Rachel Maddow on MSNBC -kanavan journalisti, joka siirtyi pitämään showtaan vain kerran viikossa. Hänelle jäi aikaa keskittyä kirjoihin. Prequel-kirjasta on myös ilmainen Podcast. Nykyisen Trump-johtoisen politiikan ansiosta hän tahtoi tutkia aatteita 1900-luvulla, lähtien lamakaudelta ja siirtyen maailmansodan aikoihin. Poliittinen historia ei yleensä kiinnosta lukijoita täten esitettynä, vaan paremminkin jonkin yhden henkilön kautta elämänkertana. Kirjaan mahtuukin satoja nimiä. Aivan ennen kirjan tekstiä on nk ”cast of characters” lista. Liitteenä lopussa on kuvattu heidän loppuelämä 1940-luvun jälkeen. Noista kuuluisimmatkin ovat lukijalle outoja nimiä. Kirjassa presidentti Roosevelt tutustui isä Charles Coughliniin, joka piti populääriä kommunismin vastaista ohjelmaa radio-showssaan. Mutta pian herrojen tiet erkanivat. Coughlin liittyi juutalaisten vastustajiin, joita 30-luvulla alkoi ilmestyä täällä. Heidän propagandansa tuki Saksaa, ja muutama kirjan hahmo pääsi jopa Hitlerin juttusille. Isä Coughlin alkoi tukea fasismia aivan julkisesti, koska demokratia kuulemma oli liian heikko kommunismille. Kommunismi yhdistettiin silloin täällä aina juutalaisiin. Coughlin piti puheen Chicagossa 150 000 kuuntelijalle 1936. Tuo lasketaan ensimmäiseksi fasismin joukkotapahtumaksi. Ruohonjuuritasolla salaisia fasistisia järjestöjä alkoi ilmestyä. Uskottiin juutalisten tunkeutuneen kaikkeen, ja presidentti Roosevelt oli oikeasti herra Rosenfelt.
Tässä vaiheessa selviää, että Maddowin tavoite kirjan tarinassa on tarkoin kertoa miten fasistiset johtajat pääsevät valtaan. Kaava ei ole muuttunut edes nykyaikana. Johtajan tarvitsee keksiä jonkinlainen uhka, jolla äänestäjiä pelotella. Johtajat itse saattavat olla jonkin verran rasisteja, mutta heidän tarvitsee liioitella uhka joka valtaväestöä uhkaa. Nykymaailmassa se on aina ulkomaalaiset tai eri uskontokunta. Mitään tilastollisia faktoja ei saa esittää, vaan pitää kertoa tarinoita joista uhka kaikille selviää. Kun johtaja tarpeeksi pelottelee äänestäjiä, muutos kyseisessä maassa tapahtuu hyvin äkkiä.
Kirjan keskivaiheille päästyä samme kuulla että kongressi oli kiinnostunut toisen maan, Saksan, touhusta politiikassamme. Maassa oli edelleen suuri määtä saksaa puhuvia. Lapsille oli kopioitu Hitler youth kesäleirit Saksasta. Martin Dies oli Un-American komitean puheenjohtaja ja komitea yritti selvittää niin juutalaisten kuin natsien tilannetta aina vuoteen 1940. Mutta natsien tekoja ei tiedetty tarkalleen ja kommunismia pelättiin enemmän. Dies laati raportin Saksan ja natsien propagnadakamppanjasta USA:ssa, mutta se ei juuri tehnyt vaikutusta. Siinä pisteessa Saksa oli enemmän toisessa tavoitteessa kuin värväämässä natseja. Hitlerin propaganda yritti estää USA:n liittymisen alkavaan maailmansotaan. Jos Hitler kuitenkin valloittaisi koko Euroopan, mitä kannatti asiaan uhrata sotilaita? Salaliittolaiset kuitenkin jatkoivat hanketta tehdä vallankumous ja asettaa oma Hitlerimme valtaan. Kongressissa oli valmiiksi Saksan mielisiä kansanesustajia. He jopa käyttivät kongressin ilmaista postipalvelua propagandakirjeiden levittämiseen. Julkisuuden henkilöistä Ford ja Lindbergh olivat fasisteja.
Ennen maailmansodan loppua syyttäjä John Rogge johti vuonna 1942 tunnettuja henkilöitä vastaan käydyn oikeudekäynnin nimeltä The Great Sedition Trial. Yli 40 sai lopulta syytteen kapinan suunnittelusta. Diplomaatti Lawrence Dennis, kirjan päähenkilöitä, oli syyttessä mukana. Mies oli omalaatuinen fasistiksi, sillä yksi hänen isovanhemmistaan oli musta. Pitkäksi venynyt oikeudenkäynti loppui siihen kun eräs tuomareista sattui kuolemaan. Mitään päätöstä ei tullut. Mutta arviolta salaliittoihin järjestäytyneitä oli ainakin tuhansia, kaikki valmiina johonkin äkkinäiseen kaappaukseen. Kommunikaatio ryhmien välillä oli vähäistä. Muutama henkilö oli tietoinen lähes kaikista osavaltion tasoisista ryhmistä. Nyt asia sosiallisten medioitten kautta on aivan erilainen.
50-luvulla kuuluisaksi tullut Joseph McCarthy oli näissä tapahtumissa sivustakatsoja, mutta epäisänmaallisiin tekoihin ja niiden paljastuksiin oli tässä hyvä malli. Hän jatkoi vakoilijoiden ja pettureiden jahtaamista, kun kommunismista tuli uusi pelko.
Maddowin Prequel otsikko lienee sanaleikki joka tuo Trumpin kauden esille. Trumpin äkillinen nousu 2016 ja yksi presidenttikausi voidaan nähdä sen jälkeisine Capitolin valtauksineen sitten jatkoksi, ”the sequel.” Demokratia on siis taas uhattuna.
Standing in My Shoes Peculiaroso Great Big Boy That's What My Father's Face Regards from Chuck Pink Alku: 1986 A Shout Toward Noon
Aloitetaan vuodesta 1986: A Shout Toward Noon. 1. Little Beaver - 1:39 2. A Trout Toward Noon - 2:51 3. Little Martha (Allman) - 2:37 4. Easter Again - 3:07 5. Piece 17 - 2:05 6. Three Quarter North - 3:26 7. Echoing Gilewitz - 3:01 8. Air Proofing Two - 5:19 9. A Virtuoso Is His Own Reward - 4:00 10. Four Four North - 2:32 11. Ice Field - 6:56 12. First to Go - 5:08 Raidat 1,2, 3, 8, 10, 11 toimivat ainakin minulle.
Little Martha on cover, mutta Kottke soitti aikanaan tätä aika usein livena. Tähän levyyn on ängetty kaikenlaista newage sound effect häiriöääniä, rsidoilla 4-7- Sitten 8, Air Proofing palauttaa homman vanhaan tyyliin. The Ice Field on mielenkiintoinen minimalistinen teos. Ei ihan elokuvamusiikkia, mutta sellaista joka luo tiettyjä fiiliksiä, tunnelmaa
Kokonaisuutena en tykkää tästä ekasta CDstä uudelle merkille. Kun se ilmestyi, olin iloinen että mies edelleen sai levyttää. Mutta kun niitä tuli sen jälkeen, tää on jäänyt aika unohduksiin.
My Father's Face
Tää oli parempi. Jostain syystä CDt ovat olleet onnistuneempia, siis viimeiset 10 vuotta, jos mukana oli ainakin 3 laulettua biisiä. Joskus ne on puhuttuja. Leo selosti että musiikin ohessa, jota itse soittaa, on helpompi laulaa kuin puhua.
Instrumentaaleista kestosuosikki oli Theme from the Rick and Bob Report. Lieneekö edes oikea teeveeohjelma. Leon maailma on vähän erilainen kuin meidän muiden.
Varsinainen helmi siis on se Jack Gets Up. Selostettu ja onhan siinä pikkasen nuottia laulussakin. Jack herää aamulla ja yks päivä vessan peilissä onkin Isän Naama, CDn nimi. Kenties kerran olen kuullut tän livenä, katosi heti ohjelmistosta.
That's What
Kamalimpia CD kansia mitä olen nähnyt. Ei nyt mikään shokki.
Sisällä erikoista kitarointia, tällä kerralla 6 kielinen basso mukana, Leo soittaa. Husbandry on hauska, taas niitä puhuttuja juttuja. Robert Wyatt tulee mieleen.
Sisältää myös jazzia. Creature Feature ym. tuovat hieman Michael Hedges levyt mieleen. Mid Air maalaa äänikuvia Pat Metheneyn tapaan.
Tämä on kaukana monesta muusta Kottken tuotannosta, aika erikoinen levy. Jättäisin kuitenkin myöhemmäksi, jos Kottkea hankki, tai yrittäkää ensin kuunnella. Voi olla vaikea löytää.
1988 Regards From Chuck Pink CD alkaa mieleenpainuvalla I Yell At Traffic biisillä. Tässä albumissa on taas new age efektejä, mutta tuon biisin kohdalla on lisätty vain viulu. Ilman viulua sen kuulee Live Cd:llä. Skin Flintissä on slidea, jota on enää pienessä osassa Kottken tuotantoa levyllä. Konsertissa slide on edelleen melko esillä.
Short Wave ja Theme From Noodles raidat on soitettu ainakin kahdella kitaralla, ja kahdessa muussa raidassa on sähkökitarassa George Doering. Taxco Steps on varsinainen menobiisi (tulee mieleen flamenco), ja sitä seuraa Ojo, hieman hillitympi versio kuin alkuperäinen.
Ihan kunnon albumi, mutta laulua ei ole tässä, joten aikamoinen kuunteleminen alusta loppuun.
