2000-luvun angstia

Olen lukenut Tuusulan murhaajan, Pekka-Ericin manifestoa. Viime vuoden aikana olen myös lukenut Kurt Vonnegutin viimisen kirjan A Man Without a Country. 80-vuotiaan turhautuminen ihmiskuntaan on osittain samaa kuin 18+vuotiaan. Itse olen kirjoitellut samoja kuin Vonnegut. Vaikka olemme luultavasti keskivertoa älykkäämpiä, samaistumme kuitenkin tähän tyhmään massaan joka kahlaa arkipäivien läpi, lisääntyy ja lopulta kuolee. Politiikasta emme turhia odottele vaikka pidämme kunnia-asiana vastustaa konervatiivien politiikkaa.

Väkivalta kuitenkin on nuoren uhoa, liittyen siihen voimattomuuteen ja turhautumiseen siitä miten vähän yhteiskuntaan voi vaikuttaa. Meitä on kuusi miljardia. Ei vaikuta mitenkään, vaikka käännyttäisin 5000 aatettani kannattamaan. Mutta jos jostain asiasta sitten tulee trendi, voimme sanoa että ”kannatin sitä aatetta jo silloin ja henkilökohtaisesti toimin sen mukaan koko ajan.”

Turhautumisemme on siitä, ettemme näe ihmiskunnan ”voittokululle” muitakaan vaihtoehtoja. Vapaaehtoisesti emme ala vähentämään lastemme määrää ennen kuin ”bensa loppuu”. Mutta en tunne minkäänlaista sääliä ihmiskunnan kohtalolle, vaikka se lasteni takia jonkin verran harmittaakin.

Bisnesmies puhuu edelleen loputtomasta kasvusta. Kasvu on hyvää. Elinstaso ja hyvinvointi kasvavat loputtomasti, hän väittää. Eikä muita ennustuksia tartte usko, kun ne nyt ovat vain ennustuksia kuten kasvihuoneilmiötäkään. Joskus olen vihainen että koko ilmiö keksittin, koska sen faktoja ja metodeja on helppo kyseenalaistaa. Liikakaknsoitusta ei voi, ja sehän on pääongelma josta kaikki muut seuraavat.

”Yhteiskuntia hallitsevat populistipoliitikot, jotka perustavat päätöksensä massojen tunteisiin,” kertoo Auvinen. Niinhän se on, mutta mitä muutakaan politiikka olisi? Edustajat eivät ole siellä tekemässä järjen ja tehokkuuden ratkaisuja, vaan edustamassa äänestäjiä. Tämä on sitä tehotonta demokratiaa, jota Linkolakin kritisoi. Hieman viisaammat edustavat tyhmiä, pelkkiksiä. Kun kaikkea ei voi saada äänestäjälle ilmaiseksi (äänestäjä haluaa palvelutia ja säädöksiä ja turvallisuutta, ei näe niiden yhteyttä omiin veroihin), edustaja tekee parhaaksi katsomiaan kompromisseja.

Turhautuminen on luonnollista. Kärsivällisyys ja jonkilainen turtuneisuus tulee iän myötä.