Sosialismia USA:n kaivosalueella 1900-luvun alussa

Suomesta lähtenyt siirtolaisuus oli erikoisessa asemassa vuosina 1900-1917. Suomen päässä aikaan mahtui Kenraalikuvernööri Bobrikov. Tänne suuntautui aikaisemmin melkoinen määrä siirtolaisia ensin kaivostöihin, ja sitten Minnesotan, Wisconsinin ja Michiganin pohjoisosiin kaikenlaisiin töihin. Mutta 1900-vuosisadan alussa muutto vilkastui. Suomesta ei silloin puhuttu valtiona. Seuraava sukupolvi saapui Suomen sisällissodan jälkeen, ja heidän joukossaan oli myös sosialisteja. Mutta ehkä enemmistö oli vain ammattiliittojen kannattajia. Suomalaisia värvättiin alueelle jo Amerikan sisällissodan aikaan. Ei sinne menty siksi, että "se näytti Suomelta." Pohjoismaista lähteneet olivat jo ottaneet paremmat tontit maanviljelyyn, jonkin verran etelämpänä.

Koska niemen halki virtaa joki ja sen päät levenevät lahdeksi, suomalaiset kutsuvat niemen pohjoispäätä Kuparisaareksi. Koko niemi on  Keweenaw Peninsula. Kuparikaivos oli tominnassa vuodesta 1860 lähtien. Duluthista pohjoiseen Hibbingin nurkilla Minnesotassa on Mesabi alue, Iron Range. (Sielläkin oli Rossin kirjassa kuvattu lakko).

                               (rautakaivokset, Wikipedia)

Tutkija Carl Ross, ilman yliopistokoulutusta, kokosi melkoisen määrän tietoa Hancockin kaivoslakosta 1913. Ross oli suomalaistaustainen siirtolaisten lapsi, jonka isä oli Työmies-lehden kirjapainossa lakon aikaan. Lehti joutui siirtymään Superioriin, Wisconsiniin, lakon loputtua. Lakko oli kohtalokas ammattiliitoille ja kuparikaivokselle, ja liittokin katosi kuvasta lakon jälkeen. Lakkolaiset eivät koskaan saaneet edes neuvotella. Sosialistit keskittyivät tuolle ”upper midwest” alueelle, ja perustivat jopa työväenopiston. Kaikki tämä taphtui ennen kuin mitään Suomea olikaan. Toimittajista monet kävivät Amerikassa tekemässä lehteä ja palasivat sitten Suomeen. Amerikan puolella oli merkittävä rooli työväenliikkeeseen Suomessa. Jopa utopistiseen yhteiskuntaan, Sointulaan, päätynyt kansanjohtaja Kurikka liikkui noissa piireissä. Kanadan reunalta Sointulasta Kurikka päätyi New Yorkiin ja Connecticutiin toimittajaksi. Kurikan kohdalla aatteeseen liittyi myös teosofia. Toiseksi pisimpään vasemmiston ääntä kuultiin itärannikon Raivaajan kautta. Lehti oli aluksi Amerikan Suomalaisen Sosialistijärjestön ja myöhemmin Yhdysvaltain kommunisteista eronneiden sosiaalidemokraattien äänenkannattaja. Työmies-lehden Työmies-Eteenpäin versio toimi Superiorissa aina 1998 asti.

Poliittisesta kannasta huolimatta sanomalehdet olivat kaikille siirtolaisille merkittävä tapa saada asioista selville ja pitää yhteyttä joskus melko hajanaisessa asutuksessa. Suomalaiset asettuivat rannikoille ja pohjoiseen. Kielitaidon puutteessa lehdet olivat monelle ainoa tapa selvittää mitä täällä tapahtuu ja missä on ehkä parempi elanto. Suomalaiset saapuivat aikana, jolloin teollisuuteen ja kaivostöihin tarvittiin paljon väkeä. He olivat kaivoksissa, mutta myös lastaamassa laivoja. Malmia vietiin Ohioon asti jalostettavaksi.

Carl Ross on luonut henkilökohtaisen kuvan 1977 painetussa kirjassa (Parta Printers, sama kuin Amerikan Uutisten toimitus) The Finn Factor in American Labor, Culture and Society. Kuvataan kaivostyötä, mutta myös suomalaisia kyliä kautta alueen. Enemmän akateemiselta pohjalta katsottuna Rossin työtä jatkoi Michael Karni Minnesotassa. Karni on myös tutkinut ja verrannut siirtolaisia Kanadassa. Hän luennoi aikoinaan Neuvosto-Karjalaan matkanneista siirtolaisista vieraillessaan Suomessa. Eri artikkelit kirjoissa selostavat suomalaisia opistoja Minnesotassa ja Wisconsinissa. Luterilaista perinnettä piti Suomi-opisto juuri kaivosalueella. Superiorissa jatkoi poliittinen toiminta sanomaletien ja erilaisten kurssien kautta. Työväenliitto IWW oli suorastaan kommunisteja, ja kommunistinen puoluekin oli suomalaisten tukema. "Finnish People's College and Theological Seminary" alkoi Superiorissa seminaarina, mutta päätyi 1907 virallisesti Työväen Opistoksi. 

(Photo credit: Wikipedia)

Opiston johtokuntaan kuulunut sosialisti Alex Halonen onnistui myymään sen osakkeita Suomalaisen Sosialistijärjestön jäsenille ja pian heidän hallussaan oli koulun osake-enemmistö. Rakennus kuitenkin siirtyi viereiseen Duluthiin. Opisto oli suomalaisten IWW jäsenten (arviolta 3000 lähialueilla) käsissä toiseen maailmansotaan asti. Opistossa oli poliittista ainetta, mutta käytännön kursseja kirjanpidosta muihin julkaisuasioihin liittyvään tietoon. Suomesta opistoon saapui johtajaksi vallankumousta tahtova Leo Laukki, joka pidätettiin toimistaan. Hän kuitenkin valitti tuomiostaan, pääsi vapaaksi takuita vastaan ja pakeni Neuvosto-Venäjälle. Otto Wille Kuusisen kanssa erimielisyyksiin joutunut Laukki ammuttiin 1938. Laukin kirja orjuudesta Rooman vallan ajoilta löytyy edelleen Internetissä. Laukki kertoo kirjoittavansa koko historian uusiksi, sillä kaikki jota tiedämme on porvarillisen ajatuksen pilaamaa: ”Varsinainen sosialistinen  historian  kirjoittaminen  on  vielä  kapaloissaan.  Se  ei  vielä  paljonkaan  ihmiskunnan historiaa  kokonaisuudessaan  valaise.”

Noista sosialisteista Alex Halosella oli kirjava ura sen jälkeen Suomessa ja toisenkin kerran Amerikassa. Linkki:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Alexander_Halonen

Rossin kirjan loppuosa kuvaa tuon pohjoisen alueen suomalaisia maailmansodan ajalta ja sen jälkeen osana amerikkalaista yhteiskuntaa. Poliittinen ajattelu toisen maailmasodan aikana ei suuresti eronnut amerikkalaisen naapurin ajatuksista. Täällä syntyneet sukupolvet oppivat kyllä suomea, mutta asettuivat osaksi laajemapaa yhteiskuntaa. Carl Ross itse kertoi eläneensä lapsuutensa kuin kahdessa maailmassa samanaikaisesti. Carl puhui isälleen suomea ja äidilleen englantia. Isovanhemmat Michiganissa puhuivat parhaiten suomea ja Rossin isä saapui maahan aikuisena Suomesta. Alueen taloudellinen kehitys johti kaupunkielämään, joka erosi suuresti kaivostyöläisten ja metstätyöläisten ajasta. Ihmiset olivat vauraammalla aikakaudella.

Raittiusseurat

Seurat kuoroineen ja torvisoittokuntineen liittyivät myös 1800-luvun elämään. En osaa tiivistää asiaa, annan linkin. Myös vasemmistolaiset ja utopistiset liikkeet kannattivat raittiutta:

Työväenliike näki alkoholin käytön kapitalismiin kuuluvana paheena, jolla heikennettiin työväenluokan asemaa. Monet Amerikassa vaikuttaneet työväenliikkeen edustajat, tunnetuimpana Matti Kurikka, puhuivat alkoholia vastaan.

https://www.raitis.fi/2017/06/01/raittiusliike-oli-amerikansuomalaisia-yhdistava-voima/

UTOPISTISET SIIRTOLAT

Utopioiden idea oli yleensä omistaa joku alue, jossa aloitettaisiin yhteisönä kylä joka harjoitti jotain elinkeinoa. Kurikan utopiassa "työt, ruokailu, koulutus ja ilonpito" tehtiin yhdessä. Metstätöitä tehtiin siirtolan kustantamiseksi yhteisillä mailla. Maatalous oudoilla mailla oli vaikeampi suorittaa. Usko yhteisöön tekisi kaikista jäsenistä paremman, kuin mitä he yksin olivat entisessä kotimaassa. Jos siirtolan suunnitteli hyvin, elinehtojen luultiin olevan utopiassa sellaisia, että vaurautta tuli kaikille. Myös suomalainen kulttuuri vietiin mukana. Asenne muuhun ympäröivään asutukseen vaihteli. Siirtoloita voisi ehkä verrata Amerikan intiaanien reservaatteihin, jotka säilyttivät heidän kulttuureja. Utopistiset aatteet riittivät alkuun, mutta ainutkaan ei toiminut kapitalismin ympäröimänä viittä vuotta pitempään. Omavaraisuutta ei tullut, jos ei osattu viljellä maata tai edes ostaa tonttia joka oli sopiva johonkin viljelyyn.

Yksilöt hakivat siirtoloista jotain unelmaa. Monilla oli tiukat säännöt, ainakin julkisesti. Mutta yksilöt hakivat jotain vapauksia tai elämäntapoja, joita ei Suomessa saanut.  Myöhemmät siirtolat 1920 jälkeen hakivat myös etelän lämpöä. Viidakon vitsauksista ei tiedetty lähtiessä.

Siirtoloiden hanketta valmistettiin rahan keräyksellä ja vaikkapa vegetaristien lehdellä, jossa ideologiaa levitettiin.  Siirtoloilla oli usein tukijoukot joko Suomessa tai USA:ssa ainakin alkuvuosina.

Teuvo Peltoniemi on aikaisemmin kirjoittanut aiheesta, mutta nyt paratiiseja etsittiin koko maailmasta. Lisäksi USA:n puolella toimineet osuusfarmit on tarkkaan kuvattu. Venäjälle Amerikasta muuttaneet sosialistit 1920-luvulla saavat oman kappaleen. Kirjaa voi hakea kirjailijan omilta sivuilta: (https://www.teuvopeltoniemi.net/ ). Meille Pohjois-Amerikassa asuville Matti Kurikan Sointula on ehkä tuttu, Malcolm saarella Brittiläisessä Kolumbiassa. Kurikan ensimmäinen täysin epäonnistunut hanke Australiassa on lyhyesti kuvattu. Viime kerralla teimme katsauksen Amerikan keskilännen kaivosalueelle, Kuparisaarelle. Peltoniemen kirjan tapahtumat ovat jokseenkin samalla aikakaudella kuin suomalaisten keskuudessa herännyt työväenliike, ennen Suomen itsenäistymistä. Sortokaudet vuosina 1899-1917 vaikuttivat siirtolaisuuteen, ja kymmenet tuhannnet lähtivät Suomesta vuosittain. Joissakin siirtoloissa juuri suomalaisuuden pelastaminen Venäjän sorron alta oli se päämotiivi.

