Nettielämää

Katsoin vanhoja papereitani, ja ei löytynyt kovin varhaista viestiä Internetin viestitauluilta. Olen kirjoittanut pakinoita, ja joskus tulostin viestejä nettihenkilöiden kanssa samasta aiheesta käydystä keskustelusta. Vanhin paperilappu on vuodelta 1996 jossa itse viestitän.

Jossain 92-96 välillä alkoi vilkkaampi keskustelu. Sitä ennen lähetettiin vitsejä ja linkkejä sähköpostitse tuttaville. Ne olivat vielä aitoja tuttuja jotka tunsi ennen nettiä.

Tuon jälkeen aloin keskustella Straight Dope viestitaululla englanniksi ja melko pian Amerikan Uutisten nettisivuilla, joista tuli aikanaan Etusivu. Keskustelin nimellä Tero, toinen etutnimi, jolla olen noin ’85 lähtien julkaissut painetussa lehdessä juttuja.

Olen keskustellut muutamassa paikassa myös siitä miten keskustelufoorumit ajautuvat kaikki sellaiseen tilaan, ettei paljon jaksa viestitellä. Tietää jo melkein kaikkien reaktiot, varsinkin jos uusia jäseniä ei tule.

Keskustelen edelleen noin kymmenellä foorumilla, erikoisfoorumi on kai vain Birdforum. Muissa vapaammat alueet. Aloitin jopa Suomi 24 keskustelut, saas nähdä viihdynkö. Aulabaarissa on se ongelma että on melkein mahdoton lähettää tukirahoja ylläpidollle muuta kuin kirjekuoressa seteleinä. Joten olen siellä vain harvoin. Muutama hyvä tuttu Njet foorumista siellä.

Vakiofoorumillani pari riitapukaria on vuosikaudet valitellut minulle parista asiasta joita en ole kovin halukas muuttamaan. Aloitin kerran ketjun ”vastaa jotain, muuten viestitaulu ei elä.” Olivat edelleen melko tuppisuita suomalaisia. Viestien määrä hyvin pieni, mutta ei jäseniäkään ole aktiivisia kuin 20.

Herra L, eläkeläismies, tuli taas valittamaan jotain. Tällä kertaa liiallista hymiöiden käyttöä. Olemme yleensä aika siistillä kielellä kinanneetkin siellä. Mutta tällä kertaa vastasin ”haista vittu, ukkeli.” Ei sillä kenellekään ole mitään merkitystä mitä me kaksi kinaamme. Mutta tuon sanottuani itselleni selvisi, että nettitaulujen aika alkaa olla ohi, ainakin minulle. On niillä edelleen jotakin hyötyä, esimerkiksi kiikarin tai kaukoputken ostoon lintufoorumilla. Tai havaintojen varmistamiseen. Mutta se yleinen rooli joka Etusivullakin oli, saada keskustella ja rupatella suomeksi, alkaa olla kadonutta. En olisi ”ukkelille” noin sanonut, jos foorumilla olis suurempi merkitys elämääni vielä.

Näistä blogeista taas en saa kovinkaan paljon irti. Irrallinen blogi jossain netissä ei avaa paljon keskustelua. Kommentitkin ovat vain spämmiä. Laitin vieraskirjan, jos vanhat tutut haluavat käydä tervehtimässä ta kutsumassa jonnekin. Vieraskirjan uudesta viestistä saan tieddon sähköpostiini.

VIERASKIRJA

JÄNNÄÄ

Olen kotona arkipäivänä, kun joudun lauantaina töihin. Luin uutisia. Kurt Vonnegut kuoli, ja siinä ei ollut mitään tekemistä tupakan kanssa. Vaikka ne joka askissa luipasivat että se tappaa.

Kirjallinen kauhukakara. Breakfast of Champions kirjassa oli kriipustuksia. Yksi oli muutama viiva ristiin piseen kautta, se oli peräaukko.

