Thursday, November 30, 2006

Tutkimusmatkoja tulevaisuuteen ja menneisyyteen

OSA 1

En ollenkaan uskonut 30 vuotta sitten, että olisin vielä vuonna 2030 elossa. Jotenkin vain luulin, että vaimo eläisi pitempään kuin minä. Ja siltä se joskus näyttikin. Tuo sydämentahdistinkin on ollut jo pitkään. Viimeksi ne veivät eturauhasen, mutta nyt ne jo osaavat asentaa putkiston ja lihakset toimivaksi, virtsa toimii nyt oikein hienosti.

Olen tällä viikolla naapurin asunnossa, samanlainen kaksio palvelutalossa kuin omanikin. Tai se naapuri, Richard, juuri kuoli, ja asunto on nyt tilapäisesti tyhjillään. Pyysin että ne uusisivat matot huoneustossani, edellisellä asukkaalla oli ollut kissa. Täällä minä nyt olen pahvilaatikkojeni kanssa. Vain radion otin tänne esille. Multikone on oman asunnon seinällä. En edes viitsi sieltä käydä lukemassa sähköposteja. Tässä on vielä pari tuntia kunnes menen alakertaan ruokalaan ja sitten istuskelen siellä missä ne katsovat teeveetä. En oikein television äänestä saa selville ja tekstejä en viitsi lukea. Radiosta on paremmin seuraa, ja tykkään kuunnella klassista musiikkia. Minulla on vielä muutama toimiva CD viime vuosisadalta. Tosin oli aika vaiva löytää sellaista soitinta missä nää ensimmäisen polven CDt vielä soivat. Innostuin siinä vuosisadan alussa jopa äänittämään CD:lle kasan vanhoja LPitä, mutta ei niistä yksikään soi enää. Sen jälkeen se levyjen keräys aika paljon jäi. Niitä levyjä oli kyllä vielä kymmenen vuotta sitten talossamme, mutta kerron siitä kohta.

Niin, en juuri puhu suomea, vaikka naputan viestejä vanhoille tuttaville Suomeen. Ykskin niistä oli siinä Njetissä (niitä viestitaulufoorumeja ennen 2000 lukua) innokkaasti mukana, se oli silloin Internetin ollessa villi ja vapaa. Niin en ole tätäkään tuttua koskaan tavannut, vaikka 30 vuotta on viestejä vaihdettu. Ei minulla enää ole varaa Suomeen matkustaa, ei ihmiset juurikaan lentele kuin liikeasioilla ja lomalla sitten vain kotimantereella. Suomea saan oikeastaan vain käyttää Niilon kanssa jutellessa ja siinä voi mennä kaksi kuukautta aina. Niilo, poikamies, on asunut täällä Wisconsinissa vuodesta 1973 samassa rakennuksessa, paitsi sen vuoden 1976 kun se oli armeijassa Suomessa. Sitten se vähitellen lopetteli historian tohtorin tutkielman joskus 1998. Suostutin Niilon hakemaan green cardia arvonnalla ja se sai. Siitä lähtien Niilo on ollut täällä pysyvästi. Toimittaa jotain ihan pientä historian julkaisua, Early Modern England, nyt jo iältään 80 luulisin. Niilo, ei se julkaisu.

En kovin paljon liiku, mutta menen tuolla eläkeläisten bussilla Niilon lähelle, jossa me syömme pikkuisessa delissä ja kävelemme kilometrin järven rantaa. Sitten tulen tavallisella bussilla takaisin tuonne kauppakeskukseen, joka nyt on enempi viihdepaikka nykyään, kun kaikki tilataan postitse paitsi kengät ja sellaista. Ja saahan ne tavarat sielläkin nähdä ja tilata. Sieltä pikkubussi hakee minut tänne.

