Vaihteeksi Suomessa

Kymmenes päivä lähti Suomessa kahvin ja viinerin avulla alkuun, Turun Kauppatorilla. Koko matkan olen ajatellut nitä onnellisia suomalaisia jotka aina kyselyissä löytyy. Finland: the happiest country in the world. Näytin kuvaa Porista suomalaisille nettitutuille. Yrjönkadun kaupat ja pyörätiet näyttivät amerikansuomalaisille ankealta. Itse ajattelin että asioiden hoito pyöräillen olisi hauska juttu. Olen elänyt meidän autojen maassa 50 vuotta. Vaikka meidän siirtolaisten keskuudessa on jonkin verran vihreän ajatuksen kannattajia, suurin osa kokee omakotitalon ja auton vaurauden merkkinä. Sähköautona sitten, jos ympäristöasiat ovat tärkeitä.

Se näkymä Porissa. Videossa en vielä maininnut paikkaa, se oli FB ryhmälle.

Noita siis olen tuumaillut. Palataan alkuun. Kun saapuu Suomeen monen vuoden jälkeen huomaa ne pienet erot arkipäivässä. Ensin on Vantaa vastassa ja on tunne kuin laskeutuisi metsään maaseudulla. Ovet aukeavat automaattisesti, ihmiset jonottavat. Passiin ei tullut leimaa, koska se tarkastettiin jo Tukholmassa. Ensimmäinen kerta kun tarvitsee tarttua ovenkahvaan pitää muistaa, että ovi aukeaa yleensä työntämällä, joskus jopa liikkeen ovi kadulta. Samaten kun hissi pysähtyy, sen ovi täytyy joskus avata työntämällä. Kerrostalojen asunnon ovi on sentään tuttu nuoruudestani.

Vanhin kaverini Per heitti minut halpahotelliin. Ovikoodin olin saanut kännykkään päivää ennen. Hotellihuone on moderni, mutta ei mitään luksusta. TV toimii, wifi toimii. Keskeisen sijannin takia voin palata vaikka lataamaan kännykkää tunnin. Tämmöisessä täysin tekniikalla varustetussa hotellissa täytyy jättää huone ennen keskipäivää. Sen jälkeen koodi ei enää toimi.  Helsingin Omenassa eräs heppu, valkoisessa lippalakissa, oli avannut ikkunan ja polttanut tupakkaa. Seuraukena hälytys ja kaikki kadulle odottamaan. Sai luulatavasti palolaitokselta laskun. Heppu osasi tarpeeksi suomea että ymmärsimme kaikki tämän ensin selitelleen, sitten myöntäneen asian.

Metrot ja raitiovaunut selvitin Googlen kartan avulla. Mutta kävely kauppatorille ja takaisin ei tarvinnut raitiovaunua. Torilla lohikeittoa ja kierros keskustassa. Ostamallani päivän HSL kortilla pääsin myös Suomenlinnaan. Päivän matkat voi maksaa kaikilla metroasemilla ja myös muutamalla villkkaammalla raitiovaunupysäkillä. Tuota lappusta lätkäistään hetken lukulaitteeseen. Se oikeuttaa rajattoman matkustelun A ja B vyöhykkeillä. Lentoasemalle tarvitsee C lipun, sekin vain 4 euroa.

Toinen pieni shokki oli ruokakaupassa käynti. Pieni Lidl kauppa keskustassa. Ostin vähän kahvia ja suklaata kun en kaikille tutuille Amerikasta asti tuliaisia pakannut. Ruokatavaroita tarkastin uteliaisuuttani. Pastasta ja kanasta saisin jotain ruokaa aikaiseksi, mutta suurin osa tavaroista jäi ihmettelemiseksi. Mitä minä näistä tekisin? Kaikkein tavallisimmat ruokatavarat olivat paketissa jossa ei juuri ollut helpottavaa tekstiä päällä. Toin asian esille ja suomalainen tuttu oli samaa mieltä.

Keskustelussa amerikansuomalaisten kesken selvisi, että ongelmat varauksissa ja maksutavoissa ovat melko tavallisia. Kännykkä ja sovellus ei toimi selvästi tai maksussa on ongelma. On hyvä olla toimiva kännykkä, että voi soitella palveluihin ja korjata asiat. Valtion Rautateiden lippupalvelu on tähän asti toiminut. Raitiovaunussa ei lippua myydä, joten paperinen lippu on oltava. Ostin niitä jopa päivän eteenpäin.

Olin osin tutuilla yöt, mutta muut päivät Omena-hotelleissa ja sen tyylisissä. Muille ikäisilleni taitaa olla jonkin verran hankala järjestää ovikoodit sun muut. Eurohostellissa oli se etu, että ovikoodin sijaan saimme tavallisen kortin. Paikka oli aika syrjässä Katajanokalla, mutta kävelymatkan päässä Kauppatorista. Ehdottomasti täytyy olla täysin toimiva kännykkä kun liikkuu ja vaikka seuraa raitiovaunussa missä ollaan.

Toki näin toukokuussa on paljonkin hotellihuoneita tarjolla, joten pelkällä luottokortillakin voi matkustella. Helsinki on aina kallis. Keskellä kesää en enää tykkää siinä turistien vilinässä olla.

