Futuristic Short Story some 30 years ago: Explorations into the future and the past

 I wrote this on some sort of word processor in the 1980s. It got printed, partly, in Amerikan Uutiset at the time. I have not checked the google translation. It was here in Finnish in 2006

Thursday, November 30, 2006

Explorations into the future and the past

PART 1

I didn't believe at all 30 years ago that I would still be alive in 2035. Somehow I just thought that my wife would live longer than me. And that's how it sometimes seemed. That pacemaker has been there for a long time. The last time they removed the prostate, but now they know how to install the pipes and muscles to make it work, the urine works really well now.

I'm in my neighbor's apartment this week, the same two-room apartment in a serviced apartment as mine. Or that neighbor, Richard, just died, and the apartment is now temporarily empty. I asked them to replace the carpets in my apartment, the previous tenant had a cat. Here I am with my cardboard boxes. I only brought the radio out here. The multi-function machine is on the wall of my own apartment. I don't even bother to go there to read my emails. There are still a couple of hours until I go downstairs to the canteen and then I sit there where they watch the tea. I can't really make out the sound on the TV and I don't feel like reading the lyrics. I have better company on the radio, and I like listening to classical music. I still have a few working CDs from the last century. It was quite a struggle to find a player that still played those first-generation CDs. At the beginning of the century, I even got excited about recording a bunch of old LPs onto CDs, but none of them play anymore. After that, I kept collecting quite a lot of records. We still had those records in our house ten years ago, but I'll tell you about them in a moment.

Yes, I don't really speak Finnish, although I type messages to old acquaintances in Finland. One of them was enthusiastically involved in Njet (those message board forums before the year 2000), back then when the Internet was wild and free. I've never met this acquaintance either, although we've been exchanging messages for 35 years. I can't afford to travel to Finland anymore, people don't fly much except for business and then only on vacation to their home continent. I can only really use Finnish when talking to Niilo, and that can take two months at a time. Niilo, a bachelor, has lived here in Wisconsin since 1973 in the same building, except for 1976 when he was in the army in Finland. Then he gradually finished his PhD thesis in history sometime in 1998. I persuaded Niilo to apply for a green card through the lottery and he got it. Since then, Niilo has been here permanently. He edits a very small history publication, Early Modern England, and I think he's over 85 now. Niilo, not that publication.

I don't move around much, but I take the senior citizens' bus to Niilo's place, where we eat at a small deli and walk a kilometer along the lake shore. Then I take the regular bus back to that shopping center, which is now more of an entertainment venue, since everything is ordered by mail except shoes and such. And I can see and order those things there too. From there, the minibus picks me up here.

Cities have changed in recent years to the point where they are building more solid and well-lined terraced houses and apartment buildings and really nice yards. We also had a detached house, but it is now so far away that not many people can afford to drive that far every day. Cars, these LPG/electric ones, are quite expensive, almost a year's salary for many. And our area will soon be razed to the ground, even though I still own the plot and the house. I was visiting the house two years ago when my son came with his wife and rented a car for a week. We collected the last things from the house that they wanted now. There were some broken books and those old LP records in the basement. Those records are mostly in Finnish, no one cared for them when I offered my entire collection for a few dozen ten years ago. So they did take those American records. My wife gave away her Danish ones, they wouldn't have taken them either.

The weather is really nice, spring is coming. For some reason, I'm often in a very good mood in my old age. Children have been a joy. The girl is in Finland, she's one of those green people. But there are real jobs in that field these days, there's no need to just stop at protesting. But it was the same for them as it was for us, and there's no point in demanding grandchildren from the girl, she's so caught up in her career. The son has a little daughter now, but they're also far away in California. In that remaining part of California.

Part 2

We reached the end of the 29th century, when young music student Rik Tompson arrived on his research trip to a thousand-year-old suburb outside an abandoned town in Wisconsin. Rik and a couple of friends had dug the foundations of three detached houses by hand. The others were looking for recyclable material. According to energy regulations, tractors or other machines were not allowed for such a hobby. You had to wear a dust mask because of possible asbestos and you had to bring drinking water for the whole weekend.

In the ruins of the third house, piles of recyclable plastic, such as children's toys, were found. In those days, oil was scarce, and polyethylene, for example, was made from ethanol, which could only be made from agricultural waste and cellulose. Many everyday items were made from polymers made from fiberglass or cellulose.

Rik had not yet found what he was looking for on this trip, until hundreds of vinyl LPs and a smaller number of polycarbonate CDs were found in the basement of a private house. A dispute arose over the division of the spoils. Rik wanted to restore the records, while others wanted to recycle. In the end, Rik gave the CDs to others because they were difficult to restore, the entire metal foil had disappeared. However, Rik was able to see the faint words when he held the CD up to the light and was disappointed to find that they were all classical music. All of them were from the last two centuries, and all were perfectly fine and orthodox performances. The baroque musicians of the time believed that they were closer to the 18th century style of performance than any of their predecessors. The LPs were more difficult to classify, because the cardboard cases and labels had disappeared due to the weather. There was some engraved text on the surface of the disc.

Rik guessed that the collection contained a lot of material that wasn't even archived in the country's capital, Chicago. The USA had recently been divided into six parts for administrative reasons. Three of the parts included the populated areas of Canada further north. Rik lived in Mid-USA, the part south of which was called Louisiana.

The guys collected plastic in full loads on their electric pedals. They had to pedal uphill, otherwise they moved at a slow speed even without pedaling. Rik, on the other hand, ordered an electric van with his mobile phone. The records were loaded in the same order into boxes that the driver brought. The driver also got excited about digging out porcelain dishes from the ruins. Today's ones were rather boring and impersonal mass-produced. Like almost all consumer goods.

Rik lived with his parents in a small apartment where he had a kind of loft above the living room. He had to rent a storage locker in the apartment complex for the records and his work. There, Rik numbered all the records and stored the remnants of the labels that were in the center of a few records in plastic bags. Rik had already made a record player that played at all 20th-century speeds, up to 78 rpm. Before that, nothing worth playing had been found. Record companies in the 20th century had only released a 20-record set of 20th-century music. The records were made of hardened glass and only three in the set contained rock. He had collected 100 other rock records from hobbyists. From distant Estonian-Finnish (Finland itself was sparsely populated north of Uusimaa, and had been annexed to Estonia. The languages ​​had merged over the years) he had received a few from a collecting society. One was Eppu Normaali and the other was someone named Wigwam, who had indeed sung in English. English had changed a lot too, but with the help of dictionaries he could read it like that. The Estonian-Finnish Association enthusiastically received the news of the discoveries, even though they did not understand the Finnish of the time very well. There was little demand for it, and the main works had been translated into the modern language, Estonian-Finnish.

Using a computer equipped with a microscope, Rik separated the scratches on the record from the grooves, and the same machine engraved the read groove on another record. The copy obtained in this way was almost free of rust. Once the copy was made, the original could be recycled into vinyl. This way, only one of the three hundred records had to be sacrificed. Riks played that one first and recorded it in digital format. However, it was some kind of K-tel collection, whose artists he could not find out. When Rik had finished the job, it turned out that about a hundred records were in Finnish. He donated a few, but he sold most of them as copies to Estonian-Finnish collectors. This led to a new enthusiasm for Finnish rock, from which young people recognized the "feel" of the era, even if they did not know the words very well. The names of the performers were usually not found out, so Juice was made Einari, Hector was made Mandolin Man. Rik eventually donated his collection, which included entertainment from many countries, to the state collections in Chicago. He then started building instruments of the time himself.

