PAKINOITSIJAN VAIHEET
Luin tässä pakinaani ”talvista touhua” ja huomaan, että toimittajalle oli epäselvää missä asun. Asun Nebraskassa, joka on tätä maisseipeltojen preeriaa. Vaimoni on amerikkalainen, mutta puhuu kyllä tanskaa ja ruotsia. Olemme nyt hänen kotikaupungissaan.
Edelleen asiaa mietittyäni selvisi, että lehden lukijakunta on muuttunut melkoisesti 20 vuoden aikana. Olen näitä pakinoita kirjoittanut jo 80-luvun lopulta. Ne olivat koneella kirjoitettuja ja löin jopa ääkkösten merkit päälle lainausmerkillä. Vaimolla oli fax joten faksasin ne sinne Floridaan. Mutta kun olen niin vanhan ajan siirtolainen, täytyy mainita, että kävin vanhempieni mukana Parta Printersissä New York Millsissä jo 60-luvulla. Meille tuli Amerikan Uutiset Minnesotasta. Isäni tapasi Russel Parran ja toimiston puolella Laura Riipan. Olimme silloin tilapäisesti Minnesotassa. Lopullisesti muutimme vasta 1969 Chicagoon, jolloin olin 15-vuotias. Päätoimittaja Topi Halosen kanssa juttelin pari kertaa puhelimessa tämän viimisinä vuosinaan. Lastemme kesäleiripaikassa Salolammessa (Minnesota) löysin pari vuotta sitten Laura Riipan vanhoja kirjoja kirjastossa. Etsin pari vanhaa kirjoitustani jotka olen tallentanut vuonna 1997. Liitän ne tähän alle. Niissäkään ei ollut ”ääkkösiä”, korjasin ne juuri oikeaan asuun.
VAIKUTTAVA KAARI (1996)
Olemme asuneet St.Louisissa vuoden. Joka viikkopäivä ajan Eero Saarisen suunnitteleman kaaren ohi. Lopulta menimme tätä kaarta läheltä katsomaan. Kaari on läpileikkaukseltaan kolmio. Juuressa kolmio on noin kaksikymmentä metriä kanttiinsa, ja pinta on terästä. Ylös ajetaan hissillä, jossa menee koreissa kerrallaan 40 hengen ryhmä. Ylhäältä kolmio on 17 jalkaa joka sivulta. Näköalatasolla olo on kuin lentokoneessa. Katsotaan ulos alle 50cm korkeista ikkunoista ulospäin nojaten. Korkeutta on lähes 200 metriä.
Saarinen itse ei nähnyt kaarta edes rakennusvaiheessa 60-luvulla, hän kuoli pari vuotta aikaisemmin. Itse kaari sopii ihmeen hyvin vielä kaupunkikuvaan. Muu 60-luvun moderni arkkitehtuuri, kuten vaikka Turun sen aikainen "KOP-kolmio", tuntuu nyt vanhanaikaiselta.
Kaari on muistomerkki siitä, kun Jefferson osti Louisiana-alueen tästä länteen päin aina valtamereen asti. Kaaren juurella on aiheesta museo.
Tämän tapaisia jättihankkeita, pelkkänä muistomerkkinä, harvoin rakennetaan. Nykyiset poliitikot näkisivät vain yhden alueen suosimista tällaisessa. Helpommin tuollaisia rakennetaan maailman näyttelyiden yhteydessä, jossa hankkeella uskotaan olevan maalle mainosarvoa.
Maailmannäyttelyissä olen käynyt vain kerran, Montrealissa. Siitä jäi muistiin monorail-juna. Sellaisia ei silloin ollut paljon muualla. Junasta ylhäältä näimme Pohjoismaiden yhteisen vaatimattoman rakennuksen. Sen eteen tuotiin limusiinilla juuri silloin suomalainen poliitikko. Neuvostoliiton osastolla oli näytteillä pari satelliittia. Myös muistan näyttelyyn Kanadan toimesta laitetun esittelyn narkomaaneista. Voin jopa kuulla mielessäni musiikin, joka siellä soi. Taisi olla juuri se kuuluisa hippivuosi, "summer of love".
Kun julkisista varoista tehdään näyttely, kulttuurikaupunki tai muu sellainen, siinä ei ole varaa epäonnistua. Niin moni niissä käy, että kritiikki on murskaava. Luulisin, että hieman odotettua pienempi, mutta laadukas esitys toimisi parhaiten. Helsingin kulttuuriviikoista tehdään pitempää tällä kertaa, oli kai luvassa kovasti Sibeliusta. Mitenkähän käy Helsingin Euro-kulttuurikaupunkina vuonna 2000?Jotenkin tuntuu, että näihin on vaikea saada ulkomaisia kävijöitä.
RUUKUSSA (1995)
Olin tässa pari vuotta sitten matkalla työpaikkaa etsimässä. Joku kysyi matkallani mitä harrastan. Jotenkin piti selostaa, ettei sitä pikkulasten kanssa mitään omia aikuisten asioita ehdi harrastella, lapset on se harrastus. Suurempi homma sitten on valmistaa huushollimme muuttoon siinä ohella.
Kun kerran lähtee siirtolaiseksi, ei ne juuret koskaan ole aivan yhtä syvällä kuin ennen. Muutamia tuttavia on tullut tässäkin kaupungissa, mutta juuret on jo taas revitty irti. Muutto johonkin suuntaan on enne syksyä edessä. Istumme nyt kukkaruukussa, ja odotamme mihin meidät voisi nyt istuttaa. Olen näitä keskilännen kaupunkeja verrannut, ja itselleni joku Indianapolis, Columbus, Cleveland, Cincinnati, St.Louis , Minneapolis tai Milwaukee on se ja sama. Lähinnä vertailen miten liikenne pelaa ja miten työmatka sujuisi.
