Vaalit ovat ohi. Emme luultavasti koskaan saa täyttä selvyyttä kaikesta äänestäjiin liittyvästä. Neljä vuotta maata johtanut Biden koettiin heikkona. Melko selvästi suurin osa äänestäjistä valitsee mutu-pohjalta. ”Musta tuntuu, että Biden on syyllinen omaan tilanteeseeni.” Melkein tavallisin valitus oli, että Bidenin kaudella hinnat nousivat Trumpin kauteen verrattuna. Bidenin on täytynyt aiheuttaa tuo tuhlaamalla verorahaa.
Trumpin seuraavista hankkeista oli jo ilmoitettu niille, jotka seuraavat uutisia ja poltiikkaa. Project 2025 luetteloi kaiken mitä oikeisto tahtoo tehdä. Äänestäjille ei ehkä ollut kovinkaan selvä, että Trump aikoo purkaa suuren osan hallintokoneistosta, nk ”administrative state.” Hänen allaan tomivat ministeriöiden (cabinet) johtajat, joista secretary-sanaa käytetään, valitaan juuri lopettamaan kaiken turhan. Uudet valitaan tehtäviin minimoimaan valtion liiat säännöt. Näiden ministereiden määrää ei perustuslaissa mainita. George Bush ja Jimmy Carter molemmat lisäsivät yhden ministeriön. Uutisten mukaan kymmeniä tuhansia virkamiehiä noissa cabinet laitoksissa vaihdetaan puolueen kannattajiin. Byrokraatteihin ei luoteta. Valtiovarainminestiön alaisena toimivat byrokraatit joita on vaikeampi vaihtaa. Lisäksi keskuspankin johtajaa ei voi vaihtaa. Sen johtaja vaihtuisi vasta vaalivuotena 2026.
Valtiollamme on lähes kolme miljoonaa työntekijää. Oikeiston tyytymättömyys virkamiehiin tuli esille jo 2017 alkuvuodesta. Michael Lewis ehti tutkia virkakoneistoa vuonna 2018 Trumpin harjoittelukaudella. Trumpin aatetta ohjasi Steve Bannon, ja heidän ratkaisu oli olla nimittämättä ministereitä ollenkaan. Laitoksia hoiti pitkän aikaa varajohtajat.
National Oceanic and Atmospheric Administration johtaa monenlaista toimintaa. Kauppaministeriön (Commerce) alaisena tomiva osasto on vastuussa merenkulusta, säästä, avaruusohjelmista ja noihin liittyvistä hankkeista. Weather Bureau toimii sen alaisena ja syöttää sääennusteet jokaiselle televisoasemalle. Myös lentofirmat ja FAA tarvitsevat säätiedot lentokoneitten turvallisuuteen.
NOAA sai päällikökseen Barry Myersin. Hän omisti AccuWeather kanavan ja oli koulutukseltaan lakimies. Hänen alaisenaan valtion ilmaiseksi tarjoamaa sääpalvelua alettiin rajoittaa, niin että AccuWeather ja muut kaupalliset kanavat saisivat enemmän asiakkaita ja mainostuloja. Vaarana oli, että kanslaiset eivät saisi hurrikaaneista ja tornaadoista tarkkaa tietoa. Säätiedotuksen lisäksi laitoksessa oli 12 000 työntekijää, joiden työtä Myers ei osannut johtaa, koska ei ollut tekninen osaaja.
Syytteet valtion salailusta ovat Lewisin mukaan perättömiä suurelta osalta. Jokaisella osastolla oli nettisivut, joissa huumeista, saasteista, ilmastonmuutoksesta, rikoksesta ym. sai selville. Nyt Trumpin määräyksestä ilmastonmuutokseen viittaavat tiedot poistettiin yleisöltä. FEMA:n tiedot katastrofialueilta poistettiin, pankki-alan negatiiviset tapahtumat joissa kuluttajat menettivät jotain poistettiin. Kansalaisen oli turha hakea ilmaista tietoa mistään turvallisuudesta. Kun tietoja poistettiin, se tuki Trumpin ja oikeiston näkemystä, että valtio ei tee mitään.
Aivan kirjan alussa kuvataan energiaministeriö, DOE. Henkilökunta valmistautui uuden johtajan saapumiseen kansioin ja esitelmin ja kokouksien järjestlyin. Kaikki oli valmista. Toisessa päässä oli vain Trumpin hankkima lobbaaja joka erikoistui fossiilisiin polttoaineisiin. Henkilö nimeltä Thomas Pyle lopulta tuli ministeriöön. Hän laati kyselyn hiilen käytöstä ja henkilökunnan mielipiteistä hiilen kaäytöstä energiana. Sen perusteella poistettiin suuri osa DOE:n ylemmistä työntekijöitä ennen Trumpin virkaan astumista. Rick Perry nimitettiin ministeriksi. Hän tahtoi lopettaa koko laitoksen, ja toimi ministerinä kolme vuotta. Laitoksen budjetti oli suurelta osalta vanhojen ydinjätteiden käsittelyyn varattua rahaa. Sitä saatiin sen verran, että jäte pidettiin turvallisessa tilassa. Muita hankkeita oli Solyndra, energiahanke joka tyssäsi. Osastolla oli edelleen 100 000 henkilöä töissä pitkin maata. Ministeri ei koskaan yrittänyt ottaa selville mitä hänen ministeriö tekee. Lewis luettelee aika perustellisesti mitä DOE jatkoi tehdä ilman johtajuutta. Perryn ”deputy” John J. MacWilliams johti laitosta. Noilla voimilla riskejä alennettiin esimerkiksi sähkön jakelussa verkostossa. Tuo oli se viides riski Lewisin listalla, jossa oli myös Iranin yhdinreaktoriin tarvitsema uraani.
Tuelvalta kaudelta saamme odotta noita samoja johtajia ministeriöissä. He ovat siellä pääasiassa purkamassa laitosta, jota he itse johtavat. Jos jotain riskejä edelleen tarvitsee hallita, rahan kulutus on oltava minimissä ja ongelmat pitää jättää seuraavan presidentin hoidettavaksi.
Lewisin jonkin verran uudempi kirja on The Premonition: A Pandemic Story. Se käsittelee pandemian ensimmäistä vuotta. Rokotuksen tulevaisuus on nyt hieman epävarma, mutta itse maksettuna rokotteita edelleen saa. Pandemiat taas jäävät suurelta osalta osavaltion kontrolliin. Tuosta kirja antaa erittäin hyvän kuvan, Kalifornia esimerkkinä.