Olemme vaalin
kynnyksellä, ja Woodward on saanut kokoon asiaa Bidenin presidenttiakaudesta.
Kirjan pääsisältö käsittelee Putinia, Ukrainaa ja Israelia. Mutta vaalia nähden
olisi paras ensin lukea Woodwardin kirja Peril. Se käsittelee koko vuoden 2020
tapahtumat, ja kuvaa yhtä hyvin Trumpin viimistä vuotta kuin itse vaalia. Nuo
tapahtumat ovat monella uutisia seuraavalla vielä hyvin mielessä.
Haastatteluissa
Trumpin kannattaja saattaa väittää, että Biden ei ole tehnyt yhtään mitään
kaudellaan, ja sitten valittaa omaa tilannettaan. Asia ei voisi olla huonommin
tiivistetty. Biden on tehnyt paljon pelkästään ulkopolitiikassa. War-kirjasta selviää tämä ulkopolitiikka. Biden on suorittanut
virkansa erinomaisesti. Maailmantilanne voisi olla hyvin paljon pahempi. Mutta
tuokaan ei erikoisesti kiinnosta tyypillistä äänestäjää. America First liike on
edelleen voimissan, ja jatkuu politiikassamme vielä vuosia.
Kirjan alussa
havaitaan Venäjän joukkoja Ukrainan rajalla. USA ja NATO seuraa tilannetta noin
vuoden ja yrittää selvittää Putinin tavoitteita. Putinin sulkeutuneisuus käy
ilmi, kun ulkoministeri Blinken yrittää tavoitella tätä. Tilanne alkoi olla
niin kireä, että Bidenin visiittiä Venäjälle ei enää harkittu. Bill Burns,
aikoinaan Moskovassa suurähettiläänä tominut virkamies, lähetettiin
neuvottelemaan Venäjälle. Hänen oli vain painotettava USA:n kantaa Ukrainan
asiassa. Joitakin neuvotteluja pidettiin, mutta Putin itse piileskeli koronaa.
Burns sai vain jutella tämän kanssa puhelimitse. Putin esiintyi jonkin verran
vielä julkisuudessa ennen miehistystä, mutta mitään ei juuri ollut tehtävissä.
Kaksi asiaa oli painanut Putinin mieltä. Hänellä oli koronan aikana liian vähän
tkekmistä, joten hän syventyi Venäjän historiaan. Toiseksi hän näki Bidenín
veäytymisen Afganistanista heikkoutena. Tosiasiassa Bidenilla ei ollut tuossa
kovin paljon vaihtoehtoja. Putin myös saatiin uskomaan, että Venäjän
sotakalusto oli mainiossa tilassa. Hän taisi uskoa, että koko Ukraina on
miehitetty muutamassa kuukaudessa. USA:n edustajat olivat kyllä puhuneet
hänelle myös Ukrainan kansasta. Riippumatta Ukrainan NATO-tilanteesta, Ukraina
ei koskaan hyväksyisi Putinin ehtoja Ukrainan tulevaisuudesta. Vastarinata
jatkuisi ruohonjuuritasolla.
Joe Biden tuli
politiikkaan 1970-luvun alussa. Trumpin lailla Biden vältti Vietnamin hakemalla
lykkäyksiä. Pienen osavaltion senaattorina hän vastusti sotaa Nixon kauden
ajan. Koko uransa hän on ollut osana ulkopolitiikkaa, ja tiesi puolustusvoimien
tilanteet ja kyvyt hyvin ollessaan varapresidentti. Nyt hänen ollessaan
presidentti vaadittiin taitoja. Kirjassa käydään läpi päätöstason vaiheet
Ukrainan tukemisessa. Biden tosiaan ei halunnut pitkän jakson sotahankkeita. Ja nyt niitä tuli kaksi, kun Hamas päätti
juuri Bidenin kaudella käynnistää operaation Israelissa. Tämä oli siitä
omalaatuinen tilanne ulkopolitiikassa että koko sodankäynti oli Israelin
sisäistä pitkän aikaa. Gaza on pelkkä autonominen osa. Ulkomaailman on vaikea
puuttua Gazan tapahtumiin. Kuitenkin USA oli aina tilanteessa mukana. Me myymme
aseita ja rahoitamme Israelia.
Kirjan
kappaleessa 36 päästään vuoden 2022 välivaaliin. Zelensky alkoi käydä
Washingtonissa. Kirja käsittelee hankkeita ja itse sodan vaiheita muissa
kappaleissa edelleen. Mutta vuotta myöhemmin Hamas päätti toimia. Noin 3000 Hamas-taistelijaa
hyokkäsi Gazasta Israelin valtaväestön kimppuun. Netanyahu oli tuttu Bidenille,
mutta ei ollut koskaan mitenkään helppo johtaja suostutella. Hamasin touhutessa
ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin katsoa miten Israel toimii. Israelilta tuli
pyynto USA:lle toimia apuna, ettei myös Lebanonissa sijaitseva Hezbollah ryhmä osallistuisi
Hamasin puolella sotaan. Tuolla ryhmällä oli kymmeniä tuhansia taistelijoita ja
enemmän aseita kuin Hamasilla. Myös ohjuksia tuhoamaan koko Israel. Biden
suostutti Netanyahun keskittymään Gazan tilanteeseen, vaikka Israelissa oli
puolustusvoimissa enemmistö valmis hyökkäämään Lebanoniin aivan heti. Samaten
Netanyahu jatkoi Gazan rakennusten tuhoamista, mutta viis välitti humanitäärisestä
avusta sinne jääneelle kodittomalle kansalle. Biden painosti, että ruoka-apu
alueelle oli saatava alkuun. Israel ei olisi sitäkään ensin hyväksynyt. Heieman myöhemmin Israelin ollessa alakmassa sodan Irania vastaan Biden otti yhteyttä ja alkoi topputella heitä. Lopulta Irtan lähetti yli 100 ohjusta Israelia kohti. Lähes kaikki torjuttiin. Israel teki pienen vastahyökkäyksen. Bidenin tiimi osasi odottaa tuota. Iran ei sitten alkanut suurempaa sotaa. Kun Iranin ilmatila oli avattu siviililennoille tiedettiin että tämä vaihe ei johtanut sotaan.
Kirjassa jatkuvat
loputtomat neuvottelut alueen kansojen kanssa. Iraniin piti saada kontaktia myös suoraan,
etteivät he käytä mahdollisuutta aloittaa laajempi Lähi-idän sota. USA:n
kannalta alue on edelleen merkittävä öljyn takia. Amerikkalaista teknistä
henkilökuntaa tomii alueella tuhansia ammatilaisia.
Kirjan sisätöä on
vaikea luetteloida tarkalleen. Kappaleessa 55 siirrytään sisäpolitiikkaan ja
Bidenin ja Trumpin vaalivuoteen. Putin ilmestyy siellä täällä kirjaan. Putin ja
Trump ovat jopa jutelleet koko ajan puhelimitse. Sinnikäs ex-presidentti kummittelee
loppuosan tapahtumissa. Woodward pääsi keskustelemaan sisäpiirin kanssa kun
Bidenin vaalia punnittiin. Bidenin rooli presidenttinä ei saa moitteita. Hänen
tavoite on melkein aian ollut minimoida amerikkalaisten joukkojen liittyminen
maailman konflikteihin. Sivuilla 336-337 kuvataan lyhyesti Bidenin romahdus
vaalissa: ”There was no sense of presidential command,” sanoo Woodward lyhyesti
Trumpin ja Bidenin väittelyn jälkeen. Biden ei pystynyt kumoamaan Trumpin
väärsitelyjä. Bidenin ääni oli heikko, eikä hän vaikuttanut johtajalta. Lopuksi kuitataan tilanne vain sanoin ”public trust,” eli kansan
luottamus johtajaan oli mennyt. Pelkän yhden televiso-väittelyn takia.
