JÄNNÄÄ

Olen kotona arkipäivänä, kun joudun lauantaina töihin. Luin uutisia. Kurt Vonnegut kuoli, ja siinä ei ollut mitään tekemistä tupakan kanssa. Vaikka ne joka askissa luipasivat että se tappaa.

Kirjallinen kauhukakara. Breakfast of Champions kirjassa oli kriipustuksia. Yksi oli muutama viiva ristiin piseen kautta, se oli peräaukko.

Vonnegut selvisi sodasta, ja kaikki maallinen oli sen jälkeen arkista, asiosita sai kertoilla ronskimmin. Mutta Vonnegutin ilmaisu oli selkeä, sanat jopa helppoja. Kirjat lukee heikollakin englannintaidolla. Mutta oppikirjaksi niistä ei ole. Vain Teurastamo 5 tuntui olevan koulujen listoilla ja sitä analysoitiin kirjallisuuden normaalein konstein.

Vonnegut viis välitti professoreista. Kirjat oli kirjailijalta lukijalle, siinä ei tarvittu selittäjää väliin. Vonnegut esitti asiaa jopa filmissä. Rodney Dangerfield meni collegeen, Back to School leffassa. Hän palkkasi Vonnegutin analysoimaan omia kirjojaan ja pisti oman nimensä paperiin. Proffalle ei kelvannut. Jännää.

Odottelen jotain ohjetta päivän mittaan töistä, mutta en tiedä tarkalleen kenelle pitäisi soittaa tehtaalla. Tiedän vain kuka ajoa on valvomassa enkä tiedä vielä puhelinnumeroa siihen huoneeseen. Kun herään huomenna kello 4 ja olen töissä klo 6, saan varmaan kuulla että ei minua tarvita paikalla, ekat kolme ajoa on onnistuneet. Mutta sitten olen töissä vain klo 14 asti. Ja lauantaistakaan ei ole varmuutta.