Pariside

On varsin koettelevaa olla ihminen puberteetti-iässä. Justiin kun huomaa kiinnostuvan toisesta, tai vaikka omasta, sukupuolesta tulee kauhean ahdistunut olo, kun ei oikein tiedä mitä asian eteen pitäisi tehdä. Tai tietenkin on yksilöitä jotka oppivat jutut nuorempana ja ovat luontevasti sen toisen kanssa vaikka heti.

Petolinnuilla on kuulemma tuo koitos edessä joka kevät. Kun sukupuolihormonit eivät vaikuta talvella, voi elää vapaasti kesäisestä puolisosta välittämättä. Mutta sitten kun päivä pitenee, ne tunteet pamahtavat taas kerran ilman varoitusta päähän. Eikä haukkauros voi ihan heti kaveerata sen naaraan kanssa, sillä koiraalla tunteet ovat hieman aikaisemmin. Naarasta pitää suostutella viikkoja. Istahdetaan ensin samaan puuhun alemmalle oksalle. Kaarrellan yhdessä ilmassa, kun naaras noteeraa ensin jollain tavalla. Haukan silmistä saa kyllä selville mitä isompi naaras tuumaa. Ilmassa saatetaan lopulta siivillä kosketella vähän. Kynsillä kosketellaan ilmailunäytöksen aikana, jos hyvin käy. Kaiken temppuilun ansiosta naaras lopulta antaa koiraan istua samalla oksalla vierellään. Toista saa kosketella, pariside on taas muodostettu. Pesäpuuta silmäillään. Mutta ei mitään selkään hypätä heti, siihen se on liian aikaista.

On helppo otaksua että eläimillä on samanlainen tunne-elämä kuin ihmisillä, vaikka aivokemikaalit saa ttavatkin toimia eri tavalla. Ihmisillä ja eläimillä tunteet ja aivotoiminta ovat kehittyneet pitkän kehityksen seurauksena. On varsin itsekästä luulla että vasta ajattelevalla järkevällä ihmisellä olisi jossain pisteessä putkahtanut esille täysi tunne-elämä, joka oli aikaisemmassa vaiheessa piilossa. Kaikki yleensä kehittyy vähitellen, pienin askelin, biologiassa. Ja kotieläimiinkin on jalostettu tunteita joita ihmiset sitten tunnistavat vaikka koirassaan.

Monilla linnuilla parisuhde on kiinteämpi kautta vuoden kuin petolinnuilla, jotka ovat yksinäisiä eläjiä. Mutta siinähän ei ole silloin paljon mitään seksuaalista pesimäajan ulkopuolella. Laajemmat perhesuhteet saattavat kestää vuosia, kuten variksilla, kunnes poikaset katoavat omaa suhdetta solmimaan.

Hiljattain teattereissa pyörinyt Pingviinien marssi selosti suurimman pingviinin (Aptenodytes forsteri) pesimätohuja. Ensin kaikki marssivat melkoisen matkan pesimäalueelle, jossa ovat luultavasti itsekin syntyneet. Vasta siellä aletaan hakea paria. Pienemmät lajit pingiivineistä saattavat olla uskollisempia kivikasalleen, josta tulee pesä, kuin viime vuoden puolisolleen. Mutta tässä ei ole niin, sillä mitään pesää ei voi tehdä jälle, muna on aikanaan vain jalkojen päällä. Koiras vain mainostaa itseään trumpettimaisella ääntelyllä. Kun naaras huomaa esityksen tarpeeksi hienoksi, hän ilmestyy lähelle. Toista ei katsota silmiin, tai ei suoraan. Katsotaan yhdessä nokat pystyssä taivaalle useita minuutteja. Silloin pariside on sidottu, he marssivat sitten yhdessä parina. Yhdyntöjä tapahtuu. Täytyy odotaa munaa. Parin tunnin vanha muna siirretään uroksen haltuun ja tämä hautoo sen yksin. Uros kiintyy munaan ja siitä kuoriutuvaan poikaseen. Kovin vastahakoisesti hän luovuttaa sen naaraalle parin kuukauden jälkeen, mutta niin vain käy. Naaras on ehtinyt hakea sillä aikaa ruokaa ja uros on aika nääntynyt. Oleskeelee kuitenkin perheen kansa muutamia päiviä ennen kuin palaa mereen syömään. Matkoja tehdään useita, aina yksi vanhemmista jää poikasen kanssa.

Kaikki lintulajit eivät suinkaan ole uskollisia puolisoilleen mitenkään yleisesti, vaan tavallisemmin parittelevat monen kanssa. Sillä saattaa olla sellainen syy, että hedelmätön uroskin saattaa olla mukana perheen perustamisessa ja poikasten ruokkimisessa. Laji hyötyy tästä. Jos pari kuolee, toinen tulee helposti sijalle poikasia ruokkimaan. Tämä varmistaa puolison tuolla seuraavaan vuoteen.

Ja miten sitten ihminen? Onko ihmisen pariside-ongelmiin joku syy? Miksi Linda Lampeniuksen kihlaukset aina purkautuvat? On jotenkin outoa että kehittyneemmän eläimen parisiteet eivät olekaan niin paikalleen loksahtavia kuin esimerkiksi linnuilla.

Oli miten oli, ihmisellä näyttää olevan mahdollisuuksia solmia uusia suhteita ja adopotoida entisten suhteiden lapsia hoidettavakseen. Olemmehan aika tavalla laumaeläimiä. Tosin laumojemme määrästä miljoonien vuosien aikana ei ole tarkkaa tietoa. Tavallisin malli on yhden uroksen johtama ryhmä.

Mutta paltaan siihen puberteettiin vielä. Rakkaus ja tunne-elämä alkaa ensin, eikä yhteiskuntamme ole oikein valmis kovin nuorien avioliittoihin. On siis ensin vain totuteltava toisen sukupolven olemassaoloon. Rituaaleihin kuluu hauskanpito ryhmissä ja erilaisten kulttuuripohjaisten ryhmien muodostuminen. Kun Tyttö ja Poika tapaavat, saattaa olla että ensin verrataan mitä kummallakin on iPodissaan. Jos molemmilla on Relient K, my Chemical Romance, Black Eyed Peas, Rise Against, Fall Out Boy, Green Day ja Bowling For Soup, tunteet lämpenevät. Toinen on selvästi samalla aaltopitudella! Poika yrittää kertoa jotain hauskaa. Tyttö nauraa! Poika ei tiennyt tuota ennen että tytöilläkin voi olla huumorintaju. Ja tämä Tyttö on tosi ihana kun se pelaa jopa Nintendoja ja jotin vaikeampiakin pelejä. Ja vanhemmat ovat tietenkin niin mänttejä, niiden touhuja voi vertailla, ”mun vanhemmat ei päästäneet sinne.....uskot sä sitä?” Muista kavereista jutellaan. On tärkeätä että sietää myös Tytön parasta kaveria. Vanhemmat saisivat olla myös jotenkin siedettäviä. Kotiin tultua avataan IM ja aletaan jutella luokan kavereiden kesken, tytöt ja pojat. Sitten tulee ne ekat treffit. Jommankumman vanhemmat ajavat parin sinne yhteen kauppakeskukseen jossa on se elokuvateatterikin. Kotiin tullaan ennen kello 22:ta. Koulussa jo tytön kaverit supattelevat. Pari on nähty käsi kädessä usean kerran. Pariside, ainakin jonkunlainen, on muodostunut.

Jostakin parisiteestä saattaa tulla pysyvämpi. Tunteilla ei haluta kovin paljon leikkiä, kun huomataan että siteen lopettaminen onkin melko kivuliasta. Kumpikaan ei tullut ajatelleeksi että opiskelu lukion jälkeen saattaa viedä eri paikkakunnille. Mutta siellä taas ollaan neljä vuotta, joten side uuteen Tyttöön saattaa olla pysyvämpi.

2000-luvun angstia

Olen lukenut Tuusulan murhaajan, Pekka-Ericin manifestoa. Viime vuoden aikana olen myös lukenut Kurt Vonnegutin viimisen kirjan A Man Without a Country. 80-vuotiaan turhautuminen ihmiskuntaan on osittain samaa kuin 18+vuotiaan. Itse olen kirjoitellut samoja kuin Vonnegut. Vaikka olemme luultavasti keskivertoa älykkäämpiä, samaistumme kuitenkin tähän tyhmään massaan joka kahlaa arkipäivien läpi, lisääntyy ja lopulta kuolee. Politiikasta emme turhia odottele vaikka pidämme kunnia-asiana vastustaa konervatiivien politiikkaa.

Väkivalta kuitenkin on nuoren uhoa, liittyen siihen voimattomuuteen ja turhautumiseen siitä miten vähän yhteiskuntaan voi vaikuttaa. Meitä on kuusi miljardia. Ei vaikuta mitenkään, vaikka käännyttäisin 5000 aatettani kannattamaan. Mutta jos jostain asiasta sitten tulee trendi, voimme sanoa että ”kannatin sitä aatetta jo silloin ja henkilökohtaisesti toimin sen mukaan koko ajan.”

Turhautumisemme on siitä, ettemme näe ihmiskunnan ”voittokululle” muitakaan vaihtoehtoja. Vapaaehtoisesti emme ala vähentämään lastemme määrää ennen kuin ”bensa loppuu”. Mutta en tunne minkäänlaista sääliä ihmiskunnan kohtalolle, vaikka se lasteni takia jonkin verran harmittaakin.

Bisnesmies puhuu edelleen loputtomasta kasvusta. Kasvu on hyvää. Elinstaso ja hyvinvointi kasvavat loputtomasti, hän väittää. Eikä muita ennustuksia tartte usko, kun ne nyt ovat vain ennustuksia kuten kasvihuoneilmiötäkään. Joskus olen vihainen että koko ilmiö keksittin, koska sen faktoja ja metodeja on helppo kyseenalaistaa. Liikakaknsoitusta ei voi, ja sehän on pääongelma josta kaikki muut seuraavat.

”Yhteiskuntia hallitsevat populistipoliitikot, jotka perustavat päätöksensä massojen tunteisiin,” kertoo Auvinen. Niinhän se on, mutta mitä muutakaan politiikka olisi? Edustajat eivät ole siellä tekemässä järjen ja tehokkuuden ratkaisuja, vaan edustamassa äänestäjiä. Tämä on sitä tehotonta demokratiaa, jota Linkolakin kritisoi. Hieman viisaammat edustavat tyhmiä, pelkkiksiä. Kun kaikkea ei voi saada äänestäjälle ilmaiseksi (äänestäjä haluaa palvelutia ja säädöksiä ja turvallisuutta, ei näe niiden yhteyttä omiin veroihin), edustaja tekee parhaaksi katsomiaan kompromisseja.

Turhautuminen on luonnollista. Kärsivällisyys ja jonkilainen turtuneisuus tulee iän myötä.