Ne utopiat, joita Peltoniemi kuvaa, olivat yleensä jonkun karismaattisen johtajan suunnittelemia. Kurikka muodosti saarelleen yhteisön, jossa oli jonkin verran samanmielisyyttä vaadittu. Usko yhteisöön oli tarpeellinen. Pappeja saarelle ei päästetty, mutta osuustoiminta antoi jäsenille jonkun verran omaa ajattelua. Kurikka harrasti myös teosofiaa, joten aatteita ei puuttunut. Kalevan Kansa Colonization Company pantiin omistajaksi ja rahoitusta tuli työväenliikkeen kautta. Yhteisö toimi vuosina 1901-1905. Sen jälkeen Kurikka poistui kuvasta, mutta saarella vaikuttaneet suomalaiset jatkoivat osuustoimisella pohjalla, kalastuksen ja metsänhoidon parissa. Viljely ei toiminut, muuta kuin kasvimaissa ja karjan rehun keräyksenä. Aatteen mies Kurikka oli vakuuttava johtaja, mutta jotkut hänen käsitteet oliva aikaansa edellä. Ei juuri osattu käsittää, että hänen kaavailema jalompi kansa utopiassa oli oikeastaan jo samaa kuin natsien rotuoppi tuli olemaan. Taloudelliset ongelmat ja tulipalo lopettivat Sointulan, mutta siellä ehti elää ja toimia noiden vuosien aikana noin tuhat suomalaista. Kurikka liikkui paljon mantereella luentomatkoilla, ja keräsi luennoillaan rahoitusta. Mutta kun piti elää ja johtaa siirtolassa, se ei ollut sen kannattvampi kuin noilla starttirahoilla sai aikaan. konkurssin tullessa sahat ja muut siirrettävät myytiin pois. joidenkin saarelle jääneiden kesken jäi jonkin verran pieniä tontteja.

Kirjassa on noin 20 eri utopiaa kautta maailman. Niitä oli jopa pitkän merimatkan takana Amurissa ja Australiassa. Etelä-Amerikassa oli kolme. Erikoisuutena voidaan mainita Kuubassa oleva Itabo. Se sai alkunsa Eero Erkon saatua sen verran tukijoita, että Axel Hornborg New Yorkista tuli mukaan tontteja ostamaan. Sata kilometriä Havanasta löytyi Itabo. Vuonna 1904 ensimmäinen halukas oli August Niemi Coloradosta. Muut halukkaat, joilla piti olla noin 1000 dollaria, olivat myös täältä. Noin tusina perhettä yritti hanketta, mutta kaupunkilaisina maatalous vieraalla maalla oli vaikeaa. Itabo jäi sivuun, kun toinen, Ponnistus, perustettiin. Puuseppä William Keskinen johti hanketta muutamia vuosia, sosialistien tukemana. Farmit olivat kuitenkin siirtolaisten omistamia. Vuoteen 1917 mennessä löytyi enää kolme viljelijää. William Keskinen päätyi Floriaan 1959. Kuubalaiset muistavat alueella olleet suomalaiset hyvinä puuseppinä.

Argentiinassa toimi  vuosina 1906-1940 Colonia Finlandesa, joka koostui suomenkielisistä pohjoisesta Ruotsista ja ruotsinkielisistä suomalaisista rannikoilta ja Pohjanmaalta. Alkuvuodet olivat niin epäonnisia, että on ihme kun uusia tulijoita saapui. Ensimmäiset sata Linnea-laivalla tulleita olivat ruotsinkielisiä. 1920-luvulla tuli suomen kielisiä jotka päätyivät enemmistöksi. Maaperä oli kehnoa, ja hyönteisistä oli monelaista vitsausta. Maissia ja sokeriruokoa kasvatettiin. Maissia saattoi ainakin syödä, jos ei saanut myydyksi. Tupakan ja appelsiinien kohdalla myynti oli hankalaa.Toimeentulo vaikeiden yhteyksien takana oli ankaraa, mutta noin 300 jaksoi yrittää kun yhteisö oli suurimmillaan. Vielä 30-luvulla yhteisö oli toimiva, mutta koko siirtolan aikana väkeä hajaantui muille alueille. Siirtolaisuutta alueelle tuli myös muista Pohjoismaista. Kuva Wikipediasta. 

Kirjan lopussa on uudempia hankkeita ja osuusliikkeitä. Niistä suomalainen lehdistö alkoi kiinnostua 1960-80. Niiden asukkaat ja heidän jälkeläiset luetaan myös Suomen kansalaisiksi.

Kappale Penedosta, Brasilian rannikon lähellä, on vaikea tiivistää. Maanviljely toimi, mutta vegetaarinen utopia toimi 1929-1940 toimi kehnosti lähinnä siksi, että johtaja Toivo Uuskallio yritti olla sen ajan hippi ja hylki terveydenhoitoa ja rokotteita sen ajan lääketieteen tavoilla. Ajatus luonnonparantolasta hylättiin, kun omia asukkaitakaan ei osattu hoitaa. Alueesta on artikkeli Wikipediassa, ja vaikka itse siirtola ei ollut kovin onnistunut, se jätti kuitenkin jälkensä paikkakunnalle. Asukkaita on edelleen tuhansia ja siitä tuli kuin lomakohde. Ja utopioista Penedo jää Sointulan jälkeen merkittäväksi esimerkiksi. Sen tontti olisi ollut luultavasti hyvä karjankasvatukseen, mutta johtajan aattetta ei saanut alussa hyljätä.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Penedo

Tasa-arvo

 

Michael Sandel on amerikkalainen tutkija, jolla on kirjoja demokratiasta ja ihmisoikeuksista. Viimeisin kirja on laajasti aiheesta "Justice." Se kertaa koko historiamme tuosta aiheesta ja käy läpi filosfien ajatukset oikeuksistamme.

Ylläoleva lyhyt kirja on koottu kokouksessa käydystä keskustelusta. Sandel oli lähinnä kysyjä ja Piketty vastaaja.

Thomas Piketty on taloustietelijä, joka tutki pääoman ja meidän palkkatyöläisten panosta talouteen. Ranskan esimerkissä rikkaiden panos julkiseen talouteen laski vuoden 1990 jälkeen reilusti. Prosenttimäärä, joka menee heidän tuloistaan veroihin on laskenut. Palkat nousivat hitaammin, ja omistaminen pääsi määräävään rooliin kaikessa. Piketty on julkaissut pari kirjaa, joissa sana ”equality” on otsikoissa. Nyt jukaistiin vuosi sitten tehty panelikeskustelu, jossa ekonomistit puivat asiaa. Kirja ei ole kovin poliittinen, vaan yrittää selvittää missä me nyt olemme. Siihen ei mahtunut edes se, että USA:n puolella tapahtui vaali, jossa maailman rikkain suurinpiirtein osti presidentin.

Politiikan puolella puuttuu myös kuvaus siitä, kuinka noin neljä miljoonaa köyhempää äänestäjää poistettiin vaalirekisteristä osavaltioiden tasolla. Mutta tasa-arvoon tuokin liittyy.

1900-vuosisata toi meille keskiluokan ja melko mukavan elämän. Piketty kuvaa lyhyesti vanhempaa aikaa, jolloin köyhät olivat tosi köyhiä ja aateliset eivät maksaneet mitään veroa. Olemme kaikki rikastuneet 200 vuodessa. Muualla kirjassa puhutaan myös vaaleista ja äänistä. Ruotsin esimerkissä äänioikeus ei ollut lähes nykyistä, ja rikkaat päättivät kaiken ensimmäiseen maailmansotaan asti. Sen jälkeen vaalit olivat melko demokraattisia.  Kuitenkin oli olemassa Neuvostoliitto, ja koko vuosisadan ajan peloteltiin kommunsimilla, jos työväenluokka saisi päättää maiden asioista Euroopassa. Kun nuo asiat tasaantuivat ja oltiin Pohjoismaisessa tilanteessa, poliitikot rupesivat uskomaan, että heidän homma oli valmis. Tasa-arvo oli huipussaan, ja mikään ei saanut muuttua. Sitten tuli globalismi. Tavaroiden valmistus siirtyi muualle.

Kun vaikka USA ja joku Euroopan maa myyvät toisilleen tuotteita, asia on jotenkin ohjattavissa. Kun kahden maan palkat ja firmojen verot ovat varsin erilaisia, ongelmiin tullaan. Kirjassa mainitaan työväen luokat ja niiden siirtyminen puoluesiin jotka päätyivät aikanaan Trumpin ja Le Penin puolueiksi. Tämä siirtyminen alkoi kun Kiina pääsi WTO kauppajärjestöön 2001. Kumpikaan kirjoittaja ei täysin hyväksy globalismia nykyisessä muodossa. Siinä on voittajien ja häviäjien ryhmät. Kirjassa mainitaan myös neo-liberalismi, jota varsinkin Hillary Clinton tuki, ja Obama osin tuki pelastaessaan pankit 2008 kriisissä. Nuo tapahtumat eivät innostaneet työväenluokkaa. Kuitenkin Kiinan vastustaminen täytyy ymmärtää eri asiana kuin nuo mainitut. Aivan uutena aseena täytyy mainita Trumpin tuontitullit. Niistä ei kirjassa ole mainintaa.

Kun tullaan vuoteen 2020 Ranskassa, ne henkilöt, joilla rikkauksia on yli kaksi miljoona euroa omistavat lähinnä firmoja ja osakkeita. Heidän omaisuus ei ole enää kiinteistöissä. Suhteellisen rikas tienaa tunnissa saman kuin keskiluokkalainen koko vuodessa. Kaikkein rikkaimmat kuten Musk tienaavat yli $100 000 minuutissa.

Tulevaisuutta Piketty pitää positiivisena, ja otaksuu, että yhteiskunta Euroopassa tarjoaa kanslaisille enemmän kuin ennen, sillä pelkän palkan varaan ei voi enää nojata. Ajattelu on ainakin siitä paljon vasemmalla, mitä USA:ssa tänä vuonna nähdään. Palvelujen leikkaaminen tekee vaikkapa terveydenhoidon vaikeammaksi. Julkisia palveluja ja liikennettä täytyy tiheään asutuisssa maissa tukea. Rikkaiden luomaa nykyistä tilannetta voi demokratian kautta paremmin ohjata. Tasa-arvo toisi toimivamman yhteiskunnan. Kuitenkin vaikka USA:n tilanne siirtolaisten kohdalla saattaa hallita äänestäjien käyttätymistä vielä pitkään. Työväenluokka äänestää työpaikkojen asia mielessä.

Piketty tahtoisi yhteiskunnan tukevan kansalaisia kaikista luokista, että kaikilla olisi mahdollisuus kunnon koulutukseen. Hänen mielestään yliopistotasolle menee liikaa tukea ja rahoitusta. Monikulttuurisuuteen ja maahanmuutoon viitaten kirjoittajat pitävät USA:ta ja Eurooppaa edelleen tarpeeksi rikkaina hoitamaan asiamme ja maissa asuvat vähemmistöryhmät. Siis sitä rikkautta riittäisi, verottaamalla enemmän juuri sitä pääomaa.

Rikkaiden valloittamaan vaalirahoitukseen ei tarjota ratkaisua. Lehdistökin on ongelma. He vain ostavat kaikki suurimmat lehdet. Samalla se verotus jää hoitamatta, poliitikot edustavat paljolti rikkaita.

Mitään selvää ratkaisua kumpikaan ei tarjoa pohjoiseen virtaavaan ihmisvirtaan. Ilmastonmuutos vain mainitaan yhtenä tekijänä muuttoon. Kiinasta on lyhyt kuvaus. Mitattuna aikana valtion omistus kaikesta on laskenut 70 prosentista 40 prosenttiin.

Loppusivuilla mainitaan Bernie Sanders. Bernietä huolestuttaa köyhimmän työläisryhmän velkaantuminen. Se estää henkilön koskaan omistamasta sitä pääomaa, vaikkapa taloa.

 

 

 

Hallitusmuoto Suomessa ja Yhdysvalloissa

Jos lukijat muistavat jotain Suomen koulun penkiltä valtiosta, se oli yhteiskuntaopin tunnilla. Opittiin kuka määräilee kunnan, kaupungin ja valtion tasolla. Käytännössä ne asiat koettiin määräyksinä ja lomakkeina, joita piti täyttää. Ja tietenkin muistetaan äänestys, jossa oma kanta siihen mihin veroja kulutettiin tuli edustajille selville. Itse en ole aikuiseksi tultuani asunut Suomessa, joten en ole siellä koskaan äänestänyt. Täällä olen äänestänyt joka vaalissa vuodesta 1982 alkaen.

En voi viitata nyt mihinkään kirjaan, paitsi että olen tilannut Oxford University Press kirjoja monesta politiikan aiheesta. Donald Critchlow kuvaa miten saimme nykyisen systeemin kirjassa American Political History.

