. Ulkoinen tekijä aihetti tilan: minua sapettaa, minua vituttaa, nyt pakottaa selkää.
Saarikivi käy läpi sarjan kirjoja, joilla on hänelle itselle ollut joskus merkitystä. Kirjat ovat lukukelposia jos niissä on joku tarina, vaikka olisivatkin enemmän tietokirjoja.
Lukemisesta ennen aikoina muutama esimerkki ja Saarikiven ennusteet kielestä kirjojen, intenetin ja englanninkielisen viihteen joukossa. Meidän sukupolvi taisi olla ensimmäinen, joka 70-luvulla alkoi ymmärtää televisosta englanniksi lähetetyt ohjelmat. Nyt se on vielä jonkin verran mennyt parempaan, koska internet toimii englanniksi. Mutta en sanoisi, että nykypolvella on parempi sanavarasto.
Tekstin lopussa hän mainitsee, että "uusi kilpalaulannan kulttuuri toteutuu sosiaalisena esityksenä, jota kaikki saapuvat katsomaan."
Vertailussa sukulaiskieliin vain viro ja suomi ovat tärkeitä lähes kaikessa arkipäivän tekemisissä. Se on tulos siitä, että kieli liittyy valtioon ja senkin kaikkeen toimintaan. Suomen sukuiset kielet Venäjällä ovat lähinnä kulttuurin välineitä. En laske unkaria lähisukulaiseksi.
The story of Jim Pembroke is a bit of standard tale ("Man falls in love with Finnish girl.") as well as a complicated story of the music scene of the 70s and Finland. You could probably not do the same thing now. On the other hand there is a music buying public now. (In 1969 it was still 100 000 LPs a year total sold.) From the Wigwam pages:
English expatriate Jim Pembroke’s songwriting was capricious, a pestle that ground quintessential pop and rock (as the Beatles, Traffic and the Band) against mordant, often flippant, lyrical ironies ... Eccentric and absurdist, peripatetic and fatalist, romantic and idealist – Pembroke wore all these suits, and wore them well.
-- Angus McKinnon (1977)
BACK-GROUND AND HOW THE BOOK CAME ABOUT
Jim Pembroke had got the bulk of this book done by 2007, and was then helped along by partner Rick Chafen, the biggest Wigwam fan I knew of in North America. Jim spent some 20-30 years in Kansas City, where he died in the fall of 2021. I know they traveled some, as Jim was interested in Native Americans for example. But mostly it was domestic life in a country he was familiar with in song and language. It was never quite clear to me what was the main motivation for the change. He was seeking some change, but the band did well in Finland from 1991-1994. But, to be honest, the band had line-up changes in that time and really was not quite the committed effort the '75-78 band was.
Rick was to arrange some gigs in Kansas City (Rick was the sort of fan that went past just following the English bands he liked, so he arranged for many a band to make a stop in Kansas City. Van Der Graaf Generator was a favorite). But the US gig for Wigwam never happened. The dates for the earliest Kansas City solo gigs are in 1984 and 1986. Wigwam had gigs in Finland from 1991-1993 and then the huge gap in Wigwam gigs appears. In Mikko's book Jim and Rekku in the mid 80s were opening for Roger McGuinn, I believe. There are just a few pages (pp 208-212) in the book to cover 1985-1990, but Jim did in fact make several trips to the US. Fans have recordings of Jim and Rekku in Chicago and Cleveland. Most likely those were from about 10 USA gigs in 1992. The Wigwam fans still around got to hear some Wigwam music, finally.
In my 1999 interview Jim mentions making a trip to the US where he started off in Florida and met some Finns there. Then he (he does not drive) ends up in Kansas City again! So we can place Jim in Kansas City from the mid 90s. Most likely from 1995 on.
This time Jim had stayed long enough to meet Cady there. The choice was there, and Jim had to compare what was left for him in Finland and a semi-retirement in the USA. Rick was good at organizing the book and could have added a bit more of the American life but did not. The result is a book, skillfully translated by music journalist Esa Kuloniemi.
