Salaliittoteoriat

 

Presidenttimme avustaja Musk on esiintynyt televisiossa ja omassa mediassaan selittämässä minkälaista väärinkäyttöä verorahalla on. Hän löysi 150 vuotiaan vanhuksen, joka saa kansaneläkettä. Kaikki sosiaaliset kassat ovat hänen mukaan petosta ja huijausta. Nyt kuitenkin täytyy eritellä Medicaid ja Medicare. Medicare on vanhuksen itse ohjaama vakuutus, ja sen lisäosat maksamme itse vakuutusyhtiöiden kautta. Ei ole Muskin asia tutkia miten hoidamme terveyttämme.

Medicaid on valtion kassa. Se maksaa niiden palvelut, joilla ei ole varaa. väärinkäyttöä Medicaid rahoissa tosiaan on esimerkiksi vanhainkodeissa ja muissa laitoksissa. Laskuttavat liikaa, lisäävät kasan tarpeita joita ei kulutettu. Mutta mitään faktoja siellä ei esitetty. Leikkaukset tulevat ennen kuin tutkitaan. Musk ei ole vastuuvelvollinen kenellekään. Hän on vain Trumpin nimittämä apuri. Salaliittoteoriat ovat Muskin työkalu. Miksi ihmiset uskovat niihin? Usein se tuntuu vakuuttavalta selolstukselta, jos ihminen itse saattaa olla petosta maksamassa. Jos teoria viittaa joihinkin toisiin maihin ja heidän keskeiseen asiaan, se tuntuu vain huvittavalta.

Ihmiset osaavat ottaa selville monista asioista, ja tietävätkin usein paljon semmoisista jotka eivät ole varisnaisesti heidän alaa. Itseäni olisi vaikea huiputtaa rokotteiden vaarallisuudesta ja niiden ihmeelllisistä seurauksista. Mutta kaikki eivät tiedä kaikkea, ja tyhmyyskin on usein helpoin tulkinta monimutkaisesta asiasta. Sen täytyy olla salaliiton keksimä! Yliluonnollisten ilmiöiden kannattajat ovat outo ryhmä, joka tyytyy olemaan omissa foorumeissaan. Heitäkin voi helposti huiputtaa. Toiset asiat ovat maallikolle vain vaikeita. Itse en ole tilintarkastaja, joten en koskaan päässyt selville oliko pyöräklubimme rahastonhoitaja pimittämässä jotain. Raportit olivat aivan liian monimutkaisia pienestä klubista ja sen luottotilistä.

Me tulkitsemme yleensä muita ihmisiä ilmeiden ja käyttätymisen kautta. Psykologit ovat olleet kauan perillä siitä, että haluamme selvittää kuka vaikuttaa kehen ja pyörittelemme asioita päässä kunnes joku arvailu tuottaa päätöksen. Meillä on jo historiamme alussa ollut tapa arvailla kaikenlaista ja sen perusteella teemme taikauskoisia yleistyksiä.

Jan-Willem Van Proojien on tutkinut tätä primitiivisempää taipumusta. The Psychology of Conspiracy Theories tiivistää asian kolmeen oivallukseen.

Pattern Perception and Agency Detection on hieno nimi. Koska olimme vaarallisessa maailmassa ilman paljoa turvaa, olimme jatkuvasti tarkkailemassa maailmaa. Yönuotiolla muut nukkuivat ja yksi vahti ympäristöä. Vartijan piti löytää näkymätön toimija (agent) joka pimeydessä klaania uhkasi. Kaikki mikä näkyi ja kuului piti tulkita mahdollisena vaarana. Tulkitsemme merkkejä ja kuvioita liian vapaasti, ja usein ei mitään vaaraa ole. Yövahti kuitenkin osasi havaita tarpeeksi merkkejä normaalissa vaarassa. Petoeläimen löysi kun seurasi muita lähistön eläimiä. Vihollisklaanin löysi, jos heitä oli useampi liikkellä. Harhaluulojen sijaan piti opetella joku nyrkkisääntö.

Toinen oivallus oli, että salaliittoarvailut olivat aina osana elämää kun olimme isommassa yhteisössä.  Kun havaittiin vihollinen omassa yhteisössä, silloin muodostui ”me” ja ”he” ryhmät. Jos joku meidän ryhmästä loukkantuu, epäillään heti sitä toista ryhmää. Se oli vaikeaa selvittää alkuantaisessa yhteisössä, kun ei ollut puolueetonta oikeuslaitosta tutkimassa tapausta.

