Monday, April 24, 2023

The Brainwashing of My Dad: Miten mediaa käytettiin oikeiston vallankumoukseen

 


Jen Senkon kirja ilmestyi kaksi vuotta sitten ja meni monelta ohi huomamaatta. Olihan Trumpin kauden seurauksena tusinoittain kirjoja, jotka kuvasivat liikettä ja Trumpin kannattajia. Tämä kirja kuitenkin keskittyy laajemmin siihen, miten vaaliin 2016 jouduttiin, ja miten siinä keskeisessä asemassa oli Fox News-kanava. He alkoivat jo parikymmentä vuotta sitten propagandan vasemmistoa vastaan uutiskanavan näköisellä kaapeliteeveen ohjelmalla. Aatteen apuna oli myös Rush Limbaugh ja hänen kaltaiset talk radio juontajat. Rush jaksoi yksin puhua tuntikaupalla ilman vieraita.

Kirja myös kuvaa kirjoittajan isää kaiken tuon ohessa. Isän koko luonne muuttui pitkäksi ajaksi vihaiseksi ja rasitiseksi. Kirjan lukeminen on kuitenkin antoisaa, kun isä Frank lopulta huomaa erehdyksensä noin 90-vuotiaana. Samanniminen filmi, Jen Senkon tuottama, on katsottavissa Amazonissa tai Youtubessa, jälkimmäinen ilmaiseksi. Isän muutos alkoi juuri kun Rush Limbaugh alkoi lähetää ohjelmaansa koko maan verkostolle. Isä ei juuri keskustellut politiikasta perheen parissa nuorempana, ja oli aina äänestänyt demokraatteja sitä ennen. Nyt hän oli melkein heti muuttanut mielensä päästyään eläkkeelle. Aikaa oli kuunnella. Koko talk-radio lähti liikkelle vapaammasta radiolähetyksien ohjailusta, jonka Reagan oli järjestänyt. Tekniikka oli valmiina lähettämään AM lähetyksiä kautta maan, ja Limbaugh sai monia kilpailijoita. Kaikki jahtasivat samaa kuulijajoukkoa, valkoisia miehiä joilla oli aikaa kuunnella, ja elämä ei ehkä ollut mennyt niin hienosti. Limbaugh osoitti kuka oli syypäänä heidän tilanteeseen: liberaalit, feministit ja ulkomaalaiset. Rush alkoi myös vihata tiedettä, joten mitään todisteita ei ollut, että nikotiini on huume, tai tuapakka mikään riski. Tuota ja muita hän julisti seuraajilleen. Demokraateilla ei ollut vastaavaa radio-ohjelmaa, joka lietsoisi vihaa oikeistoa vastaan. Politiikassa oli Tea Party vauhdissa, ja libertaarit pääsivät kongressiin asti julistamaan, että liittovaltiolla on liikaa valtaa. Kirja selostaa Fox Newsin kohderyhmän. Kaapelitelevisio tai satelliittiantenni saavutti kaikki maaseudun alueet, ja siitä tuli miljoonille ainoa tietölähde. Kirjan Frank sai lisää sisältöä elämään Fox Newsista. Tämän vaimo joutui pakenemaan muualle heidän talossaan. Kirjassa painotetaan Foxin roolia pandemian aikana. Sen levittämä väärä tieto rokotteista ja taudin hoidosta meni perille Foxin katsojille, joilla oli tapana uskoa kaikki kuulemansa. Radion ja television Fairness Doctrine tahtoi antaa kaikille osapuolille kanavan, mutta tässä se aivan selvästi oli yhteiskunnan kannalta haitallinen. Foxin omistaja Rupert Murdoch oli saanut siinä pisteessä melkoisesti valtaa. Kongressin 1996 hyväksymä Telecommunications Act antoi median alalla saman yrityksen omistaa lehtiä, televisiota, Hollywood filmien tuotantoa, Internet-uutisia, kaikkea mahdollista yhden firman katon alla. Niillä saattoi olla jokaisella CEO, mutta Murdoch ohjasi kaikkia. Kun kohderyhmä on sama, yritys on monopolin asemassa.

Suurella osalla maata on nähtävissä muitakin kanavia. Mutta kun uutiskanavat alkoivat tiedottaa mitä esimerkiksi Trump sanoi Fox-kanavalla, he tietämättään edistivät Foxin katsojalukuja ja tuloja.

Senkon kirja keskittyi tähän yhteen Fox News katselijaan. Median rooli tämän ajatuksen ohjailussa tehtiin kirjassa selväksi. Mutta mikä pistää ihmiset uskomaan salaliittoihin noin yleensä? Jan-Willem Van Proojien on kirjoittanut aiheesta ”The Psychology of Conspiracy Theories” teoksen. Lyhyessä kirjassa käydään läpi tuttuja esimerkkejä oikeistosta ja muista väkivaltisemmista yhden asian ryhmistä. Yleistä on käsitys omasta me-ryhmästä ja sen vastustajasta, voimakkaasta ja salaiseta salaliitosta, joka ohjailee elämäämme. Taipumus tähän on ollut ihmiskunnalla aina. Etsimme jonkunlaista tekijää, ”agenttia,” jos emme muuten pysty selittämään joitakin tapahtumia. Pelko on myös aina mukana, kun salaliittoja keksitään. Jokin elämässä saa ihmisen pelkäämään ulkopuolista tahoa jolle ei itse voi mitään. Salaliittojen uhkaa saarnaavat henkilöt levittävät juuri pelkoa. Jos ei salaliittoa pysäytetä, uhrin kuvataan menttävän itse jotain.

Vasemmistolla saattaa olla omat salaliitto-teoriansa. Se tapahtuu vaikka Etelä-Amerikan maissa, joissa on diktatuuri, ja kaikki negatiivinen joka maassa tapahtuu täytyy panna jotenkin diktatuurin piikkiin.