Part 3

What was the music of Rikki's own time? It was a kind of sung light pop, which professional musicians accompanied with classical instruments, such as strings. The electric bass had remained, however. The bands could not afford to travel, so the music was heard in live TV broadcasts in medium-sized clubs. The bands' most loyal fans were always there to fill in for the larger audience. The TV broadcast was followed by performances by a couple of hundred people in clubs. The club members always voted every two hours on what program to watch. Once a week there was their own two-hour broadcast.

In the classical-jazz side, composer-conductors traveled from city to city with only a change of clothes and a baton in their bag. Other musicians no longer traveled, but had to be content with each city's local professional association. California set its own quota for performing musicians, otherwise they would have had too many in relation to the population.

Sosialismia USA:n kaivosalueella 1900-luvun alussa

Suomesta lähtenyt siirtolaisuus oli erikoisessa asemassa vuosina 1900-1917. Suomen päässä aikaan mahtui Kenraalikuvernööri Bobrikov. Tänne suuntautui aikaisemmin melkoinen määrä siirtolaisia ensin kaivostöihin, ja sitten Minnesotan, Wisconsinin ja Michiganin pohjoisosiin kaikenlaisiin töihin. Mutta 1900-vuosisadan alussa muutto vilkastui. Suomesta ei silloin puhuttu valtiona. Seuraava sukupolvi saapui Suomen sisällissodan jälkeen, ja heidän joukossaan oli myös sosialisteja. Mutta ehkä enemmistö oli vain ammattiliittojen kannattajia. Suomalaisia värvättiin alueelle jo Amerikan sisällissodan aikaan. Ei sinne menty siksi, että "se näytti Suomelta." Pohjoismaista lähteneet olivat jo ottaneet paremmat tontit maanviljelyyn, jonkin verran etelämpänä.

Koska niemen halki virtaa joki ja sen päät levenevät lahdeksi, suomalaiset kutsuvat niemen pohjoispäätä Kuparisaareksi. Koko niemi on  Keweenaw Peninsula. Kuparikaivos oli tominnassa vuodesta 1860 lähtien. Duluthista pohjoiseen Hibbingin nurkilla Minnesotassa on Mesabi alue, Iron Range. (Sielläkin oli Rossin kirjassa kuvattu lakko).

                               (rautakaivokset, Wikipedia)

Tutkija Carl Ross, ilman yliopistokoulutusta, kokosi melkoisen määrän tietoa Hancockin kaivoslakosta 1913. Ross oli suomalaistaustainen siirtolaisten lapsi, jonka isä oli Työmies-lehden kirjapainossa lakon aikaan. Lehti joutui siirtymään Superioriin, Wisconsiniin, lakon loputtua. Lakko oli kohtalokas ammattiliitoille ja kuparikaivokselle, ja liittokin katosi kuvasta lakon jälkeen. Lakkolaiset eivät koskaan saaneet edes neuvotella. Sosialistit keskittyivät tuolle ”upper midwest” alueelle, ja perustivat jopa työväenopiston. Kaikki tämä taphtui ennen kuin mitään Suomea olikaan. Toimittajista monet kävivät Amerikassa tekemässä lehteä ja palasivat sitten Suomeen. Amerikan puolella oli merkittävä rooli työväenliikkeeseen Suomessa. Jopa utopistiseen yhteiskuntaan, Sointulaan, päätynyt kansanjohtaja Kurikka liikkui noissa piireissä. Kanadan reunalta Sointulasta Kurikka päätyi New Yorkiin ja Connecticutiin toimittajaksi. Kurikan kohdalla aatteeseen liittyi myös teosofia. Toiseksi pisimpään vasemmiston ääntä kuultiin itärannikon Raivaajan kautta. Lehti oli aluksi Amerikan Suomalaisen Sosialistijärjestön ja myöhemmin Yhdysvaltain kommunisteista eronneiden sosiaalidemokraattien äänenkannattaja. Työmies-lehden Työmies-Eteenpäin versio toimi Superiorissa aina 1998 asti.

Poliittisesta kannasta huolimatta sanomalehdet olivat kaikille siirtolaisille merkittävä tapa saada asioista selville ja pitää yhteyttä joskus melko hajanaisessa asutuksessa. Suomalaiset asettuivat rannikoille ja pohjoiseen. Kielitaidon puutteessa lehdet olivat monelle ainoa tapa selvittää mitä täällä tapahtuu ja missä on ehkä parempi elanto. Suomalaiset saapuivat aikana, jolloin teollisuuteen ja kaivostöihin tarvittiin paljon väkeä. He olivat kaivoksissa, mutta myös lastaamassa laivoja. Malmia vietiin Ohioon asti jalostettavaksi.

Carl Ross on luonut henkilökohtaisen kuvan 1977 painetussa kirjassa (Parta Printers, sama kuin Amerikan Uutisten toimitus) The Finn Factor in American Labor, Culture and Society. Kuvataan kaivostyötä, mutta myös suomalaisia kyliä kautta alueen. Enemmän akateemiselta pohjalta katsottuna Rossin työtä jatkoi Michael Karni Minnesotassa. Karni on myös tutkinut ja verrannut siirtolaisia Kanadassa. Hän luennoi aikoinaan Neuvosto-Karjalaan matkanneista siirtolaisista vieraillessaan Suomessa. Eri artikkelit kirjoissa selostavat suomalaisia opistoja Minnesotassa ja Wisconsinissa. Luterilaista perinnettä piti Suomi-opisto juuri kaivosalueella. Superiorissa jatkoi poliittinen toiminta sanomaletien ja erilaisten kurssien kautta. Työväenliitto IWW oli suorastaan kommunisteja, ja kommunistinen puoluekin oli suomalaisten tukema. "Finnish People's College and Theological Seminary" alkoi Superiorissa seminaarina, mutta päätyi 1907 virallisesti Työväen Opistoksi. 

(Photo credit: Wikipedia)

Opiston johtokuntaan kuulunut sosialisti Alex Halonen onnistui myymään sen osakkeita Suomalaisen Sosialistijärjestön jäsenille ja pian heidän hallussaan oli koulun osake-enemmistö. Rakennus kuitenkin siirtyi viereiseen Duluthiin. Opisto oli suomalaisten IWW jäsenten (arviolta 3000 lähialueilla) käsissä toiseen maailmansotaan asti. Opistossa oli poliittista ainetta, mutta käytännön kursseja kirjanpidosta muihin julkaisuasioihin liittyvään tietoon. Suomesta opistoon saapui johtajaksi vallankumousta tahtova Leo Laukki, joka pidätettiin toimistaan. Hän kuitenkin valitti tuomiostaan, pääsi vapaaksi takuita vastaan ja pakeni Neuvosto-Venäjälle. Otto Wille Kuusisen kanssa erimielisyyksiin joutunut Laukki ammuttiin 1938. Laukin kirja orjuudesta Rooman vallan ajoilta löytyy edelleen Internetissä. Laukki kertoo kirjoittavansa koko historian uusiksi, sillä kaikki jota tiedämme on porvarillisen ajatuksen pilaamaa: ”Varsinainen sosialistinen  historian  kirjoittaminen  on  vielä  kapaloissaan.  Se  ei  vielä  paljonkaan  ihmiskunnan historiaa  kokonaisuudessaan  valaise.”

