FAIJA

OSA I

Faija oli ollut puolisen tuntia pihalla. Nurmikossa oli tyhjiä länttejä ja lehtiä alkoi kasaantua. Ne piti hoitaa. Oli lämmin ja siemenet vielä itäisivät syklsyllä.

Komento sisälle. Syötiin. Äiti ja skidit luettelivat tulevan viikoblopun asioita ja seuraavankin. Lapsilla oli menoa. Faija kysyi paria tekemistä, hänhän ei koskaan ole perillä perheen asioista kuin just NYT MENNÄÄN hetkellä.

Äitikin tuntui olavan mukana tekemisissä, mutta lasten menoja ne kuitenkin olivat. Eivät tän ikäiset aikuiset kummempia harrasta.

Kukaan ei kysynyt faijan menoja eikä edes mielipidettä asioista.

Mitä mahtoi Bach jutella 20 lapsensa kanssa ruokapöydässä? "Nyt se on säveltänyt uuden fuugan ja joudumme kuitenkin sitä kuuntelemaan kirkossa."

OSA II
Faija herää, menee kuselle. Syö muroja ja juo teetä, katsoo säätiedotusta 5 minuuttia. Telkkari pois. Perhe alkaa heräillä. Yksi roskapussi keittiöstä viedään kadun reunaan, jossa jo roskapöntöt odottavat roska-autoa.

Faija esittää lappua jossa duunikaverilla on tupaantulijaiset. Perheellä ei ole juuri kontaktia faijan duunikavereihin. Kerran, vuosia sitten oli avoimien ovien päivä, tehdaskäynti perheille. Ja joku joululounas on aina, mutta ei lapset siihen pääse koulupäivänä.

Työpaikka oli melko kiva 9 vuotta sitten. Nyt on erilaista. Parhaista työkavereista kaksi on mennyt täysin muihin hommiin. Toinen kuoli heti eläkkeelle menon jälkeen, toinen on toisessa firmassa. Osastopäällikkönä on uuteen mentaliteettin sopiva heppu. Ei siinä hepussa mitään vikaa ole henkilönä, mutta jotenkin etäisiksi jäävät kaikki. Työkin maistuu puulta. Faija ei usko että tämä oli tavoite, mutta nyt ne vaan ovat onnistuneet tämänkin saamaan aikaiseksi: oman alan työt omin käsin eivät erikoisemmin tyydytä enää.

Mutta tää tupaantulijaiset on samaan aikaan kuin tytön lentopallopeli, onneksi samassa kaupunginosassa. Faija ei ole muistanut laittaa tätä menoa Palmin kalenteriin, siksi sitä ei noteerattu ollenkaan joltain paperilapulta. Se tapahtuma joka millekin päivälle pääsee ekana Palmiin yleensä voittaa.

Faija ajaa töihin sateessa. Noin 20-30km on samaa kaistaa. Faija jäi osaksi aikaa jonkun mummon perään kunnei viitsinyt ohittaa pimeässä ja sateessa. On se kumma kun on neljäkin kaistaa ja kaikki ovat tukossa aina.

Faija tulee duuniin, juo toisen kupin teetä.

OSA III

Faija oli matkalla kotiin. Pysähtyi kirjakaupassa ja osti vaihteeksi yhden halvan kirjan joka ei ole dekkari eikä harrastuskirja.

Kotona poika oli mennyt jonkun kaverinsa kanssa huvipuistoon. Seuraavana viikonloppuna pojalla on partioretki. Nyt perjantaina tyttö oli syönyt jotain ennen kuin faija tuli kotiin. Vaimo ehdotti että he, vanhemmat, menisivät johonkin vähän parempaan paikkaan mutta kuitenkin vain syömään, kun tyttö ensin lähtee. Tytön ilta kuluu lentopallon merkeissä.

Mitähän he keksivät jutella aterialla? Lapsistakaan ei tarvitse juuri nyt erikoisempaa juteltavaa.

