Wigwam: Legendaarien Bändi

(Juttu on koottu 2002)

Wigwam on noin kolmekymmentä vuotta vaikuttanut proge-bändi. Legendaa riittää monista kokoonpanoista, ja viimeisinkin (2002) kokoonpano on melkein sama kuin 1975-kokoonpano. Proge tyylinä on hahmoteltu muualla. Ainakin 1975 asti Wigwam täytti tiukimmatkin progen vaatimukset. Bändi teki muutamia keikkoja kesällä 2000 ja on keikkaillut nyt pari vuotta. Tässä 70-luvun pitkätukkamusiikissa oli comebacking myötä uutta voimaa, vaikka hiuksia ei niin paljon jäsenillä olekaan. Tosin Kotilaisen palattua kuvioon, hiuksiakin taas on. Viime vuosina julkaistu kokoelma Fresh Garbage esittää bändin 70 luvulla eri kokoonpanoissa, joista monet muistavat Jukka Gustavssonin ja Pekka Pohjolan ihmeelliset kyvyt soittimissaan.Mutta ison maailman tapaan bändi vaihtoi kokoonpanoaan kautta uransa. Samaa nimeä voi hyvin käyttää kunhan ainakin yksi alkuperäisjäsen on mukana, tässä tapauksessa ahkera biisin tekijä ja laulaja Jim Pembroke. Monet laskevat Wigwamin loppuneen alkuperäisen rumpalin Ronnien kuoltua 1980, eikä Ronnien kaltaista toista olekaan. Wigwamin voi jakaa Pembroke-Rechardt kauteen (75 ja jälkeen) ja sitä edeltävään kauteen. Aikaisempiin kokoonpanoihin on melko vaikea tutustua bändin Highlights kokoelmalla. Oikeastaan helpoin tapa tutustua siihen olisi Live Music From The Twilight Zone äänite. Bändi soitti aika paljon cover biisejä, mutta aivan omalla tyylillään. Levyltä löytyy Jimin Grass For Blades (mainio sekoilu, jonka sanoissa on kuitenkin ajattelemisen aihettakain) versio, jossa kaikki pääsevät sooloilemaan ja The Band cover The Moon Struck One on ehkä paras The Band biisi, joita on lisää Fresh Garbage kokoelmalla. Tämä oli se jammaileva kokoonpano joka keräsi uskolliset fanit. Lennonin Imagine sopii pasifisti Gustavsonille laulettavaksi.

Niille, jotka tahtovat tutustua Gustavsoniin, voi suositella Beingiä (viimeinen studio LP Jukalta Wigwamin kanssa) ja Fairyportia. Olen keskustellut asiasta Njetin-kulttuuriserverin jäsenen, Timon, kanssa seuraavasti:

EJ: En oikein vieläkään tiedä miksi Beingiä monet pitävät parhaimpana. Fairyportilla esimerkiksi bändin jäsenet pääsevät tasaväkisemmin esille.

Timo Sinisalo: "Niin... Being edustaa aikaa, jolloin bändin sisäiset musiikilliset erimielisyydet olivat melko suuria. Helpoin ratkaisu olikin ottaa levylle pääasiassa yhden tekijän, Jukan, biisejä.

Mutta onko Being Wigwamin paras levy? Siitä voi jokainen olla omaa mieltänsä. Minun mielestäni Being on nimenomaan KOKONAISUUS, jota sävyttää tietynlainen angsti ja ahdistus. Sensijaan Fairyportilla on Pohjolan, Gustavsonin ja Pembroken biisejä ikäänkuin erillisinä saarekkeina. Beingin aloittava "Proletarian" on mielestäni osunut nappiin tunnelmaltaan. Gustavsonin ajoittain kaksiääninen laulu on vangitsevaa ja soundit ovat kenties hienoisen tunkkaisuutensa vuoksi juuri passelit tälle albumille."

EJ: Silloin 60 ja 70 luvuilla oli tämä hippiliike ja sen sellaiset. Luulen että ainakin Jukka Gustavson oli vakavissaan siinä.

Timo: "Varmasti oli! Etenkin Beingin sanoitukset ovat melko filosofisia, eikä Jukka varmaankaan pyrkinyt tekemään mitään näennäisvakavaa musiikkia jotakin tiettyä kuulijakuntaa varten. On oikeastaan sinänsä mielenkiintoista, että "vanhan Wigwamin" kenties korkeaelentoisin ja filosofisin jäsen, Gustavson, oli bändissä juuri se, joka oli ehdoton absolutisti. Eivät kaikki kukkaislapset (tms.) tosiaankaankaan ammentaneet luovuuttaan kemikaalisesti.