Vuonna 1996
tietokoneohjelma Deep Blue pelasi shakkimatsin Garry Kasparovia vastaan. Se
voitti, 4-2. Tietokoneet olivat sitä ennenkin tehneet kaikenlaista ajatusta
vaativaa tehtävää, mutta kun suurin osa oli laskutoimituksia, se käsitettiin
edelleen laskukoneeksi. Kun koneet alkoivat tehdä ihmisen tyylisiä tehtäviä
ruvettiin puhumaan tekoälystä. Shakkiohjelma osasi vain shakkia. Sillä ei ollut
mitään muuta käyttöä. Nyt sitten on saavuttu koneisiin jotka puhuvat ja
vastaavat monilla kielillä. Kielenkääntäminen onkin noita perustehtäviä, ja
olen käyttänyt ilmaisia nettiohjelmia suomen ja englannin välillä kääntäessä.
Ne toimivat nyt hienosti. Muutaman sanan per liuska olen saanut korjata ja
muutamia muita sanoja vaihdan omaan tyyliini.
Nyt sitten on
yritettävä jotenkin ymmärtää mitä ne AI-koneet ovat ja kenelle ne on lopulta
tarkoitettu. Microsoftin ohljelmien tapaan niille tulee lopulta vuotuinen
lisenssi. ChatGTP aloitti ilmaisena ja levisi laajaan käyttöön. Tuttuni käyttää
sitä jopa tietokonekoodin rivien laatimiseen. Se on kuin koodaajakaveri.
Tehtävät voi asettaa ihan sanoin. Maallikolle AI-kone voidaan selostaa
tietokoneena joka oppii. Käytetään sanontaa ohjaamaton oppiminen. Se sitten
myös tallentaa kaiken tekemänsä, jos asiaa uudelleen kysytään. Mutta ohjelma on
sellainen, että se oppii itse. Sitä ei tarvitse kädestä pitäen ohjata, vaan se
oppii joka sananvaihdosta sen kanssa. Myös kaikki tieto netin eri alueissa on
sen käsillä. Mutta jotkin tiedot ovat maksullisen muurin takana, joten
luultavsti ilmainen tai halpa versio ei sellaista saa käsiinsä ja välitä
asiakkaalle. Noin yleisesti kun nettisivu tai ohjelma ohjailee meidän
tiedonhankintaa tai surffausta netissä on opittu jo käyttämään sanaa algoritmi.
Tekoälykin toimii tiettyjen vaiheiden kautta, algoritmien. Niiden ”fine tuning”
ohjeet jo määräävät esimekiksi ChatGPT:n toimimaan asiakkaan kanssa niinkuin
siellä olisi ihminen. Kysyin tutulta onko se mies vai nainen? Yleinen käsitys
on että vähän enemmän mies. On ollut keskustelua siitä minkälaisia kuvia
ChatGPT voisi enää tuottaa, sillä sen on hyvin helppo tuottaa kuvia, joita
käytetään väärin. Loukkaava kuva tutusta henkilöstä oli liian helppo tuottaa.
Voin mainita,
että viimiset viisitoista vuotta kemistinä käytin itse tietoja, joita Chemical
Abstracts tallentaa Columbus, Ohiossa. Koko maailma hakee tiedot kemiasta ja
kemiallisista reaktioista heidän kautta. Molekyylin voi helposti piirtää
ruutuun, ja se on jopa kolmiulotteinen esine. Kaikki kemistit käyttävät tätä SciFinder systeemiä helposti tunnin pari kokeiltuaan. Voin kysyä kaikkia reaktioita
jotka tekevät sellaisia muutoksia molekyyliin, joka olisi sama muutos jota olen suunnittelemassa omaan molekyyliini. Kysymys
asetetaan kuvin, sanoja ei tarvita. Vastaus (kymmeniä tai satoja julkaisuja)
tulee alle minuutissa. Ennen aikaan tuossa olisi mennyt kuukausi kirjastossa ja
sitten artikkelit piti tilata, joten postissa ne ennen tulivat, tai parahaiten
faksilla. Nyt ne olivat työpöydälläni ja tulostettuna tunnin sisällä siitä kun
ongelmaa rupesin tutkimaan. Harvinaisempaa artikkelia varten lähetin vain
linkin kirjastoomme ja sieltä se tuli melko pian.
Siihen asti siis
tietokonet vain palvelivat, vaikka sitäkin voi kutsua älyksi. Tämä asiakas ja
kone suhde on keskeinen julkisessa keskustelussa tekoälystä. Meidän täytyisi
olla johdossa ja koneen jonkunlainen orja. Mutta siinäkin on ongelmia. Ne,
joilla on rahaa, voivat valjastaa tekoälyn rikollisiin, poliittisiin tai mihin
tahansa tarkoituksiin omaksi edukseen. Ja joka tapauksessa tietokoneiden käyttö
maksaa, joten tämä uusi lelu tarttee maksaa jollain tavalla.
Stuart Russell on
alan tutkija ja kirjoitti kirjan Human Compatible muutama vuosi sitten.
Kirjassa valaistaan melkoisesti tekoälyn eri menetelmiä ongelmien ratkaisussa
ja sen ongelmiakin kehittyä edelleen. Russelin mukaan mikään tietokone ei ole
tieteiden alueilla sen älykkäämpi kuin tiedemiesten yhteisö tuolla alalla.
Mutta luoviakin ratkaisuja on jo tullut.
Kirjan liitteenä
on kapppaleita joissa itse tekniikka selostetaan suurelle yleisölle
tarkoitetuin esimerkein. Kirjan pääasia on kuitenkin huoli siitä minne tekoäly
on menossa. Konfliktit koneen ja ihmisen kesken ovat jo todellisuutta. Me
annamme koneille tehtäviä automaatisesti päättää, ja se voi päättää väärin.
Teslan robottiautoihin täytyy jättää edelleen ihmiselle mahdollisuus painaa
jarrua tai kääntää rattia.
Russell
havainnoistaa mitkä olisivat vääriä ohjeita tekoälylle esimerkillä. Voin sanoa
että on kysymyksessä Facebook. Mainosrahoja jahdatessa se on jo muutaman vaalin
aikana oppinut syöttämään käyttäjälle vääriä tietoja vain sen takia, että tämä
klikkaa enemmän avautuvia sivuja ja linkkejä ja tuo rahaa Facebookille.
Kirjassa mainitaan vain sosialliset mediat mutta asia on jo tunnettu.
Tekoälylle pitäisi antaa paremmat säännöt. Mutta kuka sitä vahtisi? Kukaan ei
osannut edes kontrolloida vääriä tietoja rokotteista pandemian aikana. Jos
tekoälyyn oppii luottamaan, sen on luultavasti helppo huijata osaa ihmisistä.
Jos valtio kontrolloi Internettiä, kuten Kiinassa, tällaista ohjausta aivan
selvästi jo tapahtuu.
