Friday, December 17, 2021

Finnish Metal

 I'm past 60, but it does not stop me from looking at bands that formed in the 1990s and the 2000s. The ones in Finland singing in English are hit and miss for me.

Amorphis is pretty good. The lyrics are derived from Finnish mythology. The Bee is from the Lemminkäinen legend.


How to play the riff etc. 


Mokoma I have known about since 2009. I follow them mainly as they always sing in Finnish. They have fans as far as Japan. A compilation of their summer gigs with the studio version of Kesytä Perkeleet. The scenes with the gas "bell" (gas holder) behind the festival area are at the Tuska festival in Helsinki.

The festivals are rather harmless fun in the summer. There is nothing like standing in the rain drinking beer on Midsummer while your favorite band comes on at midnight.

Wednesday, December 15, 2021

Jim Pembroke, Wigwam frontman, 1946-2021

 

Vuonna 1999 tulin tietoiseksi Jim Pembroken asumisesta Kansas Cityssä. Pembroke toimi rock yhtyeen Wigwam laulajana ja säveltäjänä, mutta sen lisäksi oli merkittävä tekijä musiikkimaailmassa Suomessa. Siellä ei ollut kovinkaan monta pätevää laulujen tekstittäjää englanniksi. Kun Wigwamin aikalainen Tasavallan Presidentti vaihtoi laulajaa Jussi Raittiseksi, ei enää ollut tekstittäjää. Jim tekstitti toisen Raittisen levyttämistä albumeista, Milky Way Moses. Siihen jäi sitten Jussin ura progressiivisessa rockissa. Jim sävelsi myös pari Euroviisua, joista parempi oli Riki Sorsan Reggae OK.

Kolmekymmentä vuotta Suomen talvea alkoi rasittaa Jimiä, ja bändikin hajosi osittain 90-luvulla. Häenen matkustuksensa veivät Kansas Cityyn, jossa rock-promoottori ja taksikuski Rick auttoi Jimiä tunnustelemaan musiikin menoa siellä. Musiikki jäi jokseenkin paussille, mutta Jim meni kuitenkin siellä naimisiin. Haastatellessani Jimiä joulukuussa 1999 Wigwamia viritettiin uudestaan eloon ja Jim levytti pari albumia Suomessa bändin kanssa. Vielä hän levytti soololevyn Kansas Cityssä suomalaisten muusikoiden avulla 2014. Tuottaja Otto Donnerin viiminen työ sai nimen If The Rain Comes, ja pääsi Suomen listoille. Jimin kappaleita käännettiin jonkin verran suomeksi ja kokonainen levykin tehtiin Kojon kanssa. Muutoin Jim ei laulanut suomeksi.

Jim Kuoli nyt lokakuun alussa Kansas Cityssä 75-vuotiaana. Hän sai Suomesta taiteilijaeläkkeen pitkän uran jälkeen.

Lyhyt pätkä haastattelusta videolla:


Koko haastattelu englanniksi on täällä.

http://www.wigwam.fi/members/jim_london_helsinki_kc1.htm

Aikaisempi blogimerkintä visiitistäni:

https://esajii.blogspot.com/2006/12/wigwamin-jljill-kansas-city-joulukuu.html

Thursday, August 12, 2021

Lyhyt pyöräilyloma lännessä

 (NOTE: THERE ARE BLOG ENTRIES BOTH IN FINNISH AND ENGLISH. THE BLOGSPOT RULE DOES NOT ALLOW ME TO LIST THEM BOTH.)

Nyt ollaan viidettä päivää kesälomalla Amerikan lännessä. Reissaamme pyörien kanssa pienellä maasturilla. Kun reissu sitten oli ohi, laskin että bensaa oli mennyt 140 gallonaa.

Ensimmäisenä päivänä kadotimme luottokortin huoltoasemalla. Hyvä se on olla autokin, mutta nykymaailmassa ei pärjää ilman luottokorttia ja kännykkää. Minulla oli onneksi toinen luottokortti, joka on kotona vähemmässä käytössä. Mutta minä jouduin siis maksamaan kaiken siitä eteenpäin. Kolmantena olisi ollut shekkitiliin liitetty debit kortti.

Koronaa vältimme, ja onneksi me ja muut käytimme maskia Oregonissa, jossa eniten joutui ihmisten kanssa olemaan. Valitsimme matkalla pysähdykset pyöräilyn ja KOA-mökkimajoituksen perusteella. Utahiin saavuimme iltapäivällä, poljimme mökeiltä lenkin ja nukuimme. Aamulla ajoimme kansanpuistoon jossa poljettiin 30 mailia ja sitten oli lähtö. Mutta olin saanut renkaaseen jo toisen puncture weed-kasvin siemenen, jossa on piikki. Piti pysähtyä pyöräkaupassa ja ostaa sisäkumeja. Ja tuo tapahtui oikeastaan neljä kertaa, kunnes Oregonissa hylkäsin piikkejä täynnä ovat renkaat (kaivoin niitä piikkejä pois linkkuveitsellä iltahuviksi) ja sain kokonaan uudet renkaat.



Idahossa meillä oli molemmilla rengasrikkoja, ja vaimoltani jopa loppui varakumit. Pyöräkauppaan piti taluttaa pyörää kilometrin verran. Näitä piikkikasveja ei ole kaikkialla, ja riesasta pääsisi polkemalla asfaltilla, jossa autotkin ajavat. Mutta sopivia teitä ei ollut, emmekä tahtoneet tapella vielä autojen kanssa. Rengasongelmista huolimatta huomasin Bosemanin olevan melko kiva paikka lännessä. Jostain syystä se nurkka Idahossa kasvaa väkiluvussa, ja on jo Seattlen ja Portlandin seuraaja väkiluvussa. Moottoriteillä on jo ruuhkaa heti kun on tietöitä.



Portlandin puolelle piti ohittaa vuoret itäisessä Oregonissa. Sen jälkeen moottoritie seuraa Columbia-jokea. Haimme pojan Portlanidn Amtrak asemalta pyörineen. Aseman nurkilla ja kaikialla hyljätyillä alueilla oli kodittomien telttoja, ihan kuten Seattlessa. Sitten tunnin matka etelään, jossa vaimoni Edie ja poika Kerry polkisivat 85 mailia.



Sen päivän olin itse luonnonsuojelualueella lyhyen matkan etelään, lähellä Corwallista. Löysin lintuja 30 lajia, ja niistä viisi oli nk. ”eliksiä.” Palasin tunnin ennen meidän sankareiden paluuta odottamaan maaliin. He olisivat luultavasti saaneet poljetuksi 100 mailia, mutta tämä oli poikani pisin matka joten emme halunneet rasittaa häntä. Vaimoni ajoi kaksi tuntia automatkaa, pyörämme telineessä. Poikani nukahti, ja ajoi sitten 80mph vauhtia loput kaksi tuntia ajamista. Se olikin varsin jännää Seattlen nurkilla. Poikani ja tyttäreni mies, niin erilaisia kun he ovat muuten, ajavat samalla nuoren miehen tyylillä.

Olisimme kantaneet pyörät asuntoon itsekin, mutta poikani määräsi kaikki camping tavarat, kassit ja muut kannettavaksi asuntoon. Heidänkin lähellä, puistoissa ja moottoritien reunalla asuu kodittomia. Kodittomat rikkovat auton ikkunan yöllä ja varastavat pienimmänkin esineen, jos sillä on vaihtotavarana mitään arvoa. Näin tapahtui heille kun kaksi ostoskassia oli takapenkillä. Seattlea emme jääneet tutkimaan pandemian takia, ja näimme sen jo kaksi vuotta sitten.

Paluukin oli melkoista kiirettä vuorien yli, ensin Spokaneen ja siitä Idahon pohjois-osaan. Poljimme taas siellä 25 mailia, mutta varoin niitä piikkikasveja kovasti sen retken. Mökkimajoitus sinä iltana tarjosi heikon wifi yhteyden. Vaimoni läppärillä olimme tehneet varaukset päivän eteenpäin. Siinä oli helposti omat tiedot jo valmiina KOA lomaketta täytettäessä. Mutta nyt jouduin tarjoamaan wifi:n vaimolle oman kännykkäni kautta, sillä yhteys majoituksen kautta oli liian hidas. Niin kutsuttu hot spot toimi hienosti. Minua tarvitaan näissä reissuissa lähinnä avustajana teknisissä hommissa. Itse en pannut tavoitteeksi polkea 50 mailia joka osavaltiossa kuten vaimoni. Nyt niitä on kertynyt 10 vuodessa 26 osavaltiota. Joissakin reissuissa vain tyttäreni on ollut mukana.

Paluu oli taas vuoristoa päivän ja sitten jonkin verran helpompaa ajoa Wyomingin läpi. Koronan tapausten kasvaessa jätimme pois kaksi päivää ohjelmasta. Kaupungeissa elettiin normaalia elämää ilman pandemian keskellä. Kun on saatu rokotteet, tautia ei enää pelätä. Ja ne loput sitten ovat uhmalla vain ”ei se minua tapa” asenteella. On se kumma kun ei edes pandemiaa osata hoitaa ilman kahtia jakaantunutta kansaa.

Viiminen päivä tuli kymmenen tuntia ajoa, ei juuri pyörää katsottu. Olen edellisinä kertoina jo polkenut läntistä Nebraskaa, joten se ei olisi ollut kummallekaan uusi. Laskin että autoon tuli reissulla 3500 mailia mittariin.

Sunday, May 16, 2021

Rokkia ja iskelmiä

 

Yritän muistella kymmenen vuotta sitten poikani kanssa tekemääni Suomi-matkaa. Tuli mieleen kun jossain keskusteltiin Yö-yhtyeestä.

Poikani oli ollut kielileirillä Minnesotassa monet kesät ja oli kokeillut vaihto-oppilaana oloa pari kuukautta Jämsässä. Matka katkesi hänen koti-ikävän takia. Menimme tapaamaan isäntäperhettä Jämsässä ja pääsimme Ouluun asti sinä kesänä. Itse olin Turussa järejestelemässä tätini asuntoa. Täti oli jo vanhaikodissa ja olin ainoa perijä. Lähetin pojan Jämsään pari päivää etukäteen, sillä hän osasi tarpeeksi suomea pärjätäkseen arkipäivän asioissa. Isäntäperheen Päivi oli tullut jo itselleni tutuksi puhelimessa.

Itse tulin sitten Jämsään sopivasti perjantaina. Poikani isäntäperhe omisti hotellin ja alueen jossa Himos-festivaali pidetään joka kesä. En ollut edellisillä lomilla 90-luvulla juuri ehtinyt kuulla kuin yhden bändin lavalla. 70-luvulla näin Juice Leskisen ja muita suomeksi laulaneita yhtyeitä. En ollut kaikista asioista Suomessa kovin kinnostunut, mutta juuri Juice sai itseni kiinnostumaan tuosta musiikista, ja sitten heti perään aika pian löysin Eppu Normaalin. Olin kyllä kuunnellut suomalaista musiikkia koko 70-luvun, mutta etunenässä Wigwamit ja Tasavallan Presidentit. Hiljattain huomasin, että englanti on edelleen itselleni noin 50 vuoden jälkeen vieras kieli! Opin englannin yhdessä kesässä 12-vuotiaana, ja 15-vuotiaana olin amerikkalaisten tasolla ainakin kirjoittaessa. Mutta siis kun kuulen jonkun laulun suomeksi, saan sanoista heti selvää, ja rupean selvittämään mistä laulussa on kysymys. Englanniksi lauletusta musiikista kuulen ensiksi melodian ja huomaan kaikki nokkelat mutkat sävelmässä ja soittajien niksit. Ihan viimiseksi rupean mielessäni seuraamaan laulun sanoja.

Poikani tuntemat suomalaiset olisivat Eppu Normaali, koska soittelin sitä autossa, ja J Karjalainen sekä Tehosekoitin ym sen ajan 80- 90-luvun bändit. Niitä laulettiin Salolammen kielileirillä Minnesotassa.


Himoksessa kuulimme Apulantaa, jonka kappaleet jokseenkin tunsin, ja yleisö selvästi tiesi sanat, kun se lauloi mukana. Taisi olla juuri juahnnus kun peinessä tihkusateessa lavalle astui Yö. Yö oli näiden varakkaiden isäntiemme suosikkeja, ja esiintyi usein mös iskelmäfestivaalilla. Rakkaudestakin laultaaan, mutta sekin on niin vaikeaa.