(Timo jatkaa): Voin kertoa Gustavsonin oleva edelleen kovassa vedossa. Näin nimittäin Jukan Moments-nimisen kokoonpanon livenä Semifinal-klubilla kuluneena syksynä. Bändi sai sekä Jukan omiin että lainattuihin jazz/blues-kappaleisiin mieletömän hienon svengin. Keikan kohokohdaksi nousi mielestäni Gustavsonin sangen omaperäinen versio Beatlesin "Yesterdaysta". Sama versio löytyy myös miehen uusimmalta levyltä."

Wigwamin Gustavsonin jälkeisenä aikana kosketisoittimet jatkoivat tärkeänä osana soundissa, mutta ne eivät olleet enää pääsoitin, vaan se oli nyt Rekun kitara. Kuitenkaan ei voi kuvitella Wigwamia ilman urkuja tai syntetisaattoria. Syntetisaattorista pitäminen on ihan makuasia, ja jotkut jopa pitävät ELPn Lucky Man biisin soitannosta Keith Emersonin käsissä. Itse pidän syntetisaattorista lyhyissä annoksissa. Niin sitä kuultiin Wigwamilta studiossa 70 luvulla. Nuclear Nightclubissa, bändin kaupallisimmassa levyssä, kitara ja kosketinsoittimet sovitettiin hienosti yhteen, ja Esa Kotilaisella on täytynyt olla osuutensa onnistuneisiin sovituksiin. Pedro Hietasen rooli koskettimissa oli jotenkin erilainen. Pedronkin soitto pääsi joskus etualalle, kuten Horace’s Aborted Ripoff Schemessä. Hienoissa pop-sävelmissä Tramdriver ja Wardance koskettimet kuuluvat vain taustalla, kitaroiden ollessa etualalla. Light Ages CDssä oli koskettimissa taas Mikko Rintanen. Pedro ja Kotilainen on nähty vuosien 2000 ja 2001 konserteissa nykyisessä bändissä. Esiintyvässä Wigwamissa onkin mielenkiintoista seurata miten juuri kosketinsoittaja selviää tehtävästä livenä, niin että biisit tuntuvat samalta kuin ne on totuttu kuulemaan kautta 25 vuoden uran. Pembrokeakin kuulee joskus sähköpianossa, mutta sitä on vaikea erottaa muun musiikin joukossa. Parhaiten se kuuluu miehen soololevyissä. Pembroken pianoa kuulee kyllä hyvin Nuclear Nightclub-levyllä. Biiseissä Kite ja Simple Human Kindness se on tarpeellinen osa, ja Kiten live-versiossa saman CD:n live raidoillla piano korvaa Rekun komppausta osin (studiossa oli kaksi kitararaitaa). Ennen 75 levytettyjä biisejä kovin harvoin kuulee, muutama Pembroken vanha biisi sentään.

Kovin vähän mitään videomateriaalia koottiin bändin uralta. Kuitenkin Nuclear Nightclubin promovideot voisi koota joksikin "konsertiksi." Samasta studiosta tulee tämä versio Grass For Bladesistä. Jim ei tykännyt saarnata, mutta tämä kritiikki länsimaita vastaan jossain Aasiassa kai (Vietnam on mainittu tämän yhdteydessä) on parhaita Pembroken soolobiisejä jotka sitten päätyivät myös parille live levylle. Loiri spiikkaa lopussa!