Noista sosialisteista Alex Halosella oli kirjava ura sen jälkeen Suomessa ja toisenkin kerran Amerikassa. Linkki:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Alexander_Halonen

Rossin kirjan loppuosa kuvaa tuon pohjoisen alueen suomalaisia maailmansodan ajalta ja sen jälkeen osana amerikkalaista yhteiskuntaa. Poliittinen ajattelu toisen maailmasodan aikana ei suuresti eronnut amerikkalaisen naapurin ajatuksista. Täällä syntyneet sukupolvet oppivat kyllä suomea, mutta asettuivat osaksi laajemapaa yhteiskuntaa. Carl Ross itse kertoi eläneensä lapsuutensa kuin kahdessa maailmassa samanaikaisesti. Carl puhui isälleen suomea ja äidilleen englantia. Isovanhemmat Michiganissa puhuivat parhaiten suomea ja Rossin isä saapui maahan aikuisena Suomesta. Alueen taloudellinen kehitys johti kaupunkielämään, joka erosi suuresti kaivostyöläisten ja metstätyöläisten ajasta. Ihmiset olivat vauraammalla aikakaudella.

Raittiusseurat

Seurat kuoroineen ja torvisoittokuntineen liittyivät myös 1800-luvun elämään. En osaa tiivistää asiaa, annan linkin. Myös vasemmistolaiset ja utopistiset liikkeet kannattivat raittiutta:

Työväenliike näki alkoholin käytön kapitalismiin kuuluvana paheena, jolla heikennettiin työväenluokan asemaa. Monet Amerikassa vaikuttaneet työväenliikkeen edustajat, tunnetuimpana Matti Kurikka, puhuivat alkoholia vastaan.

https://www.raitis.fi/2017/06/01/raittiusliike-oli-amerikansuomalaisia-yhdistava-voima/

UTOPISTISET SIIRTOLAT

Utopioiden idea oli yleensä omistaa joku alue, jossa aloitettaisiin yhteisönä kylä joka harjoitti jotain elinkeinoa. Kurikan utopiassa "työt, ruokailu, koulutus ja ilonpito" tehtiin yhdessä. Metstätöitä tehtiin siirtolan kustantamiseksi yhteisillä mailla. Maatalous oudoilla mailla oli vaikeampi suorittaa. Usko yhteisöön tekisi kaikista jäsenistä paremman, kuin mitä he yksin olivat entisessä kotimaassa. Jos siirtolan suunnitteli hyvin, elinehtojen luultiin olevan utopiassa sellaisia, että vaurautta tuli kaikille. Myös suomalainen kulttuuri vietiin mukana. Asenne muuhun ympäröivään asutukseen vaihteli. Siirtoloita voisi ehkä verrata Amerikan intiaanien reservaatteihin, jotka säilyttivät heidän kulttuureja. Utopistiset aatteet riittivät alkuun, mutta ainutkaan ei toiminut kapitalismin ympäröimänä viittä vuotta pitempään. Omavaraisuutta ei tullut, jos ei osattu viljellä maata tai edes ostaa tonttia joka oli sopiva johonkin viljelyyn.

Yksilöt hakivat siirtoloista jotain unelmaa. Monilla oli tiukat säännöt, ainakin julkisesti. Mutta yksilöt hakivat jotain vapauksia tai elämäntapoja, joita ei Suomessa saanut.  Myöhemmät siirtolat 1920 jälkeen hakivat myös etelän lämpöä. Viidakon vitsauksista ei tiedetty lähtiessä.

Siirtoloiden hanketta valmistettiin rahan keräyksellä ja vaikkapa vegetaristien lehdellä, jossa ideologiaa levitettiin.  Siirtoloilla oli usein tukijoukot joko Suomessa tai USA:ssa ainakin alkuvuosina.

Teuvo Peltoniemi on aikaisemmin kirjoittanut aiheesta, mutta nyt paratiiseja etsittiin koko maailmasta. Lisäksi USA:n puolella toimineet osuusfarmit on tarkkaan kuvattu. Venäjälle Amerikasta muuttaneet sosialistit 1920-luvulla saavat oman kappaleen. Kirjaa voi hakea kirjailijan omilta sivuilta: (https://www.teuvopeltoniemi.net/ ). Meille Pohjois-Amerikassa asuville Matti Kurikan Sointula on ehkä tuttu, Malcolm saarella Brittiläisessä Kolumbiassa. Kurikan ensimmäinen täysin epäonnistunut hanke Australiassa on lyhyesti kuvattu. Viime kerralla teimme katsauksen Amerikan keskilännen kaivosalueelle, Kuparisaarelle. Peltoniemen kirjan tapahtumat ovat jokseenkin samalla aikakaudella kuin suomalaisten keskuudessa herännyt työväenliike, ennen Suomen itsenäistymistä. Sortokaudet vuosina 1899-1917 vaikuttivat siirtolaisuuteen, ja kymmenet tuhannnet lähtivät Suomesta vuosittain. Joissakin siirtoloissa juuri suomalaisuuden pelastaminen Venäjän sorron alta oli se päämotiivi.

Ne utopiat, joita Peltoniemi kuvaa, olivat yleensä jonkun karismaattisen johtajan suunnittelemia. Kurikka muodosti saarelleen yhteisön, jossa oli jonkin verran samanmielisyyttä vaadittu. Usko yhteisöön oli tarpeellinen. Pappeja saarelle ei päästetty, mutta osuustoiminta antoi jäsenille jonkun verran omaa ajattelua. Kurikka harrasti myös teosofiaa, joten aatteita ei puuttunut. Kalevan Kansa Colonization Company pantiin omistajaksi ja rahoitusta tuli työväenliikkeen kautta. Yhteisö toimi vuosina 1901-1905. Sen jälkeen Kurikka poistui kuvasta, mutta saarella vaikuttaneet suomalaiset jatkoivat osuustoimisella pohjalla, kalastuksen ja metsänhoidon parissa. Viljely ei toiminut, muuta kuin kasvimaissa ja karjan rehun keräyksenä. Aatteen mies Kurikka oli vakuuttava johtaja, mutta jotkut hänen käsitteet oliva aikaansa edellä. Ei juuri osattu käsittää, että hänen kaavailema jalompi kansa utopiassa oli oikeastaan jo samaa kuin natsien rotuoppi tuli olemaan. Taloudelliset ongelmat ja tulipalo lopettivat Sointulan, mutta siellä ehti elää ja toimia noiden vuosien aikana noin tuhat suomalaista. Kurikka liikkui paljon mantereella luentomatkoilla, ja keräsi luennoillaan rahoitusta. Mutta kun piti elää ja johtaa siirtolassa, se ei ollut sen kannattvampi kuin noilla starttirahoilla sai aikaan. konkurssin tullessa sahat ja muut siirrettävät myytiin pois. joidenkin saarelle jääneiden kesken jäi jonkin verran pieniä tontteja.

Kirjassa on noin 20 eri utopiaa kautta maailman. Niitä oli jopa pitkän merimatkan takana Amurissa ja Australiassa. Etelä-Amerikassa oli kolme. Erikoisuutena voidaan mainita Kuubassa oleva Itabo. Se sai alkunsa Eero Erkon saatua sen verran tukijoita, että Axel Hornborg New Yorkista tuli mukaan tontteja ostamaan. Sata kilometriä Havanasta löytyi Itabo. Vuonna 1904 ensimmäinen halukas oli August Niemi Coloradosta. Muut halukkaat, joilla piti olla noin 1000 dollaria, olivat myös täältä. Noin tusina perhettä yritti hanketta, mutta kaupunkilaisina maatalous vieraalla maalla oli vaikeaa. Itabo jäi sivuun, kun toinen, Ponnistus, perustettiin. Puuseppä William Keskinen johti hanketta muutamia vuosia, sosialistien tukemana. Farmit olivat kuitenkin siirtolaisten omistamia. Vuoteen 1917 mennessä löytyi enää kolme viljelijää. William Keskinen päätyi Floriaan 1959. Kuubalaiset muistavat alueella olleet suomalaiset hyvinä puuseppinä.

