Vieraana synnyinmaassa

kesällä 2002

Vaikka seuraankin Suomen asioita melko tarkkaan (paljon enemmän kuin tavallinen siirtolainen), olimme lomamatkallamme kesällä 2002 enemmän vieraita kuin kotonamme. Olen yksin suomalaisuutta ylläpitänyt, lapseni eivät koskaan nähneet siirtolaisvanhempiani. Koti-ikävä vaivasi minua matkoillani Suomeen 1966-1980 ja heti niiden jälkeen tänne palattuani. Sitten se ei ole jostain syystä enää vaivannut. Lapsilleni, jotka ovat muutaman kesän käyneet Minnesotassa kielileirillä, sain esitellä Suomen eksoottisena, mutta hauskana lomakohteena. Johon meillä sentään on muutamia ihmis-siteitä. Mutta ajan mittaan sekin on muuttunut, ja joskus käy niin, että olemme suurimman osan ajasta hotellissa. Silloin alkaa yleensä kokea Suomen kalliina maana.

Nyt kuitenkin olimme viimeisen lähisukulaisen, tätini, luona. Jenkkiperheelleni kaikki asuminen Suomessa on ahdasta ja pyykin kuivattaminen parvekkeella outoa mutta ensin erikoista.Turun esikaupunki kerrostaloineen oli lapsille jopa kiintoisa. Kiipesimme läheisen kallion (niin, Suomessa on paljon kiveä!) päälle ja katselimme näkymiä, tuomiokirkkoon ja Tähtitornin mäelle asti. Kiivetessämme alas huomasin alueen kasvavan vain pihlajaa ja mäntyjä. Talojen läheisellä leikkipuistolla ei juuri ollut elokuussa lapsia, olivat maalla.

Helsingistä ei vaimoni saanut tällä kertaa erikoisen positiivista kuvaa. Nuoria juopuneita oli kaikkialla. Vanhempia juopuneita istuskeli terasseilla. Tanskassakin olemme tuohon tottuneet, mutta he ovat jotenkin hauskemmalla tuulella! Olimme muutama vuosi sitten kaksi viikkoa Tanskassa. Täytyy itsekin myöntää, että pidän itse aika paljon Kööpenhaminasta Helsinkiin verrattuna. Pidän myös Turusta, mutta siinäkin on jo alkanut esiintyä kaupunkielämän varjopuolet. Pitää vain tulla viimeisellä bussilla keskikaupungilta ja sitä jo näkee.

Kesämökkejä emme ehtineet näin lyhyellä lomalla kokea, vaikka olsihan sitä pari paivaa mennyt. Sen pidemmällä oleskelulla perheeni kyllästyy (eivät ymmärrä tämän sortin ajankulua), ja tämä onkin parempi elämys teille, joilla on viikkokaupalla kesälomaa. Vietin ensimmäiset 12 kesääni joko Ruissalossa tai Paraisten-Naantalin suunnalla. Kesät olivat kivaa vaihtelua pimeälle ja joskus lumettomalle talvelle. Ruissaloa näimme tällä kertaa muutaman tunnin pyörällä.

Soittelin kaupungista parikin kertaa, että tulemme Tammenterhoon vuokraamaan pyörät bussilla. Että onko teillä nyt varmasti yksi lasten kokoinen? On, on. Perillä sain itse katsella lasten pyöriä. Yhdestä saatiin lukko auki, mutta takakumi oli puhki. Toinen oli parempi, mutta lukossa ja avain kateissa. Vuokrapyörät kuulemma “hoitaa” ja omistaa joku muu yritys. Vaihdoin paremman pyörän etumaisesta pyörästä sisäkumin siihen toiseen taakse. Itse rengaskin oli heikko, mutta piti sen matkan. Maksoimme vuokraa sitten vain kolmesta muusta pyörästä! Alue jossa olin nuoruudessani on nyt varakasta aluetta ja ateljeita ja sellaista. Vuokralla olimme aikoinaan erään huvilan palvelijoiden osassa. Se ja päähuvila paloivat jo aikoja sitten.

Mikä Suomessa enää kiinnostaa? Olin aikoinani kiinnostunut esimerkiksi Suomi-rockista 70-luvulla, kirjoista pitemmän aikaa (mennyt heikommaksi), ja vähiten filmistä ja televisiosta. Filmejä oli vaikea täältä käsin ennen videoaiakaa nähdä. Saatte pitää Salatut elämänne ja Bumtsibuminne. Liian amerikkalaista jo mulle. Televisiota katsoin yleensä vain aamulla, ennen kuin muut heräsivät. Onko MTV3:n meteorologi tosiaan Pekka Pouta? No kidding?

Hääräily ruuan, pyykin ja muun kanssa ihmisten kodeissa muutaman viikon oli ihan kivaa. Kävimme Prismasta ostamassa ruuat, Aku Ankkoja, Legoja ja sellaista. Lopulta kyllä pyykin kuivatteluun parvekkeella tuskastui. Nukkumiseen oli melko ahtaat tilat.