Alkuperäinen studioversio:


En osaa koskaan oikein selostaa tätä suomalaista laulun sanoitusta ulkomaalaisille. Meillähän on perinteenä nämä tangot, joissa ei koskaan riemuita. Ja asioista vain haaveillaan: jospa kerran sinne satumaahan käydä vois, niin sieltä koskaan lähtisi en linnun lailla pois. Tästä perinteestä jonkin verran ammenetaan myös rock-kappaleisiin. Yö oli tuossa mestari. Yön alkuperäinen sanoittaja ja laulaja oli Jussi Hakulinen. Lintuharrastaja-kaverini Karri oli Hakulisen luokalla koulussa Porissa. Jussi vetääntyi yhtyeestä sävellettyään Joutsenlaulun ja pari muuta klassikkoa. Laulu alkaa surumielisellä viululla. Tekijä kertaa elämänsä aikana tapahtuneita asioita, kaikki on vain siellä menneisyydessä, vuosisadan rakkauksia myöten. Toinen Yön vakiohittejä on Laulu rakaudelle. Olli Lindholm sävelsi sen 80-luvulla ja lauloi Yön konserteissa aina 2019 asti, jolloin hän kuoli 54-vuotiaana. Tämän jälkeen Tampereella pidettiin vielä konsertti, jossa esiintyivät Wikipedian mukaan ”Jussi Hakulinen, Asko ”Daffy” Terävä, Jukka ”Frogley” Mänty-Sorvari ja Jukka ”Jay” Lewis. Lisäksi lavalla nähtiin Yön viimeiseen kokoonpanoon kuuluneet soittajat.”

Lindolmin Rakkauslaulu kertoo tavallisista miehen ongelmista Suomessa. Kertaussäkeistö mainitsee

”laulu rakkaudelle, tosi koville hemmoille, tytöille

jotka uskaltavat tunnustaa, kuinka paljon merkitsee, kun on joku jota rakastaa.”

Yö:n CD-levyjä ja digitaalisia vesioita on edelleen netissä, esim Spotify:ssä, jos sellaista harrastaa. Itse olen jostain hankkinut kahden levyn kokoelman Yön valoisa puoli.

Jämsän festivaalissa esiintyi myös poikani suosikki Tehosekoitin, jonka laulua Maailma on sun laulettiin Minnesotan kesäleirillä kaikki ne kesät jotka lapsemme kävivät siellä. Ihmeeksemme laulaja oli lavalla humalassa. Vaikka kappaleen sanat ovat jonkin verran valoisammat, siinäkin saa sen kuvan, että elämästä nautitaan vain hetikttäin: 

” Nosta kasvot ylös sateeseen, Katso lintujen lentoa, Ne ei kylvä, Ei ne satoa korjaa, Mut niil on tarpeeks kaikkea. Kiivetään kukkulalle, Sieltä näkee ohi kaupungin, Silloin, muistat mistä tullut oot, Ja minne palaat takaisin.”

Tyttäreni oli myös puoli vuotta Suomessa, ja muistaakseni hän kuunteli vain iloisempaa pop-musiikkia. Annoin hänelle PMMP duon parin levyn kokoelman lahjaksi yhden reissun tuliaisina. Tytöistä Paula Vesala jatkoi edelleen sanoittajana vuodesta 2015 eteenpäin, Mirasta en ole niinkään kuullut. Mutta hienoa että Suomessa on näitä vahvoja naisiakin esiintymässä, ettei kaikki jää näitten Yön kaltaisten miesten ja metallia soittavien tuskaisten miesten jörötykseen.

Mutta tässä kuitenkin se iskelmä.

No niin, se popista. Jäädään tähän.




Sunday, February 23, 2020

Teron Torvest pakina vuodelta 1997

Amerikan Uutisissa painettu pakinani vuodelta 1997. Päätoimittaja ja omistaja oli silloin Sakri Viklund.




Lisään vielä pakinan vuodelta 1994. Se on luettavissa klikkaamalla kuvaa, muuten teksti on liian pientä.


Samassa kevään 1994 numerossa oli Lempi Wilsonin "kansankirje," kuten näitä yleensä toimituksessa kuvattiin. Valitettavasti valokopioni pisti sen poikki alareunasta. kuitenkin se on varsin tyypillinen avustajan kirje siltä ajalta. Klikkaamalla kuvaa saa suuremman kuvan.


Amerikan Uutiset

Chicago 1967
 Chicagon alue, 1970

Lähdimme siirtolaisiksi jotenkin vahingossa. Isäni tosin oli vakavissaan heti alusta, ja vaikka tarkoitus oli tutkia hänen alaa noin vuoden yliopiston alaisena, isäni oli hankkinut siirtolaisviisumin siltä varalta, että opiskelu ja tutkimustyö menisi hankalaksi ja hänen olisi haettava työtä heti. Tämä vuosi meni hänellä Austin, Minnesotassa äkkiä, olimme äitini kanssa mukana vasta kouluni päätyttyä toukokuussa. Asiasta on selvennystä toisessa pakinassani. PAKINA

Olimme aivan sattumalta osavaltiossa, jossa oli melkoinen määrä suomalaisia siirtolaisia. Menimme kesällä 1966 matkalle pohjoisemmaksi, sillä vanhempani olivat saaneet selville, että New York Millsissä olisi suomalainen lehti ja muutakin. Lehti tosiaan oli, isäni kävi jututtamassa omistajaa, Russel Partaa. Vielä 1978 isäni Pentti oli yhteydessä Partaan, ja painatti kirjasen esihistoriasta siellä omakustanteena. Sitä myytiin pikkuilmoituksella Amerikan uutisissa sinä vuonna. New York Millsissä oli silloin vielä julkinen sauna, mutta mitään muuta en matkasta muista. Paikkakunnalla oli silloin noin 800 asukasta. Äitini tilasi kuitenkin lehteä noin kaksi vuotta.

1970-luku: Olimme uutta polvea siirtolaisina. Olimme tulleet maahan lentäen. Lentäminen ei kuitenkaan ollut siihen aikaan tavallista. Isäni jopa ajoi meidät aina New Yorkiin vieraillessamme Suomessa kesän. Äitini liittyi myös Suomi-seuraan, jonka charter lennoilla vierailtiin synnyinmaassa. Sen lentoja oli vain kesällä, ja niistäkin oli aina ilmoitus Amerikan Uutisissa. Lehti pysyi ajan tasalla niin vanhan polven kuin uuden polven asioissa. Itse en lukenut lehteä alkuvuosina. Äitini saattoi leikata irti jonkin pakinan luettavakseni. Rupesin lopulta lukemaan vain toimittaja Topi Halosen pakinoita. Laura Riippa oli lehden sihteeri ja tietääkseni Topi kirjoitti ja kokosi lehden. En ole tietoinen Russel Parran taidoista suomen kielellä, mutta Parta Printers julkaisi myös paikallisen lehden englanniksi. Topi Halosesta sain vuosien varrella selville sen verran, että hän oli minnesotalainen nuori mies, joka sai jostain idean lähteä Suomeen. Hänet palkattiin Turun Sanomien toimittajaksi. Suomessa hän meni naimisiin, ja hänellä oli siellä ainakin tytär. Avioliitto kariintui, ja Topi palasi Minnesotaan. Kokeneena lehtimiehenä hänelle järjestyi paikka lehteen. Topi kuitenkin kirjoitti pakinaa nimeltä Topin Torninsta sekä Amerikan Uutisiin että Turun Sanomiin 70-luvun alussa. Pakina oli siis aivan sama, mummoni Turusta lähetti sen kerran minulle lehdestään. Topin pakinat olivat humorisitisa kuvauksia ihan tavalliseta elämästä, Topin ympäristöstä Minnesotassa. Muistan ainakin Topin kertomukset iäkkäämmästä porukasta, joka elää ”sosiaalisokerilla,” eli social securityllä.

Lehti ei ollut tällä kaudella mitenkään poliittinen. En muista Suomen uutisissakaan esiintyneen juuri mitään kantaa, jutut olivat asiapohjaisia. Politiikassa mainittiin vaalin tulokset ja seuraavan vuoden kaavaillut muutokset. Pääkirjoituksia en itse lukenut koko 70-luvun aikana.

Lehden päätehtävänä näin siirtolaisten toiminnan ja arkipäivän kuvaamisen. Tapahtumista oli ilmoituksia kautta maan: Kaliforniasta, Seattlen alueelta, Chicagosta, New Yorkista (heillä tosin oli oma lehti), Floridan länsipuolelta New Port Richeystä sekä Lantana-Lake Worthin alueelta. Wisconsinin, Michiganin ja Minnesotan tapahtumista oli ilmoituksia koko ajan, sekä pakinan muotoisia selostuksia kokousten ja juhlien jälkeen.

Isäni oli innokas Floridan kävijä, ja tiesi Miamin puolen tapahtumista. Kävimme kesälomalla Floridassa parikin kertaa ollessani alle 16-vuotias. Menimme kahteen kerhotaloon. Lehteä toimitetiin edelleen Minnesotassa, mutta sen kappaleita oli suomalaisessa leipomossa. Itse tiesin Levy-Lassen (Lasse Sjöström) myyvän suomalaisia levyjä. Löysin Lassen ja levypinot Floridalaisen motellin konttorista.



Suomalaiset alkoivat olla jo seuraavan polven väkeä tultaessa 80-luvulle. Ikäiseni suomalaisuudesta kiinnostuneet eivät juuri osanneet paljon suomea, ja pääpaino siirtyi sitten muuhun kulttuuriin. Keittokirjoja, omakustanteita englanniksi (Jingo Viitala Vachon ja muut), oppikirjoja niille jotka halusivata oppia suomea, musiikkia, kansantanssia, käsitöitä, kaikkea oli tarjolla. Lopulta keksittiin koko maan kattava Finn Fest, jossa nämä uudemman polven suomalaiset, siirtolaisten lapset, saivat olla mukana kulttuurissa. Amerikan Uutiset ja muut lehdet tukivat tätä toimintaa vahvasti, joskus koko numero oli omistettu festivaalille 80-luvusta eteenpäin. Lehden siirryttyä Floridaan, paikallista festivaalia ruvettiin mainostamaan. Sekä Finn Festiin, että Floridan tapahtumiin hankittiin esiintyjiä Suomesta asti. Finn Festissä esiintyneet Miljoonasade saapuivat festivaaliin luultavasti Suomen valtion kustantamana. Festivaalilla ei sitten siinä pisteesä ollut heille edes palkkiota. No, amerikanmatkan sitten saivat.

Floridan Miamin puolelle on vuosien saatossa muodostunut suomalainen yhteisö, jolla on oma historiansa. Nykyään eläkeläisten lisäksi aluetta mainostettiin suomalaisille lomapaikaksi, joten näitä ”lumilintuja” saapuu aluelle sekä Amerikasta että Suomesta. Järjestötoiminta on edelleen vilkasta. 




Suomalaista kirkko- ja muuta toimintaa on edelleen jonkin verran pitkin maata. Kuitenkin ne voivat itse ilmoitaa toimistaan nettisivuillaan. Mitään lehteä ei tuohon tarvita. Niinpä lehden toiminta on nyt keskittynyt paljolti Floridaan, vaikka Finn Festiä edellen kuvataan, ja toimittaja/omistaja kattaa muuta maata esimerkiksi urheilu-uutisin. Lehden tulevaisuutta hankaloittaa varsinkin postimaksujen nousu. Pienellä tilaajamäärällä postimaksu taitaa olla samaa luokkaa kuin irtonumeon hinta.

Floridan omistajien joukosta muistan Aarne Aaltosen, joka saapui USA:han samoihin aikoihin kuin meidän perhe, ja piti leipomoa Massachusetissä ja Floridassa. Hänen jälkeen lehden omisti toimitaja Sakri Viklund, joka saapui Floridaan 1991 ja jatkoi 2000-luvulle. Mikko Koskinen on nykyinen omistaja. (2021: Lehden toimittaminen jatkuu vaikeissa pandemian kauden olosuhteissa melko hyvin. Omistaja on positiivinen lehden jatkuvuudesta).

Olen edelleen lehden avustaja. Liitän pakinani vuodelta 1997 esimerkiksi muualla: ESIMERKKIPAKINA

Lisäksi URKKI-PAKINA

Olen ollut yhteydessä henkilöön (Ville), joka toimitti 2000-luvulla Amerikan Uutisten nettiversiota vuoden pari. Se ei ollut onnistunut hanke. Suomalaiset kyllä tapailevat toisiaan netissä, mutta helpommin vaikka Facebookin ryhmissä.