Argentiinassa toimi  vuosina 1906-1940 Colonia Finlandesa, joka koostui suomenkielisistä pohjoisesta Ruotsista ja ruotsinkielisistä suomalaisista rannikoilta ja Pohjanmaalta. Alkuvuodet olivat niin epäonnisia, että on ihme kun uusia tulijoita saapui. Ensimmäiset sata Linnea-laivalla tulleita olivat ruotsinkielisiä. 1920-luvulla tuli suomen kielisiä jotka päätyivät enemmistöksi. Maaperä oli kehnoa, ja hyönteisistä oli monelaista vitsausta. Maissia ja sokeriruokoa kasvatettiin. Maissia saattoi ainakin syödä, jos ei saanut myydyksi. Tupakan ja appelsiinien kohdalla myynti oli hankalaa.Toimeentulo vaikeiden yhteyksien takana oli ankaraa, mutta noin 300 jaksoi yrittää kun yhteisö oli suurimmillaan. Vielä 30-luvulla yhteisö oli toimiva, mutta koko siirtolan aikana väkeä hajaantui muille alueille. Siirtolaisuutta alueelle tuli myös muista Pohjoismaista. Kuva Wikipediasta. 

Kirjan lopussa on uudempia hankkeita ja osuusliikkeitä. Niistä suomalainen lehdistö alkoi kiinnostua 1960-80. Niiden asukkaat ja heidän jälkeläiset luetaan myös Suomen kansalaisiksi.

Kappale Penedosta, Brasilian rannikon lähellä, on vaikea tiivistää. Maanviljely toimi, mutta vegetaarinen utopia toimi 1929-1940 toimi kehnosti lähinnä siksi, että johtaja Toivo Uuskallio yritti olla sen ajan hippi ja hylki terveydenhoitoa ja rokotteita sen ajan lääketieteen tavoilla. Ajatus luonnonparantolasta hylättiin, kun omia asukkaitakaan ei osattu hoitaa. Alueesta on artikkeli Wikipediassa, ja vaikka itse siirtola ei ollut kovin onnistunut, se jätti kuitenkin jälkensä paikkakunnalle. Asukkaita on edelleen tuhansia ja siitä tuli kuin lomakohde. Ja utopioista Penedo jää Sointulan jälkeen merkittäväksi esimerkiksi. Sen tontti olisi ollut luultavasti hyvä karjankasvatukseen, mutta johtajan aattetta ei saanut alussa hyljätä.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Penedo

Tasa-arvo

 

Michael Sandel on amerikkalainen tutkija, jolla on kirjoja demokratiasta ja ihmisoikeuksista. Viimeisin kirja on laajasti aiheesta "Justice." Se kertaa koko historiamme tuosta aiheesta ja käy läpi filosfien ajatukset oikeuksistamme.

Ylläoleva lyhyt kirja on koottu kokouksessa käydystä keskustelusta. Sandel oli lähinnä kysyjä ja Piketty vastaaja.

Thomas Piketty on taloustietelijä, joka tutki pääoman ja meidän palkkatyöläisten panosta talouteen. Ranskan esimerkissä rikkaiden panos julkiseen talouteen laski vuoden 1990 jälkeen reilusti. Prosenttimäärä, joka menee heidän tuloistaan veroihin on laskenut. Palkat nousivat hitaammin, ja omistaminen pääsi määräävään rooliin kaikessa. Piketty on julkaissut pari kirjaa, joissa sana ”equality” on otsikoissa. Nyt jukaistiin vuosi sitten tehty panelikeskustelu, jossa ekonomistit puivat asiaa. Kirja ei ole kovin poliittinen, vaan yrittää selvittää missä me nyt olemme. Siihen ei mahtunut edes se, että USA:n puolella tapahtui vaali, jossa maailman rikkain suurinpiirtein osti presidentin.

Politiikan puolella puuttuu myös kuvaus siitä, kuinka noin neljä miljoonaa köyhempää äänestäjää poistettiin vaalirekisteristä osavaltioiden tasolla. Mutta tasa-arvoon tuokin liittyy.

1900-vuosisata toi meille keskiluokan ja melko mukavan elämän. Piketty kuvaa lyhyesti vanhempaa aikaa, jolloin köyhät olivat tosi köyhiä ja aateliset eivät maksaneet mitään veroa. Olemme kaikki rikastuneet 200 vuodessa. Muualla kirjassa puhutaan myös vaaleista ja äänistä. Ruotsin esimerkissä äänioikeus ei ollut lähes nykyistä, ja rikkaat päättivät kaiken ensimmäiseen maailmansotaan asti. Sen jälkeen vaalit olivat melko demokraattisia.  Kuitenkin oli olemassa Neuvostoliitto, ja koko vuosisadan ajan peloteltiin kommunsimilla, jos työväenluokka saisi päättää maiden asioista Euroopassa. Kun nuo asiat tasaantuivat ja oltiin Pohjoismaisessa tilanteessa, poliitikot rupesivat uskomaan, että heidän homma oli valmis. Tasa-arvo oli huipussaan, ja mikään ei saanut muuttua. Sitten tuli globalismi. Tavaroiden valmistus siirtyi muualle.

Kun vaikka USA ja joku Euroopan maa myyvät toisilleen tuotteita, asia on jotenkin ohjattavissa. Kun kahden maan palkat ja firmojen verot ovat varsin erilaisia, ongelmiin tullaan. Kirjassa mainitaan työväen luokat ja niiden siirtyminen puoluesiin jotka päätyivät aikanaan Trumpin ja Le Penin puolueiksi. Tämä siirtyminen alkoi kun Kiina pääsi WTO kauppajärjestöön 2001. Kumpikaan kirjoittaja ei täysin hyväksy globalismia nykyisessä muodossa. Siinä on voittajien ja häviäjien ryhmät. Kirjassa mainitaan myös neo-liberalismi, jota varsinkin Hillary Clinton tuki, ja Obama osin tuki pelastaessaan pankit 2008 kriisissä. Nuo tapahtumat eivät innostaneet työväenluokkaa. Kuitenkin Kiinan vastustaminen täytyy ymmärtää eri asiana kuin nuo mainitut. Aivan uutena aseena täytyy mainita Trumpin tuontitullit. Niistä ei kirjassa ole mainintaa.

Kun tullaan vuoteen 2020 Ranskassa, ne henkilöt, joilla rikkauksia on yli kaksi miljoona euroa omistavat lähinnä firmoja ja osakkeita. Heidän omaisuus ei ole enää kiinteistöissä. Suhteellisen rikas tienaa tunnissa saman kuin keskiluokkalainen koko vuodessa. Kaikkein rikkaimmat kuten Musk tienaavat yli $100 000 minuutissa.

Tulevaisuutta Piketty pitää positiivisena, ja otaksuu, että yhteiskunta Euroopassa tarjoaa kanslaisille enemmän kuin ennen, sillä pelkän palkan varaan ei voi enää nojata. Ajattelu on ainakin siitä paljon vasemmalla, mitä USA:ssa tänä vuonna nähdään. Palvelujen leikkaaminen tekee vaikkapa terveydenhoidon vaikeammaksi. Julkisia palveluja ja liikennettä täytyy tiheään asutuisssa maissa tukea. Rikkaiden luomaa nykyistä tilannetta voi demokratian kautta paremmin ohjata. Tasa-arvo toisi toimivamman yhteiskunnan. Kuitenkin vaikka USA:n tilanne siirtolaisten kohdalla saattaa hallita äänestäjien käyttätymistä vielä pitkään. Työväenluokka äänestää työpaikkojen asia mielessä.