Halvemmin ja nopeammin kuitenkin pääsee perille asiasta kun avaa Wikipedian, klikkaa Suomi-valikon ja hakee vaikkapa Suomen valtioneuvosto- artikkelin. Muita artikkeleita on presidentistä ja eduskunnasta. Presidentillä ja pääministerillä on osin samat tehtävät, aivan toisin kuin täällä. Kongressin johto ja presidentti ovat täällä täysin erillään. Amerikan omituisuus on se, että koko ”hallitus” on presidentin alainen. Siitä syystä myös kaikki valtion virat.  Suomen ja Euroopan systeemit ovat parlamentarismia. ” Parlamentarismin periaatteen mukaisesti valtioneuvoston on nautittava eduskunnan luottamusta.” Siis hallitus on eduskunnan alainen.

Suomessa eduskunta toimii yhteistyössä hallituksen kanssa, ja samat henkilöt ovat mukana niissä  vuodesta toiseen. ”Toimeenpanovalta kuuluu perustuslain mukaan valtioneuvostolle, toisin sanoen se panee eduskunnan ja tasavallan presidentin päätökset täytäntöön ja antaa asetuksia. Valtioneuvostolla on oikeus antaa asetuksia laissa säädetyissä asioissa.”

Yhdysvalloissa on noin kahden miljoonan työntekijän virkakoneisto. Presidentti nimittää meidän ministerit, joista usein secretary titteliä käytetään. Senaatti hyväksyy heidät, ja he sitten valavat virkavalan perustuslaille. Kongressilla on periaatteessa valta ohjailla ministeriöiden (cabinet) toimintaa, sillä he rahoittavat ne kaikki vuoden budjetissa. Mutta kun tällä hetkellä sekä oikeusministeriö että kaikki valtion järjestystä ylläpitävät henkilöt ovat presidentin alaisia (FBI mukaanlukien), valtion virkamiehen ei tarvitse tulla kongressin kuulusteltavaksi.

Myös muutokset vaalista toiseen ovat erilaisia, ja täällä saa aina odotella kokonaiset neljä vuotta suurempaa muutosta hallintokoneistossa. Suomessa taas voi tulla vaalit ennen normaalia neljää vuotta, jos hallitus ei toimi, eduskunnalla on suuri valta ottaa ohjat käsiin. ” Välikysymyksen tekemisen tarkoituksena on käydä keskustelu jostakin tärkeäksi koetusta asiasta, jossa hallituksen katsotaan menetelleen virheellisesti tai toimet olivat riittämättöminä.” Lakien noudatus on myös valvonnan alainen: ”Suomen ylimmät laillisuusvalvojat ovat tasavallan presidentin nimittämä oikeuskansleri ja eduskunnan valitsema eduskunnan oikeusasiamies.”

Kongressilla on kovin vähän valtaa jos Trump jotain määrää. Jopa korkein oikeus tekee melko poliittisia päätöksiä. Kongressi voi vain käyttää virkasyytteen nostoa. Presidentti, tuomarit ja korkeamman tason virkamiehet voivat saada syytteen, ja tarvitaan kaksi kolmasosaa senaattoreista poistamaan henkilö virastaan. Nykyinen eduskuntaamme on niin tasaanjakaantunut, että syyte ei yleensä poista ketään virastaan. Sen tarkoitus onkin vain tuoda esille hallitsevan puolueen tai presidentin vääryydet. Me voimme sitten välivaalissa poistaa puolueen vallan, vaikka presidentti jää johtamaan. Tuossa meillä äänestäjillä on enemmän valtaa kuin Suomessa.

Valtion virkoihin valitaan polittiisin perustein täällä, mutta on yleensä otaksuttu, että he tekisivät päätökset parhaalla tavalla, että kansa saa mitä on vaatinut. Nyt ollaan aivan hassunkurisessa tilanteessa, sillä presidenttimme sai noin puolet äänistä, mutta enemmmistö hänen kannattajista ei tahdo valtion tekevän yhtään mitään. He tahtovat purkaa ministeriöt ja minimoida rahat, jotka hallintokoneistoon menevät. Tämä olisi periaatteessa mahdollista ja osavaltioiden voitaisiin kuvitella hoitavan suuren osan liittovaltion hommista. Mutta sitä tarvitsisi jotenkin ohjailla niin, että kaikki asiat tulisivat hoidetuksi. Sanotaan, että Mississippi tulvii kahden osavaltion maille. Kumman pitää asia hoitaa, vai onko jotain yhteistyötä heti suunniteltava?

Perustuslaissa on vaikeatajuinen ”Emoluments clause,” joka määrää, että presidenttimme ei saa muuta palkkaa tai hyötyä valtion hankkeista kuin määrätty ”salary”. Trumpin määräämä kokous ulkomaiden johtajille hänen golf-kentällään oli laiton. Presidentin perustama crypto-rahasto on myös laiton sen ajan, kun hän on presidentti. Se suorastaan pyytää lahjuksia presidentille. Samoiten Trumpin ja Elon Muskin (jolla ei ole vieläkään virkaa, vaikka DOGE on jotenkin hallituksen kirjoissa  virastona) hankkeet tuottavat molemmille suuria määriä tuloja. Lennonohjaus oli määrätty käyttämään puhelinfirma Verizonin palveluita. Musk on muuttamassa jo sovitun palvelun itselleen FAA virastossa.

Oikeuslaitoksilla on edelleen jonkin verran valtaa. Tuomarit on jo nimitetty virkoihin ja liittovaltion oikeuslaitos ja eri alueiden tuomiostuimien (”district” nimikkeillä) toimivat ilman Trumpin oikeusministerin sekaantumista asioihin. Ulkomaille määrätyt tukipalvelut ruoka-apuineen ja rokotusohjelmineen palautetaan nyt osin toimimaan. Tapa, jolla Elon Musk määrää virkoja lopetettavaksi ei ole mitenkään pysäytettävissä muuten kuin tapauskohtaisesti. Jokainen on vietävä oikeuteen. Hallituksemme ainakin työllistää koko joukon tuomareita puolustamaan Trumpia, muiden virkojen kadotessa.

Perustuslakimme on joutunut kovalle koetukselle. Jo vaalimainonta on asia, mihin ei kaksistaaa vuotta sitten osattu mitenkään valmistautua.

Salaliittoteoriat

 

Presidenttimme avustaja Musk on esiintynyt televisiossa ja omassa mediassaan selittämässä minkälaista väärinkäyttöä verorahalla on. Hän löysi 150 vuotiaan vanhuksen, joka saa kansaneläkettä. Kaikki sosiaaliset kassat ovat hänen mukaan petosta ja huijausta. Nyt kuitenkin täytyy eritellä Medicaid ja Medicare. Medicare on vanhuksen itse ohjaama vakuutus, ja sen lisäosat maksamme itse vakuutusyhtiöiden kautta. Ei ole Muskin asia tutkia miten hoidamme terveyttämme.

Medicaid on valtion kassa. Se maksaa niiden palvelut, joilla ei ole varaa. väärinkäyttöä Medicaid rahoissa tosiaan on esimerkiksi vanhainkodeissa ja muissa laitoksissa. Laskuttavat liikaa, lisäävät kasan tarpeita joita ei kulutettu. Mutta mitään faktoja siellä ei esitetty. Leikkaukset tulevat ennen kuin tutkitaan. Musk ei ole vastuuvelvollinen kenellekään. Hän on vain Trumpin nimittämä apuri. Salaliittoteoriat ovat Muskin työkalu. Miksi ihmiset uskovat niihin? Usein se tuntuu vakuuttavalta selolstukselta, jos ihminen itse saattaa olla petosta maksamassa. Jos teoria viittaa joihinkin toisiin maihin ja heidän keskeiseen asiaan, se tuntuu vain huvittavalta.

Ihmiset osaavat ottaa selville monista asioista, ja tietävätkin usein paljon semmoisista jotka eivät ole varisnaisesti heidän alaa. Itseäni olisi vaikea huiputtaa rokotteiden vaarallisuudesta ja niiden ihmeelllisistä seurauksista. Mutta kaikki eivät tiedä kaikkea, ja tyhmyyskin on usein helpoin tulkinta monimutkaisesta asiasta. Sen täytyy olla salaliiton keksimä! Yliluonnollisten ilmiöiden kannattajat ovat outo ryhmä, joka tyytyy olemaan omissa foorumeissaan. Heitäkin voi helposti huiputtaa. Toiset asiat ovat maallikolle vain vaikeita. Itse en ole tilintarkastaja, joten en koskaan päässyt selville oliko pyöräklubimme rahastonhoitaja pimittämässä jotain. Raportit olivat aivan liian monimutkaisia pienestä klubista ja sen luottotilistä.

Me tulkitsemme yleensä muita ihmisiä ilmeiden ja käyttätymisen kautta. Psykologit ovat olleet kauan perillä siitä, että haluamme selvittää kuka vaikuttaa kehen ja pyörittelemme asioita päässä kunnes joku arvailu tuottaa päätöksen. Meillä on jo historiamme alussa ollut tapa arvailla kaikenlaista ja sen perusteella teemme taikauskoisia yleistyksiä.

Jan-Willem Van Proojien on tutkinut tätä primitiivisempää taipumusta. The Psychology of Conspiracy Theories tiivistää asian kolmeen oivallukseen.

Pattern Perception and Agency Detection on hieno nimi. Koska olimme vaarallisessa maailmassa ilman paljoa turvaa, olimme jatkuvasti tarkkailemassa maailmaa. Yönuotiolla muut nukkuivat ja yksi vahti ympäristöä. Vartijan piti löytää näkymätön toimija (agent) joka pimeydessä klaania uhkasi. Kaikki mikä näkyi ja kuului piti tulkita mahdollisena vaarana. Tulkitsemme merkkejä ja kuvioita liian vapaasti, ja usein ei mitään vaaraa ole. Yövahti kuitenkin osasi havaita tarpeeksi merkkejä normaalissa vaarassa. Petoeläimen löysi kun seurasi muita lähistön eläimiä. Vihollisklaanin löysi, jos heitä oli useampi liikkellä. Harhaluulojen sijaan piti opetella joku nyrkkisääntö.

Toinen oivallus oli, että salaliittoarvailut olivat aina osana elämää kun olimme isommassa yhteisössä.  Kun havaittiin vihollinen omassa yhteisössä, silloin muodostui ”me” ja ”he” ryhmät. Jos joku meidän ryhmästä loukkantuu, epäillään heti sitä toista ryhmää. Se oli vaikeaa selvittää alkuantaisessa yhteisössä, kun ei ollut puolueetonta oikeuslaitosta tutkimassa tapausta.

Kolmas oivallus on, että salalittoteoriat nykyään ovat vahvasti kytköksissä johonkin ideologiaan. Nyt meneillään oleva Muskin ja Trumpin valtion rahoituksen summittainen karsiminen sallitaan, koska puolueella ja kannattajilla on vahva uskomus siihen, ettei valtio tee mitään hyödyllistä.

Van Proojienin mukaan polittiiset uskomukset ovat verrattavissa uskontoon. Peruskäsitteitä ei koskaan epäillä. Tilanteet, jotka johtavat tuohon ajatteluun ovat polittiisia kriisejä. Lama, inflaattio, tai siirtolaiset tuottavat epävarmuuden, joka johtaa jyrkkään ajatteluun. Pelko tuottaa tilanteen, jossa salaliittoihin uskotaan. Maltillisemmat poliitikot rupeavat käytännön toimiin ja karttavat salalittojen ajattelemista. Jos jotain rikollista tapahtuu, annetaan poliisin se selvittää. Kun jotain tosi vakavaa tapahtuu, ja ihmisiä syrjitään ja loukataan, jyrkkämielisiä ilmestyy yleensä vastustamaan aktivistit. Heidän toimet ovat yleensä protestia kadulla.

Kirjoittajan loppulause selostaa, että salalittoihin nojaava epäily on normaalia aivan tavallisessa ihmisessä. Yksilön pitäisi vain olla seuraamatta johtajia, jotka pelottelevat ja lietsovat vain vihaa. Käytännön ratkaisu olisi kyllä löydettävissä.

