Olemme eläneet jo vuosikymmeniä tietokoneiden kanssa, ja ihmisillä on selvät käsitykset mitä odottaa läppäriltä, selaimelta ja oman kännykän toimilta. Me sitä ennen koneita käyttäneet luotimme täysin koneiden tehtäväksi annettuihin laskutoimituksiin. Kännykät aluksi tahtoivat kirjoittaa puolestamme, kun olimme vasta muutaman kirjaimen ruutuun naputtaneet. Siinä jo huomasimme, että se vain arvailee. Tekoäly on tullut mukaan vähän salaa monessa sovelluksessa. Vasta 2022 kun saatiin ensin ChatGPT koekäyttöön ilmeni että ne puhuvat nyt meille ihan ymmärrettävää kieltä muutaman kappaleen. Ajatukset oli ihmismäisesti jopa koottu tarinaksi.
Kirjoja aiheesta on tusinoita. Tämäkertainen kirja on oikeastaan Google AI:n suosittelema. Se ehdotti myös kahta muuta. Sanoin että noin 20 dollarin hinta. Itse olen tottunut kysymään englanniksi, mutta kysymyksiä voi aivan hyvin esitellä suomeksi. Lainatut lähteet kuitenkin ovat useimmin englanniksi. Kirja on varsin samalainen kuin tekoäly itse. Ethan Mollick on kyllä oikea ihminen, mutta on toiminut tekoälyn partnerina jo vuosia. Hänen alansa on lähinnä bisnes, mutta eniten häntä on kiiinnostanut kielen kehitys ja automaattiset käännökset koneen tekemänä. Mutta myös pelit kiinnostavat häntä. Kirjassa ei kuitenkaan ole peleistä paljonkaan.Muut kirjat osaavat visusaaliseti selostaa AI:n käytön peleissä. Kirja ei myöskään käsittele AI:n tekemiä kuvia ja videoita muuta kuin ohimennen. Kielen puolesta Mollick selostaa perustellisesti miten tekoälyt opetetaan puhumaan ja toimimaan. Niiden opetukseenkin kuluu melkoinen kasa aikaa ja rahaa. Ne osaavat selostaa asiansa melkein kaikilla kielillä. Jos jotain kysyy suomeksi, vastaus on kirjakielellä, usein melko oppineella tasolla. Koska AI juttlee niin sujuvasti, voi aloittelija erehtyä heti luottamaan vastaukseen. Niissä on edelleen virheitä, vaikka väitteille usein annetaan linkki johonkin sivuun netissä. Tekoäly voi myös käyttää tiedonlähteenä sivustoja, jotka meille olisivat maksullisia. Ne virheet ovat samankaltaisia kuin iltapäivälehdissä. Tekoäly tahtoo käyttäjän palaavan ensi kerrallakin kysymään, ja vastaus saattaa olla arvailua ja väritettyä kuvaa tilanteesta. Kulttuurissa ja vihteessä tuo on ehkä luvallista, mutta sitten ihmiset kysyvät vakavia henkilökohtaisia asioita, jopa terveyteen liittyvää.
Tapa jolla tekoälyjä kehitetään tuottaa nuo oudot luonteenpiirteet. Sitä ei ilmeisesti kehittäessä voi rajoittaa, sillä ohjelman on opittava itse. Sen tehtävä asiakkaan kanssa on sitten myös täysin itsenäistä tietojen selaamista. Jonkunlainen filtteri voidaan laittaa käyttöjärjestelmään suojaamaan asiakasta.
Kirjan alussa on kappale ”Aligning the Alien.” Olemme siis kehittäneet olennon, jota ei ennen ollut. Aligning-sana viittaa ohjailuun. Kun tekoälyistä tulee aina vain älykkäämpiä, niin kutsuttu General Intelligence-taso saatetaan saavuttaa. Silloin ohjailu on tarpeen. Skenariot tulevasuudesta voi kuvitella kaikista scifi kirjoista ja elokuvista. Kappale loppuu mainintaan valtioista ja säätelystä. Mitään tarkkaa ei voi ennustaa vielä tästä säätelystä.
