Tekoäly

 

Vuonna 1996 tietokoneohjelma Deep Blue pelasi shakkimatsin Garry Kasparovia vastaan. Se voitti, 4-2. Tietokoneet olivat sitä ennenkin tehneet kaikenlaista ajatusta vaativaa tehtävää, mutta kun suurin osa oli laskutoimituksia, se käsitettiin edelleen laskukoneeksi. Kun koneet alkoivat tehdä ihmisen tyylisiä tehtäviä ruvettiin puhumaan tekoälystä. Shakkiohjelma osasi vain shakkia. Sillä ei ollut mitään muuta käyttöä. Nyt sitten on saavuttu koneisiin jotka puhuvat ja vastaavat monilla kielillä. Kielenkääntäminen onkin noita perustehtäviä, ja olen käyttänyt ilmaisia nettiohjelmia suomen ja englannin välillä kääntäessä. Ne toimivat nyt hienosti. Muutaman sanan per liuska olen saanut korjata ja muutamia muita sanoja vaihdan omaan tyyliini.

Nyt sitten on yritettävä jotenkin ymmärtää mitä ne AI-koneet ovat ja kenelle ne on lopulta tarkoitettu. Microsoftin ohljelmien tapaan niille tulee lopulta vuotuinen lisenssi. ChatGTP aloitti ilmaisena ja levisi laajaan käyttöön. Tuttuni käyttää sitä jopa tietokonekoodin rivien laatimiseen. Se on kuin koodaajakaveri. Tehtävät voi asettaa ihan sanoin. Maallikolle AI-kone voidaan selostaa tietokoneena joka oppii. Käytetään sanontaa ohjaamaton oppiminen. Se sitten myös tallentaa kaiken tekemänsä, jos asiaa uudelleen kysytään. Mutta ohjelma on sellainen, että se oppii itse. Sitä ei tarvitse kädestä pitäen ohjata, vaan se oppii joka sananvaihdosta sen kanssa. Myös kaikki tieto netin eri alueissa on sen käsillä. Mutta jotkin tiedot ovat maksullisen muurin takana, joten luultavsti ilmainen tai halpa versio ei sellaista saa käsiinsä ja välitä asiakkaalle. Noin yleisesti kun nettisivu tai ohjelma ohjailee meidän tiedonhankintaa tai surffausta netissä on opittu jo käyttämään sanaa algoritmi. Tekoälykin toimii tiettyjen vaiheiden kautta, algoritmien. Niiden ”fine tuning” ohjeet jo määräävät esimekiksi ChatGPT:n toimimaan asiakkaan kanssa niinkuin siellä olisi ihminen. Kysyin tutulta onko se mies vai nainen? Yleinen käsitys on että vähän enemmän mies. On ollut keskustelua siitä minkälaisia kuvia ChatGPT voisi enää tuottaa, sillä sen on hyvin helppo tuottaa kuvia, joita käytetään väärin. Loukkaava kuva tutusta henkilöstä oli liian helppo tuottaa.

Voin mainita, että viimiset viisitoista vuotta kemistinä käytin itse tietoja, joita Chemical Abstracts tallentaa Columbus, Ohiossa. Koko maailma hakee tiedot kemiasta ja kemiallisista reaktioista heidän kautta. Molekyylin voi helposti piirtää ruutuun, ja se on jopa kolmiulotteinen esine. Kaikki kemistit käyttävät tätä SciFinder systeemiä helposti tunnin pari kokeiltuaan. Voin kysyä kaikkia reaktioita jotka tekevät sellaisia muutoksia molekyyliin, joka olisi sama muutos jota olen suunnittelemassa omaan molekyyliini. Kysymys asetetaan kuvin, sanoja ei tarvita. Vastaus (kymmeniä tai satoja julkaisuja) tulee alle minuutissa. Ennen aikaan tuossa olisi mennyt kuukausi kirjastossa ja sitten artikkelit piti tilata, joten postissa ne ennen tulivat, tai parahaiten faksilla. Nyt ne olivat työpöydälläni ja tulostettuna tunnin sisällä siitä kun ongelmaa rupesin tutkimaan. Harvinaisempaa artikkelia varten lähetin vain linkin kirjastoomme ja sieltä se tuli melko pian.