Kaupungit ovat viime vuosina muuttuneet sen verran, että rakennetaan tukevampia ja hyvin vuorattuja rivitaloja ja kerrostaloja ja oikein kivoja pihoja. Meilläkin oli omakotitalo, mutta se on nyt niin kaukana, ettei monellakaan ole varaa niin pitkälle ajaa joka päivä. Autot, nää nestekaasu/sähkö käyttöiset, on melko kalliita, lähes vuoden palkan monelta. Ja se meidän alue ajetaan kohta maan tasalle, vaikka omistankin edellen sen tontin ja talon. Olin talossa käymässä kaksi vuotta sitten kun poika kävi vaimoineen ja vuokrasi viikokosi auton. Keräsimme talosta viimeiset tavarat, mitä he nyt halusivat. Sinne jäi hajonneita kirjoja ja niitä vanhoja LP levyjä kellariin. Ne levyt on enemmäkseen suomenkielisiä, niitä ei kukaan huolinnut kun tarjosin koko kokoelmani muutamalla kympillä kymmenen vuotta sitten. Siis ne amerikan levyt ne kyllä ottivat. Vaimo antoi omat tanskalaiset pois, niitäkään ei juuri olisi otettu.

On oikein kiva ilma, kevät tulee. Olen jostain syystä usein kovin hyväntuulinen näin vanhoilla päivilläni. Lapsista on ollut iloa. Tyttö on Suomessa, se on niitä vihreitä. Mutta sillä alalla on oikein työpaikkoja nykyään, ei tartte pelkkään protestiin jäädä se touhu. Mutta samaa se oli niillä kuin meillä, ja lastenlapsia on turha tytöltä vaatia, se on niin siinä urassaan kiinni. Pojalla on se pikkainen tytär nyt, mutta nekin ovat kaukana Kaliforniassa. Siinä jäljelläolevassa osassa Kaliforniaa.

Osa 2


Saavuttiin 2900-luvun loppuvuosille, kun nuori musiikinopiskelija Rik Tompson saapui tutkimusretkellään tuhat vuotta vanhan lähiön alueelle erään Wisconsinin hyljätyn kaupungin ulkopuolella. Rik ja pari kaverusta olivat käsipelillä kaivaneet kolmen omakotitalon perustuksia. Muut etsivät kierrätettävää tavaraa. Energia-säädösten mukaan ei tällaiseen harrastukseen saanut traktoria tai muita koneita. Naamalla piti olla pölysuoja mahdollisen asbestin takia ja koko viikonlopun juomavesi piti tuoda mukana.

Kolmannen omakotitalon rauniosta löydettiin kasoittain kierrätyskelpoista muovia, kuten lasten leluja. Näinä aikoinahan öljyä ei juuri löytynyt, ja esimerkiksi polyetyleeniä tehtiin etanolista jota sai vain maatalousjätteistä ja selluloosasta valmistetuksi. Jokapäiväiset tavarat tehtiin paljon lasikuidusta tai selluloosasta tehdystä polymerista.

Rik ei ollut etsimäänsä löytänyt vielä tällä retkellä, kunnes omakotitalon kellarista löytyi satoja vinyyli LP-levyjä ja pienempi määrä polykarbonaatti CD lebyjä. Tuli riita saaliin jaosta. Rik halusi entisöidä levyt, kun muut halusivat kierrättää. Lopulta Rik antoi CD:t muille sillä niitä oli vaikea entisöidä, koko metallikalvo oli kadonnut. Rik kuitenkin sai CD:tä valoa vasten katsoen himmeät sanat esille ja huomasi pettyneenä, että kaikki olivat klassista musiikkia. Niistä oli kahden viimevuosisadan ajalta kaikista aivan tarpeeksi hienot ja oikeaoppiset esitykset. Sen ajan barokkimuusikot uskoivat olevansa lähempänä 1700-luvun esitystapaa kuin mitkään edeltäjänsä. LP-levyt oli vaikeampi luokitella, sillä pahvikotelot ja etiketit olivat hävinneet maatuessa. Levyn pinnassa oli jonkin verran kaiverrettua tekstiä.

Rik arvaili kokoelman sisältävän paljon sellaista ainesta, jota ei edes maan pääkaupungissa Chicagossa ollut arkistoituna. USA oli hiljattain hajoitettu hallinnollisista syistä kuuteen osaan. Kolme osista sisälsi Kanadan asutut alueet pohjoisempana. Rik asui Mid-USA:ssa, josta etelään oleva osaa kutsuttiin Louisiana nimellä.