Levylistani vuosilta 2006 ja 2007

London Sinfonia : Sibeliuksen sinfonia 2 (23.10.2007 klo 04:13:07) [Edit]

Academy of Ancient Music : Brandenburg Concertos (22.10.2007 klo 17:36:58) [Edit]

David Russell : Renaissance Favorites for Guitar (17.10.2007 klo 17:46:28) [Edit]

Andrés Segovia : The Baroque Album (17.10.2007 klo 15:38:12) [Edit]

John Fogerty : Creedence (17.10.2007 klo 14:27:44) [Edit]

Cream : Gold (12.10.2007 klo 15:42:42) [Edit]

Weird Al Yankovic : Greatest Hits Vol. 2 (10.10.2007 klo 15:50:31) [Edit]

Lindisfarne : Nicely Out Of Tune (08.10.2007 klo 15:51:15) [Edit]

Ringo Starr : Photograph (06.10.2007 klo 02:13:05) [Edit]

Ringo Starr : Goodnight Vienna (05.10.2007 klo 03:43:20) [Edit]

David Gilmour : AOL sessions (21.09.2007 klo 15:29:26) [Edit]

Yes : Fragile (13.09.2007 klo 16:24:57) [Edit]

Yes : Fragile (12.09.2007 klo 21:18:47) [Edit]

Wigwam : Titans Wheel (10.09.2007 klo 16:01:51) [Edit]

Yes : s/t (10.09.2007 klo 02:24:16) [Edit]

Juice Leskinen Grand Slam : Boogieteorian alkeet peruskoulun ala-astetta varten - lyhyt oppimäärä (07.09.2007 klo 16:00:44) [Edit]

Yes : Highlights (05.09.2007 klo 16:31:42) [Edit]

Derek and the Dominos : Layla (04.09.2007 klo 20:11:02) [Edit]

Eppu Normaali : Lyömättömät (31.08.2007 klo 17:27:33) [Edit]

Arbete&Fritid : 1969-1979 (24.08.2007 klo 17:28:57) [Edit]

Fairport Convention : What We Did On Our Holidays (21.08.2007 klo 01:06:19) [Edit]

Johnny Winter : Live Johnny Winter And (07.08.2007 klo 16:10:44) [Edit]

The Bonzo Dog Band : Best of (03.08.2007 klo 15:39:10) [Edit]

Jeff Beck : Best Of (26.07.2007 klo 16:03:21) [Edit]

The Police : The Police (25.07.2007 klo 16:41:48) [Edit]

Bloodwyn Pig : A Head Rings Out (18.07.2007 klo 02:16:12) [Edit]

Caravan : s/t (16.07.2007 klo 20:21:51) [Edit]

The Band : Rock of Ages (13.07.2007 klo 15:58:12) [Edit]

Adrian Belew : Mr Music Head (10.07.2007 klo 01:31:41) [Edit]

King Crimson : happy with what you have to be happy with (06.07.2007 klo 15:49:09) [Edit]

King Crimson : The Power To Believe (06.07.2007 klo 03:29:16) [Edit]

Adrian Belew : Salad Days (05.07.2007 klo 15:59:50) [Edit]

The Who : The Who Sell Out (03.07.2007 klo 16:05:32) [Edit]

Bob Dylan : Essential Bob Dylan (01.07.2007 klo 23:09:21) [Edit]

U2 : The Best of 1980-1990 (B-puolet) (28.06.2007 klo 16:07:06) [Edit]

Bob Dylan : Greatest Hits (27.06.2007 klo 16:05:21) [Edit]

The Band : The Best of a Musical History (26.06.2007 klo 16:42:43) [Edit]

Eri esittäjiä : Monterey Pop (16.06.2007 klo 04:12:48) [Edit]

Cream : Royal Albert Hall (15.06.2007 klo 04:08:57) [Edit]

Il Giardino Armonico : Concerti per liuto e mandolino, Vivaldi (14.06.2007 klo 16:20:15) [Edit]

John Mayer : Heavier Things (29.05.2007 klo 18:20:48) [Edit]

Wigwam : Hard N' Horny / Tombstone Valentine (22.05.2007 klo 16:23:20) [Edit]

Eri esittäjiä : Finnish Graffiti (21.05.2007 klo 06:13:21) [Edit]

Dave Matthews Band : TBOWA vol. 1 (15.05.2007 klo 06:54:39) [Edit]

The Band : s/t (05.05.2007 klo 01:53:48) [Edit]

David Gilmour : s/t (28.04.2007 klo 14:14:03) [Edit]

The Doors : s/t (28.04.2007 klo 14:03:58) [Edit]

The Doors : Scattered Sun (26.04.2007 klo 18:03:29) [Edit]

Frank Zappa : Imaginary Diseases (26.04.2007 klo 03:31:57) [Edit]

Genesis : Wind & Wuthering (16.04.2007 klo 17:19:06) [Edit]

Genesis : Live (16.04.2007 klo 14:12:45) [Edit]

Steve Hackett : Please Don't Touch (15.04.2007 klo 04:20:34) [Edit]

Pete Seeger : Dangerous Songs (09.04.2007 klo 21:11:44) [Edit]

Kraan : Tournee (05.04.2007 klo 16:34:27) [Edit]

Frank Zappa : Olympic Auditorium 1970 (17.03.2007 klo 02:18:20) [Edit]

Leo Kottke : One Guitar No Vocals (07.03.2007 klo 16:24:59) [Edit]

The Who : The Who Sell Out (03.03.2007 klo 02:02:14) [Edit]

Hasse Walli&Asamaan : African Sky (10.02.2007 klo 05:45:13) [Edit]

Jim Pembroke : Corporal Cauliflowers Mental Function (08.02.2007 klo 17:15:33) [Edit]

The Beatles : Past Masters 1 (08.02.2007 klo 05:45:33) [Edit]

Andrew York : Perfect Sky (08.02.2007 klo 01:36:23) [Edit]

Traffic : Welcome to the Canteen (04.02.2007 klo 20:14:06) [Edit]

Pete Seeger : Carnegie Hall 1961 (03.02.2007 klo 04:56:45) [Edit]

Death Cab For Cutie : Plans (02.02.2007 klo 03:18:40) [Edit]

Ry Cooder : Bop Till You Drop (01.02.2007 klo 23:31:24) [Edit]

Adrian Belew : Coming Attractions (17.01.2007 klo 16:30:36) [Edit]

John Fogerty : The Long Road Home (14.01.2007 klo 20:35:46) [Edit]

Wigwam : Nuclear Nightclub (02.01.2007 klo 18:44:01) [Edit]

Wigwam : Fairyport (30.12.2006 klo 15:39:54) [Edit]

Wigwam : Fresh Garbage (29.12.2006 klo 05:51:29) [Edit]

Kauko Röyhkä : Rock-'n'-roll klisee (18.12.2006 klo 17:53:21) [Edit]

Frank Zappa : Playground Psychotics (08.12.2006 klo 16:17:28) [Edit]

Eri esittäjiä : Helleaalto (07.12.2006 klo 16:05:43) [Edit]

Kauko Röyhkä : Kulta-aika (06.12.2006 klo 05:07:53) [Edit]

Miljoonasade : Käärmeenkantaja (05.12.2006 klo 16:08:58) [Edit]

Juice Leskinen : Kivi ja sämpylä (29.11.2006 klo 05:12:57) [Edit]

Juice Leskinen : Tähän saakka (28.11.2006 klo 15:34:55) [Edit]

Bo Hansson : Lord of the Rings (27.11.2006 klo 18:32:51) [Edit]

Spirit : Twelve Dreams Of Dr. Sardonicus (22.11.2006 klo 20:41:15) [Edit]

AMON DÜÜL II : Utopia (11.11.2006 klo 03:24:23) [Edit]

Cream : Gold (09.11.2006 klo 20:29:03) [Edit]

Frank Zappa : Son of Cheep Thrills (31.10.2006 klo 15:45:04) [Edit]

Israel Kamakawiwo'ole : Facing Future (24.10.2006 klo 03:01:27) [Edit]

Blues Section : 12 itekoottua (23.10.2006 klo 17:03:02) [Edit]

Frank Zappa : The Perfect Stranger (20.10.2006 klo 21:00:48) [Edit]

Ry Cooder : Bop till you drop (18.10.2006 klo 16:51:33) [Edit]

Amon Duul II : Die Lösung (12.10.2006 klo 17:48:13) [Edit]

Genesis : Foxtrot (06.10.2006 klo 15:34:19) [Edit]

The Move : Looking On (28.09.2006 klo 04:09:38) [Edit]

Roy Wood : Through The Years (26.09.2006 klo 17:58:52) [Edit]

Pete Townshend : Lifehouse Elements (22.09.2006 klo 21:55:09) [Edit]

The Move : The Move (22.09.2006 klo 15:45:14) [Edit]

Frank Zappa : Waka/Jawaka (18.09.2006 klo 15:40:34) [Edit]

Joni Mitchell : Hits (14.09.2006 klo 16:36:19) [Edit]

Bob Dylan : Modern Times (11.09.2006 klo 16:06:22) [Edit]

Peter Mulvey : Kitchen Radio (09.09.2006 klo 14:11:55) [Edit]

Bob Dylan : Modern Times (01.09.2006 klo 01:22:00) [Edit]

King Crimson : Cirkus (31.08.2006 klo 17:16:56) [Edit]

John Fahey : God, Time and Causality (25.08.2006 klo 17:02:04) [Edit]

Procol Harum : s/t (22.08.2006 klo 04:17:52) [Edit]

John Fahey : The Transfiguration of Blind Joe Death (21.08.2006 klo 15:13:51) [Edit]

The Doors : Morrison Hotel (17.08.2006 klo 15:15:53) [Edit]

Tuomari Nurmio : Punainen planeetta (14.08.2006 klo 16:43:42) [Edit]

Paul McCartney : Ram (06.08.2006 klo 21:14:39) [Edit]

John Lennon : Imagine (06.08.2006 klo 21:11:26) [Edit]

Wigwam : Titans Wheel (01.08.2006 klo 15:51:55) [Edit]

Emerson Lake & Palmer : Trilogy (31.07.2006 klo 04:31:31) [Edit]

The Doors : Greatest Hits (27.07.2006 klo 15:15:27) [Edit]

Ben Harper : Fight For Your Mind (25.07.2006 klo 03:09:55) [Edit]

Die Toten Hosen : Opel-Gang (22.07.2006 klo 04:21:05) [Edit]

Velvet Underground : The Very Best of The Velvet Underground (04.07.2006 klo 01:26:49) [Edit]

Nirvana : MTV Unplugged in New York (01.06.2006 klo 13:58:33) [Edit]

U2 : Achtung Baby (26.05.2006 klo 15:31:00) [Edit]

Pink Floyd : The Wall (30.04.2006 klo 03:36:45) [Edit]

Jethro Tull : A Little Light Music (21.04.2006 klo 15:35:41) [Edit]

Ian Anderson : Plays the Orchestral Jethro Tull (26.03.2006 klo 16:20:17) [Edit]

Buddy Holly : From The Original Master Tapes (22.03.2006 klo 04:02:00) [Edit]

Bloodwyn Pig : Getting To This (20.03.2006 klo 13:41:10) [Edit]

Apocalyptica : Apocalyptica (19.03.2006 klo 04:11:32) [Edit]

Béla Fleck : Tales From The Acoustic Planet (17.03.2006 klo 16:30:32) [Edit]

John Fogerty : The Long Road Home (09.03.2006 klo 18:13:28) [Edit]

Kari Peitsamo : Lähde autoiluretkelle suureen etelän kanjoniin - Kaikkien aikojen parhaat (08.03.2006 klo 15:50:30) [Edit]

Gentle Giant : Free Hand (07.03.2006 klo 15:42:31) [Edit]

Frank Zappa : Lumpy Gravy (06.03.2006 klo 14:15:20) [Edit]

Dave Brubeck : Ken Burns Jazz (03.03.2006 klo 04:48:12) [Edit]

Soft Machine : Third (26.02.2006 klo 18:08:19) [Edit]

Kari Peitsamo ja Ankkuli : Jatsin syvin olemus (25.02.2006 klo 21:05:17) [Edit]

Kari Peitsamo ja Ankkuli : Vedestä nousee kasvi (25.02.2006 klo 05:47:01) [Edit]

Roy Harper : Best Of (22.02.2006 klo 15:39:52) [Edit]

Skålmusik : Scandinavian Potluck (21.02.2006 klo 15:54:54) [Edit]

The Who : Live At Leeds (15.02.2006 klo 03:56:54) [Edit]

The Rutles : Archaeology (13.02.2006 klo 18:45:02) [Edit]

Robert Wyatt : Cuckooland (12.02.2006 klo 00:39:58) [Edit]

Nektar : Remember The Future (08.02.2006 klo 15:26:45) [Edit]

Yo-Yo Ma : Vivaldi's Cello (07.02.2006 klo 15:26:29) [Edit]

Burnin' Red Ivanhoe : W.W.W. (06.02.2006 klo 15:46:06) [Edit]

The Rolling Stones : More Hot Rocks (02.02.2006 klo 14:25:17) [Edit]

Apulanta : Mato (01.02.2006 klo 03:04:56) [Edit]

John Mayall : The Turning Point (27.01.2006 klo 16:24:55) [Edit]

King Crimson : Lizard (26.01.2006 klo 15:59:40) [Edit]

Ella ja Aleksi : Aarre (13.01.2006 klo 15:40:10) [Edit]

The Doors : Strange Days (10.01.2006 klo 15:59:49) [Edit]

Willie Nelson : The Essential Willie Nelson (09.01.2006 klo 15:35:54) [Edit]

Mountain : Climbing! (08.01.2006 klo 14:34:13) [Edit]

Brian Setzer : Rockabilly Riot! Volume One (05.01.2006 klo 15:48:50) [Edit]

1954-1971 vs 1991-2007

Isä oli lapsena perheen ainoa lapsi, kutsumme häntä kuitenkin isäksi. Se oli se 1954-1971 Suomessa. Isällä ei ollut omaaa huonetta vaikka perhe olikin keskiluokkainen. Isän isoäiti asui heillä jostain syystä. Sitä kesti semmoiset 7 vuotta kunnes isä vanhempineen lähti maasta siirtolaiseksi. Muuten isä ei ollut mitenkään köyhä, mutta ekstra raha vaatteisin ja muuhun taisi tulla äidin äidiltä.