Vonnegut selvisi sodasta, ja kaikki maallinen oli sen jälkeen arkista, asiosita sai kertoilla ronskimmin. Mutta Vonnegutin ilmaisu oli selkeä, sanat jopa helppoja. Kirjat lukee heikollakin englannintaidolla. Mutta oppikirjaksi niistä ei ole. Vain Teurastamo 5 tuntui olevan koulujen listoilla ja sitä analysoitiin kirjallisuuden normaalein konstein.

Vonnegut viis välitti professoreista. Kirjat oli kirjailijalta lukijalle, siinä ei tarvittu selittäjää väliin. Vonnegut esitti asiaa jopa filmissä. Rodney Dangerfield meni collegeen, Back to School leffassa. Hän palkkasi Vonnegutin analysoimaan omia kirjojaan ja pisti oman nimensä paperiin. Proffalle ei kelvannut. Jännää.

Odottelen jotain ohjetta päivän mittaan töistä, mutta en tiedä tarkalleen kenelle pitäisi soittaa tehtaalla. Tiedän vain kuka ajoa on valvomassa enkä tiedä vielä puhelinnumeroa siihen huoneeseen. Kun herään huomenna kello 4 ja olen töissä klo 6, saan varmaan kuulla että ei minua tarvita paikalla, ekat kolme ajoa on onnistuneet. Mutta sitten olen töissä vain klo 14 asti. Ja lauantaistakaan ei ole varmuutta.

Mitä ihmiset tekivät 50 000 vuotta?

Päivällä tietenkin askareensa, ja illallakin kai jotain. Mutta kun tällä planeetalla on poukkoiltu jokseenkin samassa mallissa 50 000 vuotta, miksi nyt on niin tylsää?

Telkkari on tylsää, pelit ovat tylsiä, nykyviihde on samaa pötköä. Ihmiset ovat nyt tylsiä, silloin ei. Ehkä elämä ja olemassaolo sellaisenaan olivat jännittävämpiä. Ilot ja surut seurasivat toisiaan. Lapsia syntyi, lapsia kuoli.

Eikä silloin kai eletty 80 vuotiaaksi, jolloin päivän kohokohtia ovat puuro ja vessassa käynti. Se Maijakin osti liian karheaa vessapaperia taas, muka säästää. Säästää tietenkin, kunnen viitsi tota santapaperia paljon käyttää.

Iltaiset puuhat taisivat olla enemmän heimon sisäisiä suhteita rakentavia. Pomo otti jonkin suunnitelman puheeksi ja sieti jonkin verran väittelyä mutta oli jo asiat päättänyt.

Taikauskoon ja kulttuuriin lienee kulunut jonkin verran aikaa. Taiottiin parempi metsästysonni kuin tänään, jolloin se villisika pääsi pakoon.

***

Kommentit on suljettu, vieraskirja on auki.
http://www.ultraguest.com/view/1155252676

Tuulikin testamentit

Tuuliikki asui yksin kolmatta vuotta asunnossaan. Martti oli kuollut sydänvaivoihin, jotka hän oli tupakoimalla saanut aikaiseksi. Tuulikki taas tupakoi edelleen. Lapsia asunnossa oli viimeksi ollut tytöt, joille yksi makuuhuone oli vuosikausia ollut ahdas. Tuulikin edellisestä avioliitosta saama poika, Pekka, oli asunut täällä kun Maija syntyi, mutta muutti pois kun Tuija syntyi. Hänen isällä oli enemmän tilaa, ja hän oli jo 15-vuotias. Kesät Pekka viihtyi mökillä perheen kanssa mopoaan rassaten.

Nyt olivat molemmat tytöt naimisissa, Tuija 19 vuotiaana. Tuijalla oli nyt vuoden vanha vauva, Maijalla kaksi lasta. Pekka, vanhapoika, asui yksiössään ja rassasi viikonloput autoaan.