Keskilännen pohjoispuolen suomalaisen kulttuurin raportointiin (ja paikallisiin mainoksiin) voi nykyään prehtyä Finnish American Reporter-lehden kautta. Se julkaistaan vain englanniksi ja oli Hancockissa olevan Finlandia Universityn yhteydessä:

https://fahc.finlandiafoundation.org/far/

Esa Järvi, 2020

Pakinoitsijana siirtolaislehdessä ja perheeni vaiheet USA:ssa

Kirjoitin Amerikan Uutisiin pakinoita ensin 80-luvun lopulla ehkä kerran kuussa, sitten 1990-luvulla viikottain. Lehti on vaihtanut omistajaa useita kertoja, ja vanhemmat kirjoittajat ovat poistuneet kuviosta. Itsekin olen nyt eläkkeellä. Tein hiljattain yhteenvedon vaiheistani lehdelle. Lainaan sitä alla kokonaisuudessaan.


PAKINOITSIJAN VAIHEET

Luin tässä pakinaani ”talvista touhua” ja huomaan, että toimittajalle oli epäselvää missä asun. Asun Nebraskassa, joka on tätä maisseipeltojen preeriaa. Vaimoni on amerikkalainen, mutta puhuu kyllä tanskaa ja ruotsia. Olemme nyt hänen kotikaupungissaan.

Edelleen asiaa mietittyäni selvisi, että lehden lukijakunta on muuttunut melkoisesti 20 vuoden aikana. Olen näitä pakinoita kirjoittanut jo 80-luvun lopulta. Ne olivat koneella kirjoitettuja ja löin jopa ääkkösten merkit päälle lainausmerkillä. Vaimolla oli fax joten faksasin ne sinne Floridaan. Mutta kun olen niin vanhan ajan siirtolainen, täytyy mainita, että kävin vanhempieni mukana Parta Printersissä New York Millsissä jo 60-luvulla. Meille tuli Amerikan Uutiset Minnesotasta. Isäni tapasi Russel Parran ja toimiston puolella Laura Riipan. Olimme silloin tilapäisesti Minnesotassa. Lopullisesti muutimme vasta 1969 Chicagoon, jolloin olin 15-vuotias. Päätoimittaja Topi Halosen kanssa juttelin pari kertaa puhelimessa tämän viimisinä vuosinaan. Lastemme kesäleiripaikassa Salolammessa (Minnesota) löysin pari vuotta sitten Laura Riipan vanhoja kirjoja kirjastossa. Etsin pari vanhaa kirjoitustani jotka olen tallentanut vuonna 1997. Liitän ne tähän alle. Niissäkään ei ollut ”ääkkösiä”, korjasin ne juuri oikeaan asuun.


VAIKUTTAVA KAARI (1996)

Olemme asuneet St.Louisissa vuoden. Joka viikkopäivä ajan Eero Saarisen suunnitteleman kaaren ohi. Lopulta menimme tätä kaarta läheltä katsomaan. Kaari on läpileikkaukseltaan kolmio. Juuressa kolmio on noin kaksikymmentä metriä kanttiinsa, ja pinta on terästä. Ylös ajetaan hissillä, jossa menee koreissa kerrallaan 40 hengen ryhmä. Ylhäältä kolmio on 17 jalkaa joka sivulta. Näköalatasolla olo on kuin lentokoneessa. Katsotaan ulos alle 50cm korkeista ikkunoista ulospäin nojaten. Korkeutta on lähes 200 metriä.


Saarinen itse ei nähnyt kaarta edes rakennusvaiheessa 60-luvulla, hän kuoli pari vuotta aikaisemmin. Itse kaari sopii ihmeen hyvin vielä kaupunkikuvaan. Muu 60-luvun moderni arkkitehtuuri, kuten vaikka Turun sen aikainen "KOP-kolmio", tuntuu nyt vanhanaikaiselta.

Kaari on muistomerkki siitä, kun Jefferson osti Louisiana-alueen tästä länteen päin aina valtamereen asti. Kaaren juurella on aiheesta museo.

Tämän tapaisia jättihankkeita, pelkkänä muistomerkkinä, harvoin rakennetaan. Nykyiset poliitikot näkisivät vain yhden alueen suosimista tällaisessa. Helpommin tuollaisia rakennetaan maailman näyttelyiden yhteydessä, jossa hankkeella uskotaan olevan maalle mainosarvoa.

Maailmannäyttelyissä olen käynyt vain kerran, Montrealissa. Siitä jäi muistiin monorail-juna. Sellaisia ei silloin ollut paljon muualla. Junasta ylhäältä näimme Pohjoismaiden yhteisen vaatimattoman rakennuksen. Sen eteen tuotiin limusiinilla juuri silloin suomalainen poliitikko. Neuvostoliiton osastolla oli näytteillä pari satelliittia. Myös muistan näyttelyyn Kanadan toimesta laitetun esittelyn narkomaaneista. Voin jopa kuulla mielessäni musiikin, joka siellä soi. Taisi olla juuri se kuuluisa hippivuosi, "summer of love".

Kun julkisista varoista tehdään näyttely, kulttuurikaupunki tai muu sellainen, siinä ei ole varaa epäonnistua. Niin moni niissä käy, että kritiikki on murskaava. Luulisin, että hieman odotettua pienempi, mutta laadukas esitys toimisi parhaiten. Helsingin kulttuuriviikoista tehdään pitempää tällä kertaa, oli kai luvassa kovasti Sibeliusta. Mitenkähän käy Helsingin Euro-kulttuurikaupunkina vuonna 2000?Jotenkin tuntuu, että näihin on vaikea saada ulkomaisia kävijöitä.


RUUKUSSA (1995)


Olin tässa pari vuotta sitten matkalla työpaikkaa etsimässä. Joku kysyi matkallani mitä harrastan. Jotenkin piti selostaa, ettei sitä pikkulasten kanssa mitään omia aikuisten asioita ehdi harrastella, lapset on se harrastus. Suurempi homma sitten on valmistaa huushollimme muuttoon siinä ohella.

Kun kerran lähtee siirtolaiseksi, ei ne juuret koskaan ole aivan yhtä syvällä kuin ennen. Muutamia tuttavia on tullut tässäkin kaupungissa, mutta juuret on jo taas revitty irti. Muutto johonkin suuntaan on enne syksyä edessä. Istumme nyt kukkaruukussa, ja odotamme mihin meidät voisi nyt istuttaa. Olen näitä keskilännen kaupunkeja verrannut, ja itselleni joku Indianapolis, Columbus, Cleveland, Cincinnati, St.Louis , Minneapolis tai Milwaukee on se ja sama. Lähinnä vertailen miten liikenne pelaa ja miten työmatka sujuisi.

Jos olisin samassa tilanteessa Suomessa, täytyisi töitä hakea Ruotsia, Tanskaa ja Saksaa myöten? Moniko suomalainen on sellaiseen valmis? Täällä USA:ssa onneksi puhutaan koko maassa samaa kieltä.

MOVING ON (1996)

Olimme käymässä entisessä kotikaupungissamme Ohiossa. Poikani, 5-vuotias,oliinnokas näkemään parhaan kaverinsa Annie-tytön. Itsellämme oli sekavammat tunteet, emmekä edes ilmoittaneet kaikille tutuille tulevamme. Olimme Annien perheessä viikonlopun, ja suurimman osan ajasta heidän talossaan. Kävin yhdessä kirjakaupassa, mutta muuten en ole kaivannut mitään tästä entisestä kodistamme.

Kaikki samat liikkeet ja palvelut löytyy uudesta kaupungistamme. Missään nimessä en halunnut nähdä entistä työpaikkaani, on kuin olisi ottanut siitä eron. Vanhaa taloammekaan emme halunneet nähdä.

Jotenkin siirtolaisena on jo tottunut olemaan kiintymättä tavaraan. Hyvät tuttavamme mahtuivat yhden pöydän ääreen, vaikka pari puuttui. Sen enempää ei siteitä ole jäänyt.Ainoastaan poikani takia enää käymme Ohiossa.

SIIRTOLAISENA: selvennys alkuvaiheistamme 1966-1989

Lähdimme siirtolaiseksi ollessani 12-vuotias. Muutimme ensin Minnesotan alareunaan, Austiniin, missä isäni teki vuoden tutkimusta elintarvikealalla. Sen jälkeen muutimme Chicagon alueelle. Vanhempieni selvittäessä mitä rupeamme pitemmän päälle tekemään asuin äitini kanssa Roihuvuorella vuoden 60-luvun lopulla. Palasin vanhaan kouluuni siellä, mutta eri luokalle kuin jossa olin ennen ollut. Yhdessä kesässä jouduin vielä keräämään kasvit päästäkseni luokalle ja jatkaakseni lukioon. Keräsin ne 80 kasvia ja prässäsin kiireellä. Jouduin se lisäksi todistamaan, että osaan suomea ja ruotsia ehtolaiskokeessa. Ruotsi oli oikeastaan helppo kun osasin jo hyvin englantia. Pääsin yläasteen viimiselle luokalle. Kouluvuoden jälkeen en jatkanut lukioon, sillä äitini sanoi palaavamme Chicagon alueelle. Isoäitini, joka asui myös osakkeessamme, kuoli sinä talvena, joten esteitä muuttoon ja osakkeen myyntiin ei ollut.

Tässä kuva itsestäni Chicagossa noin 13-vuotiaana, ennen sitä Suomen vuotta. Isälläni oli tämä Mustang pari vuotta. Asuimme itse Chicagossa silloin, ja minä ja äitini pystyimme liikkumaan paikallisjunalla ihan keskustaankin. Äitini teki ostoksia keskikaupungin tavarataloissa.





Vuonna '75 isäni alkoi yksityisyrittäjäksi. Hän kasvatti akvaariokaloja "farmilla" Tampan lähellä. Noin kymmeneen vuoteen vanhempani eivät ottaneet pidempiä lomia, hyvä kun pari päivää saivat. Isäni vaikutti tyytyväisemmältä, silti.

Nyt äitini sai lopulta Floridassa oman kodin. Floridasta tuli pisin asettumisen kausi, ja vanhempani jotenkin sopeutuivat paikalliseen elämään. Ystäviä oli myös suomalaisia siirtolaisia. Eräät hyvät tuttavat asuivat Gainesvillessä, olin heidät vanhemmilleni esittänyt. Pariskunnan nuorehko nainen opasti äitiäni kovasti näkemään hyvääkin Amerikoissa, vaikka heillä oli esimerkiksi saman tyylinen maku sisustuksessa, siis suomalainen, moderni.

Kävin Floridassa noin kerran vuodessa, ja asuin muutaman kuukauden keväällä 75. Tein ulkotöitä siinä kalafarmissa kolme kuukautta. Kävin sinä kesänä Suomessa Suomi-seuran charter lennolla. Ulkomaan lennot olivat vielä tavalliselle kansalle silloin kalliita. Meillä oli tavaraa varastossa isäni tutun tehtaan ullakkovarastossa. Tuttu oli myymässä rakennuksen, ja minä ainoana perheestämme selvitin minne roina kannetaan. Muut eivät käyneet Suomessa 75-80 välillä muuta kuin äitini kävi kerran.

Minä opiskelin parissa paikkaa Keskilännessä, löysin sitten työpaikan, menin naimisiin 1983. Niin minulta kuin vanhemmiltanikin "kiertolaisuuden" tunne oli tässä vaiheessa kadonnut. Lopulta olin Ohiossa ensin vaimon ja sitten kahden lapsen kanssa, ja taas oli muutto selvänä edessä.

Äitini asui USAssa 66-90. Isäni kuoli 1989. Äitini sairasteli ja joutui muuttamaan Suomeen. Hänen kaikki lähimmät tuttavat Amerikan vuosina olivat suomalaisia. Äitini asui lyhyen aikaa Suomessa, ja sekin muistojen kaunistama maa sitten jotenkin romahti, epäkohdat oli enemmän mielessä.



Monday, August 27, 2018

Hipit rautaa..bändit 70-luvulla

Tuli mieleen josain foorumilla, että vaikka me ajattelemme progebändejä taitaviksi soittajikis, nykyisen metallimeiningin ja fantasian (Nightwish) ohella 70 luvun alussa oli edellleen Vietnamin sota ja rauhanaate,

Wigwamin musiikissa tämä tuli Jukan teksteissä uskonnollisena esille.