Kaverit keräsivät plastiikkia sähköpolkuatoihinsa täydet lastit. Niillä piti polkea ylämäissä, muuten ne liikkuivat hidasta vauhtia polkemattakin. Rik taas tilasi matkapuhelimellaan sähköpakettiauton. Levyt lastattiin samassa järjestyksessä laatikoihin, jotka kuski toi. Kuskikin innostui kaivamaan rauniosta posliiniastioita. Nykyiset olivat melko tylsiä ja persoonattomia massatuotteita. Kuten melkein kaikki kulutustavara.

Rik asui vanhempiensa kanssa pienessä osakkeessa, jossa hänellä oli eräänlainen parvi olohuoneen päällä. Hän joutui vuokraamaan asuntokompleksista varastokopperon levyjä ja työtänsä varten. Siellä Rik numeroi kaikki levyt ja säilöi muutaman levyn keskustassa olleita etikettien jäännöksiä muovipusseihin. Rik oli jo aikaisemmin valmistanut levysoittimen, joka kävi kaikilla 1900 luvun nopeuksilla, jopa 78 rpm. Tätä ennen ei ollut löytynyt mitään soittamisen arvoista. Levy-yhtiöt 2900 luvulla olivat julkaisseet vain 20 levyn sarjan 1900-luvun musiikkia. Levyt olivat kovitettua lasia ja vain kolme sarjassa sisälsi rockia. Harrastelijoilta hän oli kerännyt 100 muuta rock levyä. Kaukaisesta Eesti-Suomesta (itse Suomi oli harvaan asuttu Uudenmaan pohjoispuolella, ja oli liitetty Eestiin. Kielet olivat yhtyneet vuosien aikana) hän oli saanut keräily-yhdistykseltä muutamia. Eräs oli Eppu Normaali ja toinen oli joku Wigwam, joka kyllä oli laulanut englanniksi. Englantikin oli paljon muuttunut, mutta sanakirjojen avulla sitä luki joten kuten. Eesti-Suomen yhdistys otti innokkaana sanoman löydöistä vastaan, vaikka he eivät kovin hyvin ymmärtäneet sen ajan suomea. Sille ei ollut juuri kysyntää, ja pääteokset oli käännetty nykykielelle, eestisuomeksi.

Mikroskoopilla varustetun tietokoneen avulla Rik erotti levyn naarmut urista, ja sama kone kaiversi luetun uran toiselle levylle. Näin saatu kopio oli melkein rahinaa vailla. Kun kopio oli tehty, alkuperäisen voi kierrättää vinyyliksi. Täten kolmestasadasta levystä vain yksi piti uhrata pois. Sitäkin Riks soitti ensin ja nauhoitti sen digitaaliseen muotoon. Se oli kuitenkin jonkunlainen K-tel kokoelma, jonka esittäjistä hän ei päässyt selville. Kun Rik oli saanut homman loppuun, osoittautui noin sata levyä olevan suomeksi. Hän lahjoitti muutaman, mutta suurimman osan hän myi kopiona Eesti-Suomen keräilijöille. Tästä seurasi uusi innostus Suomi-rockiin, josta nuoret tunnistivat aikakauden "fiiliksen", vaikkei sanoja osattu kovin hyvin. Esittäjien nimiä ei yleensä saatu selville, joten Juicesta tehtiin Einari, Hectorista Mandoliinimies. Rik luovutti lopulta kokoelmansa, jossa oli monesta maasta viihdettä, Chicagoon valtion kokoelmiin. Itse hän rupesi tämän jälkeen rakentamaan sen ajan soittimia.

Osa 3


Mitä sitten oli Rikin oman ajan musiikki? Se oli eräänlaista laulettua kevyttä poppia, jota ammattimuusikot säestivät klassisin soittimin, kuten jousin. Sähköbasso oli kuitenkin jäänyt. Yhtyeillä ei ollut varaa matkustella, joten musiikia kuultiin suorissa teeveelähetyksissä keskikokoisissa klubeissa. Yhtyiden uskollisimmat fanit olivat aina korvaamassa suuremman yleisön esiintymispaikassa. Teeveelähetystä seurattiin parin sadan hengen esityksissä klubeissa. Klubin jäsenet äänestivät aina kahden tunnin välein mitä ohjelmaa katsotaan. Kerran viikossa oli oma kahden tunnin lähetys.