FRESH GARBAGE

Pembroke-Rechardt vetoinen Wigwam tuotti edeltäjäänsä kitkattomammin hienoja studiolevyjä. Jokaisella Wigwam fanilla on Nuclear Nightclub jota on ylistetty monella taholla. Osittain senkin takia sen oli vaikea ylittää itsensä livenä, vaikka esim. New Games esittää Rekkua hienosti. Mutta nyt voi jokainen verrata eri vaiheita livenä uuden kokoelman ansiosta, ja myös live raidoilla Nuclear Nightclubin uudessa juhlaversiossa. Äänitteiden tekninen onnistuminen vaihtelee, mutta melkein joka vaiheelta on jotakin. Ykkös-CDn alkuraita Must Be The Devil (studio single) tuo vankan panoksen psykedeliaa ja omalaatuisen Österberg-Hulden rytmin, joka sitten katosikin pian. Nimikkoraita Fresh Garbage (Spirit biisi) osoittaa, että bändi oli jo aivan alussa melko vaikuttava lavalla. (Wigwamin kohdalla stage act ei ole sitä tavallista pelleilyä). Kuullaan niitä Band covereita, joista ei nyt erityisempää kommentoida. Pohjolan Nipistys(jo toisen kerran livena) ja Gustavsonin Fairyport saavat live version. Jälkimmäisessä laulu on onnistunut hyvin. Losing Hold studiossa ja livenä on bändiä parhaimmillaan. Cd:llä kaksi (74-77)Gustavson palasi vierailemaan yhdellä raidalla, ja New Games/Grass For Blades on kokoelman kohokohtia. Jälkimmäisestä on nyt kolme hienoa versiota, kun taas Dark Albumin CD version Grass For Blades vähän ontuu ylipitkän sovituksen takia, noin studioversiona(Pedro koskettimissa). Kotilainen soittaa ilmeisesti Gutsin kanssa yhdessä Rarities versiossa, joten Hietasta ja Kotilaista ei pääse vertailemaan.

Monen suosikki oli viisimiehinen Twilight-levyllä esiintynyt kokoonpano, ja nämä viisi muusikkoa pääsevät Garbagella kaikki esille, muiden jäädessä vähän varjoon. Mats Huldénilla on pitkä suhde Wigwamiin, joten taas kerran levyn kansikuva on Matsin taidetta.

LIGHT AGES

Tämä 1993 levy saatiin ulos vähän erilaisella kokoonpanolla. Rekku ja Jim saavat homman edelleen kuulostamaan Wigwamilta. Biisit Absalom, Talking Brought Me Here ja The Next Breakfast ovat ehdottomasti tätä Wigwam-tyylistä deep pop progea. Jimillä on onnistuneita omia biisejään, enemmän hänen soolotyylisiään. Albumin loppupuolella biiseissä (False Alarmiin asti jaksan kuunnella joka kerta, joskus Crystal Balliin)on Rekun osuus onnistunut, mutta sanoista en erikoisemmin välitä. Kolme vanhaa biisiä on mukana, ihan hyviä, mutta täytteenä kai.

WIGWAM plays WIGWAM

Vuoden 2001 syksyllä julkaistiin kahden CDn live äänite Tavastialta. Siihen on saatu 17 biisiä, suurin osa 70 luvulta mutta yksi Light Ages Cdltä. Tässä saamme kuulla miltä bändi kuulostaa nykyään: jonkin verran karheat lauluosuudet, osat jopa lausumalla, mutta ei Jimin laulussa mitään vikaa vielä ole. Rekun osuudet ovat kehittyneet ja muuttuneet kautta vuosien. Luulisin fanien olevan tyytyväisiä Esa Kotilaisenkin soittoon. CDeiden mukana tulee sanat, ja huomaan sen avulla saavani selvää Bless Your Lucky Stars biisin sanoista:

Hey man your depression is
The lack of love
So bless your lucky stars
Hey man the question is
Is somene’s lack of my love
Such a burden
Bless your lucky stars

Selvästi teksti ilman tulkintaa on melko mystinen. Esitettynäkin se vielä ihmetyttää. Studio-albumilla se alunperin oli kuin höysteenä melko instrumentaalina esitetyssä biisissä, mutta toi kuitenkin juuri Wigwaminlaiset tunteet ja värit. Konsertissa sama tulee ihan selvästi esiin. Muuten tuossa Tavastian konsertissa ei ole jätetty yleisölle spiikkauksia tai sen tyylistä asiaa. Jimillä on tapana Kite biisin pyynnöillä, "kite" suomalaisittain, sanoa että Kitee on Lapissa.

Aivan oikein live äänitteellä ei ole uusia biisejä, jotka on paras hioa studiossa lopulliseen muotoonsa.

Kuka sitten tällaisen CDn tarvitsee? Kaikki lojaalit fanit, ja uudet fanit jotka ovat nähneet bändin lavalla. Ostakaa kuitenkin ensin Nuclear Nightclub ja kenties myös Being.