Lapsuus oli normaali, mutta ajoittain ei ollut monia kavereita. Isä oli tätinsä ja isoäitinsä luona kesät, heillä oli mökki. Äitikin oli siellä yleensä.

Isän vanhemmat menivät joskus ulkomaille. Sinne mentiin bussilla tai laivalla. Molemmat menivät kavereidensa kanssa erikseen. Mutta kun äiti oli Kööpenhaminassa kavereiden kanssa, ei isä sentään ollut isänsä kanssa, vaan mökillä.

Kun isä oli noin 11 hän sai halvan kitaran ja kirjasen jossa oli ukkonnooaa ja muuta kitaralle. Sointumerkeistä isä ei paljon saanut selville, ne olivat nuotteja, ei kuvia. Muutama kaveri kerrostalossa kävi pianotunneilla, mutta eivät olleet suureksi avuksi.

Lapsia ei siihen aikaan viety kaikenmaailman harrastuksiin. Pyörä ja sukset, menkää siitä pihalle touhuamaan itse vaan.

Muutenttiin maata, ja isä saikin pysyvän homman elintarviketeollisuudessa noin vuoden päästä. Asunto jäi Suomeen ja suurin osa tavaroista. Ei nyt sentään köyhiä oltu, mutta perheessä oli vain yksi auto, ei kovin tavallista suuren maan kuvioissa. Isän äiti ei osannut ajaa.

Kun isä oli semmoinen 12, vanhemmat pitivät ensin kovaa kamppanajaa koululaitoksen kanssa, ja aluksi hommat menivätkin hyvin. Mutta perhe muutti melko usein, ja vuoden päästä isä joutui suurkaupungin kouluun, jossa ei ollut edes kirjoja. Ehkä yksi kappale opettajalla, tämä kriipusteli siitä taululle. Isän äiti piti jonkun neuvottelun miehensä kanssa ja niinpä oli muutettava. Isälle tuli pitempi työmatka esimaupunkiin. Taloon ei ollut varaa, se vuokrattiin. Perheen alhaisempi tulotaso oli osittain äidin työpanoksen puuttumisen syytä, hän arkaili työelämään paluuta. Perheelle hän antoi kaikkensa, leipoi ym. Isä ja tämän äiti puhuivat kotona suomea, sillä oli suuri merkitys.

Isä oli eräs kesä aika toimeton. Olisi ollut yliopistolla 4 viikon kurssi taiteessa hänen ikäisille. Hän selvitti miten sinne junalla pääsee. Mutta äiti ei kai ottanut asiaa puheeksi, taidekurssille ei päässyt. Oikeastaan isä ei ollut koko ikänänsä käynyt leirillä tai kurssilla, paitsi viikon uimakoulussa.

Tuli yliopiston aika eri paikkakunnalla, ja vaikka isän isä oli puolen vuotta työtön, hän maksoi pojan kulut siitä ja seuraavasta vuodesta. Kolmannen vuoden isä asui kotona, otti opintolainan.

Poika syntyi 91. Perhe oli melko varakas silloin, ja isä poikansa kanssa teki lyhyen matkan Suomeen tädin luo, sukulaisia ei ollut paljon jäljellä. Isä oli perheineen Saksassa ja Tanskassa muun osan lomasta. Poika oli ulkomailla alle vuoden ikäisenä.

Poika oli noin seitsemän vuotiaana uimakoulussa ja karatekurssilla. Maksullisessa esikoulussa hän oli ollut jo 3-5 vuotiaana. Noin 13 vuotiaana pojalle järjestyi People to People matka Lontooseen ja Ranskaan. Jostain syystä päätettiin että tämä oli tärkeä kokea. Poika itsenäistyisi. Sinä vuonna ei ollut varaa mennä koko perheen voimin lomalle kovin pitkälle. Yhdeksän kesää poika on ollut kielikurssilla eri paikkakunnalla, viimeksi 4 viikkoa.

Poika hankki omilla rahoilla kitaran, niitä oli säästynyt pihatöistä ja muist kotitöistä sadulla palkalla. Vahvistimen isä osti erään kaupan loppuunmyynnistä. Yhden lukukauden poika kävi kerran viikossa kitaratunteja vanhempien maksaessa. Hän ei jaksanut harjoitella. Muuhun soittamiseen tuli mahdollisuus kouluaikana, ja koulu lainasi jopa ison soittimen.

Melkein kaikki pitemmät menot pojalle 12-15 vuotiaana järjestyivät isän tai äidin autolla. Maassa ei ole kunnon julksisia kulkuneuvoja esikaupukeihin asti.

Perheesä on toinenkin lapsi, ja koko perhe on ollut naapurimaassa useita kertoja automatkalla, ja lentäen ulkomailla neljä kertaa.

So I'm a Metalhead Now

I figured that would get your attention. No, not any of this Children of Bodom, Nightwish or...yuk!...Him stuff. OK, Laiho is good, but I don't need their lyrics.

Siis rupesin kuuntelemaan Black Sabbathia oikein kunnolla ekan kerran. Ozziesta huolimatta. Ihan hauskaa rytinää, parempi kuin Led Zeppelin tai Motorhead.

Paranoid ja Master of of Reality kausi on nyt esillä, en taida eksyä Ozzyn jälkeiselle kaudelle ollenkaan. Kaupassa on 14 hitin kokoelma tarjolla, olis saanut kympillä, mutta se on vähän epätasainen leikkaus ja nää alkuajan albumithan oli parhaat. Ne pitäs kai hankkia kaikki tai kopioida kirjastosta. Mutta BS on kirjaton lainatuimpia ja kauheen naarmuuntuneita ovat olleet ne kaks kun tuli käteen.

Ihmisiä maailmassa

Olin taas kävelyllä ruokatunnilla, vaikka oli 30C ja lämpeni. Kävelen tehtaan nurkilla talojen varjossa. Moni bisnes on pientä verstasta ja pajaa ja metallin kierrätystä. Mutta joukossa on satavuotiaita taloja. Yhdessä asuu Vietnamin veteraani keksikmmäisessä kolmesta talosta. Niissä asui ennen useita perheitä, saksalaisia siirtolaisia 1900 luvun alussa. Tässä on naulattu ikkunat umpeen päätytaloissa ja vain keskimmäinen on käytössä. Hepulla on alakerrassa ilmastoinit ikkunassa, sillä viilentää pari huonetta. Ikkunan ulkopuolella on satelliittiantenni. Joskus mies korjaa aitaa tai puuhaa pihalla, mutta harvoin. Talvella tuota ei koskaan näy ulkona.

Jostain syystä rupesin muistelemaan ihmisiä eri puolilla maailmaa, mutta muista syrjässä asuvia. Newfoundlandissa Kanadassa, sen pohjoishuipulla, on viikinkimuseo L’Anse Aux Meadows. Lähettyvillä ei ole hotelleja, eikä suurella osalla saarta. Jonkun ravintolan jostain löytää, paikallisten paikkoja. Yövyimme pari kertaa bed and breakfastissa, vaikka harvoin niihin eksyimme lapsen kanssa. Poika oli 2-3 vuotias. Mutta sen yön olimme Marilynin Hospitaly Homessa. Siinä on 5 huonetta vieraille, lapset ovat kai aikuisia. Mies on kalastaja, harvoin kotona. Turskaa ei saa enää kalastaa, mutta hän troolaa muita meren eläviä.

Marilyn oli pikkasen juttutuulella, mutta lähdimme ravintolaan ja emme halunneet kotiruokaa muuta kuin sitten aamiaisen. Olimme ainoat vieraat. Aamulla siten juttelimme vähät jutut. Marilyn oli vasta pari vuotta pyörittänyt bisnestä, ja maksoi edelleen porakaivoa. Kanadan valtio oli sellaisen vaatinut että antoi luvan majapaikan pitoon. Talo itse oli omin käsin tai sillä tavalla koottu, tyypillinen amerikkalainen sisältä, ulkoa ja koristuksiltaan. Aika turhaan koristeltu joka nurkka. Mutta pihalla oli sepelinen tie autotallille ja koko piha oli kivenmurikoita siellä täällä ja ihan vähän rikkaruohoa. Taloja oli alueella kymmenkunta hujan hajan, ja asetelma oli jotenkin koominen siihen miten siistejä ja järjestyksessä ne olivat sisällä. Yksi lapsi näkyi parin talon päässä pihassa yksin leikkimässä. Yli kymmenen vuotta tuosta on kulunut. Lapsikin on kai kaupungissa tai pois saarelta jo.

Olimme kai yhden yön teltassa välissä ja sitten tuli semmoinen paikka kuin Corner Brook, jossa ei ollut taas motellia. Soiteltiin pariin paikkaan ja taas bed and breakfastiin. Siinä oli iankin kolmet asiakkaat. Yksi oli vanha piippua polttava opettaja joka oli opettanut alueella aikoinaan. Hänellä oli kaikenlaista juttua alueelta ja turistit olivat juttusilla hänen kanssaan tuntikaupalla olohuoneessa. Ei tarttenut avata telkkaria. En muista mitä ajankulua poajlle keksittiin tylsässä talossa.

Oli melkoinen homma keksiä tarpeeksi työtä alueella, ennekuin nykyaikeinen kalstus keksittiiin. Koko saaren asutus oli pitkään juuri Euroopasta tulleita siirtolaisia, irlantilaisia ja saksalaisia kai. Nykyään saarella oleva St Johns toimii provinssin pääkaupunkina ja sitä kautta ohjailee myös Labradorin erämaita, mantereen puolella. Noin sata tuhatta asutaa pääkaupungissa. Kansallisuukista saa jonkun idean Wikipedian taulukosta.

Irlantilaisia 29.92%, skottilaisia 7.90%, ranskalaisia , 4.16%, suuri osa katsoo olevansa vain kanadalaisia

Life Is Good

Otsikko on lainattu ja jopa Trade Mark, http://www.lifeisgood.com/

Lapset noita harrastavat, tarroja ja mun lippalakki. Olen viime vuosina innostunut lukemaan kaikenlaisia biologian kirjoja. Muutkin maapallon ja ihmiskunnan toiminnat ovat alkaneet lopulta selvitä. Politiikkaa olen seurannut epäsuositun presidentin kauden aika tarkkaan. Selvisi sekin ettei politiikalla, missään, ole totuuksien kanssa paljonkaan tekemistä.