Piketty tahtoisi yhteiskunnan tukevan kansalaisia kaikista luokista, että kaikilla olisi mahdollisuus kunnon koulutukseen. Hänen mielestään yliopistotasolle menee liikaa tukea ja rahoitusta. Monikulttuurisuuteen ja maahanmuutoon viitaten kirjoittajat pitävät USA:ta ja Eurooppaa edelleen tarpeeksi rikkaina hoitamaan asiamme ja maissa asuvat vähemmistöryhmät. Siis sitä rikkautta riittäisi, verottaamalla enemmän juuri sitä pääomaa.

Rikkaiden valloittamaan vaalirahoitukseen ei tarjota ratkaisua. Lehdistökin on ongelma. He vain ostavat kaikki suurimmat lehdet. Samalla se verotus jää hoitamatta, poliitikot edustavat paljolti rikkaita.

Mitään selvää ratkaisua kumpikaan ei tarjoa pohjoiseen virtaavaan ihmisvirtaan. Ilmastonmuutos vain mainitaan yhtenä tekijänä muuttoon. Kiinasta on lyhyt kuvaus. Mitattuna aikana valtion omistus kaikesta on laskenut 70 prosentista 40 prosenttiin.

Loppusivuilla mainitaan Bernie Sanders. Bernietä huolestuttaa köyhimmän työläisryhmän velkaantuminen. Se estää henkilön koskaan omistamasta sitä pääomaa, vaikkapa taloa.

 

 

 

Hallitusmuoto Suomessa ja Yhdysvalloissa

Jos lukijat muistavat jotain Suomen koulun penkiltä valtiosta, se oli yhteiskuntaopin tunnilla. Opittiin kuka määräilee kunnan, kaupungin ja valtion tasolla. Käytännössä ne asiat koettiin määräyksinä ja lomakkeina, joita piti täyttää. Ja tietenkin muistetaan äänestys, jossa oma kanta siihen mihin veroja kulutettiin tuli edustajille selville. Itse en ole aikuiseksi tultuani asunut Suomessa, joten en ole siellä koskaan äänestänyt. Täällä olen äänestänyt joka vaalissa vuodesta 1982 alkaen.

En voi viitata nyt mihinkään kirjaan, paitsi että olen tilannut Oxford University Press kirjoja monesta politiikan aiheesta. Donald Critchlow kuvaa miten saimme nykyisen systeemin kirjassa American Political History.

Halvemmin ja nopeammin kuitenkin pääsee perille asiasta kun avaa Wikipedian, klikkaa Suomi-valikon ja hakee vaikkapa Suomen valtioneuvosto- artikkelin. Muita artikkeleita on presidentistä ja eduskunnasta. Presidentillä ja pääministerillä on osin samat tehtävät, aivan toisin kuin täällä. Kongressin johto ja presidentti ovat täällä täysin erillään. Amerikan omituisuus on se, että koko ”hallitus” on presidentin alainen. Siitä syystä myös kaikki valtion virat.  Suomen ja Euroopan systeemit ovat parlamentarismia. ” Parlamentarismin periaatteen mukaisesti valtioneuvoston on nautittava eduskunnan luottamusta.” Siis hallitus on eduskunnan alainen.

Suomessa eduskunta toimii yhteistyössä hallituksen kanssa, ja samat henkilöt ovat mukana niissä  vuodesta toiseen. ”Toimeenpanovalta kuuluu perustuslain mukaan valtioneuvostolle, toisin sanoen se panee eduskunnan ja tasavallan presidentin päätökset täytäntöön ja antaa asetuksia. Valtioneuvostolla on oikeus antaa asetuksia laissa säädetyissä asioissa.”

Yhdysvalloissa on noin kahden miljoonan työntekijän virkakoneisto. Presidentti nimittää meidän ministerit, joista usein secretary titteliä käytetään. Senaatti hyväksyy heidät, ja he sitten valavat virkavalan perustuslaille. Kongressilla on periaatteessa valta ohjailla ministeriöiden (cabinet) toimintaa, sillä he rahoittavat ne kaikki vuoden budjetissa. Mutta kun tällä hetkellä sekä oikeusministeriö että kaikki valtion järjestystä ylläpitävät henkilöt ovat presidentin alaisia (FBI mukaanlukien), valtion virkamiehen ei tarvitse tulla kongressin kuulusteltavaksi.

Myös muutokset vaalista toiseen ovat erilaisia, ja täällä saa aina odotella kokonaiset neljä vuotta suurempaa muutosta hallintokoneistossa. Suomessa taas voi tulla vaalit ennen normaalia neljää vuotta, jos hallitus ei toimi, eduskunnalla on suuri valta ottaa ohjat käsiin. ” Välikysymyksen tekemisen tarkoituksena on käydä keskustelu jostakin tärkeäksi koetusta asiasta, jossa hallituksen katsotaan menetelleen virheellisesti tai toimet olivat riittämättöminä.” Lakien noudatus on myös valvonnan alainen: ”Suomen ylimmät laillisuusvalvojat ovat tasavallan presidentin nimittämä oikeuskansleri ja eduskunnan valitsema eduskunnan oikeusasiamies.”

Kongressilla on kovin vähän valtaa jos Trump jotain määrää. Jopa korkein oikeus tekee melko poliittisia päätöksiä. Kongressi voi vain käyttää virkasyytteen nostoa. Presidentti, tuomarit ja korkeamman tason virkamiehet voivat saada syytteen, ja tarvitaan kaksi kolmasosaa senaattoreista poistamaan henkilö virastaan. Nykyinen eduskuntaamme on niin tasaanjakaantunut, että syyte ei yleensä poista ketään virastaan. Sen tarkoitus onkin vain tuoda esille hallitsevan puolueen tai presidentin vääryydet. Me voimme sitten välivaalissa poistaa puolueen vallan, vaikka presidentti jää johtamaan. Tuossa meillä äänestäjillä on enemmän valtaa kuin Suomessa.

Valtion virkoihin valitaan polittiisin perustein täällä, mutta on yleensä otaksuttu, että he tekisivät päätökset parhalla tavalla, että kansa saa mitä on vaatinut. Nyt ollaan aivan hassunkurisessa tilanteessa, sillä presidenttimme sai noin puolet äänistä, mutta enemmmistö hänen kannattajista ei tahdo valtion tekevän yhtään mitään. He tahtovat purkaa ministeriöt ja minimoida rahat, jotka hallintokoneistoon menevät. Tämä olisi periaatteessa mahdollista ja osavaltioiden voitaisiin kuvitella hoitavan suuren osan liittovaltion hommista. Mutta sitä tarvitsisi jotenkin ohjailla niin, että kaikki asiat tulisivat hoidetuksi. Sanotaan, että Mississippi tulvii kahden osavaltion maille. Kumman pitää asia hoitaa, vai onko jotain yhteistyötä heti suunniteltava?

Perustuslaissa on vaikeatajuinen ”Emoluments clause,” joka määrää, että presidenttimme ei saa muuta palkkaa tai hyötyä valtion hankkeista kuin määrätty ”salary”. Trumpin määräämä kokous ulkomaiden johtajille hänen golf-kentällään oli laiton. Presidentin perustama crypto-rahasto on myös laiton sen ajan, kun hän on presidentti. Se suorastaan pyytää lahjuksia presidentille. Samoiten Trumpin ja Elon Muskin (jolla ei ole vieläkään virkaa, vaikka DOGE on jotenkin hallituksen kirjoissa  virastona) hankkeet tuottavat molemmille suuria määriä tuloja. Lennonohjaus oli määrätty käyttämään puhelinfirma Verizonin palveluita. Musk on muuttamassa jo sovitun palvelun itselleen FAA virastossa.