TITANS WHEEL
Tätä 2002 levytettyä albumia voi pitää Wigwamin Abbey Roadina, jos Nuclear Nightclub oli heidän Sergeant Pepper. Jos lukee Because-biisin tekstit paperilta, ei osaa arvata sen esitettynä olevan ihan kelvollisen (en pidä sitä Beatlesin parhaasta päästä) levyllä. Jimin tekstit ovat usein tällaisia, ja monet toimivat muutaman kuuntelun jälkeen. Ihmettelen kyllä mikä on To The Other Side. Kun The Doors lauloi "Break On Through To The Other Side", siinä voi arvailla raivopää Morrisonin todella uskovan johonkin toiseen puoleen. Onko Jimin versio vitsi? Toisaalta biisi viittaa laulun "päähenkilön" temppujen olevan uutisarvoisia asioita. Biisien tekstit ovat tavanomaisia, joskus vaikeatajuisia. Muutama Jimin vanha biisi selvisi suurimmalta osalta itselleni vasta vuosien kuuntelun jälkeen. Aina niissä on muutama sana joka ei koskaan selviä. Luettunakaan.

Soitannossa huomaa yhteensoiton sujuvan, mutta monista biiseistä puuttuvat helposti muistettavat melodiat sooloissa. Rekun soundi vaihtelee biisistä toiseen. Bitesize biisissä on kiva slidelta kuulostava korkealla soitettu melodia, mutta tarkemmin kuunnelleen se ei olekaan kitara vaan syntikka. Kitaraa on mukana siis vain ripaus tuossa kohtaa. Biisin sanoista yritän edelleen päästä perille, mitä tapahtuu Doug’s Sculleryssä? CD:ltä lohkaistu single Heaven In A Modern World ihmetytti joitakin, mutta kyllä mä tykkään, kuoroineen kaikkineen. The Lost Lizard King ennustelee jotain ihmisen tulevaisuudesta ja tuo tällaista proge-tyylistä fantasiaa. Siinä se toimii, mutta en pidä itse Titans Wheel-fantasiasta (liittyy siihen edelliseen Lizard Kingiin) niin paljon, mutta enää en sentään hyppää raidan yli kuten ensi kerroilla. Drive on Driver lupaa erikoista tarinaa, mutta tarinaa olisi saanut olla säkeistö pari lisää. Ja mikä on maanalainen auringonnousu? Mystistä. No, Subterranean Sunrise kuvaa kuitenkin arkista rutiinia ja jatkaa sanoin "flower patterned armchairs in a wall papered tomb". Siis kaikki ei olekaan ihan hyvin.

Kesällä 2002 Soundin artikkelissa Pembroke selostaa, ettei tahdo saarnata lauluissaan. Sanoma on kuin piiloitettu. Itse kyllä kuuntelisin aivan hyvin Simple Human Kindness tyylistä saarnaamista. Jotenkin tämän levyn kautta mies ei tule esille ihan yhtä sympaattisena jätkänä kuin ennen. Sanat ovat tällä kertaa paljon mielikuvitusmaailmasta. Jotenkin aina huomaa, että Jimin hahmot liikkuvat jossain englanninkielisessä maailmassa. Joskus melko brittiläisessä.

CD on aika tasapainoinen ja sopivankulkuinen. Muutaman biisin, kuten Win Your Love (sopii Jimin soololevyille) olisi hyvin voinut jättää pois, tunnelmaa tiivistäen. Mutta kyllä tämä näinkin toimii. Paljon eheämpi albumi kuin Light Ages. Olen kuitenkin Light Ages fanikin edelleen, ja mielestäni Dark Album oli melkein parhaita (kun jättää sen kuningattaren Silver Jubileen pois).

Espoossa 2002 elokuussa

Lyhennetty erillisestä palstasta ( tuota kuvausta voi hakea www.njet.netissä ja siellä Palstat ja minun osastoni).

Wigwam-fanit, melko nuoria, istuvat kahdessa etummaisessa pöydässä vasemmalla. Oikealle tulee pianonsa taakse Jim ja muutkin ovat näköjään paikalla. Tiskijukka on lopettanut Cherin ja muiden diskohittien (paikalla on diskopallo!) soiton ja spiikkaa bändin esityksen, "Wigwäm".

Puolisen minuuttia Jimin mikistä ei lähde kuin muminaa ja Rekun kitara on kuin Veltto Virtaselle säädetty soinniltaan. Soundia paikkaillaan ja nyt saa sanojakin kuulla. Eka biisi, se puuroisesti alkanut on eräs suosikeistani, Bitesize, jossa Kotilainen soittaa kitaramaisen melodian. Jimin pianoa ei kuulu koko setin aikana, jossei seiso aivan sen edessä. Paikalle ilmestynyt nuorehko kylähullu tarttuu biisin lopussa Jimin mikrofoniin kiinni ja mylvii sekaisia sanoja. Jim antaa järjestysmiesten hoitaa miehen sivulle.