Kirja on yleisluontoinen, eikä puutu maakohtaisiin seikkoihin. Onhan se psykologiaa. USA:n kohdalla pitää mainita, että maan koko ja valtion budjetti kaikenlaiseen toimintaan on se tekijä, joka kannustaa epäluuloihin kaikenlaisten valtion elinten toimissa. Televisiosarjat vain levittävät uskomusta, että amerikkailainen kommandojoukko voi tehdä mitä vaan. Voi vain kelata läpi historiaamme ja verrata kenen presidentin kaudella on niin toimittu. Jonkin verran kaikkien, mutta yleistys on että oikeiston.

 

Tulevaisuuden ennustusta

 

Politiikassa tapahtuu, mutta oikeastaan suurempi muutos taitaa tulla teknologiassa seuraavat vuosikymmenet. Polittiikka liittyy asiaan sillä tavalla, että maiden johdossa saattaa olla auktoritäärinen tai demokraattinen henkilö.

Kaksi kirjaa on tullut käsiini viime vuonna, ja vasta nyt perehdyin niihin paremmin. Toinen on ”A Darwinian Survival Guide” (Brooks ja Agosta) ja toinen enmmän huomiota saanut ”Homo Deus.” Sen on kirjoittanut Israelissa vaikuttava Yuval Hatari.  Hän on erikoistunut ihmiskunnan historiaan.

Brooksin ja Agostan darwisnistinen kirja selostaa paremmin imiskunnan historian biologian kautta. Kaikki jääkauden jälkeiset vaiheet selostetaan. Biosfääri on se jossa me asumme. Olimme keräilykansoja ja sitten maatalous voitti ratkaisuna siihen miten ruokkkia kaikki. Ruoka on teoksen keskeinen asia. Katastrofit liittyivät historiaamme. Molemmissa kirjoissa käydään läpi ilmastonmuutokset, nälänhädät, sodat ja muut kurjuudet. Selviytyjät yleensä saivat talouden ja elämän toimimaan melko pian katastrofin jälkeen. Kirjan nälänhädät Euroopassa 1300-luvulla eivät olleet estettävissä, sillä ruokaa ei osattu säilyttää montaa vuotta. Suuret kuolonvuodet olivat kylmien vuosien jakso 1695–1697. Silloin Suomessa, Pohjois-Ruotsissa, Virossa ja Liivinmaalla viljasadot jäivät huonon sään vuoksi epätavallisen niukoiksi tai menetettiin kokonaan. Kerjäläiset levittivät vielä kulkutauteja kaiken tuon kurjuuden ohella.

Kirjojen tarina on kyllä aivan mielenkiintoista lukea, mutta halusin verrata niiden arvailuja tulevaisuudesta. Brooks ja Agosta alkavat selittää maan resursseja ja maaperän käyttöä. Biologien ja ekonomistien täytyisi sopia miten maata käytetään, sitä ei ole rajattomasti. Tulevaisuuden kaupungeissa asuu arvion mukaan kolme neljäsosaa planeetan väestä. Kirja kaipaisi jonkin verran esimerkkejä, vaikka kaupunki torneineen kuvataankin.

Kävin muutama vuosi sitten Etelä-Koreassa. Kaupunki, johon tutustuimme on Cheonan. Se on noin puolen tunnin matka etelään Seoulista nykyaikaisella junalla. Siinä on asukkaita 650 000. Pinta-ala on suurinpiirtein sama, ehkä jopa pienempi, kuin meidän Lincoln. Meillä on vain alle 300 000 asukasta. Cheonania ympäröi riisipellot sekä pikkukylät, joissa kasavatetaan ruokaa kasvihuoneissa. Kerrostaloja oli montaa kokoa ja omakotitaloja ei juuri ollenkaan. Yhden kerroksen taloissa oli rivi kauppoja. Pienimmät talot kävelylenkilläni olivat kolme asuinkerrosta ja autotallit siinä alla. Näyttäisi, että jokaisessa kerroksessa asui yksi varakas perhe. Pihalla oli hoidettuja istutuksia. Kesken kaupunkia oli jyrkkä mäki. Siinä kasvoi puita, ja se oli yleinen ulkoilualue. Riisipeltojen ohella kaupunkia ympäröi junaradat, metron rata ja moottoritiet. Lähin seuraava samanlainen kaupunki oli noin 20 minuuttia sillä metrolla. Hararin ja Brooks-Agostan ennustelut asumisesta viittasivat siihen, että ei oikeastaan ole tilaa tehdä luksusta, vaan asuminen tulee pakostakin melko tasavertaiseksi. Kerrostaloja ja rivitaloja.

Tuollaista siis on tulevaisuuden asuminen, sillä peltoja tarvitaan edelleen ruokaamme. Euroopassa vastaavaa kehitystä löytyy Alankomaista. Siellä on siirrytty toimivaan julkiseen liikenteen. Amerikkalainen tyyli suorittaa kaikki asiat autolla ei toimisi. Auto on matkailua ja ehkä ostoksia varten.

Hararin kirjassa loppukappale on kiinnostava. Tiedämme jo, että tekoäly suorittaa osan palveluista, joita ihmiset ennen toimittivat. Pankkiasiat ovat siirtyneet nettipankkiin. Tuo kaikki on jo nähtävissä. Harari kuitenkin puuttuu siihen, miten kaikki data jota kerätään on ihmisten saatavilla. Se voi olla julkista, tai sitten sosiaaliset mediat esimerkiksi keräävät tietoa meistä ja myyvät sen halukkaille. Mainosten ohjailu sopiville kulutajille on jo aika paljon tekoälyn ohjaamaa. Harari mainitsee, että kaikki tämä tapahtui sen takia, että Internet ei ole kovin paljon valtioiden kontrollissa. Se tuli niin äkkiä, että hidas koneisto kuten valtio ei osannut sitä kontrolloida. Jos poliitikot laativat tutkimuksen ja kaavailevat jonkunlaista kontrollia, koko Internet ja sen sisältö on sen suunnittelun aikana muuttunut niin paljon, ettei se ohjailu enää toimi. Tieto on jo vanhaa. Tuo nopea muutos vain kasvaa, sitä enemmän kuin tekoäly tulee Internetin tarjontaa ohjailemaan. Olemme varmaan jo antaneet liikaa omia tietoja Googlelle ja Face Bookille. Me jotka niitä käytämme.

Tämän hetken polittiinen tilanne heijastaa jo tuota tilannetta. Nykyinen presidenttimme on alkanut sulkea valtion virastojen nettisivuja ja rajoittaa esimerkiksi terveysvirastojen toimintaa. Se ei kuitenkaan pääse pitkälle. Valtio voi vain rajoittaa työtä, jonka se on rahoittanut. Jos saamme taas uuden pandemian, uutiset ovat edelleen sen verran luotettavia, että ne tuottavat tarvittavat tiedot kansalaiselle. Asia kuitenkin tunttuu täysin väärältä. Meidän on pidettävä demokratiaa yllä, ja valtion kuuluu palauttaa tuo nk ”transparency.” Olemme jo maksaneet veroilla valtion rahoittamat terveyteen liittyvät tilastot. Meidän pitäisi saada tiedot näkyviin.

Unmaking The Presidency – Presidentin rooli Trumpin aikana

 

Trumpin toisesta kaudesta tulee varsin erilainen, ainakin jos hän saa cabinet-valintansa läpi. Mutta katsokaamme mitä ensimmäisetä kaudesta opittiin. Tämä olisi sitten laajennusta siitä. Ensimmäisellä kaudella FBI oli vielä toimiva laitos. Nyt ei luultavasti käy niin.

Maaliskuussa 2020 olimme edelleen koronan kourissa ja maamme talouskin oli kärsinyt sen ajan. Kongressi sai tehdä työtä jonkin aikaa, että kaikki osapuolet ja myös Donald Trumpin tiimi saivat apupaketin kuntoon. Sen piti suojata yrityksiä ja kansalaisia pandemian ajan ja johtaa sitten talouteen joka olisi normaalimpi. Ihmiset kuluttaisivat ja liikkuisivat taas. Tuo CARES Act paketti sisälsi shekin joka veronmaksajalle. Trump nimemomaan vaati, että hänen allekirjoitus on jokaisen shekissä. Työntekijät saivat pidemmän ajan työttömyysapua kuin normaalisti. Tämä ja verohelpotukset rikkaille lisäsivät valtion velkaa Trumpin kaudella enemmän kuin minkään neljän vuoden aikana aikaisemmin viime vuosikymmenien ajalta.

On vaikea tulkita mitä Trump oli tekemässä ja miksi ensimmäisenä kautenaan. Ensin kuitenkin tulee tunne, että me olimme kaikki osana tosi-teevee ohjelmassa, jonka tähti Trump oli. Hän suorastaan vaati olla uutisissa joka ikinen päivä.

Bidenista on laadittu muutama kirja, ja jopa vanha Watergate tutkija Woodward vertasi presidenttien touhuja vuoden 2020 vaalin aikana. Myös hänen War kirjassa  kuvataan lyhyesti Bidenin romahdus vaalissa: ”There was no sense of presidential command,” sanoo Woodward lyhyesti Trumpin ja Bidenin väittelyn jälkeen. Biden ei pystynyt kumoamaan Trumpin vääristelyjä. Bidenin ääni oli heikko, eikä hän vaikuttanut johtajalta. Lopuksi kuitataan tilanne vain sanoin ”public trust,” eli kansan luottamus johtajaan oli mennyt. Pelkän yhden televiso-väittelyn takia.

Trumpista taas oli tusinoittain kirjoja. Muutama akateemikko on alkanut tutkia mitä oikeastaan tapahtui valtiotieteen keinoin. Susan Hennessey ja Benjamin Wittes laativat tilinteon kaikesta kolmen ensimmäisen Trump-vuoden aikana. Tuo CARES Act ei kuitenkaan mahtunut kirjaan, eikä edes Trumpin ongelmat kongressin ajaessa virkavirheitä kahdesti. Niinikään ei mahdu Tammikuun 6. päivän kapina. Muuten kirja on varsin tasapuolinen ja keskittyy vain Trumpin rooliin virassaan. Lakitieteeliset asiat puidaan kaikki läpi. Heille oli selvää, että tämä muutti presidentin vallan jo silloin.

Kirjasta on vaikea poimia mitään erityistä kappaletta, mutta se alkaa komeasti virkavalalla. Presidentin odotetaan olevan uskollinen valtiolle ja kansalleen. Trump kyllä oli lojaali osalle kansasta, mutta se valtio taisi olla enemmän hänen vihollinen kuin toimiva yhteiskunnan osa. Vielä vaikeammaksi tilanne tuli kun Trump sai nimittää kolme korkeimman oikeuden tuomaria. He laativat säännön, jolla ”presidential immunity” aivan tarkkaan määritellään. Heidän päätöksissään ilmenee myös, että monet ministeriömme ovat antaneet itselleen valtaa, johon ei perustuslaissa ole tarpeeksi perustaa. Trumpin tiimi voisi ilman rangaistuksia tulkita käsitteen valtio aivan eri tavalla kuin olemme tottuneet. Piti vain tulkita perustuslakia sillä tavoin. Muutamassa kohtaa kuitenkin oltiin vaarallisella alueella. Oikeuslaitos pitäsi olla jonkun verran itsenäinen presidentistä, kun taas Trump epäili silloin, ja epäilee edelleen, FBI:tä sen takia että hän on ollut syytteiden kohteena. Oikeuslaitos tukekoon vain presidenttiä, ei kansaa.

Aikaisemmin Reagan ja Nixon samasta puolueesta ovat olleet epäilyjen kohteena. Nixonin kohdalla korkein oikeus puuttui Watergate rikoksen tutkintaan. Nixonin oli luovutettava White Housen nauhat. Nyt taas korkein oikeus harvoin puuttuu Trumpin päätöksiin. Virkansa aikana häntä ei saa syyttää edes selvästä rikokseta.