Martin kuoltua Tuulikki oli käynyt jonkin verran vaikeaksi. Hänellä oli kaihi, ja kun Martti oli apuna, he olivat yhdessä pärjänneet. Nyt Tuulikki pääsi korkeintaan kioskille asti omin avuin tupakkaa ostamaan. Mutta kioski lopettaa viikon päästä. Markettiin asti hän ei uskaltautunut, liikennevalotkin oli vaikeita nähdä. Kotiavustajat toivat ruuan ja siivosivat. Kun lapset kävivät, Tuulikki puhui kovasti, vanhoja asioita. Vuoden pari puhuttiin Martista, mökin myynnistä ja Martin perinnöstä. Lopulta perintö saatiin sovituksi, Maija perheineen osti mökin osuudet muilta. Sitten Tuulikki rupesi joka kerta puhumaan omasta testamentistaan.

Tuulikki: Mää olen sen testamentin ny saanu valmiiks, tuamari keksi, että saatte kaikki 33% omaisuudesta ja 1% menee pois, en sano minne.

Pekka: Siis verojen jälkeenkö?

Tuulikki: Jaa, emmää semmosia tiedä. Mutta Martti halus sullekin saman osuuden. Lue itse.

Pekka: Jotain sellaista näyttää olevan.

Maija: Kyllä se sopii. Tuija?

Tuija: Joo. Kuule, mun täytyy nyt mennä, auto tulee. Mun on saatava noi kärryt hississä alas ko Viivi nukkuu.

Tuulikki: Muistakaa joku käydä ens viikol kans, tääl on niin hiljast kesäl.

Kahden viikon päästäkään lapsia ei saapunut. Tuulikki keksi jotain asiaa, ja sai Pekan liikeelle. He kävivät Osuuspankissa ja sitten ravintola Teinissä. Tuulikki sai vielä alaovella Pekan tulemaan kahville, vaikka tämä jo puhui kavereista ja illasta ja perävaunun hitsaamisesta tuttavaperheelle.

Tuulikki: Mitäs meinaat. Mää voisin laittaa vaikka testamentin uusiks. Laitan sulle 50% ja muille 25%.

Pekka: Älä ny. Kyl mä sit tulen taas, muutenki.

Tuulikki: Otat tän paperin nyt kuoressa vaan ja tulet joka lauantai, eiks niin? Olis sullakin varaa isompaan kotiin ko mää pian kuale. Mul on ihan simmone olo, et tual terveyskeskukses löytys jotta, ko sinne tartti mennä takas toisse kerta tarkastukse.

Pekka: Täähän olis väärin. Mitä mä muille sanon?

Tuulikki: Ei niiden tartte tietää. Tää mitätöi aikaisemmat testamentit.

Pekka: Emmää nyt oikeen tiärä. Mää tulen sit taas ko mä ehdin. Soittele jos on oikeen hätä ja tupakka loppu.

Pekka ei tullut kolmeen viikkoon. Tuulikki sai Maijan tulemaan vanhemman poikansa kanssa.

Maija: Ei me voitas äitä jäädä, ko Jannella on jääkiekkoa. Eiku siis salibandya.Voit antaa sille limsaa, mut mää juan kyl kahvit ilman pullaa.

Tuulikki: No joko te ny? Kato ny ko mä laitoin uuren testamentin. Mul on näit muutama lomake ja numerot laiteta vaa tyhjil paikoil. Sul tule 50%, muil 25%. Eik tee tartte isomma talo noitte poikkatte harrastuksil. Mää varmaa pian kuale, hyvä jos jouluu jaksaa.

Marja: Kauheeta! Eikä suns mittä vikka ol, ne keuhkot ova samat ollu vaik kuin kauan kuvas, lääkäri sanos.

Tuulikki: No mää jo allekirjotin sen, nyt see on ainoa viralline. Saat viärä tallelokeorsse, jos tuat joka viikko eres tupakat.

Maija: Saat itse pitää sen, jos revit ni meil on se viralline viäl voimas.

