Life Is Good

Otsikko on lainattu ja jopa Trade Mark, http://www.lifeisgood.com/

Lapset noita harrastavat, tarroja ja mun lippalakki. Olen viime vuosina innostunut lukemaan kaikenlaisia biologian kirjoja. Muutkin maapallon ja ihmiskunnan toiminnat ovat alkaneet lopulta selvitä. Politiikkaa olen seurannut epäsuositun presidentin kauden aika tarkkaan. Selvisi sekin ettei politiikalla, missään, ole totuuksien kanssa paljonkaan tekemistä.

But that’s not what I came here to talk about, I came to talk about the draft. No, Alice’s Restaurant. No, hippies. Ok, wrong movie. But we will get back to the hippies.

Olin ostamassa taas kotimatkalla Starbuckista kahvin. Semmoinen paha tapa tullut viivytellä kotimatkalla, vaikka kotona on loputtomasti tekemistä. Hankin sieltä Monterey Pop CDn. Nuori muodikas kaveri myö kahvin ja kuuntelimme McCartneyn CDn pätkän, hän pisti sen soimaan, ei olut kiire.

Nuoret tuntuvat edelleen saavan elämästä saman irti kuin mekin nuorina. Festivaaleja kävin 71-75 ja viimeksi isompi 1981. Niissä tosiaan oli sellainen fiilis joka hippikautena levisi tuollaisissa tilaisuuksissa, ainakin Suomen ulkopuolella, nuorten keskeen. Meillä meni kivasti, olimme jonkin verran samaa aatetta. Huumeita jotkut polttivat, mutta nekin olivat rauhanomaisia nautiskelijoita, samaa hippikansaa. Ekassa omassa asunnossani oli alakerrassa hieman pitkätukkainen ja partainen Stanley Cox, herra Cox Tree Service. Asui yliopiston reunalla, ja siiihen aikaan opiskelijat ja hipit ja duunarit tulivat toimeen, ei suurta kateutta, ei juppeja, ei Young Republicans. Olin siellä aina silloin tällöin, tunsin joskus oloni epäturvalliseksi yksin asuessa ja olivat melkein ainoat tutut korttelissa. Stan ja vaimo grillasivat pihvit ja uuniperunat, jos oli hyvä vikko puunkaadon alalla. Stanilla oli yksi tai kaksi apuria. Ja en nyt koskaan nähnyt Stanilla huumeita, mutta hippi se oli. Stan and his old lady.

Tällaisia muistoja Woodstock sukupolvelta, johon olin pari vuotta liian nuori. Kuuntelen sitä Monterey Poppia ja aika hyvä tuo on. Ehkä Isle of Wight kuitenkin äänitysten puolesta paras festivaali.

Viime vuonna kävimme Coloradossa, laskimme koskea kumivenellä oppaan avulla. Nuoria palkataan sinne kesäksi jännään hommaan, johon ei muuten ole varaa. Tänä keväänä kiipesimme rinkkojen kanssa Grand Canyoniin ja olimme yötä joella. Poika oli viikon viime kesänä New Mexicon patikkaleirillä vuoristossa. Yks isä melkein kääkähti korkeudessa, mutta selvisi, life is good. Mutten ollut mukana. Menimme sen jälkeen Coloradoon ja saimme olla ulkona aika paljon. Mutta ajamista tuli vähän liikaa.

Lapset ovat nyt kesällä kuukauden suomen kielen leirillä. Saunaa ja järveä ja mökkielämää. Life is good. Olen vähän kateellinen.

Kesä on Suomessa parasta aikaa. Älkää nynnikö sisällä ja paikallanne. Ei sitä voi ihan kalpeana mennä festivaalillekaan. No voi, mutta karmeaa katseltavaa nää kalpeat nuoret.

Olen nyt vähän liikkeellä itsekin, mutta kuten sanottu en pääse lasten leirille. Mutta ei tartte viikkoon sentään duuniin mennä.