Oikeuslaitoksilla on edelleen jonkin verran valtaa. Tuomarit on jo nimitetty virkoihin ja liittovaltion oikeuslaitos eri alueiden tuomiostuimien (”district” nimikkeillä) toimii ilman Trumpin oikeusministerin sekaantumista asioihin. Ulkomaille määrätyt tukipalvelut ruoka-apuineen ja rokotusohjelmineen palautetaan nyt osin toimimaan. Tapa, jolla Elon Musk määrää virkoja lopetettavaksi ei ole mitenkään pysäytettävissä muuten kuin tapauskohtaisesti. Jokainen on vietävä oikeuteen. Hallituksemme ainakin työllistää koko joukon tuomareita puolustamaan Trumpia, muiden virkojen kadotessa.

Perustuslakimme on joutunut kovalle koetukselle. Jo vaalimainonta on asia, mihin ei kaksistaaa vuotta sitten osattu mitenkään valmistautua.

Salaliittoteoriat

 

Presidenttimme avustaja Musk on esiintynyt televisiossa ja omassa mediassaan selittämässä minkälaista väärinkäyttöä verorahalla on. Hän löysi 150 vuotiaan vanhuksen, joka saa kansaneläkettä. Kaikki sosiaaliset kassat ovat hänen mukaan petosta ja huijausta. Nyt kuitenkin täytyy eritellä Medicaid ja Medicare. Medicare on vanhuksen itse ohjaama vakuutus, ja sen lisäosat maksamme itse vakuutusyhtiöiden kautta. Ei ole Muskin asia tutkia miten hoidamme terveyttämme.

Medicaid on valtion kassa. Se maksaa niiden palvelut, joilla ei ole varaa. väärinkäyttöä Medicaid rahoissa tosiaan on esimerkiksi vanhainkodeissa ja muissa laitoksissa. Laskuttavat liikaa, lisäävät kasan tarpeita joita ei kulutettu. Mutta mitään faktoja siellä ei esitetty. Leikkaukset tulevat ennen kuin tutkitaan. Musk ei ole vastuuvelvollinen kenellekään. Hän on vain Trumpin nimittämä apuri. Salaliittoteoriat ovat Muskin työkalu. Miksi ihmiset uskovat niihin? Usein se tuntuu vakuuttavalta selolstukselta, jos ihminen itse saattaa olla petosta maksamassa. Jos teoria viittaa joihinkin toisiin maihin ja heidän keskeiseen asiaan, se tuntuu vain huvittavalta.

Ihmiset osaavat ottaa selville monista asioista, ja tietävätkin usein paljon semmoisista jotka eivät ole varisnaisesti heidän alaa. Itseäni olisi vaikea huiputtaa rokotteiden vaarallisuudesta ja niiden ihmeelllisistä seurauksista. Mutta kaikki eivät tiedä kaikkea, ja tyhmyyskin on usein helpoin tulkinta monimutkaisesta asiasta. Sen täytyy olla salaliiton keksimä! Yliluonnollisten ilmiöiden kannattajat ovat outo ryhmä, joka tyytyy olemaan omissa foorumeissaan. Heitäkin voi helposti huiputtaa. Toiset asiat ovat maallikolle vain vaikeita. Itse en ole tilintarkastaja, joten en koskaan päässyt selville oliko pyöräklubimme rahastonhoitaja pimittämässä jotain. Raportit olivat aivan liian monimutkaisia pienestä klubista ja sen luottotilistä.

Me tulkitsemme yleensä muita ihmisiä ilmeiden ja käyttätymisen kautta. Psykologit ovat olleet kauan perillä siitä, että haluamme selvittää kuka vaikuttaa kehen ja pyörittelemme asioita päässä kunnes joku arvailu tuottaa päätöksen. Meillä on jo historiamme alussa ollut tapa arvailla kaikenlaista ja sen perusteella teemme taikauskoisia yleistyksiä.

Jan-Willem Van Proojien on tutkinut tätä primitiivisempää taipumusta. The Psychology of Conspiracy Theories tiivistää asian kolmeen oivallukseen.

Pattern Perception and Agency Detection on hieno nimi. Koska olimme vaarallisessa maailmassa ilman paljoa turvaa, olimme jatkuvasti tarkkailemassa maailmaa. Yönuotiolla muut nukkuivat ja yksi vahti ympäristöä. Vartijan piti löytää näkymätön toimija (agent) joka pimeydessä klaania uhkasi. Kaikki mikä näkyi ja kuului piti tulkita mahdollisena vaarana. Tulkitsemme merkkejä ja kuvioita liian vapaasti, ja usein ei mitään vaaraa ole. Yövahti kuitenkin osasi havaita tarpeeksi merkkejä normaalissa vaarassa. Petoeläimen löysi kun seurasi muita lähistön eläimiä. Vihollisklaanin löysi, jos heitä oli useampi liikkellä. Harhaluulojen sijaan piti opetella joku nyrkkisääntö.

Toinen oivallus oli, että salaliittoarvailut olivat aina osana elämää kun olimme isommassa yhteisössä.  Kun havaittiin vihollinen omassa yhteisössä, silloin muodostui ”me” ja ”he” ryhmät. Jos joku meidän ryhmästä loukkantuu, epäillään heti sitä toista ryhmää. Se oli vaikeaa selvittää alkuantaisessa yhteisössä, kun ei ollut puolueetonta oikeuslaitosta tutkimassa tapausta.

Kolmas oivallus on, että salalittoteoriat nykyään ovat vahvasti kytköksissä johonkin ideologiaan. Nyt meneillään oleva Muskin ja Trumpin valtion rahoituksen summittainen karsiminen sallitaan, koska puolueella ja kannattajilla on vahva uskomus siihen, ettei valtio tee mitään hyödyllistä.

Van Proojienin mukaan polittiiset uskomukset ovat verrattavissa uskontoon. Peruskäsitteitä ei koskaan epäillä. Tilanteet, jotka johtavat tuohon ajatteluun ovat polittiisia kriisejä. Lama, inflaattio, tai siirtolaiset tuottavat epävarmuuden, joka johtaa jyrkkään ajatteluun. Pelko tuottaa tilanteen, jossa salaliittoihin uskotaan. Maltillisemmat poliitikot rupeavat käytännön toimiin ja karttavat salalittojen ajattelemista. Jos jotain rikollista tapahtuu, annetaan poliisin se selvittää. Kun jotain tosi vakavaa tapahtuu, ja ihmisiä syrjitään ja loukataan, jyrkkämielisiä ilmestyy yleensä vastustamaan aktivistit. Heidän toimet ovat yleensä protestia kadulla.

Kirjoittajan loppulause selostaa, että salalittoihin nojaava epäily on normaalia aivan tavallisessa ihmisessä. Yksilön pitäisi vain olla seuraamatta johtajia, jotka pelottelevat ja lietsovat vain vihaa. Käytännön ratkaisu olisi kyllä löydettävissä.