Kolmas oivallus on, että salalittoteoriat nykyään ovat vahvasti kytköksissä johonkin ideologiaan. Nyt meneillään oleva Muskin ja Trumpin valtion rahoituksen summittainen karsiminen sallitaan, koska puolueella ja kannattajilla on vahva uskomus siihen, ettei valtio tee mitään hyödyllistä.

Van Proojienin mukaan polittiiset uskomukset ovat verrattavissa uskontoon. Peruskäsitteitä ei koskaan epäillä. Tilanteet, jotka johtavat tuohon ajatteluun ovat polittiisia kriisejä. Lama, inflaattio, tai siirtolaiset tuottavat epävarmuuden, joka johtaa jyrkkään ajatteluun. Pelko tuottaa tilanteen, jossa salaliittoihin uskotaan. Maltillisemmat poliitikot rupeavat käytännön toimiin ja karttavat salalittojen ajattelemista. Jos jotain rikollista tapahtuu, annetaan poliisin se selvittää. Kun jotain tosi vakavaa tapahtuu, ja ihmisiä syrjitään ja loukataan, jyrkkämielisiä ilmestyy yleensä vastustamaan aktivistit. Heidän toimet ovat yleensä protestia kadulla.

Kirjoittajan loppulause selostaa, että salalittoihin nojaava epäily on normaalia aivan tavallisessa ihmisessä. Yksilön pitäisi vain olla seuraamatta johtajia, jotka pelottelevat ja lietsovat vain vihaa. Käytännön ratkaisu olisi kyllä löydettävissä.

Kirja on yleisluontoinen, eikä puutu maakohtaisiin seikkoihin. Onhan se psykologiaa. USA:n kohdalla pitää mainita, että maan koko ja valtion budjetti kaikenlaiseen toimintaan on se tekijä, joka kannustaa epäluuloihin kaikenlaisten valtion elinten toimissa. Televisiosarjat vain levittävät uskomusta, että amerikkailainen kommandojoukko voi tehdä mitä vaan. Voi vain kelata läpi historiaamme ja verrata kenen presidentin kaudella on niin toimittu. Jonkin verran kaikkien, mutta yleistys on että oikeiston.

 

Tulevaisuuden ennustusta

 

Politiikassa tapahtuu, mutta oikeastaan suurempi muutos taitaa tulla teknologiassa seuraavat vuosikymmenet. Polittiikka liittyy asiaan sillä tavalla, että maiden johdossa saattaa olla auktoritäärinen tai demokraattinen henkilö.

Kaksi kirjaa on tullut käsiini viime vuonna, ja vasta nyt perehdyin niihin paremmin. Toinen on ”A Darwinian Survival Guide” (Brooks ja Agosta) ja toinen enmmän huomiota saanut ”Homo Deus.” Sen on kirjoittanut Israelissa vaikuttava Yuval Hatari.  Hän on erikoistunut ihmiskunnan historiaan.

Brooksin ja Agostan darwisnistinen kirja selostaa paremmin imiskunnan historian biologian kautta. Kaikki jääkauden jälkeiset vaiheet selostetaan. Biosfääri on se jossa me asumme. Olimme keräilykansoja ja sitten maatalous voitti ratkaisuna siihen miten ruokkkia kaikki. Ruoka on teoksen keskeinen asia. Katastrofit liittyivät historiaamme. Molemmissa kirjoissa käydään läpi ilmastonmuutokset, nälänhädät, sodat ja muut kurjuudet. Selviytyjät yleensä saivat talouden ja elämän toimimaan melko pian katastrofin jälkeen. Kirjan nälänhädät Euroopassa 1300-luvulla eivät olleet estettävissä, sillä ruokaa ei osattu säilyttää montaa vuotta. Suuret kuolonvuodet olivat kylmien vuosien jakso 1695–1697. Silloin Suomessa, Pohjois-Ruotsissa, Virossa ja Liivinmaalla viljasadot jäivät huonon sään vuoksi epätavallisen niukoiksi tai menetettiin kokonaan. Kerjäläiset levittivät vielä kulkutauteja kaiken tuon kurjuuden ohella.