Klassis-jazz puolella säveltäjä-kapellimestarit kiersivät kaupungista toiseen vain vaatekerta ja tahtipuikko kassissa mukana. Muut muusikot eivät matkustellet enää, vaan joka kaupungin paikalliseen ammattikuntaan piti tyytyä. Kalifornia sääti oman esiintyvien muusikoiden kiintiön, muuten heillä olisi ollut liikaa väkilukuun nähden.

Thursday, November 02, 2006

Heppoja ja tulivuoria, viikossa Islannin ympäri




Saavuimme Islantiin aamulla. Oli joku maanantaipyhä, joten söimme varmuuden vuoksi kalliin aamiaisen lentokentällä. Vuokra-auton kanssa oli pikkusotkua, mutta saimme avaimet Mistsubishi Lanceriin. Matkatavarana oli matkalaukku ja neljä isoa kassia, jotka mahtuivat takakonttiin. Erikoisvarusteina löytyi istuimenlämmittimet edessä, ja niille löytyi käyttöä pari kertaa kun housut olivat märät. Pari päivää vietin sadetakissa yhteen pötköön, mutta ei mitään kummempaa sään puolesta, paitsi kova tuuli loppupäivinä.

Lapset olivat unessa noin nelisen tuntia, mutta oli kuitenkin auto ja tämä ensimmäisen päivän ohjelma. Pääkaupungin läpi pohjoiseen kunnon tietä, jossa tosin kapea asfaltoitu pinta ilman reunoja. Pysähdyimme hetkeksi ja bongasin pikkukuovin (jokainen lintu uusi pinna!) ja pari joita selvittelin vielä ja tunnistin toisena päivänä. Ajoin Thingvelliriin, jossa katselimme ja kuvasimme kallioita jossa jo viikingit olivat vuosikokouksessaan. Pikkaisen paluuta päätielle ja soittelua kadonneesta luottokortista, joka sitten olikin autovuokraamossa Keflavikissa. Sen jälkeen lapsiin saatiin sen verran elämää että ajoimme geysiriä ja putouksia katsomaan. Parkkipaikalla oli västäräkki, laji jonka viimeksi näin edellisellä vuosisadalla.

Matkasimme ring-roadia vastapäivään etelärantaa. Eka farmi jossa olisimme yötä löytyi, kesäduunia tekevä farmin apulainen oli Suomesta. Saimme mökin ja kannoimme kamat sisälle. Makuupussit olivat siinä matkalaukussa tiukkaan pakattuina. Joskus lainasimme tyynyjä, mutta lakanasysteemiin ei oikein osannut luottaa (piti olla maksettu mutta mistä niitä aina osasi ennustaa). Ateriaksi keksimme vain Esson hampurilaiset, ja heti seuraavana aamuna ostimme ruoka-kaupasta voileipätarvikkeita lounaaksi, kuten lähes joka päivä. Jätskiä saatettiin ostaa lapsille. Iltaisin CAFE tyyliset ravintolat olivat sopivampia, vaikka hienommat ravintolatkaan ollet mahdottoman kalliita. Kaikki ruoka oli kallista. Söin kaikki vihannekset tai salaatin lehdet jotka lautaselle annettiin, enkä muista hedelmiä syöneeni. Farmeissa oli aina aamiainen ja mehua. Kinkku ja juustoleipiä oli aina tarjolla.

Kaupunkeja: Akureyri


Bensan ostossa en ekan kerran onnistunut, olin onnellinen kun sain kortin takas. Toisella kerralla paikalliselta autoilijalta sain apua ja PIN koodi piti tietää luottokorttiin.Pienimmillä asemilla ei voi maksaa rahalla bensaa ollenkaan.

Jossei ota vuokra-autoja, hop-on hop-off bussilla voi kiertää saarta. Keskikokoisissa kaupungeissa lienee jotain katsomista, ja halpoja guesthouse tyylisiä majataloja löytyy kaikkialta jonkun verran. Suurin osa turisteista oli pakettimatkalla olevia sakasalaisia, ja tapaseimme heitä niissä farmeissa joissa oli suuremmat tilat majatalossa. Farmin naisväki ja kesäapulaiset pyörittivät turistibisnestä. Joillakin farmeilla oli hevostalli turisteja varten. Hevosia ja lampaita oli kaikkialla sarella. Tytölle lupsimme ratsastusta, mutta vata lopussa, sillä ajoa tuli aina 4-5 tuntia päivästä ja pitempiä retkiä ei mahtunut ohjelmaan.

