Trumpin toisesta
kaudesta tulee varsin erilainen, ainakin jos hän saa cabinet-valintansa läpi.
Mutta katsokaamme mitä ensimmäisetä kaudesta opittiin. Tämä olisi sitten
laajennusta siitä. Ensimmäisellä kaudella FBI oli vielä toimiva laitos. Nyt ei
luultavasti käy niin.
Maaliskuussa 2020
olimme edelleen koronan kourissa ja maamme talouskin oli kärsinyt sen ajan.
Kongressi sai tehdä työtä jonkin aikaa, että kaikki osapuolet ja myös donald
Trumpin tiimi saivat apupaketin kuntoon. Sen piti suojata yrityksiä ja
kansalaisia pandemian ajan ja johtaa sitten talouteen joka olisi normaalimpi.
Ihmiset kuluttaisivat ja liikkuisivat taas. Tuo CARES Act paketti sisälsi shekin
joka veronmaksajalle. Trump nimemomaan vaati, että hänen allekirjoitus on
jokaisen shekissä. Työntekijät saivat pidemmän ajan työttömyysapua kuin
normaalisti. Tämä ja verohelpotukset rikkaille lisäsivät valtion velkaa Trumpin
kaudella enemmän kuin minkään neljän vuoden aikana aikaisemmin viime vuosikymmenien
ajalta.
On vaikea tulkita
mitä Trump oli tekemässä ja miksi ensimmäisenä kautenaan. Ensin kuitenkin tulee
tunne, että me olimme kaikki osana tosi-teevee ohjelmassa, jonka tähti Trump
oli. Hän suorastaan vaati olla uutisissa joka ikinen päivä.
Bidenista on
laadittu muutama kirja, ja jopa vanha Watergate tutkija Woodward vertasi
presidenttien touhuja vuoden 2020 vaalin aikana. Myös hänen War kirjassa kuvataan lyhyesti Bidenin romahdus vaalissa:
”There was no sense of presidential command,” sanoo Woodward lyhyesti Trumpin
ja Bidenin väittelyn jälkeen. Biden ei pystynyt kumoamaan Trumpin vääristelyjä.
Bidenin ääni oli heikko, eikä hän vaikuttanut johtajalta. Lopuksi kuitataan
tilanne vain sanoin ”public trust,” eli kansan luottamus johtajaan oli mennyt.
Pelkän yhden televiso-väittelyn takia.
Trumpista taas
oli tusinoittain kirjoja. Muutama akateemikko on alkanut tutkia mitä oikeastaan
tapahtui valtiotieteen keinoin. Susan Hennessey ja Benjamin Wittes laativat
tilinteon kaikesta kolmen ensimmäisen Trump-vuoden aikana. Tuo CARES Act ei
kuitenkaan mahtunut kirjaan, eikä edes Trumpin ongelmat kongressin ajaessa
virkavirheitä kahdesti. Niinikään ei mahdu Tammikuun 6. päivän kapina. Muuten
kirja on varsin tasapuolinen ja keskittyy vain Trumpin rooliin virassaan.
Lakitieteeliset asiat puidaan kaikki läpi. Heille oli selvää, että tämä muutti
presidentin vallan jo silloin.
Kirjasta on
vaikea poimia mitään erityistä kappaletta, mutta se alkaa komeati virkavalalla.
Presidentin odotetaan olevan uskollinen valtiolle ja kansalleen. Trump kyllä oli
lojaali osalle kansasta, mutta se valtio taisi olla enemmän hänen vihollinen
kuin toimiva yhteiskunnan osa. Vielä vaikeammaksi tilanne tuli kun Trum sai
nimittää kolme korkeimman oikeuden tuomaria. He laativat säännön, jolla
”presidential immunity” aivan tarkkaan määritellään. Heidän päätöksissään
ilmenee myös, että monet ministeriömme ovat antaneet itselleen valtaa, johon ei
perustuslaissa ole tarpeeksi perustaa. Trumpin tiimi voisi ilman rangaistuksia
tulkita käsitteen valtio aivan eri tavalla kuin olemme tottuneet. Piti vain
tulkita perustuslakia sillä tavoin. Muutamassa kohtaa kuitenkin oltiin
vaarallisella alueella. Oikeuslaitos pitäsi olla jonkun verran itsenäinen
presidentistä, kun taas Trump epäili silloin, ja epäilee edelleen, FBI:tä sen
takia että hän on ollut syytteiden kohteena. Oikeuslaitos tukekoon vain
presidenttiä, ei kansaa.