Who should read this book? Well, if you did not care for Jim's part in early Wigwam and then past 1975, it's not going to have a big part for you. The song writing of Jukka Gustavson does not come up very much. I personally had seen the band in 1970 and had in fact got the American Tombstone Valentine a short while later. That gave me background on Blues Section as well. So I have always appreciated the pop side of the band. I do have most of the Pohjola catalog as well (only two on LP) and never neglected the progressive end of the band and members. But on to the book.
I got the book a few days ago in the mail. Thanks Levykauppa X. I also had a lot of the Pembroke and Wigwam CDs on hand, but all are familiar by now. Some of the solo works I had to brush up on.
He talks about his start in the music business sort of by accident. "The script was written for me." Before we go into the book, I have to say that there was not really another singer in Finland to handle English lyrics at that level in 1966. When he gets to write songs and record with Blues Section, with every song he nailed the vocals in the Blues Section era songs. In fact his singing style is pretty much the same throughout the 1970s. Occasionally he would create a comical character with a new voice. Criticism of his early vocal efforts was mostly that "he was not a blues singer." Obviously, he was not.
The Jim that speaks in the book is a bit of a made up Finnish speaker, as I suspect he did not use quite as broad slang as Kuloniemi makes him sound. Material in Finnish slang is matsku, I can see Jim using that as well as faija (dad) and fyrkka (money) in the interview link below. A tune is a biisi in Finnish, and certainly Jim knew that and spoke Finnish quite well. But not exactly like this. I don't even hear much of an accent, put he did get stuck on some grammar points at times. I interviewed him 1999 in English just because it was easier. Less editing to do. But I spoke a few minutes in Finnish at first. My take on Jim and Rekku is that they must have spoken Finnish when putting together songs.
How does the actual Jim's Finnish sound? Well, we have some samples from YLE. It is at this link. Scroll down to "Wigwamissa mä opin missä d-molli on." And then right under that Jim Pembroken haastattelu. There is a song at the end, one of his best demos we have, at the end in English.
Then under that, also see the video on Hot Thumbs O'Reilly.
The title comes from a song, which may be one of the few autobiographical ones Jim wrote. He does not say it comes from his life, but the situations and moods are familiar to most of us. Some sort of end, loss.
Wigwam was a very popular band in Finland from 1970 through the late 1970s where they got to play for the bigger festival audiences. (Jim seems to remember sitting in a tour van a lot). At first it was a more variable Gustavson and Pembroke effort but also with the longer soloing on many numbers. As mentioned his singing style and delivery was developed very quickly. A small label has released the Töölönranta gig from 1975 (samples are on Nuclear Nightclub) and the band and live vocals, at least on this occasion, are perfect. I have all the live recordings from later on, but the Töölönranta concert captures the band at its youthful peak, very much the Nuclear Nightclub band. There was much hope at that point. I myself was in Finland a couple of months that summer, but had to go to festivals and gigs where friends could put me up. It was also the year that Finnish bands singing in Finnish made a big splash. I saw several, Juice Leskinen twice. But in any case I missed this band at its peak. By the time of my next trip in '79 the band was no more.
The shock in the book comes in the material after 1975. The band had the full support of a record company only for the two albums 1975-1976 and the tour in 1976 for "Lucky." I spoke to Jim about Nuclear Nightclub, and he was quite happy to talk, but when the next album came up, he was less interested. He seemed to not think much of songs such as In A Nutshell and Sane Again, or at least he was totally past them. Tramdriver he still liked in 1999. The following Dark Album gets only a few pages in the book. Obviously this phase in the band with some rather brief international fame after Nuclear Nightclub and then a quick fall two years later with just the Nordic gigs remaining. No real future for the band by 1980 when drummer Ronnie died. The years after Virgin dropped support were the familiar festivals and small concert halls from 1977-1978. From 1978-1991 the band was not performing. And even the record deal gone, Love supporting them to 1977. Virgin did put out a collection, "Rumours.." so they did weakly suport to 1979. (I have a bit more on this below. See the cover of the Tramdriver single below.)
READING THE BOOK
I read the book rather quickly. My general impressions first. I will get to some detail below. I'm trying to avoid spoilers as the book just came out.
