(NOTE: THERE ARE BLOG ENTRIES BOTH IN FINNISH AND ENGLISH. THE BLOGSPOT RULE DOES NOT ALLOW ME TO LIST THEM BOTH.)
Nyt ollaan
viidettä päivää kesälomalla Amerikan lännessä. Reissaamme pyörien kanssa
pienellä maasturilla. Kun reissu sitten oli ohi, laskin että bensaa oli mennyt
140 gallonaa.
Ensimmäisenä
päivänä kadotimme luottokortin huoltoasemalla. Hyvä se on olla autokin, mutta
nykymaailmassa ei pärjää ilman luottokorttia ja kännykkää. Minulla oli onneksi
toinen luottokortti, joka on kotona vähemmässä käytössä. Mutta minä jouduin
siis maksamaan kaiken siitä eteenpäin. Kolmantena olisi ollut shekkitiliin
liitetty debit kortti.
Koronaa vältimme,
ja onneksi me ja muut käytimme maskia Oregonissa, jossa eniten joutui ihmisten
kanssa olemaan. Valitsimme matkalla pysähdykset pyöräilyn ja
KOA-mökkimajoituksen perusteella. Utahiin saavuimme iltapäivällä, poljimme
mökeiltä lenkin ja nukuimme. Aamulla ajoimme kansanpuistoon jossa poljettiin 30
mailia ja sitten oli lähtö. Mutta olin saanut renkaaseen jo toisen puncture
weed-kasvin siemenen, jossa on piikki. Piti pysähtyä pyöräkaupassa ja ostaa
sisäkumeja. Ja tuo tapahtui oikeastaan neljä kertaa, kunnes Oregonissa hylkäsin
piikkejä täynnä ovat renkaat (kaivoin niitä piikkejä pois linkkuveitsellä
iltahuviksi) ja sain kokonaan uudet renkaat.
Idahossa meillä
oli molemmilla rengasrikkoja, ja vaimoltani jopa loppui varakumit.
Pyöräkauppaan piti taluttaa pyörää kilometrin verran. Näitä piikkikasveja ei
ole kaikkialla, ja riesasta pääsisi polkemalla asfaltilla, jossa autotkin
ajavat. Mutta sopivia teitä ei ollut, emmekä tahtoneet tapella vielä autojen
kanssa. Rengasongelmista huolimatta huomasin Bosemanin olevan melko kiva paikka
lännessä. Jostain syystä se nurkka Idahossa kasvaa väkiluvussa, ja on jo
Seattlen ja Portlandin seuraaja väkiluvussa. Moottoriteillä on jo ruuhkaa heti
kun on tietöitä.
Portlandin
puolelle piti ohittaa vuoret itäisessä Oregonissa. Sen jälkeen moottoritie
seuraa Columbia-jokea. Haimme pojan Portlanidn Amtrak asemalta pyörineen.
Aseman nurkilla ja kaikialla hyljätyillä alueilla oli kodittomien telttoja,
ihan kuten Seattlessa. Sitten tunnin matka etelään, jossa vaimoni Edie ja poika
Kerry polkisivat 85 mailia.
Sen päivän olin
itse luonnonsuojelualueella lyhyen matkan etelään, lähellä Corwallista. Löysin
lintuja 30 lajia, ja niistä viisi oli nk. ”eliksiä.” Palasin tunnin ennen
meidän sankareiden paluuta odottamaan maaliin. He olisivat luultavasti saaneet
poljetuksi 100 mailia, mutta tämä oli poikani pisin matka joten emme halunneet
rasittaa häntä. Vaimoni ajoi kaksi tuntia automatkaa, pyörämme telineessä.
Poikani nukahti, ja ajoi sitten 80mph vauhtia loput kaksi tuntia ajamista. Se
olikin varsin jännää Seattlen nurkilla. Poikani ja tyttäreni mies, niin
erilaisia kun he ovat muuten, ajavat samalla nuoren miehen tyylillä.
Olisimme
kantaneet pyörät asuntoon itsekin, mutta poikani määräsi kaikki camping
tavarat, kassit ja muut kannettavaksi asuntoon. Heidänkin lähellä, puistoissa
ja moottoritien reunalla asuu kodittomia. Kodittomat rikkovat auton ikkunan
yöllä ja varastavat pienimmänkin esineen, jos sillä on vaihtotavarana mitään arvoa.
Näin tapahtui heille kun kaksi ostoskassia oli takapenkillä. Seattlea emme
jääneet tutkimaan pandemian takia, ja näimme sen jo kaksi vuotta sitten.
Paluukin oli
melkoista kiirettä vuorien yli, ensin Spokaneen ja siitä Idahon pohjois-osaan.
Poljimme taas siellä 25 mailia, mutta varoin niitä piikkikasveja kovasti sen
retken. Mökkimajoitus sinä iltana tarjosi heikon wifi yhteyden. Vaimoni
läppärillä olimme tehneet varaukset päivän eteenpäin. Siinä oli helposti omat
tiedot jo valmiina KOA lomaketta täytettäessä. Mutta nyt jouduin tarjoamaan
wifi:n vaimolle oman kännykkäni kautta, sillä yhteys majoituksen kautta oli
liian hidas. Niin kutsuttu hot spot toimi hienosti. Minua tarvitaan näissä
reissuissa lähinnä avustajana teknisissä hommissa. Itse en pannut tavoitteeksi
polkea 50 mailia joka osavaltiossa kuten vaimoni. Nyt niitä on kertynyt 10
vuodessa 26 osavaltiota. Joissakin reissuissa vain tyttäreni on ollut mukana.
Paluu oli taas vuoristoa
päivän ja sitten jonkin verran helpompaa ajoa Wyomingin läpi. Koronan tapausten
kasvaessa jätimme pois kaksi päivää ohjelmasta. Kaupungeissa elettiin normaalia
elämää ilman pandemian keskellä. Kun on saatu rokotteet, tautia ei enää pelätä.
Ja ne loput sitten ovat uhmalla vain ”ei se minua tapa” asenteella. On se kumma
kun ei edes pandemiaa osata hoitaa ilman kahtia jakaantunutta kansaa.
Viiminen päivä
tuli kymmenen tuntia ajoa, ei juuri pyörää katsottu. Olen edellisinä kertoina
jo polkenut läntistä Nebraskaa, joten se ei olisi ollut kummallekaan uusi. Laskin
että autoon tuli reissulla 3500 mailia mittariin.
