Ihmisiä maailmassa

Olin taas kävelyllä ruokatunnilla, vaikka oli 30C ja lämpeni. Kävelen tehtaan nurkilla talojen varjossa. Moni bisnes on pientä verstasta ja pajaa ja metallin kierrätystä. Mutta joukossa on satavuotiaita taloja. Yhdessä asuu Vietnamin veteraani keksikmmäisessä kolmesta talosta. Niissä asui ennen useita perheitä, saksalaisia siirtolaisia 1900 luvun alussa. Tässä on naulattu ikkunat umpeen päätytaloissa ja vain keskimmäinen on käytössä. Hepulla on alakerrassa ilmastoinit ikkunassa, sillä viilentää pari huonetta. Ikkunan ulkopuolella on satelliittiantenni. Joskus mies korjaa aitaa tai puuhaa pihalla, mutta harvoin. Talvella tuota ei koskaan näy ulkona.

Jostain syystä rupesin muistelemaan ihmisiä eri puolilla maailmaa, mutta muista syrjässä asuvia. Newfoundlandissa Kanadassa, sen pohjoishuipulla, on viikinkimuseo L’Anse Aux Meadows. Lähettyvillä ei ole hotelleja, eikä suurella osalla saarta. Jonkun ravintolan jostain löytää, paikallisten paikkoja. Yövyimme pari kertaa bed and breakfastissa, vaikka harvoin niihin eksyimme lapsen kanssa. Poika oli 2-3 vuotias. Mutta sen yön olimme Marilynin Hospitaly Homessa. Siinä on 5 huonetta vieraille, lapset ovat kai aikuisia. Mies on kalastaja, harvoin kotona. Turskaa ei saa enää kalastaa, mutta hän troolaa muita meren eläviä.

Marilyn oli pikkasen juttutuulella, mutta lähdimme ravintolaan ja emme halunneet kotiruokaa muuta kuin sitten aamiaisen. Olimme ainoat vieraat. Aamulla siten juttelimme vähät jutut. Marilyn oli vasta pari vuotta pyörittänyt bisnestä, ja maksoi edelleen porakaivoa. Kanadan valtio oli sellaisen vaatinut että antoi luvan majapaikan pitoon. Talo itse oli omin käsin tai sillä tavalla koottu, tyypillinen amerikkalainen sisältä, ulkoa ja koristuksiltaan. Aika turhaan koristeltu joka nurkka. Mutta pihalla oli sepelinen tie autotallille ja koko piha oli kivenmurikoita siellä täällä ja ihan vähän rikkaruohoa. Taloja oli alueella kymmenkunta hujan hajan, ja asetelma oli jotenkin koominen siihen miten siistejä ja järjestyksessä ne olivat sisällä. Yksi lapsi näkyi parin talon päässä pihassa yksin leikkimässä. Yli kymmenen vuotta tuosta on kulunut. Lapsikin on kai kaupungissa tai pois saarelta jo.

Olimme kai yhden yön teltassa välissä ja sitten tuli semmoinen paikka kuin Corner Brook, jossa ei ollut taas motellia. Soiteltiin pariin paikkaan ja taas bed and breakfastiin. Siinä oli iankin kolmet asiakkaat. Yksi oli vanha piippua polttava opettaja joka oli opettanut alueella aikoinaan. Hänellä oli kaikenlaista juttua alueelta ja turistit olivat juttusilla hänen kanssaan tuntikaupalla olohuoneessa. Ei tarttenut avata telkkaria. En muista mitä ajankulua poajlle keksittiin tylsässä talossa.

Oli melkoinen homma keksiä tarpeeksi työtä alueella, ennekuin nykyaikeinen kalstus keksittiiin. Koko saaren asutus oli pitkään juuri Euroopasta tulleita siirtolaisia, irlantilaisia ja saksalaisia kai. Nykyään saarella oleva St Johns toimii provinssin pääkaupunkina ja sitä kautta ohjailee myös Labradorin erämaita, mantereen puolella. Noin sata tuhatta asutaa pääkaupungissa. Kansallisuukista saa jonkun idean Wikipedian taulukosta.

Irlantilaisia 29.92%, skottilaisia 7.90%, ranskalaisia , 4.16%, suuri osa katsoo olevansa vain kanadalaisia