Kirja ei pääse esimerkeissä Trumpin ja Zelenskyin puhelua pidemmälle. Mutta jo silloin selvisi, että Trump käytti omia edustajiaan painostaessa Ukrainan presidenttiä. Oikeuslaitoksellamme ja ulkoministerillä ei ollut osaa keskusteluun. Trump määräsi Zelenskyin tutkimaan Bidenia ja raportoimaan Rudy Giulianille, hänen omalle asianajajalleen.

Niissä asioissa, joissa Trump ei tahtonut toimia sääntöjen mukaan käytettiin myös Jared Kushneria, vävyä. Kushnerille ja muille lähipiirissä tehtiin Trumpin määräyksestä selvitys ja lupa heidän kelpoisuudestaan valtion kaikkiin salaisuuksiin ilman mitään tutkimuksia. Valat tehtiin nyt käytännössä Trumpille, ei valtiolle. Osa oikeulaitoksesta toimi aivan normaalisti asioissa, joista Trump ei ollut kiinnostunut. Vaikea asia Trumpille oli Muellerin tutkimukset Venäjästä pelurina vuoden 2016 vaalissa. Trumpia ei ollut helppoa saada kuulustella, ja hänen valheet kaikessa asiaan liittyvässä sotkivat asioita. Trump twiittasi päivittäen, luultavasti vain siksi, ettei voinut Muelleria keskeyttää. Sen lisäksi hän jo vaalin aikana vitsaili pyytävänsä Putinilta apua puheissaan.

Kirjasta jää puuttumaan 2020 vaalivuosi, ja sitten se Capitolin kaappaus seuraavassa tammikuussa. Olisi mielenkiintoista kuulla mitä he ajattelevat tapahtumista ja niiden syistä. Trump usutti joukot tähän väkivaltaan. Moni muu vuoden 2020 vaalin jälkeinen tapahtuma rikkoi lakia. Oli kuitenkin vaikea panna Trump vastuuseen, sillä rikkojien joukossa oli Trumpin kannattajia, ei hän itse. Georgian painostaminen oli erillinen teko, ja sekin syytös on nyt rauennut.

Trump oli ensimmäisenä vuotenaan Davosin talouskokouksessa. Siemensin johtaja Joe Kaeser kertoi olvans töissä Siemensillä. Trump vitsaili tuosta että Kaeser omistaa suuren osan Siemensiä. Kaeser sitten heti kysyi Trumpilta ”etkö sinä siis teekään työtä maasi edestä?”

Kirjan keskeinen ajatus on, että Trump muokkaa käsitteemme presidentistä ja siitä mitä saatamme nähdä tämän jälkeen. Virka ei ole enää se sama, johon Trump 2016 astui. Jos USA:n ilme ja kuva maastamme muuttuu seuraavien presidenttien aikana, voidaan varautua siihen, että autoritaarisempi johtamistapa yleistyy. Poliittiset tavoitteet voivat muuttua, ja äänestäjät saattavat vaatia toisenlaisen presidentin. Hänellä olisi kuitenkin vapaammat kädet muokkailla omaa suuntaansa kuin edeltäjillä oli. Myös demokraatti voisi tehdä näin. Kongressi saattaa myös toimia rajoittamalla tätä valtaa. Siihen tarvitaan kuitenkin enemmän ääniä kuin on totuttu näkemään riitaisassa kongressissamme.

 

Michael Lewis ennustaa Trumpin toisen kauden

 

Vaalit ovat ohi. Emme luultavasti koskaan saa täyttä selvyyttä kaikesta äänestäjiin liittyvästä. Neljä vuotta maata johtanut Biden koettiin heikkona. Melko selvästi suurin osa äänestäjistä valitsee mutu-pohjalta. ”Musta tuntuu, että Biden on syyllinen omaan tilanteeseeni.” Melkein tavallisin valitus oli, että Bidenin kaudella hinnat nousivat Trumpin kauteen verrattuna. Bidenin on täytynyt aiheuttaa tuo tuhlaamalla verorahaa.

Trumpin seuraavista hankkeista oli jo ilmoitettu niille, jotka seuraavat uutisia ja poltiikkaa. Project 2025 luetteloi kaiken mitä oikeisto tahtoo tehdä. Äänestäjille ei ehkä ollut kovinkaan selvä, että Trump aikoo purkaa suuren osan hallintokoneistosta, nk ”administrative state.” Hänen allaan tomivat ministeriöiden (cabinet) johtajat, joista secretary-sanaa käytetään, valitaan juuri lopettamaan kaiken turhan. Uudet valitaan tehtäviin minimoimaan valtion liiat säännöt. Näiden ministereiden määrää ei perustuslaissa mainita. George Bush ja Jimmy Carter molemmat lisäsivät yhden ministeriön. Uutisten mukaan kymmeniä tuhansia virkamiehiä noissa cabinet laitoksissa vaihdetaan puolueen kannattajiin. Byrokraatteihin ei luoteta. Valtiovarainminestiön alaisena toimivat byrokraatit joita on vaikeampi vaihtaa. Lisäksi keskuspankin johtajaa ei voi vaihtaa. Sen johtaja vaihtuisi vasta vaalivuotena 2026.

Valtiollamme on lähes kolme miljoonaa työntekijää. Oikeiston tyytymättömyys virkamiehiin tuli esille jo 2017 alkuvuodesta. Michael Lewis ehti tutkia virkakoneistoa vuonna 2018 Trumpin harjoittelukaudella. Trumpin aatetta ohjasi Steve Bannon, ja heidän ratkaisu oli olla nimittämättä ministereitä ollenkaan. Laitoksia hoiti pitkän aikaa varajohtajat.

National Oceanic and Atmospheric Administration johtaa monenlaista toimintaa. Kauppaministeriön (Commerce) alaisena tomiva osasto on vastuussa merenkulusta, säästä, avaruusohjelmista ja noihin liittyvistä hankkeista. Weather Bureau toimii sen alaisena ja syöttää sääennusteet jokaiselle televisoasemalle. Myös lentofirmat ja FAA tarvitsevat säätiedot lentokoneitten turvallisuuteen.

NOAA sai päällikökseen Barry Myersin. Hän omisti AccuWeather kanavan ja oli koulutukseltaan lakimies. Hänen alaisenaan valtion ilmaiseksi tarjoamaa sääpalvelua alettiin rajoittaa, niin että AccuWeather ja muut kaupalliset kanavat saisivat enemmän asiakkaita ja mainostuloja. Vaarana oli, että kanslaiset eivät saisi hurrikaaneista ja tornaadoista tarkkaa tietoa. Säätiedotuksen lisäksi laitoksessa oli 12 000 työntekijää, joiden työtä Myers ei osannut johtaa, koska ei ollut tekninen osaaja.

Syytteet valtion salailusta ovat Lewisin mukaan perättömiä suurelta osalta. Jokaisella osastolla oli nettisivut, joissa huumeista, saasteista, ilmastonmuutoksesta, rikoksesta ym. sai selville. Nyt Trumpin määräyksestä ilmastonmuutokseen viittaavat tiedot poistettiin yleisöltä. FEMA:n tiedot katastrofialueilta poistettiin, pankki-alan negatiiviset tapahtumat joissa kuluttajat menettivät jotain poistettiin. Kansalaisen oli turha hakea ilmaista tietoa mistään turvallisuudesta. Kun tietoja poistettiin, se tuki Trumpin ja oikeiston näkemystä, että valtio ei tee mitään.

Aivan kirjan alussa kuvataan energiaministeriö, DOE. Henkilökunta valmistautui uuden johtajan saapumiseen kansioin ja esitelmin ja kokouksien järjestlyin. Kaikki oli valmista. Toisessa päässä oli vain Trumpin hankkima lobbaaja joka erikoistui fossiilisiin polttoaineisiin. Henkilö nimeltä Thomas Pyle lopulta tuli ministeriöön. Hän laati kyselyn hiilen käytöstä ja henkilökunnan mielipiteistä hiilen kaäytöstä energiana. Sen perusteella poistettiin suuri osa DOE:n ylemmistä työntekijöitä ennen Trumpin virkaan astumista. Rick Perry nimitettiin ministeriksi. Hän tahtoi lopettaa koko laitoksen, ja toimi ministerinä kolme vuotta. Laitoksen budjetti oli suurelta osalta vanhojen ydinjätteiden käsittelyyn varattua rahaa. Sitä saatiin sen verran, että jäte pidettiin turvallisessa tilassa. Muita hankkeita oli Solyndra, energiahanke joka tyssäsi. Osastolla oli edelleen 100 000 henkilöä töissä pitkin maata. Ministeri ei koskaan yrittänyt ottaa selville mitä hänen ministeriö tekee. Lewis luettelee aika perustellisesti mitä DOE jatkoi tehdä ilman johtajuutta. Perryn ”deputy” John J. MacWilliams johti laitosta. Noilla voimilla riskejä alennettiin esimerkiksi sähkön jakelussa verkostossa. Tuo oli se viides riski Lewisin listalla, jossa oli myös Iranin yhdinreaktoriin tarvitsema uraani.

Tulevalta kaudelta saamme odottaa noita samoja johtajia ministeriöissä. He ovat siellä pääasiassa purkamassa laitosta, jota he itse johtavat. Jos jotain riskejä edelleen tarvitsee hallita, rahan kulutus on oltava minimissä ja ongelmat pitää jättää seuraavan presidentin hoidettavaksi.

Lewisin jonkin verran uudempi kirja on The Premonition: A Pandemic Story. Se käsittelee pandemian ensimmäistä vuotta. Rokotuksen tulevaisuus on nyt hieman epävarma, mutta itse maksettuna rokotteita edelleen saa. Pandemiat taas jäävät suurelta osalta osavaltion kontrolliin. Tuosta kirja antaa erittäin hyvän kuvan, Kalifornia esimerkkinä.

Woodwardin kirja Bidenin kaudesta

Olemme vaalin kynnyksellä, ja Woodward on saanut kokoon asiaa Bidenin presidenttiakaudesta. Kirjan pääsisältö käsittelee Putinia, Ukrainaa ja Israelia. Mutta vaalia nähden olisi paras ensin lukea Woodwardin kirja Peril. Se käsittelee koko vuoden 2020 tapahtumat, ja kuvaa yhtä hyvin Trumpin viimistä vuotta kuin itse vaalia. Nuo tapahtumat ovat monella uutisia seuraavalla vielä hyvin mielessä.

Haastatteluissa Trumpin kannattaja saattaa väittää, että Biden ei ole tehnyt yhtään mitään kaudellaan, ja sitten valittaa omaa tilannettaan. Asia ei voisi olla huonommin tiivistetty. Biden on tehnyt paljon pelkästään ulkopolitiikassa. War-kirjasta selviää tämä ulkopolitiikka. Biden on suorittanut virkansa erinomaisesti. Maailmantilanne voisi olla hyvin paljon pahempi. Mutta tuokaan ei erikoisesti kiinnosta tyypillistä äänestäjää. America First liike on edelleen voimissan, ja jatkuu politiikassamme vielä vuosia.

Kirjan alussa havaitaan Venäjän joukkoja Ukrainan rajalla. USA ja NATO seuraa tilannetta noin vuoden ja yrittää selvittää Putinin tavoitteita. Putinin sulkeutuneisuus käy ilmi, kun ulkoministeri Blinken yrittää tavoitella tätä. Tilanne alkoi olla niin kireä, että Bidenin visiittiä Venäjälle ei enää harkittu. Bill Burns, aikoinaan Moskovassa suurähettiläänä tominut virkamies, lähetettiin neuvottelemaan Venäjälle. Hänen oli vain painotettava USA:n kantaa Ukrainan asiassa. Joitakin neuvotteluja pidettiin, mutta Putin itse piileskeli koronaa. Burns sai vain jutella tämän kanssa puhelimitse. Putin esiintyi jonkin verran vielä julkisuudessa ennen miehistystä, mutta mitään ei juuri ollut tehtävissä. Kaksi asiaa oli painanut Putinin mieltä. Hänellä oli koronan aikana liian vähän tkekmistä, joten hän syventyi Venäjän historiaan. Toiseksi hän näki Bidenín veäytymisen Afganistanista heikkoutena. Tosiasiassa Bidenilla ei ollut tuossa kovin paljon vaihtoehtoja. Putin myös saatiin uskomaan, että Venäjän sotakalusto oli mainiossa tilassa. Hän taisi uskoa, että koko Ukraina on miehitetty muutamassa kuukaudessa. USA:n edustajat olivat kyllä puhuneet hänelle myös Ukrainan kansasta. Riippumatta Ukrainan NATO-tilanteesta, Ukraina ei koskaan hyväksyisi Putinin ehtoja Ukrainan tulevaisuudesta. Vastarinata jatkuisi ruohonjuuritasolla.

