24 tuntia ilman että kirjoittaa nettiin mitään

Olen huomannut että näin keskikesällä on varsin vähän tekemistä. Leikkasin nurmikon. Se on kerran viikossa tehtävä homma. Sadetta ei ole ollut, joten päivästä ei niin väliä. Jotain pientä liikuntaa keksin muina päivinä.

Moitimme nuoria "some" riippuvuudesta. Mutta itsekin selaan nettiä aika usein. Jopa kirjaa lukiessa (tietokirja) saatan joka toisen sivun kohdalla hakea jotain varmennusta Wikipediasta.

Kännykkäni ilmoitti, jos halusin, "screen time" tiedot. Vilkaisin sitä viikon verran päivittäin. Sitten päätin, että osaan tätä rajoittaa muutenkin ja käänsin pois.

Mutta tänään on se koe. En kirjoita nettiin mitään 24 tunnin ajan. Helppo päättää näin iltapäivällä. Sallin yhden syrjähypyn. Listaan Wordle tuloksen aamulla. Meitä on kymmenkunta siinä ryhmässä. 

Tässä sitä nyt ollaan sitten.

En kirjoita mitään tavallisiin paikkoihini enkä Facebookiin. Myöskään tätä blogia en korjaile kuin vasta huomenna iltapäivällä. Panen havaintoni Word tiedostoon. Lisään merkinnät sitten myöhemmin. 

Saan kyllä siis selata nettiä, säätä ja muuta. Vain kirjoittelun rajoitan.

Selasin tuttujen Facebook sivuja. Meinasin mainita kälyn rantalomasta jotain. Tyydyin vain tykkäämään tuota postausta.

Olen muuten avannut Threads tilin. Olen postannut alle kymmenen viestiä ja tusinan kommentteja. Ei ole mitään merkkiä, että yhtään olisi luettu.

Lämmitän uunissa leivitettyä kalaa. En ole koskaan oppinut leivittämään. Muun kalan jota voi helposti paistaa paistinpannussa valmistan siinä. Mutta nyt tuli jutuksi uunin lämpö. Lämmitän kahta ruokaa samaan aikaan. Viimeksi valitsin lämmityksen semmoisessa lämmössä joka oli kahden ruuan paketin ohjeen keskiarvo. Vaimo taas neuvoi, että pitäisi lämmittää alemmassa lämmössä. Kun alemmalla lämmöllä paistettu ruoka on valmis, sen toisen loppuajaksi voi lämpöä nostaa. Niin tein. En huomaa eroa.

” Ihmiset hakee jotain tarkoitusta, haluavat kuulua johonkin.” Noin lukee Telegrammin ryhmässämme.

Taas jorinaa uskonnosta. En tiedä mihin pitäisi kuulua. Olen elänyt suuren osan elämästäni niin, että tiedän että olen vähemmistönä. Kai siihenkin voi kuulua. Mutta ei niin kamalan tärkeätä. Tyydyn vain muutaman henkilön yhteisöön. Sukua uudella maallani on lapseni ja vaimoni suku.

En tiedä olisko sitä kuulumista ollut enemmän jos ei olisi lähdetty siirtolaisiksi. Ainakin kielen puolesta en olisi ollut ulkomaalainen. Uskontoa en ole tarvinnut sen jälkeen kun olin noin 16-vuotias. Oikeastaan en tarvitse niitä tarkoituksiakaan. Maailmassa on aina jotain kiinnostavaa. En ole koskaan ollut mitenkään kilpailua harrastava, enkä omia saavutuksia kilvoitteleva. Pieni poikkeus on lintuharrastus jossa meillä paikallisesti ainakin pientä kilpailua. Ja harvinaisen linnun löytänyt on tyytyväinen kun joku muukin menee sitä katsomaan. Mutta minulle riittää, että tarkkailen maailmaa. Jotkut ihmiset aivan masentuvat kun ei ole tarkoitusta tai tehtävää. Vanhemmilla ihmisillä se usein on lastenlapset, se tehtävä. Joskus päivän tapahtumat ovat itselläkin varsin tylsiä, mutta en jostain syystä koskaan masennu.