He katsoivat osan Jim Jarmuschin elokuvasta Coffee and Cigarettes. Osa sketseistä oli paskoja, mutta faija ajatteli että on sitten nähty White Stripesin tärähtänyt pari ja että vika sketsi oli OK kun siinä oli Bill Murray.

Ruissalo

Luin mielenkiinnolla artikkelin siirtolaiselehdessä Ruissalosta ja sen huviloista (aiheesta on tuore kirja). Vietin kesät 1954-1964 yhdessä huviloista. Isoäitini olisi varmaan tuntenut ainakin yhden kirjaan haastatelluista 40-lukulaisista, kenties minäkin. En edes tiedä huvilan virallista nimeä, sitä ei koskaan käytetty. (Tutkin asiaa, ja se oli 1979 palanut Solhem, Ruissalo 38). Tässä kohtaa Ruissaloa oli naapurina Taposen huvila, jossa oli myös suuri puutarha kasvihuoneineen. Siitä seuraava oli meidän, jossa oli komea uimalaitos saunan kanssa laiturilla. Rannassa oli ”rantahuvila” ja heti siitä ylös mäkeä meidän. Asuimme suuren osan aikaa punaisessa palvelijoiden rakennuksessa, joka oli jaettu neljäksi kesäasunnoksi. Olimme parhaassa päässä, jossa oli suuri kuisti. Missään rakennuksessa ei ollut vettä eikä viemäreitä, kokkasimme ja tiskasimme pihalla.Juomavesi tuotiin kanisterissa kaupungista. Myös oikein grilli hankittiin pihalle, se oli uutta muotia. Sähköt oli, ja yksi kesävieras oli hankkinut puhelimen, herra Runonlinna.

Isoäitini oli täällä kesät erottuaan sodan aikana. Kaupungissa käytiin työssä linja-autolla, ja lomia isoäiti ei pitänyt. Mukana oli teinitytöt, eli äitini ja tätini. Isäni alkoi seurustella äitini kanssa joskus 50-luvun alussa, ja vietti paljon aikaa huvilalla. Ruissalon kansanpuistossa oli silloin tanssilavakin. Huvilaan ja muualle likkuttiin Turusta linja-autolla ensin, tätini poikakaveri mootoripyörällä. Isäni hankki lopulta autonkin, ja tädin poikakaveri toi auton kun he menivät naimisiin. Vanhempieni mentyä naimisiin vuokrattiin omia tiloja samoista huviloista, ja itse olin ensimmäiset kesät ladossa metsätien varrella. Sekin liittyi huvilaan. Joskus ’59 muutimme Helsinkiin. Meillä ei olut varaa mökkeihin, joten olimme äitini kanssa kesät edelleen Ruissalossa huvilassa, isän käydessä vain joka toinen viikonloppu ja lyhyet lomat. Erään loman aikana isäni teki ohuista puunrungoista ja parista pressusta autotallin Volgalleen. Yhtenä kesänä isäni piti puista soutuvenettä jossa oli pieni perämoottori. Sillä saatettiin mennä kallioiselle luodolle jossa otettiin aurinkoa. Miehet heittivät sen ajan uistinta. Kävin 7-vuotiaana uimakoulun kansanpuistossa. Tätini lähetti pari kertaa kansanpuistoon hakemaan ravintolan kioskista Marlboro tupakkaa. Sain samalla ostaa jätskit.

Aikuiset harrastivat metsässä marjojen ja sienien poimintaa, kalastusta ja veneilyä. Jos oli oikein moottorivene, saattoi ajaa Pursiseuraan ravintolaan. Sinne pääsi autollakin. Kävelimme isoäitini kanssa iltaisin huvilalta rantatietä Pikkupukin laiturille, jossa istuimme lokkeja katsoen ja söimme evästä. Autojen aikana ajoimme joskus Ruissalon toiseen päähän camping alueelle. Kun camping alue oli jo suositumpi, alkoi tällaisten huviloiden aika olla jo ohi.