Kirja on melko
laaja katasus kaikkeen tähän. Russelin ratkaisuja ei ole helppo muutamalla
sanalla listata. Hän alkaa kuvaamalla nykyistä tikannetta. Tekoäly on
erinäisten firmojen omaisuutta. Se estää osin valtioiden väärinkäytön asiassa. Tutkijat
voisivat ohjailla sitä miten heidän tuotetta käytetään. Sen voi koodata jo
ohjelmaan. Koko laitteen ohjelmineen voi rajoittaa yhteen liikealaan, ja sen
voi sitten jopa viedä asiakkaan tiloihin. Se säilöisi firman keksinnöt ja ideat
sinne, ja tekoälyä tuottava firma olisi sitten vain huoltamassa sitä.
Mutta kun kaikki
tämä kuitenkin ostettavissa, voidaan tekoälynkin kohdalla päätyä
kilpavarusteluun. Joku laite määrätään pelkkään vakoiluun kun niitä piakkoin
saa valtiot ostaa. Omien kansalaisten vakoilu ei ole sopivaa, mutta kaikkea
ulkomailla voi vakoilla. Mitään kansainvälistä sopimusta ei taida alalla
ilmestyä. Länsimaiden kesken Russell ehdottaa, että World Economic Forum
toimisi valtioiden ja yritysten yhteisenä elimenä ja ohjaisi alan kehitystä.
Voidaan otaksua, että kukaan ei myisi laitteita Pohjoiskorealle, vaan heidän on
keksittävä kaikki itse.
Rachel Maddow on MSNBC -kanavan journalisti, joka siirtyi pitämään showtaan vain kerran viikossa. Hänelle jäi aikaa keskittyä kirjoihin. Prequel-kirjasta on myös ilmainen Podcast. Nykyisen Trump-johtoisen politiikan ansiosta hän tahtoi tutkia aatteita 1900-luvulla, lähtien lamakaudelta ja siirtyen maailmansodan aikoihin. Poliittinen historia ei yleensä kiinnosta lukijoita täten esitettynä, vaan paremminkin jonkin yhden henkilön kautta elämänkertana. Kirjaan mahtuukin satoja nimiä. Aivan ennen kirjan tekstiä on nk ”cast of characters” lista. Liitteenä lopussa on kuvattu heidän loppuelämä 1940-luvun jälkeen. Noista kuuluisimmatkin ovat lukijalle outoja nimiä. Kirjassa presidentti Roosevelt tutustui isä Charles Coughliniin, joka piti populääriä kommunismin vastaista ohjelmaa radio-showssaan. Mutta pian herrojen tiet erkanivat. Coughlin liittyi juutalaisten vastustajiin, joita 30-luvulla alkoi ilmestyä täällä. Heidän propagandansa tuki Saksaa, ja muutama kirjan hahmo pääsi jopa Hitlerin juttusille. Isä Coughlin alkoi tukea fasismia aivan julkisesti, koska demokratia kuulemma oli liian heikko kommunismille. Kommunismi yhdistettiin silloin täällä aina juutalaisiin. Coughlin piti puheen Chicagossa 150 000 kuuntelijalle 1936. Tuo lasketaan ensimmäiseksi fasismin joukkotapahtumaksi. Ruohonjuuritasolla salaisia fasistisia järjestöjä alkoi ilmestyä. Uskottiin juutalisten tunkeutuneen kaikkeen, ja presidentti Roosevelt oli oikeasti herra Rosenfelt.
Tässä vaiheessa selviää, että Maddowin tavoite kirjan tarinassa on tarkoin kertoa miten fasistiset johtajat pääsevät valtaan. Kaava ei ole muuttunut edes nykyaikana. Johtajan tarvitsee keksiä jonkinlainen uhka, jolla äänestäjiä pelotella. Johtajat itse saattavat olla jonkin verran rasisteja, mutta heidän tarvitsee liioitella uhka joka valtaväestöä uhkaa. Nykymaailmassa se on aina ulkomaalaiset tai eri uskontokunta. Mitään tilastollisia faktoja ei saa esittää, vaan pitää kertoa tarinoita joista uhka kaikille selviää. Kun johtaja tarpeeksi pelottelee äänestäjiä, muutos kyseisessä maassa tapahtuu hyvin äkkiä.
Kirjan keskivaiheille päästyä samme kuulla että kongressi oli kiinnostunut toisen maan, Saksan, touhusta politiikassamme. Maassa oli edelleen suuri määtä saksaa puhuvia. Lapsille oli kopioitu Hitler youth kesäleirit Saksasta. Martin Dies oli Un-American komitean puheenjohtaja ja komitea yritti selvittää niin juutalaisten kuin natsien tilannetta aina vuoteen 1940. Mutta natsien tekoja ei tiedetty tarkalleen ja kommunismia pelättiin enemmän. Dies laati raportin Saksan ja natsien propagnadakamppanjasta USA:ssa, mutta se ei juuri tehnyt vaikutusta. Siinä pisteessa Saksa oli enemmän toisessa tavoitteessa kuin värväämässä natseja. Hitlerin propaganda yritti estää USA:n liittymisen alkavaan maailmansotaan. Jos Hitler kuitenkin valloittaisi koko Euroopan, mitä kannatti asiaan uhrata sotilaita? Salaliittolaiset kuitenkin jatkoivat hanketta tehdä vallankumous ja asettaa oma Hitlerimme valtaan. Kongressissa oli valmiiksi Saksan mielisiä kansanesustajia. He jopa käyttivät kongressin ilmaista postipalvelua propagandakirjeiden levittämiseen. Julkisuuden henkilöistä Ford ja Lindbergh olivat fasisteja.
Ennen maailmansodan loppua syyttäjä John Rogge johti vuonna 1942 tunnettuja henkilöitä vastaan käydyn oikeudekäynnin nimeltä The Great Sedition Trial. Yli 40 sai lopulta syytteen kapinan suunnittelusta. Diplomaatti Lawrence Dennis, kirjan päähenkilöitä, oli syyttessä mukana. Mies oli omalaatuinen fasistiksi, sillä yksi hänen isovanhemmistaan oli musta. Pitkäksi venynyt oikeudenkäynti loppui siihen kun eräs tuomareista sattui kuolemaan. Mitään päätöstä ei tullut. Mutta arviolta salaliittoihin järjestäytyneitä oli ainakin tuhansia, kaikki valmiina johonkin äkkinäiseen kaappaukseen. Kommunikaatio ryhmien välillä oli vähäistä. Muutama henkilö oli tietoinen lähes kaikista osavaltion tasoisista ryhmistä. Nyt asia sosiallisten medioitten kautta on aivan erilainen.
50-luvulla kuuluisaksi tullut Joseph McCarthy oli näissä tapahtumissa sivustakatsoja, mutta epäisänmaallisiin tekoihin ja niiden paljastuksiin oli tässä hyvä malli. Hän jatkoi vakoilijoiden ja pettureiden jahtaamista, kun kommunismista tuli uusi pelko.
Maddowin Prequel otsikko lienee sanaleikki joka tuo Trumpin kauden esille. Trumpin äkillinen nousu 2016 ja yksi presidenttikausi voidaan nähdä sen jälkeisine Capitolin valtauksineen sitten jatkoksi, ”the sequel.” Demokratia on siis taas uhattuna.
Standing in My Shoes Peculiaroso Great Big Boy That's What My Father's Face Regards from Chuck Pink Alku: 1986 A Shout Toward Noon
Aloitetaan vuodesta 1986: A Shout Toward Noon. 1. Little Beaver - 1:39 2. A Trout Toward Noon - 2:51 3. Little Martha (Allman) - 2:37 4. Easter Again - 3:07 5. Piece 17 - 2:05 6. Three Quarter North - 3:26 7. Echoing Gilewitz - 3:01 8. Air Proofing Two - 5:19 9. A Virtuoso Is His Own Reward - 4:00 10. Four Four North - 2:32 11. Ice Field - 6:56 12. First to Go - 5:08 Raidat 1,2, 3, 8, 10, 11 toimivat ainakin minulle.