Aikaisemmin
Reagan ja Nixon samasta puolueesta ovat olleet epäilyjen kohteena. Nixonin
kohdalla korkein oikeus puuttui Watergate rikoksen tutkintaan. Nixonin oli
luovutettava White Housen nauhat. Nyt taas korkein oikeus harvoin puuttuu
Trumpin päätöksiin. Virkansa aikana häntä ei saa syyttää edes selvästä
rikokseta.
Kirja ei pääse
esimerkeissä Trumpin ja Zelenskyin puhelua pidemmälle. Mutta jo silloin
selvisi, että Trump käytti omia edustajiaan painostaessa Ukrainan presidenttiä.
Oikeuslaitoksellamme ja ulkoministerillä ei ollut osaa keskusteluun. Trump
määräsi Zelenskyin tutkimaan Bidenia ja raportoimaan Rudy Giulianille, hänen
omalle asianajajalleen.
Niissä asioissa,
joissa Trump ei tahtonut toimia sääntöjen mukaan käytettiin myös Jared
Kushneria, vävyä. Kushnerille ja muille lähipiirissä tehtiin Trumpin
määräyksestä selvitys ja lupa heidän kelpoisuudestaan valtion kaikkiin salaisuuksiin
ilman mitään tutkimuksia. Valat tehtiin nyt käytännössä Trumpille, ei
valtiolle. Osa oikeulaitoksesta toimi aivan normaalisti asioissa, joista Trump
ei ollut kiinnostunut. Vaikea asia Trumpille oli Muellerin tutkimukset
Venäjästä pelurina vuoden 2016 vaalissa. Trumpia ei ollut helppoa saada
kuulustella, ja hänen valheet kaikessa asiaan liittyvässä sotkivat asioita. Trump
twiittasi päivittäen, luultavasti vain siksi, ettei voinut Muelleria
keskeyttää. Sen lisäksi hän jo vaalin aikana vitsaili pyytävänsä Putinilta apua
puheissaan.
Kirjasta jää
puuttumaan 2020 vaalivuosi, ja sitten se Capitolin kaappaus seuraavassa
tammikuussa. Olisi mielenkiintoista kuulla mitä he ajattelevat tapahtumista ja niiden
syistä. Trump usutti joukot tähän väkivaltaan. Moni muu vuoden 2020 vaalin jälkeinen
tapahtuma rikkoi lakia. Oli kuitenkin vaikea panna Trump vastuuseen, sillä
rikkojien joukossa oli Trumpin kannattajia, ei hän itse. Georgian painostaminen
oli erillinen teko, ja sekin syytös on nyt rauennut.
Trump oli
ensimmäisenä vuotenaan Davosin talouskokouksessa. Siemensin johtaja Joe Kaeser
kertoi olvans töissä Siemensillä. Trump vitsaili tuosta että Kaeser omistaa
suuren osan Siemensiä. Kaeser sitten heti kysyi Trumpilta ”etkö sinä siis
teekään työtä maasi edestä?”
Kirjan keskeinen
ajatus on, että Trump muokkaa käsitteemme presidentistä ja siitä mitä saatamme
nähdä tämän jälkeen. Virka ei ole enää se sama, johon Trump 2016 astui. Jos
USA:n ilme ja kuva maastamme muuttuu seuraavien presidenttien aikana, voidaan
varautua siihen, että autoritaarisempi johtamistapa yleistyy. Poliittiset
tavoitteet voivat muuttua, ja äänestäjät saattavat vaatia toisenlaisen
presidentin. Hänellä olisi kuitenkin vapaammat kädet muokkailla omaa suuntaansa
kuin edeltäjillä oli. Myös demokraatti voisi tehdä näin. Kongressi saattaa
myös toimia rajoittamalla tätä valtaa. Siihen tarvitaan kuitenkin enemmän ääniä
kuin on totuttu näkemään riitaisassa kongressissamme.