Michael Sandel on amerikkalainen tutkija, jolla on kirjoja demokratiasta ja ihmisoikeuksista. Viimeisin kirja on laajasti aiheesta "Justice." Se kertaa koko historiamme tuosta aiheesta ja käy läpi filosfien ajatukset oikeuksistamme.
Ylläoleva lyhyt kirja on koottu kokouksessa käydystä keskustelusta. Sandel oli lähinnä kysyjä ja Piketty vastaaja.
Thomas Piketty on taloustietelijä, joka tutki
pääoman ja meidän palkkatyöläisten panosta talouteen. Ranskan esimerkissä
rikkaiden panos julkiseen talouteen laski vuoden 1990 jälkeen reilusti. Prosenttimäärä, joka menee heidän tuloistaan veroihin on laskenut. Palkat nousivat
hitaammin, ja omistaminen pääsi määräävään rooliin kaikessa. Piketty on
julkaissut pari kirjaa, joissa sana ”equality” on otsikoissa. Nyt jukaistiin
vuosi sitten tehty panelikeskustelu, jossa ekonomistit puivat asiaa. Kirja ei
ole kovin poliittinen, vaan yrittää selvittää missä me nyt olemme. Siihen ei
mahtunut edes se, että USA:n puolella tapahtui vaali, jossa maailman rikkain
suurinpiirtein osti presidentin.
Politiikan puolella puuttuu myös kuvaus siitä,
kuinka noin neljä miljoonaa köyhempää äänestäjää poistettiin vaalirekisteristä
osavaltioiden tasolla. Mutta tasa-arvoon tuokin liittyy.
1900-vuosisata toi meille keskiluokan ja melko
mukavan elämän. Piketty kuvaa lyhyesti vanhempaa aikaa, jolloin köyhät olivat
tosi köyhiä ja aateliset eivät maksaneet mitään veroa. Olemme kaikki
rikastuneet 200 vuodessa. Muualla kirjassa puhutaan myös vaaleista ja äänistä.
Ruotsin esimerkissä äänioikeus ei ollut lähes nykyistä, ja rikkaat päättivät
kaiken ensimmäiseen maailmansotaan asti. Sen jälkeen vaalit olivat melko demokraattisia.
Kuitenkin oli olemassa Neuvostoliitto,
ja koko vuosisadan ajan peloteltiin kommunsimilla, jos työväenluokka saisi
päättää maiden asioista Euroopassa. Kun nuo asiat tasaantuivat ja oltiin
Pohjoismaisessa tilanteessa, poliitikot rupesivat uskomaan, että heidän homma
oli valmis. Tasa-arvo oli huipussaan, ja mikään ei saanut muuttua. Sitten tuli
globalismi. Tavaroiden valmistus siirtyi muualle.
Kun vaikka USA ja joku Euroopan maa myyvät
toisilleen tuotteita, asia on jotenkin ohjattavissa. Kun kahden maan palkat ja
firmojen verot ovat varsin erilaisia, ongelmiin tullaan. Kirjassa mainitaan
työväen luokat ja niiden siirtyminen puoluesiin jotka päätyivät aikanaan Trumpin
ja Le Penin puolueiksi. Tämä siirtyminen alkoi kun Kiina pääsi WTO
kauppajärjestöön 2001. Kumpikaan kirjoittaja ei täysin hyväksy globalismia
nykyisessä muodossa. Siinä on voittajien ja häviäjien ryhmät. Kirjassa
mainitaan myös neo-liberalismi, jota varsinkin Hillary Clinton tuki, ja Obama
osin tuki pelastaessaan pankit 2008 kriisissä. Nuo tapahtumat eivät innostaneet
työväenluokkaa. Kuitenkin Kiinan vastustaminen täytyy ymmärtää eri asiana kuin
nuo mainitut. Aivan uutena aseena täytyy mainita Trumpin tuontitullit. Niistä
ei kirjassa ole mainintaa.
Kun tullaan vuoteen 2020 Ranskassa, ne
henkilöt, joilla rikkauksia on yli kaksi miljoona euroa omistavat lähinnä
firmoja ja osakkeita. Heidän omaisuus ei ole enää kiinteistöissä. Suhteellisen
rikas tienaa tunnissa saman kuin keskiluokkalainen koko vuodessa. Kaikkein
rikkaimmat kuten Musk tienaavat yli $100 000 minuutissa.
Tulevaisuutta Piketty pitää positiivisena, ja
otaksuu, että yhteiskunta Euroopassa tarjoaa kanslaisille enemmän kuin ennen,
sillä pelkän palkan varaan ei voi enää nojata. Ajattelu on ainakin siitä paljon
vasemmalla, mitä USA:ssa tänä vuonna nähdään. Palvelujen leikkaaminen tekee
vaikkapa terveydenhoidon vaikeammaksi. Julkisia palveluja ja liikennettä
täytyy tiheään asutuisssa maissa tukea. Rikkaiden luomaa nykyistä tilannetta voi
demokratian kautta paremmin ohjata. Tasa-arvo toisi toimivamman yhteiskunnan. Kuitenkin vaikka USA:n tilanne siirtolaisten
kohdalla saattaa hallita äänestäjien käyttätymistä vielä pitkään. Työväenluokka äänestää työpaikkojen asia mielessä.
Piketty tahtoisi yhteiskunnan tukevan
kansalaisia kaikista luokista, että kaikilla olisi mahdollisuus kunnon
koulutukseen. Hänen mielestään yliopistotasolle menee liikaa tukea ja
rahoitusta. Monikulttuurisuuteen ja maahanmuutoon viitaten kirjoittajat pitävät
USA:ta ja Eurooppaa edelleen tarpeeksi rikkaina hoitamaan asiamme ja maissa
asuvat vähemmistöryhmät. Siis sitä rikkautta riittäisi, verottaamalla enemmän
juuri sitä pääomaa.
Rikkaiden valloittamaan vaalirahoitukseen ei
tarjota ratkaisua. Lehdistökin on ongelma. He vain ostavat kaikki suurimmat
lehdet. Samalla se verotus jää hoitamatta, poliitikot edustavat paljolti
rikkaita.
Mitään selvää ratkaisua kumpikaan ei tarjoa
pohjoiseen virtaavaan ihmisvirtaan. Ilmastonmuutos vain mainitaan yhtenä
tekijänä muuttoon. Kiinasta on lyhyt kuvaus. Mitattuna aikana valtion omistus
kaikesta on laskenut 70 prosentista 40 prosenttiin.
Loppusivuilla mainitaan Bernie Sanders.
Bernietä huolestuttaa köyhimmän työläisryhmän velkaantuminen. Se estää henkilön
koskaan omistamasta sitä pääomaa, vaikkapa taloa.