Little Martha on cover, mutta Kottke soitti aikanaan tätä aika usein livena. Tähän levyyn on ängetty kaikenlaista newage sound effect häiriöääniä, rsidoilla 4-7- Sitten 8, Air Proofing palauttaa homman vanhaan tyyliin. The Ice Field on mielenkiintoinen minimalistinen teos. Ei ihan elokuvamusiikkia, mutta sellaista joka luo tiettyjä fiiliksiä, tunnelmaa
Kokonaisuutena en tykkää tästä ekasta CDstä uudelle merkille. Kun se ilmestyi, olin iloinen että mies edelleen sai levyttää. Mutta kun niitä tuli sen jälkeen, tää on jäänyt aika unohduksiin.
My Father's Face
Tää oli parempi. Jostain syystä CDt ovat olleet onnistuneempia, siis viimeiset 10 vuotta, jos mukana oli ainakin 3 laulettua biisiä. Joskus ne on puhuttuja. Leo selosti että musiikin ohessa, jota itse soittaa, on helpompi laulaa kuin puhua.
Instrumentaaleista kestosuosikki oli Theme from the Rick and Bob Report. Lieneekö edes oikea teeveeohjelma. Leon maailma on vähän erilainen kuin meidän muiden.
Varsinainen helmi siis on se Jack Gets Up. Selostettu ja onhan siinä pikkasen nuottia laulussakin. Jack herää aamulla ja yks päivä vessan peilissä onkin Isän Naama, CDn nimi. Kenties kerran olen kuullut tän livenä, katosi heti ohjelmistosta.
That's What
Kamalimpia CD kansia mitä olen nähnyt. Ei nyt mikään shokki.
Sisällä erikoista kitarointia, tällä kerralla 6 kielinen basso mukana, Leo soittaa. Husbandry on hauska, taas niitä puhuttuja juttuja. Robert Wyatt tulee mieleen.
Sisältää myös jazzia. Creature Feature ym. tuovat hieman Michael Hedges levyt mieleen. Mid Air maalaa äänikuvia Pat Metheneyn tapaan.
Tämä on kaukana monesta muusta Kottken tuotannosta, aika erikoinen levy. Jättäisin kuitenkin myöhemmäksi, jos Kottkea hankki, tai yrittäkää ensin kuunnella. Voi olla vaikea löytää.
1988 Regards From Chuck Pink CD alkaa mieleenpainuvalla I Yell At Traffic biisillä. Tässä albumissa on taas new age efektejä, mutta tuon biisin kohdalla on lisätty vain viulu. Ilman viulua sen kuulee Live Cd:llä. Skin Flintissä on slidea, jota on enää pienessä osassa Kottken tuotantoa levyllä. Konsertissa slide on edelleen melko esillä.
Short Wave ja Theme From Noodles raidat on soitettu ainakin kahdella kitaralla, ja kahdessa muussa raidassa on sähkökitarassa George Doering. Taxco Steps on varsinainen menobiisi (tulee mieleen flamenco), ja sitä seuraa Ojo, hieman hillitympi versio kuin alkuperäinen.
Ihan kunnon albumi, mutta laulua ei ole tässä, joten aikamoinen kuunteleminen alusta loppuun.
Peculiaroso Parade biisi on mieleenpainuva. Muistelee lapsuuttaan ja paraatia Cheyennen pääkadulla.Instrumentaaleja normaaliin tyyliin. Tykkään Ricky Lee Jonesin sovituksista, hanuria siellä täällä ja sellaista. Tarinan mukaan Kottkella ei ollut valmiita biisejä, ja tuottaja suostutti tämän kokoamaan näitä studiossa äänitysten edetessä. Twilight Time on cover ikivihreästä. Parhaat osat tästä albumista on parilla muullakin, esim. Live albumilla. Big Situation avaa taas uusia näkymiä, tyylejä, Kottken musiikissa. Kokeilevaa. Ei tämä ihan turha ole.
Tämä kierrättää taas muutamia vanhoja biisejä, esim. Dead End on vain uusi nimi jollekin vanhalle. Vaseline Machine Gun on hidastettu versio, Cripple Creek on aina hieno. Twice on näitä laiskoja, rentoja venyttelyjä, ei jää muistiin. Corrina, Corrina taitaa olla ainoa laulettu raita.
Across The Street (ei sanoja) liittyy tarinaan vangista, jota pidettiin tien toisella puolella jossain itäblokin maassa, perheen tietämättä missä mies oli. Vaikuttava tunnelmabiisi.
1999 One Guitar, No Vocals Aika siisti kokoelma instrumentaaleja. New Age vitkutukset on jätetty sovituksissa.Tässä ei voi poimia mitään erikseen, mutta varsin mielyttävä kokemus soittaa koko albumi läpi. Vastaa myös hyvin Kottken konserttia valikoimaltaan, paitsi siis ei ole edes puhetta. Konsertissa käy usein niin että Kottke tulee lavalle ja soittaa viisi biisiä pötköön. Sitten hän laukaisee jännityneen tilanteen puhumalla pari minuuttia ja jatkaa ehkä viisi samaan tyyliin. Lopussa voi olla Pamela Brown laulettuna.
Live Jossei Kottkea ole koskaan kuullut livenä, tämä kannattaa hankkia. Samaten My Feet Are Smiling, melko vanha live albumi. Sen sijaan Live In Europe ei oikeastaan tunnu liveltä, siinä ei ole juuri puhetta.
Kottke ja Mike Gordon 2002 Clone Tää nyt ei ole varsinainen Kottke albumi, Gordon on tasapuolinen partneri. Kitaran ja basson työskentely on aika sujuvaa, luontevaa. Osa sävellyksistä on Gordonin.
From my 2012 blog entry in Palasokeri. It may still be there at the site. At this point the band was again on hiatus, but did come back to tour extensively for the 50th anniversary. I've shown the disc not the cover. The joke had to do with selling cookies in Helsinki.
I’ve listened to the album several times and I have to agree with many fans that there is a better flow through this album than the previous, Titans Wheel. On the other hand, it is much more a Pembroke album than many, and the lyrics are mostly close to his familiar themes. Titans Wheel had more of the surreal topics, where here we have to do with the fate of Joe’s head in Tokyo Joe. Here we go on further adventures of the gang, which started out as the Vegetable Men (from Answer to Life) and went through various rumbles as Eddie and the Boys and other forms, ending up in a microbus on its way to Squaw Valley. What exactly are the Several Moons? Perhaps some remnant from The Moon Struck One, one of Jim’s inspirations in crafting his songs.
Chord Squad is a fun song about some musicians “here in your town”, with cute familiar phrases thrown in, and they refer to old Wigwam stuff all the time, a Zappaesque conceptual continuity.
Sandpainting has a familiar beat introduced into Wigwam by Kepa. Seems to be about some woman searching fame and fortune, with movie moguls thrown in. I sort of lost interest in these stories after Pleasure Street. The melody is OK.
Bow Lane is a very typical Pembroke-Rechardt work and I’m sure there is some personal story here but I have no recollection of it a few minutes after the song is done. And I actually like older similar ones such as The Big Farewell. Cloudy Dream is similar in subject matter but with nice instrumental breaks thrown in. And it works OK for nine minutes!
Kabul Grill is a highlight. One more bar story with a few new twists. Pay close attention to the lyrics.
Deep Pop has a unique guitar sound for Rekku, and the organ and melody work well. A favorite, but again I still have not figured out the story here.