Myös Jimin teksteissä idea vilahteli:

Atomic man, embossed on hues of
Money greens that swell and ooze, will
Scratch his chin as if to muse that
All this winning meant to lose
Though he slaved and hate his dues
Here he was, no time to choose
A way to change and try to fuse him-
self into the way the queues around him
"Attack you fools!" the captain bawls
"I have your heads upon my walls!"
Rows of heroes crouch to crawls, bomb
Bamboo huts and village halls, smash
Ping-pong bats with cannon balls, as
Ali-Baba's sheiks and sauls
Debag Goliath as he falls
While the Statue Of Liberty climbs and mauls everything
"Champagne for the heroe whore
And watch your step in all that gore
But not too much, he'll scream for more"
El pres. advices from the door
"For though he's filled from skin to core
It's not enough he'll whine for sure, so
Say it's we who keep the score, and
nail him back upon the floor, yeh"
So there he works, still at large
Behind his smiles and his camouflage
Of nice white coats and college grades that
Hide blue suits with golden braids
And though I hope the smell just fades
It does not go but leads to raids on
Bamboo huts in country glades
Where the people use the grass for blades, ain't that something

Wednesday, July 04, 2018

Nikolai Gogol




Nikolai Gogol

Nikolai Vasilievich Gogol (1809-52) was a Russian writer, who was born in an era where European nations with rulers such as Nicholas I were fearful of revolution and tightened up censorship of published works. Gogol’s father died when he was fifteen, but he finished education in Ukraine and headed to St. Petersburg for a career in the Czarist bureaucracy. He fancied himself an actor or a painter, but it was obvious his skills were with words. His skill in describing people led to many a character in his book sketched out by artists of the period. It took him no time to realize that his job would stifle any personal development and even the salary prospects were poor. He attempted creative work in the two or less years he worked as a government official. Most letters to his mother begged for another three hundred rubles.

His first stories were derived from his native Ukraine, as those were popular in Russia at the time. Pushkin preceded Gogol, but otherwise the state of Russian literature was poor. People read many a book of German poetry and fiction as harmless entertainment.

Gogol developed literary relationships in St. Petersburg and published regularly in literary journals. Eventually some stories were collected in book form, and he was accepted into the literary circles and educated circles all the way up to the royal family. He taught in a girls’ school and worked as a tutor at other times.

Gogol’s books are full of fussy majors, landowners, peasants and other colorful characters described to the tiniest detail. If his heroes were vain, so was Gogol. If they had particular habits of eating and consumed a variety of Russian and foreign foods, so did Gogol. He suffered from anxiety, travel discomforts, health problems and endless little things that occupied his daily routines. He was not a particularly easy person to be with, but he did always have Russian friends, especially during his years abroad.

Gogol’s relationships with women were usually with the wives of his friends and supporters, and members of the Czarist nobility. He was never known to have a physical relationship with a woman, and his intimate matters are mostly speculation.

Gogol was in fact patriotic and fairly religious and at times superstitious. His works reflect an attitude to the Russian bureaucracy, but his notions of improvement for Russia must be categorized as rather strange. His private letters were published at one point, after careful editing and censorship. People took his writings as satire and criticism of certain classes in Russia. The Inspector General took some work to publish, but mysteriously Nicholas I himself approved it. The Czar then soon forgot all about Gogol and his plays. The play as well as many of his works are humorous, but writers who followed him warn us not to treat him simply as a humorist. Gogol himself did not enjoy the attention the play got as a sort of criticism of the system, and he made one of his many escapes abroad. He merely wanted some fame, not any label as a revolutionary of any sort.

The Overcoat remains a work that easily portrays Russia of the time and the underclasses. The scribes and offices in it are pretty much what Gogol saw when he arrived in the capitol as a young man. Despite his flaws, there was not a comparable writer in his day. Dostoevski was released from prison in 1854 and published his major works in the 1860s.

One can read the biographies of many writers and find the person not quite what you expect. This is true of Gogol but is even true of Mark Twain, for example. We all have our failures. I find it best to read the material, but then give the greater weight to the works, not the writer and his failures or quirks.

Tuesday, May 03, 2016

Survival

Sparrows

In our neighborhood I found a bluebird box with sparrows in it. About a week ago there were three nestlings in it. Yesterday there was one barely alive and today nothing. The parents remover the nestlings that do not survive. Sparrows can feed on seeds but they feed their nestlings insects and caterpillars. Last week was a cool week. They had to survive themselves to try nesting again.


Sparrow's nests are often round shaped with a a roof over and just the opening on the side.

Bluebirds

Out South side birds are doing well. In what I call Box 13 are five nestlings. The mom never left the nest on previous visits but on a warm day like today the nestlings were alone, content from the morning feedings and sleeping. In fact the dad came by with food and nobody responded so he ate it himself. The dad is in some brush not far from the nest:


Here is the mom on the nest when she still had eggs.  

 


And the resting nestlings. The Box 13 family. 

There will more pictures of the Box 7 family soon enough, There was a similar clutch inside. Here is just the box. I have never seen the female but she kept the eggs warm through the cold spell. I have a picture of the empty grass nest from it in the previous blog, look back.


The birds seem to like the compact boxes. Some bigger boxes are available and some brand new. One more box (2) had five eggs in the South end. So we are expecting up to 15 nestlings on the South side (now locked at the bridge)

Swallows

Swallows were fighting over Box 1 on the South side and Box 11 on the North side. Up to three males circle the box, land, go inside and so and. This is just to show to a female that "I have a nest box". I believe he does not make any nests. 


The surprise of the week was a swallow's nest with nestlings when all the other swallow nests do not even have eggs in them. Among the feathers (sign of swallow nest) were some sleeping nestlings. 


The swallows must have found enough insects to feed the nestlings and themsleves. In bad weather, bluebirds can find berries. I think these swallows may be able to eat some vegetable matter as well. Of all the swallows, these are the most song bird like and have feet to land and walk on unlike useless barn swallow feet. In the swallow category, I found a dead male in a box. The birds roost in empty boxes all year, This one was probably old or sick. I have to remove some dead things once in a while. If eggs start to rot they have to be taken out.

All in all, life goes on. People running in bluebird lines have always been impressed that they seem to plan well and rarely abandon eggs and never nestlings. It is all  a matter of survival and doing your job. People the study bluebirds say they live one or two years and very few nest and live to the third year.


Sunday, April 11, 2010

KALIFORNIASSA


Olin San Franciscossa noin viikon. Saavuin sunnuntaina, mutta olin perillä vasta illalla. Vähän kirjakaupan tarkastusta ja simppeli ateria. Pummeja oli heti kun tuli metrosta ulos. Need 99c for ransom, wife was kidnapped. Pahvilapussa.

Busseissa liikuin vain kerran, Golden Gate puistoon. Paljon häiriintyneitä ihmisiä bussissa, tappelukin syntyi. metroista ne pysyvät pois.

Kokousaamuna parrakas, pitkätukkainen pikkasen nuhjuinen mutta muuten aika normaali mies, parikymppinen, huuteli ”Bitch” ja ”You are not so special!” Katsoin mikä se siellä, 50m päässä. Samanlainen parrakas mies. Tämä Convention Centerin edessä.

Kokouksessa on wifi, ihmisiä istuskelee kokolattiamatolla nurkissa kahvin ja läppärin kanssa. Kahvi on 5 dollaria.

Käyn Berkeleyssä, vanhassa ylipistossani, metrolla. Kampuksen alareunasa viidakkomaista, eukalyptuspuita. Kampus ei herää, onkohan kevätloma.

Pyysin aamuherätyksen, ja kai ne jonnekin soittikin, mutta ei mulle. Herätyskello oli jotenkin sotkettu, mutta heräsin. Vedettävän matkalaukun kanssa metrolle noin viisi korttelia.

Olen työmatkalla, tsekkaan laukun, otan kassin koneeseen. Muut tunkevat isoja laukuja ylätiloihin pitkän aikaa, kun laukusta saa maksaa tsekattuna 25 dollaria.

Mutta vielä turvatarkastus. Olen jo pari vuotta mennyt ekalla läpi, kaikki vaan kassiin kelloja ja lompakoita myöten. Kengät muovifatiin joka menee koneesta läpi. Clueless pariskunta touhuaa pitkän aikaa edestakas. Olivat etelään, johonkin tropiikkiin menossa. Liikaa laukkuja, huomasin jo aikaisemmin.

Koneessa oli noin 150 kiloinen nainen. Tämä lykättiin ikkunaistuimelle ja taisi istua siinä koko neljän tunnin lennon. Käsinoja oli nostettu ylös. Keskimmäisessä ei istunut kukaan.

Saturday, February 06, 2010

HISTORIAA: SUOMI JA EUROOPPA

Olen pari kuukautta selannut erinäsiä historian kirjoja. Kartastot ovat valaisevia, niistä näkee ainakin 2000 vuoden takaa pohjoistenkin kansojen siirrokset ja elinolot. Suomessa asutusta oli jo kivikaudella, silloin kun maa oli osin veden alla siellä.

Vuodet 300-1000 ovat keskiaikaa, ja Paavin asia alkoi vakintua frankkien kuninkaan johdosta. Kristinusko oli enemmänkin väline jolla valloittaa pakanuuden kansoja. Itse paavin paikkaakin siirrettiin poliittisin perustein.

Vuosina 1000-1500 Suomen aluekin tuli mukaan Euroopan politiikkaan. Kuninkuudessa ja Kalmarin unionissa oli selvänä Tanskan ja Ruotsin temppuilu vallan tavoittelussa. Siteitä manner-Eurooppaan tehtiin. Jopa Suomessa muutama väärin sitoutunut herra mestattiin, kuten Tukholmassa.

Aikoinaan Ruotsi ajautui pitkiksi ajoiksi Ranskan kumppaniksi. Eri kausina Ranskalla oli tavoitteita valloittaa Eurooppaa. Puola sai kokea tuon, samaten Saksan eri alueet. Ranska oli looginen kumppani, ja Ruotsin osa oli pitää kasvava Venäjä aloillaan. Se ei ollut ennen vuotta 1700 kovin kehittynyt, mutta Pietari Suuri aukaisi portin Baltian merelle. Tämä huomattiin.

Moninmutkaisin on tilanne siinä vaiheessa kun Ruotsin politiikka alkoi muuttua, 1700 luvun kuluessa. Hatut ja myssyt lietsoivat sotaa ja rauhaa, ja takapiruina oli aina Ranska ja Venäjä. Ne lahjoittivat vaaleihin rahaa. Kuningas oli osan vuosisadata heikoilla. Vallankumouksen hankkeita oli monella puolella 1700 luvun lopussa. Kuningas kuitenkin säilyi Ruotsissa, ja Tsaarikin sai yhden hattujen ehdokkaan valtaistuimelle.

Napoleonin sodissa Venäjä pelasi ovelasti maa kerrallaan politiikkaa. Napoleoniin oltiin koko ajan kontaktissa. Kun Napoleonin teki rauhansopimuksen, Venäjä kai katsoi Suomen silloin kuuluvan itselleen*. Suomen sota. Venäjä oli jo kertaalleen miehittänyt koko Suomen sitäkin ennen.

Ruotsin suurvallan aika oli jo ohi 1800 luvun alussa. Se kuitenkin piti rajoistaan kiinni, ja ehti kerran vielä valloittaa Norjankin. Suomessa oli armeijoita ja omaisuutta. Suomalaiset olivat kahta kansaa, talonpojat kuninkaalle uskollisia ja oppineet olivat oman linjan miehiä. He näkivät ettei ole suurta eroa kuka omistaa maan. Sodan tultua taistelut olivat varsin erilaisia. Toisissa tosissaan puolustettiin maata, toisissa säilytettiin kuninkaan armeijaa tuholta. Suomenlinnan puolustuksesta on monia tutkielmia. Se luovutettiin. Venäjän käsissä se sittemmin toimi melko hyvin. Siis itse linnoituksessa ei ollut vikaa. Turhaan odotettiin laivaston apua.

Siis tsaariin ja Napoleoniin ei ollut luottaminen, ja Ruotsi oli menettänyt monet muut liittolaisensa. Kenties ruotsalaisista ei niin edes tykätty. Napoleon kyllä ehti vielä hyökätä Venäjällekin, mutta se oli vaikea alue pitää kurissa, retki oli tulokseton ja miehiä menetettiin. Mutta liittolaiset olivat siihen aikaan tuollaisia. Oltiin keisareita ja kuninkaita ja sukulaisia.


Tosiasia on että Ruotsin ja Suomen aluetta ei koskaan tultu Ranskasta tai Englannista puolustamaan tai valloittamaan tai paljon edes avustamaan. Ne olivat kaukana, ja tulivat paikalle vain laivastolla. Venäjä ja Ruotsi ovat ainoat jotka alueella ovat koskaan touhunneet sotatantereilla, ennen toista maailmansotaa. Mannerheim sai Saksasta apua 1918, mutta 12000 saksalaista olivat hänen alaisina.