Rekun soitto on aika paljon komppikitaraa. Joko kokonaisia sointuja, tai melodioita niistä poimien. Pientä sooloilua on monessa biisissä, mutta eka pitempi soolo on vasta Titans Wheel-biisissä.

Laulut ovat lähes kaikki uudelta CD:ltä. Remains To Be Seen, Good Mornington Street, Lost Lizard King, To The Other Side ja Greatfield. Olen kuulevinani jossain kohtaa sanat "happy waste", viittaus kai Gustavsoniin, luultavasti Greatfieldissä, jossa myös on sanat Let It Be. Muutamassa yleisö tanssii tai keikkuu mukana rytmissä, mutta ei nyt kovin innoissaan. Jimin ajoittain agressiiviset lauluosat toimivat kyllä livenä, paikan päällä. Live-levyllä niitä ajoittain kummastelin. Epäilen saavatko muut kuin hard core fanit sanoista selvää ollenkaan. Muusikko tulee kommentoimaan, ei ole levyä vielä kunnellut. Vihjaisen että Kotilaien oli hyvä lisä uudella levyllä, vaikkei se nyt ihan Nuclear Nightclub olekaan.

Sitten tulee Colossus. Biisillä on aina joku innokas kannattaja. Ja onhan siinä jotain erikoista.

Kettusta olen seurannut silloin tällöin. Ihan hauskaa tuntuu hänellä ja muusikoilla olevan. Rekun naamasta ei paljon mitään lue, paitsi pientä väsymystä. Måssen huomaan, kun tämä soittaa terävämpiä bassoääniä plektralla erään biisin lopussa. Palasokerissa on erinomainen kuva Måssesta ja Jimistä taka-alalla aivan basson kaulan alla.

Titans Wheelissä Rekun soolosta saa nauttia, ja biisi toimii itselleni hyvin näin livenä, vaikka levyllä olen hyppinyt sen yli, kun se on melkoinen progemöhkäle.

Joukkoon tulee liikettä kun Drive on Driver alkaa, ja olen hommassa ihan mukana fanien takana. Se eräs fani videoi edelleen, näen Rekun ja Kettusen monitorissa. Fanien mukaan tunnelma kohosi tästä vielä viimeisen tunnin aikana.

Titans Wheeliä olen kuunnellut keikan jälkeen useita kertoja. Albumissa on teemoina se mainittu fantasia, pikku tarinat ja sen lisäksi huomaan kolmannen. Drinks On The House, Good Mornington Street, Drive On Driver ja ehkä joku muukin tuovat esille juuri tämän kapakkaelämän. Sen jota itse nykyään vierastan, mutta joka on tuttua suomalaisille. Lauluissa saa ehkä pilkahduksen miltä se näyttää bändin näkökulmasta, takahuoneesta. Siellä valmistaudutaan myöhäisiltaan samalla tavalla pienellä porukalla kuin ravintolan puolella yleisö. Tekstintekijälle tuttu maailma, vaikkei se nyt ihan suomalaisesti tule esille lauluissa, noin vain yleismaailmallisesti. Tapetaan aikaa, nautsikellaan, kerätään yhteishenkeä ja sellaista. Eikä tämä aihe ole mikään uusi teemakaan bändillä. Tällaista, sanotaan vaikka opiskelijaelämää, tulee esille Pembroken ekalla sooloalbumilla livena (ei nyt ihan okeasti!) ilmapiirinä klubissa sekä Eddie And The Boys ja Vegetable Rumble biiseissä. Vanhat muistavat kai N-klubia tässä yhteydessä.

Mutta nyt meillä on vain tämä uusin levy, ja jäämme odottamaan miten vuoden parin sisällä Wigwam alkaa elää ja muuttua. Pienenä ohjeena neuvoisin uusia Wigwam faneja tutkimaan niin Jukan kuin Jiminkin tekstejä. Hauskoja tai vakavia, monet ovat suomenkielisille jonkin verran vaikeaselkoisia. Lyriikat löytyvät alla olevasta Wigwam linkistä.

Lopuksi, niin kömpelö kuin tällainen vertaus usein on, Wigwam oli Suomen Beatles. Legendaa molemmista riittää.