Mökillä Helsingin itäreunalla saaressa vietetyn viikonlopun jälkeen olen junassa Poriin. Ehdin lukea koko Hesarin viikkolehden. Mielenkiintoisin juttu oli virolaisesta ja latvialaisesta rakennusmiehestä Suomessa. Hyvät palkat ja ennenkaikkea parempi työilmapiiri vetävät Suomeen. Kontaktia perheeseen pidetään työviikolla kännykällä. Miehet ovat kolmekymppisiä. Vapaa-ajat kuluvat rakennustyömaan vierastyövoiman keskuudessa, vaikka miehet kertovat suomalaisten olevan ystävällisiä.

Junassa matkustaneet "happy Finns" vaikuttivat ainakin tyytyväisiltä.

Osin sateisessa säässä Porissa etsimme lintuja ja lisäsin helposti lähes 50 lintulajia listaani. Matkan varrella ajoimme Nakkilan läpi. Kaikissa tämän kokoisissa paikkakunnissa on samoja kolmekerroksisia asuintaloja ja yleensä valkoinen moderni kirkko. Tässä kuitenkin syntyi isoäitini Dagmar noin 1890.

Nakkila. Kuin mikä tahansa parin tuhannen ihmisen paikkakunta.

Lintuharrastajani on luonnonsuojelussa mukana. Eurassa tapaasimme ryhmän jossa hän on kartoittanut Eurajoen tilanteen. He julkaisivat tulokset joen simpukoista. Palatessa Poriin päin löysimme pizzaravintolan ja jossain vaiheessa lintutornin.

Turun tuttavat olivat Helatorstain takia matkalla ja sain heitä odotella Turun hotellissa muutamia päiviä. Kävin läpi turustikohteet yksin. Vuokrasin jopa pyörän. En niitä kaupunkipyöriä kännykän kautta vaan pyöräliikkeestä. Pyörät ajavat pyörätiellä, mutta nämä sähköpotkulaudat missä vaan. Jalankulkijat ovat heille vain jännä haaste. Nuoremmat Euroopasta tulleet turistit käyttivät Helsingissä ja Tallinassa näitä. Ne ovat aina sellaisia, että on vuokrattava kännykästä.

Tallinnan käynti onnistui kahdella raitiovaunulla alkaneena päivänä. Olin noin 5 minuuttia ennen kuin sen laivan lastaus loppui. Mitään tietämättä olin paikalla melko myöhään. Siinä on vain noin 20 minuttia aikaa kävellä laivaan.

Tallinnassa on ukrainalaisia. Ryhmä lapsia oli opettajineen meriaiheisessa museossa. He puhuivat joko venäjää tai ukrainaa.

Loppupäiviksi päädyin Helsinkiin, koska Turussa oli tarpeeksi nähty. Kauppatorilla huomasin melkoisen määrän turisteja. Hotelleissakin oli melko täyttä. Itse tiedän mitä Suomesta haen, mutta mysteeriksi jäi mikä tuo kaikenikäisiä turisteja Suomeen. Sähköpotkulaudat ja polkupyörät olivat vilkkasti liikenteessä. Samaten Woltin ruokaa kuljettavat kuriirit. Video alla.

 

Prog Finlandia

 

Tutulla oli Prog Finlandia (M Pajunen) antaa ja olen nyt selannut ne bändit joista tiesin jotain. Herra Pajuniemi voidaan luokitella Suomen rock yleisön tyypilliseksi edustajaksi. Progebändit olivat hienoja soittajia ja niihin puoliin kiinitetään huomiota. Myös mainitaan kuka on mitkä sanat tehnyt. Mutta siihen se sitten jääkin. Ei selosteta sen paremmin Pressan kuin Wigwamin sanoja. Jukan sanoja olisikin vaikea/turha selostaa, sillä ne ovat suppean aihepiirin sisällä. Pembroken laulua 2000-luvun levyillä sitten vain kritisoidaan "dylanimaiskeksi" kun hänen äänivarat olivat jo huippunsa ohittaneet. Niinpä voi yleisesti sanoa, että kaikki Jimin nokkeluudet on jo unohdettu, ja vain renkutukset kuten Reggae OK jäävät muistiin.

Juice Leskistä kirjassa ei käsitelty. Mielestäni muutama Juicen kokoonpano oli lähellä proge-soittajia. Keskitysleirin ruokavalio esimerkiksi.  Jos Juicea olisi käsitelty, olisi päässyt selville miten sanoja voidaan progeen sijoittaa ja analysoida. Juicen sanat ovat yleensä selviä tarinoita, Pembroken teokset paljon hajanaisempia tekeleitä. Kirjassa jopa Hector jäi vain lyhyeeseen mainjntaan.

Pajuniemi saa kiitosta kuitenkin Nuclear Nightclubin lyhyestä selostuksesta. Ei se sen huonompi ole kuin muut tiivisteet kirjassa. Sanoihin ei siis puututtu. Tuon levyn kohdalla sanojen ei tarvinnut olla pääpaino. Siltä kannalta se oli kevyempi kuin Wigwamin pääteokset ennen tätä.