Turusta piti käydä lyhyesti Tampereella. Hain rautateiden numeroa. Se ei ollut valkoisissa eikä keltaisissa sivuissa. Kuljetus, huolinta ja liikenne? Ei. Entä junaliikenne? Ei. Numero löytyi lopulta erillisestä luettelosta nimeltä Kaupunki info. Tilasin liput lauantaiksi, samaksi päiväksi ei saa, ja luottokortilla ei tehdä varauksia. En huomannut bussiliikenteen olevan harvempaa lauantaina, ja melkein jäimme junasta. Tampereella menimme Särkänniemeen ja muutamaan muuhun paikkaan. Huvipuisto mainostaa suurin mainoksin “ELÄMYKSIÄ”. Mitä jos itse kokee vain “elämyksen”? Kiertelevä klovni pestasi poikani ja suomalaisen pojan avustajikseen kadulla, huvipuistossa, pitämään esitykseensä. Paukuttelivat ja painoivat torvea yhteistyössä. Museossa poikani sai Ihanaa Leijonat lippalakin ja sai lyödä jääkiekkoa aiheeseen liittyvällä osastolla.

Tutustuimme Turkuun, Tampereeseen ja Helsinkiin, melko vaivatta, ja tuttavien avulla. Autoa emme halunneet vuokrata. Ilman kännykkää olimme heikommassa asemassa kuin kaikki muut ympärillämme. Puhelinkortteja ostin neljäkin, kun unohdin ne aina korttipuhelimeen. Linnanmäellä tarvittiin isäntäperheen kaksi kännykkää että osasimme ohjailla kahden ryhmän eri huvitteluvehkeitä ja sitten yhteisen aterian.

Muutoksia oli puhelin- ja pankki- ja postialoilla tullut edellisestä kerrasta. Viimeksi en käynyt Turun pääpostissa. Sitä ennen pääpostissa oli vanhanaikaiset luukut kuin entisajan pankissa. Niin, olihan sekin Postipankki. Nyt koko postin alakerta oli muutettu kaupaksi. Oli kirjoja ja kirjoitustarvikkeita. Vapaamuotoisen tiskin takana oli virkailija, ystävällinen mies. Tosin näimme hänet myöhemmin kaupungilla, ja silloin hän oli sitten off duty, mutisi vain jotain. Mutta postissa virkailija tuli ihan tiskin takaa ja alentui tavallisen asiakkaan tasolle, neuvoi pakkaustarvikkeissa ja naruissa ja sellaisessa. Neuvoi jopa edullisimman koon paketille postimaksun puolesta. Tämä oli hämmästyttävä muutos entisaikaan verrattuna. Postin kulman ympäri käveltyä näkyi erillinen postipalvelu yritykislle takana, ja sinne sai jopa ajaa autollaan.

Tulimme Suomeen samaan aikaan kuin Martti Turunen Japanista. Näimme vain Turusen vaimon kukkineen lentoasemalla. Turunen meni matkallaan Joensuuhun katsomaan jätteiden käsittelyä Suomessa, ympäristö kuulemma on hänen erikoisalaansa politiikassa.

Eräs päivä selasin sanomalehteä, jonka löysin bussista. Muuan Martti Hirvonen on kaupannut käytettyjä kodin koneita Venäjälle yli 100 000 kappaletta. Nyt hänen kuorma-auto koneineen oli ryöstetty uimarannalta. Hirvonen oli jäänyt rannalle uikkarit ja kännykkä varusteinaan. Auto löytyi Kuljusta, Tampereelta etelään.

Lähdemme lopulta junalla Helsinkiin, jossa olemme muutamia päiviä. Menemme taksilla asemalle, ja taksit ovat Suomessa muuhun verrattuna aika halpoja. Ostamme Aku Ankkoja asemalta ja joku Muumijuttu tytölle. Pääsemme vaunuun jossa on perhetiloja. Kaksi naista ovat matkassa, toisella näyttää olevan neljä lasta, alle 5 vuotiaita. Lapset kailottavat “me mennää” ja “tuut sä mun kaa?”. Lapseni osaavat ihan vähän suomea, ja saan selostaa mitä ne kailottavat. Poikani nauraa kun noin kaksivuotias osoittaa äidilleen lähes kaiken ikkunasta näkemänsä: rekka, bensa-asema, bussi, setä menee pyörällä. Turussa olimme käyneet katsomassa Monster Inc. suomeksi, ja lapseni olivat siitä jonkin verran ymmärtäneet repliikkejä.

Helsingissä olemme kolme päivää. Ehdimme tavata vanhat tuttavat. Nettituttaviani vaimoni ei edes tunne. Itse ehdin silti kuulemaan bändiä Espoossa, tai Tapiolassa oikeastaan (katso erillinen juttu, Wigwam Espoon kapakassa). Sinne oli jännä mennä bussilla, sillä venäläinen (luultavasti) kuski ei osannut juuri sen vertaa suomea, että olisi neuvonut missä jään pois. Palasin sieltä taksilla.

Viimeisenä iltana haemme keskustasta jonkin aikaa ravintolaa, muuta kuin McDonaldsia. Kebabkaan ei kelpaa, päädymme Raxin pizzeriaan. Jostain syystä koko perheelle sopivat ravintolat ovat toisissa kerroksissa, juottolat katutasolla. Ostamme viimeiset ostokset tunnelin Anttilassa, jossa on kesäiltana hiostavan kuumaa. Aamulla lentoasemalle mennessä tilaamme isomman taksin, kun matkalaukkuja on neljällä hengellä. Saamme pienen pakettiauton kuskiksemme. Matka Vantaan läpi esittää meille amerikkalaistyylisiä isoja marketteja, kalusteliikkeitä ja puutarhatavaran keskuksen.