Puoli saarta kierrettyämme hankin autoon uuden ikkunanpyyhkimen, koska kumi oli irtoamassa. Osa teistä vuorilla oli soratietä, ja sateen takia mutaista. Pesin auton kerran, huoltoasemilla oli ilmaisia letkuja. Turistit ovat alkaneet tuoda maastureita Euroopasta, kun lautalla pääsee nyt Islantiin ja voi sitten ajaa siellä muutamia viikkoja ja telttailla jos rahasta on pula.


Liikenne on sama kuin Euroopassa, liikenneympyröitä paljon pääkaupungin lähellä. Kylteistä saa aika hyvin selvää, mutta kieli on monimutkainen. Halvan sanakirjan avulla en saanut edes kolmen sanan lauseesta tolkkua, sillä sijamuotoja ja muuta kielioppia tarttee ymmärtää. Tässä islanniksi Britney Spearsin ilouutinen:Talið er að söngkonan Britney Spears hafi eignast dreng á UCLA sjúkrahúsinu í Los Angeles í gær. Spears, sem er 23 ára, og maður hennar komu til sjúkrahússins í lögreglufylgd í gærmorgun. Britney Spears og Kevin Federline giftust í september á síðasta ári eftir hálfs árs samband.


Pohjoisessa on Myvatn järvi jonka alueella turisti saa nähdä tulivuorialueen maisemaa ja Kraflan toimivan tulivuoren. Kiipesimme Hverfjallin laelle, kaikki oli mustaa laavakokkaretta joka suuntaan. Tulivuori ei ole aktiivinen. Itse järvi on bongaajan paratiisi keväällä ja alkukesällä. Nytkin vesilintuja riitti, ja hyönteisiä ei enää ollut kiusaksi. Alueella liikkuu vilkkaasti turistibusseja. Hotellin kahvilassa japanilainen mummo tarjosi 20 dollarin seteliä ja halusi vain vaihtaa yhden kutakin ”of the local money”, siis jokaisen kolikon. Emme osanneet mummoa auttaa, eikä kassakaan. Hän ei halunnut mitään ostaa.




Akureyrissä bongasin sorsia lahdessa, naarashaahkoja poikasineen. Perhe tuli selostamaan jotain mutta en oikein tajunnut mitä, joten päädyin kulkemaan auton ja linja-autoaseman väliä tunnin kun he liikkuivat jossain. Kaupunki muistuttaa pikkukaupunkia missä tahsans Pohjoismaissa ja siellä on ainakin yliopisto. Yhden museon katsoimme, samaten toinen ulkoilmamuseo lähistöllä. Sinä päivänä oli melkoinen ajo Akureyristä Erikstadiriin joka on melkein rannalla lännessä, kuitenkin järven rannalla. Järvessä siinä edessä uiskenteli yksi amerikanjääkuikka. Olin niitä vain kaksi nähnyt ennen tuota Amerikassakin, kuullut useammin. Kuikkaa on kahta lajia Islannissa, näin molemmat.

Farmimme oli aivan Eriksstadirin vieressä, jossa on Erik The Redin asumus ollut ja uusi malli rakennettu viereen. Naishenkilöt opastivat ja ostin teltassa ”kaffin” parilla sadalla kruunulla. Leif lienee syntynyt tässä asunnossa.


Keksimme kartalta Stykkisholmur kaupungin niemeltä joka leviää länteen päin. Ajoin sinne kiemuretlevaa hiekkatietä tunnin. Lyhyet laivamatkat lähistöön olivat sellaiseen aikaan että jouduimme ottamaan lyhyimmän, lapsiperheille tarkoitetun klo 13. Yrityksen kassa oli Islantiin tullut Saksasta muutama vuosi sitten ja tuntui pärjäävän islantilaisten lipunostajien kanssa.