The band mates are profiled rather poorly (mostly in terms of music), though Jim was more tied up with Rekku the rest of his career than he ever was with Jukka Gustavson or Pekka Pohjola. He liked them, and Pekka gets a good many pages in the book. The Nuclear Nightclub band is a bit in the shadow. As they are in the two boats of the original Vuorimies photo, it is appropriate they appear rather thinly in the book too. The shock to me was that the Wigwam II era was only two years at that point. (It did come back 1990s and 2000s). The original Wigwam and Blues Section plus the covers band he ran under promoter Weneskoski took some seven years.
Getting back to the start. There we are left with quite a lot of pages about Jim in London, then attending maybe a few concerts (Animals, Yardbirds) and first attempts to sing in a cover band. Some of the scenery and characters were later distilled into his songs. In particular "Paint it Michael" that he wrote with Blues Section. The story of the shopkeeper Pete and the prank the newspaper boys played on him is on page 85 of the book. Jim does list some elements of his teen years and the people around that made their way into songs, such as the Teddy Boys of the 50s. He gets into the art school and some of that is told in colorful terms.
Many of his early songs reflect the mid 60s, as we were moving into a world where we teens were something that the record producers could target. Songs were not serious. Jim would remark on some everyday item that he made note of. From an early song:
I tried to follow all the trends Imitate all my friends Buy my gear just the same To find that they’ve all changed
I asked my friend, Bill, what’s the score He said man don’t worry more Just blow bubbles everywhere Then you won’t be square (oh no)
The early records, Blues Section and the first Wigwam single, fall into the Summer of Love and Sgt Pepper era, so there are some songs that reflect the hippie ideas of that time, but in the far away ripples of it in Finland. Jim wrote some lyrics that reflected the carefree ideas that most young people had, and in Finland it was mostly a reluctance to start your work life after school. Musicians tended to dread going into the military for the year it took. Also, by 1968 the Paris student riots reached Finland in the form of Vanhan valtaus as we called it. It was part of the leftist radicalism. In connection with the leftist ideas came in the experimentaion that was seen with Love Records. The label was also the first to sign rock bands. All the rest of the music business was old fashioned singers with back up bands. (They would also cover a lot of rock bands singing in Finnish 1970-1980). But first we have to get Jim to Finland. The story below roughly follows what he wrote.
In London, meeting the Finnish girl, Jim working in a plastic factory for the fare to get to Finland on a Russian freighter. The girl is there, but there is a fantasy scene to color that meeting and Varkaus and then not much. About Jim, family and all that. A baby is mentioned in 1979, and that sums up all of Finnish family life (get the book, photo is proof!). In fact none of the book is very deep, it is entertaining. If you are reading in Finnish, the point where Pohjola joins the band, about page 110 or past there, the scene is quite comical.
Getting by and understanding Finnish little by little is a challenge, but with music being his field, that did not matter much. Jim was to write the lyrics, and often the whole song. The Blues Section era is covered well. Jim talks about writing lyrics:
He mentions Dylan, Chuck Berry and Lennon. Jim was very much Lennon, not much of a Paul McCartney. Except the song Tombstone Valentine and a couple of others. Lennon appears to have been a model for word play as well as some nonsense lyrics. "In the ideal situation the lyrics sound good but also mean something." He says he had to have the whole Dylan catalog to practice chords and lyrics before he could write a song. But it was a working process by the end of the year he spent in Blues Section. Prior to that, Jim had been popular for about a year, playing in bands put together by promoter Jorma Weneskoski. This was a time few English or other bands ventured into Finland. But all that was mostly playing covers, the same thing all Finnish bands did. The Blues Section songs are explained by Jim in the book (page 83), and since these were just fancy pop songs, vocals and lyrics were needed. Good training. The musicians Walli and Koivistoinen gave Jim a good chance to work with challenging players.