Kirja on yleisluontoinen, eikä puutu maakohtaisiin seikkoihin. Onhan se psykologiaa. USA:n kohdalla pitää mainita, että maan koko ja valtion budjetti kaikenlaiseen toimintaan on se tekijä, joka kannustaa epäluuloihin kaikenlaisten valtion elinten toimissa. Televisiosarjat vain levittävät uskomusta, että amerikkailainen kommandojoukko voi tehdä mitä vaan. Voi vain kelata läpi historiaamme ja verrata kenen presidentin kaudella on niin toimittu. Jonkin verran kaikkien, mutta yleistys on että oikeiston.

 

Tulevaisuuden ennustusta

 

Politiikassa tapahtuu, mutta oikeastaan suurempi muutos taitaa tulla teknologiassa seuraavat vuosikymmenet. Polittiikka liittyy asiaan sillä tavalla, että maiden johdossa saattaa olla auktoritäärinen tai demokraattinen henkilö.

Kaksi kirjaa on tullut käsiini viime vuonna, ja vasta nyt perehdyin niihin paremmin. Toinen on ”A Darwinian Survival Guide” (Brooks ja Agosta) ja toinen enmmän huomiota saanut ”Homo Deus.” Sen on kirjoittanut Israelissa vaikuttava Yuval Hatari.  Hän on erikoistunut ihmiskunnan historiaan.

Brooksin ja Agostan darwisnistinen kirja selostaa paremmin imiskunnan historian biologian kautta. Kaikki jääkauden jälkeiset vaiheet selostetaan. Biosfääri on se jossa me asumme. Olimme keräilykansoja ja sitten maatalous voitti ratkaisuna siihen miten ruokkkia kaikki. Ruoka on teoksen keskeinen asia. Katastrofit liittyivät historiaamme. Molemmissa kirjoissa käydään läpi ilmastonmuutokset, nälänhädät, sodat ja muut kurjuudet. Selviytyjät yleensä saivat talouden ja elämän toimimaan melko pian katastrofin jälkeen. Kirjan nälänhädät Euroopassa 1300-luvulla eivät olleet estettävissä, sillä ruokaa ei osattu säilyttää montaa vuotta. Suuret kuolonvuodet olivat kylmien vuosien jakso 1695–1697. Silloin Suomessa, Pohjois-Ruotsissa, Virossa ja Liivinmaalla viljasadot jäivät huonon sään vuoksi epätavallisen niukoiksi tai menetettiin kokonaan. Kerjäläiset levittivät vielä kulkutauteja kaiken tuon kurjuuden ohella.

Kirjojen tarina on kyllä aivan mielenkiintoista lukea, mutta halusin verrata niiden arvailuja tulevaisuudesta. Brooks ja Agosta alkavat selittää maan resursseja ja maaperän käyttöä. Biologien ja ekonomistien täytyisi sopia miten maata käytetään, sitä ei ole rajattomasti. Tulevaisuuden kaupungeissa asuu arvion mukaan kolme neljäsosaa planeetan väestä. Kirja kaipaisi jonkin verran esimerkkejä, vaikka kaupunki torneineen kuvataankin.

Kävin muutama vuosi sitten Etelä-Koreassa. Kaupunki, johon tutustuimme on Cheonan. Se on noin puolen tunnin matka etelään Seoulista nykyaikaisella junalla. Siinä on asukkaita 650 000. Pinta-ala on suurinpiirtein sama, ehkä jopa pienempi, kuin meidän Lincoln. Meillä on vain alle 300 000 asukasta. Cheonania ympäröi riisipellot sekä pikkukylät, joissa kasavatetaan ruokaa kasvihuoneissa. Kerrostaloja oli montaa kokoa ja omakotitaloja ei juuri ollenkaan. Yhden kerroksen taloissa oli rivi kauppoja. Pienimmät talot kävelylenkilläni olivat kolme asuinkerrosta ja autotallit siinä alla. Näyttäisi, että jokaisessa kerroksessa asui yksi varakas perhe. Pihalla oli hoidettuja istutuksia. Kesken kaupunkia oli jyrkkä mäki. Siinä kasvoi puita, ja se oli yleinen ulkoilualue. Riisipeltojen ohella kaupunkia ympäröi junaradat, metron rata ja moottoritiet. Lähin seuraava samanlainen kaupunki oli noin 20 minuuttia sillä metrolla. Hararin ja Brooks-Agostan ennustelut asumisesta viittasivat siihen, että ei oikeastaan ole tilaa tehdä luksusta, vaan asuminen tulee pakostakin melko tasavertaiseksi. Kerrostaloja ja rivitaloja.

Tuollaista siis on tulevaisuuden asuminen, sillä peltoja tarvitaan edelleen ruokaamme. Euroopassa vastaavaa kehitystä löytyy Alankomaista. Siellä on siirrytty toimivaan julkiseen liikenteen. Amerikkalainen tyyli suorittaa kaikki asiat autolla ei toimisi. Auto on matkailua ja ehkä ostoksia varten.

Hararin kirjassa loppukappale on kiinnostava. Tiedämme jo, että tekoäly suorittaa osan palveluista, joita ihmiset ennen toimittivat. Pankkiasiat ovat siirtyneet nettipankkiin. Tuo kaikki on jo nähtävissä. Harari kuitenkin puuttuu siihen, miten kaikki data jota kerätään on ihmisten saatavilla. Se voi olla julkista, tai sitten sosiaaliset mediat esimerkiksi keräävät tietoa meistä ja myyvät sen halukkaille. Mainosten ohjailu sopiville kulutajille on jo aika paljon tekoälyn ohjaamaa. Harari mainitsee, että kaikki tämä tapahtui sen takia, että Internet ei ole kovin paljon valtioiden kontrollissa. Se tuli niin äkkiä, että hidas koneisto kuten valtio ei osannut sitä kontrolloida. Jos poliitikot laativat tutkimuksen ja kaavailevat jonkunlaista kontrollia, koko Internet ja sen sisältö on sen suunnittelun aikana muuttunut niin paljon, ettei se ohjailu enää toimi. Tieto on jo vanhaa. Tuo nopea muutos vain kasvaa, sitä enemmän kuin tekoäly tulee Internetin tarjontaa ohjailemaan. Olemme varmaan jo antaneet liikaa omia tietoja Googlelle ja Face Bookille. Me jotka niitä käytämme.

Tämän hetken polittiinen tilanne heijastaa jo tuota tilannetta. Nykyinen presidenttimme on alkanut sulkea valtion virastojen nettisivuja ja rajoittaa esimerkiksi terveysvirastojen toimintaa. Se ei kuitenkaan pääse pitkälle. Valtio voi vain rajoittaa työtä, jonka se on rahoittanut. Jos saamme taas uuden pandemian, uutiset ovat edelleen sen verran luotettavia, että ne tuottavat tarvittavat tiedot kansalaiselle. Asia kuitenkin tunttuu täysin väärältä. Meidän on pidettävä demokratiaa yllä, ja valtion kuuluu palauttaa tuo nk ”transparency.” Olemme jo maksaneet veroilla valtion rahoittamat terveyteen liittyvät tilastot. Meidän pitäisi saada tiedot näkyviin.

Unmaking The Presidency – Presidentin rooli Trumpin aikana

 

Trumpin toisesta kaudesta tulee varsin erilainen, ainakin jos hän saa cabinet-valintansa läpi. Mutta katsokaamme mitä ensimmäisetä kaudesta opittiin. Tämä olisi sitten laajennusta siitä. Ensimmäisellä kaudella FBI oli vielä toimiva laitos. Nyt ei luultavasti käy niin.