Squaw Valley Non-Event….OK, take a ride with some hippies in a microbus. I almost have all the lyrics sorted out, the spoken introduction helping out. It reminds me of Zappa and his Dangerous Kitchen with the band repeating the vamp through the song. The most surreal of the songs on the album. Have fun, don’t drink and drive. Some Huldén contributions here.
Tokyo Joe starts with the roulette wheel. More of Jim’s gambling songs, after Heaven In a Modern World. Joe has his problems.
Banging On The Ceiling does not bang at all, more accordion accompanied pop tunes. But it does grow on you.
John Lennon used to call some of Paul’s songs on piano “granny songs”. Cacobe Bar Two-Step is one of those, but with accordion. A dancer is involved and there are echoes of old movies, but I have not figured out the story.
Nice instrumental decorations here and there, such as tuba or Mike Monroe on saxophone brings some breaks to the routine. Pembroke’s vocals are fairly smooth on this album, much like in his various solo works. Throughout the album, Kotilainen stays a bit to the back, but there are interesting sound effects by him here and there. The Palasokeri guys can comment below, Finnish or English is OK, on the other musicians. All in all, a “deep pop” album, very light on the progressive end. But a great Wigwam album nonetheless
Captivating History, by anonymous authors, takes history in small chunks and presents them in easily readable text. Wars are briefly covered, not battle by battle. Kings and historical figures come alive with a few strokes. In this sense, the book is a success. Unlike the most standard Finnish history text by Jutikkala and Pirinen. I use that as strictly reference, 10 pages at a time. It is also dated, from the 1970s in the available (used) edition. And as it turns out, I don't have a favorite book of Finnish history other than a school text meant for 15-year old readers. Once they get to long narratives of events, most of them sound rather similar. In English, the Matti Klinge book is also worth a look: A Brief History of Finland Paperback – January 1, 2000. The updated version has Finland in the EU.
The book does attempt to bring Finns into a Scandinavian culture that was the way to trade and interact in the Baltic in the Viking age. I would just like to add the prehistory prior to that. How Finland was settled is quite well established, once we have Finnic people there in the bronze age. Read this Wikipedia article, as there are no books in English for the general public on the Baltic Finns. Itämeren suomalaiset in Finnish.
I have access to books in Finnish, and certainly did not need this book in any way. But it does cover the history of the early part well. The Scandinavian part. We are talking about mostly Sweden and European history from 1300 to the 1700s and this ends with the Napoleonic wars. The loss of Finland by Sweden is barely covered, we just get the big picture. To Finns, the so-called Finnish War (Suomen sota) is a major event, covered by Runeberg in poetry and writing in the 1800s. It was an embarrassment to Sweden and Sweden ceased to be a military power in 1809.
So the faults of the book..written no doubt by the same person who wrote the similar book on Sweden...lie mostly with the point of view. It is never the view from Finland. Well, briefly as on page 62-63 with the nationalist movement, it is brought up. There is some attempt to polish that toward the end and an independent Finland. It does give the realistic description of the 1900s wars and poltics. And to be fair, you cannot describe developments within Finland in 100 pages, you simply list the things that were done TO Finland up till 1900.
The wars of the 1900s cover a bit of the social history and economics as well as the effect of being next to Russia where a revolution took place. The Civil War in 1918 has this: "The war was bloody for such a small counry, and for the losing Reds, capture often meant death. It's estimated that close to ten thousand Red soldiers and sympathizers were gunned down." In the WWII section we get the basics in twelve pages, with a map of the Manerheim Line. Maps are rare in these books. Unlike the other Nordic countries, Finland had a major role in the world war.
Linguistics is not covered much, and prehistory is mostly through the Vikings. Finland had a Bronze Age like all the areas of Europe and was settled mainly through Estonia. Archeology and linguistics would cover that era. The author does point out all the water ways and the easier connection to the Baltics at one point.
Note about the Finnish King (listed in the section on 1918 events). Thre was never a Finnish king. Wikipedia (in Finnish) explains: With Germany's defeat in the Great War already looming, Friedrich Karl was advised by Berlin to delay accepting the crown. However, the delegation of the Finnish Parliament led by Speaker Lauri Ingman handed him the official notification about the royal election, Friedrich Karl announced that he would postpone his answer. In the end, he never accepted the election or arrived in Finland, but announced in his letter dated December 14, 1918 that he would renounce the crown offered to him. Friedrich Karl did not visit Finland later either.
The rather dry A Concise History of Finland (Kirby) does give a better view of the 1800s and the rise of Finnish nationalism. In the early part of the Grand Duchy the Finns held on to Swedish practice as much as possible. The danger as part of Russia was that the property rights would go toward the Russian model. Finnish farmers and the less wealthy rural people held on to their personal freedom, serfdom did not arrive. The Kirby book gives a lot of numbers to better place Finland among the developments of the 1800s, as well as industry later on. But as pointed out, this is where the books start sounding like written by an academic for his audience. The years 1939-1956 are described in detail, including the war with Russia. Readers will see that Finland was brought into the Winter War with no choice. The short war demonstrated to Russia what Finland was capable of. At this point the US and other powers were not in the war. Then we get the picture a few years later. Finland seeems to have sided with Germany, concluded all players in Europe that were into politics and defense issues.
Kirby writes page after page about the internal politics and various people involved in the Continuation War period. Mannerheim, Ryti and so on. How does the reader make sense of all this? There is a big question here, perhaps the biggest for Finland in history: why did Finland enter World War II on the Nazi side?
If you look up the same period in the standard Finnish school book (mine is a bit old, Vehvilä and Castren) you find out that it was mainly Hitler that steered Finland into war. Making moves that allied Finland to Germany, Germany then proceeded to attack Russia. This was mainly due to Hitler not ever being able to invade England, only to bomb it. As soon as Germany attacked Russia, Russia started bombing Finland. It assumed, correctly, that Finland was part of Hitler's Russia plan. In this case it does NOT make sense to list all the internal squabbles of Finns, as Kirby does. I would assume he is trying to present all options, as if Finland has a chance to resist Hitler.
In the end, even Kirby lists the "reality of Hitler's domination of Europe" as the final outcome of the debate. The major countries had already picked sides in Europe, and Sweden was not going to help Finland. In fact the Winter War ended with Finland blocked from Swedish help by the peace treaty. With Germany as a sort of ally....the two countries seemed to be at first waging independent wars against Russia...the Finns eventually crossed the Russian border to "reclaim lands" lost after the Winter War. There was then no way to back out anymore. Kirby describes prison camps for Russian soldiers and also some camps to house the Russian speaking population from Karelia with the words "ethnic cleansing." The chapter on the war seems to never end, with continuous politics and contacts abroad to try to affect a softer landing as peace talks would come up. In the end it was again Germany's status that ran things. Germany lost and Finland had no claims. In 1946 we get Paasikivi as president, a banker. Russian demands led to embarrassing blame games and Mannerheim, leader in two world wars, had to leave Finland.
It goes on to describe the post war years in a sensible manner. The entire Kirby book is a mix of good "captivating" narrative and then sections of policial history that gets a little harder for the non-academic reader. Modern Finland is there, pages p.276-305 covering the years past Kekkonen.
Who should read the Captivating History book? Well, anyone interested. You can easily read the whole book. Add info from the Kirby book for a better picture. If Finland in the World Wars is your interest, fill up with some war books after reading this. I recommend Frozen Hell by William Trotter on the Winter War. The leaders of Russia, Sweden and briefly Napoleon have their role in this brief account. The European events briefly take Finland and Sweden into the events that shaped the countries of Europe. A Swedish king was even assassinated. The turmoil from 1790 to mid 1800s was experienced by all of Europe.