The early days of Wigwam are rather thoroughly described in the Meriläinen book. Jim (here) does mention working at the Swedish Theater as part of the Hair musical, but there is nothing about the famous car crash they had with a Ford Transit van and a trailer. The roots of Wigwam come from two bands: Blues Section and The Roosters. Nikamo and Gustavson came by way of The Roosters (as well as a number of short lived bands where Ronnie had played) and by July of 1969 Nikamo had talked Gustavson into joining Wigwam. The first gig under the Wigwam name had already been Feb 8th that year, with Jim as singer. Ronnie knew pretty much everyone in the music business and he and may have known of Mats through Måns. Måns and Mats knew each other from school. (Ronnie had been in the Jussi Raittinen band at one time. It was the Finnish school of rock.) They had even recorded a single, and Jim does goes into that, Must Be The Devil. Otto Donner had been supportive but it was up to the band to make a living touring. Much of it was at schools in the Helsinki area. One can assume they played at least half covers, plus a few of Jim's songs. The trend in the first generation (mine) of rock fans was to prefer songs in English for a short while. The reason for that was mainly that the newer music made rather all of the mainstream pop/iskelmä songs sound cheesy and dated by 1968.
The book does mention Hard 'n Horny, the first Love records album. It is unlike all that followed. I'll just give my own review link here:
If you get the last released CD version, it has lyrics worth a look. Word play and such and hints of psychedelia. Jim says that "Henry's trip takes him to a place from which there is no return." There does seem to be a bit of travel in the story. In the end he returns to Earth, saved by memories of a girlfriend.
Unlike many Finnish bands, Wigwam was able to write songs. The group seemed to work quite well in the studio and live, but the personalities could not have been any different. Jim jokingly talks about Pohjola helping work out a song or arrangement and basically grasping every musical concept instantly, possibly even before Jim had thought it through. The band at the time were all fans of Procol Harum and The Band. Pekka in particular liked The Moon Struck One.
We had that recording before, but the newly released Fairyport has some live tracks with The Band covers. As the band went on to tour Finland and play festivals, they often ended up tunes like Chest Fever, that allowed the keyboards to stand out. Those songs were not quite as progressive as the band's own songs, but worked well with audiences. Jim talks very little about the role of the singer on stage in the book. He does acknowledge being in a band that always had very impressive performers on stage. But even in the early 70s it was always Jim that spoke Finnish to introduce songs. Mostly he would note when a song was coming up written by Rekku. The normal banter with audiences about Midsummer and so on might be inserted.
POHJOLA JOINS
On page 112 Wigwam, soon after the Fowley disaster (he came
to a gig or two and was very rude and bossy) was a trio. Two band members left, Nikke left due to Fowley.
“So you don’t like our center forward, what is your plan?”
Jim, Gutsi and Ronnie carried on. It appears to be an actual gig (p.113).
Jim writes about the gig where Wigwam and Jussi and the Boys played:
The shorthanded band did not last long. We regrouped over one night by adding one more virtuoso. Pohjola had played violin on a Wigwam single and was sort of waiting in the wings.
We were on a gig, and Pekka was in the Jussi and The Boys
outfit that had played before us. Later in the evening, after the gig, the bands
were taking down the equipment to a staging area for the roadies to load the
vans. I went to Pekka and asked casually if he wanted to join our outfit:
Tuutsä bändiin jäbä? (jäbä is slang for “guy.”). Pekka was the silent type, so
in reply he merely moved his bass and amp from the Jussi pile to the Wigwam
pile. That is how simple it was. Pekka soon made a perfect match for the band
and had qualities that were useful for us. He would learn any piece before we
had played through it even the first time. His skills were so unusual that they
inspired us to chart our music to further levels.
There is a catalog of all the gigs at wigwam.fi, but it is hard to say when this gig might have been. Just prior to Tombstone Valentine in 1970. There had been some attempt to record with Fowley present and with Nikke on guitar. But nothing came of it. By the time Pohjola joined, Huldén had gone off to the loose realtionship with the band he had from then on. The band had started with Nikke and Ronnie just inventing a band and idea, for something to do. By the time Jukka and Pekka were in the band, Nikke had no role that he could see. Lucky for us, this line-up was stable.