But that’s not what I came here to talk about, I came to talk about the draft. No, Alice’s Restaurant. No, hippies. Ok, wrong movie. But we will get back to the hippies.

Olin ostamassa taas kotimatkalla Starbuckista kahvin. Semmoinen paha tapa tullut viivytellä kotimatkalla, vaikka kotona on loputtomasti tekemistä. Hankin sieltä Monterey Pop CDn. Nuori muodikas kaveri myö kahvin ja kuuntelimme McCartneyn CDn pätkän, hän pisti sen soimaan, ei olut kiire.

Nuoret tuntuvat edelleen saavan elämästä saman irti kuin mekin nuorina. Festivaaleja kävin 71-75 ja viimeksi isompi 1981. Niissä tosiaan oli sellainen fiilis joka hippikautena levisi tuollaisissa tilaisuuksissa, ainakin Suomen ulkopuolella, nuorten keskeen. Meillä meni kivasti, olimme jonkin verran samaa aatetta. Huumeita jotkut polttivat, mutta nekin olivat rauhanomaisia nautiskelijoita, samaa hippikansaa. Ekassa omassa asunnossani oli alakerrassa hieman pitkätukkainen ja partainen Stanley Cox, herra Cox Tree Service. Asui yliopiston reunalla, ja siiihen aikaan opiskelijat ja hipit ja duunarit tulivat toimeen, ei suurta kateutta, ei juppeja, ei Young Republicans. Olin siellä aina silloin tällöin, tunsin joskus oloni epäturvalliseksi yksin asuessa ja olivat melkein ainoat tutut korttelissa. Stan ja vaimo grillasivat pihvit ja uuniperunat, jos oli hyvä vikko puunkaadon alalla. Stanilla oli yksi tai kaksi apuria. Ja en nyt koskaan nähnyt Stanilla huumeita, mutta hippi se oli. Stan and his old lady.

Tällaisia muistoja Woodstock sukupolvelta, johon olin pari vuotta liian nuori. Kuuntelen sitä Monterey Poppia ja aika hyvä tuo on. Ehkä Isle of Wight kuitenkin äänitysten puolesta paras festivaali.

Viime vuonna kävimme Coloradossa, laskimme koskea kumivenellä oppaan avulla. Nuoria palkataan sinne kesäksi jännään hommaan, johon ei muuten ole varaa. Tänä keväänä kiipesimme rinkkojen kanssa Grand Canyoniin ja olimme yötä joella. Poika oli viikon viime kesänä New Mexicon patikkaleirillä vuoristossa. Yks isä melkein kääkähti korkeudessa, mutta selvisi, life is good. Mutten ollut mukana. Menimme sen jälkeen Coloradoon ja saimme olla ulkona aika paljon. Mutta ajamista tuli vähän liikaa.

Lapset ovat nyt kesällä kuukauden suomen kielen leirillä. Saunaa ja järveä ja mökkielämää. Life is good. Olen vähän kateellinen.

Kesä on Suomessa parasta aikaa. Älkää nynnikö sisällä ja paikallanne. Ei sitä voi ihan kalpeana mennä festivaalillekaan. No voi, mutta karmeaa katseltavaa nää kalpeat nuoret.

Olen nyt vähän liikkeellä itsekin, mutta kuten sanottu en pääse lasten leirille. Mutta ei tartte viikkoon sentään duuniin mennä.

FAIJA

OSA I

Faija oli ollut puolisen tuntia pihalla. Nurmikossa oli tyhjiä länttejä ja lehtiä alkoi kasaantua. Ne piti hoitaa. Oli lämmin ja siemenet vielä itäisivät syklsyllä.

Komento sisälle. Syötiin. Äiti ja skidit luettelivat tulevan viikoblopun asioita ja seuraavankin. Lapsilla oli menoa. Faija kysyi paria tekemistä, hänhän ei koskaan ole perillä perheen asioista kuin just NYT MENNÄÄN hetkellä.

Äitikin tuntui olavan mukana tekemisissä, mutta lasten menoja ne kuitenkin olivat. Eivät tän ikäiset aikuiset kummempia harrasta.

Kukaan ei kysynyt faijan menoja eikä edes mielipidettä asioista.

Mitä mahtoi Bach jutella 20 lapsensa kanssa ruokapöydässä? "Nyt se on säveltänyt uuden fuugan ja joudumme kuitenkin sitä kuuntelemaan kirkossa."

OSA II
Faija herää, menee kuselle. Syö muroja ja juo teetä, katsoo säätiedotusta 5 minuuttia. Telkkari pois. Perhe alkaa heräillä. Yksi roskapussi keittiöstä viedään kadun reunaan, jossa jo roskapöntöt odottavat roska-autoa.

Faija esittää lappua jossa duunikaverilla on tupaantulijaiset. Perheellä ei ole juuri kontaktia faijan duunikavereihin. Kerran, vuosia sitten oli avoimien ovien päivä, tehdaskäynti perheille. Ja joku joululounas on aina, mutta ei lapset siihen pääse koulupäivänä.

Työpaikka oli melko kiva 9 vuotta sitten. Nyt on erilaista. Parhaista työkavereista kaksi on mennyt täysin muihin hommiin. Toinen kuoli heti eläkkeelle menon jälkeen, toinen on toisessa firmassa. Osastopäällikkönä on uuteen mentaliteettin sopiva heppu. Ei siinä hepussa mitään vikaa ole henkilönä, mutta jotenkin etäisiksi jäävät kaikki. Työkin maistuu puulta. Faija ei usko että tämä oli tavoite, mutta nyt ne vaan ovat onnistuneet tämänkin saamaan aikaiseksi: oman alan työt omin käsin eivät erikoisemmin tyydytä enää.

Mutta tää tupaantulijaiset on samaan aikaan kuin tytön lentopallopeli, onneksi samassa kaupunginosassa. Faija ei ole muistanut laittaa tätä menoa Palmin kalenteriin, siksi sitä ei noteerattu ollenkaan joltain paperilapulta. Se tapahtuma joka millekin päivälle pääsee ekana Palmiin yleensä voittaa.

Faija ajaa töihin sateessa. Noin 20-30km on samaa kaistaa. Faija jäi osaksi aikaa jonkun mummon perään kunnei viitsinyt ohittaa pimeässä ja sateessa. On se kumma kun on neljäkin kaistaa ja kaikki ovat tukossa aina.

Faija tulee duuniin, juo toisen kupin teetä.

OSA III

Faija oli matkalla kotiin. Pysähtyi kirjakaupassa ja osti vaihteeksi yhden halvan kirjan joka ei ole dekkari eikä harrastuskirja.

Kotona poika oli mennyt jonkun kaverinsa kanssa huvipuistoon. Seuraavana viikonloppuna pojalla on partioretki. Nyt perjantaina tyttö oli syönyt jotain ennen kuin faija tuli kotiin. Vaimo ehdotti että he, vanhemmat, menisivät johonkin vähän parempaan paikkaan mutta kuitenkin vain syömään, kun tyttö ensin lähtee. Tytön ilta kuluu lentopallon merkeissä.

Mitähän he keksivät jutella aterialla? Lapsistakaan ei tarvitse juuri nyt erikoisempaa juteltavaa.

He katsoivat osan Jim Jarmuschin elokuvasta Coffee and Cigarettes. Osa sketseistä oli paskoja, mutta faija ajatteli että on sitten nähty White Stripesin tärähtänyt pari ja että vika sketsi oli OK kun siinä oli Bill Murray.

Ruissalo

Luin mielenkiinnolla artikkelin siirtolaiselehdessä Ruissalosta ja sen huviloista (aiheesta on tuore kirja). Vietin kesät 1954-1964 yhdessä huviloista. Isoäitini olisi varmaan tuntenut ainakin yhden kirjaan haastatelluista 40-lukulaisista, kenties minäkin. En edes tiedä huvilan virallista nimeä, sitä ei koskaan käytetty. (Tutkin asiaa, ja se oli 1979 palanut Solhem, Ruissalo 38). Tässä kohtaa Ruissaloa oli naapurina Taposen huvila, jossa oli myös suuri puutarha kasvihuoneineen. Siitä seuraava oli meidän, jossa oli komea uimalaitos saunan kanssa laiturilla. Rannassa oli ”rantahuvila” ja heti siitä ylös mäkeä meidän. Asuimme suuren osan aikaa punaisessa palvelijoiden rakennuksessa, joka oli jaettu neljäksi kesäasunnoksi. Olimme parhaassa päässä, jossa oli suuri kuisti. Missään rakennuksessa ei ollut vettä eikä viemäreitä, kokkasimme ja tiskasimme pihalla.Juomavesi tuotiin kanisterissa kaupungista. Myös oikein grilli hankittiin pihalle, se oli uutta muotia. Sähköt oli, ja yksi kesävieras oli hankkinut puhelimen, herra Runonlinna.

Isoäitini oli täällä kesät erottuaan sodan aikana. Kaupungissa käytiin työssä linja-autolla, ja lomia isoäiti ei pitänyt. Mukana oli teinitytöt, eli äitini ja tätini. Isäni alkoi seurustella äitini kanssa joskus 50-luvun alussa, ja vietti paljon aikaa huvilalla. Ruissalon kansanpuistossa oli silloin tanssilavakin. Huvilaan ja muualle likkuttiin Turusta linja-autolla ensin, tätini poikakaveri mootoripyörällä. Isäni hankki lopulta autonkin, ja tädin poikakaveri toi auton kun he menivät naimisiin. Vanhempieni mentyä naimisiin vuokrattiin omia tiloja samoista huviloista, ja itse olin ensimmäiset kesät ladossa metsätien varrella. Sekin liittyi huvilaan. Joskus ’59 muutimme Helsinkiin. Meillä ei olut varaa mökkeihin, joten olimme äitini kanssa kesät edelleen Ruissalossa huvilassa, isän käydessä vain joka toinen viikonloppu ja lyhyet lomat. Erään loman aikana isäni teki ohuista puunrungoista ja parista pressusta autotallin Volgalleen. Yhtenä kesänä isäni piti puista soutuvenettä jossa oli pieni perämoottori. Sillä saatettiin mennä kallioiselle luodolle jossa otettiin aurinkoa. Miehet heittivät sen ajan uistinta. Kävin 7-vuotiaana uimakoulun kansanpuistossa. Tätini lähetti pari kertaa kansanpuistoon hakemaan ravintolan kioskista Marlboro tupakkaa. Sain samalla ostaa jätskit.

Aikuiset harrastivat metsässä marjojen ja sienien poimintaa, kalastusta ja veneilyä. Jos oli oikein moottorivene, saattoi ajaa Pursiseuraan ravintolaan. Sinne pääsi autollakin. Kävelimme isoäitini kanssa iltaisin huvilalta rantatietä Pikkupukin laiturille, jossa istuimme lokkeja katsoen ja söimme evästä. Autojen aikana ajoimme joskus Ruissalon toiseen päähän camping alueelle. Kun camping alue oli jo suositumpi, alkoi tällaisten huviloiden aika olla jo ohi.

Huvilan ja palvelusrakennuksen lapsia oli tusinan verran joka kesä, joten ei kavereita puuttunut. Paras kaverini oli Arto. Artolle sattui onnettomuus, aukaisi leukansa kaaduttuaan kannolle. Poikaa vietiin autolla Turkuun sairaalaan tikattavaksi. Mitään erikoisia lasten leikkipaikkoja ei pihalla ollut, mutta saimme liikkua vapaasti laajassa pihapiirissä ja jonkin verran kahta hiekkatietä pitkin. Polkupyöriä oli muutamalla. Ajoin aluksi siellä kolmipyörää, olin aivan pieni. Sitten yritin ajaa aikuisten naistenpyörää, jossa en ylettynyt istumaan. Kaaduin usein. Rannalla leikimme ja uimme laiturilta ja saunasta. Ohi seilasi aivan läheltä Ruotsiin menevät laivat Skandia ja Nordia. Laivan ohitus saattoi olla lapsille päivän kohokohta, vilkutimme matkustajille laiturilta. Laiturilla ollutta saunaa lämmitettiin aina yhden perheen johdola talkoovoimin, ja makeata vettä kannettiin kaivosta, kunnes siihen keksittiin pumppu. Naapurihuviloissa laitureilla oli vain pukukoppi uimareille.