OTHER OPTIONS
The Nordic history book:
A History of Scandinavia: Norway, Sweden, Denmark, Finland, and Iceland by T K Derry.
Wigwam on noin kolmekymmentä vuotta vaikuttanut proge-bändi. Legendaa riittää monista kokoonpanoista, ja viimeisinkin (2002) kokoonpano on melkein sama kuin 1975-kokoonpano. Proge tyylinä on hahmoteltu muualla. Ainakin 1975 asti Wigwam täytti tiukimmatkin progen vaatimukset. Bändi teki muutamia keikkoja kesällä 2000 ja on keikkaillut nyt pari vuotta. Tässä 70-luvun pitkätukkamusiikissa oli comebacking myötä uutta voimaa, vaikka hiuksia ei niin paljon jäsenillä olekaan. Tosin Kotilaisen palattua kuvioon, hiuksiakin taas on. Viime vuosina julkaistu kokoelma Fresh Garbage esittää bändin 70 luvulla eri kokoonpanoissa, joista monet muistavat Jukka Gustavssonin ja Pekka Pohjolan ihmeelliset kyvyt soittimissaan.Mutta ison maailman tapaan bändi vaihtoi kokoonpanoaan kautta uransa. Samaa nimeä voi hyvin käyttää kunhan ainakin yksi alkuperäisjäsen on mukana, tässä tapauksessa ahkera biisin tekijä ja laulaja Jim Pembroke. Monet laskevat Wigwamin loppuneen alkuperäisen rumpalin Ronnien kuoltua 1980, eikä Ronnien kaltaista toista olekaan. Wigwamin voi jakaa Pembroke-Rechardt kauteen (75 ja jälkeen) ja sitä edeltävään kauteen. Aikaisempiin kokoonpanoihin on melko vaikea tutustua bändin Highlights kokoelmalla. Oikeastaan helpoin tapa tutustua siihen olisi Live Music From The Twilight Zone äänite. Bändi soitti aika paljon cover biisejä, mutta aivan omalla tyylillään. Levyltä löytyy Jimin Grass For Blades (mainio sekoilu, jonka sanoissa on kuitenkin ajattelemisen aihettakain) versio, jossa kaikki pääsevät sooloilemaan ja The Band cover The Moon Struck One on ehkä paras The Band biisi, joita on lisää Fresh Garbage kokoelmalla. Tämä oli se jammaileva kokoonpano joka keräsi uskolliset fanit. Lennonin Imagine sopii pasifisti Gustavsonille laulettavaksi.
Niille, jotka tahtovat tutustua Gustavsoniin, voi suositella Beingiä (viimeinen studio LP Jukalta Wigwamin kanssa) ja Fairyportia. Olen keskustellut asiasta Njetin-kulttuuriserverin jäsenen, Timon, kanssa seuraavasti:
EJ: En oikein vieläkään tiedä miksi Beingiä monet pitävät parhaimpana. Fairyportilla esimerkiksi bändin jäsenet pääsevät tasaväkisemmin esille.
Timo Sinisalo: "Niin... Being edustaa aikaa, jolloin bändin sisäiset musiikilliset erimielisyydet olivat melko suuria. Helpoin ratkaisu olikin ottaa levylle pääasiassa yhden tekijän, Jukan, biisejä.
Mutta onko Being Wigwamin paras levy? Siitä voi jokainen olla omaa mieltänsä. Minun mielestäni Being on nimenomaan KOKONAISUUS, jota sävyttää tietynlainen angsti ja ahdistus. Sensijaan Fairyportilla on Pohjolan, Gustavsonin ja Pembroken biisejä ikäänkuin erillisinä saarekkeina. Beingin aloittava "Proletarian" on mielestäni osunut nappiin tunnelmaltaan. Gustavsonin ajoittain kaksiääninen laulu on vangitsevaa ja soundit ovat kenties hienoisen tunkkaisuutensa vuoksi juuri passelit tälle albumille."
EJ: Silloin 60 ja 70 luvuilla oli tämä hippiliike ja sen sellaiset. Luulen että ainakin Jukka Gustavson oli vakavissaan siinä.
Timo: "Varmasti oli! Etenkin Beingin sanoitukset ovat melko filosofisia, eikä Jukka varmaankaan pyrkinyt tekemään mitään näennäisvakavaa musiikkia jotakin tiettyä kuulijakuntaa varten. On oikeastaan sinänsä mielenkiintoista, että "vanhan Wigwamin" kenties korkeaelentoisin ja filosofisin jäsen, Gustavson, oli bändissä juuri se, joka oli ehdoton absolutisti. Eivät kaikki kukkaislapset (tms.) tosiaankaankaan ammentaneet luovuuttaan kemikaalisesti.
(Timo jatkaa): Voin kertoa Gustavsonin oleva edelleen kovassa vedossa. Näin nimittäin Jukan Moments-nimisen kokoonpanon livenä Semifinal-klubilla kuluneena syksynä. Bändi sai sekä Jukan omiin että lainattuihin jazz/blues-kappaleisiin mieletömän hienon svengin. Keikan kohokohdaksi nousi mielestäni Gustavsonin sangen omaperäinen versio Beatlesin "Yesterdaysta". Sama versio löytyy myös miehen uusimmalta levyltä."
Wigwamin Gustavsonin jälkeisenä aikana kosketisoittimet jatkoivat tärkeänä osana soundissa, mutta ne eivät olleet enää pääsoitin, vaan se oli nyt Rekun kitara. Kuitenkaan ei voi kuvitella Wigwamia ilman urkuja tai syntetisaattoria. Syntetisaattorista pitäminen on ihan makuasia, ja jotkut jopa pitävät ELPn Lucky Man biisin soitannosta Keith Emersonin käsissä. Itse pidän syntetisaattorista lyhyissä annoksissa. Niin sitä kuultiin Wigwamilta studiossa 70 luvulla. Nuclear Nightclubissa, bändin kaupallisimmassa levyssä, kitara ja kosketinsoittimet sovitettiin hienosti yhteen, ja Esa Kotilaisella on täytynyt olla osuutensa onnistuneisiin sovituksiin. Pedro Hietasen rooli koskettimissa oli jotenkin erilainen. Pedronkin soitto pääsi joskus etualalle, kuten Horace’s Aborted Ripoff Schemessä. Hienoissa pop-sävelmissä Tramdriver ja Wardance koskettimet kuuluvat vain taustalla, kitaroiden ollessa etualalla. Light Ages CDssä oli koskettimissa taas Mikko Rintanen. Pedro ja Kotilainen on nähty vuosien 2000 ja 2001 konserteissa nykyisessä bändissä. Esiintyvässä Wigwamissa onkin mielenkiintoista seurata miten juuri kosketinsoittaja selviää tehtävästä livenä, niin että biisit tuntuvat samalta kuin ne on totuttu kuulemaan kautta 25 vuoden uran. Pembrokeakin kuulee joskus sähköpianossa, mutta sitä on vaikea erottaa muun musiikin joukossa. Parhaiten se kuuluu miehen soololevyissä. Pembroken pianoa kuulee kyllä hyvin Nuclear Nightclub-levyllä. Biiseissä Kite ja Simple Human Kindness se on tarpeellinen osa, ja Kiten live-versiossa saman CD:n live raidoillla piano korvaa Rekun komppausta osin (studiossa oli kaksi kitararaitaa). Ennen 75 levytettyjä biisejä kovin harvoin kuulee, muutama Pembroken vanha biisi sentään.