Wigwam I (before 1975) albums are all covered in the book. Being ends up as just an explanation of the strange song titles Jukka had them use. From the Tombstone Valentine era several songs are described in detail, as well as the crazy American producer Kim Fowley. You can't actually call Fowley a musician in any way. He does have some vocal novelty hits, but they are more spoken through than sung. His role in the Wigwam album was minimal. (But possibly due to Fowley the songs were more standard pop rather than progressive). But he did demand writing credit, somehow, in one song. Jim was left to entertain Fowley when they were not in the studio.
Jim does not ever mention the lyrics that Jukka came up with, which were a bit more "deep." But Jim was not the one that helped with Jukka's English, it was Mats. Jukka is better profiled than Rekku, however. A man with some lack of confidence and other issues that led Gustavson to leave music for a while.
Captain Supernatural
Captain Supernatural shoved aside his penny goons And wondered what to do about the changing of his tune But meanwhile in the jungle things weren't going quite so well 'Cause Maypole had his eyes so round and Cozy would not tell
[Chorus 1] Miles and miles and miles away, somewhere in the sun Captain Supernatural's men weren't having so much fun Bob Hope's tour in '64 is all that they have had And Bogie films didn't seem to help
[Verse 2] Meanwhile on the healthy college front Rodney heard his groovy hair is not what people want Had to cut it like it was in Paltry Place 'Cause the people want to see his smiling face
[Guitar Solo]
[Chorus 2] Miles and miles and miles away, somewhere in the sun Nasty and his desert mice weren't having too much fun Dion's tour the day before is all that they have had And Monty films didn't seem to help
Some terms are explained. Rodney is Ryan O'Neal in Peyton Place (Paltry Place), a very popular show in Finland. Even I watched it, though my Finland years end pretty much where Jim's start. I had a chance to see Jussi and The Boys at my school at age 15, the same band Jim saw at the first dance place he went to and soon was singing in Finnish groups. Jim also brings up Jussi in the Pohjola scene (p.113). In verse one, Cozy referred to Kosygin. We would never have figured that one out.
There has not been a lot of analysis of Pembroke lyrics. I would have to pull out Mikko's book to see what is in there. But the Wigwam.fi website had one example from the early days. Johansen and Chafen analyzed Must Be The Devil (link below). You can at least see that Finland has entered his thinking in the form of winter:
They carried out a similar analysis of Greasy Kids' Stuff. See the main site there and Lyrics and Chords tab.
As mentioned, for 1975-1977 the highlight is just the Nuclear Nightclub album recording. During a short training session at Måsse's cabin the album came together. The four man band worked effortlessly in this task. Jim mentions in particular that here the group worked out very detailed song structures before he put in any lyrics. Kotilainen on keyboard only came in at the studio sessions. The result is a radio-friendly album with melodies you can hum and some nice guitar and synth work. Tempos were rather laid back. Losing Hold sounds rather frantic compared to the new tunes.
The second album is barely discussed, other than the issues the band had with Virgin Records. There are some hints about the content. Mats had been asked to paint the cover for the album and Jim says he was somewhat inspired by the cover when writing the lyrics. Rekku somehow created the phrase Lucky Golden Stripes and Starpose and Jim went with that to create a song. The stripes are apparently not the stripes of the American flag. It was Virgin's idea to use it for the UK cover. And the role of Vrrgin and their extremely slow process of recording the album was the main reason the band members disliked recording it. Read more in Mikko's book, where even Jim says a few more negative things. Here you just get the general feeling of the Virgin Manor sessions. He does admit the songs on "Lucky" were not as well worked out prior to recording as the Nuclear Nightclub songs were. Virgin got the album out and pushed them to tour the UK. This was the tour with Gong.
From that year, the Tramdriver single was recorded under less pressure and is delightful little song. But the band was never a singles band. Even the ones put out in the UK did very little. In Mikko's book we get a picture of the band in Finland and Scandinavia from 1977-1978. They had graduated from dance places in Finland to small concert halls and festivals and did tour with a lot of gear. But there were fewer gigs of this type available in Finland.