Peculiaroso Parade biisi on mieleenpainuva. Muistelee lapsuuttaan ja paraatia Cheyennen pääkadulla.Instrumentaaleja normaaliin tyyliin. Tykkään Ricky Lee Jonesin sovituksista, hanuria siellä täällä ja sellaista. Tarinan mukaan Kottkella ei ollut valmiita biisejä, ja tuottaja suostutti tämän kokoamaan näitä studiossa äänitysten edetessä. Twilight Time on cover ikivihreästä. Parhaat osat tästä albumista on parilla muullakin, esim. Live albumilla. Big Situation avaa taas uusia näkymiä, tyylejä, Kottken musiikissa. Kokeilevaa. Ei tämä ihan turha ole.
Tämä kierrättää taas muutamia vanhoja biisejä, esim. Dead End on vain uusi nimi jollekin vanhalle. Vaseline Machine Gun on hidastettu versio, Cripple Creek on aina hieno. Twice on näitä laiskoja, rentoja venyttelyjä, ei jää muistiin. Corrina, Corrina taitaa olla ainoa laulettu raita.
Across The Street (ei sanoja) liittyy tarinaan vangista, jota pidettiin tien toisella puolella jossain itäblokin maassa, perheen tietämättä missä mies oli. Vaikuttava tunnelmabiisi.
1999 One Guitar, No Vocals Aika siisti kokoelma instrumentaaleja. New Age vitkutukset on jätetty sovituksissa.Tässä ei voi poimia mitään erikseen, mutta varsin mielyttävä kokemus soittaa koko albumi läpi. Vastaa myös hyvin Kottken konserttia valikoimaltaan, paitsi siis ei ole edes puhetta. Konsertissa käy usein niin että Kottke tulee lavalle ja soittaa viisi biisiä pötköön. Sitten hän laukaisee jännityneen tilanteen puhumalla pari minuuttia ja jatkaa ehkä viisi samaan tyyliin. Lopussa voi olla Pamela Brown laulettuna.
Live Jossei Kottkea ole koskaan kuullut livenä, tämä kannattaa hankkia. Samaten My Feet Are Smiling, melko vanha live albumi. Sen sijaan Live In Europe ei oikeastaan tunnu liveltä, siinä ei ole juuri puhetta.
Kottke ja Mike Gordon 2002 Clone Tää nyt ei ole varsinainen Kottke albumi, Gordon on tasapuolinen partneri. Kitaran ja basson työskentely on aika sujuvaa, luontevaa. Osa sävellyksistä on Gordonin.
From my 2012 blog entry in Palasokeri. It may still be there at the site. At this point the band was again on hiatus, but did come back to tour extensively for the 50th anniversary. I've shown the disc not the cover. The joke had to do with selling cookies in Helsinki.
I’ve listened to the album several times and I have to agree with many fans that there is a better flow through this album than the previous, Titans Wheel. On the other hand, it is much more a Pembroke album than many, and the lyrics are mostly close to his familiar themes. Titans Wheel had more of the surreal topics, where here we have to do with the fate of Joe’s head in Tokyo Joe. Here we go on further adventures of the gang, which started out as the Vegetable Men (from Answer to Life) and went through various rumbles as Eddie and the Boys and other forms, ending up in a microbus on its way to Squaw Valley. What exactly are the Several Moons? Perhaps some remnant from The Moon Struck One, one of Jim’s inspirations in crafting his songs.
Chord Squad is a fun song about some musicians “here in your town”, with cute familiar phrases thrown in, and they refer to old Wigwam stuff all the time, a Zappaesque conceptual continuity.
Sandpainting has a familiar beat introduced into Wigwam by Kepa. Seems to be about some woman searching fame and fortune, with movie moguls thrown in. I sort of lost interest in these stories after Pleasure Street. The melody is OK.
Bow Lane is a very typical Pembroke-Rechardt work and I’m sure there is some personal story here but I have no recollection of it a few minutes after the song is done. And I actually like older similar ones such as The Big Farewell. Cloudy Dream is similar in subject matter but with nice instrumental breaks thrown in. And it works OK for nine minutes!
Kabul Grill is a highlight. One more bar story with a few new twists. Pay close attention to the lyrics.
Deep Pop has a unique guitar sound for Rekku, and the organ and melody work well. A favorite, but again I still have not figured out the story here.
Squaw Valley Non-Event….OK, take a ride with some hippies in a microbus. I almost have all the lyrics sorted out, the spoken introduction helping out. It reminds me of Zappa and his Dangerous Kitchen with the band repeating the vamp through the song. The most surreal of the songs on the album. Have fun, don’t drink and drive. Some Huldén contributions here.
Tokyo Joe starts with the roulette wheel. More of Jim’s gambling songs, after Heaven In a Modern World. Joe has his problems.
Banging On The Ceiling does not bang at all, more accordion accompanied pop tunes. But it does grow on you.
John Lennon used to call some of Paul’s songs on piano “granny songs”. Cacobe Bar Two-Step is one of those, but with accordion. A dancer is involved and there are echoes of old movies, but I have not figured out the story.
Nice instrumental decorations here and there, such as tuba or Mike Monroe on saxophone brings some breaks to the routine. Pembroke’s vocals are fairly smooth on this album, much like in his various solo works. Throughout the album, Kotilainen stays a bit to the back, but there are interesting sound effects by him here and there. The Palasokeri guys can comment below, Finnish or English is OK, on the other musicians. All in all, a “deep pop” album, very light on the progressive end. But a great Wigwam album nonetheless.
2025 Addendum
I searched for lyrics, but found none on the net. I had worked out most of Sandpainting, good for lyrics (but a very boring arrangement in hind sight).
Hannu Vierula in Prog Archives summarizes overall feel of the songs thus:
Deep Pop, Banging on the Ceiling and Cacobe Bar Two-Step are little bit meaningless songs. Perhaps Wigwam should take more risks, this album is made too carefull to looklike old Wigwam. And they do not know what to do with Esa Kotilainen on keyboards. Same problem was with TW. He plays too background and sound is very thin. He paints backgrounds of the songs but he don´t really play with the band.
Not sure who is TW. But he has a point with the basic adult rock feel of the album. I liked Kotilainen mostly. Maybe a bit better on Titan's Wheel.
Captivating History, by anonymous authors, takes history in small chunks and presents them in easily readable text. Wars are briefly covered, not battle by battle. Kings and historical figures come alive with a few strokes. In this sense, the book is a success. Unlike the most standard Finnish history text by Jutikkala and Pirinen. I use that as strictly reference, 10 pages at a time. It is also dated, from the 1970s in the available (used) edition. And as it turns out, I don't have a favorite book of Finnish history other than a school text meant for 15-year old readers. Once they get to long narratives of events, most of them sound rather similar. In English, the Matti Klinge book is also worth a look: A Brief History of Finland Paperback – January 1, 2000. The updated version has Finland in the EU.
The book does attempt to bring Finns into a Scandinavian culture that was the way to trade and interact in the Baltic in the Viking age. I would just like to add the prehistory prior to that. How Finland was settled is quite well established, once we have Finnic people there in the bronze age. Read this Wikipedia article, as there are no books in English for the general public on the Baltic Finns. Itämeren suomalaiset in Finnish.
I have access to books in Finnish, and certainly did not need this book in any way. But it does cover the history of the early part well. The Scandinavian part. We are talking about mostly Sweden and European history from 1300 to the 1700s and this ends with the Napoleonic wars. The loss of Finland by Sweden is barely covered, we just get the big picture. To Finns, the so-called Finnish War (Suomen sota) is a major event, covered by Runeberg in poetry and writing in the 1800s. It was an embarrassment to Sweden and Sweden ceased to be a military power in 1809.
So the faults of the book..written no doubt by the same person who wrote the similar book on Sweden...lie mostly with the point of view. It is never the view from Finland. Well, briefly as on page 62-63 with the nationalist movement, it is brought up. There is some attempt to polish that toward the end and an independent Finland. It does give the realistic description of the 1900s wars and poltics. And to be fair, you cannot describe developments within Finland in 100 pages, you simply list the things that were done TO Finland up till 1900.
The wars of the 1900s cover a bit of the social history and economics as well as the effect of being next to Russia where a revolution took place. The Civil War in 1918 has this: "The war was bloody for such a small counry, and for the losing Reds, capture often meant death. It's estimated that close to ten thousand Red soldiers and sympathizers were gunned down." In the WWII section we get the basics in twelve pages, with a map of the Manerheim Line. Maps are rare in these books. Unlike the other Nordic countries, Finland had a major role in the world war.
Linguistics is not covered much, and prehistory is mostly through the Vikings. Finland had a Bronze Age like all the areas of Europe and was settled mainly through Estonia. Archeology and linguistics would cover that era. The author does point out all the water ways and the easier connection to the Baltics at one point.
Note about the Finnish King (listed in the section on 1918 events). Thre was never a Finnish king. Wikipedia (in Finnish) explains: With Germany's defeat in the Great War already looming, Friedrich Karl was advised by Berlin to delay accepting the crown. However, the delegation of the Finnish Parliament led by Speaker Lauri Ingman handed him the official notification about the royal election, Friedrich Karl announced that he would postpone his answer. In the end, he never accepted the election or arrived in Finland, but announced in his letter dated December 14, 1918 that he would renounce the crown offered to him. Friedrich Karl did not visit Finland later either.