Katsoimme lunneja ja pesiviä pikkukajavia kallioisella saarella. Vedestä äkkäsin merilinnun, riskilän. Bongaajien vene lähti vasta kello 15 ja meni ulommas merelle. Mutta tälläkin retkellä oli erikoista: vene troolasi pienen verkollisen pohjaa pitkin, ja saimme nähdä rapuja ja meritähtiä sun muita kummajaisia. Aivan ennen satamaa skidit ja vanhemmat saivat kaikki hotdogeja. Tuo ja pari muuta asiaa muistutti meitä kovasti Tanskasta, ja islantilaiset oppivat edelleen koulussa tanskaa. Vaimoni puhuu tanskaa, mutta ei sitä oikeastaan tarvittu, englannilla pärjäsi. Kassanainen selosti että heillä ei ole hylkeitä alueella, mutta niemen etelärannalla on, parin farmin luona. Oli vielä aikaa, ajoimme alueelle ja farmin portin luo. Kysyimme maanviljelijältä saisiko rannalle mennä? Hän antoi luvan ja käski laittaa auton pihalle, sillä laitumella oli lehmiä jotka tulevat sitä tökkimään. Hylkeet bongattiin, hyvä että otin muutaman kiikarin mukaan, ja hommaan kului alle tunti.

Ihmiset kai ymmärtävät turismin arvon, ja maalla taitaa olla rennompaa eläminen, sillä meille oltiin koko matkan kovin ystävällisiä. Hinnoista ei tingitty, mutta miksi tarvitsisikaan.

Loppumatkaan mahtui tunneli lahden ali ja pääkaupunki näkyi taas, nyt vilkkaana. Olimme edellisen kerran ajaneet nukkuvan kaupungin läpi. Homoparaatikin oli edellisenä päivänä ohi, joten kovin paljon ei rietasta elämää ollut näkyvillä. Juoppoja kadulla ei sen enempää kuin Suomessa.

Pääkaupungissa ajoimme moottoritetä ja löysimme bensa-aseman jossa tankkasimme viimeisen kerran. Siinä näytti olevan myös yksi harvoja vetyautojen tankkauspaikoista, joten otimme kuvia. Bussit muutetaan vetyautoiksi kunhan rahoitus järjestyy. Parkkeerasimme sunnuntaina helposti kadulle ja marssimme kiinalaisen perheen ja sen tuttavien pitämää Guesthouseen. Siis vessat ja suihkut yleisiä, neljän hengen huoneesa kaksi kerrosänkyä. Aamiainen mukana hinnassa, kuten melkein joka majoituspaikassa.

Kuljeksimme kauppakatuja, kävimme uimahallissa bussilla ja buukkasimme hepat, Ishestar yritykseltä. Olimme jäädä retkeltä kun yrityksen pakettiauto ei löytänyt guesthousea, joka oli toisessa kerroksessa, ja seisoimme kadulla sen edessä. Mutta olimme sitten lopulta hevosien luona. Ne kiertävät tunnin opastettuna laavakenttää jonka kaupunki omistaa. Karua maisemaa, jossa oli soratie. Sen reunoilla oli kesämökkejä ykistyisillä tonteilla, joissa oli yritetty nurmikkoa ja istutuksia laittaa pihoille, väripilkkuna laavakasojen keskellä.




Poika keksi yhdeksi iltapäiväksi risteilyn lunneja ja valaita kastomaan ja molempia löytyi. Illalla vielä V olcano Show herra Willi Knudsenin pienessä tetaterissa. Willin apuri touhusi meille takarivillä kuulokkeita penkkeihin, että saamme filmin kuulla englanniksi, sillä se näytös oli saksalaisten ryhmälle. Jos haette jotain rock elämää, kannattaa alkaa levykaupasta 12 tonar Reykjavikista. Löytyy netistä, tuottaa levyjäkin. Nettikahviloita on joka puolella.

Sitten piti lähteä. Vähän haikeana. Olisin vielä jotain tehnyt ja pari hienoa lintupaikkaakin jäi kokematta. No, ensi kerralla sitten.Ehkä eläkkeellä? Oli vähän kallis neljän matkustaa.



Järjestelyt: Icelandair sekä auto ja majoituspaketti http://www.farmholidays.is