A couple of pages cover their Dark Album. Jim says he returned the song Cheap Evening Return to the live set in the 2000s. Somewhere in there we have no more Ronnie, but he is briefly listed in the non Wigwam efforts section, working on Flat Broke. But Ronnie died in Dec 1980. The 1991 Light Ages era is briefly summarized. Gigging with Rekku as a duo. The team did some opening act gigs in the USA, thanks to Rick Chafen. And Jim mentions that he quit drinking at this point.
Jim writes about his career writing songs for others in the following chapters. I've covered it in the interview, so here is a link to that:
Scroll to the bottom of that and then on to Part 3 from there. I did not ask anything about Riki Sorsa, but Riki and Kojo were the ones bringing Jim some income with a few hits in the 80s. One tune in particular is pretty standard Pembroke, and I have a decent recording of Jim doing it in a club in the US. But Jim did not put it on any of the 80s albums he recorded. It would have fit fine on a solo album. Here is the Sorsa version. Jim wrote several songs on that album, plus a reworked Autograph.
There was an entire album for Tasavallan Presidentti that Jim wrote lyrics for, as Eero Raittinen was not able to do it. He merely sang Caught From the Air (Originally Lennosta kii):
Get my kicks like an octopus donkey I'm disturbed sick in my mind Computers ain't able to gimme the pace Chip on my shoulder, egg on my face Wild frustrations gettin' me down Fry my head in linseed oil Serve with olives and that ain't all Slice my tongue, do me good Fill my nails with bamboo cane Suck my thumb, sell my brain
Who's got time to gimme an offer? I need help, any old kind Computers ain't able to gimme a line Feel a lot older all the time Calculations gettin' me down Try my hand at something new Maybe buy a stamp or two Slice my tongue, do me good Fill my nails with bamboo canе Suck my thumb, sell my brain
I don't need advice on the wеather Rain or shine, out of my mind My TV is broken and radio too Ain't got no records, lonely and blue Practise death in the kitchen or loo Cut down breathing, fake I'm sane Hold my horses, blow my brain Slice my tongue, do me good Watch my stars and P's and Q's Give up hoping, thinking too
Get some time to walk down the sewer Then again, I couldn't be sure My guru, he tells me to stand on my head Transcend to the truth and live while I'm dead Wild frustrations getting me down Fry my head in linseed oil Serve with olives and that ain't all Slice my tongue, do me good Fill my nails with bamboo cane Suck my thumb, sell my brain
There are a few good lines in it and the album was a moderate success for Tasavallan Presidentti. But Jim probably would never have sung those lyrics himself. Not that they did not fit, the song was largely an instrumental with rather quirky parts for all instruments. A sort of "Bless Your Lucky Stars" for Tasavallan Presidentti. The Finnish lyrics, Lennosta kii, express a desire to leave, for a penniless singer who somehow is frustrated with the here and now. The "airship" will take you away. The sand under your shoes and so on. So equally aimless frustration. A two minute clip of the Finnish song:
The album was in my mind the lesser of the two Raittinen vocal albums and I played most of the other Pressa albums more. But in hindsight this track is one of the best for the band at the time, and the English lyrics do not make it any less. Any Finn will prefer Lennosta Kii, and there is a good live recording of it. The album had these songs:
In the book there is a lot about Timo Kojo, or Kojo as we called him. Kojo had a distinctive voice and Jim ended up writing a Song of Europe hit, sort of, for Kojo. Nuku pommiin it was called. It bombed. Jim was on stage with Kojo's band. There is a funny video if you want to search for it. Jim is the one banging on the big bass drum.
There is a bit of material to cover the remaining Wigwam albums, and he seems to have enjoyed all the comebacks. The celebration of Wigwam 50 years was a big deal. And there was one final solo album in Kansas City. The last two albums with Wigwam were a bit more of a standard rock type of albums, critics seemed to dismiss them as "not progressive." What were they waiting for after 25 years? There are several good Pembroke songs on both, so it's a good thing we got them recorded. Compared to Nuclear Nightclub (where some songs really were mostly Rekku) I sense that these were pretty much a 50/50 effort between Pembroke and Rechardt or maybe 60/40 with Rekku helping finish an idea. It is possible they formed from the band rehearsing and playing those few years in the 2000s. On page 221 Jim explains the term Kotilainen threw out, "sointupartio." So came the song Chord Squad, a fine pop song. Those couple of years, with the EMI record deal, are very briefly covered (p.219-224).