The rather dry A Concise History of Finland (Kirby) does give a better view of the 1800s and the rise of Finnish nationalism. In the early part of the Grand Duchy the Finns held on to Swedish practice as much as possible. The danger as part of Russia was that the property rights would go toward the Russian model. Finnish farmers and the less wealthy rural people held on to their personal freedom, serfdom did not arrive. The Kirby book gives a lot of numbers to better place Finland among the developments of the 1800s, as well as industry later on. But as pointed out, this is where the books start sounding like written by an academic for his audience. The years 1939-1956 are described in detail, including the war with Russia. Readers will see that Finland was brought into the Winter War with no choice. The short war demonstrated to Russia what Finland was capable of. At this point the US and other powers were not in the war. Then we get the picture a few years later. Finland seeems to have sided with Germany, concluded all players in Europe that were into politics and defense issues.
Kirby writes page after page about the internal politics and various people involved in the Continuation War period. Mannerheim, Ryti and so on. How does the reader make sense of all this? There is a big question here, perhaps the biggest for Finland in history: why did Finland enter World War II on the Nazi side?
If you look up the same period in the standard Finnish school book (mine is a bit old, Vehvilä and Castren) you find out that it was mainly Hitler that steered Finland into war. Making moves that allied Finland to Germany, Germany then proceeded to attack Russia. This was mainly due to Hitler not ever being able to invade England, only to bomb it. As soon as Germany attacked Russia, Russia started bombing Finland. It assumed, correctly, that Finland was part of Hitler's Russia plan. In this case it does NOT make sense to list all the internal squabbles of Finns, as Kirby does. I would assume he is trying to present all options, as if Finland has a chance to resist Hitler.
In the end, even Kirby lists the "reality of Hitler's domination of Europe" as the final outcome of the debate. The major countries had already picked sides in Europe, and Sweden was not going to help Finland. In fact the Winter War ended with Finland blocked from Swedish help by the peace treaty. With Germany as a sort of ally....the two countries seemed to be at first waging independent wars against Russia...the Finns eventually crossed the Russian border to "reclaim lands" lost after the Winter War. There was then no way to back out anymore. Kirby describes prison camps for Russian soldiers and also some camps to house the Russian speaking population from Karelia with the words "ethnic cleansing." The chapter on the war seems to never end, with continuous politics and contacts abroad to try to affect a softer landing as peace talks would come up. In the end it was again Germany's status that ran things. Germany lost and Finland had no claims. In 1946 we get Paasikivi as president, a banker. Russian demands led to embarrassing blame games and Mannerheim, leader in two world wars, had to leave Finland.
It goes on to describe the post war years in a sensible manner. The entire Kirby book is a mix of good "captivating" narrative and then sections of policial history that gets a little harder for the non-academic reader. Modern Finland is there, pages p.276-305 covering the years past Kekkonen.
Who should read the Captivating History book? Well, anyone interested. You can easily read the whole book. Add info from the Kirby book for a better picture. If Finland in the World Wars is your interest, fill up with some war books after reading this. I recommend Frozen Hell by William Trotter on the Winter War. The leaders of Russia, Sweden and briefly Napoleon have their role in this brief account. The European events briefly take Finland and Sweden into the events that shaped the countries of Europe. A Swedish king was even assassinated. The turmoil from 1790 to mid 1800s was experienced by all of Europe.
OTHER OPTIONS
The Nordic history book:
A History of Scandinavia: Norway, Sweden, Denmark, Finland, and Iceland by T K Derry.
Wigwam on noin kolmekymmentä vuotta vaikuttanut proge-bändi. Legendaa riittää monista kokoonpanoista, ja viimeisinkin (2002) kokoonpano on melkein sama kuin 1975-kokoonpano. Proge tyylinä on hahmoteltu muualla. Ainakin 1975 asti Wigwam täytti tiukimmatkin progen vaatimukset. Bändi teki muutamia keikkoja kesällä 2000 ja on keikkaillut nyt pari vuotta. Tässä 70-luvun pitkätukkamusiikissa oli comebacking myötä uutta voimaa, vaikka hiuksia ei niin paljon jäsenillä olekaan. Tosin Kotilaisen palattua kuvioon, hiuksiakin taas on. Viime vuosina julkaistu kokoelma Fresh Garbage esittää bändin 70 luvulla eri kokoonpanoissa, joista monet muistavat Jukka Gustavssonin ja Pekka Pohjolan ihmeelliset kyvyt soittimissaan.Mutta ison maailman tapaan bändi vaihtoi kokoonpanoaan kautta uransa. Samaa nimeä voi hyvin käyttää kunhan ainakin yksi alkuperäisjäsen on mukana, tässä tapauksessa ahkera biisin tekijä ja laulaja Jim Pembroke. Monet laskevat Wigwamin loppuneen alkuperäisen rumpalin Ronnien kuoltua 1980, eikä Ronnien kaltaista toista olekaan. Wigwamin voi jakaa Pembroke-Rechardt kauteen (75 ja jälkeen) ja sitä edeltävään kauteen. Aikaisempiin kokoonpanoihin on melko vaikea tutustua bändin Highlights kokoelmalla. Oikeastaan helpoin tapa tutustua siihen olisi Live Music From The Twilight Zone äänite. Bändi soitti aika paljon cover biisejä, mutta aivan omalla tyylillään. Levyltä löytyy Jimin Grass For Blades (mainio sekoilu, jonka sanoissa on kuitenkin ajattelemisen aihettakain) versio, jossa kaikki pääsevät sooloilemaan ja The Band cover The Moon Struck One on ehkä paras The Band biisi, joita on lisää Fresh Garbage kokoelmalla. Tämä oli se jammaileva kokoonpano joka keräsi uskolliset fanit. Lennonin Imagine sopii pasifisti Gustavsonille laulettavaksi.
Niille, jotka tahtovat tutustua Gustavsoniin, voi suositella Beingiä (viimeinen studio LP Jukalta Wigwamin kanssa) ja Fairyportia. Olen keskustellut asiasta Njetin-kulttuuriserverin jäsenen, Timon, kanssa seuraavasti:
EJ: En oikein vieläkään tiedä miksi Beingiä monet pitävät parhaimpana. Fairyportilla esimerkiksi bändin jäsenet pääsevät tasaväkisemmin esille.
Timo Sinisalo: "Niin... Being edustaa aikaa, jolloin bändin sisäiset musiikilliset erimielisyydet olivat melko suuria. Helpoin ratkaisu olikin ottaa levylle pääasiassa yhden tekijän, Jukan, biisejä.
Mutta onko Being Wigwamin paras levy? Siitä voi jokainen olla omaa mieltänsä. Minun mielestäni Being on nimenomaan KOKONAISUUS, jota sävyttää tietynlainen angsti ja ahdistus. Sensijaan Fairyportilla on Pohjolan, Gustavsonin ja Pembroken biisejä ikäänkuin erillisinä saarekkeina. Beingin aloittava "Proletarian" on mielestäni osunut nappiin tunnelmaltaan. Gustavsonin ajoittain kaksiääninen laulu on vangitsevaa ja soundit ovat kenties hienoisen tunkkaisuutensa vuoksi juuri passelit tälle albumille."
EJ: Silloin 60 ja 70 luvuilla oli tämä hippiliike ja sen sellaiset. Luulen että ainakin Jukka Gustavson oli vakavissaan siinä.
Timo: "Varmasti oli! Etenkin Beingin sanoitukset ovat melko filosofisia, eikä Jukka varmaankaan pyrkinyt tekemään mitään näennäisvakavaa musiikkia jotakin tiettyä kuulijakuntaa varten. On oikeastaan sinänsä mielenkiintoista, että "vanhan Wigwamin" kenties korkeaelentoisin ja filosofisin jäsen, Gustavson, oli bändissä juuri se, joka oli ehdoton absolutisti. Eivät kaikki kukkaislapset (tms.) tosiaankaankaan ammentaneet luovuuttaan kemikaalisesti.
(Timo jatkaa): Voin kertoa Gustavsonin oleva edelleen kovassa vedossa. Näin nimittäin Jukan Moments-nimisen kokoonpanon livenä Semifinal-klubilla kuluneena syksynä. Bändi sai sekä Jukan omiin että lainattuihin jazz/blues-kappaleisiin mieletömän hienon svengin. Keikan kohokohdaksi nousi mielestäni Gustavsonin sangen omaperäinen versio Beatlesin "Yesterdaysta". Sama versio löytyy myös miehen uusimmalta levyltä."
Wigwamin Gustavsonin jälkeisenä aikana kosketisoittimet jatkoivat tärkeänä osana soundissa, mutta ne eivät olleet enää pääsoitin, vaan se oli nyt Rekun kitara. Kuitenkaan ei voi kuvitella Wigwamia ilman urkuja tai syntetisaattoria. Syntetisaattorista pitäminen on ihan makuasia, ja jotkut jopa pitävät ELPn Lucky Man biisin soitannosta Keith Emersonin käsissä. Itse pidän syntetisaattorista lyhyissä annoksissa. Niin sitä kuultiin Wigwamilta studiossa 70 luvulla. Nuclear Nightclubissa, bändin kaupallisimmassa levyssä, kitara ja kosketinsoittimet sovitettiin hienosti yhteen, ja Esa Kotilaisella on täytynyt olla osuutensa onnistuneisiin sovituksiin. Pedro Hietasen rooli koskettimissa oli jotenkin erilainen. Pedronkin soitto pääsi joskus etualalle, kuten Horace’s Aborted Ripoff Schemessä. Hienoissa pop-sävelmissä Tramdriver ja Wardance koskettimet kuuluvat vain taustalla, kitaroiden ollessa etualalla. Light Ages CDssä oli koskettimissa taas Mikko Rintanen. Pedro ja Kotilainen on nähty vuosien 2000 ja 2001 konserteissa nykyisessä bändissä. Esiintyvässä Wigwamissa onkin mielenkiintoista seurata miten juuri kosketinsoittaja selviää tehtävästä livenä, niin että biisit tuntuvat samalta kuin ne on totuttu kuulemaan kautta 25 vuoden uran. Pembrokeakin kuulee joskus sähköpianossa, mutta sitä on vaikea erottaa muun musiikin joukossa. Parhaiten se kuuluu miehen soololevyissä. Pembroken pianoa kuulee kyllä hyvin Nuclear Nightclub-levyllä. Biiseissä Kite ja Simple Human Kindness se on tarpeellinen osa, ja Kiten live-versiossa saman CD:n live raidoillla piano korvaa Rekun komppausta osin (studiossa oli kaksi kitararaitaa). Ennen 75 levytettyjä biisejä kovin harvoin kuulee, muutama Pembroken vanha biisi sentään.