Wigwam sivut: http://www.wigwam.fi/


ALBUMIT
Hard 'N' Horny (1969)
Tombstone Valentine (1970)
Fairyport (1971)
Wigwam (1972) (compilation)
Being (1974)
Live Music From The Twilight Zone (1975)
Nuclear Nightclub (1975)
The Lucky Golden Stripes And Starpose (1976)
Dark Album (1977)
Rumours On The Rebound (1979, ei CD)
Light Ages (1993)
Highlights (1996)
Fresh Garbage - Rarities 1969-1977 (2000)
Wigwam Plays Wigwam Live 2001
Titans Wheel 2002

(Juttu julkaistu 18 vuotta sitten Palasokerissa)

Hard n' Horny

 

Hard n’ Horny

This album was put out very early in the Love Records effort to broaden the horizons of rock in Finland. Producer Otto Donner assigned some musician to oversee recordings, but was often doing the arrangements. He had already helped put out a Blues Section album and singles with Pembroke. I got hold of this LP only after the next two, as it was not really stocked well in Finland at the time. The singles from the era were easier to find.

 The band had Mats Huldén on bass for two singles and this album, with Nikke Nikamo on guitar. Nikke did not really stand out, and had to be pushed to do a solo, such as on Luulosairas from this era. If you buy the remastered album on CD, the song was tacked on as a bonus. It was a good example of the band spontaneously coming up with a song. The lyrics were labled by singer Jukka as juvenile, but I do not have a problem with them.

 Jukka was responsible for most of Side one, and Pembroke barely appears there. The lyrics reflect the spiritual journey Jukka was to undertake. He is quite religious and left the band after a few albums. But not before we had several masterpieces with Jukka on organ, Pekka on bass (album 2 and later) and Ronnie on drums. On this album we hear quite tight work by Huldén and Ronnie on bass and drums. I would even describe it as a Wigwam sound, as much as the organ was at the time.

 On side two we get Pembroke working on the psychedelic saga. I guess they were trying to be hip and with the times with this concept. Producer Donner padded the psychedelic effect well with an orchestra. A Finnish dixieland band pops on the Hard n' Horny All-Niter track.

 Some reviewers hear Pembroke using American expressions in his songs of this period. To me it was the opposite. Though I understood about ninety percent, I was happy see the lyrics in the remastered CD booklet. I had not even figured out "tuppence a ton" myself. I enjoy the word play that Jim came up with, though some images still puzzle most listeners, even in England.

 I found a link to the lyrics if you do not have the version of the album with them, or are just streaming the music.

https://genius.com/albums/Wigwam-fin/Hard-n-horny

You can look at a sample lyric:

Luther whispered to Skruntchstein: "Time we begun
He'll be sitting over there with his head undone
If he whines or says 'Oh no' show him some fun
We know him inside out, tuppence a ton
Tuppence a ton"

Skruntchstein said to his right hand man: "Better load your gun
But make it look like candy bar, in case he starts to run
And stick around with the spider's web, when the doing's done
We know him inside out, tuppence a ton
Tuppence a ton"

As usual, Jim was introducing random characters here and there. Some sort of hell is where the main character Henry (in his 50s, works in a dairy and plays on the team, a dreamer) has ended up. Finns were confused by the title Henry's...Concentration Camp Brochure. Well, it is not really a concentration camp, just describes the situation for Henry. Henry's...Concentration Camp Brochure.

It  was an experiment, with the side 1 quite a laboratory for Jukka to experiment with, to see where he was headed in music. Though the suite is ambitious, Pembroke's effort is more conventional. The lyrics stand out, with Pembroke mastering the craft by the next album. He wrote music on the piano at the time, but with Jukka in the band there is very little in the final album from Jim's piano. His first solo album features more of that.

 Henry's Highway Code was the single b-side from this album, featuring a good effort from the band. You can hear how Jukka's organ was to help out Jim's later music.

Tiedevastaisuus

Peter Hotezin kirja kuvailee miten tiedevastaisuus on tullut ongelmalliseksi. Se voi jopa estää tutkimusten rahoituksen valtion puolesta. 

Biologia on edelleen maallikolle melkoinen mysteeri. Suhtautuminen siihen on poliittinen ja ruohonjuuritasolla toimiva aktivismi. Politiikasta ja Fox Newsin kampanjasta vastustaa tiedettä vapauden nimissä voi lukea muista kirjoista. Tässä kuitenkin rokotteiden vastustajat kuvataan melko tarkasti. Myös takavoimat joita ei heti huomaa selostetaan jonkin verran. Kuluttajat ovat järjestelmällisen koneiston levittämän väärän tiedon kuluttajia. Ei kannata perustaa mielipidettä pelkästään sosiaalisen median varaan. 