Siihen asti siis tietokonet vain palvelivat, vaikka sitäkin voi kutsua älyksi. Tämä asiakas ja kone suhde on keskeinen julkisessa keskustelussa tekoälystä. Meidän täytyisi olla johdossa ja koneen jonkunlainen orja. Mutta siinäkin on ongelmia. Ne, joilla on rahaa, voivat valjastaa tekoälyn rikollisiin, poliittisiin tai mihin tahansa tarkoituksiin omaksi edukseen. Ja joka tapauksessa tietokoneiden käyttö maksaa, joten tämä uusi lelu tarttee maksaa jollain tavalla.

Stuart Russell on alan tutkija ja kirjoitti kirjan Human Compatible muutama vuosi sitten. Kirjassa valaistaan melkoisesti tekoälyn eri menetelmiä ongelmien ratkaisussa ja sen ongelmiakin kehittyä edelleen. Russelin mukaan mikään tietokone ei ole tieteiden alueilla sen älykkäämpi kuin tiedemiesten yhteisö tuolla alalla. Mutta luoviakin ratkaisuja on jo tullut.

Kirjan liitteenä on kapppaleita joissa itse tekniikka selostetaan suurelle yleisölle tarkoitetuin esimerkein. Kirjan pääasia on kuitenkin huoli siitä minne tekoäly on menossa. Konfliktit koneen ja ihmisen kesken ovat jo todellisuutta. Me annamme koneille tehtäviä automaatisesti päättää, ja se voi päättää väärin. Teslan robottiautoihin täytyy jättää edelleen ihmiselle mahdollisuus painaa jarrua tai kääntää rattia.

Russell havainnoistaa mitkä olisivat vääriä ohjeita tekoälylle esimerkillä. Voin sanoa että on kysymyksessä Facebook. Mainosrahoja jahdatessa se on jo muutaman vaalin aikana oppinut syöttämään käyttäjälle vääriä tietoja vain sen takia, että tämä klikkaa enemmän avautuvia sivuja ja linkkejä ja tuo rahaa Facebookille. Kirjassa mainitaan vain sosialliset mediat mutta asia on jo tunnettu. Tekoälylle pitäisi antaa paremmat säännöt. Mutta kuka sitä vahtisi? Kukaan ei osannut edes kontrolloida vääriä tietoja rokotteista pandemian aikana. Jos tekoälyyn oppii luottamaan, sen on luultavasti helppo huijata osaa ihmisistä. Jos valtio kontrolloi Internettiä, kuten Kiinassa, tällaista ohjausta aivan selvästi jo tapahtuu.

Kirja on melko laaja katasus kaikkeen tähän. Russelin ratkaisuja ei ole helppo muutamalla sanalla listata. Hän alkaa kuvaamalla nykyistä tikannetta. Tekoäly on erinäisten firmojen omaisuutta. Se estää osin valtioiden väärinkäytön asiassa. Tutkijat voisivat ohjailla sitä miten heidän tuotetta käytetään. Sen voi koodata jo ohjelmaan. Koko laitteen ohjelmineen voi rajoittaa yhteen liikealaan, ja sen voi sitten jopa viedä asiakkaan tiloihin. Se säilöisi firman keksinnöt ja ideat sinne, ja tekoälyä tuottava firma olisi sitten vain huoltamassa sitä.

Mutta kun kaikki tämä kuitenkin ostettavissa, voidaan tekoälynkin kohdalla päätyä kilpavarusteluun. Joku laite määrätään pelkkään vakoiluun kun niitä piakkoin saa valtiot ostaa. Omien kansalaisten vakoilu ei ole sopivaa, mutta kaikkea ulkomailla voi vakoilla. Mitään kansainvälistä sopimusta ei taida alalla ilmestyä. Länsimaiden kesken Russell ehdottaa, että World Economic Forum toimisi valtioiden ja yritysten yhteisenä elimenä ja ohjaisi alan kehitystä. Voidaan otaksua, että kukaan ei myisi laitteita Pohjoiskorealle, vaan heidän on keksittävä kaikki itse.