Huvilan ja palvelusrakennuksen lapsia oli tusinan verran joka kesä, joten ei kavereita puuttunut. Paras kaverini oli Arto. Artolle sattui onnettomuus, aukaisi leukansa kaaduttuaan kannolle. Poikaa vietiin autolla Turkuun sairaalaan tikattavaksi. Mitään erikoisia lasten leikkipaikkoja ei pihalla ollut, mutta saimme liikkua vapaasti laajassa pihapiirissä ja jonkin verran kahta hiekkatietä pitkin. Polkupyöriä oli muutamalla. Ajoin aluksi siellä kolmipyörää, olin aivan pieni. Sitten yritin ajaa aikuisten naistenpyörää, jossa en ylettynyt istumaan. Kaaduin usein. Rannalla leikimme ja uimme laiturilta ja saunasta. Ohi seilasi aivan läheltä Ruotsiin menevät laivat Skandia ja Nordia. Laivan ohitus saattoi olla lapsille päivän kohokohta, vilkutimme matkustajille laiturilta. Laiturilla ollutta saunaa lämmitettiin aina yhden perheen johdola talkoovoimin, ja makeata vettä kannettiin kaivosta, kunnes siihen keksittiin pumppu. Naapurihuviloissa laitureilla oli vain pukukoppi uimareille.

Isäni hankki ajan kuluksi tikkataulun ja corona-pelin pöydän, jota sain sitten kavereidenkin kanssa pelata. Nurmikko piti niittää, ettei siellä ulkona olleet coronapelin palat lennelleet pusikkoon.

Muutimme Paraisille lopulta vuokramökkiin. Ihmiset alkoivat arvostaa erillisiä mökkejä, ja tällainen yhteisasuminen entisaikojen huviloissa (huvilat lienevät kukoistaneet 1900 luvun alussa) ei ollut enää muotia. Tätini mies osti lopulta mökin Naantalin puolessa. Näin huvilan rauniot 80-luvulla, ja viimeksi 2002 Ruissalossa käydessäni huvilasta ei ollut mitään jäljellä. Se oli jo aika tavalla rapistumassa 1966.

Roihuvuori, Helsinki 1961

(Suurin osa Roihuvuoresta oli neljäkerroksisia taloja ilman hissiä. Asuin alakuvan talossa.)

Me muutettiin Roihiksee ku sitä vielä rekennettii. Mä taisin olla jotain vuoden alle kouluikäinen. Siinä oli sellane snadimpi kundi pihalla istumassa betonielementin päällä, piha oli ilman nurtsia vielä kutosen talossa. Siis 6B. Meillä oli yhteys 6A:han, jossa oli pesutuvat ja mankeli. Mutta sinne ei päässy klitsuun leikkimää meidän avaimella. Joka kakaralla oli avain, joko nauhassa kaulassa tai isoilla pojilla, meillä, ketjussa taskussa, vyössä kiinni.

Mä kysyin snadilta kundilta kuka se oli, ja se sano Puu. Niin me sanottiin sitä Puupääksi joskus, mutta se oli oikeesti Perre, eli P-O. Ne asu kolmannes kerrokses ja sen broidi Sigge kuunteli vielä Elvistä. Me asuttii neljännes ja talos ei ollu hissii. Mut sit keksittii ärsyttää aikuisia olemalla tuuletusparvekkeella tai klitsussa. Talkkari ajo sit aina veke niistä. Ja nurtsilta jota ne yritti siemenestä juur saada kasvamaa. Veijo, semmonen 16 vuatias, leikkas sen talkkarin kans ku se rupes kasvaa ja Veke kans ruiskutti. Kastelulaitet ei voinu meijän takia jättää yksin, Veiska vahti sitä.