Isäni hankki ajan kuluksi tikkataulun ja corona-pelin pöydän, jota sain sitten kavereidenkin kanssa pelata. Nurmikko piti niittää, ettei siellä ulkona olleet coronapelin palat lennelleet pusikkoon.

Muutimme Paraisille lopulta vuokramökkiin. Ihmiset alkoivat arvostaa erillisiä mökkejä, ja tällainen yhteisasuminen entisaikojen huviloissa (huvilat lienevät kukoistaneet 1900 luvun alussa) ei ollut enää muotia. Tätini mies osti lopulta mökin Naantalin puolessa. Näin huvilan rauniot 80-luvulla, ja viimeksi 2002 Ruissalossa käydessäni huvilasta ei ollut mitään jäljellä. Se oli jo aika tavalla rapistumassa 1966.

Roihuvuori, Helsinki 1961

(Suurin osa Roihuvuoresta oli neljäkerroksisia taloja ilman hissiä. Asuin alakuvan talossa.)

Me muutettiin Roihiksee ku sitä vielä rekennettii. Mä taisin olla jotain vuoden alle kouluikäinen. Siinä oli sellane snadimpi kundi pihalla istumassa betonielementin päällä, piha oli ilman nurtsia vielä kutosen talossa. Siis 6B. Meillä oli yhteys 6A:han, jossa oli pesutuvat ja mankeli. Mutta sinne ei päässy klitsuun leikkimää meidän avaimella. Joka kakaralla oli avain, joko nauhassa kaulassa tai isoilla pojilla, meillä, ketjussa taskussa, vyössä kiinni.

Mä kysyin snadilta kundilta kuka se oli, ja se sano Puu. Niin me sanottiin sitä Puupääksi joskus, mutta se oli oikeesti Perre, eli P-O. Ne asu kolmannes kerrokses ja sen broidi Sigge kuunteli vielä Elvistä. Me asuttii neljännes ja talos ei ollu hissii. Mut sit keksittii ärsyttää aikuisia olemalla tuuletusparvekkeella tai klitsussa. Talkkari ajo sit aina veke niistä. Ja nurtsilta jota ne yritti siemenestä juur saada kasvamaa. Veijo, semmonen 16 vuatias, leikkas sen talkkarin kans ku se rupes kasvaa ja Veke kans ruiskutti. Kastelulaitet ei voinu meijän takia jättää yksin, Veiska vahti sitä.

Talon päädys oli pikkanen niitty ja heti sen takana suo. Mutsit varotti skidejä et sinne voi hukkuu. Siin oli pari kesää marjoja, mut sit ne jyräs pensaat ja puut pois ja ojitti sen. Sen jälkeen tuli hiekkainen urheilukenttä. Joten mettä ja suo pieneni mut saatii skulata futista ja pesistä. Jos pikkuskidit tuli mukaa, neljää maalii. Meidän pihan skidit oli aika paljo yhtä kutosen pihajengiä iästä riippumatta. Toisen kutosten (6A) skidien kans sai leikkii muttei seiskan jengin. Seiskassa mä kävin vain parturissa, vihollisen alueella. Kerran mul oli santaa tukassa ja parturimutsi lähetti kotiin peseen sen. Meijän ja seiskan välis oli tiiline muuntaja ja siin oli lupa kaikkien yhdessä leikkiä, tai yleensä erikseen jengit.

Pihaleikit oli ne tavalliset kirkonrotat, purkkikset, peffikset ja keinut. Muotijutut: jojot, lennokit, superpallot*. Sneppiautot oli semmosii halpoja muovisii, isot pyörät, tehtii hiekkalaatikkoo rata ja skabat.

Ku ylitti sen kentän pääsi suoraan skutsiin, jossa me oltii ainaki kerra viikos koko iltapäivä. Skutsis oli kallioo, kuusta, pihlajaa ja hyppyrimäki. Hyppyrin alamäkee hiihdettii suoraa alas tavallisil skimboil. Rafelt meni siin hammas, mut se hyppäs oikeil mäkisuksil. Kovat jätkät hyppäs ja tupakoi.

Sen skutsin läpi pääsi kansakoululle, muttei siit viittiny mennä yksin läpi kesällä, ku yks pultsari asu siellä kovalevyn paloist tehdyssä koijassaan. Me siivottiin se metsä syksyllä koko koulun voimin, kannettiin patjat ja autonrenkaat veke.

Sit ku mä olin jotain 11-12 me leikittiin kai yhden pienen pojan kanssa porraskäytävän alaovella. Siin oli semmonen puinen osa johon mä futasin palloa ja se poika kans ja otti kiinni. Mut sit mä futasin sen pallon oven fönarin läpi. Sain säästää rahoja sen maksamiseen. Laskuu ei sit koskaa tullu.

Mä söin täs yks päivä punasta karkkii. Täss on jotain esanssia tai makuainetta joka on nuoruudesta tuttu. Makuelämys toi mileen nuoruuden karkit. Oli maumau lakritsia, oli neekeri-pusuja. Oli colan makuisia tikkukaramellejä. Olin saanut jätskiä ja sellaisen tikkarin noin 10 vuotiaana Marjaniemen uimarannalla. Olimme kävelleet sinne Roihuvuorelta ainakin 5km. Mutsi otti pihan lapsista mukaan Mian. Poikia ei ollut sen jälkeen halukkaita lähtemään. Tiputin sen tikkarin hiekkaan, jätskin sain syödyksi.

Kommentit vieraskirjaan.

*(Superpalloja oli kahta kokoa, isoa ja pientä. Suosittu paikka heitellä niitä oli kerrostalon kellarissa. Sinne oli laitettu muutamia pommisuojaovia. Palloni meni yhden sellaisen oven rakoon kun joku meinasi väännellä sitä ovea. Pallo halkesi kahtia.)

Keväistä bongailua

Ryhmän kanssa löysimme kymmenkunta, yksi oli jopa elis. Kokeilimme kaikki toinen toistemme hyönteiskarkoittimia. Deep Woods Off oli paras. Oli mutaisia polkuja kolmen päivän sateen jälkeen.

Löysin kirjakaupasta taas uuden lintukirjan.

Ihan kiva, monta lintua per aukeama. Noin valokuvaoppaaksi oikein hyvä. Maalatut lintukuvat edelleen parhaita, koska niissä selostetaan joka sulka jos tarttee. Sibley Guide to Birds. Vanha kunnon Peterson on yhä ihan parhaita kerttuleissa, warblers.

Nettielämää

Katsoin vanhoja papereitani, ja ei löytynyt kovin varhaista viestiä Internetin viestitauluilta. Olen kirjoittanut pakinoita, ja joskus tulostin viestejä nettihenkilöiden kanssa samasta aiheesta käydystä keskustelusta. Vanhin paperilappu on vuodelta 1996 jossa itse viestitän.

Jossain 92-96 välillä alkoi vilkkaampi keskustelu. Sitä ennen lähetettiin vitsejä ja linkkejä sähköpostitse tuttaville. Ne olivat vielä aitoja tuttuja jotka tunsi ennen nettiä.

Tuon jälkeen aloin keskustella Straight Dope viestitaululla englanniksi ja melko pian Amerikan Uutisten nettisivuilla, joista tuli aikanaan Etusivu. Keskustelin nimellä Tero, toinen etutnimi, jolla olen noin ’85 lähtien julkaissut painetussa lehdessä juttuja.

Olen keskustellut muutamassa paikassa myös siitä miten keskustelufoorumit ajautuvat kaikki sellaiseen tilaan, ettei paljon jaksa viestitellä. Tietää jo melkein kaikkien reaktiot, varsinkin jos uusia jäseniä ei tule.

Keskustelen edelleen noin kymmenellä foorumilla, erikoisfoorumi on kai vain Birdforum. Muissa vapaammat alueet. Aloitin jopa Suomi 24 keskustelut, saas nähdä viihdynkö. Aulabaarissa on se ongelma että on melkein mahdoton lähettää tukirahoja ylläpidollle muuta kuin kirjekuoressa seteleinä. Joten olen siellä vain harvoin. Muutama hyvä tuttu Njet foorumista siellä.

Vakiofoorumillani pari riitapukaria on vuosikaudet valitellut minulle parista asiasta joita en ole kovin halukas muuttamaan. Aloitin kerran ketjun ”vastaa jotain, muuten viestitaulu ei elä.” Olivat edelleen melko tuppisuita suomalaisia. Viestien määrä hyvin pieni, mutta ei jäseniäkään ole aktiivisia kuin 20.

Herra L, eläkeläismies, tuli taas valittamaan jotain. Tällä kertaa liiallista hymiöiden käyttöä. Olemme yleensä aika siistillä kielellä kinanneetkin siellä. Mutta tällä kertaa vastasin ”haista vittu, ukkeli.” Ei sillä kenellekään ole mitään merkitystä mitä me kaksi kinaamme. Mutta tuon sanottuani itselleni selvisi, että nettitaulujen aika alkaa olla ohi, ainakin minulle. On niillä edelleen jotakin hyötyä, esimerkiksi kiikarin tai kaukoputken ostoon lintufoorumilla. Tai havaintojen varmistamiseen. Mutta se yleinen rooli joka Etusivullakin oli, saada keskustella ja rupatella suomeksi, alkaa olla kadonutta. En olisi ”ukkelille” noin sanonut, jos foorumilla olis suurempi merkitys elämääni vielä.

Näistä blogeista taas en saa kovinkaan paljon irti. Irrallinen blogi jossain netissä ei avaa paljon keskustelua. Kommentitkin ovat vain spämmiä. Laitin vieraskirjan, jos vanhat tutut haluavat käydä tervehtimässä ta kutsumassa jonnekin. Vieraskirjan uudesta viestistä saan tieddon sähköpostiini.

VIERASKIRJA

JÄNNÄÄ

Olen kotona arkipäivänä, kun joudun lauantaina töihin. Luin uutisia. Kurt Vonnegut kuoli, ja siinä ei ollut mitään tekemistä tupakan kanssa. Vaikka ne joka askissa luipasivat että se tappaa.

Kirjallinen kauhukakara. Breakfast of Champions kirjassa oli kriipustuksia. Yksi oli muutama viiva ristiin piseen kautta, se oli peräaukko.

Vonnegut selvisi sodasta, ja kaikki maallinen oli sen jälkeen arkista, asiosita sai kertoilla ronskimmin. Mutta Vonnegutin ilmaisu oli selkeä, sanat jopa helppoja. Kirjat lukee heikollakin englannintaidolla. Mutta oppikirjaksi niistä ei ole. Vain Teurastamo 5 tuntui olevan koulujen listoilla ja sitä analysoitiin kirjallisuuden normaalein konstein.

Vonnegut viis välitti professoreista. Kirjat oli kirjailijalta lukijalle, siinä ei tarvittu selittäjää väliin. Vonnegut esitti asiaa jopa filmissä. Rodney Dangerfield meni collegeen, Back to School leffassa. Hän palkkasi Vonnegutin analysoimaan omia kirjojaan ja pisti oman nimensä paperiin. Proffalle ei kelvannut. Jännää.