Other solo albums are covered as well. Wicked Ivory attempted a bit of comedy in Goon Show fashion. It must have been hard to record that with no comedy partner to bounce those ideas off from. But it came out well enough, in items such as Cosmic Rot. And of course it produced Grass For Blades, a bit more boldly critical of world events than Captain Supernatural.
I noticed there is a video with translations on Youtube, so here is the interview there:
Fan reaction to the book is mainly comments on the superficial coverage of some eras and albums. As were my comments above. The band itself, Wigwam, has a broad following in Finland, and it is not just due to Pembroke. But in at least half the songs he was the key part, the frontman behind his keyboard.
Jim is best remembered as a song writer, which is well documented in the book. I want to leave with a song example, which is an older tune. Jim would approve.
ADDITIONAL MATERIAL
Tiny bit of analysis of Wishful Thinker. "Unpredictable chords." No comments on lyrics.
There is a bit of Jim's story in English at an odd blog. I don't know if there was any interview. Nevertheless there are excerpts of the book in that "interview" but in the original English. Take a look at it and take home what you will, with a grain of salt (or in any case, the text seems to be really Jim, but there was likely no interview):
As far as Jim's lyrics for Hard n' Horny, I had a hard time with the English terms such as "tuppence a ton." They were in fact printed in the remastered CD booklet. A sample:
For those that have the album but not the lyrics or perhaps Spotify only, the lyrics are also here.
I've edited this many times, and it is definitely not publishing level text, but decided to leave all the side steps in. Speaking of steps, here is Rick Chafen on Abbey Road.
SUOMEKSI
For the Finns: En nyt varmasti tiedä mihin pitäisi Jimin kirja lokeroida. Se nyt ei ole niin tarkka selonteko kuin esimerkiksi Meriläisen Wigwam-kirja. Jimin kerronnalla on paikoittain sama vaikutus kuin Juice Leskisen kirjoissa (Kuka murhasi rock and roll tähden?) tai Juho Juntusen Tuuliajolla-kirjassa. Eli viihteen ja pohdiskelun rajamailla.
Jukan haastattelussa Jim puhuu suomea ennen vuotta 1975 ja suomen kielen taito oli jokseenkin siinä jo tavoitettu. Eli kieliopin virheet jatkuivat häneen puheessa kuten tässä. Usein hän korjaa sanomansa kun tekee virheitä. Jimin mukaan teksti ja biisi kuuluvat yhteen, eli siis niitä ei voi erottaa. Molemmat tykkäävät Procol Harumin Salty Dogista.
Epilogi-osa on kumma. Perikunta ei vissiin vastustanut, ja on siinä parin läheisen viestit. Mutta esim. Jukka Orman kommentit ei kuulu sinne loppuun. Jim on avuton epäkäytännöllinen uneksija Orman sanoissa. No, tee itse sanat sitten, vitun Orma! (Mahdollisesti Orma ei osannut arvata miten hänen sanansa tulkitaan).
Maailmassa tarvitaan muutamia henkilöitä katsomaan asioita vähän etäämmältä tai huumorin näkökulmasta. Oma kokemukseni oli että Jim oli tosiaan riippuvainen monesta, varsinkin musiikin ja viihteen alalla. Ilman Otto Donneria ura ja bändit tuskin olisivat päässeet alkuun. Hän oli itse varsin laskelmoiva siitä mitä muista sanoi. Jos mitä, se osoittaa kovia kokenutta tuumailijaa.
ABOUT ME
This might be the first time you have run into my blog. I was the child of immigrants, so there was a bit of back and forth between the US and Finland. I was in Finnish school to the end of 1969 spring. I was fluent in English by age 15 and went to American college at 17. Somewhere in there I managed to attend Ruisrock 1970, Pori Jazz and Kuusrock (Oulu) in 1975.