Talon päädys oli pikkanen niitty ja heti sen takana suo. Mutsit varotti skidejä et sinne voi hukkuu. Siin oli pari kesää marjoja, mut sit ne jyräs pensaat ja puut pois ja ojitti sen. Sen jälkeen tuli hiekkainen urheilukenttä. Joten mettä ja suo pieneni mut saatii skulata futista ja pesistä. Jos pikkuskidit tuli mukaa, neljää maalii. Meidän pihan skidit oli aika paljo yhtä kutosen pihajengiä iästä riippumatta. Toisen kutosten (6A) skidien kans sai leikkii muttei seiskan jengin. Seiskassa mä kävin vain parturissa, vihollisen alueella. Kerran mul oli santaa tukassa ja parturimutsi lähetti kotiin peseen sen. Meijän ja seiskan välis oli tiiline muuntaja ja siin oli lupa kaikkien yhdessä leikkiä, tai yleensä erikseen jengit.

Pihaleikit oli ne tavalliset kirkonrotat, purkkikset, peffikset ja keinut. Muotijutut: jojot, lennokit, superpallot*. Sneppiautot oli semmosii halpoja muovisii, isot pyörät, tehtii hiekkalaatikkoo rata ja skabat.

Ku ylitti sen kentän pääsi suoraan skutsiin, jossa me oltii ainaki kerra viikos koko iltapäivä. Skutsis oli kallioo, kuusta, pihlajaa ja hyppyrimäki. Hyppyrin alamäkee hiihdettii suoraa alas tavallisil skimboil. Rafelt meni siin hammas, mut se hyppäs oikeil mäkisuksil. Kovat jätkät hyppäs ja tupakoi.

Sen skutsin läpi pääsi kansakoululle, muttei siit viittiny mennä yksin läpi kesällä, ku yks pultsari asu siellä kovalevyn paloist tehdyssä koijassaan. Me siivottiin se metsä syksyllä koko koulun voimin, kannettiin patjat ja autonrenkaat veke.

Sit ku mä olin jotain 11-12 me leikittiin kai yhden pienen pojan kanssa porraskäytävän alaovella. Siin oli semmonen puinen osa johon mä futasin palloa ja se poika kans ja otti kiinni. Mut sit mä futasin sen pallon oven fönarin läpi. Sain säästää rahoja sen maksamiseen. Laskuu ei sit koskaa tullu.

Mä söin täs yks päivä punasta karkkii. Täss on jotain esanssia tai makuainetta joka on nuoruudesta tuttu. Makuelämys toi mileen nuoruuden karkit. Oli maumau lakritsia, oli neekeri-pusuja. Oli colan makuisia tikkukaramellejä. Olin saanut jätskiä ja sellaisen tikkarin noin 10 vuotiaana Marjaniemen uimarannalla. Olimme kävelleet sinne Roihuvuorelta ainakin 5km. Mutsi otti pihan lapsista mukaan Mian. Poikia ei ollut sen jälkeen halukkaita lähtemään. Tiputin sen tikkarin hiekkaan, jätskin sain syödyksi.

Kommentit vieraskirjaan.

*(Superpalloja oli kahta kokoa, isoa ja pientä. Suosittu paikka heitellä niitä oli kerrostalon kellarissa. Sinne oli laitettu muutamia pommisuojaovia. Palloni meni yhden sellaisen oven rakoon kun joku meinasi väännellä sitä ovea. Pallo halkesi kahtia.)

Keväistä bongailua

Ryhmän kanssa löysimme kymmenkunta, yksi oli jopa elis. Kokeilimme kaikki toinen toistemme hyönteiskarkoittimia. Deep Woods Off oli paras. Oli mutaisia polkuja kolmen päivän sateen jälkeen.

Löysin kirjakaupasta taas uuden lintukirjan.

Ihan kiva, monta lintua per aukeama. Noin valokuvaoppaaksi oikein hyvä. Maalatut lintukuvat edelleen parhaita, koska niissä selostetaan joka sulka jos tarttee. Sibley Guide to Birds. Vanha kunnon Peterson on yhä ihan parhaita kerttuleissa, warblers.