Maaliskuussa 2020 olimme edelleen koronan kourissa ja maamme talouskin oli kärsinyt sen ajan. Kongressi sai tehdä työtä jonkin aikaa, että kaikki osapuolet ja myös Donald Trumpin tiimi saivat apupaketin kuntoon. Sen piti suojata yrityksiä ja kansalaisia pandemian ajan ja johtaa sitten talouteen joka olisi normaalimpi. Ihmiset kuluttaisivat ja liikkuisivat taas. Tuo CARES Act paketti sisälsi shekin joka veronmaksajalle. Trump nimemomaan vaati, että hänen allekirjoitus on jokaisen shekissä. Työntekijät saivat pidemmän ajan työttömyysapua kuin normaalisti. Tämä ja verohelpotukset rikkaille lisäsivät valtion velkaa Trumpin kaudella enemmän kuin minkään neljän vuoden aikana aikaisemmin viime vuosikymmenien ajalta.

On vaikea tulkita mitä Trump oli tekemässä ja miksi ensimmäisenä kautenaan. Ensin kuitenkin tulee tunne, että me olimme kaikki osana tosi-teevee ohjelmassa, jonka tähti Trump oli. Hän suorastaan vaati olla uutisissa joka ikinen päivä.

Bidenista on laadittu muutama kirja, ja jopa vanha Watergate tutkija Woodward vertasi presidenttien touhuja vuoden 2020 vaalin aikana. Myös hänen War kirjassa  kuvataan lyhyesti Bidenin romahdus vaalissa: ”There was no sense of presidential command,” sanoo Woodward lyhyesti Trumpin ja Bidenin väittelyn jälkeen. Biden ei pystynyt kumoamaan Trumpin vääristelyjä. Bidenin ääni oli heikko, eikä hän vaikuttanut johtajalta. Lopuksi kuitataan tilanne vain sanoin ”public trust,” eli kansan luottamus johtajaan oli mennyt. Pelkän yhden televiso-väittelyn takia.

Trumpista taas oli tusinoittain kirjoja. Muutama akateemikko on alkanut tutkia mitä oikeastaan tapahtui valtiotieteen keinoin. Susan Hennessey ja Benjamin Wittes laativat tilinteon kaikesta kolmen ensimmäisen Trump-vuoden aikana. Tuo CARES Act ei kuitenkaan mahtunut kirjaan, eikä edes Trumpin ongelmat kongressin ajaessa virkavirheitä kahdesti. Niinikään ei mahdu Tammikuun 6. päivän kapina. Muuten kirja on varsin tasapuolinen ja keskittyy vain Trumpin rooliin virassaan. Lakitieteeliset asiat puidaan kaikki läpi. Heille oli selvää, että tämä muutti presidentin vallan jo silloin.

Kirjasta on vaikea poimia mitään erityistä kappaletta, mutta se alkaa komeasti virkavalalla. Presidentin odotetaan olevan uskollinen valtiolle ja kansalleen. Trump kyllä oli lojaali osalle kansasta, mutta se valtio taisi olla enemmän hänen vihollinen kuin toimiva yhteiskunnan osa. Vielä vaikeammaksi tilanne tuli kun Trump sai nimittää kolme korkeimman oikeuden tuomaria. He laativat säännön, jolla ”presidential immunity” aivan tarkkaan määritellään. Heidän päätöksissään ilmenee myös, että monet ministeriömme ovat antaneet itselleen valtaa, johon ei perustuslaissa ole tarpeeksi perustaa. Trumpin tiimi voisi ilman rangaistuksia tulkita käsitteen valtio aivan eri tavalla kuin olemme tottuneet. Piti vain tulkita perustuslakia sillä tavoin. Muutamassa kohtaa kuitenkin oltiin vaarallisella alueella. Oikeuslaitos pitäsi olla jonkun verran itsenäinen presidentistä, kun taas Trump epäili silloin, ja epäilee edelleen, FBI:tä sen takia että hän on ollut syytteiden kohteena. Oikeuslaitos tukekoon vain presidenttiä, ei kansaa.

Aikaisemmin Reagan ja Nixon samasta puolueesta ovat olleet epäilyjen kohteena. Nixonin kohdalla korkein oikeus puuttui Watergate rikoksen tutkintaan. Nixonin oli luovutettava White Housen nauhat. Nyt taas korkein oikeus harvoin puuttuu Trumpin päätöksiin. Virkansa aikana häntä ei saa syyttää edes selvästä rikokseta.

Kirja ei pääse esimerkeissä Trumpin ja Zelenskyin puhelua pidemmälle. Mutta jo silloin selvisi, että Trump käytti omia edustajiaan painostaessa Ukrainan presidenttiä. Oikeuslaitoksellamme ja ulkoministerillä ei ollut osaa keskusteluun. Trump määräsi Zelenskyin tutkimaan Bidenia ja raportoimaan Rudy Giulianille, hänen omalle asianajajalleen.

Niissä asioissa, joissa Trump ei tahtonut toimia sääntöjen mukaan käytettiin myös Jared Kushneria, vävyä. Kushnerille ja muille lähipiirissä tehtiin Trumpin määräyksestä selvitys ja lupa heidän kelpoisuudestaan valtion kaikkiin salaisuuksiin ilman mitään tutkimuksia. Valat tehtiin nyt käytännössä Trumpille, ei valtiolle. Osa oikeulaitoksesta toimi aivan normaalisti asioissa, joista Trump ei ollut kiinnostunut. Vaikea asia Trumpille oli Muellerin tutkimukset Venäjästä pelurina vuoden 2016 vaalissa. Trumpia ei ollut helppoa saada kuulustella, ja hänen valheet kaikessa asiaan liittyvässä sotkivat asioita. Trump twiittasi päivittäen, luultavasti vain siksi, ettei voinut Muelleria keskeyttää. Sen lisäksi hän jo vaalin aikana vitsaili pyytävänsä Putinilta apua puheissaan.

Kirjasta jää puuttumaan 2020 vaalivuosi, ja sitten se Capitolin kaappaus seuraavassa tammikuussa. Olisi mielenkiintoista kuulla mitä he ajattelevat tapahtumista ja niiden syistä. Trump usutti joukot tähän väkivaltaan. Moni muu vuoden 2020 vaalin jälkeinen tapahtuma rikkoi lakia. Oli kuitenkin vaikea panna Trump vastuuseen, sillä rikkojien joukossa oli Trumpin kannattajia, ei hän itse. Georgian painostaminen oli erillinen teko, ja sekin syytös on nyt rauennut.

Trump oli ensimmäisenä vuotenaan Davosin talouskokouksessa. Siemensin johtaja Joe Kaeser kertoi olvans töissä Siemensillä. Trump vitsaili tuosta että Kaeser omistaa suuren osan Siemensiä. Kaeser sitten heti kysyi Trumpilta ”etkö sinä siis teekään työtä maasi edestä?”

Kirjan keskeinen ajatus on, että Trump muokkaa käsitteemme presidentistä ja siitä mitä saatamme nähdä tämän jälkeen. Virka ei ole enää se sama, johon Trump 2016 astui. Jos USA:n ilme ja kuva maastamme muuttuu seuraavien presidenttien aikana, voidaan varautua siihen, että autoritaarisempi johtamistapa yleistyy. Poliittiset tavoitteet voivat muuttua, ja äänestäjät saattavat vaatia toisenlaisen presidentin. Hänellä olisi kuitenkin vapaammat kädet muokkailla omaa suuntaansa kuin edeltäjillä oli. Myös demokraatti voisi tehdä näin. Kongressi saattaa myös toimia rajoittamalla tätä valtaa. Siihen tarvitaan kuitenkin enemmän ääniä kuin on totuttu näkemään riitaisassa kongressissamme.