Odottelen jotain ohjetta päivän mittaan töistä, mutta en tiedä tarkalleen kenelle pitäisi soittaa tehtaalla. Tiedän vain kuka ajoa on valvomassa enkä tiedä vielä puhelinnumeroa siihen huoneeseen. Kun herään huomenna kello 4 ja olen töissä klo 6, saan varmaan kuulla että ei minua tarvita paikalla, ekat kolme ajoa on onnistuneet. Mutta sitten olen töissä vain klo 14 asti. Ja lauantaistakaan ei ole varmuutta.

Mitä ihmiset tekivät 50 000 vuotta?

Päivällä tietenkin askareensa, ja illallakin kai jotain. Mutta kun tällä planeetalla on poukkoiltu jokseenkin samassa mallissa 50 000 vuotta, miksi nyt on niin tylsää?

Telkkari on tylsää, pelit ovat tylsiä, nykyviihde on samaa pötköä. Ihmiset ovat nyt tylsiä, silloin ei. Ehkä elämä ja olemassaolo sellaisenaan olivat jännittävämpiä. Ilot ja surut seurasivat toisiaan. Lapsia syntyi, lapsia kuoli.

Eikä silloin kai eletty 80 vuotiaaksi, jolloin päivän kohokohtia ovat puuro ja vessassa käynti. Se Maijakin osti liian karheaa vessapaperia taas, muka säästää. Säästää tietenkin, kunnen viitsi tota santapaperia paljon käyttää.

Iltaiset puuhat taisivat olla enemmän heimon sisäisiä suhteita rakentavia. Pomo otti jonkin suunnitelman puheeksi ja sieti jonkin verran väittelyä mutta oli jo asiat päättänyt.

Taikauskoon ja kulttuuriin lienee kulunut jonkin verran aikaa. Taiottiin parempi metsästysonni kuin tänään, jolloin se villisika pääsi pakoon.

***

Kommentit on suljettu, vieraskirja on auki.
http://www.ultraguest.com/view/1155252676

Tuulikin testamentit

Tuuliikki asui yksin kolmatta vuotta asunnossaan. Martti oli kuollut sydänvaivoihin, jotka hän oli tupakoimalla saanut aikaiseksi. Tuulikki taas tupakoi edelleen. Lapsia asunnossa oli viimeksi ollut tytöt, joille yksi makuuhuone oli vuosikausia ollut ahdas. Tuulikin edellisestä avioliitosta saama poika, Pekka, oli asunut täällä kun Maija syntyi, mutta muutti pois kun Tuija syntyi. Hänen isällä oli enemmän tilaa, ja hän oli jo 15-vuotias. Kesät Pekka viihtyi mökillä perheen kanssa mopoaan rassaten.

Nyt olivat molemmat tytöt naimisissa, Tuija 19 vuotiaana. Tuijalla oli nyt vuoden vanha vauva, Maijalla kaksi lasta. Pekka, vanhapoika, asui yksiössään ja rassasi viikonloput autoaan.

Martin kuoltua Tuulikki oli käynyt jonkin verran vaikeaksi. Hänellä oli kaihi, ja kun Martti oli apuna, he olivat yhdessä pärjänneet. Nyt Tuulikki pääsi korkeintaan kioskille asti omin avuin tupakkaa ostamaan. Mutta kioski lopettaa viikon päästä. Markettiin asti hän ei uskaltautunut, liikennevalotkin oli vaikeita nähdä. Kotiavustajat toivat ruuan ja siivosivat. Kun lapset kävivät, Tuulikki puhui kovasti, vanhoja asioita. Vuoden pari puhuttiin Martista, mökin myynnistä ja Martin perinnöstä. Lopulta perintö saatiin sovituksi, Maija perheineen osti mökin osuudet muilta. Sitten Tuulikki rupesi joka kerta puhumaan omasta testamentistaan.

Tuulikki: Mää olen sen testamentin ny saanu valmiiks, tuamari keksi, että saatte kaikki 33% omaisuudesta ja 1% menee pois, en sano minne.

Pekka: Siis verojen jälkeenkö?

Tuulikki: Jaa, emmää semmosia tiedä. Mutta Martti halus sullekin saman osuuden. Lue itse.

Pekka: Jotain sellaista näyttää olevan.

Maija: Kyllä se sopii. Tuija?

Tuija: Joo. Kuule, mun täytyy nyt mennä, auto tulee. Mun on saatava noi kärryt hississä alas ko Viivi nukkuu.

Tuulikki: Muistakaa joku käydä ens viikol kans, tääl on niin hiljast kesäl.

Kahden viikon päästäkään lapsia ei saapunut. Tuulikki keksi jotain asiaa, ja sai Pekan liikeelle. He kävivät Osuuspankissa ja sitten ravintola Teinissä. Tuulikki sai vielä alaovella Pekan tulemaan kahville, vaikka tämä jo puhui kavereista ja illasta ja perävaunun hitsaamisesta tuttavaperheelle.

Tuulikki: Mitäs meinaat. Mää voisin laittaa vaikka testamentin uusiks. Laitan sulle 50% ja muille 25%.

Pekka: Älä ny. Kyl mä sit tulen taas, muutenki.

Tuulikki: Otat tän paperin nyt kuoressa vaan ja tulet joka lauantai, eiks niin? Olis sullakin varaa isompaan kotiin ko mää pian kuale. Mul on ihan simmone olo, et tual terveyskeskukses löytys jotta, ko sinne tartti mennä takas toisse kerta tarkastukse.

Pekka: Täähän olis väärin. Mitä mä muille sanon?

Tuulikki: Ei niiden tartte tietää. Tää mitätöi aikaisemmat testamentit.

Pekka: Emmää nyt oikeen tiärä. Mää tulen sit taas ko mä ehdin. Soittele jos on oikeen hätä ja tupakka loppu.

Pekka ei tullut kolmeen viikkoon. Tuulikki sai Maijan tulemaan vanhemman poikansa kanssa.

Maija: Ei me voitas äitä jäädä, ko Jannella on jääkiekkoa. Eiku siis salibandya.Voit antaa sille limsaa, mut mää juan kyl kahvit ilman pullaa.

Tuulikki: No joko te ny? Kato ny ko mä laitoin uuren testamentin. Mul on näit muutama lomake ja numerot laiteta vaa tyhjil paikoil. Sul tule 50%, muil 25%. Eik tee tartte isomma talo noitte poikkatte harrastuksil. Mää varmaa pian kuale, hyvä jos jouluu jaksaa.

Marja: Kauheeta! Eikä suns mittä vikka ol, ne keuhkot ova samat ollu vaik kuin kauan kuvas, lääkäri sanos.

Tuulikki: No mää jo allekirjotin sen, nyt see on ainoa viralline. Saat viärä tallelokeorsse, jos tuat joka viikko eres tupakat.

Maija: Saat itse pitää sen, jos revit ni meil on se viralline viäl voimas.

Lopulta tupakat loppuivat. Tuulikki soitti Tuijalle. Tämä tuli vauvansa kanssa pihaan ja soitti siitä kännykällä.

Tuija: Mul olis ne tupakat. Tuus ny hakee.

Hitaasti Tuulikki ajoi yhden kerroksen hissillä alas.

Tuulikki: Mitäs tää nyt o? Mikset ylös tule?

Tuija: Maija soitti ja kerto sun papereistas. Ootsä menossa höppänäks?

Tuulikki: Ottaisit nyt tämän uusimman testamentin. Siinä on sulle 50% jos tulet joka viikko kahvil Viivin kans. Eik ol kivaki päästä sen juappon miähen luata vähä ulos? Mää tuuletan joka kerta kaik huanet etukätte ja tupakoin parvekkel.

Tuija: Mää menen nyt.

Tuulikki seurasi kirjekuori kädessä Tuijaa roskalaatikolle asti. Viivi rupesi kovassa tärinässä kärryissä itkemään. Tuttipullo putosi maahan. Tuija nosti sen ja katsahti äitiään.Sitten hän ylitti kadun bussipysäkille.

* * *

Tuija ja Viivi tulivat bussipysäkiltä hoitokodin luo. Kulmassa Tuija osti kahdet purkkijäätelöt kioskista. Viivi tahtoi mehua pahvisessa pakkauksessa. He menivät rappusia toiseen kerrokseen, sillä hissi tuntui olevan juutunut kolmanteen.

Hoitaja vei heidät televisiohuoneeseen, jossa Tuulikki istui.

Tuija: Hei. Me tultiin. Tupakkaa ei saanut tuoda.

Tuulikki: No voi harmi, niin ne kans mul sanos.

Tuija: Mitäs katotte?

Tuulikki: Emmää muista, mut vanha see o ko määki ole sen pikkuflikkana nähny.

Pekka saapui portaista ja sanoi hei.

Tuulikki: Kato Seppokin tuli.

Pekka: Hmm...tulin, joo.

Tuija: Mää annan äiti sul ja Viivil jätskit. Syäette ne tääl sohval. Mee mennä tonne käytävä vähä.

Käytävässä Tuija sytytti tupakan.

Tuija: Kävik sää niit äidin papereit kattomas.

Pekka: Joo, ja hyvä oliki. Ja viäl parempi et on se ensmäne testamentti viäl olemas.

Tuija: Kuis nii?

Pekka: Näis on kaikis vedetty numerot yli ainaki kolme kertaa, ja loppusummist ei missään kappalees tul satta prosentti. Ja kuka helvetti mahtaa olla rouva Koistinen joka yhdes kappalees saa viis prosenttii?

Tuija: Taitaa olla se viiminen kotiavustaja.

Pekka: Tee saatte tulla kaik vaik auttamaa siivomaa ja hävittämää kaik roinaa siält kellarist. Samal mää näytän nää Maijalki. Mun pualest nää vois ihan nytki reppi, mut ainaki saa jäärä ihan meirän assiaks.

Tuija: Kyl varmaa.

Tuulikki jutteli kovasti Viivin kanssa, joka suostui vastaamaan vain yhden sanan vastauksia. Tuija tuli ja ilmoitti että bussi menee vartin päästä.

Tuulikki: Mut Seppo vois jäädä, meil on teetä koht ja pulla.

Pekka: No voin mä kattoo ton filmin loppuun. Mää olen sen alun joskus nähny.

Tuulikki ja Viivi menivät hissille.

Viivi: Äiti, miks tääl haisee pissalt?

Tuija: Puhus vähä hiljempää, tai mää kerron hissis.

Grand Canyon

En jaksa pitempää selostusta. Mentiin sinne, kiivettiin 1,5km alas ja seuraavana päivänä 1,5km ylös. Tässä kuvia. Niistä saa klikaamalla suurempia. Back napilla takas blogiin.

Leo Kottke, kitaristi ja mietsiskelijä

Herra Kottke on noin 60-vuotias folk kitaristi joka soittaa fingerpicking tyylillä omia sävellyksiään ja omalaatuisia sovituksia, mm. Eight Miles High biisistä. Ostin pari päivää sitten Leo Kottken albumin Clone, joka on yhteistyössä Phish-mies Mike Gordonin kanssa tehty. Phish faneille en osaa sanoa onko tämä teille sopiva, mutta jos Kottkeen haluatte tutustua, tämä ei ehkä ole helpoin paikka alottaa.

Kottken ensimmäinen levikkiin päässyt levy oli 6- And 12-String Guitar, joka on akustisen kitaramusiikin legendaarisia levyjä. Sitä ennen sellaista oli yrittänyt vain Kottken silloinen tuottaja John Fahey. Näitä kahta ennen vertauskohtia täytyy hakea aika kaukaa. Ehkäpä Robert Johnson noin suurena vaikuttajana tai taituruudessa ehkä Django Reinhart. Kottken tyylistä innostui Michael Hedges ja vei sitä progemaisempaan suuntaan.

Toinen suositeltava CD on Rhinon Leo Kottke Anthology. Musiikista on parhaat palat, no ainakin suurimmalta osalta miehen urasta. Kokoelman kirjanen selittää miehestä sen mikä on jotenkin selitettävissä.