Jos olisin samassa tilanteessa Suomessa, täytyisi töitä hakea Ruotsia, Tanskaa ja Saksaa myöten? Moniko suomalainen on sellaiseen valmis? Täällä USA:ssa onneksi puhutaan koko maassa samaa kieltä.
MOVING ON (1996)
Olimme käymässä entisessä kotikaupungissamme Ohiossa. Poikani, 5-vuotias,oliinnokas näkemään parhaan kaverinsa Annie-tytön. Itsellämme oli sekavammat tunteet, emmekä edes ilmoittaneet kaikille tutuille tulevamme. Olimme Annien perheessä viikonlopun, ja suurimman osan ajasta heidän talossaan. Kävin yhdessä kirjakaupassa, mutta muuten en ole kaivannut mitään tästä entisestä kodistamme.
Kaikki samat liikkeet ja palvelut löytyy uudesta kaupungistamme. Missään nimessä en halunnut nähdä entistä työpaikkaani, on kuin olisi ottanut siitä eron. Vanhaa taloammekaan emme halunneet nähdä.
Jotenkin siirtolaisena on jo tottunut olemaan kiintymättä tavaraan. Hyvät tuttavamme mahtuivat yhden pöydän ääreen, vaikka pari puuttui. Sen enempää ei siteitä ole jäänyt.Ainoastaan poikani takia enää käymme Ohiossa.
SIIRTOLAISENA: selvennys alkuvaiheistamme 1966-1989
Lähdimme siirtolaiseksi ollessani 12-vuotias. Muutimme ensin Minnesotan alareunaan, Austiniin, missä isäni teki vuoden tutkimusta elintarvikealalla. Sen jälkeen muutimme Chicagon alueelle. Vanhempieni selvittäessä mitä rupeamme pitemmän päälle tekemään asuin äitini kanssa Roihuvuorella vuoden 60-luvun lopulla. Palasin vanhaan kouluuni siellä, mutta eri luokalle kuin jossa olin ennen ollut. Yhdessä kesässä jouduin vielä keräämään kasvit päästäkseni luokalle ja jatkaakseni lukioon. Keräsin ne 80 kasvia ja prässäsin kiireellä. Jouduin se lisäksi todistamaan, että osaan suomea ja ruotsia ehtolaiskokeessa. Ruotsi oli oikeastaan helppo kun osasin jo hyvin englantia. Pääsin yläasteen viimiselle luokalle. Kouluvuoden jälkeen en jatkanut lukioon, sillä äitini sanoi palaavamme Chicagon alueelle. Isoäitini, joka asui myös osakkeessamme, kuoli sinä talvena, joten esteitä muuttoon ja osakkeen myyntiin ei ollut.
Tässä kuva itsestäni Chicagossa noin 13-vuotiaana, ennen sitä Suomen vuotta. Isälläni oli tämä Mustang pari vuotta. Asuimme itse Chicagossa silloin, ja minä ja äitini pystyimme liikkumaan paikallisjunalla ihan keskustaankin. Äitini teki ostoksia keskikaupungin tavarataloissa.
Vuonna '75 isäni alkoi yksityisyrittäjäksi. Hän kasvatti akvaariokaloja "farmilla" Tampan lähellä. Noin kymmeneen vuoteen vanhempani eivät ottaneet pidempiä lomia, hyvä kun pari päivää saivat. Isäni vaikutti tyytyväisemmältä, silti.
Nyt äitini sai lopulta Floridassa oman kodin. Floridasta tuli pisin asettumisen kausi, ja vanhempani jotenkin sopeutuivat paikalliseen elämään. Ystäviä oli myös suomalaisia siirtolaisia. Eräät hyvät tuttavat asuivat Gainesvillessä, olin heidät vanhemmilleni esittänyt. Pariskunnan nuorehko nainen opasti äitiäni kovasti näkemään hyvääkin Amerikoissa, vaikka heillä oli esimerkiksi saman tyylinen maku sisustuksessa, siis suomalainen, moderni.
Kävin Floridassa noin kerran vuodessa, ja asuin muutaman kuukauden keväällä 75. Tein ulkotöitä siinä kalafarmissa kolme kuukautta. Kävin sinä kesänä Suomessa Suomi-seuran charter lennolla. Ulkomaan lennot olivat vielä tavalliselle kansalle silloin kalliita. Meillä oli tavaraa varastossa isäni tutun tehtaan ullakkovarastossa. Tuttu oli myymässä rakennuksen, ja minä ainoana perheestämme selvitin minne roina kannetaan. Muut eivät käyneet Suomessa 75-80 välillä muuta kuin äitini kävi kerran.
Minä opiskelin parissa paikkaa Keskilännessä, löysin sitten työpaikan, menin naimisiin 1983. Niin minulta kuin vanhemmiltanikin "kiertolaisuuden" tunne oli tässä vaiheessa kadonnut. Lopulta olin Ohiossa ensin vaimon ja sitten kahden lapsen kanssa, ja taas oli muutto selvänä edessä.
Äitini asui USAssa 66-90. Isäni kuoli 1989. Äitini sairasteli ja joutui muuttamaan Suomeen. Hänen kaikki lähimmät tuttavat Amerikan vuosina olivat suomalaisia. Äitini asui lyhyen aikaa Suomessa, ja sekin muistojen kaunistama maa sitten jotenkin romahti, epäkohdat oli enemmän mielessä.
No comments:
Post a Comment