Pari Elisan e-Kirjaa arvosteltuna

 

Rosa Liskom on julkaissut kirjoja 80-luvulta lähtien.  Oikealta nimeltään Anni Ylivaara, kirjailija on kotoisin Yiltorniosta. Viimesin kirja Väylä kertoo evakkomatkasta Ruotsiin Lapin sodan aikana. Liksomin kirja Hytti 6 on ehkä hänen tunnetuin kirjansa. Se on käännetty monelle kielelle ja siitä on myös näytelmäsovituksia. Samaan tapaan kuin Hytti 6, tässäkin kirjassa kerrotaan monista vaikeista asioista, joista ei yleensä puhuta. Kertoja on 13-vuotias karjapaimentyttö, jonka isä on sodassa, isot veljet kaatuneet, ja elämä kotona vaikean äidin ja sedän avustamana tosi raskasta. Ja sitten lähdetään Ruotsiin evakkoon Tornionjoen yli. Ensimmäisella puoliskolla ollaan karjan kanssa, ja paras kaveri on Katri, joka on Karjalan pakolaisia. Puolessavälin kertoja lähtee etsimään äitiään, joka ei ollut kykenevä karjan kanssa likkumaan, ja on toisella leirillä. Tarina etenee yli talven pimeässä pohjolassa. Ruotsalaisista saadaan melko positiivinen kuva. Ainoastaan ylimmät viranomaiset haukutaan. Kun leirillä on kulkutautia, monet lapset ja vauvat kuolevat,ennenkuin asiaan puututaan. Komitea tutkii asiaa ja kaikki syy pannaan suomalaisten äitien niskoille. Lopussa palataan evakosta. Karjatyttö etsiin Katrin käsiin jääneet lehmät ja taas talsitaan metäteitä takaisin. Sivusta toiseen lukija saa kuulla lehmistä ja luonnon ja sään vaihteluista. Lukeminen meän kielellä tosin värittää senkin yksitoikkoisuuden ja piinan luettavampaan muotoon. Juoni tuo loppupuolella monia käänteitä kertojan elämässä, ja hänen on harkittava noin 14 vuotiaana vaihtoehtoja siitä eteenpäin. Kotikylää ja taloa rakennetaan saksalaisten tuhon jäljiltä.

Kirja on vaikealla meän kielellä, joka muistuttaa vaikka Oulun murretta. Siinä on myös piirteitä länsisuomen murteista. Jos suomi ei ole äidinkieli, suostittelen vain odottamaan englanninkielistä käännöstä. Haatatteluissa Liksom selostaa jututtaneensa sodassa lapsina olleita alueensa asukkaita kesämökillään Ylitoniossa. Osa sanastosta ja kielenkäytöstä on kuitenkin vain Liksomin omaa tyyliä. Varsin ronskeja sanontoja on joka sivulla.

Tuohon verrattuna Antti tuurin Aavan meren tuolla puolen- kirja on helppolukuisempi. Kerrotaan ensin Ruotsiin Volvon moottoritehtaalle Skövdeen muuttaneesta haitarinsoittajasta Saulista tytär Katjan silmin. Kirja alkaa isän kuolemasta, ja hautajaisten suunnitteluista. Katja ja muut lapset ovat kasvaneet kaksikielisiksi Ruotsissa. Suku vietti vain kesiä Pohjanmaalla mökissä. Katjan tytär on mennyt naimisiin turkkilaisen kanssa, ja avioliitosta on Elvira-tyttö, jonka ympärillä loput tarinasta pyörii. Elvira katoaa ja suomalaiset muusikot, sen isän vanhoja kavereita, puuhaavat asian korjausta. Juoni peilaa suomalaisten siirtolaisuutta nykyisten pakolaisten elämään Ruotsissa. Kun tarinaa kertoo Antti Tuuri, aletaan selvittää ihmisten motiiveja, ja vihjaillaan terrorismiin liittyvästä toimnnasta ja väkivallasta monessa kohtaa. Mutta se tehdään varsin maltillisesti, kuin sivustakatsojana. Lukija saa jännätä monessa kohtaa miten taphtumissa käy, mutta epätoivoon ei mennä. Osataan olla ihmisiksi kaikissa vaiheissa, ja suomenruotsalaisten ukkeleitten jorinat maalaavat liian synkän kuvan. Myös Katjan ex-mies Petteri saa yhden kappaleen. Kertojia on monia, ja samme kaikki näkökulmat. Petteri tukii omia puutteitaan mutta pistää monet tekosensa muiden syyksi. Isosisänä hän lehtee mukaan Elviraa etisttäessä. Katja on edelleen hautajaisissa kiinni. 

Mutta uusia tulokkaita Tukholman Rinkebyssä ei unohdeta, ja heidänkin ahdinko riikiruotsalaisten asennoitumisessa tulee monesti esiin. Romaani jatkaa tarinaa Tangopojat-kirjasta joka kertoo 60-luvun lopusta ja 70-luvusta. Jos pohjanmaalaisuus ja tuo aikakausi kiinnostaa, voi tästä helposti jatkaa tuohon kirjaan, mitään sen vaiheista ei mene pilalle jos tämän nykyajan kirjan lukee ensin.