Kirjojen tarina on kyllä aivan mielenkiintoista lukea, mutta halusin verrata niiden arvailuja tulevaisuudesta. Brooks ja Agosta alkavat selittää maan resursseja ja maaperän käyttöä. Biologien ja ekonomistien täytyisi sopia miten maata käytetään, sitä ei ole rajattomasti. Tulevaisuuden kaupungeissa asuu arvion mukaan kolme neljäsosaa planeetan väestä. Kirja kaipaisi jonkin verran esimerkkejä, vaikka kaupunki torneineen kuvataankin.

Kävin muutama vuosi sitten Etelä-Koreassa. Kaupunki, johon tutustuimme on Cheonan. Se on noin puolen tunnin matka etelään Seoulista nykyaikaisella junalla. Siinä on asukkaita 650 000. Pinta-ala on suurinpiirtein sama, ehkä jopa pienempi, kuin meidän Lincoln. Meillä on vain alle 300 000 asukasta. Cheonania ympäröi riisipellot sekä pikkukylät, joissa kasavatetaan ruokaa kasvihuoneissa. Kerrostaloja oli montaa kokoa ja omakotitaloja ei juuri ollenkaan. Yhden kerroksen taloissa oli rivi kauppoja. Pienimmät talot kävelylenkilläni olivat kolme asuinkerrosta ja autotallit siinä alla. Näyttäisi, että jokaisessa kerroksessa asui yksi varakas perhe. Pihalla oli hoidettuja istutuksia. Kesken kaupunkia oli jyrkkä mäki. Siinä kasvoi puita, ja se oli yleinen ulkoilualue. Riisipeltojen ohella kaupunkia ympäröi junaradat, metron rata ja moottoritiet. Lähin seuraava samanlainen kaupunki oli noin 20 minuuttia sillä metrolla. Hararin ja Brooks-Agostan ennustelut asumisesta viittasivat siihen, että ei oikeastaan ole tilaa tehdä luksusta, vaan asuminen tulee pakostakin melko tasavertaiseksi. Kerrostaloja ja rivitaloja.

Tuollaista siis on tulevaisuuden asuminen, sillä peltoja tarvitaan edelleen ruokaamme. Euroopassa vastaavaa kehitystä löytyy Alankomaista. Siellä on siirrytty toimivaan julkiseen liikenteen. Amerikkalainen tyyli suorittaa kaikki asiat autolla ei toimisi. Auto on matkailua ja ehkä ostoksia varten.

Hararin kirjassa loppukappale on kiinnostava. Tiedämme jo, että tekoäly suorittaa osan palveluista, joita ihmiset ennen toimittivat. Pankkiasiat ovat siirtyneet nettipankkiin. Tuo kaikki on jo nähtävissä. Harari kuitenkin puuttuu siihen, miten kaikki data jota kerätään on ihmisten saatavilla. Se voi olla julkista, tai sitten sosiaaliset mediat esimerkiksi keräävät tietoa meistä ja myyvät sen halukkaille. Mainosten ohjailu sopiville kulutajille on jo aika paljon tekoälyn ohjaamaa. Harari mainitsee, että kaikki tämä tapahtui sen takia, että Internet ei ole kovin paljon valtioiden kontrollissa. Se tuli niin äkkiä, että hidas koneisto kuten valtio ei osannut sitä kontrolloida. Jos poliitikot laativat tutkimuksen ja kaavailevat jonkunlaista kontrollia, koko Internet ja sen sisältö on sen suunnittelun aikana muuttunut niin paljon, ettei se ohjailu enää toimi. Tieto on jo vanhaa. Tuo nopea muutos vain kasvaa, sitä enemmän kuin tekoäly tulee Internetin tarjontaa ohjailemaan. Olemme varmaan jo antaneet liikaa omia tietoja Googlelle ja Face Bookille. Me jotka niitä käytämme.

Tämän hetken polittiinen tilanne heijastaa jo tuota tilannetta. Nykyinen presidenttimme on alkanut sulkea valtion virastojen nettisivuja ja rajoittaa esimerkiksi terveysvirastojen toimintaa. Se ei kuitenkaan pääse pitkälle. Valtio voi vain rajoittaa työtä, jonka se on rahoittanut. Jos saamme taas uuden pandemian, uutiset ovat edelleen sen verran luotettavia, että ne tuottavat tarvittavat tiedot kansalaiselle. Asia kuitenkin tunttuu täysin väärältä. Meidän on pidettävä demokratiaa yllä, ja valtion kuuluu palauttaa tuo nk ”transparency.” Olemme jo maksaneet veroilla valtion rahoittamat terveyteen liittyvät tilastot. Meidän pitäisi saada tiedot näkyviin.