Leolla on taipumus kokea asiat vähän eri tavalla kuin muut, kun hänessä on vähän runoilijan vikaakin. Levyn Balance takakannessa Leo selostaa postin hakua aamulla:

We live on the edge of town with a big front yard. I get up in the morning about noon and make my way through the dogshit to the mailbox to get the mail.

I often pause to think at this point; but then, the dog is emblematic of civilization; and without civilization we would be riding on horses without umbrellas and spending our lives waiting to skewer badgers on sticks.

(tässä välillä on pitkä selostus joulukuusista ja muusta).

But often times, standing at the mailbox, none of these musings will soothe; and, in a bathrobe at noon with my right hand deep in a mailbox and left foot buried in turd, I succumb to despair.

Tulee kovasti mieleen Arthur Dent ja se Hitchhikers Guide to the Galaxy. Kottke selostaa kaikenlaisia sotkuja, joihin on joutunut jonkun muun sekoilijan seurassa, samaan tyyliin kuin Arthur tuossa sci fi pilailussa. Tai sitten vaikka yksin vuokra-auton ratissa, luottaen sen satelliittikarttaan, eksyen täysin syrjäseuduille jossa törmää omituisiin ihmisiin.

Mutta tämä musiikki. Leo oli yrittänyt pasuunaa ensin, mutta sattui saamaan kitaran melko nuorena. Se annettiin pojalle sen jälkeen kun vuotta nuorempi sisko oli kuollut sairastelun jälkeen. Kitara toi pojan takaisin masennuksesta ja täysin täytti tyhjiön. Musiikillisia neroja on kahdenlaisia: yhtä ei saa millään irti soittimista. Toinen tyyppi on neuvoton, kunnes saa juuri sen oikean soittimen.

Kottkesta on kerätty haastatteluja nettiin erään fanin ylläpitämille sivuille. Siellä on jonkun verran henkilökohtaista juttua, mutta suurempi osa on teknisiä juttuja kitaran soitosta. http://www.guitarmusic.org/

Toinen nettisivu: http://www.itascasw.com/kottkeconnection/

Virallinen sivu on tietenkin www.leokottke.com

Kottken musiikkin on helpoin tutustua kerran tämän konsertissa käytyään. Mutta Suomessa hän on käynyt ehkä kerran, tai ei ainakaan usein. On olemassa DVD at Home and Away, mutta helpommin löytää CD:n Leo Kottke Live, 90-luvulta. Kun alkaa kuuntelun raidasta neljä, Jack Gets Up (muistakaa se postilaatikko yllä), voi kuunnella koko CD:n loppuun. Mukaan mahtuu kaksi tarinaa, joilla ei ole päätä eikä häntää. Erääseen mahtuu hänen isän eri urat, pojan koulukiusaus, kesäduuni ruumishuoneella ja tarina kirjasta jossa on trooppisia sairauksia. Kyllä alkuraidatkin kelpaa, ei siinä.

Live levyjä on pari muuta. Vanhempi live My Feet Are Smiling ei sisällä paljonkaan jutustelua, mutta on silti hyvä. Live In Europe on aika tavalliinen, Leo ei puhu siinä ollenkaan, ja biisit ovat samat kuin studiossa levytetyt.

Ennen Leolla oli tapana keskeyttää biisin soittokin, kun hän muisti kertomaansa tarinaan jotain lisää, ja jatkoi sitten biisin soittoa. Hänellä on myös tapana puhua mitä sattuu ja soittaa samalla. Toisissa biiseissä puhutaan sanat ja soitetaan sen päälle. Tarinoita on mahdoton kenenkään vannoutuneenkaan fanin kaikkia luetteloida ja kerätä.

Levyjä voi hankkia huoletta vanhemmasta päästä. Uudemmat eivät ole kaikki niin hyviä. Chrysalis vuosista on edullinen paketti Essential Leo Kottke, jossa yli kymmenen minuuttinen Side One Suite kelvannee vaativammallekin musiikin harrastajelle.

90-luvun Private Music merkillä Leon musiikkiin on lisätty jonkin verran muita soittimia silloin tällöin. Mutta ainoastaan basson ja rumpujenkin avulla saatiin hienoa tulosta alkuajoilla CD:llä Mudlark.

Ihan viime aikoina on ilmestynyt toinenkin albumi Mike Gordonin kanssa. Pari hauskaa coveria kuten Sweet Emotion ja Oh Well.

Lopuksi pätkä Kottken filosofisia mietelmiä eräästä haastattelusta, jossa oli puhe maailman ymmärtämisestä:

And he's given up - at least temporarily - trying to figure out why the universe works the way it does. As a result, his chronic depression has lifted, revealing some sort of contentment and renewed drive.

"I've given up on trying to get a grip. I can't," Kottke says as he sips a screwdriver in an Uptown Minneapolis bar on a sunny late June afternoon. "The more I tried to get one, the gloomier I got. There's no way to understand it. More than anything, I think depression is just real familiar and to be anything but depressed was unfamiliar. So you get blue as fast as you can. You get homesick, ya know. I think anybody is like that. We all get hooked into something. It might be the blues or calm or cheer or anger or some combination. I think what makes us change is the routine gets a little dull, no matter what it is that you're hooked on. I'm exactly the same, but I don't indulge myself anymore.

"The trick is not to think you're ever gonna come to a solution. In real rational terms, it's a good idea not to think too much. Remember that you are your body - at least that's what everyone else thinks ya are - You just sit there and grow hair and get hungry and sleep. I've always enjoyed all of that stuff."

NE SOITTIVAT KUIN RIIVATUT SILMÄT PÄÄSSÄ PYÖRIEN

Ranskalaisten barokkiaikaisten lausunto italialaisista.

Olen ollut jostain 16-vuotiaasta kiinnostunut barokkimusiikkiin. Olin kyllä kuullut klassillista musiikkia, mutta vasta tämä barokkijuttu kolahti. Sattui olemaan eräs Vivaldin fagottikonsertto, jonka kuulin filmissä koulussa. Sen jousien tutti-osissa oli melkoinen meno päällä. Otin selville musiikista, tiesin vain säveltäjän nimen.

Kuningas Louis XIV Ranskassa piti yllä hienostunutta musiikkikulttuuria, johtajina Lully, Delalande ja Francois Couperin. Hienon tanssimusiikin sijasta italialaiset soittivat vaativia konserttoja:

”The Italians played as if possessed, with their eyes rolling in their heads.” (ranskalaisten lausunto). Viittaus sopisi Vivaldiin, joka astmastaan huolimatta oli melkoinen velho viulussa. Suuren osan urastaan Vivaldi opetti orpokodissa, johon vapaasti jätettiin ei toivotut vauvat, tytöille musiikkia. Maaliskuussa 1740 siellä oli konsertti Puolan prinssille, jossa esitettiin viimeiset neljä Vivaldin sadoista konsertoista. Konsertot olivat Vivaldin onnistuneimpia, mutta niissä ei soitettu kuin riivatut. Pian sen jälkeen Vivaldi ja pieni seurue muutti Wieniin, jossa säveltäjä kuoli köyhyydessä. Noin kymmenen vuotta myöhemmin kuoli Bach, ja barokin kausi oli loppu. Mozart ja Haydn astuivat sijalle.

Mutta aikanaan musiikki oli suuri osa Venetsian viehätyksestä, ja siellä asui prinssejä ja kuninkaita kuukausikaupalla paikallisissa riennoissa.

Viulukonsertoissa Vivaldilla on tietenkin kuuluisat Neljä vuodenaikaa. Sen Talvi-konsertossa nähdään monia tyypillisiä vivaldimaisuuksia, ja jopa largossa (joissa yleensä otetaan pienet nokoset) on hieno oma melodia. Syksy-konserton ratsastusrytmi alkoi itseäni tusinan kuuntelukerran jälkeen pitkästyttää. Mutta jos täti-ihmiset kuuntelevat barokista vain Neljä vuodenaikaa ja Bachin Brandenburg-konsertot, hyvä se niinkin on. Vivaldilla vain on paljon enemmänkin tarjottavana, monenlaisille kokoonpanoille, muille kuin viululle. Nämä konsertot ”con molti instrumenti” käyttivät puupuhaltimia (oboe, klarinetti, fagotti, chalumeau), muita puhaltimia, mandoliinia, luuttua ja erikoisia jousiakin.

Barokkimusiikia nykyään esittävät pienet orkesterit ovat rokkifanille kiinnostavampia kuin muu klassinen maailma, tosi bändejä. Ei ole mitään sinfoniamaista jäykkyyttä ja kalliita sooloisteja. Jopa 5-6 soittajaa voi saada konserton esitetyksi. Telemann sävelsi sarjan harrastajille, eri kokoisille ryhmille, nimeltä Tafelmusik. Ihan kivaa taustalle, mutta ei sekään mitään tapettimuiikkia ole.

Musica Antiqua Köln oli 80- ja 90-luvuilla ahkerasti levyttävä ja esiintyvä kokoonpano (koko hommaa ei voi rahoittaa, jossei ole tarpeeksi levyn ostajia kautta maapallon). Ryhmää johti viulisti Reinhard Goebel monet vuodet. Hän sitten tärveli kätensä tennispelissä, mutta NO PROBLEM! Hän siirtyi attoviuluun. Muissa kokoonpanoissa useinkin on eri soittimia soittavia monitaitureita (renesanssimusiikissa noita on vielä enemmän).

Muita merkitäviä kokoonpanoja oli mm. Il Giardo Armonico (menköön I Musici vanhoine tyyleineen eläkkeelle!), joka pisti Neljä vuodenaikaa pirstaleiksi )levyä on melkein tuskaista kuunnella), mutta hiljensi sitten vauhtia ja levytti monta mainiota kokoelmaa. Sen lisäksi Tafelmusik ja Freiburger Barockorchester ovat erinomaisia. Esittäjiä on monessa kokoonpanossa samojakin, ja toiset ehtivät joka puolelle. Esimerkiksi Andrew Lawrence-King lykkää barokkiharppuaan kaikkialle (Ludovicon harppumusiikki levy oli hieno). Toiset soittavat jotain unohdettua soitinta, kuten cornettoa, joka muistuttaa trumpettia, mutta on tosiaan eri peli.

Continuo soittimina on cembalo ja luutut sekä moni muu. Jakob Lindberg on saanut luutuista isoja ryhmiä, ja musiikki tosiaan svengaa.

Alkuperäiset soittimet saavat aikaan parhaan, energisen menon. Kyllä nykyisilläkin soittimilla saa barokkimusiikkia soitetuksi, mutta pieniä muutoksia jouseen ja soittotyyliin tarvitsee tehdä. Puhaltimet ilman nykyisiä mekanismeja saavat erilaisen soundin, niissä joskus travitsee tosi taidot. Muutama vaskipuhallin on kamala väärin soitettuna.