*wiki:Sodan syynä oli Venäjän ja Ranskan 7. heinäkuuta 1807 Tilsitissä solmima rauha. Ranska antoi Venäjälle suostumuksensa Suomen valtaukseen, mikä teki Venäjästä Ranskan liittolaisen.

Monday, October 26, 2009




MY ROCK ARTICLE-ROCK ARTIKKELINI
An Older Story, salvaged from a defunct site

In 1980-82 I lived in Berkeley and wrote an article in Soundi (cover above, not mine), which they gave 2 titles for, one was San Francisco Nights. I took a picture of Jonathan Richman on the right on the Berkeley campus playing for spare change. He was a recording star! Another picture I took, right, was of the Waitresses.

Below is a poster by Psychotic Pineapple, who played hard rock in clubs, and old Coasters hits and 50s rock on the street for spare change.

I did go to some punk clubs and other music clubs, where I was impressed by Romeo Void, for example.

Also saw John Fahey, Jorma Kaukonen, the 3 day Dead Fest at the Greek Theater. Well, at least one night. We heard the other 2 days from a university balcony.

Reggae Sunsplash was also at the Greek Theater.

I could post bigger pics, but the text is in Finnish.

Saturday, October 10, 2009

Interview with my mom in 1978

Life in working class quarters in Turku in the 1920s

Haastattelin äitäni vuonna 78 jo silloin ikivanhoista asioista. Hän oli niitä asioita mielessään kerrannut ja kertoillut, joten hän muisti asiat paremminkin USAssa kuin Turussa asuvat sukulaiset. Keskeisenä oli työläiskorttelit Raunistulan Peltolanlinjalla, joissa asui kyllä monenlaista väkeä, ja usein kovin värikästä. Ennen nykyisiä viihteitä pistäydyttiin naapurissa koska vaan. Perheessä oli isä Harry, äiti Aili ja tyttäret Lea ja Laila(äitini). Muilta henkilöiltä olen yleensä jättänyt sukunimet pois.

-Mikäs teidän talon osoite oli?
-Peltolanlinja.Enkä mä muista numerooka.
-Oliko puutalo vai...
-Puutalo. Yks kerros. Ja siin oli... toisel pualel oli kaks huanet ja toisel pualel oli yks huone. Se oli niinku kaks erillist huaneusto. Me asuttin siin kahdes huanees. Ja sit oli vintti. Ja pihal oli sauna rakennus, ja se sauna rakennus oli kyl sisält kivinen... ainaki.. täytys olla kivinen.Siihen mailman aikka saunat tehti kiviset.Mut kyl siin oli ulkoseinät puiset.Puku huoneet ja nee oli ja se koko rakennus, mut se sisäsauna oli jollain tavalla niinku kivest tehty, muurattu.
-No.Minkä ikäsiä sinun vanhemmat sillon oli?

Tästä keskustelimme ja päätimme että äitini oli noin 10 ja hänen äitinsä 32, vuonna 38 kun he muuttivat Raunistulaan. Isoäitini Helanderin suku piti julkista saunaa, joka oli siinä pihassa.

-Ketäs teil oli lähin naapuri?
-Meil oli..Annaliisaki asus siin ihan lähel, oike lähel meit. Simmottis kulmittaisi me olti naapurei.Tiän toisel pual he asus, mut se oli semmone iso rakennus kompleksi jos oli paljo vuakrahuanei. Ettei se olu heiän talo yksin. Siin oli kaks erillist taloo ja paljo vuakralaisi.Sit oli meitä vastapäätä Stramperi, semmone vanha talo jos oli vanha pariskunta ko emäntä asus vinttihuaneis vaik ne oli entine aviopari mut ell niinku kaks erillist yksinäist ihmist ... Sahlperi se oli ... Saahlperi juu..Saahlperi asus yksikses taas alakerras ja se tarjos meil omenii ain, se oli siält puutarhast ottamu omenii ko niil oli pihal puutarna ja se säilytti niit jossai vaate kaapis jos oli naftaliinisii vaattei ja ne omenat maistus aina naftaliinil. Ei niit voinu syädä. Ne oli hauskane pariskunta tosiaan ne asus samas talos eri huaneis kumpiki piti omaa huushollii. Ja sit siin samas talos asus semmone Aino, Aino mikä oli sen miähen tytär joka vuokras sitä Helanterin saunaa ja piti sitä saunaa jonku aikaa. Enkä mä edes sitä tiedä kuka sen vuakra rahan peris. Koska se oli. sen perikunnan talo.
-Miten Harry tuli Helanterien kans toimee?
-Aika hyvin, en mää tiä...et mitää erityist kitkaa hell olis koskaa ollu.Pikemminki Helanterin veljekset keskenäs joskus kahinoitti.Emmätiä, meiäm pappa ei ollu simmone...ei see riidelly kenenkä miesten kans
-Såä olet joskus sanonu et teil asui Helge (isoäitini veli).
-Helge asus meil.
-Nii,olisko se ollu sit niin nuari?Ei se silt valkuttanu. Se oli tyäs ainaki Waahlruusin metallitehtaas jo ja ja ja samoin oli Onni. Molemmat asus meil, ymmärräks? Ku ne oli semmosii nuarii miähii, Onniki varsinki, silloli joku heila eikä ne aina kotoo ollu Mut se oli niil kuitenki se peruspaikka misä...kyl se oli valtavan piänis tilois mis me asuttii, ajatella, meiän neljän hengen perhe ja viäl Helge ja Onni.Mut sit tuli sota, ja ne oli sodas, pois siält asumast.Onni oli vanhempi ku Helge; jonkun vuade, emmää tiä tarkkaan. Helge ei ollu niin semmone kaverilline meiän isän kans, mut Onni oli kaukian hyväluantone et see tuli kaikkien kans toimee ja kyl mää tiädän et meiän isä taas Arvon kanski kaveeras ku me oltii moottoripaatil paljo saares. Arvol oli moottoripaattti ja me käytii jo aikasemmi Kaarinankadult Paraisil jossai. Mää en see saaren nimee tiedä mut me mentiin ihan säännöllisesti joka viikonloppu jos oli kaunis kesä. Niitten täytys tulla toimeen ku me asuttiin sillon viäl Kaarinankadul ja mee mentiin sinne Aurajoen rantaa ja treffattiin siäl. Arvo tuli taas Raunistulast, hän asus sillo siäl.
-Mis hän oli töis?
-Hän oli kans Waahlruusin ruiskutehtaal. Ja Onni oli. Siäl oli kaikki töis.Niin mä muistan ainaki.
-Sit oli meiän isän, sill on ko me asuttii jo vakituisesti Raunistulas, niin isäl oli semmone kaveri, sen mä muistan varmaan et oli semmone parempi kaveri.. ni oli Rinnen Allani.. asus siin-sanottiik sitä isotaloks vai keskitaloks-se oli semmome aika iso rakennus siäl keskel peltolanlinjaa mis oli paljo vuakrahuanei ja siäl asus ne Irja ja Allani, semmone aviopari ja sen Allanin kans pappa kävi urheilupuistos kattomas jalkapallo-ottelut ja he oli simmossii penkkiurheilijoi. Allani oli kauhian isokokonen rauhallinen ja huumorintajunen seki oli ja meiän pappa oli tietenki lyhyt.

Pappa oli semmone huumorintajune miäs. Jokaine aina nauroi ko näkiki häne et häne aina kuulus vitsailla jotta. Mut sit ko ajattelee hänt kotoon perheen kekuudes, ei hän sillon vitsaillu Monet huumormiehet on semmosi et vaa vieraitten kans laskevat leikkii mut sit ko ne on kotiväen kans ne ovat ihan tavallissii, ei siält mittän tul, huumori on kaukaa. Mä ajattelen..ei hän kovin puheliaskaan tainnu olla.Hän kuunteli radioo paljon ja sillon Kaarinan kadun aikoihin ko oli semmonen kaveri Virtala muistaakseni se oli ja mää tykkäsin et se kuului laulukuaroon, rautatien lauluhuaroon Ja Virtala oli semmone vanhapoika, hiljane, ei se meiän naisten kans pal puhunu, mut ne istus pappan kans yhdes ja...ko mä olen koittanu ajatella et soittik ne huuliharppuu vai lauloik ne. Mut jompaa kumpaa ne tekivä yhdes ainaki hissuksi siäl ja taisivat ottaa vähä plöröi siin samas. Ja se oli taas semmonen kaveri hämel sillom. Ja sit mentiin..mää muistan sen ku asuttiin Kaarinankadul, meil oli kovin vilkas ..seuraelämä... ja siis perhe tommonen miks sitä sanois. Neolivat kaikki naimisis ja asusivat vähän eri pualil.Nee kävi taas vuarostas meil ja nee pelas marjapussii. Mihin ikinä mentiin ni aina ne pelas marjapussii ihan aamutunneil asti . Ja me saatii.. lapset, kyl..meil ens oli kovin hauskaa ko oltii virkei, mut sit alko väsymä ja sai nuakkuu jossaki vaa niinkaua ku heit huvitti pelaa ja sit ei sillon ollu mittä liikenneneuvoi yäl eikä mittä taksikaa raskittu ottaa.Käveltiin jostan Nummenpakalt. Mää muistan Aarno ja Aino oli ne ko asus Nummenpakal ni kerran me tultii aamu tunneil kotti ja sit ko tulti pihal sai peljätä ko siäl oli se (eräs) Yrjö joka oli meiän pappan vihamies. Jos se sattus olemaan taas semmosel hautoval tuulel et se vihojas hautos ni sai peljätä et .. siäl oli semmonen porttikonki ko mentiin sisään ja siäl oli semmonen kulma ja ain ajatteli et tualt se nyt hyäkkää Ja tämä oli niin kauhia miäts, et kerran ko me nukutaan kaikki koton siäl Kaarinankadul rauhas ni yäl herätään siihen et joku kilkuttaa meiän ikkunan takaa ja tämä hakkaa jollan vasaral, hiljaa naputtaa nii et not ikkunahakat pomppais auki ja hän tulis sisäl keskel yätä. Se oli aina vaanimas. Ja ykski kerta meiän pappa..mä olen tänki sul kertonu... vissi sai tulla, ko hänel oli joskus vuarotyö rautatiel..hän oli sillo vissi vaihteis mä luule..ja hän ajo ain pyäräl työhö ja taas takas ja tämä Yrjö oli totanoinii siihe mailma aika..mä luule..emmä muista olik se sillo jo pirssiautonkuljettaja mut.. tai olik se linjaautonkuljettaja..jompaa kumpa..tai olik sil joku kaveri joka ajo linjaautoo..mut joka tapaukses linjaautol ne oli ruvennu pappaa seuraama ko hän tuli pyäräl. Ja ne oli hänt seurannu ja seurannu ko hän ajoi polkupyäräl ..hänen perässäs .Ja pappa sai ne jollan taval..tai sit ne jotenki oli kadonnu ..tai hän oli pystyny ne eksyttämä jotenki mut hän ei kuitenka ollu varma jos ne oli ehtiny enne hänt kotipihal. Ni hänen täytys tulla kotti sisään kamarin ikkunan kautta.Nostetti pyärä ja kaikki kun ei voinu mennä sinne pihal ko niit oli kaks miästä. Kyl mar ne olis häne hakannu. Tämmmöst meiän elämä oli.

Ne asus siin samas pihas (Naapuri) ja ne oli ikuisesti meiän vihamiehii nii et me olti oike onnellisii kn me saati muutta pois Kaarinankadult..et semmone pelko jäi sinne taakse.
-No mikä se viha sit..olik se poliittine?
-Ei..emmä tiä mittän muuta mut see me muistetan et meiän pappan siskon poika Lasse oli saman ikäne ko Naapuril oli yks nuarempi poika enkä mä muista sen nimee. Ja Naapuriska,sen Yrjön äiti oli semmone lihaava nainen, ain otti,vähä ryypiskeliki. Ni se kerran tarjos semmost heiän nuaremman pojan takki Lassel. Et he olis niinko myyny sen.Se vanha takki ko oli käyny sel piäneks. Ja se oli koin syämäki.Ja noit ei ostanu sitä. Ilmeiseti se oli myynnist ja ostamisest kysymys ..koska mää en ymmärrä muuten Mun miäleeni, mun lapsen miäleeni on jääny et sillon puhutti et ne siit ottivat niinpal nokkas ett oltii nii koppavii ettei se kelvannu ja siit alkoi semmone kauna, mut kai siin oli muitaki syit,emmä tiäää mitä ne olis ollu.