Kovin vähän mitään videomateriaalia koottiin bändin uralta. Kuitenkin Nuclear Nightclubin promovideot voisi koota joksikin "konsertiksi." Samasta studiosta tulee tämä versio Grass For Bladesistä. Jim ei tykännyt saarnata, mutta tämä kritiikki länsimaita vastaan jossain Aasiassa kai (Vietnam on mainittu tämän yhdteydessä) on parhaita Pembroken soolobiisejä jotka sitten päätyivät myös parille live levylle. Loiri spiikkaa lopussa!
FRESH GARBAGE
Pembroke-Rechardt vetoinen Wigwam tuotti edeltäjäänsä kitkattomammin hienoja studiolevyjä. Jokaisella Wigwam fanilla on Nuclear Nightclub jota on ylistetty monella taholla. Osittain senkin takia sen oli vaikea ylittää itsensä livenä, vaikka esim. New Games esittää Rekkua hienosti. Mutta nyt voi jokainen verrata eri vaiheita livenä uuden kokoelman ansiosta, ja myös live raidoilla Nuclear Nightclubin uudessa juhlaversiossa. Äänitteiden tekninen onnistuminen vaihtelee, mutta melkein joka vaiheelta on jotakin. Ykkös-CDn alkuraita Must Be The Devil (studio single) tuo vankan panoksen psykedeliaa ja omalaatuisen Österberg-Hulden rytmin, joka sitten katosikin pian. Nimikkoraita Fresh Garbage (Spirit biisi) osoittaa, että bändi oli jo aivan alussa melko vaikuttava lavalla. (Wigwamin kohdalla stage act ei ole sitä tavallista pelleilyä). Kuullaan niitä Band covereita, joista ei nyt erityisempää kommentoida. Pohjolan Nipistys(jo toisen kerran livena) ja Gustavsonin Fairyport saavat live version. Jälkimmäisessä laulu on onnistunut hyvin. Losing Hold studiossa ja livenä on bändiä parhaimmillaan. Cd:llä kaksi (74-77)Gustavson palasi vierailemaan yhdellä raidalla, ja New Games/Grass For Blades on kokoelman kohokohtia. Jälkimmäisestä on nyt kolme hienoa versiota, kun taas Dark Albumin CD version Grass For Blades vähän ontuu ylipitkän sovituksen takia, noin studioversiona(Pedro koskettimissa). Kotilainen soittaa ilmeisesti Gutsin kanssa yhdessä Rarities versiossa, joten Hietasta ja Kotilaista ei pääse vertailemaan.
Monen suosikki oli viisimiehinen Twilight-levyllä esiintynyt kokoonpano, ja nämä viisi muusikkoa pääsevät Garbagella kaikki esille, muiden jäädessä vähän varjoon. Mats Huldénilla on pitkä suhde Wigwamiin, joten taas kerran levyn kansikuva on Matsin taidetta.
LIGHT AGES
Tämä 1993 levy saatiin ulos vähän erilaisella kokoonpanolla. Rekku ja Jim saavat homman edelleen kuulostamaan Wigwamilta. Biisit Absalom, Talking Brought Me Here ja The Next Breakfast ovat ehdottomasti tätä Wigwam-tyylistä deep pop progea. Jimillä on onnistuneita omia biisejään, enemmän hänen soolotyylisiään. Albumin loppupuolella biiseissä (False Alarmiin asti jaksan kuunnella joka kerta, joskus Crystal Balliin)on Rekun osuus onnistunut, mutta sanoista en erikoisemmin välitä. Kolme vanhaa biisiä on mukana, ihan hyviä, mutta täytteenä kai.
WIGWAM plays WIGWAM
Vuoden 2001 syksyllä julkaistiin kahden CDn live äänite Tavastialta. Siihen on saatu 17 biisiä, suurin osa 70 luvulta mutta yksi Light Ages Cdltä. Tässä saamme kuulla miltä bändi kuulostaa nykyään: jonkin verran karheat lauluosuudet, osat jopa lausumalla, mutta ei Jimin laulussa mitään vikaa vielä ole. Rekun osuudet ovat kehittyneet ja muuttuneet kautta vuosien. Luulisin fanien olevan tyytyväisiä Esa Kotilaisenkin soittoon. CDeiden mukana tulee sanat, ja huomaan sen avulla saavani selvää Bless Your Lucky Stars biisin sanoista:
Hey man your depression is The lack of love So bless your lucky stars Hey man the question is Is somene’s lack of my love Such a burden Bless your lucky stars
Selvästi teksti ilman tulkintaa on melko mystinen. Esitettynäkin se vielä ihmetyttää. Studio-albumilla se alunperin oli kuin höysteenä melko instrumentaalina esitetyssä biisissä, mutta toi kuitenkin juuri Wigwaminlaiset tunteet ja värit. Konsertissa sama tulee ihan selvästi esiin. Muuten tuossa Tavastian konsertissa ei ole jätetty yleisölle spiikkauksia tai sen tyylistä asiaa. Jimillä on tapana Kite biisin pyynnöillä, "kite" suomalaisittain, sanoa että Kitee on Lapissa.
Aivan oikein live äänitteellä ei ole uusia biisejä, jotka on paras hioa studiossa lopulliseen muotoonsa.
Kuka sitten tällaisen CDn tarvitsee? Kaikki lojaalit fanit, ja uudet fanit jotka ovat nähneet bändin lavalla. Ostakaa kuitenkin ensin Nuclear Nightclub ja kenties myös Being.
TITANS WHEEL Tätä 2002 levytettyä albumia voi pitää Wigwamin Abbey Roadina, jos Nuclear Nightclub oli heidän Sergeant Pepper. Jos lukee Because-biisin tekstit paperilta, ei osaa arvata sen esitettynä olevan ihan kelvollisen (en pidä sitä Beatlesin parhaasta päästä) levyllä. Jimin tekstit ovat usein tällaisia, ja monet toimivat muutaman kuuntelun jälkeen. Ihmettelen kyllä mikä on To The Other Side. Kun The Doors lauloi "Break On Through To The Other Side", siinä voi arvailla raivopää Morrisonin todella uskovan johonkin toiseen puoleen. Onko Jimin versio vitsi? Toisaalta biisi viittaa laulun "päähenkilön" temppujen olevan uutisarvoisia asioita. Biisien tekstit ovat tavanomaisia, joskus vaikeatajuisia. Muutama Jimin vanha biisi selvisi suurimmalta osalta itselleni vasta vuosien kuuntelun jälkeen. Aina niissä on muutama sana joka ei koskaan selviä. Luettunakaan.
Soitannossa huomaa yhteensoiton sujuvan, mutta monista biiseistä puuttuvat helposti muistettavat melodiat sooloissa. Rekun soundi vaihtelee biisistä toiseen. Bitesize biisissä on kiva slidelta kuulostava korkealla soitettu melodia, mutta tarkemmin kuunnelleen se ei olekaan kitara vaan syntikka. Kitaraa on mukana siis vain ripaus tuossa kohtaa. Biisin sanoista yritän edelleen päästä perille, mitä tapahtuu Doug’s Sculleryssä? CD:ltä lohkaistu single Heaven In A Modern World ihmetytti joitakin, mutta kyllä mä tykkään, kuoroineen kaikkineen. The Lost Lizard King ennustelee jotain ihmisen tulevaisuudesta ja tuo tällaista proge-tyylistä fantasiaa. Siinä se toimii, mutta en pidä itse Titans Wheel-fantasiasta (liittyy siihen edelliseen Lizard Kingiin) niin paljon, mutta enää en sentään hyppää raidan yli kuten ensi kerroilla. Drive on Driver lupaa erikoista tarinaa, mutta tarinaa olisi saanut olla säkeistö pari lisää. Ja mikä on maanalainen auringonnousu? Mystistä. No, Subterranean Sunrise kuvaa kuitenkin arkista rutiinia ja jatkaa sanoin "flower patterned armchairs in a wall papered tomb". Siis kaikki ei olekaan ihan hyvin.
Kesällä 2002 Soundin artikkelissa Pembroke selostaa, ettei tahdo saarnata lauluissaan. Sanoma on kuin piiloitettu. Itse kyllä kuuntelisin aivan hyvin Simple Human Kindness tyylistä saarnaamista. Jotenkin tämän levyn kautta mies ei tule esille ihan yhtä sympaattisena jätkänä kuin ennen. Sanat ovat tällä kertaa paljon mielikuvitusmaailmasta. Jotenkin aina huomaa, että Jimin hahmot liikkuvat jossain englanninkielisessä maailmassa. Joskus melko brittiläisessä.
CD on aika tasapainoinen ja sopivankulkuinen. Muutaman biisin, kuten Win Your Love (sopii Jimin soololevyille) olisi hyvin voinut jättää pois, tunnelmaa tiivistäen. Mutta kyllä tämä näinkin toimii. Paljon eheämpi albumi kuin Light Ages. Olen kuitenkin Light Ages fanikin edelleen, ja mielestäni Dark Album oli melkein parhaita (kun jättää sen kuningattaren Silver Jubileen pois).