Lopulta tupakat loppuivat. Tuulikki soitti Tuijalle. Tämä tuli vauvansa kanssa pihaan ja soitti siitä kännykällä.

Tuija: Mul olis ne tupakat. Tuus ny hakee.

Hitaasti Tuulikki ajoi yhden kerroksen hissillä alas.

Tuulikki: Mitäs tää nyt o? Mikset ylös tule?

Tuija: Maija soitti ja kerto sun papereistas. Ootsä menossa höppänäks?

Tuulikki: Ottaisit nyt tämän uusimman testamentin. Siinä on sulle 50% jos tulet joka viikko kahvil Viivin kans. Eik ol kivaki päästä sen juappon miähen luata vähä ulos? Mää tuuletan joka kerta kaik huanet etukätte ja tupakoin parvekkel.

Tuija: Mää menen nyt.

Tuulikki seurasi kirjekuori kädessä Tuijaa roskalaatikolle asti. Viivi rupesi kovassa tärinässä kärryissä itkemään. Tuttipullo putosi maahan. Tuija nosti sen ja katsahti äitiään.Sitten hän ylitti kadun bussipysäkille.

* * *

Tuija ja Viivi tulivat bussipysäkiltä hoitokodin luo. Kulmassa Tuija osti kahdet purkkijäätelöt kioskista. Viivi tahtoi mehua pahvisessa pakkauksessa. He menivät rappusia toiseen kerrokseen, sillä hissi tuntui olevan juutunut kolmanteen.

Hoitaja vei heidät televisiohuoneeseen, jossa Tuulikki istui.

Tuija: Hei. Me tultiin. Tupakkaa ei saanut tuoda.

Tuulikki: No voi harmi, niin ne kans mul sanos.

Tuija: Mitäs katotte?

Tuulikki: Emmää muista, mut vanha see o ko määki ole sen pikkuflikkana nähny.

Pekka saapui portaista ja sanoi hei.

Tuulikki: Kato Seppokin tuli.

Pekka: Hmm...tulin, joo.

Tuija: Mää annan äiti sul ja Viivil jätskit. Syäette ne tääl sohval. Mee mennä tonne käytävä vähä.

Käytävässä Tuija sytytti tupakan.

Tuija: Kävik sää niit äidin papereit kattomas.

Pekka: Joo, ja hyvä oliki. Ja viäl parempi et on se ensmäne testamentti viäl olemas.

Tuija: Kuis nii?

Pekka: Näis on kaikis vedetty numerot yli ainaki kolme kertaa, ja loppusummist ei missään kappalees tul satta prosentti. Ja kuka helvetti mahtaa olla rouva Koistinen joka yhdes kappalees saa viis prosenttii?

Tuija: Taitaa olla se viiminen kotiavustaja.

Pekka: Tee saatte tulla kaik vaik auttamaa siivomaa ja hävittämää kaik roinaa siält kellarist. Samal mää näytän nää Maijalki. Mun pualest nää vois ihan nytki reppi, mut ainaki saa jäärä ihan meirän assiaks.

Tuija: Kyl varmaa.

Tuulikki jutteli kovasti Viivin kanssa, joka suostui vastaamaan vain yhden sanan vastauksia. Tuija tuli ja ilmoitti että bussi menee vartin päästä.

Tuulikki: Mut Seppo vois jäädä, meil on teetä koht ja pulla.

Pekka: No voin mä kattoo ton filmin loppuun. Mää olen sen alun joskus nähny.

Tuulikki ja Viivi menivät hissille.

Viivi: Äiti, miks tääl haisee pissalt?

Tuija: Puhus vähä hiljempää, tai mää kerron hissis.

Grand Canyon

En jaksa pitempää selostusta. Mentiin sinne, kiivettiin 1,5km alas ja seuraavana päivänä 1,5km ylös. Tässä kuvia. Niistä saa klikaamalla suurempia. Back napilla takas blogiin.