Kerran Naapuriska heitti likaämpärin meiän isän pääl. Hänel oli kalansuamui ja mitä kaikkii sin likaämpäris mahtoi olla. Ja hän meni suaaraa päätä poliisil näyttämää sitä, ittetäs märkänä ja meinas hakke poliisin sinne ja poliisit sanos "ei siit saa mittä asiaa ko se oli lika vettä, mut jos seois heittäny puhdast vettä ni täst olis saanu asian". Ei hän saanu sillonkaa niit sit rankaistuu. Semmone laki oli

-Mitäs vihamiähiä oli Raunistulas?
-No siäl,siäl ko oli paljo kommunistei ja jotenki ne vissii yleisesti tiäs et..mä en tiä kuinpal ne puhus,meiän pappa,politiikast mut yleisesti ne ihmiset tietää ja ilmeisesti hän ei ollu kommunisti..ni totanoinii ..semmone XXXtala mä luulen et sen nimi oli,semmone miäs ko oli oiken semmone tulipalokommunisti.See ei ollu mikkän suurikokone miäs mut se oli hirmusen häijyn näkone jaa sil oli häijyn maine, Ja joku sano et se oli..meil oli semmone kivipaalu maantien reu..meiän kamarin ikkunan alla. Ja joku sano et se oli sen kiven pääl seissy ja ja kironnu kauhiaste siäl et kyl hän ton Peitsiön..hän leikkaa sen..emmää tiä mää en voi mennä sanomaa ihan tarkkaa tämmössii ihan tarkkaa..mut jottaa ainaki leikkaa-tai puukottaa .. tai jottan to mmost..tappaa tai-kauhioi sanoi käyttäny siäl ikkuna alla. Emmää tiä et se ikinä kuitenka pappan pääl olis kuitenkaa hyäkänny. Selläki oli semmone viha sit. Ja sit toine oli XXXXvaara joka oli oikein kommunisti-see tapas käydä meil joskus istumas-ja ko ne miehet ko ne oli ryypyl Raunistulas ni ne vois sillon tulla noi vaa sisäl juttelemaa...et haki seuraa vissii ja tulivat juttelemaa ja sillon vissii ne XXXXvaaraki paasas sitä kommunismias. Radio oli auki ja siält tuli "Vapaa Venäjä" ..mikä sen laulun nimi on? Eik se o vapaa Venäjä?...kansallislaulu niin..se nosi seisomaa. Juhlallisen näköne..ni mä en tiä..tekik se kunniaaki..ni se kans ei tykänny meiän pappast ko epäili et hän ei o kommunisti ainaka. Ja sit siäl oli kaikenlaissi.Sit siäl oli simmone,voi mikä, XXXisen Urho. Se oli semmone kauhu ku Peltolanlinjal sai peljätä. Se oli rikas miäs. Se omisti just sen koko talokompleksin mis Annaliisaki asus..kaks rakennust ja useita vuakralaisii.Se oli ilmeisesti asunu siäl aikaisemmin, siin yhdes huanees, mut onneks ne oli muuttanu pois ko kerranki se oli nii häijynä ollu et se heitti vaimos lasiruudun läpitte ulos. Se oli semmone KAUHU.Ko se oli humalas se oli ihan järjetön ja teki järjettömii tekoi.Sit se tuli sinne Peltolanlinjal muitakseni hevosen kans kauhian rähinän kans ja kärryjen kans.Ja jokaine pisti oves lukko ja oli niinku ei olis kotonaskaa ko Urho oli liikkeel. Ko tiedettiin et Urho oli humalas ja likkeel nii jokaine meni sisäl ja oli hyvin hiljaa .Kyl se oven taakse vois tulla riehumaa ja siel ko oli matalal ikkunat ni ei sitä tienny koska se tulee ja 1yä ikkunat sisäl et se pääsee sisäl. Se oli tämmone. Ja kerranki se oli tullu, semmone on mul kerrottu vaa-mää olin pikku flikka..ei me asuttu Raunistulas me olti vaa kyläilemäs nii Urho oli sillon kans tullu sinne ja sil oli pyssy ja se oli ampunu sen ja se oli menny siält meiän uunin yhden kaakelin läpitte, siäl oli jonkunlainen jälki. Oli onneks sinne menny. Mut se oli simmone kauhu se Urho se oli oikke. Sit se muutti pois. Selvänä se oli ihan mukava rauhalline miäs, mut ku se oli humalas se oli kauhia.

Äitini selostaa asioita miten sattuu muistamaan, ja asiat eivät tule aina tapahtumajärjestyksessä. Raunistulan talo oli ilmeisesti sen verran isolla tontilla, että siinä oli isä Harry kasvattanut kurkkua ja tupakkaa pihalla. Lopulta selvisi, että äitini oli asunut aluksi Helanterien talojen pienemmällä puolella ja sen jälkeen keskemmällä Turussa Kaarinakadulla ja taas samassa Raunistulan talossa isomassa puoliskossa. Vesi kannettiin sisälle, viemäri oli, mutta ulkohuone oli pihalla.

ÄIDIN VARHAISVUODET JA KOULU
-Kuinpaljo Helanterilaisiii siäl sit asus?
-Ei siäl sillo, siäl asus aina eri aikana eri ihmisii. Kerrallas siäl ei asunu koskan muuta ko niis kahdes huanes kaks perhet.
-Mis asu se mummun äiti?
-Se on asunu ilmeisesti siin isommas huaneustos sillo, juu.Sillon ko mee oltin piäni lapsi, mää olen ollu ihan pikkune. Ja meiän äiti oli tyäs. Ja Leea oli kans piäni. Ni mee asutti siin yhdes huanes, Helanterin torpas, ja heiän äiti ja isä asus siin toises huaneustos, oo.Ja heiän äiti piti hualta meist, ko meiän äiti meni töihin. Sen mä muistan et mä parkusin aina kauhiaste äitin perää. Et hän sai lähtee salaa töihi, etten mää vaa huamannu ko hän lähti. Kaipasin äitiäni.
-Ja hänen äiti piti sitä saunaa?
-Näin hän sano et heiän äiti piti sitä saunaa. Mää en muista täst ajast, mää olen niin piäni sillon ollu. Sillon (myöhemmin) ko Nurmi piti sitä saunaa mee asutti siin isommal pualel...
-Ja siält kaukaa Nurmi pisti meiän hakema juatavaa, me tehtii hänel palveluksii. Hän anto meil sit juamarahaa, ja mee päästi ilmaseks saunaa. Ni haettii juatava korei, kottkärryn kans. Saunapäivinä. Mee tehti paljo tyätä. Ei mee oltu mittä laiskoi nuari.
-Juatavii?
-Nii.Korin kans tuatii limsaa kato. Saunaan, et asiakkaat sai ostaa. Hän piti saunaa siihe aikka ko mee asutti siäl.
-Koska te sit Kaarinan kadul asuitte?
-Nii mut kato ko mä olen ollu, mee ollaan asuttu kaks eri kertaa Raunistulas. Mee asutti siäl sillon ko mää olen ollu ihan piäni, siin yhdes huanees. Ja sit me muutettin Kaarinankadul. Ja sit mää kasvoin siäl ylös kouluikään siihen kolmantee vuatee (luokkaan) asti. Ja sit me muutettin takas Raunistula.
–Kaarinankadul (asuttaessa) ni mikä sun koulu siäl sit oli?
-Kerttulin koulu ja se olis ollu hyvä koulu jos mää olisin siäl saanu käydä ni mää olisin varmaan ylioppilaaks lukenu.

Mauno Koivisto kävi tätä Kerttulin koulua muutama luokkaa ylempänä, mutta äitini ja tätini eivät muista Maunoa kouluajoilta.

-Ketä sun opettaja oli?
-Voi,siäl...kaikenlaissi opettajii. Joka ainees oli eri opettaja. Alakoulus ensin oli opettaja Kesä joka oli kauhian kiva. See opetti kyl alakoulus, ensmäsel luakal kaikkii aineit. Mut ko mää menin siihen mää aloin kolmat luakka [noin 1937]. Se on kumma et mää muistan siit kolmannest luakast et mää ehtisin siin ajas niin pal tehdä. Mää muistan näin pal et meil oli piirrustuksen opettajana Liisa Tanner joka on kuuluisa taiteilija. Se opetti meil...tehtii jo siin vaihees, ymmärräksä vesiväri maalaust varjostuksen kans. Siin tulee semmonen kiilto, valo, kuviin. Täytys tehdä kaikki..maalata...mää muistan kaikenlaissi vaikei meiän täytys piirtä siäl ja tehdä. Ja sit meil oli totanoinii, musiikki opettaja oli Katri Stigel, joka oli hyvin tunnettu musiikki piireis. Meil oli kaikis aineis eri opettaja, et se oli semmone oikke niinko mallikoulu, ihan. Sen mää muistan et voimistelusaliinka ei saanu mennä ko ihan puhtil kummitossuil et se oli semmone lakattu puhdas ja meil oli eri opettaja. Pistetti voimistelupuku pääl oike ja kaikki. Se oli täynnä sääntöjä, se oli hyvä koulu. Semmä muistan et se on siäl alkanu kolmas luakka jollemmä ollu loppujenlopuks jo neljännel ko me menti Raunistula. Jommal kummal ni oli opettaja Törmä. Ja se oli vanha, kiukkune opettaja, hermostunu. Mut sikko mää lähdin siält pois keskel vuatta, ni mä muistan, mun täytys koko luakal sanota kädest näkemii. Sit opettaja tuli sinne käytävää mun kanssani ja halas munt siäl käytäväs ja anto mul viis markka rahaa, vai olik se enemmän? Mää muistan sen,see oli niin suuri raha ja meiän täytys osta heteka ko me muutetti Raunistulaa. Ja mun täytys antaa se raha siihen, se tarvitti siihen hetekasse. Kerran mä löysin kaksköt markkaa, lensi siäl mäes, siäl Kerttulin mäes. Tuules. Ja mää oli onnellinen. Sil täytys mul takki teettää taas jossa räätälil, mun täytys anta se siihen. Et kyl sit vähän piukas on raha ollu. Ei se simmost ollu ku sul on nykyään et mummu lykkä aahaa joka pualt. Sillo sai, joku antoi jotta kuparirahoi ja pistetti pankkii nee ensi ja sit kaivetti veitin kans pankist ulos ko menti Kupittal uima. Et päästii sisään. Siäl Kaarinankadul mee olti Leean kans sen ikässi joo et mee mentin sit uimakouluun. Menti aina kupittaal uimakoulu. Siäl mää oppisinki uima. Ja siäl täytys aina maksata se sisäänpääsy jos meni omi aikoihi (uimakoulun jälkeen). Mut ku oli uimakortti ni sillon pääsi sen uimakortin kans. Se oli tärkiä. Sul oli ilmeisesti tual Ruissalos samanlainen (niin oli-Esa). Sinne uimalaitokseen paäsi..Siäl oli kauhian likanen vihreä levänen uima allas.Semmonen paksu liaju. Kupittaal. Mut siäl sitä vaa uiti. Siäl oli kaks osaa. Miäste ja naiste.

Kysyin myös Raunistulan koulusta.
-Mikä koulu?
-Raunistulan kansakoulu.
-Siäl Raunistulan kansakoulus oli monikerroksinen kivinen koulutalo.
-Mikä oli opettaja ?
-Jämpti. Mul oli yks opettaja ja sit oli käsityän opettaja, mä en muista sen nimee. Mää muistelin sitä yks päivä, kuin kiva se oli.
-Olik siäl Rehtori?
-Kyl siäl rehtori kans oli mut emmä muista sitä. Rehtori ja nee luakat oli siin kivises osas. Me oltiin siin puukoulus, puutalos meiän luakat. Emmätiä mist syyst. Emmämuista mikkä luakat oli siäl kivikoulus. Samas pihas ne oli mut mää olin siin puuosas. Siin oli kolme erillist rakennust Raunistulan koulus. Sit oli käsityäluakat taas eris rakennukses.