Espoossa 2002 elokuussa
Lyhennetty erillisestä palstasta ( tuota kuvausta voi hakea www.njet.netissä ja siellä Palstat ja minun osastoni).
Wigwam-fanit, melko nuoria, istuvat kahdessa etummaisessa pöydässä vasemmalla. Oikealle tulee pianonsa taakse Jim ja muutkin ovat näköjään paikalla. Tiskijukka on lopettanut Cherin ja muiden diskohittien (paikalla on diskopallo!) soiton ja spiikkaa bändin esityksen, "Wigwäm".
Puolisen minuuttia Jimin mikistä ei lähde kuin muminaa ja Rekun kitara on kuin Veltto Virtaselle säädetty soinniltaan. Soundia paikkaillaan ja nyt saa sanojakin kuulla. Eka biisi, se puuroisesti alkanut on eräs suosikeistani, Bitesize, jossa Kotilainen soittaa kitaramaisen melodian. Jimin pianoa ei kuulu koko setin aikana, jossei seiso aivan sen edessä. Paikalle ilmestynyt nuorehko kylähullu tarttuu biisin lopussa Jimin mikrofoniin kiinni ja mylvii sekaisia sanoja. Jim antaa järjestysmiesten hoitaa miehen sivulle.
Rekun soitto on aika paljon komppikitaraa. Joko kokonaisia sointuja, tai melodioita niistä poimien. Pientä sooloilua on monessa biisissä, mutta eka pitempi soolo on vasta Titans Wheel-biisissä.
Laulut ovat lähes kaikki uudelta CD:ltä. Remains To Be Seen, Good Mornington Street, Lost Lizard King, To The Other Side ja Greatfield. Olen kuulevinani jossain kohtaa sanat "happy waste", viittaus kai Gustavsoniin, luultavasti Greatfieldissä, jossa myös on sanat Let It Be. Muutamassa yleisö tanssii tai keikkuu mukana rytmissä, mutta ei nyt kovin innoissaan. Jimin ajoittain agressiiviset lauluosat toimivat kyllä livenä, paikan päällä. Live-levyllä niitä ajoittain kummastelin. Epäilen saavatko muut kuin hard core fanit sanoista selvää ollenkaan. Muusikko tulee kommentoimaan, ei ole levyä vielä kunnellut. Vihjaisen että Kotilaien oli hyvä lisä uudella levyllä, vaikkei se nyt ihan Nuclear Nightclub olekaan.
Sitten tulee Colossus. Biisillä on aina joku innokas kannattaja. Ja onhan siinä jotain erikoista.
Kettusta olen seurannut silloin tällöin. Ihan hauskaa tuntuu hänellä ja muusikoilla olevan. Rekun naamasta ei paljon mitään lue, paitsi pientä väsymystä. Måssen huomaan, kun tämä soittaa terävämpiä bassoääniä plektralla erään biisin lopussa. Palasokerissa on erinomainen kuva Måssesta ja Jimistä taka-alalla aivan basson kaulan alla.
Titans Wheelissä Rekun soolosta saa nauttia, ja biisi toimii itselleni hyvin näin livenä, vaikka levyllä olen hyppinyt sen yli, kun se on melkoinen progemöhkäle.
Joukkoon tulee liikettä kun Drive on Driver alkaa, ja olen hommassa ihan mukana fanien takana. Se eräs fani videoi edelleen, näen Rekun ja Kettusen monitorissa. Fanien mukaan tunnelma kohosi tästä vielä viimeisen tunnin aikana.
Titans Wheeliä olen kuunnellut keikan jälkeen useita kertoja. Albumissa on teemoina se mainittu fantasia, pikku tarinat ja sen lisäksi huomaan kolmannen. Drinks On The House, Good Mornington Street, Drive On Driver ja ehkä joku muukin tuovat esille juuri tämän kapakkaelämän. Sen jota itse nykyään vierastan, mutta joka on tuttua suomalaisille. Lauluissa saa ehkä pilkahduksen miltä se näyttää bändin näkökulmasta, takahuoneesta. Siellä valmistaudutaan myöhäisiltaan samalla tavalla pienellä porukalla kuin ravintolan puolella yleisö. Tekstintekijälle tuttu maailma, vaikkei se nyt ihan suomalaisesti tule esille lauluissa, noin vain yleismaailmallisesti. Tapetaan aikaa, nautsikellaan, kerätään yhteishenkeä ja sellaista. Eikä tämä aihe ole mikään uusi teemakaan bändillä. Tällaista, sanotaan vaikka opiskelijaelämää, tulee esille Pembroken ekalla sooloalbumilla livena (ei nyt ihan okeasti!) ilmapiirinä klubissa sekä Eddie And The Boys ja Vegetable Rumble biiseissä. Vanhat muistavat kai N-klubia tässä yhteydessä.
Mutta nyt meillä on vain tämä uusin levy, ja jäämme odottamaan miten vuoden parin sisällä Wigwam alkaa elää ja muuttua. Pienenä ohjeena neuvoisin uusia Wigwam faneja tutkimaan niin Jukan kuin Jiminkin tekstejä. Hauskoja tai vakavia, monet ovat suomenkielisille jonkin verran vaikeaselkoisia. Lyriikat löytyvät alla olevasta Wigwam linkistä.
Lopuksi, niin kömpelö kuin tällainen vertaus usein on, Wigwam oli Suomen Beatles. Legendaa molemmista riittää.
ALBUMIT Hard 'N' Horny (1969) Tombstone Valentine (1970) Fairyport (1971) Wigwam (1972) (compilation) Being (1974) Live Music From The Twilight Zone (1975) Nuclear Nightclub (1975) The Lucky Golden Stripes And Starpose (1976) Dark Album (1977) Rumours On The Rebound (1979, ei CD) Light Ages (1993) Highlights (1996) Fresh Garbage - Rarities 1969-1977 (2000) Wigwam Plays Wigwam Live 2001 Titans Wheel 2002
This album was put out very early in the Love Records effort
to broaden the horizons of rock in Finland. Producer Otto Donner assigned some
musician to oversee recordings, but was often doing the arrangements. He had
already helped put out a Blues Section album and singles with Pembroke. I got
hold of this LP only after the next two, as it was not really stocked well in
Finland at the time. The singles from the era were easier to find.
The band had Mats Huldén on bass for two singles and this
album, with Nikke Nikamo on guitar. Nikke did not really stand out, and had to
be pushed to do a solo, such as on Luulosairas from this era. If you buy the
remastered album on CD, the song was tacked on as a bonus. It was a good
example of the band spontaneously coming up with a song. The lyrics were labled
by singer Jukka as juvenile, but I do not have a problem with them.
Jukka was responsible for most of Side one, and Pembroke
barely appears there. The lyrics reflect the spiritual journey Jukka was to
undertake. He is quite religious and left the band after a few albums. But not
before we had several masterpieces with Jukka on organ, Pekka on bass (album 2
and later) and Ronnie on drums. On this album we hear quite tight work by
Huldén and Ronnie on bass and drums. I would even describe it as a Wigwam
sound, as much as the organ was at the time.
On side two we get Pembroke working on the psychedelic saga.
I guess they were trying to be hip and with the times with this concept.
Producer Donner padded the psychedelic effect well with an orchestra. A Finnish
dixieland band pops on the Hard n' Horny All-Niter track.
Some reviewers hear Pembroke using American expressions in
his songs of this period. To me it was the opposite. Though I understood about
ninety percent, I was happy see the lyrics in the remastered CD booklet. I had
not even figured out "tuppence a ton" myself. I enjoy the word play
that Jim came up with, though some images still puzzle most listeners, even in
England.
I found a link to the lyrics if you do not have the version
of the album with them, or are just streaming the music.
Luther whispered to Skruntchstein: "Time we begun He'll be sitting over there with his head undone If he whines or says 'Oh no' show him some fun We know him inside out, tuppence a ton Tuppence a ton"
Skruntchstein said to his right hand man: "Better load your gun But make it look like candy bar, in case he starts to run And stick around with the spider's web, when the doing's done We know him inside out, tuppence a ton Tuppence a ton"
As usual, Jim was introducing random characters here and there. Some sort of hell is where the main character Henry (in his 50s, works in a dairy and plays on the team, a dreamer) has ended up. Finns were confused by the title Henry's...Concentration Camp Brochure. Well, it is not really a concentration camp, just describes the situation for Henry. Henry's...Concentration Camp Brochure.
It was an experiment, with the side 1 quite a laboratory for
Jukka to experiment with, to see where he was headed in music. Though the suite
is ambitious, Pembroke's effort is more conventional. The lyrics stand out,
with Pembroke mastering the craft by the next album. He wrote music on the
piano at the time, but with Jukka in the band there is very little in the final
album from Jim's piano. His first solo album features more of that.
Jukka was featured in the single from this era, Luulosairas. Henry's Highway Code was the b-side, from this album,
featuring a good effort from the band. You can hear how Jukka's organ was to
help out Jim's later music. Both single tracks see the organ leading the sound, but Nikke does get to do guitar solos.
Prior to this album Pembroke had written two songs for Wigwam, Must Be The Devil and the b-side Greasy Kids' Stuff. Interesting explorations. Guitarist Nikke Nikamo was featured on those (Gustavson not yet there) and also on that Luulosairas single. He then faded out of the band after the first album. Thanks mostly to Kim Fowley.
Peter Hotezin kirja kuvailee miten tiedevastaisuus on tullut ongelmalliseksi. Se voi jopa estää tutkimusten rahoituksen valtion puolesta.
