Salaliittoteoriat

 

Presidenttimme avustaja Musk on esiintynyt televisiossa ja omassa mediassaan selittämässä minkälaista väärinkäyttöä verorahalla on. Hän löysi 150 vuotiaan vanhuksen, joka saa kansaneläkettä. Kaikki sosiaaliset kassat ovat hänen mukaan petosta ja huijausta. Nyt kuitenkin täytyy eritellä Medicaid ja Medicare. Medicare on vanhuksen itse ohjaama vakuutus, ja sen lisäosat maksamme itse vakuutusyhtiöiden kautta. Ei ole Muskin asia tutkia miten hoidamme terveyttämme.

Medicaid on valtion kassa. Se maksaa niiden palvelut, joilla ei ole varaa. väärinkäyttöä Medicaid rahoissa tosiaan on esimerkiksi vanhainkodeissa ja muissa laitoksissa. Laskuttavat liikaa, lisäävät kasan tarpeita joita ei kulutettu. Mutta mitään faktoja siellä ei esitetty. Leikkaukset tulevat ennen kuin tutkitaan. Musk ei ole vastuuvelvollinen kenellekään. Hän on vain Trumpin nimittämä apuri. Salaliittoteoriat ovat Muskin työkalu. Miksi ihmiset uskovat niihin? Usein se tuntuu vakuuttavalta selolstukselta, jos ihminen itse saattaa olla petosta maksamassa. Jos teoria viittaa joihinkin toisiin maihin ja heidän keskeiseen asiaan, se tuntuu vain huvittavalta.

Ihmiset osaavat ottaa selville monista asioista, ja tietävätkin usein paljon semmoisista jotka eivät ole varisnaisesti heidän alaa. Itseäni olisi vaikea huiputtaa rokotteiden vaarallisuudesta ja niiden ihmeelllisistä seurauksista. Mutta kaikki eivät tiedä kaikkea, ja tyhmyyskin on usein helpoin tulkinta monimutkaisesta asiasta. Sen täytyy olla salaliiton keksimä! Yliluonnollisten ilmiöiden kannattajat ovat outo ryhmä, joka tyytyy olemaan omissa foorumeissaan. Heitäkin voi helposti huiputtaa. Toiset asiat ovat maallikolle vain vaikeita. Itse en ole tilintarkastaja, joten en koskaan päässyt selville oliko pyöräklubimme rahastonhoitaja pimittämässä jotain. Raportit olivat aivan liian monimutkaisia pienestä klubista ja sen luottotilistä.

Me tulkitsemme yleensä muita ihmisiä ilmeiden ja käyttätymisen kautta. Psykologit ovat olleet kauan perillä siitä, että haluamme selvittää kuka vaikuttaa kehen ja pyörittelemme asioita päässä kunnes joku arvailu tuottaa päätöksen. Meillä on jo historiamme alussa ollut tapa arvailla kaikenlaista ja sen perusteella teemme taikauskoisia yleistyksiä.

Jan-Willem Van Proojien on tutkinut tätä primitiivisempää taipumusta. The Psychology of Conspiracy Theories tiivistää asian kolmeen oivallukseen.

Pattern Perception and Agency Detection on hieno nimi. Koska olimme vaarallisessa maailmassa ilman paljoa turvaa, olimme jatkuvasti tarkkailemassa maailmaa. Yönuotiolla muut nukkuivat ja yksi vahti ympäristöä. Vartijan piti löytää näkymätön toimija (agent) joka pimeydessä klaania uhkasi. Kaikki mikä näkyi ja kuului piti tulkita mahdollisena vaarana. Tulkitsemme merkkejä ja kuvioita liian vapaasti, ja usein ei mitään vaaraa ole. Yövahti kuitenkin osasi havaita tarpeeksi merkkejä normaalissa vaarassa. Petoeläimen löysi kun seurasi muita lähistön eläimiä. Vihollisklaanin löysi, jos heitä oli useampi liikkellä. Harhaluulojen sijaan piti opetella joku nyrkkisääntö.

Toinen oivallus oli, että salaliittoarvailut olivat aina osana elämää kun olimme isommassa yhteisössä.  Kun havaittiin vihollinen omassa yhteisössä, silloin muodostui ”me” ja ”he” ryhmät. Jos joku meidän ryhmästä loukkantuu, epäillään heti sitä toista ryhmää. Se oli vaikeaa selvittää alkuantaisessa yhteisössä, kun ei ollut puolueetonta oikeuslaitosta tutkimassa tapausta.

Kolmas oivallus on, että salalittoteoriat nykyään ovat vahvasti kytköksissä johonkin ideologiaan. Nyt meneillään oleva Muskin ja Trumpin valtion rahoituksen summittainen karsiminen sallitaan, koska puolueella ja kannattajilla on vahva uskomus siihen, ettei valtio tee mitään hyödyllistä.

Van Proojienin mukaan polittiiset uskomukset ovat verrattavissa uskontoon. Peruskäsitteitä ei koskaan epäillä. Tilanteet, jotka johtavat tuohon ajatteluun ovat polittiisia kriisejä. Lama, inflaattio, tai siirtolaiset tuottavat epävarmuuden, joka johtaa jyrkkään ajatteluun. Pelko tuottaa tilanteen, jossa salaliittoihin uskotaan. Maltillisemmat poliitikot rupeavat käytännön toimiin ja karttavat salalittojen ajattelemista. Jos jotain rikollista tapahtuu, annetaan poliisin se selvittää. Kun jotain tosi vakavaa tapahtuu, ja ihmisiä syrjitään ja loukataan, jyrkkämielisiä ilmestyy yleensä vastustamaan aktivistit. Heidän toimet ovat yleensä protestia kadulla.

Kirjoittajan loppulause selostaa, että salalittoihin nojaava epäily on normaalia aivan tavallisessa ihmisessä. Yksilön pitäisi vain olla seuraamatta johtajia, jotka pelottelevat ja lietsovat vain vihaa. Käytännön ratkaisu olisi kyllä löydettävissä.

Kirja on yleisluontoinen, eikä puutu maakohtaisiin seikkoihin. Onhan se psykologiaa. USA:n kohdalla pitää mainita, että maan koko ja valtion budjetti kaikenlaiseen toimintaan on se tekijä, joka kannustaa epäluuloihin kaikenlaisten valtion elinten toimissa. Televisiosarjat vain levittävät uskomusta, että amerikkailainen kommandojoukko voi tehdä mitä vaan. Voi vain kelata läpi historiaamme ja verrata kenen presidentin kaudella on niin toimittu. Jonkin verran kaikkien, mutta yleistys on että oikeiston.