Kodin sisutuksesta sain seuraavaa selville.
-Meiän kamaris oli semmone oiken kaunis vihreä kaakeli hella, mihin saatii valkia laittaa,se oli semmot kulmas. Se oli lämmitys hella, kaakeliuuni,sil vaa vois lämmittä, lattialt katto. 0ike semmone kiiltävä kaakeli, kaunis. Mihin se Tähtisen Urho ampui kerran. Ja sit me tapiseerattin kerran se Peltolanlinjan koti ihan täysin. Oli ko nukke koti. Laitetti verhot, ostetti Vanust(Turun Vanu) semmoset villaverhot keittiöö. Ja keittiöö ostetti uudet mööpelit ja ostetti pirttikalusto, semmone piironki ja pöytä ko oli saman väriset. Et hyvin vaatimattomasti. Oli meil siäl semmone soikion malline pöytä ja tualit ympäril kamaris ja kaks semmost nojatualii joll oli puu käsinojat. Ja radio oli hyvin tärkiästi jossan, tais olla ikkunan alla. Ja sit meil oli piironki semmonen iso, kaks tornimaist kaappii sivul. (Siis iso mööpeli jossa ne kaapit oli osana sivuilla).

RAUNISTULA...jatkuu
-Sit siäl oli semmone Brantelin leipomo ..se vissi oli.. se oli keskel Peltolanlinjaa. Hihhulit, kaks siskost piti sitä. Ja siäl oli nii hyvä haju. Ne tekivät marjaleipii ja kaikkii tommoasii käyti ostamas, tuarei. Ne oli simmosis suuris puisis leivinlaudois jähtymäs ja muistakseni silkkipaperi pääl tai jottan paperii pääl tai kankas tais olla, hantuuki, ko ne oli uunist just tullu. Mentin tuarei munkei tai jotta muuta tuaret ostamaa suaraa siält leipomost, oli nii ihana tuaksu.
-Kukas semmonen tyyppi oli ku te katolle menitte?
-Se oli Kartsi.Emmä muista olik heil muita poikii. Nee asus ihan Peltolanlinjan toises pääs, ja oikee siistei ihmisii, se asus kotonas, se oli vanhapoika, ei se ikinä naimisiin menny. Se oli PIITKA ja aina sil oli semmonen muistaakseni musta puku, liituraitane puku ja lätsä pääs. Ja joka viikonloppu se oli humalas, ja Kartsii jotenki peljättiin kans sen koon tähden,tai sen tähden et se piti semmost rähjäämist. Sit se aina sanoi joskus sit ku see oli vähän niinku paremmal tuulel ku se ei kiroillu tai ollu nii pahan näköne, se sanos et "tahdokte likat markan" tai jotta semmost ko sil oli ollu tilipäivä ja menti katonpääl ja huudetti sel et "heitä markka Kartsi, heitä markka ja vedettiin tikapuut pois ettei se päässy sinne sit meiän peräs et siäl me oltin turvas siäl katol. Ja Kartsi heittää jottan, mut ei ne mittän markoi ollu ja hihitti semmosel taval ko se nauroi nii hauskasesti.
-Kenen kans se asus?
-See asu perhees kans..siis oman äitis ja isäs kodis. Se oli sillon jo kolmiskymmenis, et kyl se selvästi vanhapoika oli. Jokatapaukses mää luulen et see on just Kartsin talo minkä meiän Helge omistaa. Ne on laittanu oiken kauniiks sen pihan ja kaik, korjannu sen kuntoon, siin oli hyvä talo.

-Meiän isäst viäl semmonen asia. Siihen aikaan ko me ollaan jo oltu pois, äiti ja pappa oli eronnu, ni tota, meiän pappa vaan kerto ko me käytii joskus siäl Raunistulas kattomas siäl Peltolanlinjal... joo hän jäi sinne ensteks yksikses asumaa..nii mee mentii kattomaa ja hakemaa jottan tavakaa ni hän kertoo tämmössii. Sodan jälkee Ruatsi otti semmossii kummi-kaupunkei Suamest ja Turku oli Göteborgin kummikaupunki.ja sit tuli semmonen komitea siält Göteborgist kattomaa. Viaraili ja katteli et misä on köyhimpii perhei, toivat niil niinko lahjatavara pakettei ja avustivat. Ja ne tarvitti sit jonkun oppaakses, nee tuli Raunistulaan ja siäl ei ihmiset ruatsii osannu eikä ne viaraat osannu suame, mut ihmiset tiäsi jollan taval et Pappa oli semmosest ruatsalatisest perheest ja jollan kummal taval meiän pappa ymmärsi hyvin ruatsii. Mut hän ei itte pystyny ruatsii puhuma. Aiti puhus paremmin ruatsii (oppi työssä kukkakaupassa). Ja totanoinii hän meni niitten oppaaks ja hän nauroi ko hän vei ne simmoseen talossen ko oli ihan simmottis niinko sen peltolanlinjan päätys, se tontti, tai simmottis kulmittaisi tiän päs. Vastapäätä Kartsii ja niitten taloo. Nii siin oli simmone, niil oli aina kanala, ne hoiti kanoi, mä em muista nyt niitten nimii, mut siin oli simmone perhe ko oli valtavasti piänii mukulii ja ne oli .. mä en sitä miästä muista mut jotenki mä muistan sen naisen hahmon, et se oli semmone surkkian köyhä ja paljo lapsii synnyttäny ja väsyny. Ja kanoi niil ain oli. Pappa vei ne sinne sit. Hän sanos et kyl oli surkkian näköme. Oli pottu lattial ja kakkaa siin. Hän sanos et kyl se tarppeks köyhält ainaki näytti ja komiasti komitea vierä sinne ja hän oli opas.
-Siäl Peltolanlinja yhdeksäs asus semmoset XXXXmannit.Niitten xxxxannien..niil oli Helle ja Jenny tyttäret ja vaanha äiti niil oli ko ne muutti ja sinne pappa vei viaraat kans, ne ties et ne oli aika köyhii. Nee oli vähä, Jenny ja Helle oli semmosii ,vähän semmosii kevyytkenkäsii tytöi tiädä mitä ne oikei oli, ja niitte äiti oli köyhä, eli jollan kunnan avustuksel, ni sinne hän vei kans ne ruatsalaiset.
-Sit siäl oli yks kiva karakteeri siäl Peltolanlinjal semmone Vikke. Ja Alhosen kauppa oli Peltolanlinjal semmone yks tärkiä, Alhosten talo ja kauppa siin samas yhteydes ja Alhon Agda (sanottiin Akra) oli myymäs siin kaupas. Just siihen tämä Vikke sit ihastu, mut Alhoska ei tykänny Vikkest ollenkaa ja Agda ja Vikke oli paljon meil aina visiiteil sillon ko tahtos treffata toisias ja joskus Alhoska oli oven takaa ja piti kauhian hysteerist parkumist ku tiäsi et Vikke oli siäl ja Akra et hän koitti erottaa niit, mut sit myähemmäs vaihees ko Agda ja Vikke meni naimisiin ni, ja he adoptoivat yhden pojan ja mä olen kuullu et see oli (eräs) avioton lapsi ku ne oli adoptoinu, kunnei Agda nii vanhana vissi lasta saanu..oikken kiva poika kuulemma oli ni...Alhoska rupes niinpal Vikkest tykkämä et mää luule et sen jälkeen ne tuli paremmi toime...et sit hän hyväksys myähemmin. Vikke oli oiken kiva miäs, ei siin mittä vikka ollu. See oli sotaväes ja kerran se tuli hevosen kans, sotaväen hevosen ja kärryjen kans sinne Peltolanlinjal. See kävi meil aina kyläs ja oli meiän oike semmone kaveri. Ja ei se huamannu ko se oli ottanu ryyppyy ni pyärä meni semmosen kivitolpan pääl..ison korkian kivipölkyn pääl ja kärryt tiätenki meni ihan kallellas ko ei hän huamannu ko pyärä meni kivipaalun ylitte ja jokane katto kui tos ny käy. Hyvä ettei talon kulma menny ko Vikke tuli hevoskärryjen kans.
Sit me mentin kerran..tai hee meni..mää olin liian piäni ...hee menivät tanssima..Raunistulas oli joku tanssipaikka .Ja Vikke ja Leea ja Agda ja joku muu siin oli kans, olikse joku Leean flikkakaveri. Ja kuitenki, Vikke tanssii Leean kans. Ei Vikke nii hyvi osannu tanssita ni he meni jotta fokstrotti seinästä seinää koko aja.Ei he osannu kääntää ollenka. Sitä samaa he meni vaa niin kauan yhteen suuntaa ko soitto jatku. Ja rupes menemää nii hyvin et Vikke tanssi vallan Lean kans, eikä Agda ollenkaa tykänny, hän oli vähä mustasukkane. Mut Leea oli Agdan hovikampaaja. Hän kampas Agdan tukan sillon ko he meni naimisiin, ja Agdal oli tekokukkasii kädes ja hyvän näköne se vihkikuva oli kuitenki. Juu tämmöt.
-Kerronny mitä sä aina kerrot siit tupakkatehtaast ja laatikoist.(Rettingin tupakkatehtaalta)
-Meiän isä oli siäl töis. Ja Maary -äti oli Rettingin tupakkatehtaal. Ja Margit oli ja meiän isän sisko, molemmat oli siäl töis. Jaa..mää luulen et mee saatiin yhdelt ihmiselt ko asus siin..Ni siin asus simmot viäl meiän vastapäätä, tai jossan lähel joku ihmine ko oli Rettikil töis ja se anto meil peltissi..noit..varmaste noit pikkusikarilaatikoi. Sit ko tuli sota, ni mee mentii Raunistulan koulul, siäl oli semmonen kokoontuminen sotilail ..sinne ensin tulivat ko koulu ei enää ollu käynnis ja mee menti sinne myymä näit et "tää o hyvä rintamal, tupakat pysyy kuivina". Ja me tianattin kovasti.Nee osti nii halukkaasti meiän peltiset askit.

Sit mee kerätti juhannuskukkassi, meil oli aina piäntä bisnest. Tiädettin ne pellot misä oli ..ko tiädät kummone pelto on ko see on rikkaruahot kasvanu täytten, semmost juhannuskukka valtavat pensaat. Mee tuatti semmoset kauhiat paalit meiän pihal. Eihän mee pellol ruvettu nyppimä. Pihal tuatii ne ensin paalit. Sit istuttin pihal ja nypittin kaikki ne kukkaset eri kasoihin.Ja se oli kova nyppimine. Ja kädet oli ihan mustat ja kamalan hajuset. (ilmeisesti myytiin apteekkiin). Sai kerätä see vertta et sai jotta seittemä markka ja viiskööt penni. Sil sitä sit menti ostama jätskii ja menti Ruissaloo hiakkarannal ja pidetti hauska.
-Sillon te jo alotte käymää Ruissalos?
-Uimas. Se oli meiän hiakka ranta, Ruissalo, lähin. Sillon ko me käytin äitin ja isän kans, mee menti enemmäkse Littoste hiakkarannal.Sillon me mentii just..see oli sitä aikaa ko meil oli se seuraelämä niitten äitin serkkujen perheen kans. Ni mee menti oike isot joukot oike Littoste hiakkarannal. Ni mää muista semmose et siäl oli kerran missi..Miss Littoste hiakka ranta kilpailut. Ja meil o valokuvaki ko ne missit ovat semmoset piänet kepit kädes mis lukee joku missi tai joku perintö prinsessa. Tiätenki meiän miähet..meiän pappa ja Arvo oli komia nuar miäs ja meiän äitin yks serkku. Nee olivat näitten missien kans valokuvauttaneet ittetäs kovasti .Ja olivat niin tärkiänä lätsä pääs ja mustat uimahousut niitten missien viäres. Mää muistan tämmöset valokuvat. Ja sinne me menti, otettin kaikki eväät mukka ja mää muistan et me olti jopa yätä jossan teltas. Mee menti sinne jo lauanta, sillon oli ihanii kesii. Kesät oli semmosii sateettomii et uskalsi lähtee tonne luanto. Otetti ruuat ja priimukset muka ja keitetti ruaka siäl ja olti siäl se koko viikonloppu. Et sillon ei just ollu tyätä kukkakaupas, ko meiän äitiki pääsi. Kesät menti aina hiakkarannal. Mut mee käyti sit Raunistulast Ruissalos polkupyäril. Mää lainasin meiän isän pyärän ja kauhiat kettinkit, ettei sitä vaa varasteta. Mä ihmettelen ko meiän isä oli aika tarkka. Et kui se anto mun ajata hänen pyärän kans, sen miästen pyärän kans ko mul ei ollu omaatani. Ni mä kaatusin sen kans monta kertaa ja siin oli kaikki kyäräys (ohjaus) tankot vääränä tai jottan sattu aina. Mut sitä hän taas sit korjas. Mut sen mä muistan meiän pappa oli siisti miäs vaatteistas ni hänel oli aina pyykkipoika tual lhkees. Ettei tullu rasvaa ko hän ajo pyäräl tyähö.
-Palataan ny Raunistulaa. Sää sanot ettei teiän isän tuloist ollu teiän perheel tarpeeks vai?
-Kyl varmaste ei olis riittäny. Ko oike ajattelee. Eihän meil koskan mittän kerääntyny omaisuut nuuta, ni kyl se kaikki meni mitä Ailiki tianas. Ja ainaki me syätin paremmin ...
-Mut eik isäl ollu hyvä paikka?(rautatiellä)
-Kyl mar, emmä tiädä..eik niil aina ol se sama...ei sunka ne kovin huanosti ollu palkatui. Kyl hän antoi mitä hän vois antaa, mut ei se sit vaan riittäny. Tai olik se sit nii et meiän äiti ei koskan ollu kotto ni ei se taloden hoito ollu niin taloudellist.
-Eik sillon ollu tämä pula-aika?
-Juu, oli.Juu juu, se oli just sota-aikaa. Koska mee oltiin Leean kans sotaa paoski. Neljäkööt viis?