Olen aiheesta kirjoittanut hieman eri tavalla muualla:
http://njet.net/palstat/article.phtml?art_id=399

Siellä on myös juttu Ensemble Ambosiuksesta, joka olisi hyvä välivaihe esimerkiksi rock-fanille totutella barokkisoittimiin:
http://njet.net/palstat/article.phtml?art_id=282

No, en jaksa jaarittelua loputtomiin. Tässä on lista vain yhdeltä kapellimestarilta. Samoja kappaleita on useita kelvollisia levyjä muiden esittämänä. Kokeilkaa ensin kirjastosta.

http://www.earlymusic.org.uk/
varhaan musiikkin saitti

http://www.roygoodman.com/discography.htm
eräs kapellimestari

Ja hänen ja esityksiä Brandenburg Consortin kanssa, ja muiden:
VIVALDI
Complete Concertos and Trios for Lute and Mandolin
O’Dette/Jeffrey/Parley of Instruments/Goodman
Hyperion CDA 66160

TELEMANN
Musique de Table III (complete)
Amsterdamse Bach Solisten
ABS 9705

TELEMANN
Recorder Suite in a minor/Concertos in C & F/Sinfonia
Holtslag/Parley of Instruments/Goodman
Hyperion CDA 66413

MUFFAT
5 Sonatas ‘Armonico Tributo’ (1682)
Parley of Inmstruments/Goodman
Hyperion CDA 66032

PURCELL
Complete ‘Ayres for the Theatre’ (1697)
Parley of Instruments/Goodman
Hyperion CDA 67001/3

HANDEL
6 Concerti Grossi opus 3
Brandenburg Consort/Goodman
Hyperion CDA 66633

HANDEL
Organ Concertos Opus 4 and Opus 7
Nicholson/Brandenburg Consort/Goodman
Hyperion CDA 67291/2

VIVALDI
Complete Concertos and Trios for Lute and Mandolin
O’Dette/Jeffrey/Parley of Instruments/Goodman
Hyperion CDA 66160

BACH
Six Brandenburg Concertos
Brandenburg Consort/Goodman
Hyperion CDD 22001

BACH
Four Orchestral Suites and Four Sinfonias
Brandenburg Consort/Goodman
Hyperion CDD 22002

VANHOJA BLOGIPÄTKIÄ VIIME VUOSILTA

Keräsin tähän alle muutamia hauskempia, siinä on päivämäärät

Marraskuu 2004
Älkää tänne tulko

Tämä on vain tällainen Helsingin kokoinen tylsä kaupunki täällä keskilännessä. Ja sitten tänne aina tuppaa aina joku tulemaan. En mä osaa mitään turistinähtävyyksiä näyttää. Keskikaupungilla on se kaari ja joessa on jokilaivoja joilla on kasinot. Jos sellanen kiinnostaa, en ole käynyt.

Yksikin sukulainen oli tulossa ja halusi kaikenlaista tietoa ja tapaamisia. Ja ehdotti sitten yhtä iltaa keskellä vikkoa, käydessään täällä liikematkalla. Ja meidän muka pitäs piipahtaa päivällisellä. Me ollaan 40 km keskikaupungilta.

Hän voi kyllä varata hienon hotellin keskikaupungilla, mutta sekin on aika kuollutta iltaisin. Jos joku peli on, niin niissä voi olla väkeä. En osaa edes neuvoa ravintoloita keskikaupungilla, vaikka ajelen siitä läpi. Ei siellä ole mitään paikkaa parkkeerata halvalla. Kun me joskus mennään töistä lounaalle, mennään muualle, mutta niitä on vaikea turistille neuvoa.

Niin että jos joku meille nyt kuitenkin tupppa, niin varatkaa aikaa. Jos esimerkiksi henkilön liikeasiat ovat länteen menevän moottoritien varrella, se on ainakin jumissa. Sieltä ei pääse kaarta katsomaan jossei ole sellaiseen aikaan, että ei ole liikennettä, pari tuntia aamulla, pari iltapäivällä. Ja ainoa kehätie joka menee kokonaan ympäri (toinen on vain puolikas) on ruuhkassa myös jumissa. Voit siellä tunninkin istua madellen eteenpäin, riippuen suunnasta. Yksi suunta tukossa aamulla, yksi illalla. En viitsisi kuin kerran päivässä ajaa jonnekin.

Jaa että sieltä olisi koko perhe tulossa. No, huvipuisto on rajoitetusti auki viikonloppuisin. Muita en osaa neuvoja. Lasten tekemiset ovat ihan niiden omia, enkä osaa teitä niihin mukaan lykätä. Eikä me niin paljon liikutakaan. Kamala vaiva viedä pyörät johonkin viralliselle pyörätielle. Meidän alueelta ei ole turvallista tietä sinne. Asuinalueemme teitä ajamme varoen, mutta päätiellä kaahaavat tonnin painoiset maasturit illoin aamuin päivin. Ja reunoja ei ole.

Ai että kauppakeskukseen? No tossa semmoinen on. Sinne pääsee bussilla tai autolla, ei jalan. Siellä on California Pizza Kitchen. Voitte katsoa kun siirtolaiset valimistavat kokkihatut päässä teille pizzaa.

Ai että klubeja ja musiikkia ja kahviloita ja kirjakauppoja.Semmoista löytyy yliopiston reunalla. Piirrän kartalle, saatte itse ajaa. Mainitsinko jo että meillä ryöstetään 100 autoa vuodessa käsistä aseellisesti uhaten? Näitä carjackingejä tehdään lähinnä iltaisin. Muutama niistä omistajista murhataan. Varastetusta maasturista otetaan yleensä alumiinivanteet kun on ensin pikkasen romutettu koria. Tässä turvallisemmassa alueesa olisi tuo megakirjakauppa Borders, kahvilakulttuuria. Ja joskus harvoin jotain musiikkia. Meille esikaupunkilaisille.

Jaa että kiipeilyä. Sekin voi järjestä, siellä on melkein keskellä semmoinen entinen varasto, jossa on kiipeilyseiniä laitettu.

Kesällä jos tulette, niin entinen Riverbend, uutta nimeä en tiedä, on Missourin sillan luona, sinne tulee neilyoungit bobdylanit aerosmithit. Kamala tungos sieltä ulos kun konsertti loppuu. Talvella muutama harva konsertti football ja jääkiekkohalleissa keskikaupungilla. McCartney kävi viime vuonna, The Who peruutti.

Ei tämä siis mitenkään harvinaisen kehno paikka asua ole näin jenkkikaupungiksi. Monella tavalla parempi kuin entinen Cincinnati, jossa asuimme. Täytyy vaan ymmärtää täkäläinen meininki, ja että me kaupungissa työssä käyvät emme ole oikeita kaupunkilaisia. Korkeintaan viikonlopulla päivällä löydämme teille jotain.

Ja ei sitten mitään kommentteja, perkele.

Matkan rutiinia 2005

Tyomatkalla...perheen kanssa ihan eri rutiini. Mutta yksin tama sama saattaa olla muillakin matkoilla.

Olen alani kokouksessa. Matkustamisen rutiini on muodostunut vuosien kokemuksella. Salkussa on muutamat paperit, lehtio, kynia, ohut kirja lennon ajaksi, muutama purkki laaketta, partakone, sukat, kalsarit ja teepaita. Sopii sellaisenaan tai aluspaidaksi. toiset silmalasit. Kameraa en yleensa tuo tyomatkalle, mutta kia sellaine vois olla kannykassa.

Matkalaukussa on partasvesi ja muut laakkeet ja hammasharjat sun muut. Vaatteet, varakengat, sateenvarjo ja sadetakki joka menee pieneen pussiin. Pari kirjaa, kun telkkari huoneessa viihdyttaa korkeintaa 30 minuuttia kerralla. mp3 soitin olisi kiva, en omista viela.

Paikakunnalla en mene viihdejuttuihin yleensa, mutta jos ulkona sa liikkua, voin menna puiston, elaintarhaan, liikkua metsolla tai raitiovaunulla. Istuskella ulkona. Musiikkia ei ole paljon kuin viikonlopulla ja kokoukset alkaa sunnuntaina, loppuu torstaina.

Kotimatkalla salkussa on vain kirja ja partakone ja pullo vetta, kaikki muu matkalaukussa. Vaatteet on joko paalla tai pyykkipussissa (laukussa) jonka otin hotellihuoneesta. Lippalakki paasa jos on aurinkoinen paikka.

Toukokuu 2005 Me Pojat

Poika selvisi rock konsertista, se Green Day siis (ja hittibiisi American Idiot, kai presidentistämme?) ja heräsikin aika hyvin jo lauantaina, oli tennistunti ja pidimme garage-salea jonkin aikaa. Siellä oli roinaa ihan autotallissa, ei sen edessä, koska satoi. Aina kun oli menoa, laitimme autotallin oven kiinni. Joku aika oli autotalli auki, mutta me olimme talossa. Kun tavaroissa oli hinnat, joku oli ottanut kirjoja ja jätti pöydälle $2.50. Air hockey pöytää ei saatu myydyksi, se on tossa keskellä huonetta nyt mun takana ihan.

Ei meillä kummempaa ohjelmaa ollut kahden , naiset oli muualla. Meni kaverinsa luoksi pariksi tunniksi illalla. Hain pojan klo 23 kaverin luota, etteivät pelaa pelejä klo 3 asti.

Sunnuntaina sain pojan hereille. Otin mukaan raittiiseen ilmaan bongaamaan. Tässä hän on:


pitkähkö tukka ainakin näkyy. Oli vain 15 C astetta, mutta piti olla shortseissa joen rannalla tuulessa. Kävimme ostamassa Targetista pojalle korvakuulokkeet, siinä meidän miesten shoppailu.

Pyykkiä emme pesseet kunnemme muistaneet koneen normaalia toimintaa. Vaihdoimme silti sänkyihin uudet lakanat. Naiset palasivat partiotyttöjen jutusta sunnuntaina klo 18. Saimme juuri ja juuri ohjeet hakea safkaa ravintolasta kun kännykkä alkoi pätkiä.

Elokuu 2005 Näitä ihmisjuttuja

En minä ihmisiä vihaa, mutta kolme tai neljä kerrallaan on ihan tarpeeksi minulle.

Tulivat kysymään että lähdenkö. Tai oliko siinä mitään neuvoteltavaa? Naiset olivat jo päättäneet että mennään näin kesiviikkona ravintolaan. Minua tarvittiin lähinnä kuskina, kun lapsia oli viisi menossa ja meidän autoja tarvittiin kaksi. Toiste lasten äiti oli vielä töissä ja tuli suoraan sieltä.

En siis näistä suurten joukkojen menoista juuri välitä..no ehkä konserttiin muttei muualle...enkä varsinkaan viikolla tia perjantaina. Perjantain meno tarttee olla tosi erikoinen että viitsin. Lauantaina paremminkin.

Mutta siellä me sitten oltiin Texas Roadhousessa, me kolme aikuista ja lapset. Saimme lasten mekastuksen yli jopa vähän jutellla.

Tunnin istuttuamme tyttö piti viedä lentopalloon ja poika Game Stoppiin. Olivat siellä noin puolisen tuntia sisällä. Yksi isä oli innokaasti pelien kanssa myös kokeilemassa. Menin katsomaan kaupppaan ja loppujen lopuksi jouduin ajamaan yhden pojan kotiinsa. Olisi muuten jäänyt kauppaan kännykän kanssa. Toisella poikani luokkatoverilla oli 16 vuotias sisko kuskina. Tytöllä oli aika uusi auto ja oma nimi rekkarissa.

Viiskymppisen kuteet 2005 syyskuussa

Tässä on minun paita:


Naurakaa vaan. Miksi sen tasku roikkuu? Siinä on lompakko, kolikot ovat kolikkokukkarossa muussa taskussa. Olen sitä pitänyt siinä taskussa kun kortit alkoivat taipua takataskussa.

Tässä on minun housuja:


Paitoja on värikäämpiäkin, mutta housut ovat tällaisia. Useimmiten vaaleat kesällä ja tummat muu osa vuotta. Joskus jopa silitän niitä.

Päässä on liikkuessa lippalakki kesät talvet, paitsi jos on kylmä, sitten on myssy.

Katsoin itseäni peilistä kun ostin viimiset housut. Olin aika pitkän näköinen, mutta mitään muuta erikoista en nähnyt. Uppoasin täysin väkijoukkoon ilman että kukaan osaisi tunnistaa sieltä.

Vyötärön koko on suurempi kuin haaranpituus, mutta se on sen takia kun en pidä tiukkoja housuja enää. Housut roikkuvat ja vyö kannattaa niitä. Ei siis laahaa kuten osalla nuoria. Mutta hosut pitää olla suorat, ei missään nimessä joka jenkkiperseeseen sopivat relaxed fit housut. Viimiset housut on farkut. Pidän talvella jos kovasti tuulee ja pakkastaa.