Kovin vähän mitään videomateriaalia koottiin bändin uralta. Kuitenkin Nuclear Nightclubin promovideot voisi koota joksikin "konsertiksi." Samasta studiosta tulee tämä versio Grass For Bladesistä. Jim ei tykännyt saarnata, mutta tämä kritiikki länsimaita vastaan jossain Aasiassa kai (Vietnam on mainittu tämän yhdteydessä) on parhaita Pembroken soolobiisejä jotka sitten päätyivät myös parille live levylle. Loiri spiikkaa lopussa!
FRESH GARBAGE
Pembroke-Rechardt vetoinen Wigwam tuotti edeltäjäänsä kitkattomammin hienoja studiolevyjä. Jokaisella Wigwam fanilla on Nuclear Nightclub jota on ylistetty monella taholla. Osittain senkin takia sen oli vaikea ylittää itsensä livenä, vaikka esim. New Games esittää Rekkua hienosti. Mutta nyt voi jokainen verrata eri vaiheita livenä uuden kokoelman ansiosta, ja myös live raidoilla Nuclear Nightclubin uudessa juhlaversiossa. Äänitteiden tekninen onnistuminen vaihtelee, mutta melkein joka vaiheelta on jotakin. Ykkös-CDn alkuraita Must Be The Devil (studio single) tuo vankan panoksen psykedeliaa ja omalaatuisen Österberg-Hulden rytmin, joka sitten katosikin pian. Nimikkoraita Fresh Garbage (Spirit biisi) osoittaa, että bändi oli jo aivan alussa melko vaikuttava lavalla. (Wigwamin kohdalla stage act ei ole sitä tavallista pelleilyä). Kuullaan niitä Band covereita, joista ei nyt erityisempää kommentoida. Pohjolan Nipistys(jo toisen kerran livena) ja Gustavsonin Fairyport saavat live version. Jälkimmäisessä laulu on onnistunut hyvin. Losing Hold studiossa ja livenä on bändiä parhaimmillaan. Cd:llä kaksi (74-77)Gustavson palasi vierailemaan yhdellä raidalla, ja New Games/Grass For Blades on kokoelman kohokohtia. Jälkimmäisestä on nyt kolme hienoa versiota, kun taas Dark Albumin CD version Grass For Blades vähän ontuu ylipitkän sovituksen takia, noin studioversiona(Pedro koskettimissa). Kotilainen soittaa ilmeisesti Gutsin kanssa yhdessä Rarities versiossa, joten Hietasta ja Kotilaista ei pääse vertailemaan.
Monen suosikki oli viisimiehinen Twilight-levyllä esiintynyt kokoonpano, ja nämä viisi muusikkoa pääsevät Garbagella kaikki esille, muiden jäädessä vähän varjoon. Mats Huldénilla on pitkä suhde Wigwamiin, joten taas kerran levyn kansikuva on Matsin taidetta.
LIGHT AGES
Tämä 1993 levy saatiin ulos vähän erilaisella kokoonpanolla. Rekku ja Jim saavat homman edelleen kuulostamaan Wigwamilta. Biisit Absalom, Talking Brought Me Here ja The Next Breakfast ovat ehdottomasti tätä Wigwam-tyylistä deep pop progea. Jimillä on onnistuneita omia biisejään, enemmän hänen soolotyylisiään. Albumin loppupuolella biiseissä (False Alarmiin asti jaksan kuunnella joka kerta, joskus Crystal Balliin)on Rekun osuus onnistunut, mutta sanoista en erikoisemmin välitä. Kolme vanhaa biisiä on mukana, ihan hyviä, mutta täytteenä kai.
WIGWAM plays WIGWAM
Vuoden 2001 syksyllä julkaistiin kahden CDn live äänite Tavastialta. Siihen on saatu 17 biisiä, suurin osa 70 luvulta mutta yksi Light Ages Cdltä. Tässä saamme kuulla miltä bändi kuulostaa nykyään: jonkin verran karheat lauluosuudet, osat jopa lausumalla, mutta ei Jimin laulussa mitään vikaa vielä ole. Rekun osuudet ovat kehittyneet ja muuttuneet kautta vuosien. Luulisin fanien olevan tyytyväisiä Esa Kotilaisenkin soittoon. CDeiden mukana tulee sanat, ja huomaan sen avulla saavani selvää Bless Your Lucky Stars biisin sanoista:
Hey man your depression is The lack of love So bless your lucky stars Hey man the question is Is somene’s lack of my love Such a burden Bless your lucky stars
Selvästi teksti ilman tulkintaa on melko mystinen. Esitettynäkin se vielä ihmetyttää. Studio-albumilla se alunperin oli kuin höysteenä melko instrumentaalina esitetyssä biisissä, mutta toi kuitenkin juuri Wigwaminlaiset tunteet ja värit. Konsertissa sama tulee ihan selvästi esiin. Muuten tuossa Tavastian konsertissa ei ole jätetty yleisölle spiikkauksia tai sen tyylistä asiaa. Jimillä on tapana Kite biisin pyynnöillä, "kite" suomalaisittain, sanoa että Kitee on Lapissa.
Aivan oikein live äänitteellä ei ole uusia biisejä, jotka on paras hioa studiossa lopulliseen muotoonsa.
Kuka sitten tällaisen CDn tarvitsee? Kaikki lojaalit fanit, ja uudet fanit jotka ovat nähneet bändin lavalla. Ostakaa kuitenkin ensin Nuclear Nightclub ja kenties myös Being.
TITANS WHEEL Tätä 2002 levytettyä albumia voi pitää Wigwamin Abbey Roadina, jos Nuclear Nightclub oli heidän Sergeant Pepper. Jos lukee Because-biisin tekstit paperilta, ei osaa arvata sen esitettynä olevan ihan kelvollisen (en pidä sitä Beatlesin parhaasta päästä) levyllä. Jimin tekstit ovat usein tällaisia, ja monet toimivat muutaman kuuntelun jälkeen. Ihmettelen kyllä mikä on To The Other Side. Kun The Doors lauloi "Break On Through To The Other Side", siinä voi arvailla raivopää Morrisonin todella uskovan johonkin toiseen puoleen. Onko Jimin versio vitsi? Toisaalta biisi viittaa laulun "päähenkilön" temppujen olevan uutisarvoisia asioita. Biisien tekstit ovat tavanomaisia, joskus vaikeatajuisia. Muutama Jimin vanha biisi selvisi suurimmalta osalta itselleni vasta vuosien kuuntelun jälkeen. Aina niissä on muutama sana joka ei koskaan selviä. Luettunakaan.
Soitannossa huomaa yhteensoiton sujuvan, mutta monista biiseistä puuttuvat helposti muistettavat melodiat sooloissa. Rekun soundi vaihtelee biisistä toiseen. Bitesize biisissä on kiva slidelta kuulostava korkealla soitettu melodia, mutta tarkemmin kuunnelleen se ei olekaan kitara vaan syntikka. Kitaraa on mukana siis vain ripaus tuossa kohtaa. Biisin sanoista yritän edelleen päästä perille, mitä tapahtuu Doug’s Sculleryssä? CD:ltä lohkaistu single Heaven In A Modern World ihmetytti joitakin, mutta kyllä mä tykkään, kuoroineen kaikkineen. The Lost Lizard King ennustelee jotain ihmisen tulevaisuudesta ja tuo tällaista proge-tyylistä fantasiaa. Siinä se toimii, mutta en pidä itse Titans Wheel-fantasiasta (liittyy siihen edelliseen Lizard Kingiin) niin paljon, mutta enää en sentään hyppää raidan yli kuten ensi kerroilla. Drive on Driver lupaa erikoista tarinaa, mutta tarinaa olisi saanut olla säkeistö pari lisää. Ja mikä on maanalainen auringonnousu? Mystistä. No, Subterranean Sunrise kuvaa kuitenkin arkista rutiinia ja jatkaa sanoin "flower patterned armchairs in a wall papered tomb". Siis kaikki ei olekaan ihan hyvin.