-Siäl Raunistulas oli niit hirmui niin kauhiaste. Niil oli kaikil nii hauskassi nimii. Siäl oli semmone tavallise surkian näkone Roope ..mä vaan tiädän et sen nimi oli Roope, emmä tiädä sen sukunimee. Ja se ei ollu kyl mitään tappelevaine, mut se oli oikken retku. Se oli aina humalas. Se oli viä senki jälkee ku mee muutettin pois. Ko se kerran oli (vuosien jälken) Leeaa vastaan tullu toril, se tunsi Leean ja tervehtis ja sanos et "onk sul antaa markka et mää pääsen raitiovaunuu.” Sit siäl oli Fainari. Fainari oli taas oike semmone villi nuari miäs, semmone kahdenkymmene ylitte ja joutui tappeluihi aina viikonloppusi. Mä muistan kerran Fainari oli kauhias tilas, ko joku tappeli sen kans siäl Raision tiäl. Raision tiä oli se valtaväylä. Meni siis turusta Naantaliin asti. Ensin Raisioon ja sitten Naantaliin. Ni siäl se makas siäl asfallttitiäl ja joku hakka sitä toomosel kivimolkul.(mukulakivii) kasvoihin. Et sen oli kasvot kaikki ihan verimöykkynä. Ja ei slit sil sit kuitenka mitään vammoja jää ny,sen kummemmin, ku se hoidetti, kai se sairaalaan viätiin. Tämmöne oli siäl ihan jokapäiväst. Ei jokapäiväst ko viikonloppust. Aina ko oli tilipäivä ni ne joivat aina viikonlopul. Ja tiätenki ko sitä juati ni sitä jossan tapelti ja reuhatti ja.. Sit siäl oli semmone Miinu Heke... Mintta Hekeks sitä sanotti.Sen äiti oli Miiinu tai Mintta, ni sitä sanotti Mintta Hekeks. Mintu Heken oli kaik asiat sii vaihes elämäs vähä huanosti.Se oli päättäny et hän lopettaa elämäs.Ja oli menny vaatakaappii ja pistäny narun kaulas. Ja meinannu et hirttää ittes. Ja naula putoski. Ei pitänykkää eikä Heke sit hirttänykkä. Mut kaik tiäsi et se oli meinannu sitä. Ja sit siäl oli semmone kauhia röttelö talo. Asus vallan vanhoi ihmissi.Sen mää tiädän et ne oli kaikki semmosi ikälopui vanhoi ja siäl kans sit yks vanha miäs lopult tappoi ittes.Yhdes niis talois. Ja aina sitä taloo peljätti ko menti ohitte, ko tulti illal myähä kotti ko ajatteli et siäl oli joku ittes lopettanu.
-Sit oli simmone Sylvi joka oli valtavan piänen kokkone nainen, semmone oikke huippupiäni. Mut terhakka, semmonen terävä. See oli raitsakanrahastaja. Sil oli se harmaa raitsakan rahastajan puku pääl ja laukku ja koppalakki. Ja sit sil oli sulhane asus sen kans yhdes. Kerran Edwin Laine, se kuuluisa filmiohjaaja kävi niitten tykö, et se oli jottan sukuu niil. Ja Edwin Laine tuli meil kysymäs et jos hän saa soitta meiän puhelimel, kunnei Peltolanlinjal vaa joka talos puhelint ollu. Oli meiän kammaris soittamas kerran, jollei kakski.
-Minkälainen puhelin?
-Semmone ko seinäst veivatti.Ja sit otetti luuri ja sit sanotti, pyydetti,numero.
-Kuka sen sanos?
-Siäl oli keskus. Emmätiä misä se keskus oli. Joo,meil oli ain, se puhelin oli ain. Ja mee saatiin kans olla ku yleinen palvelumuato. Siäl oli semmone miäs ko oli tullina satamas, laivatullina, ja sen poosu soitti jatkuvasti aina, pyysi meiä viämä sil sanaa, et sen tarttis tulla soittamaa. Ja mee juasti niit viästei aina ja palvelti. Ja kerran tämä poosu tuli, siält satamast käymä tämän tykö ja se lupas ain et hän joskus antaa palkkion ko to näätte vaivan. Se tuli lopult sit, ja mää muistelisin et se olis antanu jottan mitättömän vähän, et meikäläinenki ajatteli et se oli nii vähä.

-Ja sit oli Kallu. Kallu sal uuden rannekellon, se oli sillon aika epätavallist. Sitä täytys yhtä mittan kysytä Kallelt et mitä kello on, et hän sai sanno. Hän ittekki vitsaili "haluaks tiätä mitä keno on?" ja taas se kattos. Sit ko olii pula-aika, eikä ollu mittä hyvä, ni Kalle vois sanota et menes kattoman teiän ikkunalaudal, ko meil kesäl oli ikkunat kaik auki. Menti katto. Siäl oli semmone kirja ja kirjan ravos oli pepe-leivoksii. Ne oli tehny jotta hyvää kotoo semmost ..ihan semmost hyvää massaa täynnä ja niil oli joku semmone resepti ihanko jäätelö olis ollu. Hän toi vähän meil maistiaisii. Muisti vissin likkakavereitas. Mut ei kukkan oike Kallleen flikoist ihastunu, nee vaan kiusas Kallee. Ja kerran (eräs) Maire (jolla oli sulhanen) teki Kallel kiusa et nyt mä tulen ja pussan sunt Kalle. Ja Kalle juaksi niin pal perunamaal edel pakko, ko hän pelkäs oike et semmoseen tilanteeseen joutuu. Ja Maire juaksi peräs. Maire oli tyäis aina jossaki...Turun saippuas Maire oli tyäs sillon. Ja ajoi pyäräl ja sil oli housuhame. Et se oli semmone reipas naine. Ja se soitti haitarii. Osas vissi pari kolme laulu soitta sel. Maire oli semmone ihmine et se osas hyvin organisoida.Se käski meiät mukulat siivoomaa heil. Osa otti mattot ulos ja pudisti pihal. Yks lakasi. Ja Maire kauppaa vaa ja osti pitkon ko oli perjantai tilipäivä. Keitti kahvit ja sit saatin pala tuaret pitko ja kahvii, ja mee siivottiin koko husholli hetkessä siistiksi.See oli Mairen oiken tapa viikonloppusin saada paikat kunto.

TEINI-IKÄISENÄ
Ja meil oli grammari, ja grammarilevyi. Ja mee ruvetti sit tykkämä oppima tanssima. Ja mää en sit tiä kui, mil konstil me saatiin, ne oli semmosii tavallisen karskei tyypei. Nee tuli meil tanssimaa. Pistetti mattot syrjää ja meiän kammaris sois grammari ja tanssitti niin pahuksest siäl, oli kotihipat. Mut ei Helge (tyttöjä vain hieman vanhempi setä) siihen joukkon tullu, tahtonu olla meiän kans missän tekemisis. Hän oli hyvin tärkiä ko hän oli nuari miäs siihen aikaan, et ei hän kaveerannu. Sillon hän oli tärkiä ja semmone luataan tyäntävä, semmonen omis oloissas elävä.

Sit mee käyti leffas kauhian usse, mää entiädä mist ne rahat... Turus menti ain kaikki filmit kattomaa. Otetti näkkileipää, palotelti (siihenaikaan oli näkkileipä semmosis isois ruuduis) ni paloteltii semmosiks piäniks paloiks valmiiks pusseihi. Ja koko aja jauhetti sitä näkkileipä elokuvis, et sit ko tuli pois, ni maha oli ihan paisunu näkkileiväst. Mut kyl elokuvarahat saatii aina.

Raunistulas oli kaks kauppaa. Siäl toises pääs oli Alhon kauppa ja sit oli kans Väreen kauppa.Ja se oli niinku suurempi kauppa et maitokauppa eriksee. Oli Alhon kaupas kans kaks osasto, mut se oli pal pienempi kauppa. Ja sit siäl oli yks kauppa siäl Waahlroosin ruiskutehdast vastapaatä.
-Siis ruiskutehdas oli Raunistulas?
-Joo. Ei se ollu Peltolanlinjalt pitkältikä sinne Raisioon päin. Se oli aika lähel.
-Asuk siäl sentakia ihmiset, sen tehtaan takia?
-Emmätiä kuinmonta miästä siäl olis mahtanu olla. Kyl siäl aikamonta miästä tyäs oli.
-Ei kovin monikaa kulkenu Turus sit töis?
-Juu. Kyl maä luulen et paljo ihmissi Turus kävi tyäs. Eihän se olu pitkä matka raitsakal. Raitiovaunu tuli Peltolanlinjal tai sinne Raunistulal aika lähel.
-Eihän siäl enää pitkii aikoihin o kulkenu.
-Oon, sillon tuli ainaki. Emmä nyt tiä. Sit siäl on ilmeisesti ruvennu linja-autot kulkema, senjälke jos raitsakka lopetti. Mut siäl oli sillon ainaki viäl ko mee asutti ,ja sen jälke pitkä aika raitsakka. -Minkälaine tiä? Eik se santatiä ollu
-Ei. Se oli tommone asfalttitiä, se Raisiontiä oli asfalttitiä sillo.
-Olik?
-Kyl mä ainaki muistan. Jossei se ollu asfalttitiä ni sit se oli semmone mukulatiä, jompaakumpaa, ko mää tiädän et mää olen kaatunukki siin, niis rautatiäkiskois pyärän kans, ko meni pyärä sen välii, jälkeenpäin kun emmä enää asunukka Raunistulas. Ajettiin kerran Raisioo piknikil ja mää kaatusin just siin, ko se kääntyy se kisko.

Me mentii Naantalii kesäsi jo Raunistulan aikoihi, meidän äiti vuakras, ja mee käytin siäl jo, minä, Leea, ja Annaliisa oli paljo meiän kans siäl kans. Meil oli kaks eri paikkaki ko vuakratti. Sillon se alko olla just niis vaiheis, meiän elämä semmost hajanaist, et, ilmeisesti, vaikkemmää sitä sillon tiänny, ni sillo alkoi meiän äitin ja isän välit mennä huonommiks.

Isoäitini Aili ja Harry erosivat, ja ensin Aili muutti pois. Vuokrahuone järjestyi.
-Entä mööpelit?
-Ei ollu motta Raunistulast. Aili hankki kaikki uudet. Ihan kaikki. Ainoa mitä me tuatin mukanamme, ko Aili oli lähteny ni...Kato ko Aili oli lähteny, ei hän sanonu meil suaraa neuvoi. Mee vaa menti Leean kans kerra meiän omaisuus... me olti vähä epätiatosii, et mihin me täs sit kuuluta. Ei me oike Pappan kans tykättäs jäädä kans Peltolanlinjal. Ja me otetti meidän patjat mukaa ja pistetti jolla narul kiinni kassa ja meil oli kummalki patja kainalos a meiän vaattet, mitä meil oli sit, semmossi, ja mentin kukkakauppa. Et täsä mee ny olla.
-Ni hän oli töis ..
-Aitil oli sillo jo sil oli se oma kukkakauppa Sallin kans se Anemoone. See oli Eeerikinkadul.

Isä Harry jäi asumaan Raunistulaan ja olen jopa kuullut, että hän olisi asunut sellaisessa talossa, josta puolikas purettiin tietyön takia. Äitini ja tätini olivat kampaajakoulussa ja pian tuon jälkeen itsenäistyivät, joten Raunistula jäi melko pian unohduksiin. Kuitenkin olen tuntenut jopa Nurmet kesämökin naapurina. Isoisääni en koskaan tavannut.