Joe Biden tuli politiikkaan 1970-luvun alussa. Trumpin lailla Biden vältti Vietnamin hakemalla lykkäyksiä. Pienen osavaltion senaattorina hän vastusti sotaa Nixon kauden ajan. Koko uransa hän on ollut osana ulkopolitiikkaa, ja tiesi puolustusvoimien tilanteet ja kyvyt hyvin ollessaan varapresidentti. Nyt hänen ollessaan presidentti vaadittiin taitoja. Kirjassa käydään läpi päätöstason vaiheet Ukrainan tukemisessa. Biden tosiaan ei halunnut pitkän jakson sotahankkeita.  Ja nyt niitä tuli kaksi, kun Hamas päätti juuri Bidenin kaudella käynnistää operaation Israelissa. Tämä oli siitä omalaatuinen tilanne ulkopolitiikassa että koko sodankäynti oli Israelin sisäistä pitkän aikaa. Gaza on pelkkä autonominen osa. Ulkomaailman on vaikea puuttua Gazan tapahtumiin. Kuitenkin USA oli aina tilanteessa mukana. Me myymme aseita ja rahoitamme Israelia.

Kirjan kappaleessa 36 päästään vuoden 2022 välivaaliin. Zelensky alkoi käydä Washingtonissa. Kirja käsittelee hankkeita ja itse sodan vaiheita muissa kappaleissa edelleen. Mutta vuotta myöhemmin Hamas päätti toimia. Noin 3000 Hamas-taistelijaa hyokkäsi Gazasta Israelin valtaväestön kimppuun. Netanyahu oli tuttu Bidenille, mutta ei ollut koskaan mitenkään helppo johtaja suostutella. Hamasin touhutessa ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin katsoa miten Israel toimii. Israelilta tuli pyynto USA:lle toimia apuna, ettei myös Lebanonissa sijaitseva Hezbollah ryhmä osallistuisi Hamasin puolella sotaan. Tuolla ryhmällä oli kymmeniä tuhansia taistelijoita ja enemmän aseita kuin Hamasilla. Myös ohjuksia tuhoamaan koko Israel. Biden suostutti Netanyahun keskittymään Gazan tilanteeseen, vaikka Israelissa oli puolustusvoimissa enemmistö valmis hyökkäämään Lebanoniin aivan heti. Samaten Netanyahu jatkoi Gazan rakennusten tuhoamista, mutta viis välitti humanitäärisestä avusta sinne jääneelle kodittomalle kansalle. Biden painosti, että ruoka-apu alueelle oli saatava alkuun. Israel ei olisi sitäkään ensin hyväksynyt. Heieman myöhemmin Israelin ollessa alakmassa sodan Irania vastaan Biden otti yhteyttä ja alkoi topputella heitä. Lopulta Irtan lähetti yli 100 ohjusta Israelia kohti. Lähes kaikki torjuttiin. Israel teki pienen vastahyökkäyksen. Bidenin tiimi osasi odottaa tuota. Iran ei sitten alkanut suurempaa sotaa. Kun Iranin ilmatila oli avattu siviililennoille tiedettiin että tämä vaihe ei johtanut sotaan.

Kirjassa jatkuvat loputtomat neuvottelut alueen kansojen kanssa. Iraniin piti saada kontaktia myös suoraan, etteivät he käytä mahdollisuutta aloittaa laajempi Lähi-idän sota. USA:n kannalta alue on edelleen merkittävä öljyn takia. Amerikkalaista teknistä henkilökuntaa tomii alueella tuhansia ammatilaisia.

Bidenin varovainen suhtautuminen ei kylläkään ollut Israelin kohdalla mitenkään tehokas, eikä demokraattien kanta Gazaan ollut selvä. Lopulta se jäi vaalissamme vähälle huomiolle.

Kirjan sisätöä on vaikea luetteloida tarkalleen. Kappaleessa 55 siirrytään sisäpolitiikkaan ja Bidenin ja Trumpin vaalivuoteen. Putin ilmestyy siellä täällä kirjaan. Putin ja Trump ovat jopa jutelleet koko ajan puhelimitse. Sinnikäs ex-presidentti kummittelee loppuosan tapahtumissa. Woodward pääsi keskustelemaan sisäpiirin kanssa kun Bidenin vaalia punnittiin. Bidenin rooli presidenttinä ei saa moitteita. Hänen tavoite on melkein aian ollut minimoida amerikkalaisten joukkojen liittyminen maailman konflikteihin. Sivuilla 336-337 kuvataan lyhyesti Bidenin romahdus vaalissa: ”There was no sense of presidential command,” sanoo Woodward lyhyesti Trumpin ja Bidenin väittelyn jälkeen. Biden ei pystynyt kumoamaan Trumpin vääristelyjä. Bidenin ääni oli heikko, eikä hän vaikuttanut johtajalta. Lopuksi kuitataan tilanne vain sanoin ”public trust,” eli kansan luottamus johtajaan oli mennyt. Pelkän yhden televiso-väittelyn takia.

Tekoäly

 

Vuonna 1996 tietokoneohjelma Deep Blue pelasi shakkimatsin Garry Kasparovia vastaan. Se voitti, 4-2. Tietokoneet olivat sitä ennenkin tehneet kaikenlaista ajatusta vaativaa tehtävää, mutta kun suurin osa oli laskutoimituksia, se käsitettiin edelleen laskukoneeksi. Kun koneet alkoivat tehdä ihmisen tyylisiä tehtäviä ruvettiin puhumaan tekoälystä. Shakkiohjelma osasi vain shakkia. Sillä ei ollut mitään muuta käyttöä. Nyt sitten on saavuttu koneisiin jotka puhuvat ja vastaavat monilla kielillä. Kielenkääntäminen onkin noita perustehtäviä, ja olen käyttänyt ilmaisia nettiohjelmia suomen ja englannin välillä kääntäessä. Ne toimivat nyt hienosti. Muutaman sanan per liuska olen saanut korjata ja muutamia muita sanoja vaihdan omaan tyyliini.

Nyt sitten on yritettävä jotenkin ymmärtää mitä ne AI-koneet ovat ja kenelle ne on lopulta tarkoitettu. Microsoftin ohljelmien tapaan niille tulee lopulta vuotuinen lisenssi. ChatGTP aloitti ilmaisena ja levisi laajaan käyttöön. Tuttuni käyttää sitä jopa tietokonekoodin rivien laatimiseen. Se on kuin koodaajakaveri. Tehtävät voi asettaa ihan sanoin. Maallikolle AI-kone voidaan selostaa tietokoneena joka oppii. Käytetään sanontaa ohjaamaton oppiminen. Se sitten myös tallentaa kaiken tekemänsä, jos asiaa uudelleen kysytään. Mutta ohjelma on sellainen, että se oppii itse. Sitä ei tarvitse kädestä pitäen ohjata, vaan se oppii joka sananvaihdosta sen kanssa. Myös kaikki tieto netin eri alueissa on sen käsillä. Mutta jotkin tiedot ovat maksullisen muurin takana, joten luultavsti ilmainen tai halpa versio ei sellaista saa käsiinsä ja välitä asiakkaalle. Noin yleisesti kun nettisivu tai ohjelma ohjailee meidän tiedonhankintaa tai surffausta netissä on opittu jo käyttämään sanaa algoritmi. Tekoälykin toimii tiettyjen vaiheiden kautta, algoritmien. Niiden ”fine tuning” ohjeet jo määräävät esimekiksi ChatGPT:n toimimaan asiakkaan kanssa niinkuin siellä olisi ihminen. Kysyin tutulta onko se mies vai nainen? Yleinen käsitys on että vähän enemmän mies. On ollut keskustelua siitä minkälaisia kuvia ChatGPT voisi enää tuottaa, sillä sen on hyvin helppo tuottaa kuvia, joita käytetään väärin. Loukkaava kuva tutusta henkilöstä oli liian helppo tuottaa.

Voin mainita, että viimiset viisitoista vuotta kemistinä käytin itse tietoja, joita Chemical Abstracts tallentaa Columbus, Ohiossa. Koko maailma hakee tiedot kemiasta ja kemiallisista reaktioista heidän kautta. Molekyylin voi helposti piirtää ruutuun, ja se on jopa kolmiulotteinen esine. Kaikki kemistit käyttävät tätä SciFinder systeemiä helposti tunnin pari kokeiltuaan. Voin kysyä kaikkia reaktioita jotka tekevät sellaisia muutoksia molekyyliin, joka olisi sama muutos jota olen suunnittelemassa omaan molekyyliini. Kysymys asetetaan kuvin, sanoja ei tarvita. Vastaus (kymmeniä tai satoja julkaisuja) tulee alle minuutissa. Ennen aikaan tuossa olisi mennyt kuukausi kirjastossa ja sitten artikkelit piti tilata, joten postissa ne ennen tulivat, tai parahaiten faksilla. Nyt ne olivat työpöydälläni ja tulostettuna tunnin sisällä siitä kun ongelmaa rupesin tutkimaan. Harvinaisempaa artikkelia varten lähetin vain linkin kirjastoomme ja sieltä se tuli melko pian.

Siihen asti siis tietokonet vain palvelivat, vaikka sitäkin voi kutsua älyksi. Tämä asiakas ja kone suhde on keskeinen julkisessa keskustelussa tekoälystä. Meidän täytyisi olla johdossa ja koneen jonkunlainen orja. Mutta siinäkin on ongelmia. Ne, joilla on rahaa, voivat valjastaa tekoälyn rikollisiin, poliittisiin tai mihin tahansa tarkoituksiin omaksi edukseen. Ja joka tapauksessa tietokoneiden käyttö maksaa, joten tämä uusi lelu tarttee maksaa jollain tavalla.

Stuart Russell on alan tutkija ja kirjoitti kirjan Human Compatible muutama vuosi sitten. Kirjassa valaistaan melkoisesti tekoälyn eri menetelmiä ongelmien ratkaisussa ja sen ongelmiakin kehittyä edelleen. Russelin mukaan mikään tietokone ei ole tieteiden alueilla sen älykkäämpi kuin tiedemiesten yhteisö tuolla alalla. Mutta luoviakin ratkaisuja on jo tullut.

Kirjan liitteenä on kapppaleita joissa itse tekniikka selostetaan suurelle yleisölle tarkoitetuin esimerkein. Kirjan pääasia on kuitenkin huoli siitä minne tekoäly on menossa. Konfliktit koneen ja ihmisen kesken ovat jo todellisuutta. Me annamme koneille tehtäviä automaatisesti päättää, ja se voi päättää väärin. Teslan robottiautoihin täytyy jättää edelleen ihmiselle mahdollisuus painaa jarrua tai kääntää rattia.

Russell havainnoistaa mitkä olisivat vääriä ohjeita tekoälylle esimerkillä. Voin sanoa että on kysymyksessä Facebook. Mainosrahoja jahdatessa se on jo muutaman vaalin aikana oppinut syöttämään käyttäjälle vääriä tietoja vain sen takia, että tämä klikkaa enemmän avautuvia sivuja ja linkkejä ja tuo rahaa Facebookille. Kirjassa mainitaan vain sosialliset mediat mutta asia on jo tunnettu. Tekoälylle pitäisi antaa paremmat säännöt. Mutta kuka sitä vahtisi? Kukaan ei osannut edes kontrolloida vääriä tietoja rokotteista pandemian aikana. Jos tekoälyyn oppii luottamaan, sen on luultavasti helppo huijata osaa ihmisistä. Jos valtio kontrolloi Internettiä, kuten Kiinassa, tällaista ohjausta aivan selvästi jo tapahtuu.

