Rosa Liskom on
julkaissut kirjoja 80-luvulta lähtien.
Oikealta nimeltään Anni Ylivaara, kirjailija on kotoisin Yiltorniosta. Viimesin
kirja Väylä kertoo evakkomatkasta Ruotsiin Lapin sodan aikana. Liksomin kirja
Hytti 6 on ehkä hänen tunnetuin kirjansa. Se on käännetty monelle kielelle ja
siitä on myös näytelmäsovituksia. Samaan tapaan kuin Hytti 6, tässäkin kirjassa
kerrotaan monista vaikeista asioista, joista ei yleensä puhuta. Kertoja on
13-vuotias karjapaimentyttö, jonka isä on sodassa, isot veljet kaatuneet, ja elämä
kotona vaikean äidin ja sedän avustamana tosi raskasta. Ja sitten lähdetään
Ruotsiin evakkoon Tornionjoen yli. Ensimmäisella puoliskolla ollaan karjan
kanssa, ja paras kaveri on Katri, joka on Karjalan pakolaisia. Puolessavälin
kertoja lähtee etsimään äitiään, joka ei ollut kykenevä karjan kanssa
likkumaan, ja on toisella leirillä. Tarina etenee yli talven pimeässä
pohjolassa. Ruotsalaisista saadaan melko positiivinen kuva. Ainoastaan ylimmät
viranomaiset haukutaan. Kun leirillä on kulkutautia, monet lapset ja vauvat
kuolevat,ennenkuin asiaan puututaan. Komitea tutkii asiaa ja kaikki syy pannaan
suomalaisten äitien niskoille. Lopussa palataan evakosta. Karjatyttö etsiin Katrin
käsiin jääneet lehmät ja taas talsitaan metäteitä takaisin. Sivusta toiseen
lukija saa kuulla lehmistä ja luonnon ja sään vaihteluista. Lukeminen meän
kielellä tosin värittää senkin yksitoikkoisuuden ja piinan luettavampaan muotoon. Juoni tuo loppupuolella monia käänteitä kertojan elämässä, ja hänen on harkittava noin 14 vuotiaana vaihtoehtoja siitä eteenpäin. Kotikylää ja taloa rakennetaan saksalaisten tuhon jäljiltä.
Kirja on vaikealla meän kielellä, joka muistuttaa vaikka Oulun murretta. Siinä on myös piirteitä länsisuomen murteista. Jos suomi ei ole äidinkieli, suostittelen vain odottamaan englanninkielistä käännöstä. Haatatteluissa Liksom selostaa jututtaneensa sodassa lapsina olleita alueensa asukkaita kesämökillään Ylitoniossa. Osa sanastosta ja kielenkäytöstä on kuitenkin vain Liksomin omaa tyyliä. Varsin ronskeja sanontoja on joka sivulla.
Tuohon verrattuna
Antti tuurin Aavan meren tuolla puolen- kirja on helppolukuisempi. Kerrotaan
ensin Ruotsiin Volvon moottoritehtaalle Skövdeen muuttaneesta
haitarinsoittajasta Saulista tytär Katjan silmin. Kirja alkaa isän kuolemasta,
ja hautajaisten suunnitteluista. Katja ja muut lapset ovat kasvaneet
kaksikielisiksi Ruotsissa. Suku vietti vain kesiä Pohjanmaalla mökissä. Katjan
tytär on mennyt naimisiin turkkilaisen kanssa, ja avioliitosta on Elvira-tyttö,
jonka ympärillä loput tarinasta pyörii. Elvira katoaa ja suomalaiset muusikot,
sen isän vanhoja kavereita, puuhaavat asian korjausta. Juoni peilaa
suomalaisten siirtolaisuutta nykyisten pakolaisten elämään Ruotsissa. Kun
tarinaa kertoo Antti Tuuri, aletaan selvittää ihmisten motiiveja, ja
vihjaillaan terrorismiin liittyvästä toimnnasta ja väkivallasta monessa kohtaa.
Mutta se tehdään varsin maltillisesti, kuin sivustakatsojana. Lukija saa
jännätä monessa kohtaa miten taphtumissa käy, mutta epätoivoon ei mennä. Osataan
olla ihmisiksi kaikissa vaiheissa, ja suomenruotsalaisten ukkeleitten jorinat
maalaavat liian synkän kuvan. Myös Katjan ex-mies Petteri saa yhden kappaleen. Kertojia on monia, ja samme kaikki näkökulmat. Petteri tukii omia puutteitaan mutta pistää monet tekosensa muiden syyksi. Isosisänä
hän lehtee mukaan Elviraa etisttäessä. Katja on edelleen hautajaisissa kiinni.
Mutta uusia
tulokkaita Tukholman Rinkebyssä ei unohdeta, ja heidänkin ahdinko
riikiruotsalaisten asennoitumisessa tulee monesti esiin. Romaani jatkaa tarinaa
Tangopojat-kirjasta joka kertoo 60-luvun lopusta ja 70-luvusta. Jos
pohjanmaalaisuus ja tuo aikakausi kiinnostaa, voi tästä helposti jatkaa tuohon
kirjaan, mitään sen vaiheista ei mene pilalle jos tämän nykyajan kirjan lukee
ensin.
