Lyhyt pyöräilyloma lännessä

 (NOTE: THERE ARE BLOG ENTRIES BOTH IN FINNISH AND ENGLISH. THE BLOGSPOT RULE DOES NOT ALLOW ME TO LIST THEM BOTH.)

Nyt ollaan viidettä päivää kesälomalla Amerikan lännessä. Reissaamme pyörien kanssa pienellä maasturilla. Kun reissu sitten oli ohi, laskin että bensaa oli mennyt 140 gallonaa.

Ensimmäisenä päivänä kadotimme luottokortin huoltoasemalla. Hyvä se on olla autokin, mutta nykymaailmassa ei pärjää ilman luottokorttia ja kännykkää. Minulla oli onneksi toinen luottokortti, joka on kotona vähemmässä käytössä. Mutta minä jouduin siis maksamaan kaiken siitä eteenpäin. Kolmantena olisi ollut shekkitiliin liitetty debit kortti.

Koronaa vältimme, ja onneksi me ja muut käytimme maskia Oregonissa, jossa eniten joutui ihmisten kanssa olemaan. Valitsimme matkalla pysähdykset pyöräilyn ja KOA-mökkimajoituksen perusteella. Utahiin saavuimme iltapäivällä, poljimme mökeiltä lenkin ja nukuimme. Aamulla ajoimme kansanpuistoon jossa poljettiin 30 mailia ja sitten oli lähtö. Mutta olin saanut renkaaseen jo toisen puncture weed-kasvin siemenen, jossa on piikki. Piti pysähtyä pyöräkaupassa ja ostaa sisäkumeja. Ja tuo tapahtui oikeastaan neljä kertaa, kunnes Oregonissa hylkäsin piikkejä täynnä ovat renkaat (kaivoin niitä piikkejä pois linkkuveitsellä iltahuviksi) ja sain kokonaan uudet renkaat.

Idahossa meillä oli molemmilla rengasrikkoja, ja vaimoltani jopa loppui varakumit. Pyöräkauppaan piti taluttaa pyörää kilometrin verran. Näitä piikkikasveja ei ole kaikkialla, ja riesasta pääsisi polkemalla asfaltilla, jossa autotkin ajavat. Mutta sopivia teitä ei ollut, emmekä tahtoneet tapella vielä autojen kanssa. Rengasongelmista huolimatta huomasin Bosemanin olevan melko kiva paikka lännessä. Jostain syystä se nurkka Idahossa kasvaa väkiluvussa, ja on jo Seattlen ja Portlandin seuraaja väkiluvussa. Moottoriteillä on jo ruuhkaa heti kun on tietöitä.

Portlandin puolelle piti ohittaa vuoret itäisessä Oregonissa. Sen jälkeen moottoritie seuraa Columbia-jokea. Haimme pojan Portlanidn Amtrak asemalta pyörineen. Aseman nurkilla ja kaikialla hyljätyillä alueilla oli kodittomien telttoja, ihan kuten Seattlessa. Sitten tunnin matka etelään, jossa vaimoni Edie ja poika Kerry polkisivat 85 mailia.

Sen päivän olin itse luonnonsuojelualueella lyhyen matkan etelään, lähellä Corwallista. Löysin lintuja 30 lajia, ja niistä viisi oli nk. ”eliksiä.” Palasin tunnin ennen meidän sankareiden paluuta odottamaan maaliin. He olisivat luultavasti saaneet poljetuksi 100 mailia, mutta tämä oli poikani pisin matka joten emme halunneet rasittaa häntä. Vaimoni ajoi kaksi tuntia automatkaa, pyörämme telineessä. Poikani nukahti, ja ajoi sitten 80mph vauhtia loput kaksi tuntia ajamista. Se olikin varsin jännää Seattlen nurkilla. Poikani ja tyttäreni mies, niin erilaisia kun he ovat muuten, ajavat samalla nuoren miehen tyylillä.

Olisimme kantaneet pyörät asuntoon itsekin, mutta poikani määräsi kaikki camping tavarat, kassit ja muut kannettavaksi asuntoon. Heidänkin lähellä, puistoissa ja moottoritien reunalla asuu kodittomia. Kodittomat rikkovat auton ikkunan yöllä ja varastavat pienimmänkin esineen, jos sillä on vaihtotavarana mitään arvoa. Näin tapahtui heille kun kaksi ostoskassia oli takapenkillä. Seattlea emme jääneet tutkimaan pandemian takia, ja näimme sen jo kaksi vuotta sitten.

Paluukin oli melkoista kiirettä vuorien yli, ensin Spokaneen ja siitä Idahon pohjois-osaan. Poljimme taas siellä 25 mailia, mutta varoin niitä piikkikasveja kovasti sen retken. Mökkimajoitus sinä iltana tarjosi heikon wifi yhteyden. Vaimoni läppärillä olimme tehneet varaukset päivän eteenpäin. Siinä oli helposti omat tiedot jo valmiina KOA lomaketta täytettäessä. Mutta nyt jouduin tarjoamaan wifi:n vaimolle oman kännykkäni kautta, sillä yhteys majoituksen kautta oli liian hidas. Niin kutsuttu hot spot toimi hienosti. Minua tarvitaan näissä reissuissa lähinnä avustajana teknisissä hommissa. Itse en pannut tavoitteeksi polkea 50 mailia joka osavaltiossa kuten vaimoni. Nyt niitä on kertynyt 10 vuodessa 26 osavaltiota. Joissakin reissuissa vain tyttäreni on ollut mukana.

Paluu oli taas vuoristoa päivän ja sitten jonkin verran helpompaa ajoa Wyomingin läpi. Koronan tapausten kasvaessa jätimme pois kaksi päivää ohjelmasta. Kaupungeissa elettiin normaalia elämää ilman pandemian keskellä. Kun on saatu rokotteet, tautia ei enää pelätä. Ja ne loput sitten ovat uhmalla vain ”ei se minua tapa” asenteella. On se kumma kun ei edes pandemiaa osata hoitaa ilman kahtia jakaantunutta kansaa.

Viiminen päivä tuli kymmenen tuntia ajoa, ei juuri pyörää katsottu. Olen edellisinä kertoina jo polkenut läntistä Nebraskaa, joten se ei olisi ollut kummallekaan uusi. Laskin että autoon tuli reissulla 3500 mailia mittariin.