Ruissalo

Luin mielenkiinnolla artikkelin siirtolaiselehdessä Ruissalosta ja sen huviloista (aiheesta on tuore kirja). Vietin kesät 1954-1964 yhdessä huviloista. Isoäitini olisi varmaan tuntenut ainakin yhden kirjaan haastatelluista 40-lukulaisista, kenties minäkin. En edes tiedä huvilan virallista nimeä, sitä ei koskaan käytetty. (Tutkin asiaa, ja se oli 1979 palanut Solhem, Ruissalo 38). Tässä kohtaa Ruissaloa oli naapurina Taposen huvila, jossa oli myös suuri puutarha kasvihuoneineen. Siitä seuraava oli meidän, jossa oli komea uimalaitos saunan kanssa laiturilla. Rannassa oli ”rantahuvila” ja heti siitä ylös mäkeä meidän. Asuimme suuren osan aikaa punaisessa palvelijoiden rakennuksessa, joka oli jaettu neljäksi kesäasunnoksi. Olimme parhaassa päässä, jossa oli suuri kuisti. Missään rakennuksessa ei ollut vettä eikä viemäreitä, kokkasimme ja tiskasimme pihalla.Juomavesi tuotiin kanisterissa kaupungista. Myös oikein grilli hankittiin pihalle, se oli uutta muotia. Sähköt oli, ja yksi kesävieras oli hankkinut puhelimen, herra Runonlinna.

Isoäitini oli täällä kesät erottuaan sodan aikana. Kaupungissa käytiin työssä linja-autolla, ja lomia isoäiti ei pitänyt. Mukana oli teinitytöt, eli äitini ja tätini. Isäni alkoi seurustella äitini kanssa joskus 50-luvun alussa, ja vietti paljon aikaa huvilalla. Ruissalon kansanpuistossa oli silloin tanssilavakin. Huvilaan ja muualle likkuttiin Turusta linja-autolla ensin, tätini poikakaveri mootoripyörällä. Isäni hankki lopulta autonkin, ja tädin poikakaveri toi auton kun he menivät naimisiin. Vanhempieni mentyä naimisiin vuokrattiin omia tiloja samoista huviloista, ja itse olin ensimmäiset kesät ladossa metsätien varrella. Sekin liittyi huvilaan. Joskus ’59 muutimme Helsinkiin. Meillä ei olut varaa mökkeihin, joten olimme äitini kanssa kesät edelleen Ruissalossa huvilassa, isän käydessä vain joka toinen viikonloppu ja lyhyet lomat. Erään loman aikana isäni teki ohuista puunrungoista ja parista pressusta autotallin Volgalleen. Yhtenä kesänä isäni piti puista soutuvenettä jossa oli pieni perämoottori. Sillä saatettiin mennä kallioiselle luodolle jossa otettiin aurinkoa. Miehet heittivät sen ajan uistinta. Kävin 7-vuotiaana uimakoulun kansanpuistossa. Tätini lähetti pari kertaa kansanpuistoon hakemaan ravintolan kioskista Marlboro tupakkaa. Sain samalla ostaa jätskit.

Aikuiset harrastivat metsässä marjojen ja sienien poimintaa, kalastusta ja veneilyä. Jos oli oikein moottorivene, saattoi ajaa Pursiseuraan ravintolaan. Sinne pääsi autollakin. Kävelimme isoäitini kanssa iltaisin huvilalta rantatietä Pikkupukin laiturille, jossa istuimme lokkeja katsoen ja söimme evästä. Autojen aikana ajoimme joskus Ruissalon toiseen päähän camping alueelle. Kun camping alue oli jo suositumpi, alkoi tällaisten huviloiden aika olla jo ohi.

Huvilan ja palvelusrakennuksen lapsia oli tusinan verran joka kesä, joten ei kavereita puuttunut. Paras kaverini oli Arto. Artolle sattui onnettomuus, aukaisi leukansa kaaduttuaan kannolle. Poikaa vietiin autolla Turkuun sairaalaan tikattavaksi. Mitään erikoisia lasten leikkipaikkoja ei pihalla ollut, mutta saimme liikkua vapaasti laajassa pihapiirissä ja jonkin verran kahta hiekkatietä pitkin. Polkupyöriä oli muutamalla. Ajoin aluksi siellä kolmipyörää, olin aivan pieni. Sitten yritin ajaa aikuisten naistenpyörää, jossa en ylettynyt istumaan. Kaaduin usein. Rannalla leikimme ja uimme laiturilta ja saunasta. Ohi seilasi aivan läheltä Ruotsiin menevät laivat Skandia ja Nordia. Laivan ohitus saattoi olla lapsille päivän kohokohta, vilkutimme matkustajille laiturilta. Laiturilla ollutta saunaa lämmitettiin aina yhden perheen johdola talkoovoimin, ja makeata vettä kannettiin kaivosta, kunnes siihen keksittiin pumppu. Naapurihuviloissa laitureilla oli vain pukukoppi uimareille.

Isäni hankki ajan kuluksi tikkataulun ja corona-pelin pöydän, jota sain sitten kavereidenkin kanssa pelata. Nurmikko piti niittää, ettei siellä ulkona olleet coronapelin palat lennelleet pusikkoon.

Muutimme Paraisille lopulta vuokramökkiin. Ihmiset alkoivat arvostaa erillisiä mökkejä, ja tällainen yhteisasuminen entisaikojen huviloissa (huvilat lienevät kukoistaneet 1900 luvun alussa) ei ollut enää muotia. Tätini mies osti lopulta mökin Naantalin puolessa. Näin huvilan rauniot 80-luvulla, ja viimeksi 2002 Ruissalossa käydessäni huvilasta ei ollut mitään jäljellä. Se oli jo aika tavalla rapistumassa 1966.