Keräsin illan mittaan muutamia kuvia. Pistän niitä eri foorumeihin kun semmoinen sopii asiaan, tai on muuten hiljiasta. Katsoin kuvia. Ei ne niin kovin nokkelia ollut.

Pari tuntia kului. Olin taas napannut yhden kuvan jostain. Se oikeestaan sopi ketjuun jossa tutut keskustelivat sitä. Koetta on kulunut 6 tuntia. Olen luistanut kokeesta kerran. Jaa, ehkä pistin pari tykkäystä pariin paikkaan, en laske niitä.

Olemme katsoneet pari tuntia streaming ohjelmia. Telkkari on auki. Kuuntelen MSNBC ohjelmaa tämän tästä. Katosn silloin tällöin Youtube musiikkia vartin verran. Palaan TV:seen. En juuri tee sosiallaisessa mediassa mitään klo 21 jälkeen.

Joskus 2000-2010 olisi varmaan harmittanut, jos kaikki viestit netiin jäivät ilman kommenttia. Mutta se nyt on sellaista, että hyvä jos kukaan huomaa mitään. Poliittisia juttuja voi kierrätellä (meemejä ym), mutta noin tunti uutisen jälkeen kaikki netissä roikkuvat ovat sen jo nähneet. Muita ei kiinnosta.

Musiikkivideoiden jakelu harvoin saa ketään kiinnostumaan. Musiikin tarjonta on mennyt kummalliseksi Spotifyn aika-kaudella.

Jatkan kuitenkin netissä. Joskus Facebookissa edelleen henkilökohtaiset tarinat tuovat jonkunlaista hupia kansalle.

Suomeksi tuli eteen tämmöinen uutispala: ”Ukraina on ilmeisesti onnistunut läpimurrossa etelärintamalla, koska nyt yhteen kohtaan keskitetään laajasti eri aselajien voimaa. Saapa nähdä, onnistuuko kiilan lyöminen rannikolle asti. Seurantakartoissa pidetään kahden vuorokauden viivettä, ettei Venäjä saisi niistä apua, mutta lähipäivinä saanemme tietää enemmän.”

AAMU

Wordle suoritettu. Tuli neljässä rivissä. Käyn pyörällä lyhyen lenkin ennen kuin on 80F ulkona. Sitten kauppaan ja postiin siellä. Kirjalaatikko menossa tutulle. Katsotaan miten kannattavaa on lähettä printed matter. Juu, meni kasa aika vanhoja kirjoja ja "media rate" noin yhden kirjan hinta kaupassa, ei edes sitä jos kovakantinen.

Kaikki menemiset suoritettu klo 10 mennessä. Tämmöistä se eläkkeellä heinäkuussa preerialla on.

Keskipäivällä löysin asian joka kiinnosti. En jostain ihmeen syystä ollut koskaan kuullut tästä ennen missään. Tämän tapaiset asiat yleensä kiinnostavat. Koska artikkeli on suomeksi voin sen vain linkkinä "jakaa" yhteen paikkaan. Facebookin suomalaisten kesken asia kenties kiinnostaisi. Mutta en jaksa tutkia onko asia ennen ollut siellä esillä.

https://yle.fi/a/74-20043001

Kun kirjoittelen koneella, olen alkanut käyttää omalaatuista noin seitsemän sormen menetelmää. Vain vasemmalla kirjoitan kaikilla sormilla.

Googlen omistama Blogspot avaa ikkunan johon voi suoraan naputella ajatuksiaan, ei tarvitse Wordin kautta kuljettaa tekstejään. se myös tallentaa tekstin, eli jos netti katkeaa, "draft" jää sinne.

Kirjoitan jonkin verran dysleksisesti. Jos vaikka kännykkään ytitän kahdella peukalolla niin kaikki sanat tulevat sinne mutta kirjaimet väärässä järjestyksessä. Se siis on hitain tapa osallistua nettiin, yhdellä peukalolla.