Kuka hyötyy rokotusten vastustamisesta? Hotez mainitsee ainakin Putinin palkkaamat trollit sosiaalisessa mediassa. He levittävät väärää tietoa melkein kaikesta. Disinformaatio täällä ja muualla sekä vaikka pandemian sekasorto olivat Putinin tavoitteita. Paikalliset ryhmät sitten nappaavat väärän tiedon levitettäväksi faktoina. Myös tiedemiehiä, joilla oli tärkeä titteli, palkattiin keksimään väärää tietoa. Kirjassa mainitaan Jeffrey Singer, joka tahtoo kansanomaistaa kaiken tieteen. Enää ei saa olla tiedemiehet "gatekeeper" roolissa, vaan Internetin avulla henkilö voisi itse koota tiedot ja toimia sen mukaan. Vaikka joku aine oli todettu tehottomaksi koronaan, jos siitä ei tietyssä annoksessa ole lääketieteellistä haittaa, henkilö saisi kokeilla mitä vaan ainetta itseensä.

Internetissä liikkuu myös liikkuu laaja ryhmä humpuukilääkkeiden ja ”vitamiinien” kaupustelijoita. Hydroxychloroquine ja pari muuta olivat suosiossa koronan aikaan. Kriteerit joilla lääkkeet ja rokotteet testataan ja kehitetään eivät ole helposti luettavisssa maallikon kokemuksella ja koulutiedoilla. Helposti  tartutaan kaikkein yksinkertaisempaan selostukseen. Rokotteiden riskejä on helppo paisutella. Koronan kohdalla ei tiedetty, että mainitut riskit ja terveysongelmat koronrokotteissa olivat sitten samoja, mutta vaarallisempia, jos sai itse koronan. Immuunisysteemin toimintaa ei yleisesti ymmärrettä. Ymmärretään vain se, että kun saa rokotteen, tarvitsee odottaa jonkun aikaa että immuunisysteemi on valmis torjumaan viruksen. Mutta onneksi edes se on selvillä. Rokotteen saaneet alkavat epäillä oliko rokotteesta mitään hyötyä, jos sai koronan siitä huolimatta. Tilastot, jotka tukevat rokotteita ovat taulukoita, eikä niitä voi tiivistää johonkin Twitterin tyyliseen sanomaan.

Kirjassa luetellaan polittiset ryhmät jotka terveydenhoidon alueella toimivat. Myös kappale ilmastonmuutoksesta ja sen tiedon vastustajista on mukana. Kaikki tammikuun kuudennen kapinaryhmät, Proud Boys ja sen tapaiset, ovat mukana lähettämässä uhkakirjeita Peter Hotezille. Hän astui kuvaan pandemian aikana ja oli jopa televisiossa paljon useammin kuin Anthony Fauci. Rokotteiden vastustajat olivat valmiina jo vuodesta 2015 Teksasissa ja Kaliforniassa. Kun sitten Donald Trump äänestettiin presidentiksi, tieteen vastustaminen oli täydessä vauhdissa. Kaikki valtion hankkeet pandemian aikana piti muokkailla vapauden riistoksi. Public health eli kansantervys toimii täällä osavaltioiden tasolla. Valtion suositukset käsiteltiin siellä, ja joka osavaltiossa on lääkealan ihminen johtamassa tuota. Kansanterveys toimii massojen tasolla ja määrää karanteenit ja kokeet kulkutautien kohdalla. Nyt se nähtiin pelkästään yksilön vihollisena ja mistään aisiasta ei tingitty jos yksilölle oli pienkin riski. Ennen pandemiaa oli vääriä tietoja rokotteista ja lasten autismista, mutta nyt sitten piti keksiä muita haittoja. Olihan rokotettavat lähinnä aikuisia.

Paikallisella tasolla koulujen vanhempainneuvostot puuttuivat ensin maskien käyttöön, koska rokotteet eivät olleet ensin tarjolla lapsille. Sama ryhmä toimii edelleen ja toimii nyt kuvernööri DeSantisin tavoin rajoittamalla kaiken sukupuoleen ja vähemmistöryhmiin liittyvän koulun kirjoissa ja opetuksessa.

Hotez selostaa tarkalleen, mitä pandemian aikana tapahtui muutamasssa kappaleesa. Kirjan loppuosassa hän tarjoaa edelleen kommunikointia ratkaisuksi. Hän itse, vaikka on lähinnä tutkija Teksasin suuressa sairaalasyteemissä, on lähtenyt tieteen puolustajaksi mediaan. Hotez ehdottaa kamppanjaa, jossa merkkihenkilöt palkataan kommunikoimaan mediaan. Heidän pitäisi olla järjestöjen tukemia, niin että epäluuloiset hetken suostuisivat kuuntelemaan sanomaa. Jos valtio palkkaa heidät, heitä ei kyllä uskota.