Biologia on edelleen maallikolle melkoinen mysteeri. Suhtautuminen siihen on poliittinen ja ruohonjuuritasolla toimiva aktivismi. Politiikasta ja Fox Newsin kampanjasta vastustaa tiedettä vapauden nimissä voi lukea muista kirjoista. Tässä kuitenkin rokotteiden vastustajat kuvataan melko tarkasti. Myös takavoimat joita ei heti huomaa selostetaan jonkin verran. Kuluttajat ovat järjestelmällisen koneiston levittämän väärän tiedon kuluttajia. Ei kannata perustaa mielipidettä pelkästään sosiaalisen median varaan.
Kuka hyötyy rokotusten vastustamisesta? Hotez mainitsee ainakin Putinin palkkaamat trollit sosiaalisessa mediassa. He levittävät väärää tietoa melkein kaikesta. Disinformaatio täällä ja muualla sekä vaikka pandemian sekasorto olivat Putinin tavoitteita. Paikalliset ryhmät sitten nappaavat väärän tiedon levitettäväksi faktoina. Myös tiedemiehiä, joilla oli tärkeä titteli, palkattiin keksimään väärää tietoa. Kirjassa mainitaan Jeffrey Singer, joka tahtoo kansanomaistaa kaiken tieteen. Enää ei saa olla tiedemiehet "gatekeeper" roolissa, vaan Internetin avulla henkilö voisi itse koota tiedot ja toimia sen mukaan. Vaikka joku aine oli todettu tehottomaksi koronaan, jos siitä ei tietyssä annoksessa ole lääketieteellistä haittaa, henkilö saisi kokeilla mitä vaan ainetta itseensä.
Internetissä liikkuu myös liikkuu laaja ryhmä humpuukilääkkeiden ja ”vitamiinien” kaupustelijoita. Hydroxychloroquine ja pari muuta olivat suosiossa koronan aikaan. Kriteerit joilla lääkkeet ja rokotteet testataan ja kehitetään eivät ole helposti luettavisssa maallikon kokemuksella ja koulutiedoilla. Helposti tartutaan kaikkein yksinkertaisempaan selostukseen. Rokotteiden riskejä on helppo paisutella. Koronan kohdalla ei tiedetty, että mainitut riskit ja terveysongelmat koronrokotteissa olivat sitten samoja, mutta vaarallisempia, jos sai itse koronan. Immuunisysteemin toimintaa ei yleisesti ymmärrettä. Ymmärretään vain se, että kun saa rokotteen, tarvitsee odottaa jonkun aikaa että immuunisysteemi on valmis torjumaan viruksen. Mutta onneksi edes se on selvillä. Rokotteen saaneet alkavat epäillä oliko rokotteesta mitään hyötyä, jos sai koronan siitä huolimatta. Tilastot, jotka tukevat rokotteita ovat taulukoita, eikä niitä voi tiivistää johonkin Twitterin tyyliseen sanomaan.
Kirjassa luetellaan polittiset ryhmät jotka terveydenhoidon alueella toimivat. Myös kappale ilmastonmuutoksesta ja sen tiedon vastustajista on mukana. Kaikki tammikuun kuudennen kapinaryhmät, Proud Boys ja sen tapaiset, ovat mukana lähettämässä uhkakirjeita Peter Hotezille. Hän astui kuvaan pandemian aikana ja oli jopa televisiossa paljon useammin kuin Anthony Fauci. Rokotteiden vastustajat olivat valmiina jo vuodesta 2015 Teksasissa ja Kaliforniassa. Kun sitten Donald Trump äänestettiin presidentiksi, tieteen vastustaminen oli täydessä vauhdissa. Kaikki valtion hankkeet pandemian aikana piti muokkailla vapauden riistoksi. Public health eli kansantervys toimii täällä osavaltioiden tasolla. Valtion suositukset käsiteltiin siellä, ja joka osavaltiossa on lääkealan ihminen johtamassa tuota. Kansanterveys toimii massojen tasolla ja määrää karanteenit ja kokeet kulkutautien kohdalla. Nyt se nähtiin pelkästään yksilön vihollisena ja mistään aisiasta ei tingitty jos yksilölle oli pienkin riski. Ennen pandemiaa oli vääriä tietoja rokotteista ja lasten autismista, mutta nyt sitten piti keksiä muita haittoja. Olihan rokotettavat lähinnä aikuisia.
Paikallisella tasolla koulujen vanhempainneuvostot puuttuivat ensin maskien käyttöön, koska rokotteet eivät olleet ensin tarjolla lapsille. Sama ryhmä toimii edelleen ja toimii nyt kuvernööri DeSantisin tavoin rajoittamalla kaiken sukupuoleen ja vähemmistöryhmiin liittyvän koulun kirjoissa ja opetuksessa.
Hotez selostaa tarkalleen, mitä pandemian aikana tapahtui muutamasssa kappaleesa. Kirjan loppuosassa hän tarjoaa edelleen kommunikointia ratkaisuksi. Hän itse, vaikka on lähinnä tutkija Teksasin suuressa sairaalasyteemissä, on lähtenyt tieteen puolustajaksi mediaan. Hotez ehdottaa kamppanjaa, jossa merkkihenkilöt palkataan kommunikoimaan mediaan. Heidän pitäisi olla järjestöjen tukemia, niin että epäluuloiset hetken suostuisivat kuuntelemaan sanomaa. Jos valtio palkkaa heidät, heitä ei kyllä uskota.
Otto, right bottom in the picture, was able to produce an album in 2014 (Otto was in his 80s) for Jim Pembroke. The band and Otto came to Kansas City where Jim lived. However, Otto was the moving force behind most of the good albums made in Finland all through the 1970s. I collected a brief biography.
Otto Donner and Love Records
I did not write the text below. It is simply compiled by AI
as I asked it to define Donner and Love Records.
Otto Donner was a Finnish composer, arranger, and musician
who was born on November 16, 1939, in Tampere, Finland. He was a member of the
famous Finland Swedish Donner family . Donner’s musical styles varied from pop
and rock music to jazz, electronic music, and contemporary classical music. He
was one of the pioneers of Finnish avant-garde and experimental music as well
as an important figure in Finnish left-wing “song movement” of the 1960s and
1970s . He studied at the Sibelius Academy in Helsinki and later in Vienna as
a student of György Ligeti 2. In 1966, Donner was one of the founders of record
label Love Records which was a pioneering label in Finnish rock music .
Donner collaborated with many Finnish musicians and artists
such as Erkki Kureniemi, Juhani Aaltonen, A. W. Yrjänä, Hasse Walli, and Dave
Lindholm . He was also a film score composer for more than 50 movies and
TV-series 2. Henrik Otto Donner passed away on June 26, 2013, at the age of 73
in Jakobstad, Finland
SOURCES:
Learn more:
1. en.wikipedia.org 2. en.wikipedia.org
3. imdb.com 4.
genius.com
Love Records was a Finnish record label founded in 1966 by
Otto Donner, Atte Blom, Christian Schwindt, and Erik Lindström 1. The label was
a pioneer in Finnish rock music and released music from many famous Finnish
artists such as Juice Leskinen, Pekka Streng, Wigwam, and Tasavallan
Presidentti 12. Love Records was also known for its political activism and
support for left-wing causes 2. The label ceased operations in 1979 due to
financial difficulties 1.
More from the standard source:
In the 1970s Love Records released most of the important
Finnish rock bands and artists: Suomen Talvisota 1939–1940, Pekka Streng, Rauli
Badding Somerjoki, Hector, Hurriganes, Dave Lindholm, Juice Leskinen, Kaseva,
Maarit; more progressive rock bands such as Tabula Rasa, Finnforest and
Piirpauke; "the godfather of Finnish underground", M.A. Numminen; and
later on also such punk and new wave artists as Maukka Perusjätkä, and also
Briard and Pelle Miljoona, which were Andy McCoy's bands before Hanoi Rocks .
Of the political bands signed to Love Records, some of the
most notable are Agit-Prop and KOM-Teatteri [fi]. Also Kaisa Korhonen, Aulikki
Oksanen and Kristiina Halkola [fi] were some female singers known for Love's
political albums, where songs were often penned by such people as Kaj Chydenius
and Eero Ojanen [fi]. Often these were cabaret-type songs in the tradition of
Bertolt Brecht and Kurt Weill or even Finnish translations of the songs by
Brecht and Weill.
Love Records went bankrupt in 1979.
The Finnish movie Anna Mulle Lovee summarized the role it had in Finnish music:
Journalist Atte Blom (Jarkko Niemi in the movie) can't get the stories he wants to criticize the music industry through in Huvudstadsbladet. He takes his story directly to the printers and gets fired by the editor. Atte finds kindred spirits in frustrated musicians Henrik Otto Donner (Tomi Alatalo) and Christian Schwindt (Riku Nieminen). They found a new record company, Love Records, which challenges big music empires like Musiikki-Fazer .
Love Records publishes records that deviate from the mainstream and tries to expand Finnish musical culture. Musiikki-Fazer is doing his best to put a wedge in Love's cart by trying to block the distribution of Love's records. However, producer Toivo Kärki sees his own young self in the young actors and feels sympathy for them.
The central element is the idealism and good mood represented by the young Atte Blom in relation to the old, calculating way of producing and publishing music, as well as the belief in overcoming economic facts with artistic freedom and ambition. The problems in personal and family relationships and Blom's health condition, which in the film acts as his driving force, bring depth.
Love Records was there to produce the punk artists up to 1978. The Pohjalla colelction is a good sample of this era. Love went bankrupt and from Love records, Atte Blom (without Otto) continued to put out the punk and 1980s artists under Johanna.