Kirja on melko laaja katasus kaikkeen tähän. Russelin ratkaisuja ei ole helppo muutamalla sanalla listata. Hän alkaa kuvaamalla nykyistä tikannetta. Tekoäly on erinäisten firmojen omaisuutta. Se estää osin valtioiden väärinkäytön asiassa. Tutkijat voisivat ohjailla sitä miten heidän tuotetta käytetään. Sen voi koodata jo ohjelmaan. Koko laitteen ohjelmineen voi rajoittaa yhteen liikealaan, ja sen voi sitten jopa viedä asiakkaan tiloihin. Se säilöisi firman keksinnöt ja ideat sinne, ja tekoälyä tuottava firma olisi sitten vain huoltamassa sitä.

Mutta kun kaikki tämä kuitenkin ostettavissa, voidaan tekoälynkin kohdalla päätyä kilpavarusteluun. Joku laite määrätään pelkkään vakoiluun kun niitä piakkoin saa valtiot ostaa. Omien kansalaisten vakoilu ei ole sopivaa, mutta kaikkea ulkomailla voi vakoilla. Mitään kansainvälistä sopimusta ei taida alalla ilmestyä. Länsimaiden kesken Russell ehdottaa, että World Economic Forum toimisi valtioiden ja yritysten yhteisenä elimenä ja ohjaisi alan kehitystä. Voidaan otaksua, että kukaan ei myisi laitteita Pohjoiskorealle, vaan heidän on keksittävä kaikki itse.

 

Amerikan fasistit 1930-1945

 

Rachel Maddow on MSNBC -kanavan journalisti, joka siirtyi pitämään showtaan vain kerran viikossa. Hänelle jäi aikaa keskittyä kirjoihin. Prequel-kirjasta on myös ilmainen Podcast. Nykyisen Trump-johtoisen politiikan ansiosta hän tahtoi tutkia aatteita 1900-luvulla, lähtien lamakaudelta ja siirtyen maailmansodan aikoihin. Poliittinen historia ei yleensä kiinnosta lukijoita täten esitettynä, vaan paremminkin jonkin yhden henkilön kautta elämänkertana. Kirjaan mahtuukin satoja nimiä. Aivan ennen kirjan tekstiä on nk ”cast of characters” lista. Liitteenä lopussa on kuvattu heidän loppuelämä 1940-luvun jälkeen. Noista kuuluisimmatkin ovat lukijalle outoja nimiä. Kirjassa presidentti Roosevelt tutustui isä Charles Coughliniin, joka piti populääriä kommunismin vastaista ohjelmaa radio-showssaan. Mutta pian herrojen tiet erkanivat. Coughlin liittyi juutalaisten vastustajiin, joita 30-luvulla alkoi ilmestyä täällä. Heidän propagandansa tuki Saksaa, ja muutama kirjan hahmo pääsi jopa Hitlerin juttusille. Isä Coughlin alkoi tukea fasismia aivan julkisesti, koska demokratia kuulemma oli liian heikko kommunismille. Kommunismi yhdistettiin silloin täällä aina juutalaisiin. Coughlin piti puheen Chicagossa 150 000 kuuntelijalle 1936. Tuo lasketaan ensimmäiseksi fasismin joukkotapahtumaksi. Ruohonjuuritasolla salaisia fasistisia järjestöjä alkoi ilmestyä. Uskottiin juutalisten tunkeutuneen kaikkeen, ja presidentti Roosevelt oli oikeasti herra Rosenfelt.

Tässä vaiheessa selviää, että Maddowin tavoite kirjan tarinassa on tarkoin kertoa miten fasistiset johtajat pääsevät valtaan. Kaava ei ole muuttunut edes nykyaikana. Johtajan tarvitsee keksiä jonkinlainen uhka, jolla äänestäjiä pelotella. Johtajat itse saattavat olla jonkin verran rasisteja, mutta heidän tarvitsee liioitella uhka joka valtaväestöä uhkaa. Nykymaailmassa se on aina ulkomaalaiset tai eri uskontokunta. Mitään tilastollisia faktoja ei saa esittää, vaan pitää kertoa tarinoita joista uhka kaikille selviää. Kun johtaja tarpeeksi pelottelee äänestäjiä, muutos kyseisessä maassa tapahtuu hyvin äkkiä.

Kirjan keskivaiheille päästyä samme kuulla että kongressi oli kiinnostunut toisen maan, Saksan, touhusta politiikassamme. Maassa oli edelleen suuri määtä saksaa puhuvia. Lapsille oli kopioitu Hitler youth kesäleirit Saksasta. Martin Dies oli Un-American komitean puheenjohtaja ja komitea yritti selvittää niin juutalaisten kuin natsien tilannetta aina vuoteen 1940. Mutta natsien tekoja ei tiedetty tarkalleen ja kommunismia pelättiin enemmän. Dies laati raportin Saksan ja natsien propagnadakamppanjasta USA:ssa, mutta se ei juuri tehnyt vaikutusta. Siinä pisteessa Saksa oli enemmän toisessa tavoitteessa kuin värväämässä natseja. Hitlerin propaganda yritti estää USA:n liittymisen alkavaan maailmansotaan. Jos Hitler kuitenkin valloittaisi koko Euroopan, mitä kannatti asiaan uhrata sotilaita? Salaliittolaiset kuitenkin jatkoivat hanketta tehdä vallankumous ja asettaa oma Hitlerimme valtaan. Kongressissa oli valmiiksi Saksan mielisiä kansanesustajia. He jopa käyttivät kongressin ilmaista postipalvelua propagandakirjeiden levittämiseen. Julkisuuden henkilöistä Ford ja Lindbergh olivat fasisteja.

Ennen maailmansodan loppua syyttäjä John Rogge johti vuonna 1942 tunnettuja henkilöitä vastaan käydyn oikeudekäynnin nimeltä The Great Sedition Trial. Yli 40 sai lopulta syytteen kapinan suunnittelusta. Diplomaatti Lawrence Dennis, kirjan päähenkilöitä, oli syyttessä mukana. Mies oli omalaatuinen fasistiksi, sillä yksi hänen isovanhemmistaan oli musta. Pitkäksi venynyt oikeudenkäynti loppui siihen kun eräs tuomareista sattui kuolemaan. Mitään päätöstä ei tullut. Mutta arviolta salaliittoihin järjestäytyneitä oli ainakin tuhansia, kaikki valmiina johonkin äkkinäiseen kaappaukseen. Kommunikaatio ryhmien välillä oli vähäistä. Muutama henkilö oli tietoinen lähes kaikista osavaltion tasoisista ryhmistä. Nyt asia sosiallisten medioitten kautta on aivan erilainen.

50-luvulla kuuluisaksi tullut Joseph McCarthy oli näissä tapahtumissa sivustakatsoja, mutta epäisänmaallisiin tekoihin ja niiden paljastuksiin oli tässä hyvä malli. Hän jatkoi vakoilijoiden ja pettureiden jahtaamista, kun kommunismista tuli uusi pelko.

Maddowin Prequel otsikko lienee sanaleikki joka tuo Trumpin kauden esille. Trumpin äkillinen nousu 2016 ja yksi presidenttikausi voidaan nähdä sen jälkeisine Capitolin valtauksineen sitten jatkoksi, ”the sequel.” Demokratia on siis taas uhattuna.

LEO KOTTKEN ALBUMIT PRIVATE MUSIC-MERKILLE, 1986-2002

 

2002 Clone Mike Gordonin kanssa

One Guitar, No Vocals

Standing in My Shoes
Peculiaroso
Great Big Boy
That's What
My Father's Face
Regards from Chuck Pink
Alku: 1986 A Shout Toward Noon


Aloitetaan vuodesta 1986: A Shout Toward Noon.
1. Little Beaver - 1:39
2. A Trout Toward Noon - 2:51
3. Little Martha (Allman) - 2:37
4. Easter Again - 3:07
5. Piece 17 - 2:05
6. Three Quarter North - 3:26
7. Echoing Gilewitz - 3:01
8. Air Proofing Two - 5:19
9. A Virtuoso Is His Own Reward - 4:00
10. Four Four North - 2:32
11. Ice Field - 6:56
12. First to Go - 5:08
Raidat 1,2, 3, 8, 10, 11 toimivat ainakin minulle.

Little Martha on cover, mutta Kottke soitti aikanaan tätä aika usein livena. Tähän levyyn on ängetty kaikenlaista newage sound effect häiriöääniä, rsidoilla 4-7- Sitten 8, Air Proofing palauttaa homman vanhaan tyyliin. The Ice Field on mielenkiintoinen minimalistinen teos. Ei ihan elokuvamusiikkia, mutta sellaista joka luo tiettyjä fiiliksiä, tunnelmaa

Kokonaisuutena en tykkää tästä ekasta CDstä uudelle merkille. Kun se ilmestyi, olin iloinen että mies edelleen sai levyttää. Mutta kun niitä tuli sen jälkeen, tää on jäänyt aika unohduksiin.

My Father's Face

Tää oli parempi. Jostain syystä CDt ovat olleet onnistuneempia, siis viimeiset 10 vuotta, jos mukana oli ainakin 3 laulettua biisiä. Joskus ne on puhuttuja. Leo selosti että musiikin ohessa, jota itse soittaa, on helpompi laulaa kuin puhua.

Instrumentaaleista kestosuosikki oli Theme from the Rick and Bob Report. Lieneekö edes oikea teeveeohjelma. Leon maailma on vähän erilainen kuin meidän muiden.

Varsinainen helmi siis on se Jack Gets Up. Selostettu ja onhan siinä pikkasen nuottia laulussakin. Jack herää aamulla ja yks päivä vessan peilissä onkin Isän Naama, CDn nimi. Kenties kerran olen kuullut tän livenä, katosi heti ohjelmistosta.

That's What

Kamalimpia CD kansia mitä olen nähnyt. Ei nyt mikään shokki.

Sisällä erikoista kitarointia, tällä kerralla 6 kielinen basso mukana, Leo soittaa. Husbandry on hauska, taas niitä puhuttuja juttuja. Robert Wyatt tulee mieleen.

Sisältää myös jazzia. Creature Feature ym. tuovat hieman Michael Hedges levyt mieleen. Mid Air maalaa äänikuvia Pat Metheneyn tapaan.

Tämä on kaukana monesta muusta Kottken tuotannosta, aika erikoinen levy. Jättäisin kuitenkin myöhemmäksi, jos Kottkea hankki, tai yrittäkää ensin kuunnella. Voi olla vaikea löytää.

1988 Regards From Chuck Pink
CD alkaa mieleenpainuvalla I Yell At Traffic biisillä. Tässä albumissa on taas new age efektejä, mutta tuon biisin kohdalla on lisätty vain viulu. Ilman viulua sen kuulee Live Cd:llä. Skin Flintissä on slidea, jota on enää pienessä osassa Kottken tuotantoa levyllä. Konsertissa slide on edelleen melko esillä.

Short Wave ja Theme From Noodles raidat on soitettu ainakin kahdella kitaralla, ja kahdessa muussa raidassa on sähkökitarassa George Doering. Taxco Steps on varsinainen menobiisi (tulee mieleen flamenco), ja sitä seuraa Ojo, hieman hillitympi versio kuin alkuperäinen.

Ihan kunnon albumi, mutta laulua ei ole tässä, joten aikamoinen kuunteleminen alusta loppuun.

Peculiaroso
Parade biisi on mieleenpainuva. Muistelee lapsuuttaan ja paraatia Cheyennen pääkadulla.Instrumentaaleja normaaliin tyyliin. Tykkään Ricky Lee Jonesin sovituksista, hanuria siellä täällä ja sellaista. Tarinan mukaan Kottkella ei ollut valmiita biisejä, ja tuottaja suostutti tämän kokoamaan näitä studiossa äänitysten edetessä. Twilight Time on cover ikivihreästä. Parhaat osat tästä albumista on parilla muullakin, esim. Live albumilla. Big Situation avaa taas uusia näkymiä, tyylejä, Kottken musiikissa. Kokeilevaa. Ei tämä ihan turha ole.