Jos tottuu käyttämään tekoälyä, huomaa, ettei samaan kysymykseen aina tule ihan samaa vastausta kahtena eri kertana. Tietomäärä jota se käytää on jokseenkin sama, mutta päätavoite on tuottaa jonkinlainen vastaus mielenkiintosesti esitettynä. Jonkun verran vilppiä ilmenee aivan ensi viikkoina kun jotain tekoälyä käyttää. Mollick väittää, että AI kerää tiedot ja tietää heti mikä tieto liittyy kysymykseen, mutta ei voi jälkeenpäin selostaa miten se keräsi tiedot. Se olisi kuitenkin vain lista osoitteista jossain tietokoneissa. Aivan samalla tavalla emme mekään osaa selostaa miten aivomme toimivat. Tekoäly toimii vaikkapa Googlen laajemmassa systeemissä osana.
Tekoälylle voi antaa tehtävän olla hauska, ja se sitten suorittaa sen muun tehtävän, vaikka mainoksen, vitsikkäästi. Ne vitsit saattavat olla jostain lainattuja, ja se osaa sen verran näytellä. Ei sillä kuitenkaan ole mitään peroonallisuuksia, se vain yrittää olla asiakkaan puolella. Se voi myös kysellä tarkempia tietoja tehtävästä ja siitä mitä aiot vastauksilla tehdä. Niissä se voi tehdä suosituksia ja yrittää olla aina varsin iloinen ja tukea asiakkaan ideoita ja päämääriä. Jos kirjoitat jollekin yleisölle tai tahdot esittää tulokset vaikka luokalle, tekoäly kannustaa esittämään asioita, joista ihmiset yleensä tykkäävät.
Tekoäly voi olla partnerina jossain työhön liittyvässä, ja silloin työnantaja luo tilin jolla saa kaikkein parhaimman version Claudesta tai ChatGPT:stä. Työtä voi jatkaa saman ongelman kanssa päivästä toiseen. Voidaan olla luomassa ohjelmaa tai nettisivua tai mitä tahansa tietokoneeseen liittyvää tai jopa mainontaa. Tekoäly ei välttämättä tiedä jostain kapeasta alasta niin paljon kuin alan ihminen. Se ei myöskään kovin syviä analyysejä. On siinä kuitenkin lyhyen selostuksen jälkeen tarkempaa tietoa, ja kohta ”diving deeper” antaisi lisää tietoa ja linkkejä. Mutta se osaa kuitenkin kumppanina jossain työssä toimia yleisapurina. Sillä on tiedot äkkiä käsillä. Ekspertti sitten siirtyy siitä eteenpäin. Meille muille nyt tarjolla olevat tekoälyt eivät vielä ole tällaisessa kiinteässä työsuhteessa. Luuelen, ettei ilmaiset versiot ole esillä pitkään, vaan on tehtävä jonkinlainen vuosisopimus, kuten vaikka Mircosoftin ohjelmissa.
Kaikkea ei kannata tekoälyltä kysyä. Esimerkiksi politiikassa se saattaa vain toistaa mielipiteitä, jotka se havaitsee asiakkaan omaavan. Mollick joutui kuitenkin eräässä tapauksessa tekoälyn kanssa riitaan, ja mitään keskustelua ei enää asiasta käyty. Se vain ilmoitti ”I’m sorry, but I don’t think we can have a productive conversation anymore.”
Omalta kohdaltani en ole oikeastaan joutunut Googlen tekoälyn kanssa erimielisyyksiin. Joskus olen korjannut virheen, ja se heti myönsi olevani oikeassa. Jotenkin hullunkurista on keskustelun lopettaminen, sillä selostan, että siirryn nyt töihin ja pari muuta sanaa. Siltä tulee aina viimeinen kommentti. Täytyy vain kirjoittaa, että ”ensi kertaan” ja sulkea luukku.
Googlen tekoälyä voi kokeilla Chrome selaimella. Pääruudun isossa kentässä on suurennuslasi ja ”AI mode” sanat. Niitä klikkaamalla aukeaa AI-versio.

No comments:
Post a Comment