If the check engine light comes on, it is orange or RED. Not red this time, it could have waited a few days. But I took care of it.
If you watch the youtube videos, they all will say to check that the gas cap is not loose. It was not. But I took it off and put it back. No change. I took it off and cleaned the o-ring and the tube near the top where it screws in. No help. Light stayed on,
That looks like a new cap. We will get to that. My tire dealer had no slots. I also needed an oil change. Take the car...and leave it there? Yes, I can ride there and bicycle back 8 miles. And I can go back the same way the next morning. They will have done the 120 dollar test for the error codes by then.
The oil got changed. The next morning waited to ten or so. They replaced that cap and polished the tube end where it screws in. No light comes on. You can buy a device to read the error codes yourself, replace the cap. Toyota part is about 25 dollars.
Back to Toyota. The last bit is through a neighborhood and the Toyota dealer is not in a busy corner.
Park the bike, pay the bill, load bike on rack, drive home. This tied up 18 hours of my Thu and Fri.
Olen huomannut että näin keskikesällä on varsin vähän tekemistä. Leikkasin nurmikon. Se on kerran viikossa tehtävä homma. Sadetta ei ole ollut, joten päivästä ei niin väliä. Jotain pientä liikuntaa keksin muina päivinä.
Moitimme nuoria "some" riippuvuudesta. Mutta itsekin selaan nettiä aika usein. Jopa kirjaa lukiessa (tietokirja) saatan joka toisen sivun kohdalla hakea jotain varmennusta Wikipediasta.
Kännykkäni ilmoitti, jos halusin, "screen time" tiedot. Vilkaisin sitä viikon verran päivittäin. Sitten päätin, että osaan tätä rajoittaa muutenkin ja käänsin pois.
Mutta tänään on se koe. En kirjoita nettiin mitään 24 tunnin ajan. Helppo päättää näin iltapäivällä. Sallin yhden syrjähypyn. Listaan Wordle tuloksen aamulla. Meitä on kymmenkunta siinä ryhmässä.
Tässä sitä nyt ollaan sitten.
En kirjoita mitään tavallisiin paikkoihini enkä Facebookiin. Myöskään tätä blogia en korjaile kuin vasta huomenna iltapäivällä. Panen havaintoni Word tiedostoon. Lisään merkinnät sitten myöhemmin.
Saan kyllä siis selata nettiä, säätä ja muuta. Vain kirjoittelun rajoitan.
Selasin tuttujen
Facebook sivuja. Meinasin mainita kälyn rantalomasta jotain. Tyydyin vain
tykkäämään tuota postausta.
Olen muuten
avannut Threads tilin. Olen postannut alle kymmenen viestiä ja tusinan
kommentteja. Ei ole mitään merkkiä, että yhtään olisi luettu.
Lämmitän uunissa
leivitettyä kalaa. En ole koskaan oppinut leivittämään. Muun kalan jota voi
helposti paistaa paistinpannussa valmistan siinä. Mutta nyt tuli jutuksi uunin
lämpö. Lämmitän kahta ruokaa samaan aikaan. Viimeksi valitsin lämmityksen
semmoisessa lämmössä joka oli kahden ruuan paketin ohjeen keskiarvo. Vaimo taas
neuvoi, että pitäisi lämmittää alemmassa lämmössä. Kun alemmalla lämmöllä
paistettu ruoka on valmis, sen toisen loppuajaksi voi lämpöä nostaa. Niin tein.
En huomaa eroa.
” Ihmiset hakee
jotain tarkoitusta, haluavat kuulua johonkin.” Noin lukee Telegrammin ryhmässämme.
Taas jorinaa
uskonnosta. En tiedä mihin pitäisi kuulua. Olen elänyt suuren osan elämästäni
niin, että tiedän että olen vähemmistönä. Kai siihenkin voi kuulua. Mutta ei
niin kamalan tärkeätä. Tyydyn vain muutaman henkilön yhteisöön. Sukua uudella
maallani on lapseni ja vaimoni suku.
En tiedä olisko
sitä kuulumista ollut enemmän jos ei olisi lähdetty siirtolaisiksi. Ainakin
kielen puolesta en olisi ollut ulkomaalainen. Uskontoa en ole
tarvinnut sen jälkeen kun olin noin 16-vuotias. Oikeastaan en tarvitse niitä
tarkoituksiakaan. Maailmassa on aina jotain kiinnostavaa. En ole koskaan ollut
mitenkään kilpailua harrastava, enkä omia saavutuksia kilvoitteleva. Pieni poikkeus on lintuharrastus jossa meillä paikallisesti ainakin pientä kilpailua. Ja harvinaisen linnun löytänyt on tyytyväinen kun joku muukin menee sitä katsomaan. Mutta minulle
riittää, että tarkkailen maailmaa. Jotkut ihmiset aivan masentuvat kun ei ole
tarkoitusta tai tehtävää. Vanhemmilla ihmisillä se usein on lastenlapset, se
tehtävä. Joskus päivän tapahtumat ovat itselläkin varsin tylsiä, mutta en
jostain syystä koskaan masennu.
Keräsin illan
mittaan muutamia kuvia. Pistän niitä eri foorumeihin kun semmoinen sopii
asiaan, tai on muuten hiljiasta. Katsoin kuvia. Ei ne niin kovin nokkelia
ollut.
Pari tuntia
kului. Olin taas napannut yhden kuvan jostain. Se oikeestaan sopi ketjuun
jossa tutut keskustelivat sitä. Koetta on kulunut 6 tuntia. Olen luistanut
kokeesta kerran. Jaa, ehkä pistin pari tykkäystä pariin paikkaan, en laske
niitä.
Olemme katsoneet
pari tuntia streaming ohjelmia. Telkkari on auki. Kuuntelen MSNBC ohjelmaa
tämän tästä. Katosn silloin tällöin Youtube musiikkia vartin verran. Palaan TV:seen.
En juuri tee sosiallaisessa mediassa mitään klo 21 jälkeen.
Joskus 2000-2010 olisi varmaan harmittanut, jos kaikki
viestit netiin jäivät ilman kommenttia. Mutta se nyt on sellaista, että hyvä
jos kukaan huomaa mitään. Poliittisia juttuja voi kierrätellä (meemejä ym),
mutta noin tunti uutisen jälkeen kaikki netissä roikkuvat ovat sen jo nähneet.
Muita ei kiinnosta.
Musiikkivideoiden jakelu harvoin saa ketään
kiinnostumaan. Musiikin tarjonta on mennyt kummalliseksi Spotifyn
aika-kaudella.
Jatkan kuitenkin netissä. Joskus Facebookissa edelleen
henkilökohtaiset tarinat tuovat jonkunlaista hupia kansalle.
Suomeksi tuli eteen tämmöinen uutispala: ”Ukraina on
ilmeisesti onnistunut läpimurrossa etelärintamalla, koska nyt yhteen kohtaan
keskitetään laajasti eri aselajien voimaa. Saapa nähdä, onnistuuko kiilan
lyöminen rannikolle asti. Seurantakartoissa pidetään kahden vuorokauden
viivettä, ettei Venäjä saisi niistä apua, mutta lähipäivinä saanemme tietää
enemmän.”
AAMU
Wordle suoritettu. Tuli neljässä rivissä. Käyn pyörällä
lyhyen lenkin ennen kuin on 80F ulkona. Sitten kauppaan ja postiin siellä.
Kirjalaatikko menossa tutulle. Katsotaan miten kannattavaa on lähettä printed
matter. Juu, meni kasa aika vanhoja kirjoja ja "media rate" noin yhden kirjan hinta kaupassa, ei edes sitä jos kovakantinen.
Kaikki menemiset suoritettu klo 10 mennessä. Tämmöistä se eläkkeellä heinäkuussa preerialla on.
Keskipäivällä löysin asian joka kiinnosti. En jostain ihmeen syystä ollut koskaan kuullut tästä ennen missään. Tämän tapaiset asiat yleensä kiinnostavat. Koska artikkeli on suomeksi voin sen vain linkkinä "jakaa" yhteen paikkaan. Facebookin suomalaisten kesken asia kenties kiinnostaisi. Mutta en jaksa tutkia onko asia ennen ollut siellä esillä.
Kun kirjoittelen koneella, olen alkanut käyttää omalaatuista noin seitsemän sormen menetelmää. Vain vasemmalla kirjoitan kaikilla sormilla.
Googlen omistama Blogspot avaa ikkunan johon voi suoraan naputella ajatuksiaan, ei tarvitse Wordin kautta kuljettaa tekstejään. se myös tallentaa tekstin, eli jos netti katkeaa, "draft" jää sinne.
Kirjoitan jonkin verran dysleksisesti. Jos vaikka kännykkään ytitän kahdella peukalolla niin kaikki sanat tulevat sinne mutta kirjaimet väärässä järjestyksessä. Se siis on hitain tapa osallistua nettiin, yhdellä peukalolla.
I spent 2-3 weeks in Finland in May and about 5 days were in Turku. I walked around the circled area. We see mostly pedestrians. Most of the through traffic in cars is marked in green. Off the map on the left is a maritime museum, quite good, and the Turku castle. It's a medieval town with a population under 200 000. The early 1800s fire destroyed old Turku. But enough churches and the castle remain. Transport is by bus. Swipe a contactless credit card as you step in and you get a 3 euro ride.
Here are some video clips from my walks inside that area. It's all good walking, but the riverside trail has a lot of bikes. I walked to the castle off map and took the bus back.
Still the same area.
The pedestrian bridge near the cathedral.
Continuing. I rode 5 miles out to Ruissalo by bike. The route was easy to figure out with Google maps. Puutarhakatu leads you to the East. The bike path went under the busy E63 highway. There in Ruissalo the pedestrian plus bike paths are well separated from cars.