Standing In my Shoes

Wikipedia samaan:

https://en.wikipedia.org/wiki/Standing_in_My_Shoes

Tämä kierrättää taas muutamia vanhoja biisejä, esim. Dead End on vain uusi nimi jollekin vanhalle. Vaseline Machine Gun on hidastettu versio, Cripple Creek on aina hieno. Twice on näitä laiskoja, rentoja venyttelyjä, ei jää muistiin. Corrina, Corrina taitaa olla ainoa laulettu raita.

Across The Street (ei sanoja) liittyy tarinaan vangista, jota pidettiin tien toisella puolella jossain itäblokin maassa, perheen tietämättä missä mies oli. Vaikuttava tunnelmabiisi.

1999 One Guitar, No Vocals
Aika siisti kokoelma instrumentaaleja. New Age vitkutukset on jätetty sovituksissa.Tässä ei voi poimia mitään erikseen, mutta varsin mielyttävä kokemus soittaa koko albumi läpi. Vastaa myös hyvin Kottken konserttia valikoimaltaan, paitsi siis ei ole edes puhetta. Konsertissa käy usein niin että Kottke tulee lavalle ja soittaa viisi biisiä pötköön. Sitten hän laukaisee jännityneen tilanteen puhumalla pari minuuttia ja jatkaa ehkä viisi samaan tyyliin. Lopussa voi olla Pamela Brown laulettuna.

Live
Jossei Kottkea ole koskaan kuullut livenä, tämä kannattaa hankkia. Samaten My Feet Are Smiling, melko vanha live albumi. Sen sijaan Live In Europe ei oikeastaan tunnu liveltä, siinä ei ole juuri puhetta.

Kottke ja Mike Gordon 2002 Clone
Tää nyt ei ole varsinainen Kottke albumi, Gordon on tasapuolinen partneri. Kitaran ja basson työskentely on aika sujuvaa, luontevaa. Osa sävellyksistä on Gordonin.

Some Several Moons

From my 2012 blog entry in Palasokeri. It may still be there at the site. At this point the band was again on hiatus, but did come back to tour extensively for the 50th anniversary. I've shown the disc not the cover. The joke had to do with selling cookies in Helsinki.

I’ve listened to the album several times and I have to agree with many fans that there is a better flow through this album than the previous, Titans Wheel. On the other hand, it is much more a Pembroke album than many, and the lyrics are mostly close to his familiar themes. Titans Wheel had more of the surreal topics, where here we have to do with the fate of Joe’s head in Tokyo Joe. Here we go on further adventures of the gang, which started out as the Vegetable Men (from Answer to Life) and went through various rumbles as Eddie and the Boys and other forms, ending up in a microbus on its way to Squaw Valley. What exactly are the Several Moons? Perhaps some remnant from The Moon Struck One, one of Jim’s inspirations in crafting his songs.

Chord Squad is a fun song about some musicians “here in your town”, with cute familiar phrases thrown in, and they refer to old Wigwam stuff all the time, a Zappaesque conceptual continuity.

Sandpainting has a familiar beat introduced into Wigwam by Kepa. Seems to be about some woman searching fame and fortune, with movie moguls thrown in. I sort of lost interest in these stories after Pleasure Street. The melody is OK.

Bow Lane is a very typical Pembroke-Rechardt work and I’m sure there is some personal story here but I have no recollection of it a few minutes after the song is done. And I actually like older similar ones such as The Big Farewell. Cloudy Dream is similar in subject matter but with nice instrumental breaks thrown in. And it works OK for nine minutes!

Kabul Grill is a highlight. One more bar story with a few new twists. Pay close attention to the lyrics.

Deep Pop has a unique guitar sound for Rekku, and the organ and melody work well. A favorite, but again I still have not figured out the story here.

Squaw Valley Non-Event….OK, take a ride with some hippies in a microbus. I almost have all the lyrics sorted out, the spoken introduction helping out. It reminds me of Zappa and his Dangerous Kitchen with the band repeating the vamp through the song. The most surreal of the songs on the album. Have fun, don’t drink and drive. Some Huldén contributions here.

Tokyo Joe starts with the roulette wheel. More of Jim’s gambling songs, after Heaven In a Modern World. Joe has his problems.


Banging On The Ceiling does not bang at all, more accordion accompanied pop tunes. But it does grow on you.

John Lennon used to call some of Paul’s songs on piano “granny songs”. Cacobe Bar Two-Step is one of those, but with accordion. A dancer is involved and there are echoes of old movies, but I have not figured out the story.

Nice instrumental decorations here and there, such as tuba or Mike Monroe on saxophone brings some breaks to the routine. Pembroke’s vocals are fairly smooth on this album, much like in his various solo works. Throughout the album, Kotilainen stays a bit to the back, but there are interesting sound effects by him here and there. The Palasokeri guys can comment below, Finnish or English is OK, on the other musicians. All in all, a “deep pop” album, very light on the progressive end. But a great Wigwam album nonetheless.

2025 Addendum

I searched for lyrics, but found none on the net. I had worked out most of Sandpainting, good for lyrics (but a very boring arrangement in hind sight).

Hannu Vierula in Prog Archives summarizes overall feel of the songs thus:

Deep Pop, Banging on the Ceiling and Cacobe Bar Two-Step are little bit meaningless songs. Perhaps Wigwam should take more risks, this album is made too carefull to looklike old Wigwam. And they do not know what to do with Esa Kotilainen on keyboards. Same problem was with TW. He plays too background and sound is very thin. He paints backgrounds of the songs but he don´t really play with the band. 

Not sure who is TW. But he has a point with the basic adult rock feel of the album. I liked Kotilainen mostly. Maybe a bit better on Titan's Wheel.

Brief History of Finland

Captivating History, by anonymous authors, takes history in small chunks and presents them in easily readable text. Wars are briefly covered, not battle by battle. Kings and historical figures come alive with a few strokes. In this sense, the book is a success. Unlike the most standard Finnish history text by Jutikkala and Pirinen. I use that as strictly reference, 10 pages at a time. It is also dated, from the 1970s in the available (used) edition.  And as it turns out, I don't have a favorite book of Finnish history other than a school text meant for 15-year old readers. Once they get to long narratives of events, most of them sound rather similar. In English, the Matti Klinge book is also worth a look:  A Brief History of Finland Paperback – January 1, 2000. The updated version has Finland in the EU.

The book does attempt to bring Finns into a Scandinavian culture that was the way to trade and interact in the Baltic in the Viking age. I would just like to add the prehistory prior to that. How Finland was settled is quite well established, once we have Finnic people there in the bronze age. Read this Wikipedia article, as there are no books in English for the general public on the Baltic Finns. Itämeren suomalaiset in Finnish.

https://en.wikipedia.org/wiki/Baltic_Finnic_peoples

I have access to books in Finnish, and certainly did not need this book in any way. But it does cover the history of the early part well. The Scandinavian part. We are talking about mostly Sweden and European history from 1300 to the 1700s and this ends with the Napoleonic wars. The loss of Finland by Sweden is barely covered, we just get the big picture. To Finns, the so-called Finnish War (Suomen sota) is a major event, covered by Runeberg in poetry and writing in the 1800s. It was an embarrassment to Sweden and Sweden ceased to be a military power in 1809.

So the faults of the book..written no doubt by the same person who wrote the similar book on Sweden...lie mostly with the point of view. It is never the view from Finland. Well, briefly as on page 62-63 with the nationalist movement, it is brought up. There is some attempt to polish that toward the end and an independent Finland. It does give the realistic description of the 1900s wars and poltics. And to be fair, you cannot describe developments within Finland in 100 pages, you simply list the things that were done TO Finland up till 1900.

The wars of the 1900s cover a bit of the social history and economics as well as the effect of being next to Russia where a revolution took place. The Civil War in 1918 has this: "The war was bloody for such a small counry, and for the losing Reds, capture often meant death. It's estimated that close to ten thousand Red soldiers and sympathizers were gunned down." In the WWII section we get the basics in twelve pages, with a map of the Manerheim Line. Maps are rare in these books. Unlike the other Nordic countries, Finland had a major role in the world war.

Linguistics is not covered much, and prehistory is mostly through the Vikings. Finland had a Bronze Age like all the areas of Europe and was settled mainly through Estonia. Archeology and linguistics would cover that era. The author does point out all the water ways and the easier connection to the Baltics at one point.

Note about the Finnish King (listed in the section on 1918 events). Thre was never a Finnish king. Wikipedia (in Finnish) explains: With Germany's defeat in the Great War already looming, Friedrich Karl was advised by Berlin to delay accepting the crown. However, the delegation of the Finnish Parliament led by Speaker Lauri Ingman handed him the official notification about the royal election, Friedrich Karl announced that he would postpone his answer.  In the end, he never accepted the election or arrived in Finland, but announced in his letter dated December 14, 1918 that he would renounce the crown offered to him. Friedrich Karl did not visit Finland later either.

The rather dry A Concise History of Finland (Kirby) does give a better view of the 1800s and the rise of Finnish nationalism. In the early part of the Grand Duchy the Finns held on to Swedish practice as much as possible. The danger as part of Russia was that the property rights would go toward the Russian model. Finnish farmers and the less wealthy rural people held on to their personal freedom, serfdom did not arrive. The Kirby book gives a lot of numbers to better place Finland among the developments of the 1800s, as well as industry later on. But as pointed out, this is where the books start sounding like written by an academic for his audience. The years 1939-1956 are described in detail, including the war with Russia. Readers will see that Finland was brought into the Winter War with no choice. The short war demonstrated to Russia what Finland was capable of. At this point the US and other powers were not in the war. Then we get the picture a few years later. Finland seeems to have sided with Germany, concluded all players in Europe that were into politics and defense issues.

Kirby writes page after page about the internal politics and various people involved in the Continuation War period. Mannerheim, Ryti and so on. How does the reader make sense of all this? There is a big question here, perhaps the biggest for Finland in history: why did Finland enter World War II on the Nazi side?

If you look up the same period in the standard Finnish school book (mine is a bit old, Vehvilä and Castren) you find out that it was mainly Hitler that steered Finland into war. Making moves that allied Finland to Germany, Germany then proceeded to attack Russia. This was mainly due to Hitler not ever being able to invade England, only to bomb it. As soon as Germany attacked Russia, Russia started bombing Finland. It assumed, correctly, that Finland was part of Hitler's Russia plan. In this case it does NOT make sense to list all the internal squabbles of Finns, as Kirby does. I would assume he is trying to present all options, as if Finland has a chance to resist Hitler.

In the end, even Kirby lists the "reality of Hitler's domination of Europe" as the final outcome of the debate. The major countries had already picked sides in Europe, and Sweden was not going to help Finland. In fact the Winter War ended with Finland blocked from Swedish help by the peace treaty. With Germany as a sort of ally....the two countries seemed to be at first waging independent wars against Russia...the Finns eventually crossed the Russian border to "reclaim lands" lost after the Winter War. There was then no way to back out anymore. Kirby describes prison camps for Russian soldiers and also some camps to house the Russian speaking population from Karelia with the words "ethnic cleansing." The chapter on the war seems to never end, with continuous politics and contacts abroad to try to affect a softer landing as peace talks would come up. In the end it was again Germany's status that ran things. Germany lost and Finland had no claims. In 1946 we get Paasikivi as president, a banker. Russian demands led to embarrassing blame games and Mannerheim, leader in two world wars, had to leave Finland.

It goes on to describe the post war years in a sensible manner. The entire Kirby book is a mix of good "captivating" narrative and then sections of policial history that gets a little harder for the non-academic reader. Modern Finland is there, pages p.276-305 covering the years past Kekkonen.

Who should read the Captivating History book? Well, anyone interested. You can easily read the whole book. Add info from the Kirby book for a better picture. If Finland in the World Wars is your interest, fill up with some war books after reading this. I recommend Frozen Hell by William Trotter on the Winter War. The leaders of Russia, Sweden and briefly Napoleon have their role in this brief account. The European events briefly take Finland and Sweden into the events that shaped the countries of Europe. A Swedish king was even assassinated. The turmoil from 1790 to mid 1800s was experienced by all of Europe.

OTHER OPTIONS

The Nordic history book: 

A History of Scandinavia: Norway, Sweden, Denmark, Finland, and Iceland by T K Derry.

LINK: https://www.goodreads.com/en/book/show/1187923