Otto Donner

Otto, right bottom in the picture, was able to produce an album in 2014 (Otto was in his 80s) for Jim Pembroke. The band and Otto came to Kansas City where Jim lived. However, Otto was the moving force behind most of the good albums made in Finland all through the 1970s. I collected a brief biography.

Otto Donner and Love Records

I did not write the text below. It is simply compiled by AI as I asked it to define Donner and Love Records.

Otto Donner was a Finnish composer, arranger, and musician who was born on November 16, 1939, in Tampere, Finland. He was a member of the famous Finland Swedish Donner family . Donner’s musical styles varied from pop and rock music to jazz, electronic music, and contemporary classical music. He was one of the pioneers of Finnish avant-garde and experimental music as well as an important figure in Finnish left-wing “song movement” of the 1960s and 1970s . He studied at the Sibelius Academy in Helsinki and later in Vienna as a student of György Ligeti 2. In 1966, Donner was one of the founders of record label Love Records which was a pioneering label in Finnish rock music .

Donner collaborated with many Finnish musicians and artists such as Erkki Kureniemi, Juhani Aaltonen, A. W. Yrjänä, Hasse Walli, and Dave Lindholm . He was also a film score composer for more than 50 movies and TV-series 2. Henrik Otto Donner passed away on June 26, 2013, at the age of 73 in Jakobstad, Finland 

SOURCES:

Learn more:

1. en.wikipedia.org 2. en.wikipedia.org

3. imdb.com  4. genius.com

Love Records was a Finnish record label founded in 1966 by Otto Donner, Atte Blom, Christian Schwindt, and Erik Lindström 1. The label was a pioneer in Finnish rock music and released music from many famous Finnish artists such as Juice Leskinen, Pekka Streng, Wigwam, and Tasavallan Presidentti 12. Love Records was also known for its political activism and support for left-wing causes 2. The label ceased operations in 1979 due to financial difficulties 1.

More from the standard source:

In the 1970s Love Records released most of the important Finnish rock bands and artists: Suomen Talvisota 1939–1940, Pekka Streng, Rauli Badding Somerjoki, Hector, Hurriganes, Dave Lindholm, Juice Leskinen, Kaseva, Maarit; more progressive rock bands such as Tabula Rasa, Finnforest and Piirpauke; "the godfather of Finnish underground", M.A. Numminen; and later on also such punk and new wave artists as Maukka Perusjätkä, and also Briard and Pelle Miljoona, which were Andy McCoy's bands before Hanoi Rocks .

Of the political bands signed to Love Records, some of the most notable are Agit-Prop and KOM-Teatteri [fi]. Also Kaisa Korhonen, Aulikki Oksanen and Kristiina Halkola [fi] were some female singers known for Love's political albums, where songs were often penned by such people as Kaj Chydenius and Eero Ojanen [fi]. Often these were cabaret-type songs in the tradition of Bertolt Brecht and Kurt Weill or even Finnish translations of the songs by Brecht and Weill.

Love Records went bankrupt in 1979.

The Finnish movie Anna Mulle Lovee summarized the role it had in Finnish music:

Journalist Atte Blom (Jarkko Niemi) can't get the stories he wants to criticize the music industry through on his HBL. He takes his story secretly from the editor-in-chief to the press and gets fired from the editor. Atte finds kindred spirits in frustrated musicians Henrik Otto Donner (Tomi Alatalo) and Christian Schwindt (Riku Nieminen). They found a new record company, Love Records, which challenges big music empires like Musiikki-Fazer .

Love Records publishes records that deviate from the mainstream and tries to expand Finnish musical culture. Musiikki-Fazer is doing his best to put a wedge in Love's cart by trying to block the distribution of Love's records. However, producer Toivo Kärki sees his own young self in the young actors and feels sympathy for them.

The central element is the idealism and good mood represented by the young Atte Blom in relation to the old, calculating way of producing and publishing music, as well as the belief in overcoming economic facts with artistic freedom and ambition. The problems in personal and family relationships and Blom's health condition, which in the film acts as his driving force, bring depth.

Love Records was there to produce the punk artists up to 1978. The Pohjalla colelction is a good sample of this era. Love went bankrupt and from Love records, Atte Blom (without Otto) continued to put out the punk and 1980s artists under Johanna.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Johanna_Kustannus

In English, briefly

https://en.wikipedia.org/wiki/Johanna_Kustannus