The stage looks like this in July when the concert is held. You can see a small bit of the sea. It was July 7-9 in 2023.
My rental bike on the gravel path. It is only a few miles from Kansanpuisto to the Pikkupukki area where there is a parking lot for cars.
The castle. You can find out all about the 1300s castle by googling.
I went on to Helsinki and also Estonia for a day at the end of the trip. Just a clip of a street car to point out that the downtown and the whole peninsula of Helsinki is larger than Turku and an 8 euro day pass for streetcar and metro (or bus, but only zones 1 and 2) is needed. The locals use a phone app. Each ride is then 3 euros for 60 minutes travel. Ticket machines (not everywhere) will give you that rate. You can take the streetcar to the metro station and ride a few stops on the same ticket. Longer metro trips would require another ticket at the station. My hotel was just a cheap Eurohostel in Katajanokka, a bit far to walk to many times. The downtown budget hotels and standard hotels will give you most of Helsinki within walking distance. If going to Helsinki, book the hotel a few days ahead in summer. Same day booking tends to give you the fancier hotels as all the rest are full.
Here is a bit of Pori from earlier in the trip. I had posted in FB and several people ID:d it as Pori.
Kymmenes päivä
lähti Suomessa kahvin ja viinerin avulla alkuun, Turun Kauppatorilla. Koko
matkan olen ajatellut nitä onnellisia suomalaisia jotka aina kyselyissä löytyy.
Finland: the happiest country in the world. Näytin kuvaa Porista suomalaisille
nettitutuille. Yrjönkadun kaupat ja pyörätiet näyttivät amerikansuomalaisille
ankealta. Itse ajattelin että asioiden hoito pyöräillen olisi hauska juttu.
Olen elänyt meidän autojen maassa 50 vuotta. Vaikka meidän siirtolaisten
keskuudessa on jonkin verran vihreän ajatuksen kannattajia, suurin osa kokee
omakotitalon ja auton vaurauden merkkinä. Sähköautona sitten, jos
ympäristöasiat ovat tärkeitä.
Se näkymä Porissa. Videossa en vielä maininnut paikkaa, se oli FB ryhmälle.
Noita siis olen tuumaillut. Palataan alkuun. Kun saapuu Suomeen monen vuoden jälkeen huomaa ne pienet erot arkipäivässä. Ensin on Vantaa vastassa ja on tunne kuin laskeutuisi metsään maaseudulla. Ovet aukeavat automaattisesti, ihmiset jonottavat. Passiin ei tullut leimaa, koska se tarkastettiin jo Tukholmassa. Ensimmäinen kerta kun tarvitsee tarttua ovenkahvaan pitää muistaa, että ovi aukeaa yleensä työntämällä, joskus jopa liikkeen ovi kadulta. Samaten kun hissi pysähtyy, sen ovi täytyy joskus avata työntämällä. Kerrostalojen asunnon ovi on sentään tuttu nuoruudestani.
Vanhin kaverini
Per heitti minut halpahotelliin. Ovikoodin olin saanut kännykkään päivää ennen.
Hotellihuone on moderni, mutta ei mitään luksusta. TV toimii, wifi toimii.
Keskeisen sijannin takia voin palata vaikka lataamaan kännykkää tunnin.
Tämmöisessä täysin tekniikalla varustetussa hotellissa täytyy jättää huone
ennen keskipäivää. Sen jälkeen koodi ei enää toimi. Helsingin Omenassa eräs heppu, valkoisessa lippalakissa, oli avannut ikkunan ja polttanut tupakkaa. Seuraukena hälytys ja kaikki kadulle odottamaan. Sai luulatavasti palolaitokselta laskun. Heppu osasi tarpeeksi suomea että ymmärsimme kaikki tämän ensin selitelleen, sitten myöntäneen asian.
Metrot ja raitiovaunut
selvitin Googlen kartan avulla. Mutta kävely kauppatorille ja takaisin ei
tarvinnut raitiovaunua. Torilla lohikeittoa ja kierros keskustassa. Ostamallani
päivän HSL kortilla pääsin myös Suomenlinnaan. Päivän matkat voi maksaa
kaikilla metroasemilla ja myös muutamalla villkkaammalla raitiovaunupysäkillä. Tuota lappusta lätkäistään hetken lukulaitteeseen. Se oikeuttaa rajattoman matkustelun A ja B vyöhykkeillä. Lentoasemalle tarvitsee C lipun, sekin vain 4 euroa.
Toinen pieni shokki oli ruokakaupassa käynti. Pieni Lidl kauppa keskustassa.
Ostin vähän kahvia ja suklaata kun en kaikille tutuille Amerikasta asti
tuliaisia pakannut. Ruokatavaroita tarkastin uteliaisuuttani. Pastasta ja
kanasta saisin jotain ruokaa aikaiseksi, mutta suurin osa tavaroista jäi
ihmettelemiseksi. Mitä minä näistä tekisin? Kaikkein tavallisimmat ruokatavarat olivat paketissa jossa ei juuri ollut helpottavaa tekstiä päällä. Toin asian esille ja suomalainen
tuttu oli samaa mieltä.
Keskustelussa
amerikansuomalaisten kesken selvisi, että ongelmat varauksissa ja maksutavoissa
ovat melko tavallisia. Kännykkä ja sovellus ei toimi selvästi tai maksussa on
ongelma. On hyvä olla toimiva kännykkä, että voi soitella palveluihin ja
korjata asiat. Valtion Rautateiden lippupalvelu on tähän asti toiminut.
Raitiovaunussa ei lippua myydä, joten paperinen lippu on oltava. Ostin niitä
jopa päivän eteenpäin.
Olin osin
tutuilla yöt, mutta muut päivät Omena-hotelleissa ja sen tyylisissä. Muille
ikäisilleni taitaa olla jonkin verran hankala järjestää ovikoodit sun muut. Eurohostellissa oli se etu, että ovikoodin sijaan saimme tavallisen kortin. Paikka oli aika syrjässä Katajanokalla, mutta kävelymatkan päässä Kauppatorista. Ehdottomasti täytyy olla täysin toimiva kännykkä kun liikkuu ja vaikka seuraa raitiovaunussa missä ollaan.
Toki näin
toukokuussa on paljonkin hotellihuoneita tarjolla, joten pelkällä
luottokortillakin voi matkustella. Helsinki on aina kallis. Keskellä kesää en
enää tykkää siinä turistien vilinässä olla.
Mökillä Helsingin
itäreunalla saaressa vietetyn viikonlopun jälkeen olen junassa Poriin. Ehdin
lukea koko Hesarin viikkolehden. Mielenkiintoisin juttu oli virolaisesta ja
latvialaisesta rakennusmiehestä Suomessa. Hyvät palkat ja ennenkaikkea parempi
työilmapiiri vetävät Suomeen. Kontaktia perheeseen pidetään työviikolla
kännykällä. Miehet ovat kolmekymppisiä. Vapaa-ajat kuluvat rakennustyömaan
vierastyövoiman keskuudessa, vaikka miehet kertovat suomalaisten olevan
ystävällisiä.
Junassa matkustaneet "happy Finns" vaikuttivat ainakin tyytyväisiltä.
Osin sateisessa
säässä Porissa etsimme lintuja ja lisäsin helposti lähes 50 lintulajia
listaani. Matkan varrella ajoimme Nakkilan läpi. Kaikissa tämän kokoisissa
paikkakunnissa on samoja kolmekerroksisia asuintaloja ja yleensä valkoinen
moderni kirkko. Tässä kuitenkin syntyi isoäitini Dagmar noin 1890.
Nakkila. Kuin mikä tahansa parin tuhannen ihmisen paikkakunta.
Lintuharrastajani on luonnonsuojelussa mukana. Eurassa tapaasimme ryhmän jossa
hän on kartoittanut Eurajoen tilanteen. He julkaisivat tulokset joen
simpukoista. Palatessa Poriin päin löysimme pizzaravintolan ja jossain vaiheessa lintutornin.
Turun tuttavat
olivat Helatorstain takia matkalla ja sain heitä odotella Turun hotellissa
muutamia päiviä. Kävin läpi turustikohteet yksin. Vuokrasin jopa pyörän. En
niitä kaupunkipyöriä kännykän kautta vaan pyöräliikkeestä. Pyörät ajavat
pyörätiellä, mutta nämä sähköpotkulaudat missä vaan. Jalankulkijat ovat heille
vain jännä haaste. Nuoremmat Euroopasta tulleet turistit käyttivät Helsingissä
ja Tallinassa näitä. Ne ovat aina sellaisia, että on vuokrattava kännykästä.
Tallinnan käynti onnistui kahdella raitiovaunulla alkaneena päivänä. Olin noin 5 minuuttia ennen kuin sen laivan lastaus loppui. Mitään tietämättä olin paikalla melko myöhään. Siinä on vain noin 20 minuttia aikaa kävellä laivaan.
Tallinnassa on ukrainalaisia. Ryhmä lapsia oli opettajineen meriaiheisessa museossa. He puhuivat joko venäjää tai ukrainaa.
Loppupäiviksi päädyin
Helsinkiin, koska Turussa oli tarpeeksi nähty. Kauppatorilla huomasin melkoisen
määrän turisteja. Hotelleissakin oli melko täyttä. Itse tiedän mitä Suomesta
haen, mutta mysteeriksi jäi mikä tuo kaikenikäisiä turisteja Suomeen. Sähköpotkulaudat ja polkupyörät olivat vilkkasti liikenteessä. Samaten Woltin ruokaa kuljettavat kuriirit. Video alla.