Kesällä 2002 Soundin artikkelissa Pembroke selostaa, ettei tahdo saarnata lauluissaan. Sanoma on kuin piiloitettu. Itse kyllä kuuntelisin aivan hyvin Simple Human Kindness tyylistä saarnaamista. Jotenkin tämän levyn kautta mies ei tule esille ihan yhtä sympaattisena jätkänä kuin ennen. Sanat ovat tällä kertaa paljon mielikuvitusmaailmasta. Jotenkin aina huomaa, että Jimin hahmot liikkuvat jossain englanninkielisessä maailmassa. Joskus melko brittiläisessä.
CD on aika tasapainoinen ja sopivankulkuinen. Muutaman biisin, kuten Win Your Love (sopii Jimin soololevyille) olisi hyvin voinut jättää pois, tunnelmaa tiivistäen. Mutta kyllä tämä näinkin toimii. Paljon eheämpi albumi kuin Light Ages. Olen kuitenkin Light Ages fanikin edelleen, ja mielestäni Dark Album oli melkein parhaita (kun jättää sen kuningattaren Silver Jubileen pois).
Espoossa 2002 elokuussa
Lyhennetty erillisestä palstasta ( tuota kuvausta voi hakea www.njet.netissä ja siellä Palstat ja minun osastoni).
Wigwam-fanit, melko nuoria, istuvat kahdessa etummaisessa pöydässä vasemmalla. Oikealle tulee pianonsa taakse Jim ja muutkin ovat näköjään paikalla. Tiskijukka on lopettanut Cherin ja muiden diskohittien (paikalla on diskopallo!) soiton ja spiikkaa bändin esityksen, "Wigwäm".
Puolisen minuuttia Jimin mikistä ei lähde kuin muminaa ja Rekun kitara on kuin Veltto Virtaselle säädetty soinniltaan. Soundia paikkaillaan ja nyt saa sanojakin kuulla. Eka biisi, se puuroisesti alkanut on eräs suosikeistani, Bitesize, jossa Kotilainen soittaa kitaramaisen melodian. Jimin pianoa ei kuulu koko setin aikana, jossei seiso aivan sen edessä. Paikalle ilmestynyt nuorehko kylähullu tarttuu biisin lopussa Jimin mikrofoniin kiinni ja mylvii sekaisia sanoja. Jim antaa järjestysmiesten hoitaa miehen sivulle.
Rekun soitto on aika paljon komppikitaraa. Joko kokonaisia sointuja, tai melodioita niistä poimien. Pientä sooloilua on monessa biisissä, mutta eka pitempi soolo on vasta Titans Wheel-biisissä.
Laulut ovat lähes kaikki uudelta CD:ltä. Remains To Be Seen, Good Mornington Street, Lost Lizard King, To The Other Side ja Greatfield. Olen kuulevinani jossain kohtaa sanat "happy waste", viittaus kai Gustavsoniin, luultavasti Greatfieldissä, jossa myös on sanat Let It Be. Muutamassa yleisö tanssii tai keikkuu mukana rytmissä, mutta ei nyt kovin innoissaan. Jimin ajoittain agressiiviset lauluosat toimivat kyllä livenä, paikan päällä. Live-levyllä niitä ajoittain kummastelin. Epäilen saavatko muut kuin hard core fanit sanoista selvää ollenkaan. Muusikko tulee kommentoimaan, ei ole levyä vielä kunnellut. Vihjaisen että Kotilaien oli hyvä lisä uudella levyllä, vaikkei se nyt ihan Nuclear Nightclub olekaan.
Sitten tulee Colossus. Biisillä on aina joku innokas kannattaja. Ja onhan siinä jotain erikoista.
Kettusta olen seurannut silloin tällöin. Ihan hauskaa tuntuu hänellä ja muusikoilla olevan. Rekun naamasta ei paljon mitään lue, paitsi pientä väsymystä. Måssen huomaan, kun tämä soittaa terävämpiä bassoääniä plektralla erään biisin lopussa. Palasokerissa on erinomainen kuva Måssesta ja Jimistä taka-alalla aivan basson kaulan alla.
Titans Wheelissä Rekun soolosta saa nauttia, ja biisi toimii itselleni hyvin näin livenä, vaikka levyllä olen hyppinyt sen yli, kun se on melkoinen progemöhkäle.
Joukkoon tulee liikettä kun Drive on Driver alkaa, ja olen hommassa ihan mukana fanien takana. Se eräs fani videoi edelleen, näen Rekun ja Kettusen monitorissa. Fanien mukaan tunnelma kohosi tästä vielä viimeisen tunnin aikana.
Titans Wheeliä olen kuunnellut keikan jälkeen useita kertoja. Albumissa on teemoina se mainittu fantasia, pikku tarinat ja sen lisäksi huomaan kolmannen. Drinks On The House, Good Mornington Street, Drive On Driver ja ehkä joku muukin tuovat esille juuri tämän kapakkaelämän. Sen jota itse nykyään vierastan, mutta joka on tuttua suomalaisille. Lauluissa saa ehkä pilkahduksen miltä se näyttää bändin näkökulmasta, takahuoneesta. Siellä valmistaudutaan myöhäisiltaan samalla tavalla pienellä porukalla kuin ravintolan puolella yleisö. Tekstintekijälle tuttu maailma, vaikkei se nyt ihan suomalaisesti tule esille lauluissa, noin vain yleismaailmallisesti. Tapetaan aikaa, nautsikellaan, kerätään yhteishenkeä ja sellaista. Eikä tämä aihe ole mikään uusi teemakaan bändillä. Tällaista, sanotaan vaikka opiskelijaelämää, tulee esille Pembroken ekalla sooloalbumilla livena (ei nyt ihan okeasti!) ilmapiirinä klubissa sekä Eddie And The Boys ja Vegetable Rumble biiseissä. Vanhat muistavat kai N-klubia tässä yhteydessä.
Mutta nyt meillä on vain tämä uusin levy, ja jäämme odottamaan miten vuoden parin sisällä Wigwam alkaa elää ja muuttua. Pienenä ohjeena neuvoisin uusia Wigwam faneja tutkimaan niin Jukan kuin Jiminkin tekstejä. Hauskoja tai vakavia, monet ovat suomenkielisille jonkin verran vaikeaselkoisia. Lyriikat löytyvät alla olevasta Wigwam linkistä.
Lopuksi, niin kömpelö kuin tällainen vertaus usein on, Wigwam oli Suomen Beatles. Legendaa molemmista riittää.
ALBUMIT Hard 'N' Horny (1969) Tombstone Valentine (1970) Fairyport (1971) Wigwam (1972) (compilation) Being (1974) Live Music From The Twilight Zone (1975) Nuclear Nightclub (1975) The Lucky Golden Stripes And Starpose (1976) Dark Album (1977) Rumours On The Rebound (1979, ei CD) Light Ages (1993) Highlights (1996) Fresh Garbage - Rarities 1969-1977 (2000) Wigwam Plays Wigwam Live 2001 Titans Wheel 2002
